SYKSYLLE.
Syys, aika usvien ja hedelmäin,
jok' ystävältäs auringolta saat
taas neuvot, kuinka runsain, täyteläin
ja kypsin sato siunais puut ja maat
ja räystään rypäleet, kuink' oksiaan
maan puoleen omenat taas taivuttais,
ois ydin maittavainen pähkinäin,
viel' uudet silmut puihin puhkeais,
ja kuinka mettiset, kun yhä vaan
ois kesän mettä kennot tulvillaan,
ei näkis päätä päiväin lämpimäin.
Ken nähnyt ei sua maillas, aitoillas,
tai riihen kynnyksellä toisinaan,
miss' istuit kauan ilman aikojas,
ja tuuli nostatteli tukkaas vaan;
tai uneen vaipuneena sirppis luo,
kun valmut elopellon petti sun,
niin hetkeks säästäin viljan kukkineen;
tai joskus katsellen, kun virran vuo
sun kiiti ohitses, tai vartoin, kun
puun lehtevän, yön kastein puetun,
pois tihkui helmet aamuun hiljaiseen.
Miss' on nyt kevään laulut — miss' on ne?
Niit' älä muistele: syys vuorons' saa,
kun iltapilvet jättää päivälle
jo hyvästi, ja sänget punertaa,
kun survoo hyttys-kuoro suruinen
tuoll' alla rannan raitain nyyhkyttäin
ja väistäin tuulen leyhkää lempeää,
kun lammaslauma määkyy kotiin päin,
ja sirkat aitovieress' soittaen
kun yhtyy lauluun kultakerttusen
ja pilviss' asti pääskyt visertää.