XVII LUKU.
Päivää ennen parlamentin hajaantumista lordi Valleys nousi kevein sydämin hevosensa selkään ratsastaakseen radalle. Vaikka hänen tammansa olikin täysiverinen, niin hän käytti yksinkertaisia suitsia, hän kun oli taitava ratsastaja, joka oli ottanut osaa metsästyksiin seitsenvuotiaasta lähtien ja ollut kaksikymmentä vuotta vapaaehtoisen ratsurykmentin päällikkönä. Tervehtäen ystävällisesti kaikkia, jotka hän tunsi, hän suhtautui suorasti kaikkiin asioihin, semminkin hallituksen politiikkaan, nauttien salaa aavistuksista ja enteistä, mitkä niin huonosti kävivät toteen, ja siitä tavasta, millä kysymykset ja neuvot katosivat hänen sfinksimäisen vilpittömyytensä edestä. Hän puhui iloisesti myöskin Miltounista, joka oli taas "hyvässä kunnossa" ja "paloi taisteluhalusta", odottaen parlamentin uutta kokoontumista syksyllä. Ja hän ivasi lordi Malvezinia hänen vaimonsa johdosta. Jos mikään — hän sanoi — voi saada Bertien innostumaan politiikkaan, niin se on oleva hän, lady Malvezin. Hän ajoi aika laukkaa, poliisi kun tunsi hänet. Päivä oli kirkas, eikä hän olisi mielellään ajanut kotiin. Tavattuaan Harbingerin hän pyysi häntä tulemaan lunchille. Tuon nuoren Harbingerin katseessa oli viime aikoina ollut jotakin äreätä, ja lordi Valleysin mieleen muistuivat hänen vaimonsa Barbaraa koskevat, levottomuutta herättävät sanat. Viime aikoina hän oli vain vähän nähnyt tytärtään, ja tänä vuoden yleisenä selvityskautena hän oli unhottanut kaiken, mikä koski sitä asiata.
Agatha, joka yhä vieraili Valleys Housessa pikku Ann'in kanssa, odottaen lähtöä Skotlantiin, oli ulkosalla, eikä lunchilla ollut ketään muita kuin lady Valleys ja Barbara. Keskustelu hoippui, sillä nuoret olivat hyvin äänettömiä, lady Valleys mietti erästä seikkaa, mikä oli saatava järjestetyksi ennen hänen lähtöään, ja lordi Valleys itse piti silmällä melkein huolellisesti tytärtään. Uutinen siitä, että lordi Miltoun oli työhuoneessa, tuli yllätyksenä ja jonkinlaisena huojennuksena kaikille. Kehoitukseen tulla lunchille oli Miltoun vastannut jo syöneensä ja kyllä odottavansa.
"Tietääkö hän, että täällä ei ole ketään?"
"Kyllä." Lady Valleys työnsi syrjään lautasensa ja nousi:
"Oh, no niin!" hän sanoi, "minä olen lopettanut".
Lordi Valleys nousi myöskin, ja he menivät pois yhdessä jättäen
Barbaran, joka oli noussut, katselemaan epäluuloisesti ovelle.
Lordi Valleysille oli hiljattain kerrottu tuo sairashoitohomma, mihin hän oli suhtautunut epäluuloisesti, aivan kuin olisi kuullut jutun jostakin eriskummaisesta henkilöstä. Jos hän olisi kuullut sen jostakin muusta, niin sillä olisi ollut vain yksi merkityksensä. Jos Eustace olisi ollut normaalinen nuorimies, niin hänen isänsä olisi vain kohauttanut olkapäitään ja ajatellut: "Oh, kas niin! Sitä se nyt on!" Hän ei ollut tietänyt, mitä ajatella. Ja nyt kulkiessaan salin läpi työhuoneeseensa hän sanoi levottomana vaimolleen:
"Asia koskee taas tuota naista — vai mitä?"
Lady Valleys vastasi olkapäitään kohauttaen:
"Jumalaties, rakkaani."
Miltoun seisoi ikkuna-aukossa terassin yläpuolella. Hän näytti terveeltä ja tervehti heitä omalla erikoisella tavallaan.
"Kas niin, hyvä ystäväni", sanoi lordi Valleys, "olet ilmeisestikin tullut täysin terveeksi — mitäs muuta kuuluu?"
"Vain sitä, että minä olen päättänyt luopua edustajapaikastani."
Lordi Valleys tuijotti häneen.
"Minkä ihmeen vuoksi?"
Aavistaen jotakin tuosta syystä naisen suuremmalla nopeudella lady
Valleys oli käynyt neilikanpunaiseksi.
"Joutavia, rakkaani", hän sanoi, "se ei varmaankaan ole välttämätöntä, eipä edes — —". Malttaen mielensä hän lisäsi kuivasti:
"Mainitsehan jokin syy siihen."
"Syy on yksinkertaisesti se, että minä olen yhdistänyt elämäni mrs Noelin elämään enkä voi elää valheessa. Jos se tunnettaisiin, niin minun pitäisi ilmeisesti luopua heti edustajapaikastani."
"Hyvä Jumala!" huudahti lordi Valleys.
Lady Valleys teki nopean liikkeen. Tämän vakavan kriisin sattuessa kahden toiseen sukupuoleen kuuluvan, niin perin erilaisen olennon, miehensä ja poikansa, välillä hän menetti naamarinsa ja muuttui oikeaksi naiseksi. Tiedottomasti nuo molemmat miehet tunsivat tämän muutoksen ja kääntyivät puhuessaan häntä kohden.
"Minä en osaa sitä selittää", sanoi Miltoun, "minä pidän itseni velvollisena tekemään sen kunnian vuoksi".
"Entäs sitten?" kysyi lady Valleys.
Lordi Valleys pisti tähän väliin painavalla äänellä:
"Hyvä Jumala! Minä en uskonut sinun pitävän yksityisiä asioitasi isänmaata tärkeämpinä."
"Geoff!" sanoi lady Valleys.
Mutta lordi Valleys jatkoi:
"Ei, Eustace, minä en ollenkaan käsitä sinun tapaasi suhtautua asioihin. Enkä minä ala sitä edes ymmärtää."
"Se on totta", sanoi Miltoun.
"Kuunnelkaa minua, te molemmat!" sanoi lady Valleys. "Te olette niin erilaisia, eikä teidän pidä riidellä. Sitä minä en tahdo. Nyt, Eustace, sinä olet meidän poikamme, ja sinun tulee olla kiltti ja laatuunkäypä. Istuudupas tuohon, niin saamme keskustella tästä asiasta."
Viitaten miehelleen erästä tuolia lady Valleys istuutui ikkuna-aukkoon. Miltoun jäi seisomaan. Äkillisen pelon valtaamana lady Valleys sanoi:
"Onko niin — sinä et ole — mitään häväistysjuttua ei ole tästä tulossa?" Miltoun hymyili julmasti. "Minä tulen kertomaan asian tuolle miehelle, tietenkin, mutta te saatte olla levollisia. Minä ymmärrän, että hänen käsityksensä avioliitosta ei salli avioeroa missään tapauksessa."
Lady Valleys huokasi peittelemättä helpotuksesta.
"Kas niin, rakas poikani", hän aloitti, "vaikkapa sinä tuntisitkin olevasi pakotettu kertomaan hänelle, niin ei ole varmastikaan olemassa mitään syytä, miksi se ei muutoin saisi pysyä salassa."
Lordi Valleys keskeytti hänet:
"Olisin iloinen, jos tahtoisit esittää, mitä yhteyttä on sinun kunniasi ja edustajapaikkasi jättämisen välillä", hän sanoi jäykästi.
Miltoun pudisti päätään.
"Jos sinä et sitä jo näe, niin sitten on hyödytöntä sanoa mitään."
"Minä en sitä näe. Koko asia on — on onneton, mutta minusta on luonnotonta ja mieletöntä, että sinä jättäisit toimesi, ennenkuin siihen on ehdoton pakko. Miten paljon onkaan miehiä, joilla elämässään on ollut joskus sellainen suhde; tämä ajatus tekisi puolet kansaa kelvottomaksi." Hänen katseensa näytti tässä kriisissä kysyvän hänen vaimonsa neuvoa ja samalla välttävän sitä, aivan kuin hän samalla kertaa olisi pyytänyt mielipiteensä hyväksymistä ja ottanut huomioon sen säädyllisyyden. Keskellä levottomuutta lady Valleysin huumori pääsi valloilleen. Oli niin hullunkurista, että Geoffin piti paljastaa itsensä, hän ei voinut mistään hinnasta olla kiinnittämättä katsettaan mieheensä.
"Rakkaani", hän mutisi, "sinä et suinkaan liioittele — kolme neljäsosaa, vähintään!"
Mutta lordi Valleys kävi tiukemmaksi vaaran uhatessa.
"Se seikka käy kokonaan yli minun ymmärrykseni", hän sanoi, "että sinä ollenkaan sekoitat sukupuoliasioita politiikkaan".
Miltounin vastaus tuli hitaasti, ikäänkuin tunnustus olisi loukannut hänen huuliaan:
"On olemassa — antakaa anteeksi, että käytän sitä sanaa — sellainen asia kuin uskonto. Minulla ei ole tapana pitää elämää jaettuna kahteen, julkiseen ja yksityiseen, osastoon. Minun näkyni on hävinnyt — on särkynyt — minulla ei ole mitään päämäärää julkisessa elämässä — ei mitään suuntaa — ei mitään varmuutta."
Lady Valleys tarttui hänen käteensä:
"Oh, rakkaani!" hän sanoi, "se on liian peloittavan puritaanista!" Mutta Miltounin hymyn johdosta hän lisäsi nopeasti: "loogillista — minä tarkoitan".
"Kysy neuvoa terveeltä järjeltäsi, Eustace, jumalan tähden", pisti tähän väliin lordi Valleys. "Eikö sinun yksinkertainen velvollisuutesi olisi pistää tällaiset arvelut taskuusi ja toimia parhaasi mukaan maan hyväksi, käyttämällä niitä lahjoja, jotka olet saanut?"
"Minulla ei ole mitään tervettä järkeä."
"Siinä tapauksessa saattaa tietenkin olla samantekevä, vaikka luovutkin julkisesta elämästä."
Miltoun kumarsi.
"Joutavia!" huudahti lady Valleys. "Sinä et ymmärrä, Geoffrey. Minä kysyn sinulta uudestaan, Eustace, mitä sinä aiot tehdä jäljestäpäin?"
"Sitä en tiedä."
"Sinä tulet suremaan itsesi kuoliaaksi."
"On hyvinkin mahdollista."
"Jos et voi tulla järkevään järjestelyyn omantuntosi kanssa", tokaisi lordi Valleys, "niin jumalan tähden luovu hänestä, miehen tavoin, ja katkaise kaikki nuo solmut."
"En ymmärrä teitä, arvoisa herra!" sanoi Miltoun jäätävästi.
Lady Valleys laski kätensä hänen käsivarrelleen. "Sinun täytyy myöntää meidänkin olevan jossakin määrin loogillisia, rakkaani. Ethän sinä voi vakavasti kuvitellakaan, että tuo nainen tahtoisi sinun turmelevan elämäsi hänen vuokseen! Niin huono luonteidentuntija minä en ole."
Hän pysähtyi nähdessään Miltounin ilmeen.
"Sinä pidät kiirettä", sanoi Miltoun, "minusta tulee kuitenkin vapaa henki".
Näihin sanoihin, jotka tuntuivat lady Valleysistä salaperäisiltä ja pahaenteisiltä, hän ei tietänyt mitä vastata.
"Jos sinä tunnet, kuten sanot", sanoi lordi Valleys, "että tämän asian vuoksi pohja on hävinnyt sinun jalkaisi alta, niin — niin herran tähden älä tee mitään kiirehtien. Odota! Lähde ulkomaille! Hanki tasapainosi takaisin! Sinä tulet huomaamaan, että tämä asia järjestyy itsestään muutamissa kuukausissa. Älä jouduta asioita. Sinä voit olla poissa syysistuntokaudella huonon terveytesi varjolla."
Lady Valleys säesti häntä hartaasti:
"Sinä näet tosiaankin tämän asian ilman mitään suhteellisuutta. Mitä on jokin rakkausasia? Rakkaani, luuletko sinä kenenkään ajattelevan sinusta hetkeäkään pahempaa, vaikkapa tietäisivätkin? Ja totisesti ainoankaan sielun ei tarvitse tietää."
"Minun päähäni ei ole pälkähtänyt tuumiakaan sitä, mitä muut tulisivat ajattelemaan."
"Sitten", huudahti lady Valleys. "Se on vain sinun omaa ylpeyttäsi!"
"Sinäpä sen sanoit."
Lordi Valleys, joka oli kääntynyt pois, sanoi melkein traagillisella äänellä:
"Minä en luullut, että minun kunniakysymyksissä olisi tarvinnut olla eri mieltä poikani kanssa."
Tarttuen "kunnia" sanaan lady Valleys huudahti äkisti:
"Eustace, lupaa minulle, että kysyt Dennis-enon mielipidettä, ennenkuin ryhdyt mihinkään."
Miltoun hymyili.
"Tämä käy koomilliseksi", hän sanoi.
Näiden sanojen johdosta, jotka näyttivät tosiaankin hävyttömiltä lordi ja lady Valleysistä, he kääntyivät poikaansa kohden, ja he kaikki kolme tuijottivat toisiinsa täysin äänettöminä. Pieni hälinä, mikä tuli ovelta päin, keskeytti heidät.