VIII.
Passepartout puhuu vähän liikoja.
Tuokion kuluttua tapasi Fiks Passepartout'in rannalla, jossa tämä käveli, levollisena katsellen ympärilleen.
— No, ystävä hyvä, — sanoi Fiks, tultuaan hänen luokseen, — onko passi nyt todistettu?
— Aha, tekös siinä olette, monsieur! — huudahti ranskalainen. —
Kiitos kysymästä! Nyt on kaikki reilassa.
— Ja nyt te katselette kaupunkia?
— Niin, mutta me matkustamme semmoista kyytiä, että luulen näkeväni unta. Suezissako nyt ollaan?
— Suezissa.
— Egyptin maassa siis?
— Aivan niin.
— Nimittäin Afrikassa?
— Ihan oikein.
— Afrikassa! — toisti Passepartout. — Enpä osaa tuota vielä oikein käsittää. Ajatelkaas, herra! En ikinäni luullut meidän lähtevän etemmäksi Pariisin kuuluisaa pääkaupunkia; minä sain katsella sitä aamulla kello 7:stä ja 20 minuuttia kello 8:aan ja 40 minuuttia Pohjoisen asemahuoneen ja Lyonin asemahuoneen välillä, vaunujen akkunasta rankkasateella. Voi kuitenkin! Niin kernaasti olisin käynyt Père-Lachaise'lla ja sirkuksessa Champs-Elysées'illä!
— Teillä on siis kovin kiire? — kysäisi poliisi.
— Ei minulla, mutta isännälläni. Vaan malttakaas, minun piti ostaa sukkia ja paitoja, sillä Lontoosta ei otettu mukaan paljon mitään; ei meillä ole kuin pieni matkalaukku, ei yhtään muuta.
— Minä saatan teitä kauppapuoteihin, joista saatte ostaa mitä vain tahdotte.
— Monsieur, — sanoi Passepartout, — tehän olette itse kohteliaisuus, oikein totta.
He läksivät yhdessä. Passepartout puheli alinomaa.
— Kunhan vain en myöhästyisi höyrylaivalta, — arveli hän.
— Ettehän toki, — vastasi Fiks, — kello on vasta 12.
Passepartout veti esiin suuren kellonsa.
— Kaksitoista? Kyllä kai! Kello on kahdeksaa minuuttia vailla 9.
— Kellonne jättää, — sanoi Fiks.
— Minunko kelloni jättää! Vanha perintökello, joka on jo vaarin-isän ajoilta! Se ei valehtele, ei viittäkään minuuttia koko vuodessa. Se on oikea kronometri.
— Nyt huomaan, — sanoi Fiks. — Kellonne näyttää Lontoon aikaa, mutta Lontoon kellot ovat kaksi tuntia jäljellä Suezin kelloista. Teidän tulee asettaa aina kellonne sen maan kellojen mukaan, jossa olette.
— Minäkö rupeaisin kelloani vääntelemään! — huudahti Passepartout. —
En tässä maailmassa!
— Sitten ei kellonne pidä yhtä auringon kanssa.
— Olkoon pitämättä sitten; se merkitsee, että aurinko ei itsekään käy täällä oikein!
Ja ylpeällä kädenkeikauksella Passepartout pisti kellonsa jälleen taskuun.
Kotvasen kuluttua sanoi hänelle Fiks:
— Teillä oli siis kova kiire päästä Lontoosta?
— Olipa niinkin. Viime keskiviikko-iltana tuli herra Fogg kotiin klubista kello 8, ihan vastoin tavallisuutta, ja kolme neljännestä sen jälkeen olimme jo matkalla.
— Mutta minne teidän isäntänne matkustaa?
— Yhä eteenpäin. Maan ympäri!
— Maanko ympäri! — huudahti Fiks.
— Jaa-a, 80 päivässä! Hän sanoi lyöneensä semmoisen vedon, mutta näin meidän kesken sanoen, minä en sitä usko. Eihän siinä olisi järkeä eikä mitään. Ei maar, kyllä siinä toinen kala merrassa on.
— Onko hän hyvin omituinen, tuo herra Fogg?
— Siltä näyttää.
— Onko hän rikas?
— Ihan varmaan; kaunis summa hänellä on mukanaankin, ihan uuden uutukaisia seteleitä tuommoinen kasa. Eikä hän rahojaan surkeile. Katsokaas, hän lupasi "Mongolia'n" koneenkäyttäjällekin runsaan palkinnon, jos tulemme Bombayhin ennen määrättyä aikaa.
— Olette kai tuntenut isäntänne jo kauan aikaa?
— Minäkö? Vastahan minä tulin hänen palvelukseensa samana päivänä kuin läksimme Lontoosta!
Helppo on ymmärtää, millaisen vaikutuksen nämä vastaukset tekivät poliisimiehen kiihottuneeseen mieleen.
Kiireinen lähtö Lontoosta vähän aikaa sen jälkeen kuin varkaus oli tapahtunut, iso rahasumma mukana, kiire päästä merentakaisiin maihin, kummallisen vedon veruke y.m. — kaikki tuo oli omiansa vahvistamaan Fiksin epäluuloja. Hän haastatteli vieläkin ranskalaista ja sai tietää, ettei tämä ollenkaan tuntenut isäntäänsä, että isäntä asui Lontoossa yksinään, että häntä sanottiin rikkaaksi, vaikkei tietty, mistä hän oli rikkautensa saanut, että hän oli semmoinen mies, josta ei saanut selkoa, j.n.e. Samalla päätti myös Fiks, ettei Phileas Fogg suinkaan jää Sueziin, vaan tosiaankin menee Bombayhin.
— Onkos Bombayhin pitkäkin matka? — kysäisi Passepartout.
— Hyvin pitkä, — vastasi Fiks. — Te saatte olla merellä kymmenen päivää yhtämittaa.
— Missä se Bombay teidän mielestänne on?
— Indiassa.
— Aasiassa siis?
— Se on tietty.
— No pentele! Kuulkaapas … minua huolettaa suuresti eräs seikka … se on tuo kovan onnen liekki.
— Mikä liekki?
— Se kaasuliekki, näettekös. Minä unohdin sen palamaan, ja siellä se palaa tänäkin päivänä minun kustannuksellani. Minä olen laskenut, että tuo kaasu maksaa minulle kaksi shillingiä vuorokaudessa, justiin kuusi penceä enemmän kuin saan palkkaa, ja mitä kauemmin matkaamme kestää, niin ymmärrättehän…
Ymmärsikö Fiks tätä kaasujuttua? Tuskin. Hän ei sen enempää sitä kuunnellutkaan, vaan teki päätöksensä. Hän oli nyt tullut ranskalaisen kanssa basaariin ja jätti toverinsa sinne ostoksia tekemään, kehotettuaan häntä joutumaan hyvissä ajoin "Mongolia'lle". Itse hän meni nopein askelin konsulin konttoriin.
Fiks oli mielestänsä saanut asian selville ja oli jälleen tyyni ja kylmä.
— Herra konsuli, — sanoi hän, — ei epäilemistä enää; hän se on. Hän on olevinaan omituinen henkilö, joka muka aikoo matkustaa maan ympäri 80 päivässä.
— Siis hirtehinen, joka toivoo pääsevänsä Lontooseen jälleen näytettyään pitkää nenää kaiken maailman poliiseille.
— Saa nähdä, saa nähdä.
— Mutta kenties olette sittenkin erehtynyt? kysyi konsuli vielä kerran.
— En ole.
— Mutta miksikä varas olisi niin itsepintaisesti tahtonut passiansa todistettavaksi Suezissa?
— Miksikä? Mistä minä sen tiedän, herra konsuli? Mutta olkaa hyvä ja kuulkaa minua.
Hän kertoi kaikki pääseikat, mitkä oli kuullut Foggin palvelijalta.
— Niin, — sanoi konsuli, — kaikki asianhaarat ovat häntä vastaan.
Mutta mitäs aiotte tehdä nyt?
— Minä lähetän sähkösanoman Lontooseen, ja pyydän sieltä vangitsemiskäskyä Bombayhin, astun "Mongolia'lle", seuraan varasta hamaan Indiaan ja siellä, Englannin alueella, otan hänet koreasti kiinni, toinen käsi hänen olallaan ja toisessa vangitsemiskäsky.
Nämä sanat Fiks lausui mitä suurimmalla kylmäkiskoisuudella. Hän sanoi sitten jäähyväiset ja meni sähkösanomakonttoriin. Sieltä hän lähetti Lontoon poliisipäällikölle sähkösanoman, josta jo on ollut puhe.
Neljännestunnin kuluttua Fiks, mukanaan pieni laukku ja runsaasti rahoilla varustettuna astui "Mongolia'lle", ja pian kynti tuo suuri höyrylaiva täysissä höyryin Punaisen meren pintaa.