KAHDEKSAS LUKU
Enemmän Glubbdubdribistä. Korjauksia vanhan ja uudemman ajan historiaan.
Mieleni teki tavata niitä vanhan ajan henkilöitä, jotka olivat kuuluisimmat älystään ja opistaan, ja niin varasin päivän siihen tarkoitukseen. Ehdotin ensinnäkin, että Homeros ja Aristoteles ilmaantuisivat näkyviin kaikkien selittäjiensä etunenässä, mutta viimeksimainittuja oli niin paljon, että muutamien satojen täytyi jäädä pihalle ja palatsin ulompiin suojiin. Heti ensi silmäyksellä tunsin molemmat sankarit ja erotin heidät sekä muusta joukosta että myöskin toisistaan. Homeros oli pitempi ja pulskempi, käveli ikäisekseen sangen suorana, ja enpä ole milloinkaan nähnyt niin vilkasta ja läpitunkevaa katsetta kuin hänen. Aristoteles oli kovin kumarainen ja nojasi sauvaan. Hänen kasvonsa olivat laihat, hiukset sileät ja ohuet ja ääni kolea. Kohta havaitsin, että molemmat olivat aivan vieraat koko muulle joukolle eivätkä olleet koskaan kuulleet seuralaisistaan puhuttavankaan. Eräs haamu, jonka nimi jääköön tässä mainitsematta, kuiskasi minulle, että nuo selittäjät pysyttelivät Manalassa niin kaukana päämiehistään kuin suinkin mahdollista, koska häpesivät ja tunsivat syyllisyytensä kamalasti väärinselitettyään näiden kirjailijain ajatuksia jälkimaailmalle. Minä esittelin Didymon ja Eustathion Homerolle ja koetin kehoittaa häntä kohtelemaan heitä paremmin kuin ansaitsivat; hän näet havaitsi aivan pian, ettei heissä ollut sitä nerollisuutta, jota runoilijan henkeen syventyminen edellyttää. Aristoteles tuskastui kovin, kun Scotusta ja Ramusta hänelle esitellessäni kerroin, mitä he olivat miehiään, ja kysyi minulta, olivatko kaikki muut joukon jäsenet samanlaisia tolvanoita.
Sitten pyysin Kuvernööriä kutsumaan Descartesin ja Gassendin, jotka sain selittämään järjestelmiään Aristoteleelle. Tämä suuri filosofi tunnusti vilpittömästi luonnonfilosofian alalla tekemänsä virheet; hänen näet oli täytynyt useissa seikoissa perustaa oppinsa otaksumiin, kuten muuten on kaikkienkin ihmisten laita. Hänen mielestään oli Gassendi, joka oli yrittänyt parhaansa mukaan valmistaa Epikuron opista maittavaa keitosta, yhtä hylättävä kuin Descartes kaikkine pyörteineen. Hän ennusti samaa kohtaloa vetovoiman teorialle, jota nykyiset oppineet ylen innokkaasti puolustavat. Hän sanoi, että uudet luonnonfilosofiset järjestelmät olivat vain uusia muoteja, jotka vaihtelevat kaikkina aikoina. Nekin, joiden väitettiin pohjautuvan matemaattisiin periaatteisiin, kukoistavat vain lyhyen kauden ja joutuvat ajan tullen pois muodista.
Minä vietin viisi päivää keskustellen useiden muiden muinaisajan oppineiden kanssa. Näin useimmat Rooman ensimmäisistä keisareista. Kuvernööri kutsui pyynnöstäni Heliogabaluksen kokit valmistamaan meille päivällistä, mutta heiltä puuttui aineksia, joten he voivat vain puutteellisesti osoittaa meille taitoaan. Eräs Agesilaon helootti keitti meille spartalaisen mustan liemen, mutta minä en saanut kurkustani kulkemaan enempää kuin lusikallisen.
Molempien minua saatelleiden herrojen täytyi yksityisasiain vuoksi palata kotiin kolmeksi päiväksi, ja minä käytin tämän ajan tutustuakseni henkilökohtaisesti muutamiin uudemman ajan vainajiin, jotka olivat viimeksikuluneiden kahden tai kolmen vuosisadan kuluessa olleet huomattavimmassa asemassa joko omassa maassamme tai muualla Euroopassa. Olen aina erinomaisesti ihaillut vanhoja mainehikkaita sukuja ja pyysin senvuoksi Kuvernööriä kutsumaan tusinan tai parikin tusinaa kuninkaita sekä kahdeksan tai yhdeksän sukupolvea heidän esi-isiänsä. Pettymykseni oli kuitenkin ankara ja odottamaton. Pitkän kruunupäitten sarjan asemasta näin eräässä hallitsijasuvussa kaksi viulunvinguttajaa, kolme hovileikaria ja italialaisen prelaatin. Eräässä toisessa parturin, apotin ja kaksi kardinaalia. Minä kunnioitan kruunattuja päitä niin syvästi, etten tahdo enempää puhua niin arkaluontoisesta asiasta. Kreivit, markiisit, herttuat, paroonit ja muut sellaiset eivät kuitenkaan herättäneet minussa yhtä suurta arkuutta. Ja tunnustanpa saaneeni kokea eräänlaista mielihyvää, kun havaitsin voivani johdella eräiden sukujen erikoiset piirteet niiden alkulähteistä. Erotin aivan selvästi, mistä jokin suku oli saanut ulkonevan leukansa, minkätähden toisessa oli ohut kahden miespolven aikana runsas määrä konnia ja kahden seuraavan polven aikana yhtä runsaasti hölmöjä, minkätähden kolmas oli täynnä hourupäitä ja neljäs täynnä hirtehisiä. Minulle selvisi, minkätähden Polydoros Vergilius sanoo eräästä suuresta suvusta Nec vir fortis, nec femina casta, minkätähden julmuus, kavaluus ja pelkuruus muuttuivat ominaisuuksiksi, joista muutamat suvut tunnettiin yhtä hyvin kuin vaakunastaan, kuka oli ensimmäisenä tuonut kuppataudin aateliseen huoneeseen, missä se oli suoraan alenevassa polvessa siirtynyt jälkeläisille risataudin paiseina. En kumminkaan voinut tätä kaikkea ihmetellä, kun havaitsin, kuinka moneen kertaan sukusarja keskeytyi siihen työntyvien hovipoikien, lakeijojen, kamaripalvelijain, ajomiesten, seikkailijain, hurjastelijain ja taskuvarkaitten vuoksi.
Uudemman ajan historia herätti minussa melkein yksinomaan inhoa. Tarkoin tiedusteltuani asioita viime vuosisadan aikana hallitsijoiden hoveissa olleilta kuuluisimmilta miehiltä tulin näet huomaamaan, kuinka lahjotut kirjoittajat olivat uskotelleet maailmalle, että pelkurit olivat suorittaneet suurimpia sankaritöitä, houkkiot jakaneet viisaimpia neuvoja, imartelijat osoittaneet vilpittömyyttä, jumalankieltäjät hurskautta, maanpettäjät roomalaista kuntoa, sodomiitit siveyttä, ilmiantajat rehellisyyttä. Kuinka paljon viattomia ja mainioita henkilöitä olivatkaan tuominneet kuolemaan tai maanpakoon lahjotut tuomarit korkeiden ministerien tai puoluevihan vaikutuksen alaisina. Kuinka paljon konnia olikaan koroitettu ylimpiin asemiin nauttimaan luottamusta, valtaa, arvoa ja hyötyä, kuinka suurena tekijänä ovatkaan hovien, valtaneuvostojen ja eduskuntien toimissa ja tapahtumissa parittajat, portot, loiseläjät ja leikarit. Kuinka alhaiseksi minun täytyikään arvioida inhimillinen viisaus, kunto ja nuhteettomuus, kun sain tietää maailman suurten yritysten ja kumousten varsinaiset pontimet ja vaikuttimet ja ne halveksittavat sattumat, joista niiden menestys johtui.
Minä havaitsin, kuinka konnamaisia ja tietämättömiä ovat ne, jotka sanovat kirjoittavansa anekdootteja eli salaista historiaa, toimittavat useita hallitsijoita hautaan antamalla heidän tyhjentää myrkkymaljan, kertovat ruhtinaan ja pääministerin välisestä keskustelusta, jota kuulemassa ei ole ollut ketään, tahtovat tunkeutua lähettiläiden ja valtiosihteerien ajatuksiin ja työhuoneisiin ja erehtyvät valitettavasti aina ja joka kohdassa. Minä havaitsin useiden maailmaa hämmästyttäneiden tapausten salaiset syyt: kuinka portto voi vallita takaportaita, takaportaat valtioneuvostoa ja valtioneuvosto eduskuntaa. Eräs kenraali tunnusti kuulteni saavuttaneensa voiton yksinomaan pelkuruutensa ja tottelemattomuutensa perustuksella, ja eräs amiraali kertoi lyöneensä ihan vahingossa vihollisen, jolle oli aikonut laivastonsa kavalasti luovuttaa. Kolme kuningasta vakuutti minulle, etteivät he olleet koko hallituskautenaan milloinkaan asettaneet etusijalle ansioitunutta henkilöä, ellei ollut niin tapahtunut sulasta erehdyksestä tai jonkun heidän luottamustaan nauttineen ministerin juonten vuoksi. He lisäsivät, etteivät menettelisi toisin, vaikka heräisivät jälleen elämään, ja todistivat erittäin teräväjärkisesti, ettei kuninkaan valtaistuin voinut pysyä pystyssä, ellei ollut tapainturmelusta, koska hyveestä ihmisiin koituva luja, luottavainen ja itsepäinen mielenlaatu oli julkisten asiain menestymisen alinomaisena esteenä.
Uteliaisuuteni sai minut erikoisesti tiedustelemaan, millaisin keinoin suuri joukko ihmisiä oli hankkinut itselleen korkeita arvonimiä ja valtavia rikkauksia. Rajoitin tiedusteluni aivan läheiseen aikakauteen, kumminkaan hipomatta nykyaikaa, koska tahdoin olla varma siitä, etten loukannut ulkomaalaisiakaan (toivon näet olevan joutavaa vakuuttaa lukijalle, etteivät tätä seikkaa koskevat lausumani ollenkaan koske kotimaatani). Kutsuttiin joukko sellaisia henkilöitä, ja aivan vähäinen tutkimus osoitti jo sellaisen kataluuden määrän, etten voi sitä ajatella painumatta lievään alakuloisuuteen. Valapattoisuus, sorto, lahjominen, petos, parittaminen ja muut sellaiset heikkoudet olivat heidän mainitsemistaan tempuista kaikkein lievimpiä, ja minä tietenkin suhtauduin niihin hellävaroen. Mutta kun sitten muutamat tunnustivat saavuttaneensa suuruutensa ja varallisuutensa luonnottomien paheiden ja sukurutsauksen avulla, toiset prostituoimalla oman vaimonsa ja tyttärensä, toiset kavaltamalla maansa tai kuninkaansa, muutamat myrkyttämällä ja useammat vääristelemällä lakia viattoman turmioksi, niin toivon suotavan minulle anteeksi, että nämä havainnot olivat omansa hiukan vähentämään luontaista syvää kunnioitustani korkea-arvoisia henkilöitä kohtaan, joille meidän, heidän alamaistensa, tulee osoittaa heidän ylhäisyytensä edellyttämää erinomaista arvonantoa.
Olin usein lukenut ruhtinaille ja valtakunnille tehdyistä suurista palveluksista ja halusin nyt nähdä niitä henkilöitä, jotka olivat sellaisia palveluksia suorittaneet. Kysymykseeni vastattiin, ettei heidän nimiänsä ollut merkitty mihinkään aikakirjoihin, lukuunottamatta muutamia, jotka historia esitti kaikkein pahimpina konnina ja pettureina. Muista en ollut kuullut puhuttavankaan. He esiintyivät kaikki alakuloisen näköisinä ja mitä kehnommissa pukimissa. Useimmat kertoivat kuolleensa köyhyydessä ja epäsuosiossa, muut mestauslavalla tai hirsipuussa.
Heidän joukossaan oli eräs mies, jonka kohtalo näytti minusta hiukan merkilliseltä. Hänen vieressään seisoi suunnilleen kahdeksantoista vuoden ikäinen nuorukainen. Hän kertoi olleensa vuosikausia laivanpäällikkönä, päässeensä Aktionin meritaistelussa tunkeutumaan vihollisen suuren taistelulinjan läpi, upottaneensa kolme suurinta laivaa ja vallanneensa neljännen, mikä oli Antoniuksen pakenemisen ja sitä seuranneen voiton ainoa syy. Hänen vieressään seisova nuorukainen oli hänen ainoa poikansa, joka oli kaatunut taistelussa. Hän kertoi vielä lähteneensä sodan päätyttyä, hyvin tietäen saavuttaneensa jotakin ansiota, Roomaan ja anoneensa Augustuksen hovissa pääsyä erääseen suurempaan alukseen, jonka päällikkö oli kaatunut. Hänen vaatielmistaan ei kumminkaan välitetty mitään, vaan annettiin virka eräälle nuorukaiselle, joka ei ollut milloinkaan ollut merellä, keisarin erään rakastajattaren palveluksessa olevan Libertinan pojalle. Hänen palattuaan omaan alukseensa häntä syytettiin virkatoimensa laiminlyömisestä ja alus luovutettiin vara-amiraali Publicolan suosikkipaashille. Sitten hän vetäytyi vaivaiselle maatilalle kauas Roomasta ja päätti siellä päivänsä. Minun teki kovin mieli tietää, oliko kertomus todenperäinen, ja niin pyysin kutsuttavaksi Agrippan, joka oli tuota taistelua johtanut. Hän ilmaantui ja vahvisti kertomuksen oikeaksi, mutta esitti sen kapteenille vieläkin edullisemmassa valossa. Viimeksimainittu näet oli vaatimattomana vähentänyt tai salannut suuren osan ansioitaan.
Minä hämmästyin havaitessani, kuinka nopeasti ja kuinka laajalle tapainturmelus oli myöhempinä aikoina vallitsevan ylellisyyden vaikutuksesta päässyt leviämään tässä valtakunnassa, mutta sitä vähemmän ihmettelin lukuisia samanlaisia seikkoja muissa maissa, joissa kaikenlaiset paheet ovat rehoittaneet paljoa kauemmin ja joissa ylipäällikkö korjaa haltuunsa kaiken kunnian samoinkuin kaiken ryöstösaaliinkin, vaikka hän kenties on vähimmin oikeutettu saamaan kumpaakaan.
Kaikki kutsutut henkilöt esiintyivät aivan samanlaisina kuin eläessään, ja siitä minä johduin alakuloisiin mietteisiin, kuinka ihmissuku on keskuudessamme rappeutunut viimeksikuluneiden sadan vuoden aikana, kuinka kuppatauti kaikissa eri muodoissaan ja kaikkine seurauksineen on vääristänyt englantilaisten kasvojen jokaisen piirteen, lyhentänyt ruumiinkokoa, heikontanut hermot, höllentänyt jänteet ja lihakset ja tehnyt lihan löyhiksi ja eltaantuneeksi.
Menin niinkin pitkälle, että pyysin kutsumaan muutamia vanhan kannan vapaita englantilaisia talonpoikia, joiden tapojen, ravinnon ja vaatetuksen yksinkertaisuutta, vilpittömyyttä ja rehellisyyttä, aito vapaudenhenkeä, urhoollisuutta ja isänmaanrakkautta on aikoinaan kovin ylistetty. Eläviä kuolleisiin verratessani jouduin jossakin määrin liikutettuna ajattelemaan, kuinka jälkeläiset ääniään myyden ja vaaleihin vaikuttaen ovat omaksuneet kaikki hovissa opittavat paheet ja kaiken siveettömyyden ja siten antaneet rahakolikosta raiskattaviksi kaikki nuo puhtaat synnynnäiset hyveensä.