TOINEN LUKU
"Pikku muori", farmarin tytär. — Tekijää näytellään markkinoilla. —
Matka pääkaupunkiin.
Emännälläni oli yhdeksän vuotta vanha tytär, iäksensä erittäin kehittynyt, peräti sukkela neulaa käyttämään ja taitava nukkeansa pukemaan. Yksissä neuvoin he äidin kanssa laittoivat minulle vuoteen nuken kätkyeesen. Se pantiin pieneen laatikkoon, joka suojaksi rotilta asetettiin riippulaudalle. Siinä minä makasin öisin kaiken sen aikaa, minkä tässä talossa vietin. Ja mitä enemmin minä heidän kieltään opin, sitä paremmin siellä viihdyin.
Tuo pikku tyttö teki minulle seitsemän paitaa ja muita alusvaatteita niin hienosta palttinasta kuin suinkin löysi, vaikka sekin oli säkkikangasta karkeampaa. Hän se oli minun koulumestarinikin. Kun osoitin jotain esinettä, sanoi hän heti, mikä se on hänen kielellään, niin että jo moniaan päivän perästä osasin pyytää, mitä mieleni teki. Hän oli erittäin säveäluontoinen tyttö eikä kooltansakaan kuin neljäkymmentä jalkaa. Minulle hän antoi nimen Grildrig, sen nimen otti sittemmin omakseen hänen sukunsa ja myöhemmin koko valtakuntakin. Tuo sana on meidän kielellä niin paljo kuin keri eli peukalomies. Häntä minä saan kiittää turvallisesta olostani siinä maassa. Koko sinä aikana kuin siellä vietin, emme milloinkaan eronneet toisistamme. Minä sanoin häntä Glumdalclitch'iksi, joka on niin paljo kuin pikku muori. Olisinpa hyvin kiittämätön, jos jättäisin mainitsematta, kuinka hellä ja ystävällinen hän minua kohtaan oli.
Ennen pitkää levisi naapureihinkin tieto, että minun isäntäni oli pellolta löytänyt kummallisen eläimen. Pieni se on, kerrottiin, peukalon pituinen, mutta kaikin puolin ihmisen muotoinen, kävelee kahdella jalalla, liikkuu ja kääntelekse kuin ihminen, näkyy puhuvan omaa kieltään, on jo oppinut maankin kieltä hiukan, on kesy ja hiljainen, tulee kutsuttaissa ja tekee, mitä käsketään. Jäsenet sillä on erittäin kauniit ja kasvojen väri somempi kuin parhaimmankin aatelismiehen kolmivuotiaalla tyttärellä. Isännän lähin naapuri ja hyvä ystävä, farmari hänkin, tuli taloon katsomaan, onko tuossa jutussa perää. Minut tuotiin heti sisään ja pantiin pöydälle, ja siinä minä tepastelin minnepäin vaan käskettiin, vedin miekkani ulos ja pistin sen tuppeen jälleen, kumarsin isännän vieraalle, kysyin hänen omalla kielellään, mitenkä hän jaksaa ja sanoin häntä tervetulleeksi taloon, niinkuin Pikku-muori oli opettanut. Vieras oli vanha ja likinäköinen mies. Paremmin minua nähdäkseen, hän pani silmälasit nenällensä, mutta silloin minä purskahdin kuin purskahdinkin nauramaan, sillä miehen silmät olivat kuin täysikuu, joka paistaa kahdesta akkunasta tupaan. Muut, huomattuansa mikä minua huvittaa, räjähtivät hekin nauramaan, mutta sen pani vanha farmari, typerästi kyllä, pahakseen ja suuttui ihan suunniltaan. Tuo vanha farmari oli samalla kovin ahnas mies; sen minä nyt pahaksi onneksi kyllä sain tuta. Hän näet antoi minun isännälleni sen kovan-onnen neuvon, että minut pitäisi viedä läheiseen kaupunkiin markkinoille eli toripäiville rahan edestä näyteltäväksi. Eihän sinne meiltä ollut kuin kaksikolmatta peninkulmaa elikkä ratsain puolen tunnin matka. Minä huomasin, että heillä on jotain mielessä, koskapa isäntä ja vieras kauan aikaa sopottelevat keskenään, vähä väliä aina viitaten minuun. Luulinpa ymmärtäväni heidän puheestaan muutamia sanojakin. Huomis-aamuna Pikku-muori, Glumdalclitch, kertoi minulle koko aikeen, jonka hän viekkailla keinoin oli saanut äidiltään tietää. Tyttö raukka otti minut syliinsä, itkien häpeästä ja mielipahasta. Hän pelkäsi, että raaka markkinaväki tekee minulle jotain pahaa, puristaa minut kuolijaksi tai taittaa minulta jalat tai kädet, kouriessaan minua. Hän oli huomannut, kuinka kaino minä olen luonteeltani, kuinka arka kunniastani, ja kuinka tuskallista minun on oleva joutua rahan edestä näyteltäväksi kehnoimmalle roskaväelle. Isä ja äiti olivat kyllä, kertoi hän, luvanneet Grildrigin hänen omakseen, mutta kunhan ei vaan kävisi nyt kuin viimekin vuonna: silloin hänelle oli luvattu lampaan karitsa, mutta hetipä he sen olivat myöneet teurastajalle, kun oli kasvanut lampaaksi.
Täytyy sanoani, ett'ei minua läheskään pelottanut niin paljo kuin Pikku-muoria. Min'en lakannut milloinkaan toivomasta pääseväni joskus vielä vapaaksi. Täällähän minä olen aivan outo ja muukalainen, ja jos minua täällä väkijoukolle näytellään, niin eihän minua siitä, Englantiin tultuani, moitittane, sillä olisipa tässä asemassa itse Suurbritannian kuninkaankin pitänyt alistua samallaisen kohtelun alaiseksi.
Ystävänsä neuvoa noudattaen pisti isäntä minut seuraavana markkinapäivänä lippaasen ja läksi ratsain viemään lähimpään kaupunkiin, tytär satulatuolissa takana. Umpinaisessa lippaassa oli ovi ja muutamia reikiä ilmanvaihdosta varten. Hellämielinen Pikku-muori oli pannut minun alleni nukkensa patjan. Mutta sittenkin minua huiskutti ja vatkasi armottomasti, vaikk'ei matkaa kestänyt kuin puoli tuntia. Hevonen näet harppasi joka askelella parikymmentä kyynärää, loikkien niin korkealle, että tuntui kuin olisi kulkenut ankarassa aallokossa, se vaan erotusta, että nouseminen ja laskeminen kävi paljoa tiheämpään. Matkalla isäntä poikkesi erääsen kapakkaan, johon hänen oli tapana aina pistäytyä, neuvottelemaan kapakanpitäjän kanssa. Senjälkeen hän palkkasi grultrudin eli huutorättärin kulkemaan pitkin kaupungin katuja ja kuuluttamaan, että Viheriän Kotkan ravintolassa näytellään kummallista eläintä, joka ei ole sen suurempi kuin splaknuk (muuan erittäin hienorakenteinen eläin siinä maassa, noin kuutta jalkaa pitkä), mutta kaikin puolin ihmisen muotoinen, osaa puhua muutamia sanoja ja tehdä senkin seitsemän lystikästä temppua.
Minut pantiin pöydälle ravintolan suurimpaan saliin, joka oli ainakin kolmesataa jalkaa kullekin taholle. Pikku-muori seisoi matalalla tuolilla pöydän ääressä varomassa, ett'en putoaisi maahan, ja määräämässä, mitä minun milloinkin pitää tehdä. Isäntäni, tungosta välttääkseen, ei päästänyt kuin 30 henkeä yhtähaavaa sisään. Minä astua tepastelin pöydällä sitä myöten kuin Pikku-muori käski ja vastailin hänen kysymyksiinsä maankielellä sen verran kuin osasin. Minä käännyin useampia kertoja yleisön puoleen, kumarsin nöyrästi, sanoin heitä tervetulleiksi ja puhuin heille muutamia lauseita, mitä olin oppinut. Otin sitten sormistimen, jonka Pikkumuori oli täyttänyt juomalla, ja join läsnäolijain onneksi. Vedin ulos miekkani ja heiluttelin sitä siihen tapaan kuin miekkailijat Englannissa tekevät. Pikku-muori antoi minulle oljenkorren, ja sillä minä tein kaikenlaisia keihästemppuja, mitä nuoruudessani olin oppinut.
Sinä päivänä näyteltiin minua kahdelletoista eri yleisölle, ja kun minun myötäänsä ja myötäänsä piti uudistaa samat hassutukset, niin olin lopulla jo ihan nääntyä väsymyksestä. Aina kun yksi katsojavuoro oli kertonut ulkona oleville, mitä kaikkia kummallisia konsteja he olivat nähneet, olivat ulkona olijat melkein väkivallalla murtautua sisään. Isäntä ei sallinut kajota minuun kenenkään muun kuin Pikku-muorin — vahinkoahan hänelle olisi tullutkin, jos olisi minulle joku tapaturma sattunut, — ja siksipä asetettiin lavitsoja pöydän ympärille niin kauaksi, ett'ei kukaan ulottunut minuun. Muuan pahanilkinen koulupoika sai sentään viskatuksi minua kohti pähkinän ja oli vähällä satuttaa minua sillä päähän. Pähkinä oli pienen kurpitsan kokoinen ja tuli niin kovaa vauhtia, että olisi varmaankin lyönyt minulta pääkallon puhki, jos olisi kohti osunut. Se tyydytys minulle sentään suotiin, että poika lurjus sai selkäänsä ja ajettiin ulos. Isäntä julistutti, että minua näytellään taas seuraavana toripäivänä. Sitä varten hän laittoi minulle mukavamman kuljetusneuvon ja pakostakin, sillä ensimmäinen matka ja markkinaväen huvittaminen kahdeksan tuntia yhtämittaa olivat näännyttäneet minut niin, että tuskin jaksoin pystyssä pysyä. Kului kokonaista kolme päivää, ennenkuin pääsin entisilleni. Rauhaa minulla ei ollut kotonakaan, sillä kaikki aatelisherrat sadan peninkulman piiristä tulivat minua katsomaan. Heitä oli vaimoineen ja lapsineen ainakin kolmekymmentä henkeä, — seutu oli näet tiheästi asuttua. — Isäntä vaati minun näyttelemisestäni näin kotona täyden huoneen maksun jokaiselta eri perhekunnalta. Ei minulle täten montakaan levonhetkeä päivässä jäänyt, vaikk'ei minua kaupunkiin vietykään. Keskiviikon vaan sain olla rauhassa, se kun on heillä sabattipäivä.
Huomattuaan, kuinka suuri rahallinen hyöty minusta on, päätti meidän isäntä lähteä näyttelemään minua valtakunnan suurimpiin kaupunkeihin. Hän järjesti kotoiset askareet ja varustautui pitkälle matkalle. Ja niinpä sitä lähdettiin liikkeelle 17:nä elokuuta 1703, noin kaksi kuukautta siitä kuin olin tähän maahan tullut. Matkan määränä oli pääkaupunki, valtakunnan keskiosassa, noin 3000 peninkulmaa kotoa. Tyttärensä Glumdalclitchin hän pani taaksensa hevosen selkään, ja Pikku-muori otti minut lippaineen syliinsä. Lippaan hän oli sitonut vyötäisilleen, ja verhonnut sisäpuolelta niin pehmoisilla kankailla kuin suinkin oli käsiinsä saanut sekä pannut minulle sinne nukkensa patjat, alusvaatteita sekä muuta tarpeellista. Tilani siinä hän oli koettanut tehdä niin mukavaksi kuin suinkin. Muuta matkaseuraa ei meillä ollut kuin talon renkipoika, joka ratsasti jäljessä, tavarat mukanaan.
Isännän aikomus oli näytellä minua kaikissa kaupungeissa matkan varrella ja poiketa vallantieltä 50-100 peninkulmaa kyliin ja aateliskartanoihin, missä tuloja oli toivottavina. Lyhyitä taipaleita kuljettiin: noin 120-140 peninkulmaa vaan päivässä, sillä Pikku-muori, minua säästääkseen, valitti ratsastusta liian raskaaksi. Usein hän minun pyynnöstäni otti minut lippaasta ulos raitista ilmaa hengittämään ja näytti minulle maisemia, yhä vaan pitäen minua talutusnuorasta kiinni. Kuljettiin siinä myös viiden, kuuden virran yli, joista itsekukin oli leveämpi ja syvempi Niiliä tai Ganges virtaa. Tuskin oli yhtään niin pientä puroa kuin Thames London Bridgen kohdalla. Kymmenen viikkoa tätä matkaa kesti, ja sill'aikaa oli minua näytelty kahdeksassatoista suuressa kaupungissa, kyliä ja maakartanoita lukematta.
Lokakuun 26:na saavuttiin vihdoin pääkaupunkiin nimeltä Lorbrulgrud, joka on niin paljo kuin: koko maailman ylpeys. Isäntä otti asuntoa pääkadun varrelle, lähelle kuninkaan linnaa, ja lähetti ympäri kaupungin tavallisia ilmoituksia, joissa oli tarkat selitykset minun personastani ja ominaisuuksistani. Hän vuokrasi näyttelyhuoneeksi 3-4 sataa jalkaa avaran salin ja hankki sinne pyöreän pöydän, 60 jalkaa läpimitassa. Ylt'ympärille, kolme jalkaa pöydän laidasta, hän rakensi suojaksi minulle kolmen jalan korkuisen aitauksen. Kymmenen tuntia päivässä minua näyteltiin, ihailla ja ihmetellä kaiken kansan. Nyttemmin osasin jo kutakuinkin hyvin heidän kieltään ja ymmärsin jok'ikisen sanan, mitä minulle puhuttiin. Olin oppinut heidän aapeluksensa ja osasin välisti suunnilleen saada selvän koko lauseistakin. Pikku-muori oli näet opettanut minua sekä kotona että matkoilla joutohetkinä. Hänellä oli taskussaan pikkuruinen kirja, ei kovinkaan paljoa suurempi Sansonin kartastoa. Se oli opas nuorille tytöille ja sisälsi samalla lyhyen esityksen heidän uskonnostaan. Siitä hän opetti minua lukemaan.