SONETTI (3).
Yön kirkas tähti, ken ois kaltaises! Niin liikkumaton silmäs loisto on ja ajast' aikaan valvoo katsehes, kun lailla unettoman erakon
sen yli kuohuvaisten vetten luot, maan piirin rantaa puhtaaks huuhtovain, tai katselet, kuin vuorenharjat, suot syys peittää alle vaippain valkeain.
Ei — liikkumattomammin vieläkin, nuort' armastani rintaan nojaten, jonk' iäti mä kuohun tuntisin, — oi lepo levoton ja suloinen:
ain' elää, elää, vaivoin rakkauttaan, tai uupua ja kuolla povellaan.