"PENDYCITIS"-TAUDIN MÄÄRITELMÄ
Gregory käveli kauan skottilaisessa puutarhassa silmät tähtiin kohotettuina. Kaikkia muita voimakkaampana loisti lehtikuusien takaa yksi tähti ironisesti hänen ylitseen, sillä se oli lemmen tähti. Ja kävellessään marjakuusien välissä, jotka olivat kasvaneet ennenkuin Pendycen perhe tuli Worsted Skeynesiin ja tulivat kasvamaan sen jälkeen kuin he olivat poistuneet, hän viillytti sydäntään tämän suuren tähden hopeisessa valossa. Kurjenmiekat pidättivät lemuaan, jottei se vaivaisi hänen aistejaan; vain nuoret lehtikuuset ja kaukaiset niityt uhosivat keveätä sulotuoksuaan pimeydessä. Ja sama ruskea pöllö, joka oli ulvahtanut, kun Helen Bellew suuteli George Pendyceä talvipuutarhassa, huusi nyt taas, kun Gregory käveli siinä, murehtien tämän suudelman hedelmiä.
Hänen ajatuksensa kiersivät mr Barterin ympäri, ja kuten on luontaista miehelle, joka suhtautuu asioihin tunteellisella ja henkilökohtaisella tavalla, hän maalasi kirkkoherran väreillä, jotka olivat hänen mustaa pukuaan tummemmat.
"Säädytön, tunkeileva", ajatteli hän. "Kuinka hän uskaltaa puhua Helen
Bellew'sta tuolla tavoin?"
Mr Paramorin ääni katkaisi hänen mietiskelynsä.
"Yhäkö sinä täällä jäähdytät tunteitasi? Miksi heitit hiiteen meidät siellä sisällä?"
"Minä vihaan häväistystä", sanoi Gregory. "Tämä minun holhokkini avioliitto on häväistystä. Parempi hänen on kunniallisesti elää yhdessä sen miehen kanssa, jota hän tosiaan rakastaa!"
"Niinhän sinä äsken lausuit", vastasi mr Paramor. "Saatatko soveltaa sitä joka tapaukseen?"
"Saatan."
"Niin", sanoi mr Paramor nauraen, "semmoista on idealismi käytännössä!
Kerran sinä muistaakseni sanoit, että avioliitto on sinulle pyhä!"
"Ne ovat minun yksityisiä tunteitani, Paramor. Mutta tässä tapauksessa on onnettomuus jo tapahtunut. Se on häväistystä, inhottavaa häväistystä, ja sen täytyy loppua!"
"Tuo on kaikki varsin oikein", vastasi mr Paramor, "mutta kun sinä sovellat sen käytäntöön tuolla ylimalkaisella tavalla, niin se johtaa herra tiesi mihin. Se merkitsee avioliiton perustamista nykyisestä kokonaan poikkeavalle pohjalle. Sellainen avioliitto perustuu tunteeseen eikä omaisuussuhteisiin. Oletko valmis menemään niin pitkälle?"
"Olen."
"Sinä olet yhtä paljon äärimmäisyysmies omaan suuntaasi kuin Barter on omaansa. Teistä äärimmäisyysmiehistä kaikki kiusa tulee. On olemassa kultainen keskitie, ystäväni. Olen samaa mieltä siinä, että jotakin on tehtävä. Mutta sinä et käsitä sitä, että lakien täytyy olla niiden ihmisten mukaisia, joita ne on tarkoitettu hallitsemaan. Sinä liihottelet liian paljon tähdissä, Vigil. Lääkkeen täytyy olla potilaan mukainen. Missä, mies, on sinun huumorintajusi? Kuvittele, että sinun avioliittokäsityksesi sovitettaisiin Pendyceen ja hänen poikaansa tai hänen kirkkoherraansa tai vuokramiehiinsä tai maatyömiehiinsä."
"Ei, ei", sanoi Gregory; "minä en saata uskoa —"
"Maalaisväestö", lausui mr Paramor rauhallisesti, "on erikoisessa määrässä takapajulla näissä asioissa. Heillä on voimakkaat, lihanruokkimat vaistot, ja huolimatta maalaisaatelista, piispoista, lordeista, kaikista maan perinnäismahdeista, he ovat yhä maan todelliset herrat. Ja on olemassa eräänlainen tauti, olkoon sen nimi — lausuakseni varsin huonon sukkeluuden — vaikka 'pendycitis', jota useimmat kaikista näistä ihmisistä sairastavat. He ovat 'paksuja'. He aikaansaavat koko joukon asioita, mutta väärällä tavalla! He kompuroivat eteenpäin ja tuottavat mahdollisimman suuren määrän tarpeetonta vaivaa ja kärsimystä! Osaksi se johtuu perinnäisyys-periaatteesta. Minä en ole turhanpäiten ollut tekemisissä heidän kanssaan kolmekymmentä neljä vuotta!"
Gregory käänsi kasvonsa pois.
"Sinun sukkeluutesi on tosiaan varsin huono", sanoi hän. "Minä en usko heitä sellaisiksi! Minä en voi myöntää sitä! Jos semmoinen tauti on olemassa, on meidän tehtävämme keksiä siihen joku parannuskeino."
"Mikään muu kuin leikkaus ei sitä paranna", sanoi mr Paramor; "ja ennen leikkausta on valmistavia toimia suoritettava. Sen on Lister huomannut."
Gregory vastasi;
"Paramor, minä vihaan sinun pessimismiäsi!"
Mr Paramorin silmät tutkivat Gregoryn selkää.
"Enhän minä ole mikään pessimisti", sanoi hän. "Kaukana siitä.
"Kun tuhatkaunot ja orvokit, sinikellot laaksoja täyttää, joka oksalla käet kukkuvat."
Gregory kääntyi häneen.
"Kuinka sinä saatat lausua runoja, kun sinulla on tuollaiset käsitykset? Meidän tulee rakentaa —"
"Sinä tahdot rakentaa, ennenkuin olet pannut perustuksen", sanoi mr Paramor. "Sinä annat tunteittesi temmata itsesi mukaasi, Vigil. Avioliittolakien tila on vain oire. Tuo tautihan, ihmisten kateellinen, ahdas mieli, tekee sellaiset lait välttämättömiksi. Epämiellyttävät ihmiset, epämiellyttävät lait — mitä muuta voit odottaa?"
"Minä en voi koskaan uskoa, että meidän pitää tyytyä edelleenkin elämään tuollaisessa — lietteessä —"
"Maalaisviisautta!" sanoi mr Paramor. "Sinun pitäisi ruveta puutarhuriksi; silloin ymmärtäisit jotain, jonka te idealistit näytätte jättävän huomioon ottamatta — että ihmiset, rakas ystävä, ovat kasvien lailla perinnöllisyyden ja ympäristön tuotteita; heidän kasvunsa on hidas. Sinä et voi poimia rypäleitä orjantappuroista, Vigil, etkä viikunoita ohdakkeista, — et ainakaan yhden sukupolven kuluessa — olit sinä kuinka uuttera ja nälkäinen tahansa!"
"Sinun teoriasi alentaa meidät ohdakkeiden tasolle."
"Yhteiskunnallisten lakien voima riippuu siitä kärsimyksestä, mitä ne pystyvät tuottamaan, ja tämän kärsimyksen voima riippuu niistä ihanteista, joita kärsimyksen kohtaamalla ihmisellä on. Jos sinä höllytät avioliiton sidettä tai poistat omaisuuden ja otat sijaan veljeyden, on sinulla varsin ohdakkeinen puuha edessäsi, mutta ethän sinä siitä välitä, jos olet viikuna. Ja niin edespäin ad lib… Ja somaa on, kuinka pian ohdakkeet, jotka kuvittelivat olevansa viikunoita, paljastavat oikean luontonsa. Minä vihaan monia asioita, Vigil. Niiden joukossa liioittelua ja humpuukia!"
Mutta Gregory katseli taivaaseen.
"Minusta näyttää, että me olemme joutuneet pois aineesta", sanoi mr Paramor, "ja minun mielestäni meidän on paras mennä sisään. Kello on lähes yksitoista."
Matalan valkean talon koko pitkällä sivulla oli vain kolme akkunaa valaistuina, kolme silmää, jotka katsoivat kohti kuuta, kohti valkoista venhoa, joka purjehti yöllisellä taivaalla. Setripuut seisoivat pikimustina. Vanha ruskea pöllö oli lakannut ulvomasta. Mr Paramor tarttui Gregoryn käsivarteen.
"Satakieli! Kuuletko, kuinka se laulaa tuolla viidakossa. Tämä on suloinen paikka! En ihmettele, että Pendyce rakastaa sitä. Sinä kai et ole kalastaja. Oletko koskaan tarkastellut kalaparvea, joka retkeilee pitkin rantaa? Kuinka ne ovat sokeita, ja kuinka ne seuraavat johtajaansa! Me ihmiset tiedämme omassa elementissämme suunnilleen saman verran kuin kalat omassaan! Sokea lauma, Vigil! Meillä on matala näkökanta; me olemme kirotun maalaismaisia!"
Gregory painoi kätensä otsaansa vasten.
"Minä koetan ajatella", sanoi hän, "mitä seurauksia tästä avioerosta olisi minun holhokilleni".
"Hyvä ystävä, kuule nyt, kun minä puhun suuni puhtaaksi. Sinun holhokkisi ja hänen miehensä ja George Pendyce ovat juuri sellaisia ihmisiä, joita varten meidän avioliittolakimme on säädetty. He ovat kaikki pelottomia, he ovat häikäilemättömiä ja itsepintaisia, ja — suo anteeksi — paksunahkaisia. Jos tämä heidän juttunsa ajetaan perille, vaatii se viikon ajan karkeata vannomista, viikon ajan yleisön rahaa ja aikaa. Se tulee antamaan suurenmoisia tilaisuuksia lainoppineelle kaunopuheisuudelle, mainiota sanomalehtiluettavaa suurelle yleisölle — ensiluokkaista urheilua kaikille. Lehdet saavat oikeita juhlahetkiä. Minä toistan: he ovat juuri niitä ihmisiä, joita varten meidän avioliittolakimme on säädetty. Koko joukko syitä voidaan esittää julkisen oikeudenkäynnin puolesta, mutta samalla se suosii tunteettomuutta ja aiheuttaa runsaasti kärsimystä viattomille ihmisille. Minä sanoin sinulle jo kerran ennen, että se, joka hakee avioeroa, ei saa olla tunteellinen ihminen, vaikka hänellä olisikin oikeus puolellaan. Nuo kolme tulevat kestämään kaiken loistavasti, mutta joka nahanpala nyljetään sinulta ja täkäläisiltä ystäväraukoiltamme ja lopputulos on oleva ratkaisematon taistelu! Näin käy, jos me ryhdymme taisteluun, enkä minä ymmärrä, kuinka voisimme olla sitä tekemättä, jos asia tulee oikeuden eteen — se sotii vaistojani vastaan. Jos me emme puolustaudu, tulevat — huomaa mitä sanon — holhokkisi ja George Pendyce kyllästymään toisiinsa, ennenkuin laki sallii heidän mennä naimisiin, ja Georgen on, kuten hänen isänsä sanoo, 'siveellisyyden' takia pakko mennä naimisiin naisen kanssa, joka on kyllästynyt häneen tai johon hän on kyllästynyt. Nyt minä olen esittänyt sinulle asiat niiden oikeassa valossa ja menen nukkumaan. On kovasti kastetta. Sulje tämä ovi jälkeesi."
Mr Paramor astui talvipuutarhaan. Hän pysähtyi ja tuli takaisin.
"Pendyce", sanoi hän, "ymmärtää täydellisesti sen, mitä nyt olen esittänyt sinulle. Hän antaisi silmänsä siitä, ettei juttu tulisi esiin, mutta saatpa nähdä, että hän sysää kaiken väärälle uralle, ja ihme on, jos me onnistumme. Se on 'pendycitis'. Meissä on kaikissa henkäys sitä. Hyvää yötä."
Gregory jäi yksin ulos kartanorakennuksen eteen, suuren tähden valoon. Ja koska hänen ajatuksensa harvoin olivat muuta kuin henkilökohtaisia, ei hän miettinyt "pendycitistä", vaan Helen Bellew'ta. Ja kuta enemmän hän häntä ajatteli, sitä enemmän hän ajatteli häntä sellaisena kuin hän halusi häntä ajatella, sillä tämä oli hänen luonteensa mukaista; ja sitä ironisemmin välkkyi myös hänen tähtensä viidakon takaa, missä satakieli lauloi.