KUOLINVUODEN ENNE.
»Lumi lehteen satanut on kuolinvuoden enne» sanoivat vanhat.
Mistä saivat he aiheensa tähän taikaan?
Meri oli eilen vielä sininen ja valoisa. Puisto sen niemessä oli vihreä ja lämmin. Nurmikoilla ei näkynyt merkkiäkään marrasajan kulosta. Vain siellä täällä kellerti jonkin vanhimman, korkeimman koivun latva, ja punerti joku pihlajan oksa. Haapa jokunen oli jo karistanut viereensä kalvenneen lehden. Mutta raidoissa, tammissa, jalavissa ja lepissä asui vielä täysi kesäinen voima, ja puutarhoissa hehkui kukkaislavojen hiillos yhtä kuumana kuin kesällä. Kaikki lupasi lämmintä syksyä ja kasvullisuudelle pitkää ikää. Tuli odottamatta itäinen pilvi. Tuli ensin äkäisenä sateena, sitten räntänä ja viimein kuivana pyrynä. Lumi peitti nurmikot, tarttui lehtiin, painoi oksia alas ja iskeytyi tuulen puolelle runkoihin. Pilvi hajosi, ja luoteinen viima jääti lumen talvisena vaippana kietomaan syliinsä eilisen kesän.
Meri on kuin musta verka ruumisarkun alla. Kellahtavan vihreä, kaamea puisto on kuin vainaja selällään paareilla, eloton ja avuton. Lumipeite on kuin aaveinen käärinliina sen ympärillä.
Minä ymmärrän, miksi lumi lehteen satanut on kuin kuolinvuoden enne.