SEITSEMÄS LUKU
Tekijä, jolle ilmoitetaan häntä aiottavan syyttää maankavalluksesta, pakenee Blefuscuun. Kuinka hänet otetaan siellä vastaan.
Ennenkuin käyn tekemään selkoa siitä, miten tästä valtakunnasta poistuin, lienee paikallaan kertoa lukijalle salajuonesta, jota oli jo kaksi kuukautta punottu minua vastaan.
Minä olin siihen asti ollut ikäni kaiken perehtymätön hovielämään, johon en kelvannutkaan, koska yhteiskunnallinen asemani oli liian alhainen. Tosin olin kuullut ja lukenut verrattain paljon suurten ruhtinaiden ja ministerien mielenlaadusta, mutta en olisi voinut aavistaakaan näkeväni niistä johtuvia ylen kamalia vaikutuksia niin kaukaisessa maassa, jota luulin haluttavan aivan toisenlaisten periaatteiden mukaan kuin Euroopan valtakuntia.
Olin parhaillaan valmistumassa lähtemään vierailukäynnilleni Blefuscun keisarin luo, kun eräs huomattava hovilainen (jolle olin tehnyt hyviä palveluksia hänen jouduttuaan Keisarillisen Majesteetin kaikkein suurimpaan epäsuosioon) saapui taloni ovelle suljetuissa vaunuissa aivan salaisesti yön aikaan ja pyysi päästä puheilleni nimeään mainitsematta. Kantajat lähetettiin pois, ja minä pistin vaunut ja niissä istuvan Korkeuden nuttuni taskuun. Sitten annoin luotettavalle palvelijalleni määräyksen sanoa, että olin pahoinvoipa ja jo mennyt levolle, suljin taloni oven, sijoitin vaunut pöydälleni, niinkuin ainakin, ja istuuduin itse sen viereen. Kun olimme vaihtaneet tavanmukaiset tervehdykset, havaitsin hänen Korkeutensa kasvoissa erinomaisen huolestumisen ilmeen ja kysyin, mistä se johtui. Hän pyysi minua kärsivällisesti kuuntelemaan asiaa, joka koski erittäin läheisesti kunniaani ja henkeäni. Hänen esityksensä sisältö oli seuraavanlainen; minä näet merkitsin sen muistiin heti hänen lähdettyään.
Teidän tulee tietää, sanoi hän, että erinäisiä konseljin jäseniä on äskettäin kutsuttu koolle teidän tähtenne mitä suurimmassa salaisuudessa ja että Hänen Majesteettinsa on vasta kaksi päivää sitten tehnyt lopullisen päätöksensä.
Te olette hyvinkin selvillä siitä, että Skyresh Bolgolam (galbet eli valtakunnan amiraali) on aina tänne saapumisestanne saakka ollut leppymätön vihamiehenne. Hänen alkuperäisiä syitänsä minä en tunne, mutta hänen vihansa on suuressa määrin tuimentunut teidän Blefuscun-retkellä saavuttamanne suuren voiton johdosta, joka on himmentänyt hänen amiraali-mainettansa. Tämä korkea herra ja hänen kerällään Flimnap, valtiovarojenhoitaja, jonka mustasukkaisuudesta johtuva vihamielisyys teitä kohtaan on yleisesti tunnettu, kenraali Limtoc, kamariherra Lalcon ja oikeusministeri Balmuff ovat sepittäneet syytösartikloita, joissa viaksenne luetaan maanpetos ja muita kuolemalla rangaistavia rikoksia.
Tämä esipuhe sai minut niin kärsimättömäksi, että omat ansioni ja viattomuuteni hyvin tietäen aioin keskeyttää vieraani esityksen; mutta hän pyysi minua vaikenemaan ja jatkoi sitten:
Kiitollisena minulle tekemistänne palveluksista olen hankkinut täyden tiedon koko asiasta ja jäljennöksen syytösartikloista uskaltaen siten henkeni teidän hyväksenne.
SYYTÖSARTIKLAT
Quinbus Flestviniä eli Vuori-Ihmistä vastaan.
I ARTIKLA.
Vaikka Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Calin Deffar Plunen hallituksen aikana annettu määräys nimenomaisesti säätää, että jokainen keisarillisen palatsin alueella vettänsä erittävä henkilö on katsottava vikapääksi valtiorikokseen, on mainittu Quinbus Flestrin siitä huolimatta selvästi sanottua lakia rikkonut, sen tekosyyn nojalla, että tahtoi sammuttaa Hänen Majesteettinsa kaikkein kalleimman Keisarillisen Puolison huoneistossa puhjennutta tulipaloa, on rohjennut ilkeämielisesti, kavalasti ja pirullisesti menetellen, virtsaansa laskemalla sammuttaa sanotun tulipalon mainitusta sanotun keisarillisen palatsin alueella sijaitsevasta huoneistosta, vastoin vallitsevaa säädöstä jne., vastoin kuuliaisuusvelvollisuutta jne.
II ARTIKLA.
Että sanottu Quinbus Flestrin, tuotuaan Blefuscun keisarillisen laivaston Hallitsijamme satamaan ja saatuaan Hänen Keisarilliselta Majesteetiltaan käskyn vallata kaikki mainitun Blefuscun keisarikunnan muutkin laivat, kukistaa tämän keisarikunnan alusmaaksi, jota hallitsisi täältä sinne lähetettävä Varakuningas, sekä hävittää ja teloittaa niin hyvin kaikki tylppäpäät maanpakolaiset kuin myöskin kaikki muut tämän keisarikunnan asujaimet, mikäli he eivät olleet valmiit heti luopumaan tylppäpäiden kerettiläisestä opista, että hän, sanottu Flestrin, esiintyen uskottomana kavaltajana Hänen Kaikkeinarmollisinta, Suurivaltaisinta Keisarillista Majesteettiansa vastaan on anonut päästä vapautetuksi sanotusta palveluksesta tekosyyksi ilmoittaen, ettei tahtonut väkivalloin painostaa viattomien ihmisten omiatuntoja eikä hävittää heidän vapauttansa.
III ARTIKLA.
Että eräiden lähettiläiden saavuttua Blefuscun hovista Hänen Majesteettinsa hoviin neuvottelemaan rauhasta, hän, sanottu Flestrin, kavalan petturin tavalla auttoi, suosi, rohkaisi ja huvitti mainittuja lähettiläitä, hyvin tietäen, että heidän herransa ja Ruhtinaansa oli vielä vähän aikaa sitten Hänen Keisarillisen Majesteettinsa ilmeinen vihollinen ja avoimessa sodassa mainittua korkeata Majesteettia vastaan.
IV ARTIKLA.
Että mainittu Quinbus Flestrin, vastoin uskollisen alamaisen velvollisuutta, nyt valmistautuu Blefuscun hoviin ja valtakuntaan tehtävälle matkalle, johon on saanut Hänen Keisarilliselta Majesteetiltaan ainoastaan suullisen luvan, ja aikoo mainitun luvansaannin varjolla väärämielisesti ja petollisesti lähteä sanotulle matkalle niinmuodoin auttaakseen, rohkaistakseen ja suosiakseen Blefuscun keisaria, joka on aikaisemmin ollut Hänen Keisarillisen Majesteettinsa ilmeinen vihollinen ja käynyt avointa sotaa Hänen Korkeuttansa vastaan.
On vielä eräitä toisiakin syytösartikloja, mutta yllämainitut, joiden yhteenvedon olen teille esittänyt, ovat tärkeimmät.
Tunnustettava on, että Hänen Majesteettinsa erinäisissä tätä syytöstä koskevissa keskusteluissa monella muotoa osoitti suurta lempeyttänsä useasti huomauttaen hänelle tekemistänne palveluksista ja kokien saattaa rikkomuksianne lievempään valoon. Valtiovarainhoitaja ja valtakunnan amiraali sitävastoin vaativat, että teidät oli kuoletettava mitä tuskallisimmalla ja häpeällisimmällä kuolemalla, nimittäin sytyttämällä talonne tuleen yön aikana, ja kenraalin piti tuoda asuntonne läheisyyteen kaksikymmentätuhatta miestä, jotka olivat valmiit ampumaan kasvoihinne ja käsiinne myrkytettyjä nuolia. Muutamien palvelijainne piti saada salainen käsky sivellä paitoihinne myrkyllistä nestettä, joka saisi teidät aivan pian repimään oman lihanne ja heittämään henkenne mitä kamalimmissa tuskissa. Kenraali kannatti samaa mielipidettä, joten enemmistö oli pitkät ajat teitä vastaan. Mutta Hänen Majesteettinsa, joka oli päättänyt säästää henkenne, mikäli se suinkin kävi päinsä, sai vihdoin ylikamariherran puolelleen.
Sen jälkeen Keisari kehoitti yksityisasioiden ylisihteeriä Reldresalia, joka oli aina osoittautunut todelliseksi ystäväksenne, lausumaan mielipiteensä. Hän tekikin sen, samalla todistaen häntä koskevan hyvän käsityksenne oikeutetuksi. Hän myönsi, että rikoksenne olivat suuret, mutta huomautti samalla, että oli sentään syytä lempeyteen, joka on mitä kiitettävin hyve hallitsijassa ja josta Hänen Majesteettinsa oli tullut oikeudenmukaisesti kuuluisaksi. Hän sanoi, että teidän ja hänen välillään vallitseva ystävyys oli niin yleisesti tunnettu, että kunnioitettavin kokous voi pitää häntä puolueellisena, mutta tahtoi kuitenkin saamansa käskyn mukaisesti ilmaista mielipiteensä. Hänen alamainen ajatuksensa oli, että jos Hänen Majesteettinsa, ottaen huomioon palveluksenne ja noudattaen omaa lempeätä mielenlaatuansa, suvaitsi säästää henkenne ja käskeä vain puhkaista molemmat silmänne, niin siten menetellen oikeuden vaatimukset tulisivat jossakin määrin tyydytetyiksi ja koko maailma ihailisi Keisarin lempeyttä sekä niiden henkilöiden moitteetonta ja jalomielistä menettelyä, joilla on kunnia olla hänen neuvonantajinaan. Hän huomautti, ettei silmien menetys tulisi vähentämään ruumiillisia voimianne, joilla te voisitte edelleenkin hyödyttää Hänen Majesteettiansa, että sokeus vain lisää rohkeutta salaamalla meiltä vaaran ja että näkönne menettämisen pelko oli pahiten haitannut toimintaanne silloinkin, kun olitte vallannut vihollisen laivastoa. Hänen mielestään riitti, jos katselitte asioita ministerien silmillä, koska siten menettelevät suurimmat ruhtinaatkin.
Tämä ehdotus herätti koko konseljissa mitä suurinta tyytymättömyyttä. Bolgolam, amiraali, ei kyennyt hillitsemään itseään, vaan nousi kiukuissaan seisomaan ja sanoi ihmettelevänsä, kuinka ylisihteeri uskalsi puoltaa maankavaltajan hengen säästämistä, huomautti, että tekemänne palvelukset olivat kaikkien totisten poliittisten periaatteiden mukaan rikostenne raskauttavin seikka, että te, joka olitte voinut sammuttaa tulipalon laskemalla virtsanne Hänen Majesteettinsa Keisarinnan huoneistoon (amiraali mainitsi tämän kauhistuneena), voitte toisella kertaa saada siten aikaan vedenpaisumuksen, joka hukuttaisi koko palatsin; että samaa voimaa, jonka avulla olitte kyennyt tuomaan haltuumme vihollisen laivaston, voitiin ensimmäisen tyytymättömyyden puuskan sattuessa käyttää kuljettamaan laivastoa takaisin ja että hänellä oli hyvät syyt otaksua teidän syvimmässä sydämmessänne kuuluvan tylppäpäihin. Koska kavallus aina kytee sydämessä, ennenkuin ilmenee avoimena rikoksena, hän syytti teitä niinmuodoin maanpetoksesta ja vaati teille kuolemanrangaistusta.
Valtiovarainhoitaja oli samaa mieltä. Hän osoitti, kuinka tavattomasti Hänen Majesteettinsa tulot olivat vähentyneet teidän elatuksenne vaatimista kulungeista, jotka muodostuisivat pian sietämättömän suuriksi. Hänen mielestään ei valtiosihteerin ehdotus, että teiltä piti puhkaista silmät, suinkaan tätä haittaa poistanut, vaan voi tehdä sen entistä vaikeammaksi, mikä nähdään siitä, että kun eräiltä linnuilta riistetään näkö, ne senjälkeen syövät entistä enemmän ja lihovat nopeammin. Koska Pyhä Majesteetti ja Konseljin jäsenet, teidän tuomarinne, omantuntonsa nojalla varmasti pitivät teitä vikapäänä, oli valtiovarainhoitajan mielestä riittävä syy tuomita teidät kuolemaan lain tarkan kirjaimen vaatimia muodollisia todistuksia kysymättä.
Mutta Hänen Keisarillinen Majesteettinsa, joka ehdottomasti vastusti kuolemanrangaistusta, suvaitsi armollisesti lausua, että koska Konselji piti silmienne puhkaisemista liian lievänä rangaistuksena, sopi määrätä lisäksi jotakin muuta. Ystävänne valtiosihteeri pyysi nyt jälleen nöyrimmästi puheenvuoroa vastatakseen siihen, mitä valtiovarainhoitaja oli lausunut Hänen Majesteetilleen teidän elatuksestanne koituvista suurista kulungeista. Hän huomautti, että hänen ylhäisyytensä, joka yksin hallitsi Keisarin tuloja, voi helposti suoriutua siitä vaikeudesta vähin erin supistamalla elatukseksenne säädettyä määrää. Niin meneteltäessä te muuttuisitte riittävän ravinnon puutteessa heikoksi ja hervottomaksi, teiltä häviäisi ruokahalu, ja te kuihtuisitte ja kuolisitte muutamassa kuukaudessa. Ruumiistanne lähtevä löyhkä ei sekään olisi niin vaarallinen, kun olisitte menettänyt enemmän kuin puolen painostanne, ja teidän kuoltuanne voi viisi- tai kuusituhatta Hänen Majesteettinsa alamaista parin kolmen päivän kuluessa leikata lihan irti luistanne, kuljettaa sen pois rattailla ja haudata etäisiin paikkoihin, jotta rutonvaara varmasti välttyisi. Luuranko voitiin säilyttää jälkimaailmalle ihailtavaksi muistomerkiksi.
Valtiosihteerin suuren ystävällisyyden vuoksi asia niinmuodoin päättyi kompromissiin. Tehtiin luja sopimus, että vähittäin tapahtuvaa nälkään näännyttämistä koskeva suunnitelma pidettäisiin salaisuutena, kun sitävastoin se päätös, että silmänne oli puhkaistava, otettiin pöytäkirjaan. Erimielisyyttä ilmaisi ainoastaan amiraali Bolgolam, joka on Keisarinnan sokea välikappale ja jota viimeksimainittu aina yllyttää vaatimaan teidän kuolettamista, koska hänen mielessään elää alinomainen kauna teitä kohtaan sen katalan ja laittoman menetelmän vuoksi, jota käytitte sammuttaessanne hänen huoneistossaan puhjennutta tulipaloa.
Kolmen päivän kuluessa lähetetään ystävänne valtiosihteeri luoksenne lukemaan julki syytösartiklat ja ilmoittamaan teille Hänen Majesteettinsa ja Konseljin suurta lempeyttä, jonka vaikutuksesta teidät on tuomittu ainoastaan näön menetykseen. Hänen Majesteettinsa uskoo varmaan, että alistutte kiitollisesti ja nöyrästi tähän tuomioon. Kaksikymmentä Hänen Majesteettinsa kirurgia tulee olemaan läsnä ja valvomaan leikkauksen kunnollista suoritusta. Se tapahtuu siten, että teidän maassa maatessanne ammutaan kärkeviä nuolia silmäteriinne.
Jätän oman älynne asiaksi päättää, mitä tahdotte tehdä, ja epäluulojen välttämiseksi poistun heti yhtä salaisesti kuin tulin.
Hänen Ylhäisyytensä lähti, ja minä jäin yksin, mieli epäilysten ja hämmingin vallassa.
Tämä ruhtinas ja hänen ministerinsä ovat ottaneet käytäntöön sen tavan (siinä suhteessa, mikäli minulle vakuutettiin, suuresti eroten entisten aikojen pitämyksistä), että Keisari, korkeimman tuomioistuimen julistettua jonkin julman tuomion hallitsijan kostonhimon tai jonkun suosikin kataluuden tyydytykseksi, aina pitää puheen koko valtioneuvostolle tähdentäen suurta laupeuttaan ja lempeyttään ominaisuuksina, jotka koko maailma tuntee ja tunnustaa. Tämä puhe tehtiin kohta tiettäväksi koko valtakunnassa, ja mikään ei herättänyt asukkaiden mielissä niin suurta pelonkauhua kuin nämä Hänen Majesteettinsa lempeyden vakuutukset, sillä oli havaittu, että mitä laajemmat ja tehokkaammat ylistyspuheet olivat, sitä epäinhimillisempi oli rangaistus ja sitä viattomampi rangaistuksen kärsijä. Minun täytyy puolestani tunnustaa, että koska syntyperäni enempää kuin kasvatuksenikaan ei ollut suinkaan määrännyt minua hovilaiseksi, kykenin arvostelemaan näitä seikkoja niin huonosti, etten keksinyt tässä tuomiossa minkäänlaista lempeyttä, vaan pidin sitä (kenties erehtyen) pikemmin ankarana kuin lempeänä. Toisinaan ajattelin anoa asian laillista tutkimista, sillä vaikka en voinutkaan kieltää niitä seikkoja, joihin syytöskirjelmän eri artikloissa viitattiin, toivoin kuitenkin voitavan ottaa huomioon eräitä lieventäviä näkökohtia. Mutta kun olin eläessäni tutkinut useitakin valtiollisten syytösjuttujen pöytäkirjoja ja aina havainnut asian johtuvan siihen päätökseen, jota tuomarit pitivät soveliaana, en uskaltanut luottaa niin vaaralliseen keinoon näissä kriitillisissä olosuhteissa ja niin mahtavien vihamiesten toimiessa vastustajinani. Kerran ajattelin aivan vakavasti ryhtyä vastarintaan, sillä vapaana ollessani kykeni valtakunnan koko sotavoima tuskin minua kukistamaan, ja minä voin helposti kivittää kaupungin soraläjäksi. Luovuin kuitenkin kohta kauhistuneena tästä suunnitelmasta, koska mieleeni muistui Keisarille vannomani vala, hänen minulle osoittamansa suosio ja häneltä saamani nardacin korkea arvonimi. En ollut myöskään ehtinyt oppimaan hovilaisten kiitollisuuskäsitteitä voidakseni vakuuttaa itselleni, että Hänen Majesteettinsa nykyiset väkivaltaisuudet vapauttivat minut kaikista aikaisemmista velvoituksistani.
Vihdoin tein päätöksen, josta luultavasti saan osakseni moitetta, vieläpä syystäkin, sillä tunnustan olevani kiitollisuudenvelassa omalle äkkipikaisuudelleni ja vaillinaiselle kokemukselle siitä, että silmäni ovat vielä tallella ja että niinmuodoin olen vielä vapaa; jos näet olisin silloin tuntenut ruhtinaiden ja ministerien luonnonlaadun, jota olen myöhemmin tutkinut useissa hoveissa, sekä heidän tapansa käsitellä rikoksellisia, joiden rikkomukset ovat vähäisemmät kuin minun, olisin iloiten ja auliisti alistunut niin lievään rangaistukseen. Nuoruusiän malttamattomuus ja Hänen Keisarillisen Majesteettinsa antama lupa käydä tervehtimässä Blefuscun keisaria sai minut käyttämään tilaisuutta hyväkseni. Ennenkuin kolme päivää oli kulunut, lähetin ystävälleni valtiosihteerille kirjeen, jossa ilmoitin aikovani lähteä Blefuscuun samana aamuna, saamani luvan nojalla. Odottamatta hänen vastaustaan lähdin sitten sille puolelle saarta, missä laivastomme oli ankkurissa. Otin suuren sotalaivan, sidoin nuoran sen keulaan, nostin ankkurit, riisuuduin ja sijoitin vaatteeni (sekä kainalossa kuljettamani peitteen) alukseen, jota sitten vedin jäljessäni osalta kahlaten, osalta uiden, kunnes saavuin Blefuscun kuninkaalliseen satamaan, missä väki oli jo kauan minua odottanut. Minulle annettiin myötä kaksi opasta, jotka johdattivat minut samannimiseen maan pääkaupunkiin. Minä kannoin oppaitani kädessäni, kunnes ehdimme kahdensadan kyynärän päähän kaupungin portista, pyysin sitten heitä ilmoittamaan tuloni jollekin sihteerille ja sanomaan, että odotin Hänen Majesteettinsa määräyksiä. Tunnin kuluttua saapui vastaus, että Hänen Majesteettinsa, seurassaan kuninkaallisen huoneen jäsenet ja hovin korkeat virkamiehet, oli tulossa minua vastaanottamaan. Minä kuljin vielä sata kyynärää eteenpäin. Keisari ja hänen seuralaisensa astuivat satulasta, Keisarinna ja hovinaiset vaunuistaan, ja minun oli mahdoton havaita heissä minkäänlaista pelkoa tai huolestumista. Sitten panin pitkäkseni maahan suudellakseni Hänen Majesteettinsa ja Keisarinnan kättä. Sanoin Hänen Majesteetilleen saapuneeni lupaukseni mukaan ja herrani Keisarin luvalla saadakseni kunnian kohdata niin mahtavan hallitsijan ja tarjota hänen käytettäväkseen kaikki sellaiset palvelukset, joihin kykenin ja jotka eivät rikkoneet velvollisuuttani omaa ruhtinastani kohtaan. En maininnut sanaakaan epäsuosioon joutumisesta, koska en ollut vielä saanut siitä mitään virallista tietoa ja voin siis olla olevinani aivan tietämätön mistään sellaisista suunnitelmista. Minulla ei ollut myöskään syytä otaksua Keisarin ilmaisevan salaisuutta, kun en enää ollut hänen vallassaan; mutta aivan pian havaitsin siinä kohden erehtyneeni.
En tahdo väsyttää lukijaa yksityiskohtaisesti kertomalla, kuinka minut otettiin vastaan tässä hovissa; mainitsen vain, että vastaanotto oli täysin sellaisen suuren ruhtinaan vieraanvaraisuuden arvoinen. Kuvailematta jääkööt myös ne vaikeudet, joita asunnon ja vuoteen puutteesta koitui; minun näet täytyi maata maassa, peitteeseeni kääriytyneenä.