SONETTI (2).
Miks nauroin äsken? Turhaan tiedustan: on vaiti jumalat ja henget yön, kaikk' oraakkelit taivaan, manalan. Niin käännyn puolees sunkin, ihmis-syön.
Oi sydän, suruinen kuin minäkin:
miks nauroin yöllä? Tuska kuoleman
ja pimeys! En kuule helvetin,
en taivaan, syömmen äänten vastaavan.
Miks nauroin? Elämäni tunnen jo.
Sen unet lentää onnen äärihin.
Nyt kuitenkin ois kuolla nautinto,
maan korun haihtuess' yön tuulihin.
Suur' ompi onni runon, kunnian
ja kauneuden, vaan suurin kuoleman.