XX.
Fiks yhtyy Phileas Foggin kanssa yhteen.
Tällä välin, mitään pahaa aavistamatta, käveli Mr. Fogg Mrs. Audan kanssa kaupungilla. Sittenkuin Mrs. Auda oli vastaanottanut hänen tarjouksensa, viedä hänet Eurooppaan, oli Mr. Foggin täytynyt ryhtyä hankkimaan kaikkia noin pitkälle matkalle tarvittavia kapineita. Englantilainen gentlemanni saattaa kyllä matkustaa maan ympäri pieni matkalaukku kädessä, mutta toisin on naisihmisen laita. Senpävuoksi täytyi ostaa vaatteita ja mitä muuta matkalla tarvittaisiin. Herra Fogg teki kaiken tämän omituisella tyyneydellänsä, ja kun nuori rouva, kainostuen niin suuresta ystävällisyydestä, pyyteli anteeksi tai kielteli, vastasi Fogg aina samoilla sanoilla:
— Se kuuluu minun matkaohjelmaani.
Ostokset suoritettuansa he palasivat hotelliin ja söivät päivällistä hienossa table d'hôte'ssa. Mrs. Auda, joka oli hieman väsynyt, meni huoneisiinsa, puristettuansa "à l'anglaise" uljaan pelastajansa kättä.
Kunnioitettavan gentlemannin illanviettona oli Times ja Illustrated
London News.
Jos hän olisi milloinkaan mitään voinut kummastella, niin olisi hänen ainakin täytynyt kummaksensa panna sitä, ettei palvelijaa vielä kuulunut kotiin maatapanon aikana. Mutta tietäessään höyrylaivan lähtevän Jokohamaan vasta huomisaamuna ei hän asiasta sen enempää lukua pitänyt. Aamullakaan ei vielä kuulunut Passepartout'ia.
Mitä kunnon gentlemanni lienee arvellut saatuaan tietää, ettei hänen palvelijansa ollut käynytkään hotellissa, sitä ei kukaan voi sanoa.
Herra Fogg otti matkalaukkunsa, ilmoitti Mrs. Audalle ajan olevan lähteä ja tilasi palankiinin.
Kello oli silloin 8, ja "Carnatic'in" oli määrä lähteä nousuveden tultua kello puoli 10.
Mr. Fogg ja Mrs. Auda nousivat mukavaan palankiiniin; matkakapineet seurasivat käsirattailla perässä.
Puolen tunnin kuluttua he saapuivat venelaiturille, mutta siinä Mr.
Fogg sai tietää "Carnatic'in" lähteneen edellisenä iltana.
Mr. Fogg oli tänä aamuna toivonut kohtaavansa palvelijan sekä höyrylaivan: nyt hän ei kohdannut kumpaistakaan. Mutta ei harmin värettäkään näkynyt hänen kasvoillansa, ja Mrs. Audalle, joka rauhatonna katseli häntä, virkkoi hän vain:
— Tuli este, madame, ei muuta mitään.
Tällöin läheni häntä mies, joka tarkasti silmäili häntä. Tämä oli salapoliisi Fiks, joka tervehdittyään sanoi:
— Ettekö te, monsieur, ole, niinkuin minäkin, matkustajia, jotka eilen tulivat tänne "Rangoon'illa"?
— Olen, — vastasi Fogg kylmästi, — mutta en tiedä, kenen kanssa…
— Suokaa anteeksi, luulin kohtaavani täällä palvelijanne.
— Tiedättekö, missä hän on? — kysyi nuori rouva.
— Kuinka? — vastasi Fiks, ollen hämmästyvinään, — eikö hän ole mukana?
— Ei, — vastasi Mrs. Auda. — Häntä ei ole näkynyt sitten eilispäivän. Olisiko hän yksinään mennyt "Carnatic'ille" ilman meitä?
— Ilman teitäkö, madame? — vastasi poliisimies. — Mutta sallikaa kysyäni: oliko teidän sitten aikomus lähteä "Carnatic'illa"?
— Oli kyllä.
— Niin minunkin, mutta pitipäs vaan tulla tällainen kiusa. "Carnatic" sai höyrykattilansa korjatuksi pikemmin kuin oli luultu ja läksi Hongkongista 12 tuntia ennen määrättyä aikaa, ilmoittamatta siitä kellekään mitään, ja nyt täytyy odottaa kahdeksan päivää, ennenkuin toinen höyrylaiva lähtee.
Lausuessaan nuo sanat "kahdeksan päivää" tunsi Fiks sydämensä sykähtelevän riemusta. Kahdeksan päivää! Fogg on viipyvä Hongkongissa kahdeksan päivää! Vangitsemiskäsky tulee siinä ajassa kyllä perille. Viimeinkin näytti onni alkavan hymyillä lain edustajalle.
Mutta kuvailkaapa hänen hämmästyksensä, kun hän kuuli Phileas Foggin virkkavan tyynesti:
— Onhan luullakseni muitakin laivoja Hongkongin satamassa kuin
"Carnatic".
Mr. Fogg tarjosi käsivartensa Mrs. Audalle ja käänsi askeleensa satamaan, tiedustellaksensa muita laivoja.
Fiks seurasi kovin rauhatonna. Olisi luullut hänen olevan kiinnisidotun
Mr. Foggiin.
Mutta onni näkyi tosiaankin hyljänneen tuon gentlemannin, jota se tähän saakka oli suosinut. Phileas Fogg käveli kokonaista kolme tuntia satamassa ristiin rastiin, lujasti päätettyään vuokrata, jos ei muu auttaisi, vartavasten laivan Jokohamaan. Mutta hän näki ainoastaan laivoja, jotka joko ottivat tai purkivat lastia ja jotka siis eivät olleet valmiita lähtemään. Fiks rupesi jälleen toivomaan.
Mr. Fogg ei kumminkaan ollut millänsäkään, vaan kyseli kyselemistään ja olisi tätä tehden mennyt vaikka hamaan Makaoon asti. Mutta äkkiä astui muuan merimies hänen luokseen.
— Tahdotteko venettä, armollinen herra? — kysyi merimies lakki kourassa.
— Onko teillä venettä, joka olisi valmis lähtemään? — kysyi herra
Fogg.
— On kyllä, armollinen herra, luotsikutteri n:o 43, paras koko joukosta.
— Kulkeeko hyvin?
— 8 tai 9 peninkulmaa tunnissa. Tahdotteko nähdä sitä?
— Tahdon.
— Vene on kyllä oleva mieliinne, sen takaan. Suvaitsette kai tehdä pienen huvimatkan merellä?
— Pitkän matkan.
— Minne asti?
— Tahdotteko viedä minut Jokohamaan?
Merimies, suu auki ja silmät selällään, katsoi häneen.
— Leikkiähän laskette, armollinen herra? — sanoi hän.
— En laske leikkiä. Minä myöhästyin "Carnatic'ilta" ja minun täytyy olla Jokohamassa viimeistään tämän kuun 14 p:nä ennättääkseni höyrylaivaan, joka lähtee San Fransiskoon.
— Ikävä juttu, — sanoi luotsi, — mutta mahdotonta.
— Minä tarjoan teille sataa puntaa päivältä ja palkinnoksi kaksisataa puntaa, jos päästään määrättynä aikana perille.
— Ihanko totta? — kysäisi luotsi.
— Ihan, — vastasi Mr. Fogg.
Luotsi astui muutamia askelia. Hän katseli merta; hänessä näkyi selvästi taistelevan toisella puolen halu saada omakseen suunnaton rahasumma ja toisella puolen pelko niin pitkälle matkalle lähteä. Fiks oli hirveässä tuskassa.
Sillä välin oli Mr. Fogg kääntynyt Mrs. Audan puoleen.
— Ettehän pelkää, madame? — kysyi hän.
— Teidän seurassanne en, Mr. Fogg, — vastasi toinen.
Luotsi astui jälleen gentlemannin eteen käännellen ja väännellen hattuaan käsissänsä.
— No, luotsi? — kysyi herra Fogg.
— Niin, armollinen herra, — vastasi luotsi, — en saata panna väkeäni, itseäni enkä teitäkään alttiiksi vaaroille niin pitkällä matkalla tähän vuodenaikaan pienessä aluksessa, joka vetää tuskin kahtakaankymmentä tonnia. Sitäpaitsi emme kumminkaan ennättäisi oikeaan aikaan, sillä Hongkongista Jokohamaan on 1,650 peninkulmaa.
— Ei ole kuin 1,600, — huomautti herra Fogg.
— Ykskaikki.
Fiks tunsi helpotusta.
— Mutta, — lisäsi luotsi, — kenties menisi asia lukkoon toisella tavalla.
Fiks oli tukehtua.
— Millä tavalla? — kysyi Phileas Fogg.
— Nagasakiin, joka on Japanin eteläpäässä, on Hongkongista 1,100 peninkulmaa, mutta Shangaihin ei ole kuin 800. Viimeksimainitulla matkalla sopii pysytellä lähellä Kiinan rannikkoa, ja siitä on iso etu, sitä isompi, koska merenvirta siinä käy pohjoiseen.
— Kuulkaa, luotsi, — sanoi Phileas Fogg, — Jokohamassa minun täytyy laivalle ennättää eikä Shanghaissa eikä Nagasakissa.
— Mitä se tekee? — vastasi luotsi. — Postilaiva San Fransiskoon ei lähde Jokohamasta; se vain poikkeaa Jokohamaan ja Nagasakiin, mutta Shanghaista se oikeastaan lähtee.
— Tiedättekö sen varmaan?
— Ihan varmaan.
— Ja milloin se lähtee Shanghaista?
— Tämän kuun 11 p:nä kello 7 illalla. Meillä on siis vielä neljä päivää, s.o. 96 tuntia, ja kulkien keskimäärin 8 peninkulmaa tunnissa, jos nimittäin tuuli on myötäinen ja meri rauhallinen, ennätämme kyllä hyvissä ajoin perille.
— Milloin voisitte lähteä?
— Tunnin kuluttua. Täytyy ensin ostaa ruokavaroja ja panna kaikki kuntoon.
— Päätetty siis. Tekö laivuri olette?
— Niin olen, John Bunsby, "Tankadere'n" laivuri.
— Tahdotteko käsirahaa?
— Jos suvaitsisitte, niin…
— Kas tässä 200 puntaa etukäteen. Monsieur, — lisäsi Phileas Fogg kääntyen Fiksiin, — jos tahdotte käyttää tilaisuutta…
— Olin juuri nöyrimmästi pyytää teiltä sitä, monsieur, — sanoi Fiks päättävästi.
— Hyvä! Puolen tunnin kuluttua olemme laivalla.
— Mutta kuinka käy Passepartout paran? — kysäisi Mrs. Auda kovin levotonna hänestä.
— Teen hänen edukseen minkä voin, — vastasi Phileas Fogg.
Sillä välin kuin Fiks hermostuneena, kuumeisena, kiihkoisana astui luotsin alukseen, menivät toiset kaksi Hongkongin poliisivirastoon, jossa Phileas Fogg ilmoitti Passepartout'in tuntomerkit ja talletti sinne rahasumman matkarahoiksi Passepartout'ille kotimaahan. Samoin teki hän Ranskan konsulivirastossa. Senjälkeen vei palankiini heidät hotelliin, josta matkakapineet otettiin, ja vihdoin jouduttiin takaisin satamaan.
Kello löi 3. Luotsialus n:o 43 oli valmiina lähtöön laivaväki oli paikoillansa, ruokavarat oli ostettu.
"Tankadere" oli vähäinen, erittäin sievä kutteri, 20 tonnin vetoinen, somasti ja sievästi laitettu; se näytti kilpajahdilta. Kiiltävät vasket, galvanoidut raudat, kansi valkoinen kuin norsunluu — kaikki osoitti, että laivuri John Bunsby oli siisteyttä rakastava mies. Molemmat mastot olivat hiukan takanojassa, purjeita oli kaikenlaisia, niin että kyllä oli toivoa matkan edistymisestä kelpo tuulella. "Tankadere" olikin jo monta kertaa voittanut palkintoja kilpapurjehduksissa.
Laivaväkeä oli, paitsi laivuria John Bunsbytä, neljä miestä. Nämä olivat uljaita, kokeneita merimiehiä, uskalsivat kovassakin ilmassa ulapalle ja tunsivat tyyten tarkoin nämä purjehdusväylät. John Bunsby, noin viidenviidettä vuoden ikäinen, oli lujavartaloinen mies, iho ruskeaksi ahavoitunut, katse vilkas, kasvojenpiirteet tarmokkaat. John Bunsby olisi herättänyt luottamusta jo ensi silmäyksellä kenessä hyvänsä.
Mr. Fogg ja Mrs. Auda astuivat alukseen. Fiks oli jo siellä. Perällä oli vähäinen, neliskulmainen kajuutta, sisustettu sohvilla joka seinällä. Keskellä lattiata oli pöytä ja pöydällä heiluva lamppu. Kaikki oli vähäistä, mutta somaa.
— Mieleni on paha, etten saata tarjota teille tämän parempaa, — sanoi
Mr. Fogg Fiksille, joka kumarsi ääneti.
Salapoliisista tuntui hieman nöyryyttävältä käyttää tällä lailla hyödykseen herra Foggin kohteliaisuutta.
— Erittäin kohtelias konna, — ajatteli Fiks, — mutta konna sittenkin.
Kello 3 ja 10 min. nostettiin purjeet. Englannin lippu liehui maston nenässä. Matkustajat olivat laivan kannella. Mr. Fogg ja Mrs. Auda loivat vielä viimeisen silmäyksen rannalle, katsellen, eikö Passepartout'ia näkyisi, mutta turhaan.
Fiks ei ollut oikein levollinen. Mitäs, jos Passepartout, jota hän oli niin pahasti kohdellut, sattumalta tulisi rannalle? Siinä syntyisi selityksiä, varsin vähän edullisia salapoliisille. Mutta ranskalaista ei näkynyt; hän oli epäilemättä edelleen horroksissa oopiumista.
John Bunsby nostatti ankkurin, "Tankadere'n" purjeet paisuivat, ja pian se kiiti ulos Hongkongin satamasta keikkuen aalloilla.