KUUDES LUKU
Tekijän keksintöjä Kuninkaan ja Kuningattaren huvittamiseksi. Hän osoittaa soitannollista taitoansa. Kuningas tiedustelee Euroopan valtiollisia oloja, ja tekijä selittää niitä hänelle. Siitä johtuvia Kuninkaan huomautuksia.
Minä olin mukana Kuninkaan aamuvastaanotossa kerran tai pari kertaa viikossa ja näin hänet usein parturin veitsen alla, mikä aluksi oli tosiaankin hirmuinen näky, sillä partaveitsi oli melkein kahden tavallisen viikatteen mittainen. Hänen Majesteettinsa ajatti maan tavan mukaan partansa vain kahdesti viikossa. Kerran sain parturin luovuttamaan itselleni hiukan saippuavaahtoa, josta poimin neljä- tai viisikymmentä karheinta parransängen kappaletta. Sitten otin hienon puulevyn, veistin sen kammanselän muotoiseksi ja pistin siihen reikiä tasaisten välimatkain päähän kaikkein ohuimmalla Glumdalclitchiltä saamallani neulalla. Reikiin pistin parransängen kappaleet varsin taitavasti, raaputtelin ja teroitin niiden päitä ja sain siten sangen siedettävän kamman. Se olikin hyvään tarpeeseen, sillä vanhasta kammastani oli katkennut niin monta piitä, että se oli melkein kelvoton, ja sitäpaitsi en tuntenut koko maassa sellaista taitavaa ja tarkkaa mestaria, joka olisi ottanut valmistaakseen minulle uuden.
Tästä muistuu mieleeni eräs huvi, jota harjoittaen vietin monta joutohetkeä. Minä pyysin Kuningattaren kamarineitiä tallettamaan kammatessa lähteneet Kuningattaren hiukset, ja niitä kertyi ajan mittaan melkoinen määrä. Neuvoteltuani hyvän tuttavani puusepän kanssa, joka oli saanut yleisen käskyn suorittaa minua varten pieniä tehtäviä, opastin häntä valmistamaan itselleni kaksi tuolinkehää, jotka eivät olleet suuremmat kuin aikaisemmin minua varten valmistetut, ja lävistämään hienolla naskalilla reikiä niiden kohtien ympärille, jotka merkitsin selustimiksi ja istuimiksi. Reikiin pujotin sitten vahvimpia varastostani löytyviä hiuksia, aivan samoin kuin Englannissa menetellään ruokotuoleja valmistettaessa. Kun ne olivat valmiit, lahjoitin ne Hänen Majesteetilleen, joka säilytti niitä lipastossaan ja näytti niitä nähtävyyksinä, ja ne herättivätkin ihmettelyä kaikissa katselijoissa. Kuningatar kehoitti minua istumaan tuolille, mutta minä kieltäydyin ehdottomasti häntä tottelemasta selittäen tahtovani mieluummin kuolla tuhat kertaa kuin sijoittaa arvottoman ruumiinosan niiden kalliiden hiusten päälle, jotka olivat aikoinaan kaunistaneet Hänen Majesteettinsa päätä. Näistä hiuksista minä (synnynnäisen kätevyyteni nojalla) valmistin vielä sievän pienen, viiden jalan pituisen kukkaron, jonka Hänen Majesteettinsa nimen kultaisilla alkukirjaimilla varustettuna lahjoitin Glumdalclitchille saatuani Kuningattaren suostumuksen. Totta puhuakseni se oli pikemmin katselemista kuin käytäntöä varten, sillä se ei kestänyt yhdenkään suuremman rahakolikon painoa, ja sen vuoksi hoitajattareni säilyttikin siinä vain joitakin pieniä helyjä, jollaisista tyttöset pitävät.
Kuningas, jota soitanto kovin miellytti, järjesti usein hovissa konsertteja. Minutkin vietiin niihin toisinaan, asetettiin laatikkoni pöydälle, jotta voin kuunnella esityksiä; mutta melu oli niin ankara, että tuskin erotin eri säveliä. Uskon varmaan, etteivät kuninkaallisen armeijan kaikki rummut ja torvet, jos niitä lyötäisiin ja puhallettaisiin yhtaikaa ihan korvanne juuressa, saisi aikaan sellaista meteliä. Tapanani oli antaa kuljettaa laatikkoni niin kauas soittajista kuin suinkin mahdollista, sulkea ovet ja ikkunat ja laskea uutimet, ja niin meneteltyäni musiikki alkoi käydä laatuun.
Olin nuoruudessani oppinut hiukan soittamaan spinettiä. Glumdalclitchillä oli huoneessaan sellainen soittokone, ja kaksi kertaa viikossa tuli opettaja häntä taitoon perehdyttämään. Nimitän sitä spinetiksi, koska se jossakin määrin muistutti tätä soitinta ja koska sitä käsiteltiin samalla tavalla. Mieleeni johtui, että voisin huvittaa Kuningasta ja Kuningatarta soittamalla jonkin englantilaisen sävelmän. Asiassa oli kuitenkin suuria vaikeuksia, sillä spinetti oli lähes kuudenkymmenen jalan pituinen ja jokainen kosketin oli melkein jalan levyinen, niin etten ulottunut käsiäni ojentamalla viittä kosketinta kauemmaksi. Koskettimen painaminen vaati minulta tuimaa nyrkiniskua, siis liiallista ja turhaa rehkimistä. Niinpä keksin seuraavanlaisen keinon. Valmistin kaksi tavallisen kuhmusauvan kokoista palikkaa, joiden paksumman pään verhosin hiirennahalla, jotten lyödessäni tärvelisi kosketinten pintaa enkä hämmentäisi säveltä. Spinetin etupuolelle, suunnilleen neljä jalkaa koskettimistoa alemmaksi, sijoitettiin lava, jolle minut nostettiin. Minä juoksin lavaa pitkin edestakaisin niin nopeasti kuin voin, paukutin palikoillani asiaankuuluvia koskettimia ja soitin kuin soitinkin englantilaisen heiskupolskan molempien Majesteettien suureksi huviksi. En ole ollut milloinkaan sellaisessa leiskeessä, mutta sittenkään en kyennyt käyttelemään enempää kuin kuuttatoista kosketinta enkä soittamaan bassoa ja diskanttia yhtaikaa niinkuin toiset taiteilijat tekevät, mikä tietenkin oli esitykselleni suureksi haitaksi.
Kuningas, kuten jo aikaisemmin huomautin, oli erinomaisen ymmärtäväinen ruhtinas ja käski usein tuoda minut laatikkoineni oman huoneensa pöydälle. Sitten hän kehoitti minua ottamaan huoneestani tuolin ja istuutumaan kirjoituspöydän ylähyllylle, joten tulin melkein hänen kasvojensa tasoon. Eräänä päivänä uskalsin sanoa Hänen Majesteetilleen, ettei hänen Eurooppaan ja muuhun maailmaan kohdistamansa ylenkatse tuntunut sointuvan hänen vallitsemiinsa erinomaisiin sielullisiin kykyihin. Minä sanoin, ettei järki suinkaan riipu ruumiin suuruudesta, vaan että päinvastoin voimme omassa maassamme huomata kaikkein kookkaimmilla henkilöillä olevan sitä kaikkein vähimmin. Pidettiinhän mehiläisiä ja muurahaisiakin eläinten joukossa uutterampina, taitavampina ja älykkäämpinä kuin useita suurempia olentoja. Sanoin vielä, että vaikka Hänen Majesteettinsa katsoi minut aivan mitättömäksi, toivoin kumminkin saavani vielä tilaisuutta tehdä hänelle jonkin huomattavan palveluksen. Kuningas kuunteli minua tarkkaavasti ja alkoi pitää minua paljoa merkittävämpänä kuin ennen. Hän kehoitti minua kuvailemaan Englannin valtiollista järjestystä niin tarkoin kuin suinkin osasin, sillä vaikka ruhtinaat yleensä ovat erinomaisesti mieltyneet oman valtakuntansa järjestykseen (tämän toisia hallitsijoita koskevan johtopäätöksen hän teki aikaisempien keskustelujemme perustuksella), hän halusi kuitenkin kuulla kaikista sellaisista seikoista, joita kannattaisi jäljitellä.
Suosiollinen lukija voinee kuvitella, kuinka usein toivoin itselleni Demostheneen tai Ciceron kielen, jotta olisin kyennyt ylistämään kallista syntymämaatani sen ansioiden ja kukoistuksen arvoisin lauseparsin.
Minä aloitin esitykseni selittämällä Hänen Majesteetilleen, että valta-alueemme muodosti kaksi saarta, joissa oli kolme mahtavaa, yhden hallitsijan hallitsemaa kuningaskuntaa, Amerikassa sijaitsevia siirtokuntiamme mainitsematta. Kuvailin laajasti maaperämme hedelmällisyyttä ja ilmanalamme lauhkeutta. Sitten kerroin yksityiskohtaisesti Englannin parlamentista ja siihen kuuluvasta Päärien huoneen nimellä mainitusta loistavasta säädystä, jonka jäsenet olivat mitä jalointa syntyperää ja omistivat ikivanhat ja avarat maatilukset. Kerroin, kuinka erinomaisen huolellisesti heitä aina kasvatettiin rauhan ja sodan toimiin, jotta he olisivat kuninkaan ja kuningaskunnan itseoikeutettuja neuvonantajia, ottaisivat osaa lainsäädäntään, toimisivat jäseninä Korkeimmassa Oikeudessa, jonka päätöksistä ei käynyt valittaminen, ja kävisivät taistelijoina aina auliisti puolustamaan ruhtinastaan ja syntymämaataan urhoollisuudellaan, kunnollaan ja uskollisuudellaan. Sanoin, että he ovat valtakunnan kaunistus ja turva, he, kaikkein mainehikkaimpien esi-isiensä jälkeläiset, esi-isien, joille kunnia oli merkinnyt hyveen korvausta ja joita kehnommaksi jälkipolven ei ollut milloinkaan kuultu muuttuneen. Heidän ohellaan kuului tähän kokoukseen erinäisiä piispoiksi nimitettyjä pyhiä henkilöitä, joiden erikoisena tehtävänä on pitää huolta uskonnosta ja niistä, jotka uskontoa kansalle opettavat. Ruhtinas ja hänen viisaimmat neuvonantajansa etsivät ja valikoivat nämä koko kansan keskuudesta, niiden pappien joukosta, joiden pyhä elämä ja syvä oppi teki heidät ennen muita sellaisen kunnian arvoisiksi. He olivat totisesti papiston ja kansan hengelliset isät.
Minä kerroin, että parlamentin toisen osan muodosti niinsanottu Yhteisen kansan huone, jonka kaikki jäsenet olivat kansan itsensä vapaasti valitsemia miehiä, jotka suurten kykyjensä ja isänmaanrakkautensa perustuksella olivat kelvolliset edustamaan koko kansakunnan viisautta, ja että nämä molemmat ryhmät muodostivat Euroopan kunnianarvoisimman kokouksen, joka yhdessä ruhtinaan kanssa sai pitää huolta koko lainsäädännästä.
Sitten siirryin oikeusistuimiin, joita johtivat Tuomarit, syvästikunnioitettavat viisaat ja lain tulkitsijat valliten ihmisten riidanalaisia oikeuksia ja omaisuuksia sekä rangaisten pahetta ja suojellen viattomuutta. Minä mainitsin valtiovarojen huolellisen hoidon sekä meri- ja maajoukkojemme urhoollisuuden ja sankariteot. Arvioin kansamme väkiluvun laskemalla, kuinka monta miljoonaa ihmistä saattoi kuulua kuhunkin uskonnolliseen lahkoon tai poliittiseen puolueeseen. En myöskään jättänyt mainitsematta urheilujamme tai ajanvietteitämme enkä yleensä mitään sellaista yksityisseikkaa, jonka ajattelin voivan olla maalleni kunniaksi. Sitten lopetin esitykseni lyhyesti kuvailemalla Englannin historiallisia oloja ja tapahtumia viimeksikuluneiden sadan vuoden aikana.
Näihin keskusteluihin kului kokonaista viisi audienssia, jotka kaikki kestivät useita tunteja, ja Kuningas kuunteli kertomustani erittäin tarkkaavasti, usein merkiten muistiin lausumiani ja laatien luetteloa seikoista, joita aikoi minulta tiedustella.
Kun olin päättänyt nämä laajat selostukseni, esitti Hänen Majesteettinsa kuudennen audienssin aikana muistiinpanojensa nojalla erinäisiä epäilyksiä, kysymyksiä ja vastaväitteitä, jotka kohdistuivat esitykseni kaikkiin kohtiin. Hän kysyi, mitä menetelmiä käytettiin nuorten aatelismiestemme sielun ja ruumiin kehittämiseksi ja millaisissa askareissa he yleensä viettivät elämänsä ensimmäisen ja vaikutuksille-alttiimman kauden; mihin toimenpiteisiin ryhdyttiin valtiokokouksen jäsenten lukumäärän täyttämiseksi, jos jokin jalo suku sammui; millaisin edellytyksin henkilöitä ylennettiin uusiksi lordeiksi; eikö hallitsijan mielijohde, hovinaiselle tai pääministerille maksettu rahasumma tai jokin yleiselle menestykselle haitallisen puolueen vahvistamista tarkoittava suunnitelma voinut olla milloinkaan sellaisten ylennysten syynä; missä määrin nämä lordit olivat perehtyneet oman maansa lakeihin ja miten he siinä suhteessa tietonsa hankkivat kyetäkseen korkeimpana oikeusasteena ratkaisemaan kansalaistensa omaisuutta koskevia riitoja; olivatko he aina niin vapaat ahneudesta, puolueellisuudesta tai rahanpuutteesta, ettei lahjominen tai jokin muu väärä menettely milloinkaan voinut heihin vaikuttaa; koroitettiinko mainitsemani pyhät lordit arvoonsa aina heidän uskonnollisista asioista hankkimansa syvällisen tiedon ja pyhän elämänsä vuoksi, eivätkö he olleet koskaan lipuneet virran mukana ollessaan tavallisina hengenmiehinä tai palvelleet häpeällisen alttiina kotipappeina jotakin aatelismiestä, jonka mielipiteitä he yhä orjamaisesti kannattivat päästyään mainittuun kokoukseen.
Sitten hän tahtoi tietää, millaisia temppuja käytettiin valittaessa niitä, joita olin nimittänyt yhteisen kansan edustajiksi; eikö pulleakukkaroinen vieras voinut saada äänestäjiä valitsemaan itseänsä heidän oman maanomistajansa tai paikkakunnan huomattavimman henkilön asemesta; mistä johtui, että ihmiset ylen kärkkäästi pyrkivät tähän kokoukseen, josta kertomani mukaan koitui paljon vaivaa ja kulunkeja, usein niin paljon, että kokonaiset perhekunnat joutuivat häviöön, kun mitään palkkaa tai eläkettä ei maksettu; tämä näet osoitti Hänen Majesteettinsa mielestä niin ylenmäärin jännitettyä hyvettä ja yleishenkeä, että hän epäili, voiko se aina olla laadultaan vilpitöntä. Hän halusi vielä tietää, oliko sellaisilla hartailla herroilla minkäänlaisia toiveita saada korvausta niistä kulungeista ja vaivoista, joihin joutuivat uhratessaan yleisen menestyksen heikon ja kelvottoman ruhtinaan ja lahjottavan ministeristön tarkoitusten hyväksi. Niin hän teki edelleen kysymyksen toisensa jälkeen tutkistellen minua asian joka kohdassa ja esittäen lukemattomia tiedusteluja ja vastaväitteitä, joiden toistamista en pidä viisaana enempää kuin soveliaanakaan.
Sen johdosta, mitä olin kertonut tuomioistuimistamme, Hänen Majesteettinsa pyysi minua selvittämään erinäisiä kohtia, ja minä kykenin täyttämään hänen toivomuksensa sitä paremmin, kun olin itse ollut joutua puille paljaille kansliaoikeudessa käsitellyn pitkällisen riitajutun tähden, joka ratkaistiin minun hyväkseni, mutta jonka kulungit minun täytyi maksaa. Hän kysyi, kuinka pitkä aika tavallisesti kului oikean ja väärän punnitsemiseen ja millaiset menot siitä koituivat; oliko asianajajilla ja asiamiehillä oikeus esiintyä puolustajina jutuissa, joiden ilmeisesti tiesivät olevan vääriä, syyttä aloitettuja tai ilkivaltaisia; huomattiinko uskonnollisten tai valtiollisten puolueiden millään tavalla vaikuttavan oikeuden vaakaan; olivatko asianajajina toimivat henkilöt perehtyneet yleisiin tasapuolisuutta koskeviin käsityksiin vai ainoastaan maakunnallisiin, kansallisiin tai muihin paikallisiin pitämyksiin; olivatko he tai heidän tuomarinsa mitenkään osaltansa sommitelleet niitä lakeja, joita rohkenivat selittää ja tulkita mielin määrin; olivatko he milloinkaan eri kerroilla esiintyneet saman asian puolesta ja sitä vastaan vedoten ennakkotapauksiin vastakkaisten mielipiteittensä tukemiseksi; muodostivatko he rikkaan vai köyhän säätyluokan, saivatko mitään rahallista korvausta asianajosta tai mielipiteensä esittämisestä ja varsinkin, olivatko vaalikelpoiset alempaan edustajahuoneeseen.
Sitten hän siirtyi valtio varojemme hoitoa koskeviin seikkoihin ja sanoi muistini varmaan pettäneen, kun olin arvioinut verotulot suunnilleen viideksi tai kuudeksi miljoonaksi vuodessa, mainitsemieni menoeräin toisinaan kohotessa enemmän kuin kaksinkertaisiksi; hän näet oli tehnyt tässä kohden erittäin tarkkoja muistiinpanoja, koska, kuten sanoi, toivoi meidän menetelmiimme perehtymisestä koituvan jotakin hyötyä itselleen, ja laskelmissa tapahtunutta virhettä hän piti aivan mahdottomana. Mutta jos kertomani oli totta, ei hän kyennyt mitenkään käsittämään, kuinka valtakunta voi elää yli varojensa niinkuin moni yksityinen henkilö. Hän tiedusteli, kutka olivat saamamiehemme ja mistä ottaisimme varoja velkojemme suorittamiseksi. Hän oli ihmeissään, kun kuuli minun kertovan rasittavista ja pitkällisistä sodista, otaksui, että olimme riitaisaa väkeä tai elimme kovin ilkeiden kansojen naapureina ja että kenraaliemme täytyi olla kuninkaitamme äveriäämpiä. Hän kysyi, oliko meillä omien saartemme ulkopuolella oikeastaan muuta tekemistä kuin harjoittaa kauppaa, solmia sopimuksia tai puolustaa laivastollamme rannikkoa. Erikoisesti hän joutui ihmeisiinsä kuullessaan minun puhuvan vakinaisesta palkatusta sotaväestä rauhan aikana ja vapaan kansan keskuudessa. Hän sanoi, että jos meitä oman suostumuksemme mukaisesti hallitsivat omina edustajinamme toimivat henkilöt, hänen oli mahdoton käsittää, ketä pelkäsimme tai ketä vastaan taistelimme. Hän halusi kuulla mielipidettäni, eivätkö yksityisen henkilön taloa voineet puolustaa hän itse, hänen lapsensa ja huonekuntansa paremmin kuin puoli tusinaa sattuman kaupalla kadulta siepattua, huonosti palkattua hirtehistä, jotka voivat ansaita sata kertaa enemmän leikkaamalla kurkut poikki puolustettaviltaan.
Hän nauroi eriskummallista laskuoppiani (kuten sitä nimitti), kun arvioin maamme väkiluvun keskuudessamme tavattavien uskonnollisten ja valtiollisten lahkojen jäsenmäärän pohjalla. Hän sanoi tuntuvan käsittämättömältä, minkätähden niitä, jotka kannattivat yhteiskunnalle haitallisia mielipiteitä, pakotettaisiin mieltään muuttamaan tai minkätähden heitä ei velvoitettaisi sellaisia mielipiteitään salaamaan. Jos hallitus edellisessä tapauksessa menetteli väkivaltaisesti, niin se toisaalta osoitti heikkoutta, ellei toteuttanut jälkimmäistä ajatusta; voi näet kyllä suostua siihen, että henkilö säilyttää myrkyllisiä aineita lipastossaan, mutta ei siihen, että hän myyskentelee niitä sydäntävahvistavina lääkkeinä.
Hän huomautti, että olin maininnut aatelistomme ja yleensä ylhäisten henkilöinemme harjoittavan huvinaan myöskin pelaamista. Hän halusi tietää, missä iässä tähän huviin tavallisesti ryhdyttiin ja milloin siitä luovuttiin, kuinka paljon aikaa siihen kulutettiin, pelattiinko niin korkeista summista, että omaisuudet siitä kärsivät, eivätkö kehnot, mutta taitoon perehtyneet henkilöt voineet sen avulla saavuttaa suuria rikkauksia ja toisinaan saada jakosukuisemmekin riippuvaisuussuhteeseen totuttaa heitä huonoon seuraan, temmata heidät pois henkeäkehittävistä askareista ja pakottaa heidät kokemiensa tappioiden vuoksi oppimaan ja käyttelemään samaa kunniatonta taitoa toisten vahingoksi.
Hän oli kovin hämmästyksissään kuultuaan esitystäni viimeksikuluneen vuosisadan historiallisista tapahtumista, huomautti, että siinä oli yhtenä rykelmänä salaliittoja, kapinoita, murhia, verilöylyjä, kumouksia, karkoituksia, kaikkein pahimpia ahneuden, puolueriitojen, tekopyhyyden, kavaluuden, julmuuden, raivon, hulluuden, vihan, kateuden, hekuman, ilkeyden ja kunnianhimon ilmauksia.
Erään toisen audienssin aikana Hänen Majesteettinsa vaivautui lyhyesti kertaamaan, mitä olin sanonut, vertasi esittämiään kysymyksiä minun vastauksiini, otti minut sitten käteensä, silitteli minua hellävaroen ja lausui mielipiteensä julki seuraavin sanoin, joiden ajatusta enempää kuin sävyäkään en voi milloinkaan unohtaa: Pieni ystäväni Grildrig, sinä olet puheessasi mitä ihailtavimmalla tavalla ylistänyt kotimaatasi, olet seivästi osoittanut, että tietämättömyys, laiskuus, ja paheellisuus voivat toisinaan olla lainsäätäjän pätevyyden ainoat edellytykset ja että lakeja parhaiten selittävät, tulkitsevat ja sovelluttavat ne, joiden harrastus ja taipumus tarkoittaa niiden vääristelemistä, hämmentämistä ja kiertämistä. Minä havaitsen teidän keskuudessanne eräänlaisen valtiosäännön jälkiä, joka alkujaan on voinut olla siedettäväkin, mutta nyt nämä jäljet ovat puolittain näkymättömiksi hivuttuneet, ja kaiken muun on yleinen turmelus täydellisesti himmentänyt ja tahrinut. Kertomuksesi mistään kohdasta ei käy ilmi, että minkään viran saaminen teidän keskuudessanne edellyttäisi hyvettä, vielä vähemmän, että ketään ihmistä aateloitaisiin ansion perustuksella, että pappeja ylennettäisiin hurskauden tai opin, sotilaita moitteettomuuden tai urhoollisuuden, tuomareita lahjomattomuuden, senaattoreja isänmaanrakkauden ja neuvosmiehiä viisauden vuoksi. Mitä tulee sinuun (jatkoi Kuningas), joka olet viettänyt suurimman osan elämääsi matkoilla, tahdon mielelläni uskoa, että olet toistaiseksi välttänyt useita oman maasi paheita. Mutta kertomuksesi ja niiden vastausten perustuksella, jotka olen suurella vaivalla saanut sinusta ulos urkituksi, voin tulla vain siihen johtopäätökseen, että useimmat maasi asukkaat ovat kaikkein turmiollisin pienten inhoittavien maan matosten rotu, jonka luonto on milloinkaan sallinut ryömiä maan pinnalla.