YHDEKSÄS LUKU
Tekijä palaa Maldonadaan. Purjehtii Lugnaggin kuningaskuntaan. Hänet vangitaan. Lähetetään hoviin. Kuinka hänet siellä otetaan vastaan. Kuningas kohtelee alamaisiaan erittäin lempeästi.
Lähtöpäivämme valkeni, minä sanoin jäähyväiset Hänen Korkeudelleen Glubbdubdribin Kuvernöörille ja palasin molempien seuralaisteni keralla Maldonadaan. Kaksi viikkoa siellä odotettuani oli eräs laiva valmiina purjehtimaan Luggnaggiin. Molemmat mainitut herrat ja muutamat muut olivat kyllin jalomieliset ja ystävälliset varustaakseen mukaani muonaa ja saatellakseen minut laivaan. Minä olin matkalla kuukauden. Me jouduimme ankaraan myrskyyn, ja meidän oli pakko ohjata länteenpäin, jotta pääsimme pasaadituuleen, joka puhaltaa seitsemättäkymmentä meripeninkulmaa käsittävällä alueella. Huhtikuun 21:nä 1708 saavuimme joen suuhun, Luggnaggin kaakkoiskärjessä sijaitsevan Clumegnigin satamakaupungin läheisyyteen. Laskimme ankkurin peninkulman päässä kaupungista ja kutsuimme luotsia. Ei kulunut puoltakaan tuntia, kun kannelle tuli niitä kaksi, jotka ohjasivat aluksemme vaarallista väylää hiekkasärkkien ja karien välitse satama-altaaseen, missä kokonainen laivasto olisi voinut turvallisesti kellua kaapelinvälin päässä kaupunginmuureista.
Muutamat merimiehet olivat joko kavaluudesta tai huolimattomuudesta ilmoittaneet luotseille, että minä olin muukalainen ja pitkämatkalainen, ja luotsit vuorostaan kertoivat asian tullivirkailijalle, joka tutki minua erittäin ankarasti maahan noustaessa. Tämä virkamies puhutteli minua Balbinarbin kielellä, jota vilkkaan liikeyhteyden vuoksi yleisesti ymmärretään kaupungissa, varsinkin merimiesten ja tullilaitoksen palveluksessa olevien henkilöiden keskuudessa. Minä kerroin hänelle lyhyesti eräistä seikoistani muovaten esitykseni niin uskottavaksi ja johdonmukaiseksi kuin suinkin mahdollista, mutta pidin välttämättömänä salata syntymämaani ja sanoa olevani hollantilainen, koska aikomukseni oli lähteä Japaniin ja koska tiesin, että sinne pääsivät Euroopasta ainoastaan hollantilaiset. Kerroin siis virkamiehelle, että olin joutunut haaksirikkoon Balbinarbin rannikolla ja viskautunut luodolle, että minut oli otettu Laputaan eli Lentävään saareen (josta hän oli monet kerrat kuullut puhuttavan) ja että nyt pyrin Japaniin, mistä toivoin pääseväni takaisin kotimaahani. Virkamies sanoi, että minun täytyi jäädä vangituksi, kunnes hän saisi menettelyohjeet hovista, mutta lupasi kirjoittaa heti ja toivoi saavansa vastauksen kahden viikon kuluessa. Minut kuljetettiin asianmukaiseen asumukseen, jonka ovelle sijoitettiin vahtisotilas, mutta sain sentään vapaasti liikkua suuressa puutarhassa; minua kohdeltiin inhimillisesti ja elätettiin kaiken aikaa Kuninkaan kustannuksella. Minua kävivät katsomassa useat henkilöt, etupäässä uteliaisuudesta, koska oli kerrottu minun saapuneen erittäin kaukaisista maista, joista he eivät olleet milloinkaan kuulleet.
Minä palkkasin tulkikseni erään nuoren miehen, joka oli tullut kanssani samassa laivassa. Hän oli Luggnaggista syntyisin, mutta oli elänyt joitakin vuosia Maldonadassa ja vallitsi täydellisesti kumpaakin kieltä. Hänen avustamanaan kykenin keskustelemaan vieraitteni kanssa; mutta keskustelu rajoittui heidän esittämiinsä kysymyksiin ja minun vastauksiini.
Hovin kirjelmä saapui suunnilleen odotusten mukaisesti. Siinä käskettiin lähettämään minut seurueineni Traldragdubhiin eli Trildrogdribiin (nimi näet lausutaan, mikäli voin muistaa, molemmilla tavoilla) kymmenen ratsumiehen saattamana. Koko seurueeni muodosti tuo poikaparka, tulkkini, jonka olin suostutellut palvelukseeni, ja nöyrästä pyynnöstäni annettiin meille muuli ratsuksi. Puoli päivänmatkaa meidän edellämme kulki sanansaattaja, jonka piti viedä Kuninkaalle tieto saapumisestani ja pyytää Hänen Majesteettiansa hyväntahtoisesti määräämään päivän ja hetken, jolloin hän armossa suvaitsisi suoda minulle kunnian nuolla tomun hänen jalkajakkarastansa. Tämä on hovityyliä, mutta minä sain havaita, ettei kysymyksessä ollut pelkkä muodollisuus. Kun näet kaksi päivää perilletuloni jälkeen pääsin hallitsijan puheille, käskettiin minun liikkua eteenpäin vatsallani ryömien ja nuolla samalla permantoa; mutta koska olin vierasmaalainen, oli lattia lakaistu niin puhtaaksi, ettei pöly tehnyt pahaa haittaa. Se oli kuitenkin erikoinen armonosoitus, joka tuli ainoastaan korkea-arvoisinten henkilöiden osaksi heidän pyytäessään audienssia. Jos asianomaisella henkilöllä sattuu olemaan hovissa vaikutusvaltaisia vihamiehiä, voi sattua niinkin, että lattialle sirotellaan pölyä tahallaan. Niinpä näin erään ylhäisen herran, jonka suu oli niin täynnä tomua, ettei hän valtaistuinta lähestyttyään saanut sanaa suustaan. Asia ei ole muuten mitenkään autettavissa, sillä puheillepääseviä on kuolemanuhalla kielletty sylkemästä tai pyyhkimästä suutaan Hänen Majesteettinsa läsnäollessa. On eräs toinenkin tapa, jota en voi ehdottomasti hyväksyä. Tahtoessaan sievällä ja lievällä tavalla toimittaa jonkin ylimyksen päiviltä Kuningas käskee sirotella permannolle eräänlaista ruskeata jauhetta, joka sisältää niin väkevää myrkkyä, että sen nuolija auttamattomasti saa surmansa neljänkolmatta tunnin kuluessa. On kuitenkin myönnettävä, että tämä ruhtinas kohtelee alamaisiaan lempeästi ja huolehtii heidän hengissäpysymisestään (siinä suhteessa voisi vain toivoa Euroopan hallitsijoiden häntä jäljittelevän), sillä hänen kunniakseen sopii mainita, että on ankarasti käsketty sellaisen mestauksen jälkeen tarkoin pestä ne osat permantoa, joihin myrkkyä on kylvetty. Jos palvelusväki laiminlyö tämän seikan, niin se on vaarassa joutua hallitsijan epäsuosioon. Kuulin itse hänen käskevän antaa raippoja hovipojalle, jonka vuoro oli ollut ilmoittaa permannon pesemisestä, mutta joka oli ilkeyksissään jättänyt sen tekemättä. Tämän laiminlyönnin vuoksi joutui eräs nuori ja erittäin lupaava aatelismies valitettavasti myrkytetyksi, vaikka Kuningas ei silloin ollenkaan suunnitellut hänen surmaamista. Hyvä ruhtinas kuitenkin armollisesti peruutti hovipoika paran piiskaamista koskevan määräyksen viimeksimainitun luvattua olla milloinkaan enää niin tekemättä, ellei hänelle annettu nimenomaista käskyä.
Palaan asiaan. Ryömittyäni neljän kyynärän päähän valtaistuimesta nousin hitaasti polvilleni, kosketin seitsemän kertaa otsallani permantoa ja lausuin seuraavat sanat, niinkuin minua oli edellisenä iltana opetettu: Ickpling gloffthrobb squutserumm blhiop mlashnalt zwin tnodbalkuffh slhiophad gurdlubh asht. Tätä tervehdyskaavaa on maan lakien mukaan käytettävä jokaisen, joka pääsee Kuninkaan puheille. Se voidaan kääntää seuraavasti: Eläköön Teidän Taivaallinen Majesteettinne kauemmin kuin aurinko yksitoista ja puoli kuukautta. Kuningas lausui vastaukseksi jotakin minulle käsittämätöntä, mutta minä jatkoin saamiani ohjeita noudattaen: Fluft drin yalerick dwuldom prastrad mirpush, mikä merkitsee sananmukaisesti Minun kieleni on ystäväni suussa, mutta tarkoitti, että pyysin lupaa saada ottaa tulkkini avukseni. Jo mainitsemani nuori mies tuotiin nyt sisään, ja minä vastasin hänen avustamanaan niihin kysymyksiin, joita Hänen Majesteettinsa ehti suunnilleen tunnin kuluessa esittää Minä puhuin Balbinarbin kieltä, ja tulkkini lausui samat asiat Luggnaggin kielellä.
Seurusteleminen minun kanssani näytti Kuningasta kovin huvittavan, ja hän käski Bliffmarklubin eli ylimmäisen kamariherransa järjestämään hoviin asumuksen minulle ja tulkilleni, myöntämään päivittäisen summan elatustani varten ja suuren kukkaron täynnä kultaa juokseviin menoihini.
Minä viivyin maassa kolme kuukautta totellen Kuningasta, joka suvaitsi osoittaa minulle suurta suosiota ja esitti erittäin houkuttelevia tarjouksia. Katsoin kumminkin paremmin noudattavani viisauden ja kohtuuden vaatimuksia päättämällä viettää elämäni loppuajan vaimoni ja lasteni luona.