KOLMAS LUKU
Tekijä hauskuuttaa keisaria ja hovia aivan erityisellä tavalla. —
Hovin huvitukset. — Tekijä pääsee vapaaksi muutamilla ehdoilla.
Lempeydelläni ja kohteliaalla käytökselläni olin kohonnut keisarin ja hovin kuin myös sotaväen ja kansankin suosioon niin suurissa määrin, että toivoin piankin pääseväni vapaaksi. Koetin kaikin tavoin käyttää tällaista edullista asemaa hyödykseni. Maan-asukasten pelko minua kohtaan hälveni hälvenemistään. Panin välisti maahan pitkäkseni ja päästin viisi kuusi henkeä kämmenelleni tanssimaan. Vihdoin tulivat pojat ja tytöt niin rohkeiksi, että olivat piilosilla minun tukassani. Olin jo koko lailla oppinut maan kieltäkin.
Eräänä päivänä suvaitsi keisari kutsua minut katsomaan hovinäytelmiä, joissa tämän puolen kansa voittaa kaikki muut niin notkeudessa kuin komeudessakin. Ei minua noissa näytelmissä mikään niin suuresti huvittanut kuin nuorallatanssi. Kaksitoista tuumaa korkealle maasta oli pingoitettu kahden jalan pituinen hieno, valkoinen lanka, ja sen päällä tuo nokkela tanssi toimitettiin, jota nyt lukijan luvalla käyn vähän laveammin kuvailemaan.
Tähän huviin ottavat osaa ainoastaan ne, jotka pyrkivät korkeihin virkoihin ja tavoittelevat suosiota hovissa. Jo pienestä pitäin he harjoittelevat tätä taitoa. Kun korkea virka hovissa tulee avonaiseksi joko kuoleman tahi, niinkuin usein tapahtuu, epäsuosioon joutumisen kautta, silloin viisi kuusi tällaista viranhakijaa lähettävät kuninkaalle anomuksen, jossa pyytävät saada esittää hänen majesteetinsa huviksi nuoralla tanssia. Ken korkeimmalle hyppää, maahan putoamatta, se viran saa. Usein annetaan itse ministereillekin käsky lähteä näyttämään notkeuttansa, osoittaakseen hallitsijalle, että yhä edelleen ovat tuossa toimessa taitavia. Flimnapilla, valtiovarain hoitajalla, on etuoikeus heittää nuoralla ilmahyppy kokonaista tuumaa korkeammalle kuin yksikään muu lordi koko valtakunnassa. Minun ystäväni Reldresal, keisarin yksityissihteereistä ylimmäinen, on minun mielestäni tässä taidossa — ellenhän vaan ole puolueellinen — toinen mies valtiovarain hoitajan jälkeen. Muut suuret virkamiehet ovat siinä kohden tasaväkisiä.
Näissä hyppyhuveissa sattuu välistä pahojakin tapaturmia, joista aikakirjat tietävät mainita lukemattomia. Olen omin silmin nähnyt parin, kolmen kandidaatin katkaisevan jäseniänsä. Pahempi vielä on vaara silloin kuin ministerit saavat käskyn käydä näyttämään notkeuttaan. Silloin he koettavat voittaa kaikki muut ja pinnistävät ja ponnistavat voimiansa niin, että tuskin heissä on yhtäkään, joka ei olisi joskus pudota romahtanut maahan. Muutamille se on sattunut pari kolmekin kertaa. Minulle kerrottiin, että moniahta vuosi ennen minun tuloani Flimnap olisi ehdottomasti taittanut niskansa, ellei sattumalta olisi osunut lattialla olemaan kuninkaallinen pielus, joka hiukan lievensi täräystä.
On olemassa toinenkin huvitus, joka tapahtuu ainoastaan keisarin, keisarinnan ja pääministerin läsnäollessa. Kuningas panee pöydälle kolme kuuden tuuman pituista silkkinauhaa, punaisen, keltaisen ja valkoisen. Nämä nauhat on aiottu palkinnoiksi niille, joille keisari tahtoo erityistä suosiotansa osoittaa. Juhlalliset menot toimitetaan hänen majesteetinsa suuressa valtiosalissa, jossa asianomaisten suosionsaajain täytyy näyttää taitavuuttansa aivan toisella tavalla kuin äsken kuvaamissani huveissa. Sellaista en ole nähnyt vielä missään, en vanhalla enkä uudella maanpallon puoliskolla. Keisari pitää keppiä vaakasuorassa asennossa, ja siinä nyt asianomaiset suosikit, yksi erältään, hyppivät kepin yli tai konttaavat sen alitse eteenpäin tai takaperin, aina sitä myöten kuin keppi nousee tai laskee. Välisti pitää majesteeti keppiä toisesta päästä ja pääministeri toisesta, vuoroin on keppi kokonaan pääministerin hallussa. Ken notkein on ollut ja jaksanut useimmat kerrat hypätä ylitse ja kontata alitse, se saa punaisen silkkinauhan, senjälkeinen keltaisen ja sitä seuraava valkoisen. Nauhat he sitten köyttävät kaksin kerroin vyötäisilleen, ja tuskin näkee hovissa yhtään, joka ei olisi tuommoisella nauhalla koristetut.
Sotaväen ratsuja, niinkuin keisarillistenkin tallien hevosia oli joka päivä käytetty minun läheisyydessäni, ja siten ne olivat niin tottuneet minuun, että pillastumatta uskalsivat tulla minun luokseni. Ratsastajat laukkasivat hevosillaan kämmeneni yli, ollessani pitkälläni maassa. Olipa muuan keisarin metsästäjistä niinkin rohkea, että ratsasti isolla hevosellaan jalkanikin yli. Se oli todellakin uljas temppu.
Seuraavana päivänä oli minulla onni huvittaa hänen majesteetiansa aivan erikoisella tavalla. Pyysin hänen majesteetiltansa saada käytettäväkseni muutamia kahden jalan pituisia ja tavallisen putken paksuisia sauvoja. Kuningas antoi heti käskyn forstmestareilleen täyttää minun pyyntöni. Ja niinpä saapui huomenissa kuusi metsäherraa yhtä monen kuorman kanssa, kahdeksan hevosta kunkin edessä. Yhdeksän sauvaa minä pystytin maahan nelikulmion muotoon, joka ulottui puoli kolmatta jalkaa joka taholle. Neljä muuta sauvaa sidoin vaakasuoraan joka kulmaan, niin että niistä syntyi jonkunlainen kalteri tarhan ympärille. Levitin sitten nenäliinani tarhan yli ja pingoitin sen joka puolelta lujasti. Tämän tehtyäni, pyysin keisarin lähettämään neljäkolmatta parhainta ratsumiestä äksieraamaan tarhaan. Hänen majesteetinsa hyväksyi minun ehdotukseni, ja niinpä minä nostin hevosmiehet, yhden toisensa perästä ratsuineen aseineen ja varustuksineen nenäliinalle. Heti käskyn saatuansa he jakaantuivat kahteen parveen, ja nyt alkoi leikkisota: siinä he ampuivat toisiansa tylsäpäisillä nuolilla, huiskivat miekoillaan, hyökkäsivät ja pakenivat. Kaikki tapahtui niin erinomaisessa järjestyksessä, ett'en moista ole milloinkaan nähnyt.
Keisari oli niin mielissään, että käski panna tämmöisiä huveja toimeen useampana päivänä perätysten. Innostuipa niinkin, että itsekin nousi komentamaan ratsumiestensä liikkeitä ja sai, vaikka kovallekin otti, keisarinnan suostumaan siihen, että minun sallittiin nostaa keisarinna kantotuoleineen päivineen kilpatarhan yläpuolelle, josta hänen oli parempi katsella leikkisotaa. Onnekseni ei sattunut koko aikana mitään tapaturmaa. Kerran vaan erään kapteenin tulinen ratsu sattui kavioillaan puhkaisemaan reiän nenäliinaan, jolloin sekä ratsu että kapteeni keikahtivat kellellensä. Kiireimmän kaupassa minä nostin ne molemmat pystyyn, tukkesin reiän toisella kädellä ja nostin heidät toisella maahan. Ratsulta oli nyrjähtänyt vasen jalka, mutta kapteeni pääsi ihan ehjänä. Nenäliinani minä sittemmin paikkasin niin hyvin kuin osasin, mutta en sen koommin enää luottanut sen kestävyyteen moisissa yrityksissä.
Kerran ollessani hovia tällä tapaa huvittamassa, tuotiin äkkiä hänen majesteetillensa sana, että muutamat hänen alamaisistansa, ratsastellessaan niillä tienoin, missä minut ensin oli huomattu, olivat löytäneet maasta suuren, mustan esineen. Muodoltaan se on, sanottiin, varsin kummallinen, laidoiltaan niin laaja, kuin hänen majesteettinsa makuukammio ja keskikohdalta miehen korkuinen. Mikään elävä se ei ole, niinkuin ensin oli luultu, sillä nurmella se loikoi ihan yhdessä kohdin. Muutamat olivat monta kertaa astuneet sen ympäri, toiset nousneet sen hartioille ja kuvullekin, joka oli sileä ja tasainen. Polkemalla oli esine huomattu aivan ontoksi. Alamaiset kaikessa nöyryydessä otaksuvat sen olevan ihmisvuoren kapineita, ja jos hänen majesteetinsa suvaitsee, niin se tuodaan tänne. Ei siihen tarvita kuin viisi hevosta. Minä ymmärsin heti, mistä on kysymys, ja iloitsin sydämmeni pohjasta nuo sanomat kuultuani.
Tuo löydetty esine ei ollut mikään muu kuin minun hattuni. Haaksirikkoon joutuessamme se oli vielä ollut minulla päässä, nauhalla sidottuna leuan alle, ja siinä se oli vielä ollut veneessäkin soudettaessa, mutta luulin sitten, maihin pyrkiessäni, nauhan heltineen ja hattuni jääneen mereen. Nyt pyysin hänen majesteetiansa käskemään, että se tuotaisiin minulle niin pian kuin mahdollista. Selitin samalla, millinen kapine se on ja mihin sitä tarvitaan. Seuraavana päivänä kuormurit sen toivatkin, mutta ei se aivan entisellään enää ollut. Liereihin oli, puolenkolmatta tuuman päähän laidoista, puhkaistu kaksi reikää, kumpaankin oli pistetty koukku, ja näistä köydet länkiin. Tällä tavoin minun hattuani oli laahattu maata pitkin lähes puoli Englannin penikulmaa. Koska kumminkin maanpinta siellä on tasaista ja pehmoista, niin tuli hattu perille paremmassa kunnossa kuin olin luullutkaan.
Kaksi päivää senjälkeen pisti hänen majesteetinsa päähän ruveta huvitteleimaan varsin merkillisellä tavalla. Se osa armeijaa, joka majaili pääkaupungissa ja sen läheisyydessä, sai käskyn olla valmiina. Sitten hän pani minut seisomaan kuin mikä kolossi jalat niin levällä kuin suinkin mahdollista, ja senjälkeen käskettiin kenraali, muuan vanha ja tottunut sotajoukkojen johtaja ja samalla minun suojelijani, marssittamaan sotajoukkoja minun jalkojeni välitse, jalkaväki 24 miestä, ratsuväki 16 miestä rivissä, soivin torvin ja liehuvin lipuin, keihäät sojossa. Sotaväkeä oli siinä yhteensä kolmetuhatta jalka- ja tuhat ratsumiestä. Hänen majesteetinsa oli julistanut käskyn, että jokaisen sotilaan tulee marssin aikana hengenrangaistuksen uhalla osoittaa täydellistä kunnioitusta minun personaani kohtaan. Muutamat nuoremmat upseerit eivät kumminkaan malttaneet olla hiukan irvistelemättä, nähdessään, missä viheliäisessä kunnossa minun housuni olivat.
Olin jo tuon tuostakin lähetellyt hänen majesteetillensa kaikenkaltaisia esityksiä ja anomuksia vapaaksi pääsemisestäni. Vihdoin hän otti asian esille ensin salaisessa neuvoskunnassa ja sitten valtioneuvostossa. Vastustajia ei ollut kuin yksi ainoa, Skyresh Bolgolam, josta aivan syyttä suotta oli tullut minun veriviholliseni. Koko neuvoskunta kumminkin äänesti hänet kumoon, ja kuningas vahvisti päätöksen. Tuo vastustajani oli galbet eli valtakunnan amiraali. Hän nautti keisarin luottamusta ja olikin valtion asioihin varsin perehtynyt, vaikka luonteeltaan äreä ja äkäinen mies. Hänen täytyi nyt antaa perää, mutta sen verran hän kumminkin sai aikaan, että ne artiklat ja ehdot, joitten nojalla minä olin pääsevä vapaaksi, ja jotka minun piti valallani vahvistaa, jätettiin hänen sepitettävikseen. Nämä artiklat toi minulle Skyresh Bolgolam omassa personassaan, mukanansa kaksi alisihteeriä ja muutamia ylhäisiä virkamiehiä. Sittenkuin artiklat oli minulle julkiluettu, käskettiin minun valalla sitoutua noudattamaan niitä. Vala minun piti tehdä ensin oman maani tavan mukaan ja sitten niin kuin heidän laissansa säädetty on. Minun tuli sitä tehdessäni pitää oikeata jalkaani vasemmassa kädessä ja asettaa oikean käden etusormi päälaelleni ja peukalo oikean korvan nipukkaan.
Lukija kukaties on nyt utelias saamaan tietoa senpuoleisen kansan kirjoitustavasta ja lauseparsista kuin myös niistä ehdoista, joilla minulle vapaus suotiin. Senpä vuoksi olen koko asiakirjan kääntänyt sanasta sanaan, mikäli olen kyennyt. Ja näin se kuuluu:
Golbasto Momaren Evlame Gurdilo Shefin Mully Ully Gue, Lilliputin kaikkivaltias kuningas, maailman ihastus ja kauhistus, jonka valtakunta ulottuu viisituhatta blustrugia (noin 20 km) maan ääriin saakka; kaikkein häiritsijäin hallitsija, varttansa pitempi kaikkia ihmislapsia; jonka jalat tallaavat maan sisustaa, ja jonka käsi aurinkoa tavoittelee; jonka viittauksesta maailman ruhtinaitten polvet vapisevat; suloinen kuin kevät, ihana kuin kesä, hedelmällinen kuin syksy, pelottava kuin talvi. Hänen kaikkein ylevin majesteetinsa edespanee sille ihmisvuorelle, joka äskettäin meidän taivaallisiin alueisimme saapunut on, seuraavat artiklat, jotka hänen, juhlallisella valalla noudattaaksensa, vahvistaman pitää.
Ensiksi. Ihmisvuori älköön meidän alueistamme poistuko, ilman meiltä annettua ja valtakunnan sinetillä lukittua lupakirjaamme.
2:ksi. Hän älköön rohjetko ilman meidän nimenomaista käskyämme meidän pääkaupunkiimme sisälle astua; jolloin asujamille pitää kaksi tuntia ennen varoitus annettaman, jotta tietäisivät heidän huoneissansa pysyä.
3:ksi. Sanotun ihmisvuoren tulee hänen vaelluksillansa pysyä meidän suurimmilla vallanteillämme; älköön hän myös uskaltako niityillä ja viljavainioilla käyskennellä tahi niihin pitkäksensä panna.
4:ksi. Sanotuilla vallanteillä vaeltaissansa tulee hänen visusti huolta siitä pitää, ett'ei hän jaloillansa maahan tallaa ketäkään meidän rakkaista alamaisistamme eikä heidän hevosiansa eikä heidän rattaitansa; älköön hän myös ketäkään sanotuista alamaisistamme käsiinsä ottako ilman heidän omaa suostumustansa.
5:ksi. Jos sangen pikaisen sanan saattaminen tarpeelliseksi havaitaan, on ihmisvuori velvollinen kerran kuukaudessa kuljettamaan sanansaattajaa ja hänen hevostansa taskussansa kuusi päivänmatkaa ja jättämään hänet (milloin niin vaaditaan) eheänä meidän eteemme.
6:ksi. Hänen pitää olla meidän liittolaisemme meidän vihollisiamme vastaan, jotka Blefuscun saarella asuvat, ja tehdä minkä suinkin voi, hävittääksensä heidän laivastonsa, jota he nyt rakentelevat ja sillä meidän päällemme aikovat hyökätä.
7:ksi. Sanotun ihmisvuoren tulee, hänen vapaina aikoinansa, olla meidän työmiestemme apuna, nostamassa senkaltaisia suuria kiviä kuin puutarhamme aitaan ja muihinkin keisarillisiin rakennuksiin tarvitaan.
8:ksi. Sanotun ihmisvuoren tulee kahden kuukauden kuluessa sisäänjättää tarkka ilmoitus meidän valtakuntamme laajuudesta, laskettuna hänen askeleissansa, jotka hän rantoja myöten astunut on.
Viimeiseksi. Sittenkuin ihmisvuori juhlallisesti vannonut on, että hän kaikki yllämainitut artiklat pitää ja noudattaa tahtoo, on hän saapa sekä ruuaksensa ja juomaksensa niin paljo kuin 1724 alamaistamme heidän ylöspitämiseksensä tarvitsevat. Hänellä pitää myöskin oleman vapaa tyköpääsemys meidän keisarillisen personamme eteen, ja on hänen osaksensa tuleva muitakin osoituksia meidän suosiostamme.
Annettu Belfaboracin palatsissa kahdentena päivänä toistakymmentä meidän hallituksemme yhdennessä kuukaudessa kymmenettäkymmentä.
Minä vannoin ja allekirjoitin nämä artiklat suurella ilolla ja mielihyvällä, vaikk'eivät ne olleetkaan kaikki niin kunniakkaita kuin olisin toivonut. Nehän olivat kokonaan Skyresh Bolgolamin, yliamiraalin, ilkeämielisyyttä vaan. Heti senjälkeen otettiin minulta kahleet jaloista pois ja nyt olin aivan vapaa mies. Keisari teki minulle sen kunnian, että oli läsnä koko juhlamenojen ajan. Kiitollisuuteni osoitteeksi minä lankesin hänen majesteetinsa jalkoihin, mutta hän käski minun nousta ja lausui minulle monta armollista sanaa, joita en käy tässä toistamaan, jott'en näyttäisi turhamieliseltä. Lopuksi hän lausui toivovansa, että minusta tulee hänelle hyödyllinen palvelija, ja että minä todistan ansainneeni kaiken sen suosion, kuin hänen puoleltansa minun osakseni tullut on ja vastedes tulla saattaa.
Lukija suvaitkoon ottaa huomioonsa, että keisari oli viimeisessä artiklassaan määrännyt minulle niin paljon ruokaa ja juomaa kuin 1728 lilliputtilaista tarvitsee. Perästäpäin kerran kysäisin eräältä tuttavaltani hovissa, miksikä juuri tämä luku oli mitaksi ja määräksi vahvistettu, ja hän kertoi, että hänen majesteetinsa matemaatikot, mitattuansa kvadrantilla minun ruumiini pituuden, olivat huomanneet sen 12 kertaa suuremmaksi heidän kokoansa. Täten he olivat laskeneet, että minun ruumiini on vähintänsä 1728 kertaa niin suuri kuin heidän, ja siis pitää minun saada ravintoakin samassa suhteessa. Siitä nyt lukija näkee, kuinka älykästä väkeä lilliputilaiset ovat, ja kuinka ymmärtäväinen ja tarkka taloudenhoitaja heidän kuuluisa keisarinsa on.