MERI.
On moni tuuli liikkunut meren yli, se vuoroin riemua, murhetta soinut on. Mut alla pintavetten ja aallokon yhä ääneti uinuu meren salaisin syli.
Sen ääntä ei herättää ole koskaan voinut pian vaihtuva tuuli riemuine, murheineen; sitä hetkeä, jolloin lepohon rauhaiseen jo tuulet tyyntyvät, se on unelmoinut.
Se silloin kirkkaana liittävä tähtein soittoon on sävelensä ainoan, ikuisen, ja yli riemun ja murheen mennehen se selkeenä katsoo iki-elon koittoon.