XIV.
Phileas Fogg kulkee ihanan Gangeen laakson kautta katsahtamattakaan siihen.
Pelastus oli onnistunut. Tunnin aikaa vielä jälkeenpäin nauratti Passepartout'ia tämä vikkelä menestys. Sir Francis Cromarty oli puristanut tuon uljaan pojan kättä. Herra Fogg oli sanonut hänelle: <i>well!</i> (hyvin!) — ja tuo sana hänen suussansa merkitsi erinomaisen korkeata hyväksymistä. Tähän oli Passepartout vastannut, että kunnia koko tästä asiasta tulee hänen isännällensä. Hänelle, Passepartout'ille, se oli muka ollut vain "tuommoinen hassu päähänpisto", ja oikein sydämen pohjasta hän nauroi ajatellessaan, että hän, Passepartout, entinen nuoralla-tanssija, entinen palokunnan kersantti, oli ollut viehättävän naisen miehenä, balsamoituna indialaisena ruhtinaana!
Nuori indiatar ei vieläkään tiennyt, mitä oli tapahtunut.
Villavaippoihin kiedottuna hän makasi toisessa istuinkorissa.
Norsu, tarkan oppaan ohjaamana, kulki kovaa vauhtia vielä pimeän metsän kautta. Tunnin kuluttua siitä kuin oli Pilajin pagodilta lähdetty, saavuttiin suunnattoman suurelle lakealle. Kello 7 pysähdyttiin lepäämään. Ruhtinatar makasi yhä vielä horroksissaan. Opas antoi hänelle vähän vettä, johon oli sekoitettu pari pisaraa konjakkia, mutta oopiumin vaikutus kesti yhä vieläkin jonkun aikaa.
Sir Francis Cromarty, joka tiesi, mitä hampunsavu vaikuttaa, ei ollut ensinkään levoton hänen tähtensä.
Mutta vaikkei hän ollut rauhaton nuoren ruhtinattaren toipumisesta, niin ajatus hänen tulevaisuudestaan ei sallinut hänen olla levollisena. Hän sanoi suoraan Phileas Foggille, että jos ruhtinatar jää Indiaan, niin hän jälleen joutuu pyöveliensä käsiin. Näitä pirun riivaamia olentoja oli kaikkialla Indiassa, ja kaiketikin he, olkoon poliisi kuinka valpas tahansa, saavat uhrinsa jälleen valtoihinsa, jollei Madrasissa, niin Bombayssa, ellei siellä, niin Kalkuttassa. Sir Francis kertoi, asiata todistaakseen, samanlaisen seikan, joka oli tapahtunut joku aika sitten. Hänen mielestänsä tuo nuori nainen ei ollut turvassa ennenkuin ulkopuolella Indian nientä.
Phileas Fogg sanoi panevansa nämä tiedot visusti muistiinsa.
Kello 10 ilmoitti opas, että nyt oli tultu Allahabadin pysäyspaikalle.
Sieltä alkoi jälleen rautatie, jota myöten vuorokaudessa pääsee
Allahabadista Kalkuttaan.
Phileas Fogg ennättää siis oikeaan aikaan höyrylaivalle, joka seuraavana päivänä, lokakuun 25:ntenä, kello 12 päivällä oli lähtevä Hongkongiin.
Ruhtinatar nostettiin erityiseen huoneeseen pysäyspaikalla. Passepartout lähetettiin ostamaan tarpeellisia kapineita, niinkuin vaatteita, saaleja y.m., mitä vain löytäisi. Rahoja hän ei saa säästää, niin sanoi isäntä.
Passepartout läksi heti ulos ja juoksi katuja pitkin ylös ja alas. Allahabad, s.o. Jumalan kaupunki, on pyhimpinä pidettyjä paikkoja Indiassa, se kun on rakennettu kahden pyhän virran, Gangeen ja Dshumnan, yhdyntäpaikalle. Näiden virtain varsille tekevät hurskaat ihmiset toivioretkiä kaikilta haaroin niemimaata. Muutoin kertoo taru Gangeen lähteen olevan taivaassa, josta Brama on sen armossansa pannut juoksemaan maahan.
Ostoksia tehdessään oli Passepartout ennättänyt katsella kaupunkia, joka ennen oli suojattu komealla, nyt valtion vankilaksi muutetulla linnoituksella. Nykyään ei siinä enää harjoiteta kauppaa eikä mitään teollisuutta, vaikka se ennen muinoin oli ollut kuuluisa kauppa- ja tehdaskaupunki. Passepartout, joka turhaan oli hakenut muotimakasiinia, ikäänkuin olisi luullut kävelevänsä Lontoossa Regent-Streetillä muutaman askeleen päässä Farmer & C:sta, ei saanut haluamiansa kapineita — skotlanninkankaista leninkiä, suurta vaippaa ja komeata saukonnahkaista kappaa — muualta kuin eräältä hävyttömältä juutalaiselta, jolle hänen täytyi maksaa 75 puntaa siitä. Kaupat tehtyänsä hän kumminkin palasi riemuissaan pysäyspaikalle.
Mrs.[7] Auda oli ruvennut toipumaan. Pilajin pappien aikaansaama huumaus haihtui haihtumistaan, ja hänen kauniisiin silmiinsä palasi jälleen koko ihanuudessaan hindulainen sulous.
Kuningas ja runoniekka Usaf Uddaul ylistelee Ahmehnagaran kuningattaren suloja tällä tavalla:
"Hänen loistavat hiuksensa, kahtia jaetut, verhoavat hänen hentojen, valkoisten, terveydestä loistavain poskiensa soinnukkaita piirteitä. Hänen kiiltomustat kulmansa kaareilevat kuni Kaman, rakkauden jumalan, jousen kaari, ja hänen pitkäin silkkisten silmäripsiensä alla, suurten kirkkaitten silmäin mustasta teräksestä heijastuu, kuni Himalaijan pyhistä järvistä, taivaallinen, puhdas valo. Siroina, tasaisina, lumivalkoisina kiiltävät hänen hampaansa hymyhuulten välissä kuni kastepisarat granaattikukan puoleksi puhjenneessa terässä. Hänen pienoiset, soreat korvansa, piirteiltään säännölliset, hänen punertavat kätösensä, hänen pienet, somat jalkansa, hennot kuni lootos-kukan umppu, kimaltelevat ihanimmista Ceylonin helmistä, komeimmista Golkondan timanteista. Hänen solakka, yhden käden täyttämä vyötäisensä enentää kauneutta hänen pyöreäin lanteittensa muodosteessa ja koko hänen vartalonsa täyteläisyydessä, jossa kukoistava nuoruus näyttää runsaimmat aarteensa, ja hänen silkkisen vaippansa poimut kertovat, että hänet on hopeaan veistänyt Vicvacarma'n, iankaikkisen kuvanveistäjän, jumalainen käsi."
Tämä runollinen kuvaus olkoon nyt sillänsä, mutta varmaa on, että Mrs. Auda, Bundelkundin rajahin leski, oli "viehättävä" nainen sanan täydessä merkityksessä. Hän puhui englanninkieltä varsin sujuvasti, eikä opas ollut yhtään laskenut liikoja sanoessaan nuoren parsilaisen aivan muuttuneen kasvatuksen vaikutuksesta.
Juna oli valmiina lähtemään Allahabadista. Parsilainen oli myös tullut sinne. Mr. Fogg maksoi sovitun palkan eikä penniäkään enempää. Tämä hiukan ihmetytti Passepartout'ia, joka kyllä tiesi, kuinka paljon tuo luotettava opas oli tehnyt hänelle hyötyä. Olihan parsilainen henkensä uhalla ottanut osaa Pilaji-juttuun, ja jos hindut myöhemmin saavat hänet kiinni, niin hän tuskin voi välttää heidän kostoansa.
Vielä oli jäljellä kysymys Kiunista. Mitä kummaa sillä tekisi, tuolla kalliilla norsulla?
Mutta Phileas Fogg oli jo ratkaissut tuon kysymyksen.
— Kuules, parsilainen, — sanoi hän oppaalle, — sinä olet tehtäväsi hyvin toimittanut. Olen maksanut palkan työstäsi, mutta en uskollisuudestasi. Saat norsun omaksesi, jos tahdot.
Oppaan kasvot loistivat.
— Sehän on koko omaisuus, jonka teidän arvoisuutenne minulle lahjoittaa! — huudahti hän.
— Ota vaan, parsilainen, — vastasi Mr. Phileas Fogg, — velkaa sinulle sittenkin jään.
— Se kelpaa se! — huusi Passepartout. — Ota pois, ystävä! Kiuni on kelpo ja uljas eläin.
Passepartout meni eläimen luo ja antoi sille sokeria lausuellen:
— Se, Kiuni, se, se!
Norsu osoitti mieltymystään muutamalla omituisella mörinällä, sieppasi sitten kärsällään Passepartout'ia vyötäisistä ja kohotti hänet päänsä kohdalle. Passepartout ei pelännyt ollenkaan, vaan silitteli ja hyväili elukkaa, ja Kiuni laski hänet hiljalleen jälleen maahan. Ja hyväksi lopuksi läväytti kunnioitettava Kiuni häntä kärsällään, johon vastaukseksi kunnioitettava ranskalainen läväytti häntä kädellään.
Tuokion kuluttua istuivat Phileas Fogg, sir Francis Cromarty ja
Passepartout mukavassa rautatievaunussa, jossa paras sija oli suotu
Mrs. Audalle. Juna kiiti nyt tulista vauhtia Benaresin kaupunkia kohti.
Sinne oli korkeintaan 80 peninkulmaa, ja he saapuivat sinne kahden tunnin kuluttua.
Matkalla toipui nuori rouva täydellisesti; hangin unettavat höyryt olivat kokonaan haihtuneet.
Kuinka kovin hän hämmästyi nähdessään olevansa rautatievaunussa, puettuna eurooppalaiseen pukuun ja matkustajien seurassa, joita hän ei tuntenut!
Matkatoverit osoittivat hänelle ensin mitä hellintä huolenpitoa ja virkistivät häntä muutamalla pisaralla likööriä. Sen jälkeen kenraali kertoi koko tapauksen ja huomautti, kuinka Phileas Fogg oli ollut vähällä uhrata henkensä hänen pelastuksekseen, ja selitti sitten, miten pelastus oli tapahtunut ja kuinka suuri osa Passepartout'illa oli siinä työssä ollut.
Mr. Fogg ei sanonut tuohon yhtään mitään. Passepartout kainosteli ja saneli sanelemistaan, että "mitäs turhia, eihän se…"
Mrs. Auda kiitti pelastajiansa sydämellisesti, enemmän kyynelillä kuin sanoilla. Hänen kauniit silmänsä ilmoittivat hänen sydämellisen kiitollisuutensa vielä selvemmin kuin huulet. Kun hänen mieleensä sitten jälleen johtui tuo hirveä uhrausjuhla, tuo Indian maa, jossa niin monet vaarat häntä odottivat, silloin kävi kylmä vavistus koko hänen ruumiinsa kautta.
Phileas Fogg ymmärsi Mrs. Audan ajatukset ja rauhoittaaksensa häntä tarjoutui, muutamalla kylmällä sanalla kuitenkin, viemään hänet Hongkongiin, jonne hän jäisi siksi kuin asia on unohdettu.
Kiitollisena otti nuori rouva tarjouksen vastaan. Hongkongissa sattuukin hänellä olemaan sukulainen, parsilainen hänkin ja etevimpiä kauppiaita sanotussa kaupungissa, joka on kaikin puolin englantilainen, vaikka onkin Kiinan rannalla.
Kello puoli yksi pysähtyi juna Benaresissa. Bramiinilaiset tarut kertovat tämän kaupungin olevan samalla paikalla kuin muinoin Kaasin kaupunki, joka ennen vanhaan oli heilunut ilmassa kuin Muhammedin hauta. Mutta nyt meidän reaalisena aikanamme sijaitsi Benares eli Indian Ateena, kuten orientalistit sitä nimittävät, varsin yksinkertaisesti maassa, ja Passepartout näki vilaukselta sen kivikartanot ja oksista punotut mökit, jotka näyttivät varsin viheliäisiltä.
Tänne oli sir Francis Cromarty jääpä. Hänen sotajoukkonsa oli majoitettuna muutamain peninkulmain päähän kaupungista pohjoiseen. Kenraali sanoi senvuoksi jäähyväiset Phileas Foggille toivottaen hänelle hyvin paljon onnea ja sanoen suovansa, että tämä uudelleen tekisi tällaisen matkan vähemmin omituisella, mutta sitä edullisemmalla tavalla. Mr. Fogg ojensi sanaakaan sanomatta kätensä. Mrs. Auda lausui hänelle sen sijaan sydämelliset jäähyväiset. Hän ei sanonut koskaan unohtavansa kiitollisuuden velkaansa sir Francis Cromartylle. Passepartout'ia kenraali kunnioitti ystävällisellä kädenpuristuksella. Liikutettuna Passepartout kysäisi, missä ja milloin hän saisi uhrautua kenraalin edestä.
Niin erottiin.
Benaresin kaupungista alkaen kulkee rautatie osittain Gangeen laakson kautta. Vaunun akkunasta näki kirkkaalla ilmalla ohitse kiitävän Beharin maakunnan viheriällä verhottuja vuoria, ohra- ja maissipeltoja, jokia ja järviä, joissa veheriät alligaattorit mellastivat, somia kyliä ja vihantia metsiä. Muutamia norsuja ja isokyttyräisiä zebu-härkiä näkyi uiskentelevan virran vedessä, ja huolimatta myöhäisestä vuodenajasta ja jotenkin jo viileästä ilmasta oli siinä hinduja kumpaakin sukupuolta joukottain kylpemässä, niinkuin käskee heidän uskontonsa. Nämä uskovaiset, buddhalaisuuden suuret viholliset, tunnustavat Braman uskontoa, jota edustaa kolme jumalaolentoa: Vishnu, auringon jumala, Shiva, luonnonvoimain olennoima, ja Brama, pappien ja lainsäätäjäin korkein mestari. Mutta milläpä silmin nuo Bramat ja Shivat ja Vishnut katsoisivat nykyistä britannioittua Indiaa, kun viheltelevät höyrylaivat saastuttavat pyhän Gangeen vettä, säikyttäen kalalokkeja sen pinnalla, kilpikonnia, joita sen rannoilla syntyy, ja hartaita uskovaisia, jotka pitkällään venyvät sen äyräillä.
Koko tuo kuva kiiti salaman nopeudella ohitse, ja usein kietoi savu sen sakeaan vaippaansa. Matkustajat tuskin erottivat Kunarin linnan, 20 peninkulman päässä kaakkoiseen Benaresin kaupungista, Belfarin rajahien entisen linnan; Gatsepurin ja sen isot ruusuvesitehtaat; lordi Cornwallisin haudan Gangeen vasemmalla rannalla; linnoitetun Buksarin kaupungin; Patna nimisen ison tehdas- ja kauppakaupungin, jossa pidetään Indian suurimpia oopiumi-markkinoita; Monghir nimisen kaupungin, joka on yhtä englantilainen kuin Manchester tai Birmingham, tunnettu valinpajoistaan ja asetehtaistaan, ja jonka korkeat tehtaiden piiput nokeavat sakealla savullaan Braman taivasta — oikea korvapuusti unelmain maassa!
Tuli yö. Ulvoen ja kiljuen pakenivat tiikerit, karhut ja sudet veturin edeltä, joka syöksi nopeinta vauhtia, ja matkustajilta jäivät näkemättä kaikki Bengalin merkillisyydet, Golkonda, Guurin rauniot, Murshedabad, entinen pääkaupunki, Burdvan, Hugly, Chandernagor, tuo ranskalainen kaupunki Indian alueella, — kuinkahan ylpeä olisi Passepartout ollutkaan, jos olisi saanut nähdä Ranskan lipun liehuvan siellä!
Viimeinkin tultiin Kalkuttaan kello 7 aamulla. Postihöyrylaiva oli lähtevä Hongkongiin vasta puolenpäivän aikana. Phileas Foggilla oli siis vielä viisi tuntia aikaa.
Matkasuunnitelman mukaan hänen piti oleman Indian pääkaupungissa lokakuun 25 p:nä, 23 päivää Lontoosta-lähtönsä jälkeen. Määrättynä päivänä hän oli sinne saapunutkin. Hän ei siis ollut voitolla eikä tappiolla. Valitettavasti oli kaksi päivää, jotka hän oli voittanut matkalla Lontoosta Bombayhin, mennyt häneltä hukkaan — lukija tietää jo miten; mutta luultavaa on, ettei Fogg ollut siitä yhtään pahoillansa.