XXXIII.

Kapteeni Speedy tekee suuret kaupat Phileas Foggin kanssa.

Näytti siltä, kuin herra Fogg viimeinkin olisi kokonaan voittanut kaikki vastukset, tämän viimeisenkin.

Kapteeni Speedy oli puhunut totta kehuessaan laivan nopeakulkuisuutta: 11 tai 12 solmua se teki kuin tekikin.

Jos nyt vain — piti näet vieläkin muutama "jos" oleman — meri ei ylly liian ankaraksi eikä tuuli käänny itäiseksi, jos ei laiva joudu haaksirikkoon ja jos ei koneeseen tule mitään vikaa, niin ennättää "Henrietta" kyllä yhdeksässä päivässä Liverpooliin, jonne New-Yorkista on 3,000 peninkulmaa.

Laivaväkeä "Henrietta'lla" oli, paitsi kapteenia, kaksi perämiestä ja 17 matruusia, joista kaksi koneenkäyttäjää ja kuusi lämmittäjää. Kaikki olivat valmiit koettamaan parastansa. Kapteeni Speedy, joka oli hyvin herkkä seteleille, lupasi kaikin mokomin pitää huolta matkan joutumisesta. Hän oli taitava merimies, tuo karhu.

Ensimmäisinä päivinä kaikki kävi hyvin. Meri ei ollut ankara; tuuli puhalsi luoteesta; purjeita vedettiin ylös, ja "Henrietta" kulki kuin oikea transatlanttilainen konsanaankin.

Passepartout oli ihastuksissaan. Laivaväki ei ollut milloinkaan nähnyt toista niin lystiä poikaa ja niin notkeata päälliseksi. Hän oli sangen ystävällinen matruuseille ja kummastutti heitä hypyillään ja keikauksillaan. Hän antoi heille lystikkäitä nimiä. Hänen tähtensä he tekivät työtä kuin gentlemannit ja lämmittäjät lämmittivät kuin sankarit. Hänen lystillisyytensä tarttui ehdottomasti kaikkiin. Hän oli unohtanut kaikki entiset vaivat ja vastukset. Hän ajatteli vain pian saavutettavaa päämaalia, ja joskus hän pulpahteli pelkästä maltittomuudesta, niinkuin vesi "Henrietta'n" kattiloissa. Tuontuostakin astui hän kerran ja toisen Fiksin ympäri, luoden häneen paljon puhuvia silmäyksiä, jotka kyllä ilmoittivat hänen ajatuksensa; mutta mitään hän ei poliisille puhunut. Ei ollut enää luottamusta vähääkään entisten ystävysten välillä.

Fiks oli muuten alla päin ja haki yksinäisyyttä. Usein kuului hän jupisevan jotakin itsekseen. Passepartout oli vakuutettu Fiksin huomanneen erhetyksensä ja katuvan nyt katkerasti sitä, että oli juossut ympäri maailman ihan ilman aikojansa. Mutta kunnon Passepartout ei tahtonut osoittaa riemuansa eikä lisätä Fiksin noloutta ottamalla päällensä voittajan ylpeätä muotoa.

Auda rouva oli iloinen ja täynnä toivoa. Mr. Fogg oli — tietysti — tyyni kuten aina.

Joka päivä puolenpäivän aikana teki kapteeni Speedy tarkastuksiansa ja osoitti kartalla Mr. Foggille, millä kohdalla laiva milloinkin oli.

Joulukuun 13 p:nä kuljettiin Terra-Nuova nimisen karin viimeisen niemen sivutse. Mainittu kari on hyvin vaarallinen, vallankin talvisaikaan, jolloin usein sattuu sumuja ja tuulenkäännöksiä.

Edellisenä iltana oli barometri äkkiä ruvennut laskeutumaan ja tiesi pikaista ilmanmuutosta. Yöllä kävi ilma kylmemmäksi, ja samalla kääntyi tuulikin kaakkoiseen. Tämä ei ollut edullista. Kapteeni Speedyn täytyi vetää purjeet alas ja kulkea pelkän höyryn voimalla. Höyrylaivan kulku hidastui, aallot rupesivat kovasti pieksämään laivan kylkiä; tuuli yltyi lopulta vihurimyrskyksi, ja näyttipä oikein synkältä "Henrietta'n" tuleva kohtalo.

Passepartout synkistyi samalla kuin taivaskin; kaksi päivää hän vietti sanomattomassa tuskassa. Mutta kapteeni oli uljas merimies, joka tarkoin tunsi laivansa; "Henrietta" halkaisi aaltoja, milloin ei niiden harjalle noussut, ja eteenpäin riennettiin vaan. Myrsky tosin ei ollut semmoisia, jotka kiitävät parin sadan kilometrin nopeudella tunnissa, mutta ankara se kumminkin oli, ja pahaksi onneksi tuulikin vielä puhalsi kaakosta, niin ettei käynyt purjeita nostaminen.

Joulukuun 16 p:nä oli herra Fogg ollut matkalla 75 päivää. "Henrietta" oli jäljellä määrätystä ajasta, ei kumminkaan niin paljoa, että olisi ollut syytä pelätä. Pian oltiin jo puolimatkassa ja vaarallisimmista paikoista oli jo päästy. Mutta kapteeni Speedy ei sanonut vielä mitään. Kesäiseen aikaan olisi kyllä saattanut olla varma matkan onnistumisesta, mutta talvella oltiin kokonaan sopimattomain ilmain mielivallassa. Hän toivoi kumminkin: jos tuuli pettää, niin tekeehän toki höyry työtään.

Mainittuna päivänä tuli koneenkäyttäjä laivan kannelle ja jutteli siellä kauan aikaa vilkkaasti kapteenin kanssa.

Tietämättä miksi — luultavasti jonkun aavistuksen vaikutuksesta — Passepartout tunsi kummallista ahdistusta sydämessään. Hän näki kapteenin viuhtovan sangen maltitonna, kulkiessaan edestakaisin kiroillen ja jalkaansa polkien; hän näki kapteenin menevän alas kajuuttaansa. Passepartout olisi kernaasti antanut pois toisen korvansa, jos vain olisi voinut toisella kuulla, mitä he juttelivat.

Viimein kuului kapteeni sanovan koneenkäyttäjälle:

— Onko se varma?

— Ihan varma. Muistakaa, että hamasta New-Yorkista saakka on valkeata poltettu kaikissa neljässä uunissa.

— Kirous! — ärjäisi kapteeni. — Mitäs nyt tehdään?

— Paras on, että asia ilmoitetaan Mr. Foggille, — sanoi koneenkäyttäjä.

— Ilmoitetaan, ilmoitetaan, — matki kapteeni Speedy. — Mitäs tonttuja siitä lähtee! Kun hänelle on ilmoitettu, kun hänen kumppaneilleen on ilmoitettu, kun kaikille peijakkaille on ilmoitettu, onkos asia sillä autettu?

— Ei ole, mutta se, jota asia likimmiten koskee, tietänee asian järjestää.

— Likimmiten tässä asia koskee minua, — kiljaisi kapteeni Speedy ja kirosi niin karkeasti, että paukahti.

Koneenkäyttäjä meni alas koneruumaan. Passepartout oli kuullut loppuosan heidän keskusteluaan; nähtävästi oli asia ollut jotakin hyvin tärkeätä. Kapteeni käveli pitkin askelin kajuutassaan, niinkuin ainakin se, jonka viha on noussut ylimmilleen.

Siitä Passepartout vähät; hän meni kapteenin luokse.

— Kuulkaapas, kapteeni … — alkoi hän.

— Mene hakemaan isäntääsi, senkin aasi! — ärjäisi Andrew Speedy ottaen häntä olkapäistä ja kiepsauttaen hänet ympäri, ja teki kädellään uhkaavan liikkeen.

Passepartout ei pysähtynyt katsomaan, mitä tuo liike oikeastaan merkitsi, vaan meni kiiruusti Mr. Foggin luo ja saattoi hänet kapteenin kajuuttaan.

— Onko teillä jotakin sanottavaa? — kysyi Mr. Fogg kapteenilta.

— On kyllä, Mr. Fogg! — kiljui Andrew Speedy voimatta hillitä itseään; — vieköön hitto kaikki ne, joilla on liian kova kiire!

— Mitäs nyt?

— Niin nyt … näettekös, asia on sitä laatua, että hiilistä tulee loppu, jos tässä tällä lailla korvennetaan yhä vieläkin. "Henrietta" on aiottu kulkevaksi yhtä paljon purjeilla kuin höyrylläkin, ja vaikka meillä oli tarpeeksi hiiliä päästäksemme Bordeaux'hin, niin ei niitä riitä kumminkaan Liverpooliin asti tämmöisellä huimalla menolla.

Passepartout tunsi jalkainsa horjuvan. Mr. Fogg ei liikauttanut jäsentänsäkään.

— Huomaattehan, — jatkoi kapteeni, — että jos olisi ollut New-Yorkissa aikaa, niin olisin kyllä varustanut hiiliä tarpeeksi. Mutta tehän tulitte luokseni kello neljännestä yli kahdeksan, ja kello 9 läksimme liikkeelle. Hiilien ottamiseen olisi mennyt koko päivä, niin juuri, koko päivä, niin että te tässä sittenkin olette kaikkeen syynä. Ja sitten, jos vaan tuo peijakkaan tuuli, joka nyt puhaltaa ihan vasten naamaa, tonttu vieköön, olisi pysynyt luoteisena! No niin, minä sanon teille ennakolta, että jos tulta pidetään joka uunissa, niin ei täällä kahden päivän perästä ole hiilen poroakaan koko laivalla.

— Vai niin, — virkkoi herra Fogg.

Hän käveli sitten edestakaisin 20 minuuttia osoittamatta mitä ajatuksia hänessä liikkui.

Sen jälkeen hän astui jälleen kapteenin luo.

— Sanoittehan laivanne olevan myytävänä.

— Niin sanoin, ja niin se onkin.

— Minä ostan sen.

— Tekö? … nytkö? … täälläkö?

— Mitä se maksaa?

— Mr. Fogg, — vastasi kapteeni, hyvin nolona, — en minä liikoja vaadi. "Henrietta" on jo 11 vuotta vanha! Isännät ja minä myymme sen 50 tuhannesta dollarista.

— Minä suostun.

— Mutta sitten meidän tulee tehdä kauppakontrahti…

— Ei ole tarvis, minä maksan rahassa.

Passepartout ei ollut enää kalpea, hän oli tulipunainen, hän oli tukehtumaisillaan.

Mr. Fogg, viitattuaan kapteenia tulemaan mukaan, meni kajuuttaansa. Andrew Speedy seurasi häntä tietämättä oikein, oliko tekemisissä viisaan ihmisen vai hullunko kanssa.

Tultuaan kajuuttaansa sanoi Mr. Fogg:

— Älkää kovin kummastelko tätä tekoani. Asia on se, että minä menetän 20 tuhatta puntaa, jollen ole Lontoossa joulukuun 21 p:nä kello 8.45 illalla. Kas tässä 50 tuhatta dollaria.

Kapteeni otti rahat sanaakaan sanomatta, mutta hänen kätensä vapisi.

— Ja nyt on laiva minun, — sanoi herra Fogg.

— Niin on, kölistä maston nenään.

— Hyvä! Lämmittäkää viimeiseen hiilipalaseen saakka!

Kapteeni meni, ja tuokion kuluttua nousi sakea savu "Henrietta'n" piipusta.

Fiks, kuultuaan millaisen kaupan Phileas Fogg oli tehnyt ja minkä äärettömän summan maksanut, oli vähällä saada halvauksen. Mutta hän toipui viimein. Nyt oli Phileas Fogg jo menettänyt vähää vaille 20 tuhatta puntaa, mutta olihan pankista varastettu 55 tuhatta puntaa!

Laiva kulki yhä täysin höyryin, mutta kahden päivän perästä, joulukuun 18:ntena, ilmoitti ensimmäinen koneenkäyttäjä hiilten loppuvan samana päivänä.

— Hyvä! — sanoi Mr. Fogg. — Mutta tulta ei saa vähentää. Kapteeni, pitkältäkö on vielä Liverpooliin?

— 770 peninkulmaa.

— Hakatkaa haloiksi kaikki, mitä laivalla puuta on, ja lämmittäkää niillä.

Kapteeni nyykäytti päätään. Hänen mielestään oli aivan luonnollista, että laiva poltetaan … sehän ei enää ollut hänen omansa.

Saattaa helposti arvata, kuinka suuri määrä kuivaa puuta menee kovan höyryn saamiseksi. Sinä päivänä särjettiin kajuutat, komentosilta ja ruhvit.

Seuraavana päivänä, joulukuun 19:ntenä, poltettiin höyrykattilain alla mastot, varamastot, parrut ja kaikki mitä irtonaista kannella oli. Mastot sahattiin ja hakattiin. Laivaväki osoitti tavatonta kestävyyttä. Passepartout hakkasi ja pilkkoi seitsemän miehen voimalla. Hävitys oli yleinen.

Joulukuun 20 p:nä kulutti valkea lipputangot, suuren osan kannesta j.n.e. "Henrietta" oli nyt kuin mikä lotja ikään.

Mutta samanapa päivänä näkyi Irlannin ranta ja Fastenetin majakka.

Kello 10 illalla oli laiva kumminkin vasta Queenstownin kohdalla.
Phileas Foggilla ei ollut enää kuin 24 tuntia aikaa ennättääksensä
Lontooseen! Saman verran aikaa tarvitsi "Henrietta" päästäksensä
Liverpooliin, sittenkin ainoastaan täysin höyryin kulkien. Mutta
höyrypä rupesi jo loppumaan.

— Kaikki käy meitä vastoin, — sanoi kapteeni Speedy. — Nyt ollaan vasta Queenstownin ulkopuolella.

— Vai niin! — sanoi herra Fogg. — Tuoko on Queenstown?

— Niin on.

— Pääsemmekö satamaan?

— Vasta kello 3, luodeveden mukaan.

— Pitää siis odottaa, — vastasi Phileas Fogg kylmäkiskoisesti, osoittamatta kasvoissaan, kuinka hän koetti keksiä keinoa, jolla vieläkin kerran voittaisi vastukset.

Queenstown on satama Irlannin rannalla, johon transatlanttiset höyrylaivat, Yhdysvalloista tullessaan, sivumennen jättävät postin. Tämä kuljetetaan sieltä Dubliniin pikajunilla, jotka aina ovat valmiina lähtemään. Dublinista se kiidätetään Liverpooliin pikakulkuisilla höyrylaivoilla, niin että se saapuu sinne 12 tuntia ennen kuin nopeimmatkaan meriyhtiöitten alukset.

Nämä 12 tuntia, jotka Amerikan posti voittaa ajassa, päätti Mr. Fogg voittaa hänkin. Sen sijaan että hän "Henrietta'lla" olisi tullut Liverpooliin vasta seuraavana iltana, pääsee hän sinne puolenpäivän aikana ja ennättää siis sittenkin Lontooseen ennen kello 8.45 illalla.

Kello 1:n paikoilla aamulla laski "Henrietta" Queenstownin satamaan, ja matkustajat kiiruhtivat heti kohta maihin.

Fiksissä heräsi nyt julma halu ottaa herra Fogg kiinni. Mutta sitä hän ei tehnyt kumminkaan. Miksei? Mikä taistelu kävi hänen sydämessään? Oliko hän muuttanut ajatuksensa herra Foggista? Huomasiko hän viimeinkin erehtyneensä? Ei hän kumminkaan luopunut herra Foggista. Yhdessä hänen, Mrs. Audan ja Passepartout'in kanssa hän astui rautatievaunuun. Juna läksi kello puoli kaksi ja tuli Dubliniin aamun koittaessa. He kävivät heti sen jälkeen höyrylaivalle, joka läksi Liverpooliin.

Kello 11.40 päivällä joulukuun 21 p:nä astui Phileas Fogg viimeinkin
Liverpooliin laiturille. Hänellä oli nyt enää kuuden tunnin matka
Lontooseen.

Tässä silmänräpäyksessä läheni häntä Fiks, laski kätensä hänen olalleen ja otti esille vangitsemiskäskyn.

— Tehän olette Phileas Fogg? — kysyi hän.

— Niin kyllä.

— Kuningattaren[12] nimessä vangitsen teidät!