XXXV.
Passepartout'ia ei tarvitse kahta kertaa käskeä.
Saville-row'in asukkaat olisivat seuraavana päivänä kovin kummastuneet, jos heille olisi sanottu Mr. Foggin jälleen astuneen asuntoonsa. Portti ja akkunat olivat kiinni kuten ennenkin. Ulkoapäin ei huomannut mitään muutosta.
Asemahuoneelta lähdettäessä oli Phileas Fogg lähettänyt Passepartout'in ostamaan ruokatarpeita ja itse mennyt kotiinsa. Tavallisella tyyneydellänsä hän oli vastaanottanut tämän ankaran iskun. Perikadossa! Ja ainoastaan tuon typerän poliisimiehen tähden! Tehtyään niin säntillisesti tuon pitkän kiertomatkansa, voitettuaan niin monta estettä, vältettyään niin monta vaaraa, ennätettyään tehdä vielä jotain hyvääkin matkallansa — joutua sitten haaksirikkoon itse satamassa; se oli kauheata! Mukaan otetusta rahasummasta ei enää ollut jäljellä kuin mitätön summa. Omaisuutta ei hänellä ollut muuta kuin ne 20 tuhatta puntaa, jotka olivat talletettuina Baring Brothers'illa, ja ne hänen tuli maksaa tovereillensa Reform-Clubissa. Suunnattomain matkakulunkien perästä ei vedon voittaminen olisi tehnyt häntä rikkaammaksi — ja varmaa on, ettei hän ollut matkallensa lähtenytkään rikastuakseen, sillä hän oli semmoisia, jotka lyövät vetoa kunnian vuoksi vain, — mutta vedon menettäminen saattoi hänet ihan häviöön. Nyt oli hän kumminkin tehnyt päätöksensä; hän tiesi, mitä hänen nyt oli tekeminen.
Yksi huone talossa Saville-row'in varrella laitettiin Mrs. Audalle. Nuori rouva oli ihan epätoivoissaan. Muutamista Mr. Foggin lauseista päättäen hän huomasi hänellä olevan surkeita aikomuksia.
Tunnettua onkin, mimmoisiin huimiin keinoihin nuo omituiset englantilaiset viimein usein ryhtyvät. Passepartout piti kaikessa salaisuudessa isäntäänsä huolellisesti silmällä.
Ensi työkseen oli kunnon ranskalainen hypännyt kamariinsa ja sammuttanut kaasun, joka oli palaa lekottanut siellä 80 vuorokautta. Kirjelaatikosta hän oli löytänyt kaasuyhtiön laskun ja arveli sen nähtyään parhaaksi keskeyttää tällaiset liiat kulungit.
Yö kului. Herra Fogg oli tosin ollut vuoteellansa, mutta oliko hän saanut unta? Mrs. Auda puolestaan ei ollut silmäänsäkään ummistanut. Passepartout oli valvonut uskollisena kuin koira isäntänsä ovella.
Aamulla Mr. Fogg kutsui hänet luokseen ja muutamalla sanalla käski hänen pitää huolta Mrs. Audan aamiaisesta. Itse hän ei sanonut tahtovansa kuin kupillisen teetä ja vähän leipää. Mrs. Auda suokoon anteeksi, ettei hän voinut tulla aamiais- eikä päivällispöytäänkään, sillä hänen täytyi järjestää asioitansa. Illalla hän vasta oli pyytävä päästä nuoren rouvan puheille.
Saatuansa määräykset päivän töistä ei Passepartout'illa ollut muuta kuin tehdä mitä käsketty oli. Mutta hänen oli mahdoton lähteä huoneestansa; yhä hän vain ajatteli kylmäveristä isäntäänsä. Passepartout'in omaatuntoa kalvoi mato, sillä yhä enemmän ja enemmän hän vain syytti itseänsä isäntänsä suuresta onnettomuudesta. Voi, voi sentään! Miksei hän ollut ilmoittanut hänelle ennakolta Fiksin aikeita? Silloinhan ei Mr. Fogg suinkaan olisi tullut raahanneeksi Fiksiä mukanaan hamaan Liverpooliin, ja silloin…
Passepartout ei voinut enää pidättää itseänsä.
— Isäntä hyvä, monsieur Fogg! — huudahti hän. — Kirotkaa minua, sillä minunhan on syy, että…
— Minä en syytä ketään, — vastasi Phileas Fogg mitä levollisimmalla äänellä. — Menkää!
Passepartout meni nuoren rouvan luokse ja ilmoitti hänelle herra Foggin aikeet.
— Madame, —- lisäsi hän, — yksinäni min'en voi mitään, en niin mitään. Min'en voi vaikuttaa isäntääni, mutta kenties te…
— Mitäpäs minä voisin vaikuttaa? — vastasi Mrs. Auda. — Mr. Fogg ei kuuntele ketään. Onko hän milloinkaan käsittänyt minun kiitollisuuttani häntä kohtaan? Onko hän milloinkaan lukenut mitä sydämessäni liikkuu? Ystävä hyvä, häntä ei saa jättää yksikseen, ei hetkeksikään. Sanoitteko hänen tahtovan puhutella minua illalla?
— Niin, madame; asia koskee kaiketi teidän tilanne turvaamista
Englannissa.
— Saa nähdä, — vastasi nuori rouva ja vaipui syviin ajatuksiin.
Koko tämän sunnuntain näytti siltä, kuin talo Saville-row'in varrella olisi ollut aivan autiona, ja ensi kertaa jäi nyt Phileas Fogg menemättä klubiin, kun kello parlamenttitalon tornissa löi 11.30.
Ja mitäpäs hän olisi klubiin mennytkään? Eiväthän hänen ystävänsä enää olleet odottamassa häntä siellä. Kosk'ei hän eilis-iltana, tuon kovan onnen lauvantaina, joulukuun 21:nä, ollut kello 8.45 saapunut Reform-Clubin saliin, niin oli hän siis menettänyt vetonsa. Ei hänen myöskään tarvinnut mennä pankkiirinsa luokse nostamaan 20 tuhatta puntaansa, sillä vetokumppaneillahan oli käsissään hänen antamansa shekki, eikä rahain ulossaamiseksi tarvita kuin nimen allekirjoitus vain vekselille.
Herra Foggin ei siis tarvinnut mennä ulos, eikä hän mennytkään. Hän vain istui huoneessansa papereitaan järjestellen. Passepartout sitävastoin kulki portaita ylös ja alas talossa Saville-row'in varrella. Aika ei ottanut poika paralta yhtään kuluakseen. Hän kuunteli isäntänsä oven takana, lohdutellen itseään sillä, ettei hän siinä tee mitään sopimatonta. Pilkistipä hän joskus avaimen reiästäkin ja luuli olevansa siihenkin oikeutettu. Passepartout pelkäsi joka hetki pahinta. Silloin tällöin johtui hänen mieleensä Fiks, mutta hän oli muuttanut mielipiteensä. Hän ei tahtonut mitenkään puuttua poliisimieheen. Fiks oli erehtynyt niinkuin kaikki muutkin Phileas Foggin suhteen, mutta senhän hän oli tehnyt vakaumuksensa jälkeen ja velvollisuuttansa täyttäen, sillä välin kuin hän itse… Ja mato kalvoi omaatuntoa jälleen, ja hän piti itseänsä kelvottomimpana kelvottomimmista.
Kun Passepartout'in kävi jo kovin kolkoksi olla yksin, kolkutti hän Mrs. Audan ovelle, astui sisään hänen huoneeseensa ja istahti nurkkaan, sanaakaan sanomatta, katsellen nuorta rouvaa, joka yhä vain oli syvissä ajatuksissa.
Kello puoli 7 käski Mr. Fogg kysyä Mrs. Audalta, saisiko hän tulla hänen puheillensa, ja minuutin kuluttua he olivat kahdenkesken huoneessa.
Phileas Fogg otti tuolin ja istahti takkavalkean eteen Mrs. Audaa vastapäätä. Hänen kasvoillaan ei näkynyt vähintäkään ilmettä. Matkalta palannut Fogg oli ihan samanlainen kuin maikalle lähtenyt Fogg.
Viisi minuuttia hän istui ihan ääneti. Sitten hän nosti silmänsä Mrs.
Audaan ja sanoi:
— Hyvä rouva, voitteko antaa minulle anteeksi sen, että toin teidät mukanani Englantiin?
— Minäkö, Mr. Fogg? — vastasi Mrs. Auda koettaen hillitä sydämensä kovaa tykytystä.
— Sallikaa minun puhua loppuun, — jatkoi Mr. Fogg. — Silloin kun päätin viedä teidät kauaksi pois siitä maasta, joka oli teille vaarallinen, silloin minä olin rikas, ja aikomukseni oli antaa osa omaisuudestani teidän käytettäväksenne. Teidän olonne olisi ollut silloin onnellinen ja vapaa. Mutta nyt … nyt olen joutunut häviöön.
— Minä tiedän sen, Mr. Fogg, — vastasi nuori rouva, — ja kysyn vuorostani teiltäkin: voitteko te antaa anteeksi minulle sen, että olen seurannut teitä ja kenties minäkin puolestani jouduttanut häviötänne?
— Hyvä rouva, teidän oli mahdoton jäädä Indiaan; te ette voinut saada turvaa muuten kuin pakenemalla niin kauas, etteivät nuo hurjat teitä voisi tavata.
— Siis, — jatkoi Auda rouva, — ei siinä kyllin, että pelastitte minut kauheasta kuolemasta, te tahdoitte vielä toimittaa minulle turvallisen aseman Euroopassa.
— Niin, rouva, — vastasi Phileas Fogg, — mutta minua on seurannut kova onni. Vielä on kumminkin omaisuudestani jäljellä vähäinen osa, ja sen pyydän saada tarjota teille.
— Entäs te, entäs te itse?
— Minä, — vastasi gentlemanni kylmästi, — minä en tarvitse mitään.
— Kuinka! Näettekö jo ennakolta kohtalonne?
— Kohtalo riippuu siitä, millaiseksi ihminen itse sen asettaa, — lausui Mr. Fogg hiljaa.
— Kaikissa tapauksissa, — jatkoi Mrs. Auda, — kurjuus ei saata koskaan kohdata sellaista miestä kuin te. Teidän ystävänne…
— Minulla ei ole ystäviä.
— Sukulaisenne…
— Ei ole sukulaisiakaan.
— Sitten surkuttelen teitä, Mr. Fogg, sillä kolkkoa on yksin olla. Ihanko ilman ystävää, jolle voisitte huolianne huojentaa? Sanotanhan, että kahdenkesken kestää kovatkin päivät.
— Niin sanotaan.
— Mr. Fogg, — sanoi silloin Mrs. Auda nousten ja ojentaen kätensä gentlemannille, — tahdotteko saada sekä sukulaisen että ystävän? Tahdotteko ottaa minut vaimoksenne?
Mr. Fogg oli noussut seisomaan. Tavaton valo välähti hänen silmistään; hänen huulensa vavahtivat. Mrs. Auda katsoi häneen. Uskollisuus, sydämellisyys, vilpittömyys ja sulo loisti tuon nuoren rouvan kauniissa katseessa, tuon jalon naisen, joka panee alttiiksi kaikki, pelastaaksensa pelastajansa. Ja tuo katse, se kummastutti Mr. Foggia ensi alussa; sitten se tunkeusi hänen sisäänsä. Hän sulki silmänsä, ikäänkuin estääkseen noiden katseiden tunkeumista syvemmälle… Avattuaan jälleen silmänsä hän virkkoi:
— Minä rahastan teitä! Pyhimmän kautta maailmassa vannon, minä rakastan teitä.
— Ah! — sanoi Auda rouva, nostaen kätensä sydämelleen.
Passepartout soitettiin sisään. Hän tuli heti paikalla. Mr. Fogg piti vielä kiinni Mrs. Audan kädestä. Passepartout ymmärsi kaikki, ja hänen pulleat kasvonsa säteilivät kuin aurinko taivaan laella kuumassa ilmanalassa.
Mr. Fogg kysyi häneltä, oliko liian myöhäistä mennä ilmoittamaan asiaa
Marian seurakunnan pastorille Samuel Wilsonille.
— Ei milloinkaan liian myöhäistä, — sanoi Passepartout ja naurahti herttaisesti.
Kello olikin vasta 5 minuuttia yli 8.
— Huomenna siis! — sanoi hän.
— Huomenna, maanantainako? — kysyi Mr. Fogg, luoden silmänsä rouvaan.
— Niin, huomenna maanantaina! — vastasi Mrs. Auda.
Passepartout riensi juoksujalassa täyttämään isäntänsä käskyä.