KYMMENES LUKU
Luggnaggilaisia ylistetään. Kuvaillaan yksityiskohtaisesti struldbrugeja ja selostetaan erinäisiä tekijän ja muutamien etevien henkilöiden keskusteluja tästä aiheesta.
Luggnaggilaiset ovat hienostunutta ja jaloa väkeä, ja vaikka heissäkin hiukan ilmenee kaikille Idän kansoille ominaista ylpeyttä, he kuitenkin osoittavat suurta kohteliaisuutta vieraille, varsinkin niille, jotka ovat hovin suosiossa. Minä sain useita tuttavia kaikkein parhaista piireistä, ja kun minulla oli aina mukanani tulkki, muodostui keskustelumme sangen mielenkiintoiseksi.
Eräänä päivänä, ollessani varsin hyvässä seurassa, kysyi minulta eräs ylhäinen henkilö, olinko nähnyt heidän struldbrugejaan eli kuolemattomiaan. Minä vastasin kieltävästi ja pyysin häntä selittämään, mitä hän tarkoitti mainitessaan sellaisella nimellä kuolevaisia. Hän sanoi minulle, että toisinaan, joskin sangen harvoin, syntyy perheeseen lapsi, jonka otsassa, vasemman kulman yläpuolella, on pyöreä punainen pilkku. Se on pettämätön merkki, ettei henkilö milloinkaan kuole. Hän kuvaili pilkun pienen hopeakolikon kokoiseksi, mutta sanoi sen ajan mittaan suurenevan ja vaihtavan väriä. Kahdentoista vuoden iällä se muuttui viheriäksi ja säilyi sellaisena viidenteenkolmatta ikävuoteen, jolloin tuli tummansiniseksi; viiden viidettä iällä se muuttui sysimustaksi ja Englannin shillingin kokoiseksi, mutta ei sen koommin enää vaihtanut väriänsä eikä muotoansa. Hän sanoi sellaisia lapsia syntyvän sangen harvoin ja otaksui koko kuningaskunnassa olevan korkeintaan tuhatsata struldbrugia kumpaakin sukupuolta, niistä arviolta viisikymmentä pääkaupungissa, niiden joukossa eräs kolme vuotta sitten syntynyt tyttönen. Hän sanoi vielä, etteivät nämä ilmiöt olleet ominaisia määrätyille suvuille, vaan olivat pikemmin satunnaisia, ja että struldbrugien lapset ovat kuolevaisia samoinkuin kaikki muut.
Tunnustan vilpittömästi tunteneeni sanomatonta iloa tuon kuultuani, ja kun kertoja sattumalta osasi Balbinarbin kieltä, jota puhuin varsin hyvin, en voinut olla ilmaisematta tunteitani hiukan ylenpalttisesti. Minä huusin kuin hurmion vallassa: Onnellinen kansa, jonka keskuudessa jokaisella lapsella on ainakin mahdollisuus olla kuolematon! Onnellinen kansa, joka saa iloita niin lukuisista muinaisen kunnon edustajista ja omistaa mestareita, jotka ovat valmiit perehdyttämään sitä kaikkien menneitten aikojen viisauteen! Mutta verrattomasti onnellisimmat nuo mainiot struldbrugit itse, jotka ovat syntyneet vapaina tuosta inhimillistä olemassaoloa rasittavasta onnettomuudesta ja elävät levollisina ja huolettomina tuntematta alinomaisen kuolemanpelon aiheuttamaa mielenmasennusta! Sanoin ihmetteleväni, etten ollut hovissa nähnyt ainoatakaan sellaista henkilöä; otsan musta täplä oli niin huomattava merkki, ettei se ollut hevin voinut jäädä minulta havaitsematta. Toisaalta tuntui mahdottomalta, että Hänen Majesteettinsa, erinomaisen järkevä ruhtinas, oli laiminlyönyt koota ympärilleen suuren joukon sellaisia viisaita ja kyvykkäitä neuvonantajia. Mahdollista kuitenkin oli, etteivät nuo nuhteettomat ja kunnianarvoiset viisaat voineet hyväksyä hovin siveetöntä ja kevytmielistä elämää. Sitäpaitsi osoittaa kokemus usein, että nuoriso on liian itsepintainen ja häilyväinen suostuakseen noudattamaan vanhempien maltillisia neuvoja. Mutta koska Kuningas salli minun käydä puheillaan, päätin ensimmäisessä tarjoutuvassa tilaisuudessa lausua mielipiteeni peittelemättä ja täydellisesti, tulkkini avustamana, ja suvaitsipa hän sitten neuvoani noudattaa tai ei, joka tapauksessa olin lujasti päättänyt, että koska Hänen Majesteettinsa oli useasti tarjonnut minulle tointa tässä maassa, hyväksyisin kiitollisena suopean tarjouksen ja viettäisin kaiken ikäni seurustellen noiden struldbrugeiksi nimitettyjen korkeampien olentojen kanssa, jos he suvaitsisivat siihen suostua.
Henkilö, jolle olin puhunut, koska hän (kuten mainitsin) puhui Balbinarbin kieltä, hymyili niinkuin yleensä hymyillään tietämätöntä säälittäessä, sanoi mielellään vievänsä minut heidän seuraansa ensimmäisen sopivan tilaisuuden sattuessa ja pyysi minulta lupaa kertoa seuralaisilleen, mitä olin sanonut. Hän teki niin, ja he keskustelivat vähän aikaa omalla kielellään, josta en ymmärtänyt tavuakaan. En myöskään voinut heidän kasvojensa ilmeistä päätellä, millaisen vaikutuksen sanani olivat heihin tehneet. Oltiin hetkinen vaiti, ja sitten sama henkilö sanoi minulle, että hänen ja minun ystäväni (niin hän sanansa sovitti) olivat ilokseen kuulleet kuolemattomuuden suurta onnea ja etuja koskevat huomautukseni ja halusivat nyt tietää, millaiseksi olisin suunnitellut elämäni, jos osakseni olisi tullut syntyä struldbrugina.
Minä vastasin, että oli helppo asia esittää kaunopuheisesti niin mielenkiintoista ja laajaa aihetta varsinkin minun, koska olin usein huvikseni haaveillut, mitä tekisin, jos olisin kuningas, kenraali tai ylhäinen lordi. Tässä erikoisessa tapauksessa olin jo monet kerrat sommitellut kokonaisen järjestelmän, kuinka askartelisin ja viettäisin aikaani, jos varmaan tietäisin eläväni iankaikkisesti.
Jos minulle olisi suotu onni syntyä struldbrugina, olisin, opittuani tietämään onneni käsittämällä elämän ja kuoleman välillä vallitsevan eron, ensiksi päättänyt kaikin mahdollisin keinoin ja menetelmin hankkia itselleni rikkautta. Säästäväisesti ja huolellisesti toimien voin toivoa suunnilleen kahdensadan vuoden kuluttua olevani kuningaskunnan rikkain mies. Toiseksi harrastaisin varhaisimmasta nuoruudestani asti tieteitä ja taiteita ja tulisin aikaa voittain kaikkia muita mainiommaksi oppineeksi. Lisäksi merkitsisin huolellisesti muistiin kaikki julkisessa elämässä sattuneet huomattavat tapaukset, kuvailisin puolueettomasti toisiaan seuraavien ruhtinaiden ja suurten valtioministerien luonteet liittäen joka kohtaan omia huomautuksiani. Merkitsisin tarkoin kaikki tavoissa, kielenkäytössä, vaatetuksessa, ravintojärjestyksessä ja huvituksissa tapahtuvat muutokset. Kaikki nämä hankintoni tekisivät minut eläväksi tiedon ja viisauden aartehistoksi, ja niin tulisin epäilemättä toimimaan koko kansan oraakkelina.
Kuusikymmentä vuotta täytettyäni en menisi enää naimisiin, vaan viettäisin vieraanvaraista elämää, tosin yhä säästäväisyyttä noudattaen. Askarruttaisin itseäni kasvattamalla ja opastamalla nuoria miehiä ja saisin heidät omien muistelmieni, kokemusteni ja havaintojeni nojalla, esitystäni lukuisilla esimerkeillä vahvistaen, lujasti luottamaan hyveen hyödyllisyyteen julkisessa ja yksityisessä elämässä. Valitun ja alinomaisen seurani muodostaisivat kuitenkin muutamat oman kuolemattoman veljeskuntani jäsenet, joista valitsisin tusinan tuttavia kaikkein vanhimmista ikäisiini saakka. Jos heidän joukossaan olisi varattomia, antaisin heille soveliaat asumukset tiluksillani, ja muutamat aterioisivat aina pöydässäni. Vain harvat teistä kuolevaisista pääsisivät seuraani, ja ajan mittaan tottuisin teidät kadottamaan vähäisin kaipauksin tai aivan rauhallisesti, ja jälkeläisiinne suhtautuisin aivan samoin, niinkuin ihminen iloitsee nähdessään neilikkain ja tulpaanien joka vuosi nousevan kukkaan yrttitarhassaan ollenkaan murehtimatta niitä, jotka viime vuonna lakastuivat.
Muut struldbrugit ja minä kertoisimme toisillemme aikojen varrella havaintojamme ja muistojamme, huomaisimme tapainturmeluksen vähittäisen salaisen etenemisen ja taistelisimme joka askelella sitä vastaan alinomaa ihmisiä varoittamalla ja opettamalla. Oman esimerkkimme tehokkaan vaikutuksen tukemana sellainen toiminta luultavasti ehkäisisi sitä ihmisluonnon lakkaamatonta rappeutumista, jota on syystäkin valitettu kaikkina aikoina.
Kaiken tämän lisäksi tulisi ilo nähdä kaikenlaisia valtiollisia kumouksia, muutoksia alemmassa ja ylemmässä maailmassa, nähdä muinaisten valtakaupunkien hajoavan raunioiksi ja mitättömien kylien muuttuvan kuninkaitten tyyssijoiksi, kuuluisain virtojen ehtyvän vaivaisiksi puroiksi, valtameren vetäytyvän pois toiselta rannikolta ja peittävän toista aaltoihinsa. Saisin nähdä, kuinka monia vielä tuntemattomia maita löydetään, kuinka kaikkein sivistyneimmät kansat painuvat raakalaisuuteen ja kaikkein raakalaisimmat sivistyvät. Saisin nähdä, kuinka keksitään longituudi, ikiliikkuja, yleislääke ja kuinka monet muut keksinnöt kehitetään suurimpaan täydellisyyteensä.
Kuinka ihmeellisiä havaintoja voisimmekaan tehdä tähtitieteessä, kun saisimme elää niin kauan, että ennustuksemme toteutuisivat, tarkkaisimme pyrstötähtien tuloa ja paluuta ja auringon, kuun ja tähtien liikkeitten muutoksia.
Puhuin vielä laajasti muistakin seikoista, joihin ikuisen elämän ja maisen onnen luontainen kaipuu saattoi antaa minulle aihetta. Kun olin esitykseni lopettanut ja sen tärkeimmät seikat oli tulkittu muulle seuralle, syntyi heidän kesken vilkas keskustelu maan kielellä, ja tuntuipa siinä naurettavankin minun kustannuksellani. Vihdoin virkkoi sama herra, joka oli ollut tulkkinani, että toiset olivat kehoittaneet häntä hälventämään mielestäni muutamia väärinkäsityksiä, joihin ihmisluonnon yleinen typeryys oli saanut minut lankeamaan ja joita he niinmuodoin eivät tahtoneet kovin lukea viakseni. Hän sanoi, että tämä struldbrugein suku oli heidän maansa erikoisuus, sillä sellaisia olentoja ei tavattu Balbinarbissa eikä Japanissa, missä hänellä oli ollut kunnia toimia Hänen Majesteettinsa lähettiläänä. Molempien mainittujen kuningaskuntien asukkaat olivat tuskin uskoneet sellaista mahdolliseksikaan. Ihmetys, jota olin ilmaissut hänen ensi kerran asiasta puhuessaan, osoitti, että seikka oli minullekin aivan outo ja tuskin uskottavalta tuntuva. Molemmissa yllämainituissa maissa hän oli oleskelunsa aikana usein keskustellut asukkaiden kanssa ja oli havainnut kaikkien ihmisten toivovan itselleen pitkää elämää. Henkilö, jonka toinen jalka jo oli haudassa, harasi kaikin voimin vastaan toisella jalallaan. Kaikkein iäkkäin toivoi saavansa elää vielä päivän ja piti kuolemaa suurimpana onnettomuutena, jota hän luonnollista vaistoa noudattaen aina kavahti. Ainoastaan Luggnaggin saarella oli elämisen kaipuu lievempi, koska struldbrugit olivat alinomaisena esimerkkinä silmien edessä.
Sommittelemani elämänjärjestelmä oli järjetön ja väärä, sillä se edellytti nuoruuden, terveyden ja voiman säilymistä, jonka toivoeleminen on mahdotonta kaikkein ylenpalttisimpiakin asioita haluilevalle. Kysymyksessä ei siis ollut, tahtoiko ihminen elää alinomaisessa nuoruuden kukoistuksessa, terveyttä ja onnea nauttien, vaan tahtoiko hän elää iäti kokien kaikkia niitä haittoja, joita korkea ikä yleensä tuo mukanaan. Vaikka näet vain harvat ihmiset rohkenevat tunnustaa tahtovansa tulla kuolemattomiksi niin ankarain ehtojen vallitessa, oli hän kuitenkin huomannut molemmissa mainituissa valtakunnissa, Balbinarbissa ja Japanissa, jokaisen tahtovan siirtää kuolemaa tuonnemmaksi, tulipa se kuinka myöhään tahansa. Hän oli harvoin kuullut puhuttavan henkilöstä, joka kuoli mielellään, lukuunottamatta niitä, jotka joutuivat kokemaan äärimmäistä murhetta tai kidutusta. Hän vetosi minuun kysyen, enkö ollut havainnut samanlaista taipumusta niissä vieraissa maissa, joihin olin tutustunut, sekä omassa kotimaassani.
Tämän esipuheen jälkeen hän kuvaili minulle yksityiskohtaisesti heidän keskuudessaan eläviä struldbrugeja. Hän sanoi heidän yleensä olevan toisten kuolevaisten kaltaisia suunnilleen kolmenkymmenen vuoden ikään, jolloin he alkoivat vähin erin muuttua alakuloisiksi ja masentuneiksi, ja tämä vaiva äityi yhä aina kahdeksanteenkymmenenteen ikävuoteen saakka. Tämän hän oli kuullut heiltä itseltään; heitä näet syntyy vain pari kolme miespolven aikana, joten heitä on niin vähän, ettei asiaa käy ratkaiseminen havaintojen perustuksella. Kun he sitten ovat ehtineet kahdeksankymmenen vuoden ikään, jota tässä maassa pidetään ihmiselämän korkeimpana rajana, nähdään heissä kaikki vanhojen ihmisten yleiset hulluudet ja heikkoudet, mutta lisäksi useita sellaisia, jotka johtuvat elämän loppumattomuuden ajatuksesta. He ovat itsepäisiä, ärtyisiä, ahnaita, juroja, turhamaisia, suulaita, mutta myös kykenemättömiä ystävyyteen ja vailla kaikkea luonnollista kiintymystä, joka ei milloinkaan ulotu heidän lapsenlapsiaan kauemmaksi. Kateus ja voimattomat pyyteet ovat heidän vallitsevat intohimonsa. Erikoisesti näyttää heidän kateutensa kohdistuvan nuorempien riettauteen ja vanhojen kuolemaan. Ensinmainittua seikkaa ajatellessaan he havaitsevat olevansa kaiken nautinnon mahdollisuuden ulkopuolella, ja hautajaisia nähdessään he valittavat ja nurisevat, että toiset ovat päässeet rauhan satamaan, johon he eivät voi toivoa milloinkaan saapuvansa. He eivät muista mitään muuta kuin nuoruuden ja miehuuden aikana oppimansa, ja sitäkin kovin puutteellisesti. Ja totuuteen tai jonkin tapahtuman yksityisseikkoihin nähden on varmempaa luottaa yleiseen perintätietoon kuin heidän parhaisiin muisteloihinsa. Vähimmin sääliteltäviltä näyttävät ne, jotka muuttuvat jälleen lapsiksi ja kokonaan menettävät muistinsa, ja heitä kohdellaankin lempeämmin ja avuliaammin kuin toisia, koska heistä puuttuvat useat toisissa runsaina ilmenevät huonot ominaisuudet.
Jos struldbrug sattuu naimaan kaltaisensa, niin avioliitto puretaan valtakunnan lakien mukaisesti nuoremman aviopuolison ehdittyä kahdeksankymmenen vuoden ikään. Laki näet pitää oikeana ja kohtuullisena, etteivät henkilöt, jotka on aivan syyttömästi tuomittu iäiseen tässä maailmassa olemiseen, joudu kaksinkertaiseen kurjuuteen kokiessaan vaimosta koituvaa rasitusta.
Heidän täytettyään kahdeksankymmentä vuotta laki katsoo heidät kuolleiksi. Heidän perillisensä saavat kohta haltuunsa heidän omaisuutensa, ja vain vähäinen osa varataan heidän ylläpidokseen. Köyhiä elätetään yleisistä varoista. Siitä lähtien heitä pidetään kelvottomina mihinkään luottamus- tai ansiotoimeen, he eivät saa ostaa eikä vuokrata maata, ei esiintyä todistajina siviili- enempää kuin rikosjutuissakaan, eipä edes rajariitoja koskevissa asioissa.
Yhdeksänkymmenen vuoden iällä he kadottavat hampaansa ja hiuksensa eivätkä erota enää mitään makuaistillaan, vaan syövät ja juovat, mitä sattuvat saamaan, minkäänlaista nautintoa tai ruokahalua tuntematta. Heitä rasittavat taudit jatkuvat, lisääntymättä ja vähenemättä. Puhuessaan he unohtavat tavallisimpien esineiden ja henkilöiden nimet, niidenkin, jotka ovat heidän lähimpiä ystäviään ja sukulaisiaan. Siitä johtuu vielä, etteivät he voi enää huvittaa itseään lukemalla, koska heidän muistinsa ei kykene kuljettamaan heidän ajatustaan lauseen alusta sen loppuun. Niin he jäävät vaille ainoatakin huvia, johon muuten kykenisivät.
Koska tämän maan kieli on alinomaisen muuttumisen alainen, eivät määrätyn aikakauden struldbrugit ymmärrä toisesta aikakaudesta polveutuvia heimolaisiaan eivätkä osaa kahdensadan vuoden kuluttua keskustella (joitakin aivan yleisiä lauseparsia lukuunottamatta) kuolevaisten naapuriensa kanssa. Niin he joutuvat elämään muukalaisina omassa maassaan.
Sellainen oli, mikäli muistan, minulle esitetty kertomus struldbrugeista. Myöhemmin näin viisi kuusi eri ikäkausiin kuuluvaa, joista nuorin ei ollut kahtasataa vuotta vanhempi. Tuttavani toivat heidät usein luokseni, mutta vaikka heille oli sanottu, että olin pitkän matkan kulkija ja olin nähnyt koko maailman, he eivät osoittaneet vähääkään uteliaisuutta eivätkä esittäneet yhtäkään kysymystä, pyysiväthän vain minulta slumskudaskia eli muistolahjaa, siten vaatimattomasti kerjäten. Laki kieltää kerjäämisen ankarasti, koska he saavat tosin sangen niukan elatuksen yleisistä varoista.
Heitä ylenkatsovat ja vihaavat kaikki ihmiset. Struldbrugin syntymää pidetään pahana enteenä ja se merkitään muistiin erittäin tarkoin. Heidän ikänsä voi siis saada selville tarkastamalla luetteloa, joka ei kumminkaan ulotu kauemmaksi kuin tuhannen vuoden päähän tai on joutunut ajan tai kumousten tuhoamaksi. Tavallisesti arvioidaan heidän ikänsä siten, että kysytään, keitä kuninkaita tai suuria henkilöitä he muistavat, ja katsotaan sitten historiasta, sillä viimeinen heidän muistamansa ruhtinas ei varmaankaan ole noussut valtaistuimelle heidän täytettyään kahdeksankymmentä vuotta.
He olivat mitä surkeimmat katsella, ja naiset näyttivät miehiä kamalammilta. Äärimmäisen korkean iän raihnautta lukuunottamatta heissä oli vielä eräänlainen sanoin kuvaamaton aavemaisuus, joka lisääntyi heidän vanhentuessaan, ja minä osasin puolesta tusinasta pian erottaa vanhimman, vaikka iän ero oli vain pari vuosisataa.
Lukija arvaa helposti, että kuulemani ja näkemäni melkoisesti laimensi haluani saada elää loppumattomiin. Häpesin sydämestäni esittämiäni herttaisia haaveita ja ajattelin, ettei kukaan hirmuvaltias voisi keksiä kuolemantapaa johon en mielelläni suostuisi, kunhan välttäisin tuollaisen elämän. Kuningas sai kuulla, mitä oli sattunut minun ja ystävieni kesken tässä tilaisuudessa, ja pilaili varsin miellyttävästi kehoittaen minua lähettämään kotimaahani pari struldbrugia, jotka varmaan parantaisivat kansan kuolemanpelosta. Sellaisen ulosviennin näyttivät kuitenkin maan lait tekevän mahdottomaksi; muuten olisin mielelläni suostunut vaivautumaan ja suorittamaan niiden kuljetuksesta aiheutuvat kulungit.
Minun täytyi myöntää, että tämän kuningaskunnan lait, mikäli koskivat struldbrugeja, lepäsivät erittäin lujilla perustuksilla ja että jokaisen maan olisi ollut pakko samanlaisissa oloissa menetellä aivan samoin. Koska näet ahnaus on korkean iän välttämätön seuraus, saisivat nuo kuolemattomat muuten ajan pitkään haltuunsa koko kansakunnan omaisuuden ja anastaisivat hallintovallan, mikä kykyjen puutteessa välttämättä johtaisi yleiseen perikatoon.