KEVÄÄN LEHDOISSA.
Kevätaamuna harhaan läpi lehtojen nuorten. Ilo, autuus asuu taas rinteillä vuorten ja helmassa laakson. Kukat toisillensa ne lempeinä kuiskii, sydänaartehensa nyt lintuset suovat iloks' armastensa. Taas koivujen lehdet niin nuorina väikkyy, väre lemmen jo niiden suonissa läikkyy. — Sydän rauhatonna ma yksin harhaan. Vie turha kaiho kevätaikani parhaan. Pois itseni antaa oli mulla kaipuu; kuin meren helmaan puron aaltonen vaipuu, niin sulaa tahtoi sydän rakkauteensa, eik' enään muistaa miten kaipaukseensa monet tuhlasi vuodet. — Kuva kaivatun taaskin kevättuoreena häilyy kuin virvojen leikki. Se lähteissä päilyy, taa koivujen lehväin se ääneti lymyy, valonläikkeestä päivän se vastaani hymyy, sen karkelo-kutsun ja laulun kuulen ma kuiskeessa koivun ja hulmeessa tuulen. — Näin eespäin käypi yhä määrätön retki. Pian rientänyt taaskin on pois keväthetki.