KYMMENES LUKU
Tekijän talous ja onnellinen elämä houyhnhmien luona. Kuinka hänen hyveensä lisääntyvät heidän seurassaan. Heidän keskustelunsa. Isäntä ilmoittaa, että hänen täytyy poistua maasta. Hän pyörtyy mielipahasta, mutta alistuu. Hän valmistaa palvelijakumppaninsa avustamana kanootin ja uskaltautuu ulapalle.
Olin järjestänyt pienen talouteni täysin itseäni tyydyttäväksi. Isäntä oli käskenyt panna kuntoon huoneen minua varten, heidän tapansa mukaan suunnilleen kuuden kyynärän päähän talosta. Minä laastitsin seinät ja permannon savella ja peitin ne valmistamillani kaislamatoilla. Olin loukuttanut hamppua, joka kasvaa siellä villinä, ja tehnyt siitä jonkinlaisen patjanpäällyksen. Sen täytin yahooiden jouhista valmistamiini pauloihin sattuneiden erittäin maukkaiden lintujen höyhenillä. Puukkoani käytellen olin rakentanut kaksi tuolia raudikko-virkun auttaessa minua työn karkeammissa ja vaivalloisemmissa osissa. Kun vaatteeni olivat kuluneet riekaleiksi, tein itselleni uudet kaniinin ja erään suunnilleen samankokoisen nnuhnohin nimellä mainitun kauniin eläimen nahkoista. Viimeksimainittuja peitti hieno untuva. Niistä valmistin vielä itselleni sangen siedettävät sukat. Jalkineeni anturat leikkasin puusta ja kiinnitin päällysnahkaan. Kun se kului rikki, leikkasin uudet päälliset päivänpaisteessa kuivaneesta yahoon nahasta. Usein löysin onteloista puista mettä, jota sekoitin veteen tai söin leivälleni levitettynä. Kukaan ei ole voinut paremmin todeta oikeiksi näitä kahta ydinlausetta: Luonnon voi tyydyttää sangen helposti ja Pakko on keksinnän emo. Ruumiini oli täysin terve ja mieleni rauhallinen. Minua ei uhannut ystävän petos tai uskottomuus eikä salaisen enempää kuin julkisenkaan vihollisen päällekarkaus. Minulla ei ollut minkäänlaista tilaisuutta hankkia lahjomalla, imartelemalla tai parittamalla minkään korkean herran tai hänen hempukkansa suosiota. En tarvinnut mitään suojaa petoksen tai sorron varalta. Ei ollut lääkäriä tärvelemässä ruumistani, ei lakimiestä hävittämässä omaisuuttani eikä ilmiantajaa vartioimassa sanojani ja tekojani tai maksusta sepittämässä minuun kohdistuvia syytöksiä. Ei ollut ilkkujia, moittijoita, panettelijoita, taskuvarkaita, maantierosvoja, murtovarkaita, asianajajia, parittajia, narreja, pelaajia, poliitikkoja, älyniekkoja, jurottelijoita, ikäviä jaarittelijoita, riitapukareita, viettelijöitä, murhamiehiä, ryöväreitä eikä taitureita, ei puolueen johtajia eikä puoluelaisia, ei sanoillaan eikä esimerkillään paheeseen houkuttelevia, ei vankityrmiä, pyövelinpiiluja, hirsipuita, kaakinpuita eikä kaularautoja, ei petollisia kauppiaita eikä käsityöläisiä, ei kopeutta, turhamaisuutta eikä teeskentelyä, ei keikareita, kerskureita, juomareita, harhailevia porttoja eikä kuppatautia, ei irstaita, riettaita, tuhlaavia vaimoja, ei typeriä, omahyväisiä saivartelijoita, ei tungettelevia, pöyhkeitä, toraisia, häliseviä, räyhääviä, tyhjiä, itserakkaita, sadattelevia kumppaneita, ei roistoja, jotka ovat päässeet nousemaan loasta paheittensa avulla, eikä aatelia, joka on heitetty lokaan hyveittensä vuoksi, ei lordeja, leikareita, tuomareita eikä tanssimestareita.
Minä sain kunnian tutustua useihin houyhnhnmeihin, jotka tulivat isäntääni tervehtimään tai aterioimaan hänen kanssaan. Hänen Armonsa suvaitsi sallia minun jäädä huoneeseen ja kuunnella heidän keskusteluaan. Hän ja hänen vieraansa alentuivat usein esittämään minulle kysymyksiä ja kuuntelemaan vastauksiani. Toisinaan sain myös seurata isäntääni hänen käydessään vierailemassa toisten luona. Minä puhuin vain minulta jotakin kysyttäessä ja silloinkin tuntien mielessäni vastahakoisuutta, koska siten menetin aikaa, jonka olisin voinut käyttää itseni kehittämiseksi. Sanomattoman iloinen olin saadessani nöyränä kuuntelijana seurata näitä keskusteluja, joissa käsiteltiin ainoastaan hyödyllisiä asioita ja lausuttiin ne mitä lyhyimmin ja sattuvimmin sanoin. Kaikki noudattivat mitä ehdottominta säädyllisyyttä silti vähääkään kursailematta, jokainen puhui omaksi ja toisten huviksi, milloinkaan ei syntynyt keskeytystä, ei ilmennyt pitkäveteisyyttä, ei kiivautta eikä mielialojen erilaisuutta. Heidän mielestään vaikuttaa seurassa lyhyt vaitiolo edullisesti keskusteluun ja minä havaitsin tuon todeksi: lyhyiden keskeytysten aikana heräsi heidän mieleensä uusia ajatuksia, jotka melkoisesti vilkastuttivat keskustelua. He keskustelevat tavallisesti ystävällisyydestä ja hyvänsävyisyydestä, toisinaan näkyväisistä luonnonilmiöistä tai vanhoista perintätavoista, hyveen ajoista, järjen pettämättömistä säännöistä tai seuraavassa suuressa kokouksessa tehtävistä päätöksistä ja usein myös runouden erilaisista kauneuksista. Minkäänlaista turhamaisuutta osoittamatta voin sanoa, että minun läsnäoloni usein antoi heille riittävästi aihetta keskusteluun, koska isäntäni sai siten tilaisuuden perehdyttää tuttaviaan elämäntarinaani ja maani historiaan. Kaikki suvaitsivat lausua asiasta mielipiteitä, jotka eivät suinkaan ihmissukua imarrelleet. Siitä syystä jätän tässä mainitsematta, mitä he sanoivat. Sallittakoon minun vain huomauttaa, että Hänen Armonsa suureksi ihmeekseni tuntui oivaltavan eri maiden yahooiden luonnonlaatua paljoa paremmin kuin minä. Hän mainitsi kaikki meidän paheemme ja hulluutemme ja keksi vielä sellaisiakin, joita en ollut milloinkaan hänelle ilmoittanut, vain kuvittelemalla, millaisia ominaisuuksia heidän maansa yahoo voisi kehitellä, jos se varustettaisiin vähäisellä järjellä. Hän päätteli liiankin todennäköisesti, että sellaisen olennon täytyi olla erinomaisen kehno ja onneton.
Tunnustan vilpittömästi saaneeni ne vähät tiedot, jotka ovat jossakin määrin arvokkaat, isännältäni ja kuuntelemalla hänen ja hänen ystäviensä keskusteluja. Saadessani niitä kuunnella olin ylpeämpi kuin jos olisin saanut antaa määräyksiä Euroopan suurimmalle ja viisaimmalle kansalliskokoukselle. Minä ihailin maan asukkaiden voimaa, kauneutta ja nopeutta, ja näissä rakastettavissa olennoissa havaitsemani hyveiden yhdistys herätti minussa mitä syvintä ihailua. Aluksi tosin en tuntenut sitä harrasta kunnioitusta, jota yahoot ja muut eläimet heille osoittavat, mutta se iti mielessäni vähitellen, paljoa nopeammin kuin uskoinkaan, ja siihen liittyi kunnioittava rakkaus ja kiitollisuus siitä, että he alentuivat erottamaan minut muusta heimostani.
Ajatellessani perhettäni, tuttaviani, kansalaisiani tai ihmissukua yleensä näin ne kaikki todellisessa hahmossaan, yahooina muodoltaan ja mielenlaadultaan, kenties hiukan sivistetympinä ja puhekyvyllä varustettuina, mutta kuitenkin olentoina, jotka käyttivät järkeään ainoastaan kehitelläkseen ja lisätäkseen paheita, joita heidän tässä maassa asustavilla veljillään oli ainoastaan luonnon heille suoma määrä. Sattumalta nähdessäni oman kuvajaiseni järvessä tai lähteessä käänsin heti kauhistuen ja inhoten kasvoni toisaalle, ja tavallisen yahoon näkeminen tuntui minusta yhtä sietämättömältä. Keskustellessani houyhnhnmien kanssa ja ihaillen heitä silmäillessäni johduin jäljittelemään heidän käyntiään ja eleitään, ja se muuttui vähitellen tavanomaiseksi. Niinpä tuttavani usein huomauttavatkin kömpelöön tapaansa, että ravaan kuin koni. Minusta se kuitenkin on suuri kohteliaisuus. Tunnustan vielä, että keskustellessani johdun helposti puhumaan houyhnhnmien äänellä ja tavalla. Senvuoksi joudun ivailtavaksi, mutta siedän sen vähääkään loukkaantumatta.
Kaiken tämän onnen vallitessa pidin elämääni lopullisesti järjestettynä, kun isäntäni eräänä aamuna kutsui minut luokseen hiukan varhemmin kuin tavallisesti. Huomasin hänen ilmeestään, että hän oli hieman hämillään eikä oikein tietänyt, miten keskustelun aloittaisi. Hetken vaiti oltuaan hän sanoi olevansa epävarma siitä, kuinka hänen esityksensä tulisi minuun vaikuttamaan. Viime kansalliskokouksessa, yahooista keskusteltaessa, olivat kansanedustajat paheksuneet, että hän piti perheessään yahoota (tarkoittivat minua) kohdellen häntä pikemmin houyhnhnmina kuin järjettömänä elukkana. Tiedettiin hänen usein keskustelevan kanssani, ikäänkuin hänelle koituisi seurastani jotakin hyötyä tai huvia. Sellainen menettely oli ristiriidassa sekä järjen että luonnon kanssa ja oli ennenkuulumaton heidän keskuudessaan. Kokous oli senvuoksi kehoittanut häntä joko kohtelemaan minua samoin kuin muita heimolaisiani tai käskemään minun uida takaisin sinne, mistä olin tullut. Ensinmainitun ehdotuksen olivat jyrkästi hylänneet kaikki ne houyhnhnmit, jotka olivat tavanneet minut isäntäni luona tai omissa kodeissaan. He näet huomauttivat, että koska minussa oli jonkinlaista järjen itua mainittujen eläinten luontaisen turmeluksen lisäksi, niin täytyi pelätä, että houkuttelisin ne maan metsäisiin ja vuorisiin osiin ja toisin nuo luonnostaan raatelevaiset ja työtä kaihtavat elukat sitten yön aikaan tuhoamaan houyhnhnmien karjaa.
Isäntäni lisäsi, että lähiseudun houyhnhnmit joka päivä kehoittivat häntä noudattamaan kokouksen toivomusta, joten hänen oli mahdoton asiaa enää paljon kauemmaksi siirtää. Hän pelkäsi, etten kykenisi uimaan toiseen maahan ja kehoitti minua senvuoksi valmistamaan jonkinlaisen aluksen, jollaisista olin hänelle kertonut, ja matkustamaan siinä meren taakse. Hän lupasi antaa omia ja naapuriensa palvelijoita apulaisikseni siihen työhön ja lausui vihdoin, että olisi omasta puolestaan mielellään pitänyt minut palveluksessaan kaiken ikäni, koska oli havainnut minun parantavan useita pahoja tapojani ja taipumuksiani yrittämällä jäljitellä houyhnhnmejä, mikäli vajavaisempi luontainen olemukseni salli.
Tässä yhteydessä minun sopii huomauttaa lukijalle, että kansalliskokouksen päätöstä mainittiin tässä maassa nimellä hnhloayn, jonka lähimmäksi vastineeksi asetan sanan neuvomus. He näet eivät käsitä, kuinka järjellisiä olentoja voidaan pakottaa muuten kuin neuvomalla ja kehoittamalla, koska kukaan ei voi olla tottelematta järkeään samalla luopumatta vaatimasta itselleen järjellisen olennon nimeä.
Isäntäni sanat herättivät mielessäni mitä syvintä murhetta ja epätoivoa, ja tuskani valtasi minut siinä määrin, että kaaduin pyörtyneenä hänen eteensä. Kun olin siitä toipunut, sanoi hän luulleensa, että olin kuollut (heitä näet eivät vaivaa sellaiset typerät luonnonoikut). Minä vastasin raukealla äänellä, että kuolema olisi ollut liian suuri onni, että vaikka en voinut moittia kansalliskokouksen neuvomusta enkä hänen tuttaviensa harjoittamaa painostusta, olisi heikon ja puutteellisen arvostelukykyni mukaan vähempikin ankaruus voinut vastata järjen vaatimuksia. En kyennyt uimaan peninkulmaakaan, ja lähin maa voi olla enemmän kuin sadan peninkulman päässä. Useita minua auttavan pienen aluksen rakentamisessa tarvittavia aineksia oli aivan mahdoton saada tässä maassa, mutta Hänen Armoansa totellen ja kunnioittaen tahdoin kuitenkin yrittää, vaikka pidin asiaa mahdottomana ja katsoin jo olevani tuhon oma. Varma tieto, että tulisin kuolemaan liian surman, oli kuitenkin vähin onnettomuuksistani. Jos näet jonkin merkillisen sattuman avulla pelastuisinkin, niin kuinka voin tyynesti ajatella viettäväni päiviäni yahooiden seassa ja vaipuvani entisiin paheisiini, kun ei ollut mitään hyvää esimerkkiä, joka olisi minua johdattanut ja pitänyt hyveen polulla? Tiesin kuitenkin varsin hyvin viisaiden houyhnhnmien kaikkien päätösten lepäävän niin varmoilla perustuksilla, etteivät niitä voineet järkyttää minunlaiseni vaivaisen yahoon vastaväitteet. Senvuoksi lausuin isännälleni nöyrät kiitokset siitä, että hän oli tarjonnut minulle palvelijoittensa apua aluksen rakentamisessa, pyysin riittävän ajan vaikean tehtävän suorittamiseen ja sanoin yrittäväni pelastaa kurjaa henkeäni. Jos sattuisin pääsemään takaisin Englantiin, toivoin voivani olla hyödyllinen omalle heimolleni ylistämällä jaloja houyhnhnmejä ja esittämällä heidän hyveitänsä ihmiskunnan esikuviksi.
Isäntäni vastasi minulle muutamin sanoin erittäin suopeasti, myönsi minulle kahden kuukauden ajan aluksen valmistamiseksi ja käski raudikkovirkun, palvelijakumppanini (tästä etäisyydestä uskallan häntä niin nimittää), noudattaa käskyjäni. Olin näet sanonut isännälle, että hänen apunsa riitti, ja tiesin, että hän oli minuun kiintynyt.
Ensimmäisenä työnäni oli lähteä hänen kanssaan siihen rannikon kohtaan, johon kapinoiva miehistöni oli määrännyt minut jätettäväksi. Kiipesin kukkulalle, katselin joka suuntaan ulapalle ja olin näkevinäni koillisessa pienen saaren. Otin kaukoputkeni ja näin saaren aivan selvästi arvioni mukaan suunnilleen viiden meripeninkulman päässä. Virkusta se näytti vain siniseltä hattaralta; hänellä ei ollut aavistustakaan mistään toisesta maasta eikä hän voinut erottaa merellä kaukaisia esineitä yhtä helposti kuin me, jotka olemme perehtyneet siihen elementtiin.
Havaittuani saaren en enempää haikaillut, vaan päätin, että se oli, jos mahdollista, minun karkoitetun ensimmäinen tyyssija. Myöhemmät seikat jätin kohtalon huomaan.
Sitten palasin kotiin ja siellä neuvoteltuamme lähdimme, virkku ja minä, jonkin matkan päässä sijaitsevaan metsikköön. Minä käytin veistäni, hän terävää piiliuskaa, joka oli maan tavan mukaan erittäin taitavasti kiinnitetty puuvarteen, ja niin katkaisimme joukon kävelykepin vahvuisia tammenvesoja ja muutamia tukevampia kappaleita. En kumminkaan vaivaa lukijaa yksityiskohtaisesti kuvailemalla menettelyäni; riittäköön, kun sanon, että käyttäen apunani virkkua, joka suoritti raskaimmat työt, sain kuuden viikon kuluessa valmiiksi eräänlaisen intiaanien kanoottia muistuttavan, mutta paljoa isomman venheen, jonka päällystin omatekoisin hamppulangoin yhteen neulomillani yahooiden taljoilla. Purjeeni olivat nekin samojen eläinten nahoista valmistetut, mutta minä käytin kaikkein nuorimpien käsiini saamieni eläinten taljoja, koska vanhemmat olivat liian jäykkiä ja paksuja. Valmistin vielä neljä airoa, otin mukaani kaniinien ja lintujen keitettyä lihaa, ruukun maitoa ja toisen vettä.
Koettelin venostani isännän talon läheisyydessä sijaitsevassa isossa lammessa ja korjasin sitten puutteelliset kohdat. Kaikki saumat tiivistin yahoontalilla, kunnes venhe tuli vuotamattomaksi ja kannatti minut tavaroineni. Saatuani sen niin valmiiksi kuin voin, annoin yahooiden varovasti vetää sen merenrantaan raudikkovirkun ja erään toisen palvelijan toimiessa valvojina.
Kun sitten kaikki oli valmiina ja lähtöpäiväni vaikeni, sanoin jäähyväiset isännälleni, hänen puolisolleen ja koko perhekunnalle, silmät kyyneliä tulvillaan ja sydän surun pakahduttamana. Hänen Armonsa oli kuitenkin uteliaisuudesta ja kenties (jos sallitaan niin sanoa syyttämättä minua turhamaiseksi) osalta ystävyydestäkin päättänyt tulla katsomaan, kuinka lähtisin kanootissani, ja useat lähiseudulla asuvat tuttavat olivat liittyneet hänen seuraansa. Minun oli pakko odottaa vuorovettä toista tuntia. Huomattuani sitten, että puhalsi suotuisa, matkani määränä olevaan saareen vievä tuuli, sanoin toistamiseen jäähyväiset isännälleni; mutta kun aioin heittäytyä pitkäkseni suudellukseni hänen kavioansa, hän suvaitsi hiljaa nostaa sen huulilleni. Tiedän kyllä, kuinka ankarasti minua on moitittu tämän seikan mainitsemisesta. Pilkkaajani näet pitävät mahdottomana, että niin ylhäinen henkilö alentui osoittamaan niin suurta suosiota minunlaiselleni aivan mitättömälle olennolle. Muistan myös, kuinka kärkkäät muutamat matkailijat ovat kerskailemaan osakseen tulleista erinomaisista kunnianosoituksista. Mutta jos sellaiset moittijat tuntisivat paremmin houyhnhnmien jalon ja kohteliaan luonnonlaadun, he varmaan heti muuttaisivat mieltään.
Sitten sulkeuduin nöyrimmästi Hänen Armonsa seurassa olevien toisten houyhnhnmien suosioon, astuin venheeseeni ja työnsin sen vesille.