I.
Nämä säkeet, jotka Eino Leino on pannut Väinämöisen suuhun, opastavat meidät luullakseni oikeimpaan käsitykseen kaikista hänen runoutensa pyrkimyksistä. Niissä on lausuttu mahdollisimman laaja ja perin lyyrillinen runoilija-ohjelma, — laajempi ja lyyrillisempi kuin Ibsenin: »runoilla on: pitää käräjiä itseään vastaan». Eino Leino on ainakin käytännössä osoittanut, että hänen ohjelmaansa sisältyy tuokin suuren runoilijatuomarin vaatimus; mutta hän ei ole sallinut lain syrjäyttää evankeliumia, eikä myöskään usko lain yksinään tehoavan evankeliumina, niinkuin kai Ibsen uskoi. Eino Leinon käsitys runoudesta ei ole yhtä persoonallisesti keskeistävä, mutta se on nuorekkaammin positiivinen, inhimillisempi: se antaa vapauden ihmismielen kaikille liikunnoille. Siten lyriikka muuttuu tilapäärunoudeksi sanan persoonallisessa mielessä, kuten Goethen runous, ja voi sulkea rajoihinsa inhimillisyyden kaikki vastakohtaisuudet. Milloin sellainen runoilija käy käräjiin omassa sydämessään, on hänellä aina omat välittömät todisteensa sekä myötä että vastaan, elettyjen hetkien todisteet.
Eino Leinon ohjelma oli alkujaan sama kuin J.H. Erkon, hänen jälkeensä tuotteliaimman suomenkielisen lyyrikon, joka »tiesi siksi laulavansa, kun sävelehet soivat rinnassansa». Kumpikaan heistä ei kauan pysynyt tällä älyllisesti naiivin luonnonlaulajan kannalla: Erkko vahingokseen, Eino Leino voitokseen. Kun Eino Leino runoili ylhäisen lakinsa laulajalle, oli hän juuri kohoamassa siltä asteelta, jolle Erkko on jättänyt parhaan osan omaa itseään, mieskohtaisemman runon asteelle. Niinpä hänen ohjelmansakin on itsetietoisempi, rohkeampi, väkevämpää elämäntarvetta todistava. Eino Leinon säkeisiin sisältyvät ikuisen, rohkean nuoruuden lunnassanat, sen nuoruuden, joka voi olla lapsenmielinen, olematta lapsellinen, joka uskaltaa heittäytyä elämän aaltojen kannettavaksi ilman sovinnaisuuksien korkkivyötä, joka on joka hetki valmis käymään tuomiolle oman itsensä kanssa.
Tarkastakaamme, miten hän on toteuttanut ohjelmaansa runsastuotteisen runoilijakehityksensä aikana, miten hänen lyriikassaan
»vaihtuvi vuodet ja viikot miten kipinät syttyy ja jälleen sammuu ja kuinka kulkee kuolon ja elämän laki».