KUUDES LUKU
Lilliputin asukkaista, heidän tieteistään, laeistaan ja tavoistaan; heidän lastenkasvatuksessa käyttämistään menetelmistä. Tekijän elämäntapa tässä maassa. Hän puolustaa erään ylhäisen naisen mainetta.
Vaikka aionkin jättää tämän valtakunnan kuvailemisen erikoisessa tutkimuksessa suoritettavaksi, tyydytän kuitenkin mielelläni jo ennakolta lukijan uteliaisuutta mainitsemalla muutamia yleisiä seikkoja. Asukkaiden keskimääräinen koko on hiukan vaille kuusi tuumaa, ja kaikki muut eläimet sekä kasvit ja puut ovat kooltaan aivan täsmällisessä suhteessa ihmisiin: niinpä ovat esimerkiksi suurimmat hevoset ja härät neljän ja viiden tuuman väliltä, lampaat ovat puolitoista tuumaa, hiukan enemmän tai vähemmän, hanhet ovat suunnilleen varpusten kokoiset, ja niin koko asteikko alaspäin aina kaikkein pienimpiin eläviin olentoihin, joita tuskin kykenin näkemään. Luonto on varustanut lilliputilaisten silmät hyvin näkemään kaikkia heidän nähtävikseen soveltuvia olioita; he näkevät erittäin täsmällisesti, mutta eivät kovin kauas. Heidän tarkkaa näköänsä kuvaavina esimerkkeinä mainitsen tässä, että kerran huvikseni katselin, kuinka eräs keittäjä kyni leivosta, joka ei ollut tavallisen kärpäsen kokoinen, ja kuinka eräs nuori tyttö pujotti näkymätöntä silkkilankaa näkymättömään neulaan. Korkeimmat puut ovat suunnilleen seitsemän jalan pituiset; tarkoitan eräitä kruununpuistossa kasvavia puita, joiden latvaan juuri yletyin nyrkkiin puristetulla kädelläni. Muut kasvit saman asteikon mukaiset; mutta minä jätän asian lukijan mielikuvituksen varaan.
Lausun tässä vain muutaman sanan heidän sivistyksestään, jonka kaikki eri alat ovat vuosisatoja kukoistaneet heidän keskuudessaan. Mutta heidän kirjoitustapansa on varsin omituinen: he näet eivät kirjoita vasemmalta oikealle niinkuin eurooppalaiset, eivät myöskään oikealta vasemmalle niinkuin arabialaiset, eivät ylhäältä alas niinkuin kiinalaiset eivätkä alhaalta ylös niinkuin kaskagilaiset, vaan vinosti paperin toisesta kulmasta toiseen niinkuin naiset Englannissa.
He hautaavat vainajansa pää suoraan alaspäin, koska uskovat heidän kaikkien ylösnousevan yhdentoistatuhannen kuunkierroksen kuluttua, jolloin maa (jonka he otaksuvat litteäksi) kääntyy ylösalaisin ja vainajat niinmuodoin ylösnoustessaan ovat ilman muuta pystyssä ja jaloillaan. Heidän oppineet miehensä tunnustavat tämän uskomuksen mielettömäksi, mutta kansanomaisen käsityksen mukainen käytäntö jatkuu yhä.
Tässä valtakunnassa on eräitä sangen omituisia lakeja ja tapoja, ja elleivät ne olisi niin jyrkästi vastakkaisia oman rakkaan maani lakeihin ja tapoihin verraten, tekisi mieleni sanoa jotakin niiden puolustukseksi. Toivottavaa vain olisi, että niitä sovellettaisiin yhtä erinomaisella tavalla. Ensimmäinen mainitsemani seikka koskee ilmiantajia. Kaikki valtiolliset rikokset rangaistaan mitä ankarimmin, mutta jos syytetty voi tutkittaessa täysin todistaa viattomuutensa, niin syyttäjä tuomitaan heti häpeälliseen kuolemaan, ja hänen omaisuudestaan ja tiluksistaan korvataan viattomalle syytetylle nelinkertaisesti hänen ajanhukkansa, se vaara, johon hän oli saatettu, vankeuden vaivat ja kaikki puolustautumisesta johtuneet kulungit. Elleivät ilmiantajan varat siihen riitä, käytetään auliisti valtion varoja. Keisari antaa syytetylle jonkin julkisen suosionosoituksen, ja hänen viattomuutensa kuulutetaan koko kaupungissa.
Petosta he pitävät pahempana rikoksena kuin varkautta ja rankaisevat sen siitä syystä tavallisesti kuolemalla. He näet ovat sitä mieltä, että huolta, valppautta ja tavallista tervettä järkeä käytellen voi suojella omaisuuttaan varkailta, mutta ettei kunniallisuus voi mitenkään varjella itseään voittoisaa kavaluutta vastaan, ja koska on käynyt välttämättömäksi alinomainen luoton varassa tapahtuva ostaminen, myyminen ja tavarainvaihto, jossa petos on sallittu ja suvaittu tai ei ole mitään lakia sitä rankaisemassa, joutuu rehellinen asianosainen aina häviöön ja konna hyötyy. Muistan, kuinka kerran puolustaessani Hallitsijan edessä erästä rikoksentekijää, joka oli karannut kavallettuaan herraltaan suuren rahasumman, tulin maininneeksi Hänen Majesteetilleen lieventävänä asianhaarana, että kysymyksessä oli ainoastaan luottamuksen väärinkäyttö (miehellä näet oli ollut valtakirja rahasumman nostamiseen). Mutta Keisarin mielestä oli kerrassaan kaameata, että mainitsin lievennyksenä seikan, joka mitä suurimmassa määrässä rikosta raskautti. Toden tunnustaakseni en osannutkaan puolustuksekseni lausua paljoakaan muuta kuin sen tavallisen vastauksen, että eri kansojen keskuudessa vallitsevat erilaiset tavat. Olin näet kieltämättä herttaisesti häpeissäni.
Vaikka yleensä nimitämme palkintoa ja rangaistusta niiksi saranoiksi, joiden varassa kaikkinainen hallitus liikkuu, en kumminkaan ole nähnyt tätä periaatetta käytäntöön sovellettuna minkään muun kansan kuin juuri lilliputilaisten keskuudessa. Jokainen Lilliputin asukas, joka voi riittävästi todistaa tarkoin noudattaneensa maan lakeja kolmenkahdeksatta kuun aikana, saa määrätyt, säätyänsä ja elämänolojansa vastaavat erioikeudet sekä soveliaan rahasumman sitä varten järjestetystä rahastosta. Sitäpaitsi hän saa snilpallin eli »lainkuuliaisen» arvonimen, joka liitetään hänen nimeensä, mutta ei ole perinnöllinen. Kun kerroin, että lainkuuliaisuutta tukivat meillä ainoastaan rankaisemismääräykset ja ettei palkinnosta ollut koskaan puhettakaan, pitivät he sellaista valtiotoimintaa sanomattoman puutteellisena. Siitä syystä onkin heidän oikeussaleissaan nähtävällä Oikeuden jumalattarella kuusi silmää, kaksi edessä, kaksi takana ja silmä kummallakin sivulla valppauden merkkinä, kukkaro täynnä kultarahoja oikeassa kädessä ja vasemmassa tuppeen pistetty miekka, mikä kaikki osoittaa hänen taipuvan mieluummin palkitsemaan kuin rankaisemaan.
Valitessaan henkilöitä eri virkoihin he kiinnittävät enemmän huomiota hyviin moraalisiin ominaisuuksiin kuin suuriin kykyihin, koska ajattelevat, että hallituksen ollessa ihmissuvulle välttämätön inhimillisen ymmärryksen tavallinen määrä on sovelias toiseen tai toiseen asemaan ja ettei kaitselmus ole voinut tahtoa julkisten asioiden hoitoa tehtävän salaperäiseksi asiaksi, jota oivaltavat ainoastaan muutamat harvat ja harvinaiset erinomaisen nerokkaat henkilöt. Heidän mielestään kykenee jokainen hankkimaan itselleen totuudellisuutta, oikeamielisyyttä, kohtuullisuutta ja muita sellaisia ominaisuuksia, ja näiden hyveiden käytteleminen, kokemuksen ja hyvän tahdon tukemana, tekee jokaisen henkilön kelvolliseksi palvelemaan maatansa, mikäli toimi ei edellytä erikoisopintoja. Toisaalta he arvelevat, että moraalisten hyveiden puuttumista on aivan mahdoton korvata erinomaisilla älyllisillä lahjoilla ja etteivät virkatointa milloinkaan voida jättää niin vaarallisen henkilön huostaan. He ovat vielä sitä mieltä, etteivät kelpo luonteen tietämättömyydestä tekemät virheet voi milloinkaan vaikuttaa yleiseen menestykseen niin tuhoisasti kuin sellaisen henkilön toiminta, jota synnynnäinen taipumus johtaa rikoksiin ja joka suurten lahjojensa avulla voi rikollisia yrityksiään suorittaa, lisätä ja puolustaa.
Samoin pidetään jokaista henkilöä, joka ei usko Jumalalliseen Kaitselmukseen, mahdottomana mihinkään julkiseen toimeen, sillä koska hallitsijat avoimesti tunnustavat olevansa Kaitselmuksen edustajia, eivät Lilliputin asujaimet voi ajatella mitään mielettömämpää kuin että ruhtinas käyttäisi palveluksessaan miehiä, jotka eivät tunnusta hänen omaa auktoriteettiansa.
Tahdon huomauttaa, että tehdessäni selkoa näistä ja seuraavista laeista tarkoitan alkuperäisiä säädöksiä enkä sitä kamalaa rappiotilaa, johon tämä kansa on joutunut ihmisen kehnontuneen luonnon vuoksi. Häpeällinen tapa hankkia itselleen korkeita virkoja tanssimalla nuoralla tai kunniamerkkejä ja armonosoituksia hyppimällä keppien yli tai ryömimällä niiden alitse on näet, kuten pyydän lukijaa huomaamaan, vasta nykyjään hallitsevan Keisarin isoisän käytäntöön saattama ja on yhä yhtyvien puolueriitojen nojalla vähitellen kasvanut vallitsevaan määräänsä.
Kiittämättömyys on heidän keskuudessaan, samoinkuin eräissä toisissa maissa, joista olemme lukeneet, kuolemanrikos. He näet päättelevät, että ihmisen, joka palkitsee hyväntekijänsä kiittämättömyydellä, täytyy vihata kaikkia muitakin ihmisiä, joille hän ei ole minkäänlaisessa kiitollisuudenvelassa, ja ettei sellainen ihminen niinmuodoin ole sovelias elämään.
Heidän käsityksensä vanhempien ja lasten keskinäisistä suhteista on mitä suurimmassa määrässä meidän käsityskannastamme eroava. Koska näet eri sukupuolien yhtymys perustuu suvun jatkamista ja lisäämistä tarkoittavaan suureen luonnonlakiin, ovat lilliputilaiset ehdottomasti sitä mieltä, että miehet ja naiset yhtyvät samoinkuin muutkin eläimet aistillisten vaikuttimien vuoksi ja että heidän sikiöilleen osoittamansa hellyys johtuu samasta luonnollisesta alkusyystä. Niinpä he eivät missään tapauksessa myönnä lapsen olevan kiitollisuudenvelassa isälleen, joka on hänet siittänyt, tai äidilleen, joka on hänet synnyttänyt, koska siittäminen ja synnyttäminen, kun otamme huomioon ihmiselämän kurjuuden, ei ole sinänsä mikään hyvätyö eivätkä sitä ole sellaiseksi tarkoittaneet lapsen vanhemmat, joiden ajatukset askartelivat lemmenyhtymyksen aikana aivan toisissa asioissa. Näiden ja toisten samanlaisten päätelmien nojalla he ovat sitä mieltä, että lasten kasvattaminen olisi kaikkein vähimmin uskottava vanhempien asiaksi. Senvuoksi on jokaisessa kaupungissa julkisia kasvatuslaitoksia, joihin kaikkien vanhempien, mökkiläisiä ja työmiehiä lukuunottamatta, tulee lähettää sekä poika- että tyttölapsensa hoidettaviksi ja kasvatettaviksi niiden ehdittyä kahdenkymmenen kuukauden ikään, jolloin heidän otaksutaan alkavan jotakin oppia. Koulut ovat erilaisia, eri säätyjen mukaisia ja molempia sukupuolia varten. Heillä on opettajia, jotka osaavat taitavasti varustaa lapsia heidän vanhempiensa säätyä ja heidän omia kykyjään ja taipumuksiaan vastaavaan asemaan elämässä. Kerron tässä ensin hiukan poikien ja sitten tyttöjen kasvatuslaitoksista.
Aatelisten ja muuten ylhäistä sukua olevien poikien kasvatuslaitoksissa toimivat kasvattajina vakavat ja korkeastioppineet professorit ja heidän apulaisensa. Lasten ravinto ja vaatteet ovat yksinkertaiset ja koruttomat. Heitä kasvatetaan kunnian, oikeudellisuuden, rohkeuden, vaatimattomuuden, lempeyden, uskonnollisuuden ja isänmaanrakkauden periaatteiden mukaan. He askartelevat aina jossakin työssä, lukuunottamatta varsin lyhyitä ateria- ja makuuaikoja sekä kahta huvittelutuntia, jotka käytetään ruumiinharjoituksiin. Heitä pukevat miespalvelijat, kunnes ovat ehtineet neljän vuoden ikään, jolloin heidän tulee alkaa itse pukeutua, olivatpa kuinka ylhäisiä tahansa. Naispalvelijat, joiden ikä vastaa meidän viittäkymmentä vuottamme, suorittavat vain kaikkein halvimmat tehtävät. Lasten ei sallita keskustella palvelijoiden kanssa. He huvittelevat pienemmissä tai suuremmissa ryhmissä, mutta aina jonkun professorin tai hänen apulaisensa läsnäollessa. Siten he säästyvät niiltä varhaisilta mielettömyyden ja paheen vaikutelmilta, joiden alaisina meidän lapsemme ovat. Vanhemmat saavat nähdä heidät ainoastaan kahdesti vuodessa; vierailu saa kestää korkeintaan puoli tuntia. Heillä on lupa suudella lapsiaan tullessaan ja lähtiessään, mutta sellaisessa tilaisuudessa aina läsnäoleva professori ei salli heidän kuiskuttelevan, ei käyttävän sukoilevia sanoja eikä tuovan lapsille lahjaksi leluja, makeisia tai muuta sellaista.
Perhekunnan lapsen hoitamisesta ja kasvattamisesta suoritettavan maksun perivät laiminlyönnin sattuessa Keisarin virkamiehet.
Tavallisten kansalaisten, kauppiasten, liikkeenharjoittajien ja käsityöläisten lasten kasvatuslaitokset on järjestetty suhteellisesti samoin, mutta eri ammatteihin määrätyt lapset joutuvat oppiin yhdentoista vuoden ikäisinä, ylhäisempien henkilöiden lasten jatkaessa koulunkäyntiään viidenteentoista ikävuoteen, joka vastaa yhtäkolmatta meidän oloissamme. Ankara valvonta kuitenkin lieventyy asteittaisesti viimeisten kolmen vuoden kuluessa.
Toisissa kasvatuslaitoksissa kasvatetaan nuoria jalosukuisia tyttöjä suunnilleen samoinkuin poikia omissa laitoksissaan. Tyttöjä pukevat säädylliset naispalvelijat, mutta aina professorin tai apulaisen läsnäollessa, kunnes tulevat viiden vuoden ikäisiksi, jolloin alkavat pukeutua omin neuvoin. Jos havaitaan jonkun hoitajattaren uskaltavan kertoa tytöille säikyttäviä tai typeriä juttuja tai niitä hullutuksia, joita meikäläiset lapsenpiiat yleensä kertovat, niin hän joutuu juoksemaan vitsottuna kolmesti kaupungin ympäri, hänet suljetaan vuodeksi vankeuteen ja karkoitetaan eliniäkseen maan autioimpaan seutuun. Senvuoksi nuoret naiset siellä häpeävät pelkuruutta ja typeryyttä samoinkuin miehet ja halveksivat kaikkia henkilökohtaisia koristeita, häveliäisyyttä ja puhtautta lukuunottamatta. En myöskään huomannut kasvatuksessa mitään muuta heidän sukupuolestaan johtuvaa eroa kuin sen, etteivät tyttöjen ruumiinharjoitukset olleet yhtä ankarat, että heitä hiukan perehdytettiin kotoisen elämän tehtäviin ja että heille jaettu opillinen sivistys oli rajoitetumpi. Lilliputilaisten periaatteena näet on, että korkeampien säätyluokkien vaimon tulee aina olla järkevä ja miellyttävä kumppani, koska hän ei voi olla aina nuori. Tyttöjen ehdittyä kahdentoista vuoden ikään, jolloin he saavat mennä naimisiin, heidän vanhempansa tai holhoojansa noutavat heidät kotiin mitä sydämellisimmin kiittäen professoreita, ja silloin nähdään usein kyyneliä nuoren neidon ja hänen toveriensa silmissä.
Alempien säätyluokkien tyttöjen kasvatuslaitoksissa lapsia perehdytetään kaikenlaisiin heidän sukupuoleensa ja yhteiskunnalliseen asemaansa soveltuviin toimiin. Ne, jotka antautuvat johonkin käsityöammattiin, joutuvat oppiin yhdeksän vuoden ikäisinä, toiset jäävät kasvatuslaitokseen, kunnes ovat täyttäneet kolmetoista.
Vähäpätöisemmät perhekunnat, joilla on lapsia näissä kasvatuslaitoksissa, ovat velvolliset mahdollisimman vähäisen vuotuisen maksun lisäksi jättämään laitoksen taloudenhoitajalle kuukausittain vähäisen osan tuloistaan lapsen tiliin, ja siitä syystä laki rajoittaa kaikkien vanhempien kulutusta. Lilliputissa näet pidetään vääryyden huippuna, jos ihmiset vain omia intohimojansa totellen saattavat lapsia maailmaan ja jättävät niiden ylläpidosta johtuvan taakan yhteiskunnan kannettavaksi. Ylhäisten henkilöiden tulee antaa vakuus siitä, että jokaista lasta varten varataan määrätty, säädynmukainen summa. Näitä rahastoja hoidetaan aina säästäväisesti ja mitä täsmällisintä oikeudenmukaisuutta noudattaen.
Mökkiläiset ja työläiset saavat pitää lapsensa kotonaan, sillä koska heidän tehtävänään on vain muokata ja viljellä maata, ei heidän kasvatuksensa ole yleiseltä näkökannalta kovinkaan tärkeä. Vanhoista ja sairaista pitävät huolen hoitolat, sillä kerjääminen on tässä maassa tuntematon ammatti.
Uteliasta lukijaa kenties huvittaa kuulla jotakin kotoisista oloistani ja elämäntavastani sinä yhdeksän kuukauden ja kolmentoista päivän aikana, jonka tässä maassa vietin. Ollen luonnostani kätevyyteen taipuva ja nyt sitäpaitsi olosuhteitten siihen pakottama olin valmistanut hallitsijan puiston suurimmista puista itselleni sangen mukavan pöydän ja tuolin. Kaksisataa ompelijatarta oli ompelemassa minulle paitoja ja sänky- ja pöytäliinoja vahvimmasta ja karkeimmasta kankaasta, mitä voivat saada käsiinsä. Sittenkin heidän täytyi tikata useita sarkoja päälletysten, sillä vahvin laji oli tuskin harsopalttinaa vahvempaa. Heidän kutomuksensa on tavallisesti kolmen tuuman levyinen ja kolmen jalan pituinen. Ompelijat ottivat minusta mittaa maatessani pitkänäni maassa. Eräs sijoittui niskalleni, toinen keskelle säärtäni, kumpikin pidellen kiinni lujasti jännitetystä nauhasta kolmannen mitatessa nauhaa tuumanpituisella kyynäräkepillä. Sitten he mittasivat, oikean peukaloni eivätkä muuta kaivanneetkaan, sillä matemaattisesti laskemalla, että peukalon ympärysmitta kahdennettuna on ranteen ympärys, josta saman arvion mukaan saadaan kaulan ja vyötäryksen mitta, sekä käyttämällä apunaan vanhaa paitaani, jonka levitin heidän eteensä maahan malliksi, he valmistivat minulle täsmälleen sopivat alusvaatteet. Kolmesataa räätäliä oli samaten työssä tehdäkseen minulle vaatteita, mutta heillä oli toinen keino mitan ottamiseen. Minä painuin polvilleni, ja he kohottivat maasta tikapuut niskaani vasten. Tikapuita pitkin kapusi ylös eräs heistä, joka laski luotinauhan kauluksestani maahan siten tarkoin mitaten takkini pituuden; vyötärykseni ja käsivarteni minä mittasin itse. Valmiiksi tultuaan (ne valmistettiin minun luonani, koska heidän omiin taloihinsa, tilavimpiinkaan, ei olisi mahtunut sellaista vaatteen paljoutta) vaatetukseni muistutti Englannin naisten tilkkumattoja, se vain erona, että minun tilkkuni olivat kaikki yhdenväriset.
Minulla oli kolmesataa kokkia, jotka valmistivat ruokani asuntoni läheisyyteen rakennetuissa pienissä mukavissa tuvissa, missä asustivat perheineen. Kukin heistä valmisti kaksi pientä kulhollista. Minä otin käteeni kaksikymmentä tarjoilijaa ja sijoitin heidät pöydälle; maassa oli vielä satakunta, toisilla käsissään ruokakulhoja, toisilla viiniä ja muita juomia sisältäviä astioita olallaan, ja tarjoilijat hinasivat aineita ylös toivomusteni mukaan erittäin älykkään laitteen avulla, käyttämällä köyttä, niinkuin Euroopassa nostetaan sankoa kaivosta. Jokaiseen heidän kulhoonsa sisältyi hyvä suupala, ja tynnyri heidän juomaansa oli kunnon siemaus. Heidän lampaanlihansa ei vedä vertoja meikäläiselle, mutta häränliha on erinomaista. Toisinaan sain niin suuren pihvin, että täytyi leikata se kolmeksi kappaleeksi; mutta sellainen tapaus oli harvinainen. Palvelijani olivat ihmeissään, kun näkivät minun syövän paistin luineen päivineen, niinkuin meidän maassamme syödään kiurun jalka. Heidän hanhensa ja kalkkunansa minä tavallisesti söin yhtenä suupalana, ja tunnustaa täytyy, että ne ovat paljoa paremmat kuin meikäläiset. Heidän pienempiä lintujaan voin ottaa veitseni nokkaan pari-kolmekymmentä kerrallaan.
Hänen Keisarillinen Majesteettinsa, joka tietenkin oli kuullut elämäntavoistani, lausui toivovansa, että hän itse, hänen korkea Puolisonsa sekä keisarillisen huoneen prinssit ja prinsessat saisivat ilon (kuten hän suvaitsi sanoa) nauttia päivällistä seurassani. He tulivatkin, ja minä sijoitin heidät pöydälleni nojatuoleihin, suoraan minua vastapäätä, ja heidän palveluskuntansa heidän läheisyyteensä. Valtiovarainhoitaja Flimnap oli hänkin läsnä valkoisine sauvoineen, ja minä havaitsin hänen tavan takaa katsahtavan itseeni happamin ilmein. En ollut kumminkaan sitä ollenkaan huomaavinani, vaan söin tavallista enemmän ollakseni kunniaksi rakkaalle isänmaalleni ja herättääkseni hovissa ihastusta. Minulla on eräitä persoonallisia syitä otaksua Keisarin vierailun antaneen Flimnapille tilaisuutta järkyttää asemaani hallitsijan luona. Tämä minsteri oli aina ollut salainen vihamieheni, vaikka hän ulkonaisessa käytöksessään oli minua kohtaan sukoilevampi kuin hänen yrmeä luonnonlaatunsa yleensä salli. Hän huomautti Keisarille, että valtion rahasto oli melkein tyhjä, että hänen oli pakko lainata rahoja, joista vaadittiin korkea korko, ettei valtionobligatioista maksettu enempää kuin yhdeksän prosenttia alle nimellisarvon, että minä sanalla sanoen olin tullut maksamaan Hänen Majesteetilleen enemmän kuin puolitoista miljoonaa sprugia (heidän suurin kultarahansa, suunnilleen katinkultaliuskeen vahvuinen) ja että kaiken tämän vuoksi olisi viisainta, jos Keisari ensimmäisessä tarjoutuvassa tilaisuudessa toimittaisi minut pois.
Tässä havaitsen velvollisuudekseni puolustaa erään erinomaisen naisen mainetta, joka joutui viattomasti kärsimään minun tähteni. Valtiovarainhoitajan päähän pälkähti olla mustasukkainen vaimolleen, koska muutamat pahat kielet olivat kertoneet hänen Armonsa intohimoisesti kiintyneen minun persoonaani; ja joitakin aikoja hälistiin hovissa, että rouva oli kerran käynyt salaa asunnossani. Tämän juorun minä julistan mitä juhlallisimmin kaikkein inhoittavammaksi parjaukseksi, joka ei perustu mihinkään muuhun kuin siihen, että hänen Armonsa suvaitsi kaikin tavoin osoittaa minulle viatonta luottamusta ja ystävyyttään. Totta on, että hän kävi usein luonani, mutta aina julkisesti ja tuoden mukanaan vaunuissa kolme muuta henkilöä, tavallisesti sisarensa, nuoren tyttärensä ja jonkun hyvän tuttavan; mutta useat muut hovinaiset menettelivät samoin. Vetoan vielä palvelijoihini, joilta sopii tiedustella, näkivätkö he milloinkaan ovellani vaunuja tietämättä, keitä niissä istui. Palvelijaini ilmoittaessa vieraita saapuneen minä tavallisesti lähdin heti ovelle, tervehdin kohteliaasti, otin erittäin varovasti käteeni vaunut ja kaksi hevosta (jos näet saavuttiin kuusivaljakolla, riisui ajomies aina neljä valjaista) ja asetin ne pöydälle, jonka reunaan olin sijoittanut siirrettävän, viiden tuuman korkuisen kaiteen onnettomuustapausten välttämiseksi. Usein minulla oli neljät täydet vaunut pöydälläni yhtaikaa. Minä istuin nojatuolissani ja taivutin päätäni heidän puoleensa keskustelukseni heidän kanssaan, ja minun seurustellessani jonkin vaunukunnan kanssa ajomiehet ajelivat toisia hiljalleen pitkin pöytää. Sellaisissa keskusteluissa minä vietin useita erittäin hupaisia iltoja. Mutta uskallan väittää, ettei valtionvarainhoitaja eivätkä hänen molemmat ilmiantajansa (mainitsen tässä heidän nimensä, jotta saavat itse vastata teoistaan) Clustril ja Drunlo, kykene todistamaan yhdenkään henkilön milloinkaan saapuneen luokseni incognito, lukuunottamatta valtiosihteeri Reldresalia, joka oli lähetetty luokseni Hänen Keisarillisen Majesteettinsa nimenomaisesta käskystä, kuten olen jo edellä kertonut. En olisi käsitellyt tätä yksityisseikkaa näin laajasti, ellei se olisi läheisesti koskenut jalon naisen mainetta, omasta maineestani puhumatta, vaikka minulla olikin silloin kunnia olla nardac, joka valtionvarainhoitaja itse ei ole. Tietäähän näet koko maailma, että hän oli silloin vain glumglum, joka on astetta alempi arvo, niinkuin Englannissa markiisi herttuaan verrattuna, joskin myönnän, että hän oli minua korkeampi virka-asemansa nojalla. Nämä väärät juorut, jotka tulivat myöhemmin tietooni sattuman nojalla, jota en katso tässä soveliaaksi mainita, saivat valtiovarainhoitajan Flimnapin osoittamaan rouvalleen äkäisiä ilmeitä ja minulle sitäkin pahempia, ja vaikka hänen harhaluulonsa vihdoin hälvennettiin ja puolisoiden hyvä sopu palautui, menetin sittenkin kerrassaan hänen luottamuksensa ja havaitsin, että asemani Keisarinkin luona huonontui erittäin nopeasti; Keisari näet noudatti liian suuressa määrässä tämän suosikkinsa neuvoja.