NELJÄS LUKU
Tekijä lähtee Laputasta; hänet kuljetetaan Balbinarbiin, ja hän saapuu pääkaupunkiin. Pääkaupungin ja lähiseudun kuvaus. Ylhäinen herra ottaa tekijän vieraanvaraisesti vastaan. Hänen keskustelunsa tämän herran kanssa.
Vaikka en voi sanoa, että minua kohdeltiin pahoin tässä saaressa, täytyy kuitenkin tunnustaa, että katsoin joutuvani laiminlyödyksi ja jossakin määrin ylenkatsotuksikin. Hallitsija enempää kuin hänen väkensäkään ei näyttänyt ollenkaan välittävän mistään muusta tiedosta kuin matematiikkaa tai musiikkia koskevasta, ja koska olin niillä aloilla heitä tietämättömämpi, sain vain vähän huomiota osakseni.
Kun sitäpaitsi olin nähnyt kaikki saaren nähtävyydet, teki kovin mieleni sieltä poistua sydämestäni tuskastuttuani sen asukkaisiin. He tosin olivat erittäin eteviä kahdessa tieteessä, joita erinomaisesti kunnioitan ja joihin olen hiukan perehtynytkin, mutta samalla niin hajamielisiä ja omiin mietteisiinsä uppoutuneita, etten muista milloinkaan tavanneeni niin ikäviä kumppaneita. Minä seurustelin ainoastaan naisten, käsityöläisten, läpsähdyttäjien ja hovipoikien kanssa saaden senvuoksi kokea syvää ylenkatsetta; mutta ainoastaan heiltä onnistuin saamaan järjellisiä vastauksia.
Uutterain opintojen avulla olin melkoisesti perehtynyt heidän kieleensä, ja kun ei enää tehnyt mieli jäädä saareen, missä sain niin vähän arvonantoa, päätin poistua sieltä ensimmäisen tilaisuuden tarjoutuessa.
Hovissa oli eräs ylhäinen mies, kuninkaan läheinen sukulainen, jota siitä syystä kohdeltiin kunnioittavasti. Häntä pidettiin yleisesti kaikkein tietämättömimpänä ja typerimpänä. Hän oli tehnyt kruunulle useita merkittäviä palveluksia, oli luonnostaan lahjakas ja hyvin sivistynyt sekä vilpitön ja kunniallinen mies, mutta niin epäsoitannollinen, että hänen moittijansa kertoivat hänen usein joutuneen pois tahdista. Hänen opettajansa olivat myös pahassa pulassa kokiessaan opettaa hänelle kaikkein yksinkertaisimman matemaattisen väittämän todistusta. Hän suvaitsi osoittaa minulle suosiotaan monella muotoa, kunnioitti minua usein tulemalla luokseni, halusi kuulla Euroopan oloista ja käymieni maiden laeista, tavoista, pitämyksistä ja opillisesta sivistyksestä. Hän kuunteli kertomustani erittäin tarkkaavasti ja lausui varsin älykkäitä huomautuksia kaikesta, mitä sanoin. Hänellä oli hyvän tavan vuoksi kaksi läpsähdyttäjää palveluksessaan, mutta hän ei niitä käyttänyt muulloin kuin hovissa ja virallisten vierailujen aikana; kahden kesken ollessamme hän aina käski heidän poistua.
Minä pyysin tätä ylhäistä miestä anomaan Hänen Majesteetiltaan minulle lupaa lähteä saaresta, ja hän teki sen, tosin pahoitellen, kuten suvaitsi sanoa; hän näet oli tosiaankin esittänyt minulle useita sangen edullisia tarjouksia, jotka kuitenkin olin torjunut samalla ilmaisten kaikkein syvintä kiitollisuuttani.
Helmikuun 16:na sanoin jäähyväiset Hänen Majesteetilleen ja hoville. Kuningas antoi minulle suunnilleen kahdensadan englanninpunnan arvoisen lahjan, suosijani, hänen sukulaisensa, saman verran ja suosituskirjeen, joka oli osoitettu eräälle hänen pääkaupungissa asuvalle ystävälleen. Saari leijaili silloin erään vuoren yläpuolella suunnilleen kahden peninkulman korkeudessa, ja minut laskettiin alas alimmalta parvekkeelta samoinkuin minut oli saareen otettu.
Koko mannermaata, mikäli se on Lentävän saaren hallitsijan valta-aluetta, mainitaan Balbinarbin nimellä, ja pääkaupungin nimi, kuten jo aikaisemmin mainitsin, on Lagado. Minä tunsin eräänlaista tyydytystä päästyäni takaisin maan kamaralle. Lähdin heti kaupunkiin kohtaamatta minkäänlaista hankaluutta; olin näet puettu niinkuin maan asukkaat ja osasin kieltä riittävästi voidakseni keskustella heidän kanssaan. Löysin aivan kohta sen henkilön asunnon, jolle suosituskirjeeni oli osoitettu, esitin sen lausuen terveiset saaressa asuvalta grandilta, ja minut otettiin erittäin ystävällisesti vastaan. Tämä korkea lordi, jonka nimi oli Munodi, antoi järjestää minua varten asunnon taloonsa, ja minä viivyin siinä koko oleskeluni ajan nauttien mitä suurinta vieraanvaraisuutta.
Jo seuraavana aamuna hän vei minut vaunuissaan näkemään kaupunkia, joka on suunnilleen puolen Lontoon kokoinen. Talot olivat varsin merkillisesti rakennettuja ja useimmat niistä näyttivät rappeutuneilta. Kaduilla liikkuva väki kulki nopeasti, tuijotteli jäykin silmin ja oli yleensä riepuihin puettua. Me ajoimme ulos eräästä kaupungin portista suunnilleen kolmen peninkulman päähän maaseudulle. Siellä näin lukuisain työläisten muokkaavan maata erilaisilla kojeilla, mutta en voinut arvata, mitä he oikeastaan tekivät; en myöskään havainnut viljan tai heinän jälkeäkään, vaikka maaperä näytti olevan mainiota. En voinut olla ihmettelemättä kaupungissa ja maaseudulla näkemiäni merkillisiä seikkoja ja rohkenin tiedustella oppaaltani, mitä nuo monet kaduilla ja pelloilla havaitsemani uutterat päät, kädet ja kasvot oikeastaan merkitsivät, sillä en voinut havaita niiden saavan aikaan mitään hyödyllistä. Päinvastoin: en ole milloinkaan nähnyt niin huonosti viljeltyä maata, niin kehnosti rakennettuja ja niin rappeutuneita taloja enkä väkeä, jonka ulkomuoto ja vaatetus ilmaisi sellaista köyhyyttä ja puutetta.
Tämä lordi Munodi oli kaikkein ylhäisimpiä henkilöitä ja oli ollut joitakin vuosia Lagadon kuvernöörinä, mutta juonittelevat ministerit olivat toimittaneet hänet kyvyttömyyden vuoksi virasta erotetuksi. Kuningas kohteli häntä kuitenkin suopeasti, niinkuin ainakin hyväätarkoittavaa, mutta erittäin kehnolla älyllä varustettua henkilöä.
Kun olin lausunut tuon maata ja sen asukkaita koskevan suorasukaisen arvosteluni, vastasi hän minulle vain, että olin viettänyt heidän keskuudessaan liian lyhyen ajan voidakseni mitään mielipidettä itselleni muodostaa, että eri kansoilla on omat erilaiset tapansa ja muita samanlaisia yleisiä lauseparsia. Mutta kun sitten olimme palanneet hänen palatsiinsa, kysyi hän minulta, mitä arvelin rakennuksesta, mitä vikoja siinä huomasin ja mitä muistuttamista oli mielestäni hänen palvelijoittensa puvuissa ja ulkomuodossa.
Hän voikin huoletta kysyä, sillä kaikki oli upeata, moitteetonta ja hienoa. Minä vastasin, että Hänen Ylhäisyytensä viisaus, korkea asema ja varallisuus oli varjellut hänet niistä epäkohdista, joita typeryys ja köyhyys oli tuottanut toisten keskuuteen. Hän sanoi, että jos lähtisin hänen maatilalleen, joka sijaitsi suunnilleen kahdenkymmenen peninkulman päässä kaupungista, saisimme parempaa tilaisuutta tällaisiin keskusteluihin. Minä sanoin Hänen Ylhäisyydelleen olevani täysin hänen käytettävänään, ja niin lähdimme matkaan seuraavana aamuna.
Matkan varrella hän kiinnitti huomiotani maanviljelijöiden käyttämiin erilaisiin menetelmiin, jotka olivat mielestäni kerrassaan käsittämättömät, sillä vain parissa paikassa näin jonkin tähkän tai heinänkorren. Kolme tuntia matkattuamme maisema kuitenkin täydellisesti muuttui. Me saavuimme mitä kauneimpaan seutuun, jossa oli vähän väliä sievästi rakennettuja talonpoikaistaloja ja aidatuilla alueilla viinitarhoja, viljapeltoja ja niittyjä. En tosiaankaan muista missään nähneeni mieluisampaa maisemaa. Hänen Ylhäisyytensä havaitsi kasvojeni kirkastuvan ja selitti huoaten, että tästä alkoivat hänen tiluksensa, jotka ulottuivat hänen kartanoonsa saakka, ja että hänen maanmiehensä ivailivat ja ylenkatsoivat häntä, koska hän ei osannut paremmin hoitaa asioitaan, vaan antoi koko maalle huonon esimerkin, jota tosin noudattivat vain harvat, muutamat hänenlaisensa iälliset, itsepintaiset ja heikkojärkiset.
Vihdoin saavuimme kartanoon, joka oli tosiaankin jalo rakennus, klassillisen rakennustaiteen sääntöjen mukainen. Suihkulähteet, puutarhat, puistokäytävät ja lehtokujat oli kaikki järjestetty erittäin älykkäästi ja aistikkaasti. Minä kiittelin kaikkea näkemääni niinkuin pitikin, mutta Hänen Ylhäisyytensä ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota ennenkuin illallisen jälkeen, jäätyämme kahden kesken. Silloin hän sangen murheellisena selitti minulle, että hänen luultavasti täytyi hajoittaa kaupungissa sijaitseva talonsa ja tämä kartanonsa ja rakentaa ne uudestaan nykyisen muodin mukaan, hävittää kaikki istutuksensa, korvata ne nykyisen käytännön vaatimilla ja antaa sama määräys kaikille alustalaisilleen, ellei mielinyt kuulla itseään soimattavan kopeaksi, eriskummalliseksi, teeskenteleväksi, tietämättömäksi ja oikukkaaksi ja saada osakseen vielä suurempaa epäsuosiota Hänen Majesteettinsa taholta.
Hän sanoi, että ilmaisemani ihmettely haihtuisi tai vähenisi, kunhan saisin tietää eräitä seikkoja, joista luultavasti en ollut hovissa mitään kuullut, koska sikäläinen väki oli syventynyt omiin mietiskelyihinsä siinä määrin, ettei tullut tarkanneeksi, mitä alhaalla tapahtui.
Hänen kertomuksensa pääsisällys oli seuraava. Suunnilleen neljäkymmentä vuotta sitten lähti muutamia henkilöitä ylös Laputaan, joko liikeasioiden vuoksi tai huvittelemaan, ja kun he sitten viiden kuukauden kuluttua palasivat, oli heillä jonkinlaista vaillinaista vihiä matematiikasta, mutta pää täynnä tuulesta temmattuja aatteita, joita he olivat omaksuneet tuossa ilmavassa olopiirissä. Matkaltaan palattuaan alkoivat mainitut henkilöt moittia kaikkien asioiden järjestystä täällä alhaalla ja sommitella suunnitelmia kaikkien taiteiden, tieteiden, kielten ja keksintöjen uudistamiseksi. Siinä tarkoituksessa he hankkivat Kuninkaalta luvan perustaa Lagadoon Suunnittelijain Akademian, ja tämä mieliala saavutti kansassa niin suurta kannatusta, ettei nykyisin ole valtakunnassa yhtäkään merkittävää kaupunkia, jossa ei ole sellaista akademiaa. Näissä korkeakouluissa professorit keksivät uusia sääntöjä ja menetelmiä maanviljelystä ja rakennustoimintaa varten sekä uusia kojeita ja työkaluja kaikkien käsityö- ja tehdasammattien käytettäviksi, vieläpä niin, että heidän väitteensä mukaan yksi mies kykenee suorittamaan kymmenen miehen työn; kokonainen palatsi voidaan rakentaa viikossa ja niin kestävistä aineksista, ettei sitä tarvitse milloinkaan korjata. Kaikkien maan hedelmien tulee voida kypsyä minä vuodenaikana haluamme ja antaa sata kertaa suurempi sato kuin nykyisin, lukemattomia muita loistavia ehdotuksia mainitsematta. Ainoa haitta on siinä, ettei yhtäkään noista ehdotuksista ole vielä toteutettu ja että koko maa sillävälin joutuu surkeaan rappiotilaan, rakennukset raunioituvat ja kansa jää vaille ruokaa ja vaatteita. Kaikki tämä ei kumminkaan lannista heidän uskallustaan, vaan toivo ja epätoivo kiihtävät heitä sitäkin kiihkeämmin noudattamaan suunnitelmaansa. Hän puolestaan ei ollut mikään uudistuksiaharrastava henkilö, vaan tyytyi pysymään vanhoissa raiteissa, asumaan esi-isiensä rakentamassa talossa ja toimimaan elämän kaikissa oloissa niinkuin he olivat toimineet, mitään uudistusta kaipaamatta. Muutamat ylhäiset ja aateliset olivat menetelleet samoin, mutta heitä kohdeltiin nyt ylenkatseellisesti ja pahansuovasta koska he muka olivat tietämättömiä valistuksen vastustajia, kehnoja yhteiskunnan jäseniä ja pitivät omaa mukavuuttaan ja lepoaan maan yleistä menestystä tärkeämpänä.
Hänen Ylhäisyytensä lisäsi, ettei halunnut enempiä yksityiskohtia mainitsemalla riistää minulta sitä nautintoa, jota epäilemättä saisin kokea, jos kävisin tutustumassa Suureen Akademiaan, kuten hän puolestaan kehoitti minua tekemään. Hän osoitti minulle suunnilleen kolmen peninkulman päässä olevan vuoren rinteellä sijaitsevaa raunioitunutta rakennusta kertoen siitä seuraavaa. Hänellä oli ollut puolen peninkulman päässä kartanostaan kelvollinen mylly, jota käytti eräs ison virran haarautuma ja joka riitti hänen oman taloutensa ja useiden hänen alustalaistensa tarpeisiin. Noin seitsemän vuotta sitten tuli joukko noita suunnittelijoita hänen luokseen ehdottamaan, että hän hävittäisi vanhan myllynsä ja rakentaisi uuden vuorenrinteeseen. Vuorenharjanteelle oli rakennettava pitkä kanava, johon putkien ja koneiden avulla nostettaisiin vettä myllyn käyttämistä varten. Korkeamman paikan ilma ja tuulet saisivat veden liikkeeseen ja tekisivät sen siten tehokkaammaksi käyttövoimaksi, ja rinnettä alaspäin virtaava vesi pyörittäisi myllyä puolella siitä määrästä, jonka vaatii tasaisemmalla maalla virtaavan joen äyräälle sijoitettu mylly. Hän kertoi suostuneensa ehdotukseen, koska ei ollut siihen aikaan hovin erinomaisessa suosiossa ja koska monet ystävät häntä siihen kehoittivat. Kun hän sitten oli pitänyt työssä sata miestä kahden vuoden ajan, epäonnistui koko yritys ja suunnittelijat lähtivät tiehensä syyttäen yksin häntä, ivaillen häntä siitä lähtien ja houkutellen toisia samanlaiseen kokeeseen, samoin menestystä lupaillen ja johtaen asiat samaan lohduttomaan tulokseen.
Muutaman päivän kuluttua palasimme kaupunkiin, ja Hänen Ylhäisyytensä, joka ei halunnut lähteä mukaan, koska ei ollut hyvässä maineessa Akademian jäsenten keskuudessa, suositteli matkaseurakseni erästä tuttavaansa. Tämä herra suvaitsi minut esitellessään sanoa, että olin suuri suunnitelmien harrastaja ja erittäin utelias ja herkkäuskoinen henkilö, mikä ei ollutkaan aivan väärin, koska olin itse ollut eräänlainen suunnittelija nuoremmalla iälläni.