VIIDES LUKU
Tekijän sallitaan tutustua Lagadon Suureen Akademiaan. Yksityiskohtainen Akademian kuvaus. Tieteet, joiden palveluksessa professorit toimivat.
Tämä Akademia ei ole mikään yksityinen rakennus, vaan siihen kuuluu kadun kummaltakin puolen kokonainen sarja rappeutuneita taloja, jotka on ostettu ja järjestetty tarkoitusta varten.
Rehtori otti minut erittäin ystävällisesti vastaan, ja minä kävin Akademiassa useina päivinä. Jokaisessa huoneessa on joku tai joitakin suunnittelijoita, ja minä luulen käyneeni vähintään viidessäsadassa eri huoneessa.
Ensimmäinen kohtaamani mies oli laihankälpea, hänen kätensä ja kasvonsa olivat nokiset, tukka ja parta hoidottomat, vanukkeiset ja useasta kohden kärventyneet. Hänen vaatteensa, paitansa ja ihonsa olivat samanväriset. Hän oli kahdeksan vuotta suunnitellut, kuinka kurpitsoista voitaisiin vetää takaisin auringonsäteitä, jotka oli talletettava ilmatiiviisiin pulloihin ja päästettävä ulos lämmittämään ilmaa koleina ja kosteina kesinä. Hän sanoi minulle varmaan uskovansa, että voi toisten kahdeksan vuoden kuluttua toimittaa kuvernöörin puutarhaan päivänpaistetta kohtuullisesta hinnasta, mutta valitti varojensa vähyyttä ja pyysi minulta pientä rahallista avustusta kekseliäisyyden rohkaisemiseksi, varsinkin kun kurpitsat olivat tänä vuonna olleet erinomaisen kalliita. Minä lahjoitin hänelle jonkin kolikon; suojelijani, joka tiesi heidän kerjäävän kaikilta vierailijoilta, oli näet varustanut minut lähtiessäni rahoilla sitä tarkoitusta varten.
Sitten astuin toiseen huoneeseen, mutta aioin samassa kääntyä takaisin, hirmuisen hajun melkein tainnuttamana. Saattelijani työnsi kumminkin minut eteenpäin kuiskaten korvaani, että minun tuli olla mistään välittämättä, koska asia muuten herättäisi suurta pahennusta. En siis uskaltanut edes sormillani tukkia sieraimiani. Tämän komeron suunnittelija oli Akademian iäkkäin oppinut. Hänen kasvonsa ja partansa olivat kellahtavat, kädet ja vaatteet liasta jäykät. Kun minut esiteltiin hänelle, sulki hän minut kiinteästi syliinsä (olisin puolestani mielelläni jäänyt vaille tätä kohteliaisuutta). Hän oli Akademiaan liityttyään tehnyt koko ajan suunnitelmia, kuinka saisi ihmisen ulostukset muutetuiksi alkuperäiseen muotoonsa, ravintoaineiksi, erittelemällä ne eri aineosiinsa, poistamalla niistä sapen aikaansaaman värin, haihduttamalla hajun ja kuorimalla pois sylkinesteet. Hän sai seuralta joka viikko tynnyrin ihmislantaa.
Sitten näin erään toisen, joka yritti kapinoimalla muuttaa jäätä ruudiksi. Hän näytti minulle sitäpaitsi tulen taottavuutta käsittelevän tutkimuksen, jonka aikoi julkaista.
Oli eräs varsin nerokas arkkitehti, joka oli keksinyt uuden rakennustavan; rakentaminen aloitettiin katosta ja sitä jatkettiin alaspäin, kunnes lopulta laskettiin perustus. Hän puolusti menetelmäänsä mainitsemalla esimerkkeinä kaksi viisasta hyönteistä, mehiläisen ja hämähäkin.
Oli sokeanasyntynyt mies, jolla oli useita samoin sokeanasyntyneitä oppilaita. Heidän tehtävänään oli sekoittaa maalareille värejä, jotka mestari opetti erottamaan tunto- ja hajuaistin avulla. Minun vieraillessani he valitettavasti eivät olleet kovinkaan varmoja asiastaan, ja itse professorikin sattui enimmälti erehtymään. Koko veljeskunta rohkaisee ja kunnioittaa tätä taiteilijaa erinomaisesti.
Eräässä toisessa suojassa kohtasin mielihyväkseni suunnittelijan, joka oli keksinyt uuden keinon kyntää peltoa, nimittäin käyttämällä siihen työhön sikoja, joten auroista, vetojuhdista ja työläisistä aiheutuvat kulungit säästyivät. Menetelmä on seuraavanlainen. Tynnyrinmaanalalle kaivetaan maahan, aina kuuden tuuman päähän ja kahdeksan tuuman syvyyteen, suuri määrä tammenterhoja, taateleita, kastanjoita ja muuta kasviruokaa, josta nämä elukat eniten pitävät. Sitten päästetään peltoon vähintään kuusisataa päätä käsittävä sikalauma, joka parina päivänä ruokaa etsiessään mullistaa maan, tekee sen kylvökelpoiseksi ja samalla lannoittaa sen. Kokeita suoritettaessa tosin havaittiin menetelmä paljon kulunkeja aiheuttavaksi ja hankalaksi, ja satoa saatiin joko erittäin vähän tai ei ollenkaan. Kaikki olivat kuitenkin siinä varmassa uskossa, että keksintöä voitiin melkoisesti parantaa.
Sitten astuin suojaan, jonka seinät ja katto olivat täynnä lukin verkkoja, lukuunottamatta pientä aukkoa, josta professori liikkui sisään ja ulos. Minun sisään tullessani hän varoitti minua korkealla äänellä olemaan koskematta verkkoihin. Hän valitti maailman tekemää ikävää erehdystä, kun näet on käytetty silkkimatoja, vaikka on olemassa yllinkyllin kotoisia hyönteisiä, jotka ovat verrattomasti niitä etevämpiä, koska osaavat sekä kehrätä että kutoa. Hän huomautti vielä, että hämähäkkejä käytettäessä olisi silkin värjääminen aivan tarpeetonta, ja minä uskoin hänen sanansa nähdessäni suuren määrän koreavärisiä kärpäsiä, joilla hän ruokki hämähäkkejään vakuuttaen kudelmain saavan niistä värinsä. Koska kärpäsiä oli kaikkia eri värejä, toivoi hän voivansa tyydyttää jokaista makusuuntaa, kunhan löytäisi kärpäsille soveliaan ravinnon: eräitä kumilajeja, öljyjä ja muita tahmeita aineita, jotka tekisivät langat kestäviksi ja kimmoisiksi.
Oli eräs astronomi, joka oli ottanut asettaakseen raatihuoneen suuren tuuliviirin huippuun aurinkokellon sovittaen maan ja auringon vuotuiset ja päivittäiset liikkeet siten, että ne vastasivat kaikkia tuulen tilapäisiä käännähdyksiä ja lankesivat yhteen niiden kanssa.
Minä valitin tuntevani vähäistä vatsanväännettä, ja saattajani vei minut huoneeseen, jossa asusti eräs etevä lääkäri. Hän oli kuuluisa siitä, että osasi parantaa mainitun kivun kahdella vastakkaisella tavalla käyttäen samaa välinettä. Hänellä oli isot käsipalkeet ja niissä pitkä, hoikka norsunluinen nokkaputki. Sen hän pisti potilaan peräaukkoon kahdeksan tuuman syvyyteen ja vakuutti ilmaa palkeisiin vetämällä saavansa suolet hervakoiksi kuin kuivattu rakko. Taudinkohtauksen ollessa itsepintaisempi ja ankarampi hän pisti nokkapuikon sisään palkeitten ollessa täynnä ilmaa, jonka hän sitten painoi potilaan ruumiiseen. Sen jälkeen hän veti kojeen pois täyttääkseen sen uudestaan ilmalla ja painoi samalla peukalonsa tiiviisti peräaukon suulle. Kun tämä toimenpide oli uudistettu kolme neljä kertaa, piti lisäilman syöksyä ulos, temmata mukaansa pilaantunut (niinkuin pumppuun kaadetun veden), ja potilaan parantua. Minä näin hänen tekevän molemmat kokeet, koe-eläimenään koira, mutta en voinut havaita ensinmainitun menetelmän saavan aikaan minkäänlaista vaikutusta. Jälkimmäisen toimenpiteen tapahduttua koira oli halkeamaisillaan ja purki itsensä niin voimallisesti että minä seuralaisineni jouduin pahaan pulaan. Koira kuoli paikalla, ja me jätimme tohtorin yrittämään herätellä sitä henkiin saman menetelmän avulla.
Kävin vielä useissa muissakin suojissa, mutta koska harrastan suppeutta, en tahdo vaivata lukijaani kertomalla kaikista näkemistäni merkillisyyksistä.
Toistaiseksi olin tutustunut vain toiseen puoleen Akademiaa. Toinen puoli oli varattu spekulatiivisen tieteen harjoittajille, ja minä kerron tässä hiukan heistäkin mainittuani sitä ennen vielä erään mainehikkaan henkilön, joka tunnetaan heidän keskuudessaan yleisneron nimellä. Hän kertoi meille askarruttaneensa ajatuksiaan jo kolmekymmentä vuotta ihmiselämän parantamiseksi. Hänellä oli kaksi huonetta täynnä mitä merkillisimpiä nähtävyyksiä ja viisikymmentä miestä apulaisinaan. Toiset tihensivät ilmaa jähmeäksi aineeksi erottamalla siitä salpietarin ja siivilöimällä pois vesipitoiset ja muut nestemäiset ainekset, toiset pehmittivät marmoria pieluksiksi ja neulatyynyiksi, toiset kivetyttivät elävien hevosten kavioita estääkseen niitä kulumasta. Mestaria itseään askarrutti parhaillaan kaksi suurta suunnitelmaa: maan kylväminen akanoilla, joihin hän väitti varsinaisen itämisvoiman sisältyvän, kuten hän osoitti suorittamalla useita kokeita, joiden tajuamiseen järkeni ei riittänyt, ja kahden lampaan villankasvun ehkäiseminen käyttämällä erästä kumista, kivennäisistä ja kasvisaineista valmistettua sekoitusta; hän toivoi voivansa aikanaan saada koko valtakuntaan leviämään paljasnahkaisen lammasrodun.
Sitten lähdimme Akademian toiseen osastoon, jossa, kuten sanoin, oleskelivat spekulatiivisten tieteitten suunnittelijat.
Ensimmäinen kohtaamani professori oli erittäin avarassa salissa, ympärillään suunnilleen neljäkymmentä oppilasta. Tervehdittyämme hän huomasi minun tarkkaavasti katselevan puutelinettä, joka täytti suurimman osan huoneen pituutta ja leveyttä, ja sanoi, että minä kenties ihmettelin nähdessäni hänen käyttävän käytännöllisiä ja mekaanisia välineitä spekulatiivisen tieteen kehittämiseksi. Maailma saa pian havaita, kuinka hyödyllistä se on, ja hän mairitteli itseään väittämällä, ettei ylevämpää ajatusta ollut milloinkaan syntynyt kenenkään ihmisen aivoissa. Jokainenhan tietää, kuinka vaivalloista on tavanomaista menetelmää noudattaen perehtyä taiteisiin ja tieteisiin; hänen keksintönsä avulla sitävastoin voi tietämätönkin henkilö kohtuullisin kulungein ja hiukan ruumistaan vaivaten kirjoittaa filosofisia, runollisia, poliittisia, lainopillisia, matemaattisia ja jumaluusopillisia teoksia tarvitsematta vähintäkään nerollisuutta tai opillista sivistystä. Sitten hän vei minut telineen luo, jonka vieressä hänen oppilaansa seisoivat riveissä. Teline oli kaksikymmentä jalkaa kulmaltaan ja sijaitsi keskellä huonetta. Sen pinnan muodostivat erilaiset, suunnilleen nopan kokoiset puupalaset, joista muutamat olivat toisia suuremmat. Niitä kaikkia liittivät yhteen ohuet metallilangat. Näiden puupalasten joka puolelle oli liimattu paperia ja papereihin oli kirjoitettu kaikki heidän kielensä sanat eri tapa-, aika ja taivutusmuodoissaan, mutta ei minkäänlaisessa järjestyksessä. Professori kehoitti minua nyt tarkkaamaan, koska aikoi panna koneensa käyntiin. Hänen käskystään kävivät oppilaat kiinni rautaisiin vääntimiin, joita oli neljäkymmentä kehyksen reunoissa, ja jokaisen äkkiä liikahduttaessa omaa väännintänsä sanojen keskinäinen suhde kerrassaan muuttui. Sitten mestari käski kuudenneljättä pojan hiljaa lukea eri rivejä, ja keksiessään kolme tai neljä sanaa, jotka voivat kuulua samaan lauseeseen, lukijat sanelivat ne neljälle kirjuripojalle. Temppu uudistettiin kolme neljä kertaa, ja koneen rakenteesta johtui, että sanat joka kerta vaihtoivat paikkaa kuutiomaisten kappaleiden kääntyessä.
Nuoret ylioppilaat askarsivat päivittäin kuusi tuntia tässä työssä, ja professori näytti minulle useita suuria folionidoksia, joihin hän oli jo kerännyt lauseiden katkelmia. Ne hän aikoi liittää yhteen antaakseen tämän runsaan ainehiston nojalla maailmalle kaikkien taiteiden ja tieteiden täydellisen kokoelman. Hän arveli kuitenkin voitavan teosta vielä parantaa ja sen ilmestymistä melkoisesti edistää, jos suuri yleisö keräisi rahaston, jonka varoilla voitaisiin Lagadoon järjestää viisisataa sellaista tutkimusvälinettä, joiden käyttäjät velvoitettaisiin luovuttamaan kokoelmansa hänen käytettäväkseen.
Hän vakuutti minulle, että tämä keksintö oli askarruttanut hänen ajatuksiaan nuoruudesta asti ja että hän oli tyhjentänyt tauluun koko sanakirjan samalla mitä täsmällisimmin laskien, missä suhteessa yleensä ovat toisiinsa kirjoissa käytettyjen apu-, nimi- ja teonsanojen ja muiden sanaluokkain lukumäärät.
Minä lausuin tälle mainehikkaalle miehelle nöyrimmät kiitokset hänen auliisti antamistaan tiedoista ja lupasin, että jos onni minut vielä saattelisi omille mailleni, mainitsisin oikeudenmukaisesti yksin hänen keksineen tämän ihmeellisen koneen, jonka muodon ja rakenteen pyysin saada piirtää paperiin, kuten oheenliitetty kuva osoittaa. Minä vakuutin hänelle, että vaikka eurooppalaisten oppineiden tapana oli varastaa toistensa keksintöjä, mistä oli ainakin se hyöty, että aljettiin kiistellä, kenen oma se oikeastaan on, tässä tapauksessa ryhtyisin sellaisiin varokeinoihin, että hän saisi keksinnöstä kiistämättömän kunnian.
Sitten saavuimme kielikouluun, missä kolme professoria istui neuvotellen oman maansa kielen parantamisesta.
Ensimmäinen ehdotus tähtäsi siihen, että puhetta oli lyhennettävä supistamalla monitavuiset sanat yksitavuisiksi ja jättämällä pois teonsanat ja apusanat, koska kaikkia ajateltavissa olevia olioita merkitään yksinomaan nimisanoilla.
Toisen ehdotuksen mukaan piti poistaa kaikki sanat, ja tämän muutoksen väitettiin koituvan suureksi eduksi sekä terveyden että lyhyyden kannalta. Onhan näet selvää, että jokainen lausuttu sana hiukan kuluttaa keuhkoja, siten osaltaan lyhentäen elämäämme. Koska sanat olivat vain esineiden nimiä, tarjoutui se huojennuskeino, että kaikki ihmiset kuljettivat mukanaan ne esineet, joita kulloinkin keskusteluissaan tarvitsivat. Tämä ihmisten elämän huojennusta ja heidän terveytensä säilymistä edistävä keksintö olisi varmaan otettu käytäntöön, elleivät naiset olisi rahvaan ja sivistymättömien keralla uhanneet nousta kapinaan, jos heitä kiellettäisiin vapaasti käyttämästä kieltänsä esivanhempien tavalla. Sellainen leppymätön tieteen vihamies on yhteinen kansa. Useat oppineimmista ja viisaimmista henkilöistä noudattivat kuitenkin uutta menetelmää ilmaisten ajatuksiaan esineillä. Siitä on haittana vain se, että henkilö, jonka toiminta-ala on laaja ja monenlainen, joutuu kantamaan selässään verrattain paljon tavaraa, ellei hänellä ole varoja palkata niiden kuljettajiksi paria väkevää palvelijaa. Näin usein sellaisten viisaiden kulkevan kumarassa kantamustensa alla, niinkuin kulkevat meikäläiset reppukauppiaat. Kadulla toisensa kohdatessaan he laskivat taakkansa maahan, avasivat säkkinsä ja keskustelivat tunnin ajan, kokosivat sitten jälleen kapineensa, auttoivat taakkoja toistensa hartioille ja sanoivat toisilleen hyvästi.
Lyhyempiä keskusteluja varten tarvitsemansa esineet henkilö sitävastoin voi kuljettaa taskussaan ja kainaloissaan, ja kotonaan hän ei missään tapauksessa joudu pahaan pulaan. Siinä huoneessa, jossa tämän uuden menetelmän käyttäjiä otetaan vastaan, on käsillä runsaat määrät esineitä, joita sellaisessa keinotekoisessa keskustelussa voidaan kaivata.
Eräs toinen tästä keksinnöstä toivottu suuri etu on siinä, että se kelpaisi yleiskieleksi, jota kaikki sivistyskansat ymmärtäisivät. Ovathan niiden käyttämät talousesineet ja työkalut siinä määrin samanlaiset tai ainakin toisiansa muistuttavat, että niiden käytännön voi helposti arvata. Niinmuodoin kykenisivät lähettiläät neuvottelemaan vieraiden hallitsijoiden ja ministerien kanssa ollenkaan heidän kieltänsä osaamatta.
Kävin vielä matematiikkakoulussa, missä opettaja käytti oppilaitansa valistaessaan menetelmää, jota me eurooppalaiset tuskin kykenemme kuvittelemaankaan. Väittämä ja todistus kirjoitettiin aivoja vahvistavasta nesteestä valmistetulla musteella ohueen öylättiin. Opiskelijan piti niellä se aamusella ennen aterioimista ja nauttia kolmena seuraavana päivänä ainoastaan vettä, ja leipää, öylätin sulaessa nousi neste aivoihin vieden sinne väittämän kerallaan. Tulokset eivät kumminkaan olleet toistaiseksi vastanneet odotuksia. Syynä oli osalta jokin annoksen määrässä tai kokoonpanossa tapahtunut virhe, osaksi poikain vastahakoisuus. Heistä tämä lääke tuntuu niin etovalta, että he tavallisesti pujahtavat pois ja ylenantavat sen, ennenkuin se ehtii vaikuttaa. Sitäpaitsi heitä ei ole toistaiseksi saatu paastoamaan niin pitkää aikaa kuin resepti määrää.