XXI.
"Tankadere'n" laivuri on menettämäisillään luvatun palkinnon.
Olipa tosiaankin uskallettua tämä 800 peninkulman merimatka niin pienellä aluksella ja erittäinkin tähän aikaan vuodesta. Kiinan purjehdusvedet ovat hyvin vaarallisia, niissä kun tuulet äkkiä heittelevät suunnasta toiseen, liiatenkin päiväntasauksen aikaan, ja nythän oli vasta marraskuu alulla.
Luotsin olisi arvattavasti ollut edullisempi viedä matkustajat aina Jokohamaan, koska hän sai niin hyvän päiväpalkan. Mutta kovinpa mieletöntä olisi ollut lähteä tuommoiselle retkelle; rohkeata jo oli matka Shanghaihinkin. Mutta John Bunsby luotti alukseensa, joka kiiti kuin sotka aaltojen harjoja pitkin, ja siinä hän kenties olikin oikeassa.
Illan suussa samana päivänä oli "Tankadere" päässyt Hongkongin oikullisista väylistä.
— Minun ei tarvinne, — sanoi Phileas Fogg, kutterin laskiessa ulapalle, — muistuttaa, että kulkua on jouduttaminen niin paljon kuin mahdollista.
— Luottakaa minuun, armollinen herra, — vastasi John Bunsby. — Purjeita vedämme ylös, minkä tuuli suinkin sallii. Prammipurjeista ei olisi nyt kuin pelkkää haittaa.
— Tuo on teidän ammattianne, ei minun; minä luotan teihin.
Phileas Fogg seisoi hajasäärin, kuni oikea merimies, horjahtamatta, ja katseli aaltoilevaa merta. Nuori nainen istui hänen takanaan ja katseli surumielin kauas mahtavalle ulapalle, jonka yli hämärä laskeutui ja jonne hän nyt kiiti heikossa purressa. Hänen päänsä päällä valkoiset purjeet paisuelivat, kuljettaen häntä ulos avaruuteen kuni siivet. Tuntui kuin olisi kutteri lennossa kiitänyt ilmojen halki.
Tuli yö. Kuu kävi ensimmäistä neljännestään; sen heikko valo oli pian sammuva usvaan taivaanrannalla. Pilviä nousi idästä peittäen jo nyt osan taivaan kantta.
Luotsi oli sytyttänyt lyhtynsä yhteentörmäyksen estämiseksi, sillä näillä vesillä useinkin tulee aluksia vastakkain satamain läheisyydessä. Yhteentörmäyksiä tapahtuukin joskus, ja semmoisessa kohtauksessa olisi luotsin pursi varmaankin mennyt pirstaleiksi.
Fiks istui kokassa ajatuksissaan. Hän pysyi loitompana, tuntien kyllä Foggin harvapuheisuuden. Muutenkin oli hänen hankala haastella sen miehen kanssa, jolle hän oli kiitollisuuden velassa. Hän oli nyt varma, ettei herra Fogg jää Jokohamaan, vaan heti paikalla lähtee sieltä laivassa San Fransiskoon päästäksensä siten Amerikkaan, tuohon avaraan maahan, jossa hän kyllä osaa välttää kiinnijoutumisen. Fogg on suunnitellut matkansa merkillisen hyvin.
Tavallinen varas olisi suoraa päätä kiirehtinyt Yhdysvaltoihin, mutta Fogg oli lähtenyt kiertoteitä ja kulkenut kolme neljännestä maapallosta päästäksensä sitä varmemmin Amerikan manterelle, jossa hän rauhassa ja levossa oli nauttiva pankin rahoja, näytettyään ensin poliisille pitkän nenän. Mutta mitä tekee Fiks, kun Yhdysvaltoihin on tultu? Päästääkö hän Foggin näkyvistänsä? Ei, tuhat kertaa ei! Hän seuraa häntä, kunnes on saanut luovutuskirjan. Se on hänen velvollisuutensa, ja sitä hän koettaa täyttää viimeiseen silmänräpäykseen asti. Oli miten oli, se ainakin oli onnellinen seikka, ettei Passepartout enää ollut isäntänsä luona; heidän viimeisen keskustelunsa jälkeen oli Fiksille tuiki tärkeätä, etteivät isäntä ja palvelija enää milloinkaan näkisi toisiansa.
Phileas Fogg ei voinut olla ajattelematta niin kummallisesti kadonnutta palvelijaansa. Hänestä näytti lopulta mahdolliselta, että Passepartout viimeisessä silmänräpäyksessä sittenkin oli mennyt "Carnatic'ille". Samoin arveli Mrs. Audakin, joka suuresti kaipasi kunnon Passepartout'ia. Mahdollistahan siis on, että he kohtaavat hänet Jokohamassa, ja jos hän kerran on sinne saapunut, niin helppohan on löytää hänet sieltä.
Kello kymmenen maissa rupesi tuuli käymään kovemmaksi. Parasta kenties olisi ollut reivata purjeita, mutta luotsi tarkasteli taivasta ja antoi purjeiden olla paikoillaan. Muutoin oli "Tankadere" syvässä kulkeva alus, ja kaikki oli varattuna niin, että vihurimyrskyn tullessa voi purjeet heti laskea alas.
Puoliyön aikana menivät Phileas Fogg ja Auda rouva kajuuttaan. Fiks oli mennyt sinne jo ennen ja makasi sohvalla. Luotsi oli väkinensä koko yön kannella.
Seuraavana aamuna, marraskuun 8:ntena, oli kutteri kulkenut toista sataa peninkulmaa. Loki laskettiin tuontuostakin mereen ja ilmoitti purren keskimäärin kulkevan 8-9 peninkulmaa tunnissa. Aluksella oli nyt kaikki purjeet päällä ja nopeus korkeimmillaan. Jos vaan tuuli samanlaisena pysyy, niin on heillä kaikki edut puolellaan.
"Tankadere" pysytteli tänä päivänä lähellä rantaa, siinä kun merenvirta kulki pohjoista kohti. Rannikko, jonne oli korkeintaan viisi peninkulmaa, näkyikin vielä, vaikka hyvin epäselvästi vasemmalta. Tuuli puhalsi maalta päin, eikä merikään aaltoillut niin ankarasti, ja tämä oli edullista, sillä pienten purtten kulkua meren aaltoileminen hidastuttaa.
Puolenpäivän aikaan laimeni tuuli vähäsen ja kääntyi kaakkoiseksi. Luotsi vedätti prammipurjeet, mutta kahden tunnin kuluttua piti ne jälleen vetää kokoon, sillä tuuli yltyi.
Mr. Fogg ja nuori rouva, joka kaikeksi onneksi oli päässyt meritautia kokemasta, söivät hyvällä halulla murkinaa. Fiksille tarjottiin myös, ja hän ottikin tarjouksen vastaan, tietäen pohjalastin olevan tarpeellista sekä vatsoille että aluksille; hieman vastahakoista tuo kumminkin oli. Kulkea tuon miehen maksulla ja syödä hänen ruokaansa — se ei ollut oikein kaunista. Hän söi kumminkin, kiiruimman kaupassa kyllä — mutta söi sittenkin.
Aterian jälkeen hän katsoi tarpeelliseksi ottaa herra Foggin syrjään ja sanoi:
— Monsieur…
Tätä "monsieur" sanaa lausuessaan hän tunsi huuliansa käyvän vähän kurttuun, ja olipa niin ja näin, ettei hän nyt jo tarttunut tuota "monsieur'iä" kaulukseen.
— Monsieur, te olitte hyvin kohtelias, kun tarjositte minulle sijan tässä purressa. Mutta vaikkei minun kannata elää niin upeasti kuin te, niin aion kumminkin maksaa osani…
— Siitä ei puhuta, monsieur, — vastasi Mr. Fogg.
— Totta kai, sillä minä…
— Ei, monsieur, — sanoi Fogg semmoisella äänellä, joka ei vastausta sietänyt. — Tämä on luettu yleisiin kustannuksiin.
Fiks kumarsi. Hän oli harmista halkeamaisillaan ja meni kokkaan eikä puhunut enää sanaakaan sinä päivänä.
Matka edistyi nopeasti, ja John Bunsbyllä oli hyvä toivo. Useampia kertoja hän sanoi Mr. Foggille, että Shangaihin kyllä tullaan määrättynä aikana. Siihen Fogg vain arveli, että niinhän sen ollakin pitää. Kaikki laivamiehet olivat erinomaisen uutteria. Palkinto lisäsi noille ripeille pojille ihmeellisesti voimaa. He täyttivät mitä kernaimmin pienimmätkin käskyt. Eikä milloinkaan ole purtta huolellisemmin hoidettu "Royal Yacht Club'in" kilpapurjehduksissa.
Illalla oli luotsi lokilla mitaten laskenut, että Hongkongista oli jo kuljettu 220 peninkulmaa. Phileas Foggilla oli siis syytä toivoa, ettei hänen ole tarvis Jokohamassa kirjoittaa mitään muistikirjansa tappiopalstaan. Luultavasti siis ensimmäinen suuri vastus, joka oli häntä matkalla kohdannut, loppuu tuottamatta hänelle haittoja.
Aamupuolella yötä laski "Tankadere" hyvällä tuulella Fo-Kien'in salmeen, joka on suuren Formosan saaren ja Kiinan manteren välillä ja jonka poikki käy Kravun kääntöpiiri. Meri aaltoili ankarasti tässä salmessa, joka oli täynnä vastavirtain muodostamia kurimuksia. Kutteri keijuili kovasti. Lyhyet aallot hidastivat sen kulkua. Kovin vaivalloista oli seisoa kannella.
Aamun koittaessa koveni tuuli vieläkin. Taivas tiesi myrskyä. Barometrikin ennusti ilmanmuutosta; elohopea oli hyvin rauhatonna. Kaakkoisesta näkyikin, kuinka aaltojen harjat kasvoivat yhä korkeammiksi ja pitemmiksi. "Myrskyä tuo tietää", sanoivat merimiehet. Edellisenä iltana oli aurinko laskenut usvaan valtameren fosforoivissa säkenissä.
Kauan aikaa tarkasteli luotsi taivaan uhkaavata ulkonäköä ja jupisi jotakin itseksensä. Viimein hän virkkoi Mr. Foggille hiljaa:
— Saatanhan sanoa teille kaikki, armollinen herra?
— Saatatte, — vastasi Phileas Fogg.
— Me saamme myrskyn.
— Pohjoisestako vai etelästä?
— Etelästä. Tyfoni-myrsky on tulossa.
— Tulkoon vaan tyfoni-myrsky etelästä. Se jouduttaa kulkuamme. — vastasi herra Fogg.
— Vai niin! — sanoi luotsi. — Jos katsotte asiata siltä kannalta, niin ei minulla ole teille enää mitään sanomista.
John Bunsby oli arvannut oikein. Kesemmällä olisi tyfoni, kuuluisan meteorologin sanain mukaan, purkaunut loistavaan sähköliekistöön. Mutta talvisen päiväntasauksen aikana oli syytä peljätä sen ilmauvan ankarana.
Luotsi ryhtyi varovaisuuskeinoihin. Hän veti purjeet kokoon, otti raakapuut alas ja samoin prammitangot. Hän tukkesi tarkkaan kaikki aukot, jottei vedenpisaraakaan pääsisi kannelta purren sisään. Kolmikolkkainen purje yksin oli mastossa. Niin odotettiin mitä tuleva oli.
John Bunsby oli pyytänyt herrasväkeä menemään alas. Mutta ahtaus sekä umpea ilma ja aluksen keikkumiset tekivät alhaalla-olon kovin hankalaksi. Mr. Fogg, Mrs. Auda ja Fiks pysyivät sen vuoksi kannella.
Kello kahdeksan paikoilla alkoi myrsky rankkasateella ja ankaralla tuulella. "Tankadere", päällä ainoastaan pieni purjelappu, kulki kuni höyhen tuulen kiidättämänä. Tuulen voimasta myrskyssä ei voi saada oikein tarkkaa käsitystä. Jos vertaisi sitä nelinkertaiseen täysin höyryin kulkevan höyryveturin nopeuteen, niin ei sekään vielä osoittaisi asian oikeata laitaa.
Koko päivän kulki pursi tällä tavoin pohjoista kohti, nousten ja laskeutuen aaltojen mukana, onneksi pysyen samassa nopeudessa kuin nekin. Monta monituista kertaa oli pursi vähällä joutua takaa tulevan vesivuoren alle; mutta luotsi osasi aina taitavilla käännöksillä välttää uhkaavan tuhon. Tuontuostakin roiskahti matkustajain päälle suolaista, vaahtoavaa vettä, mutta sen he ottivat filosofisesti vastaan. Fiks kiroili kaiketi itseksensä. Rohkea Auda rouva, ihmetellen pelastajansa kylmäverisyyttä, osoitti olevansa hänen ansiollinen seurakumppaninsa eikä myöskään pelännyt myrskyä. Mitä taas Mr. Foggiin tulee, niin näytti siltä, kuin hän olisi pitänyt tätä tyfoniakin yhtenä numerona ohjelmassaan.
Aina iltaan saakka oli "Tankadere" kiitänyt pohjoista kohti, mutta nyt kääntyi tuuli, niinkuin oli pelättykin, luoteiseksi. Aallot rupesivat käymään sivulta, ja kutteri keikkui hirveästi. Meri pieksi sitä tosiaankin kauhistuttavasti: ties lieneekö se laiva niin luja liitteissään!
Yöllä yltyi myrsky entistä hurjemmaksi. Pimeän tultua, jolloin vaaratkin lisääntyivät, John Bunsby kävi rauhattomaksi. Hän rupesi arvelemaan, eikö olisi parasta poiketa johonkin satamaan, ja kysyi neuvoa laivamiehiltänsä.
Sen tehtyään hän astui Mr. Foggin luokse.
— Armollinen herra, — sanoi hän, — parasta lienee, että koetamme päästä johonkin satamaan rannalle.
— Sitä minäkin, — vastasi herra Fogg.
— Niinkö, mihinkähän olisi sopivin poiketa?
— Minä tunnen vain yhden ainoan sataman, — vastasi Mr. Fogg tyynesti.
— Ja se on…
— Shanghai.
Luotsi oli kotvasen äänetönnä, ikäänkuin ei oikein olisi ymmärtänyt vastausta, niin kovin sitkeätä ja itsepäistä. Sitten hän huudahti:
— No niinpä kyllä, armollinen herra, Shanghai juuri, ihan niin!
"Tankadere'n" kurssi pidettiin entisellään pohjoista kohti.
Kauheata yötä! Olipa oikea ihme, ettei pursi kaatunut kumoon. Monasti oli aalto vähällä huuhtaista matkustajat kannelta mereen. Mrs. Auda oli aivan rauennut, mutta valitusta ei häneltä kuulunut. Vähäväliä täytyi Mr. Foggin rientää hänen luokseen, suojelemaan häntä raivoavilta aalloilta.
Päivä koitti jälleen. Myrsky kiihtyi hurjimpaan raivoonsa, mutta tuuli kääntyi jälleen kaakkoiseksi. Tämä oli varsin edullista, ja "Tankadere" lensi jälleen huimaa vauhtia tuon tavattomasti pauhaavan meren pinnalla. Uuden tuulen nostamat aallot taistelivat entisten kanssa ankaraa taistelua, ja tässä ristiaallokossa olisi heikommin rakennettu laiva särkynyt pirstaleiksi.
Välistä siinsi silmään ranta usvan lävitse, mutta laivaa ei näkynyt ainoatakaan. "Tankadere" se ypö yksinään kesti meren raivoa.
Puolenpäivän aikana näkyi muutamia merkkejä, jotka ennustivat myrskyn laantumista; auringon laskiessa merkit kävivät selvemmiksi. Matkustajat, ihan uupuneina ja rauenneina, saattoivat nyt nauttia vähän ruokaa ja käydä levolle.
Yö oli verrattain rauhallisempi. Luotsi lisäsi purjeita, mutta reivattuina. Purren nopeus oli melkoinen. Seuraavana päivänä, marraskuun 11:ntenä, aamun koittaessa, näkyi jo ranta. John Bunsby vakuutti, ettei enää ole Shangaihin kuin 100 peninkulmaa.
Sata peninkulmaa! Ja ne oli kuljettava yhdessä päivässä! Tänä iltana piti Mr. Foggin tulla Shangaihin, ennättääkseen Jokohaman laivalle. Jos ei myrskyä olisi noussut, olisi hän nyt ollut ainoastaan noin 30 peninkulman päässä satamasta.
Tuuli laimeni nähtävästi, mutta onneksi tyyntyi merikin. Pursi nosti kaikki purjeensa, ja kohisten vaahtoili suolainen vesi kokassa.
Puolenpäivän aikana oli "Tankadere" ainoastaan 45 peninkulman päässä Shanghaista. Vielä oli kuusi tuntia aikaa, ennenkuin Jokohaman laiva sieltä lähtee.
Laivalla ruvettiin pelkäämään. Perille oli ehdottomasti päästävä. Kaikki, paitsi Phileas Foggia, tunsivat sydämensä tykyttävän maltittomuudesta. Purren oli kuljettava keskimäärin 9 peninkulmaa tunnissa, mutta tuuli laimeni laimenemistaan. Se oli pelkkiä epäsäännöllisiä puuskia laitapuolelta. Ne loppuivat, ja meri tyyntyi heidän jälkeensä.
Mutta soman kutterin korkeat ja hyvin tiiviistä kankaasta tehdyt purjeet kokosivat poveensa kaikki pienimmätkin puuskat ja tuulahdukset, ja niiden sekä meren virran avulla päästiin kello kuusi 10 peninkulman päähän Shanghaista.
Kello 7 oli enää 3 peninkulmaa Shangaihin. Karkea kirous pääsi luotsin huulilta… Hän oli menettämäisillään kahdensadan punnan palkinnon. Hän katsahti Mr. Foggiin. Mr. Fogg seisoi tyynenä, rauhallisena, vaikka koko hänen omaisuutensa riippui tästä silmänräpäyksestä.
Samassa näkyi musta savupatsas Shanghaista päin. Jokohaman laiva lähtee siis paraillaan Shanghain satamasta.
— Revetköön raato! — kiljaisi John Bunsby.
— Signaalilaukaus! — virkkoi Phileas Fogg kuivasti.
Kokkapuolella oli vähäinen pronssitykki; sitä käytettiin signaalilaukausten ampumiseen sumussa. Tykki ladattiin täpö täyteen, mutta juuri kun luotsi oli tuonut hehkuvan hiilen ja oli panna sen sankkireiän suulle, huudahti Phileas Fogg:
— Nosta hätälippu!
Lippu vedettiin mesaaniin. Toivottavasti höyrylaiva sen huomattuaan vähentää vauhtiansa ja lähenee purtta.
Luotsi nosti hiilen jälleen sankkireiälle.
— Nyt! — komensi herra Fogg, ja pamaus pienestä tykistä kajahti.