VIIDES LUKU
Muutamia piirteitä Brobdingnagin maasta, kuninkaan palatsista ja pääkaupungista. — Vanha temppeli.
Käyn nyt lyhykäisesti tekemään selkoa tästä maasta, mikäli sitä pääsin tuntemaan, nimittäin 2000 peninkulman piirissä pääkaupungista Lorbrulgrudista.
Brobdingnagin valtakunta sijaitsee niemellä, jonka koillispuolella on kolmetoista peninkulmaa korkea seljänne, täynnään tulivuoria, niin että ylitse on mahdoton kulkea. Ei Brobdingnagin oppineimmatkaan miehet tiedä, millaista kansaa vuorten toisella puolen asuu, vai onko siellä asukkaita lainkaan. Kolmella muulla puolen niemeä on valtameri. Koko valtakunnassa ei ole ainoatakaan merisatamaa. Jokien suistamotkin ovat niin täynnään teräviä kallioita, ja ulapalla meri useimmiten pauhaa niin rajusti, ett'ei veneillä ole ulos yrittämistäkään. Väestö on niinmuodoin aivan erillänsä muusta maailmasta. Mutta joet ovat suuria ja laivaliike niillä vilkasta. Erinomaisen kalarikkaita ne ovat myös. Ani harvoin siellä asukkaat merenkaloja käyttävätkään, ne kun ovat samankokoisia kuin Europassakin, siis niin pieniä, ett'ei niitä maksa pyytää. Luonto on nähtävästikin muodostanut nuo suunnattoman suuret kasvit ja eläimet yksinomaa tätä maata varten. Miksikä niin on käynyt, siitä ottakoot filosofit selvän.
Maa on tiheästi asuttua, sillä siinä on yksikuudetta kaupunkia, satakunta muureilla ympäröityä linnaa ja suuri joukko kyliä. Pääkaupunki Lorbrulgrud on kahden puolen jokea. Taloja siinä on kahdeksantuhatta ja asukkaita noin 600 tuhatta. Kaupunki on kolme glomglungia (noin neljäkuudetta Englannin peninkulmaa) pitkä ja puolta kolmatta leveä. Sen minä mittasin itse kuninkaalliselta noin 100 jalkaa pitkältä kartalta, joka oli tehty hänen majesteetinsa käskystä ja nyt levitettiin tanterelle minun eteeni. Minä astuin paljain jaloin sen rajapiirteitä myöten ja samoin poikkipuolinkin useampaan kertaan ja vertasin askelten luvun asteikkoon, niin että minun laskuni ovat ihan tarkat.
Kuninkaan palatsi ei ole yhtenäinen rakennus, vaan ryhmä useampia kartanoita seitsemän peninkulman piirissä. Pääsalit ovat yleensä 240 jalkaa pitkiä ja yhtä leveitä; korkeus niissä sitä mukaa. Glumdalclitchin ja minun käytettävikseni oli annettu vaunut, joissa kotiopettajatar silloin tällöin läksi kasvattinsa kanssa ajelemaan kaupungille ja puoteihin ostoksille. Minä olin näillä matkoilla aina mukana, istuen lippaassani. Usein otti kumminkin Pikku-muori minut kämmenelleen, jotta paremmin näkisin kartanoita ja ihmisiä.
Paitsi tavallista lipasta, missä minua kannettiin, oli minulle kuningattaren käskystä tehty toinenkin, 12 jalkaa pitkä, yhtä leveä ja 10 jalkaa korkea. Se oli aiottu matkoja varten, koskapa entinen oli Glumdalclitchin liian raskas sylissä kantaa ja ylen hankala vaunuissakin pidellä. Tämän matkalippaan oli minun johdollani tehnyt sama taideniekka, jonka tekemä edellinenkin oli. Siinä oli ikkuna kolmelle taholle, kukin lujalla rautaristikolla varustettu tapaturmani varalta. Neljännen seinän ulkopuolella oli kaksi ripaa, ja niitten läpi kulki nahkahihnat, joista kantaja saattoi sitoa lippaan vyötäisilleen. Milloin vaunuissa kulkeminen alkoi minua rasittaa, nosti palvelija minut lippaineni eteensä hevosen selkään pehmoisten pielusten päälle. Siitä minun oli mukava katsella ympärilleni, eikä tuo vatkaava kulkukaan minua sen pahemmin rasittanut, minä kun olin tottunut aalloilla keinumaan.
Milloin mieleni teki lähteä kaupunkia katselemaan, otti Glumdalclitch minut matkalippaineni syliinsä kantotuoliin, jota oli kantamassa neljä miestä, ja jonka perässä kulki saattueena neljä kuninkaallista lakeijaa livreat yllään. Uteliasta kansaa tungeskeli kantotuolin ympärillä, ja Pikku-muori se, ystävällisesti kyllä, pysäytti tuon tuostakin kantajat ja asetti minut kämmenelleen, jotta ihmiset paremmin näkisivät minua.
Teki kerran mieleni nähdä kaupungin päätemppeliä ja sen tornia, jota pidetään korkeimpana koko maassa. Sinne lähdettiinkin Pikku-muorin kanssa, mutta minun täytyy sanoa, että minä petyin koko lailla. Maasta ylimmäiseen huippuun asti ei torni ole kuin 3000 jalkaa korkea, mikä sen maan suuruus-asteissa ei ole niinkään hämmästyttävää. Mutta minkä temppeli menetti korkeudessa, sen se voitti lujuudessa ja kauneudessa. Seinät olivat noin 100 jalkaa paksut, hakatusta kivestä raketut, kukin kivi 40 jalkaa taholleen. Temppelin komeroissa seisoo marmoriin veistetyitä jumalien ja kuninkaitten kuvapatsaita luonnollista suuremmassa koossa. Eräästä patsaasta oli sakarisormi pudonnut maahan. Minä mittasin sen: ummelleen tuuma viidettä jalkaa. Glumdalclitch kääräisi sen nenäliinaansa ja pisti taskuunsa. Kotona hän pani sen muitten lelujensa joukkoon, sillä niistä tuo tyttönen piti paljon, niinkuin lapset kaikkialla muuallakin.
Kuninkaallinen keittiö on kerrassaan uljas holvirakennus, noin 600 jalkaa korkea. Iso uuni on läpimitassa kymmenen askelta pienempi kuin St. Paulin kirkon kupukatto. Mutta jos kävisin kuvailemaan paistin-uuneja, jättiläismäisiä patoja ja kattiloita, paisteja vartailla ynnä sen semmoisia yksityisseikkoja, niin tuskin minua uskottaisiinkaan. Sanottaisiin ainakin minun hiukan liioittelevan, niinkuin matkustajat konsanaankin. Pelkäänpä, että minä, tätä moitetta välttääkseni, olen mennyt päinvastaiseen liiallisuuteen. Pelkään, että jos tämä kertomus käännetään Brobdingnagin kieleen ja lähetetään sinne, niin kuninkaan ja hänen kansansa tulee paha mieli: sanovat minun antaneen heistä vääriä kuvauksia liian pienissä mitoissa.
Kuninkaalla on harvoin enempää kuin 600 hevosta tallissaan. Ne ovat yleensä 50-60 jalkaa korkeita. Matkoilla ja juhlapäivinä ulkona ratsastaessaan on hänellä saattoväkenä 400 ratsumiestä kansalaiskaartia. Se oli loistavin kuva, mitä silmäni milloinkaan oli kohdannut.