XXXVI.
Phileas Fogg nousee hinnassa pörssillä.
Nyt tulee meidän mainita, mikä mielipiteiden muutos oli syntynyt koko Yhdistetyssä Kuningaskunnassa, kun saatiin tietää, että oikea pankkivaras, nimeltä James Strand, oli vangittu Edinburghissa, joulukuun 17 p:nä.
Kolme päivää ennen oli Phileas Foggia vielä pidetty varkaana, jota poliisi kaikin tavoin koetti saada kiinni, mutta sen jälkeen oli hänestä jälleen tullut rehellisin mies maailmassa, joka matemaattisella tarkkuudella vain jatkoi matkaansa maan ympäri.
Mikä melu ja meteli sanomalehdissä! Kaikki, jotka olivat asiasta lyöneet vetoa puolelle tai toiselle ja jotka olivat asian unohtaneet, heräsivät jälleen niinkuin lumouksen kautta. Entiset vedot pantiin voimaan, uusia lyötiin, ja Phileas Foggin nimi kuului pörssillä jälleen.
Gentlemannin viisi toveria Reform-Clubissa olivat viettäneet nämä kolme päivää suuressa levottomuudessa. Mitäs, jos tuo Phileas Fogg, jonka he olivat jo unohtaneet, äkkiä ilmaantuisi? Mutta missä hän oli tällä haavaa? Joulukuun 17 p:nä, jolloin James Strand vangittiin, oli kulunut 76 päivää Phileas Foggin lähdöstä, eikä koko tällä ajalla oltu hänestä saatu vähintäkään tietoa! Oliko hän hukkunut! Oliko hän luopunut yrityksestään? Vai jatkoiko hän yhä vielä matkaansa? Astuuko hän lauvantaina joulukuun 21 p:nä kello 8.45 illalla täsmällisyyden juurikuvana Reform-Clubin kynnyksen yli?
Mahdoton on kuvata, missä tuskassa Englannin ylimysmaailma oli nämä kolme päivää. Sähkösanomilla tiedusteltiin Phileas Foggia Amerikasta sekä Aasiasta. Aamuin illoin lähetettiin palvelijoita Saville-row'in varrella olevan talon luokse. Mutta mitään ei näkynyt. Itse poliisikaan ei tiennyt, minne salapoliisi Fiks oli joutunut. Mutta kaikesta tästä huolimatta lyötiin vain uusia vetoja, entistä isompia. Phileas Fogg oli kuin viimeistä kierrostaan tekevä kilpahevonen. Ei enää lyöty vetoa sataa yhtä vastaan, vaan kahtakymmentä, kymmentä ja viittä, ja vanha luuvalon vaivaama lordi Albermarle ei lyönyt muuta kuin sata sataa vastaan.
Lauvantai-iltana oli suuri ihmisjoukko keräynyt Pall-Malliin ja läheisille kaduille. Koko joukko pörssivälittäjiä oli asettunut Reform-Clubin lähelle. Hevosella oli mahdoton päästä täällä kulkemaan. Juteltiin, väiteltiin, huudeltiin kurssia Phileas Foggille niinkuin Englannin arvopapereille. Poliisilla oli täysi tekeminen pitäessään väkijoukkoa järjestyksessä, ja mitä lähemmäs kello joutui määrähetkeä, sitä suuremmaksi kasvoi tungos.
Mainittuna iltana olivat Phileas Foggin viisi ystävää kello seitsemästä saakka olleet koossa Reform-Clubin isossa salissa. Pankkiirit John Sullivan ja Samuel Fallentin, insinööri Andrew Stuart, Englannin Pankin johtaja Gauthier Ralph, oluenpanija Thomas Flanagan — kaikki he odottivat maltittomina.
Kun kello Reform-Clubin suuressa salissa löi 8.25, nousi Andrew Stuart ja sanoi:
— Hyvät herrat! Kahdenkymmenen minuutin kuluttua loppuu määrätty aika.
— Milloin tuli viimeinen juna Liverpoolista? — kysyi Thomas Flanagan.
— Kello 7.23, — vastasi Gauthier Ralph, — ja ensi juna tulee vasta kello 12.10.
— No niin, hyvät herrat, — jatkoi Andrew Stuart, — jos Phileas Fogg olisi tullut junalla kello 7.23, niin hän olisi jo täällä. Saatamme siis olla varmat voitostamme.
— Älkäämme kiirehtikö, vaan odottakaamme, — vastasi Samuel Fallentin. — Ystävämme täsmällisyyden tunnemme kaikki vallan hyvin. Hän ei tule milloinkaan liian myöhään eikä liian varhain; hän tulee tänne viimeisessä silmänräpäyksessä, muutenpa kävisi kovasti kummakseni.
— Ja minä, — sanoi Andrew Stuart kiihkeänä kuten ainakin, — min'en uskoisi häntä häneksi, vaikka näkisinkin hänet.
— Niin, — sanoi Thomas Flanagan; — kyllä hänen ehdotuksensa oli kovin mieletöntä. Olkoon hän kuinka tarkka tahansa, niin ei hän kumminkaan ole voinut välttää esteitä, ja parin kolmen päivän myöhästyminen riittää tekemään koko hänen yrityksensä tyhjäksi.
— Huomattava sekin on, — lisäsi John Sullivan, — ettemme ole saaneet vähintäkään tietoa hänestä, vaikka lennätinlankoja on joka paikassa, joiden kautta hän on kulkenut.
— Hän on hävinnyt, hyvät herrat,—- keskeytti Andrew Stuart, — hän on hävinnyt sata kertaa! Sitäpaitsi on tunnettua, että "China", ainoa höyrylaiva, jolla hän olisi saattanut tulla Liverpooliin ajoissa — tuli perille eilen. Kas tässä matkustajain luettelo Shipping Gazettessa, mutta siinä ei Phileas Foggin nimeä ole. Vaikka hänen matkansa olisi käynyt kuinka onnellisesti hyvänsä, niin tuskin hän on vielä Amerikassakaan! Minun luullakseni myöhästyy hän ainakin 20 päivää, niin että vanha lordi Albermarle kyllä pääsee viidestätuhannesta punnastaan.
— Se on tietty se, — vastasi Gauthier Ralph, — ja huomenna näytämme
Phileas Foggin shekin Baring Brothers'ille.
Nyt löi kello 8.40.
— Vielä viisi minuuttia, — sanoi Andrew Stuart.
Reform-clubilaiset katsahtivat toisiinsa. Heidän sydämensä tykyttivät tavallista kovemmin, sillä uskaliaimmillekin pelaajille oli peli jotenkin suuri. Mutta he eivät olleet asiasta tietävinänsäkään ja istuivat Samuel Fallentinin ehdotuksesta korttipöytään.
— Min'en luopuisi osastani 4,000 punnasta, — sanoi Andrew Stuart, — en, vaikka minulle tarjottaisiin 3999.
Kello näytti nyt 8.42.
Pelaajat rupesivat lyömään korttia, mutta joka silmänräpäys he katsahtivat kelloon, ja vaikka he olivat hyvinkin varmat voitostansa, niin tuntuivat heistä minuutit tavattoman pitkiltä.
— Kello on 8.43, — sanoi Thomas Flanagan nostaessaan.
Hiljaisuus vallitsi nyt klubin isossa salissa. Mutta äkkiä alkoi ulkoa kuulua kovaa melua, huutoja ja rähinää. Kellon heiluri naksutti sekunteja matemaattisen tarkasti. Kukin pelaaja luki itsekseen jok'ainoan lerkkauksen.
— Kello on 8.44, — sanoi John Sullivan äänellä, joka väen väkisinkin värisi.
Minuutti vielä, niin veto on voitettu! Andrew Stuart ja hänen toverinsa eivät pelanneet enää. He lukivat sekunteja.
Neljäskymmenes sekunti — ei vielä mitään! Viideskymmenes — ei vieläkään.
Kun 55:s sekunti oli kulunut, kajahti ulkoa kuin ukkosen pauhu: rajuja käsien taputuksia, hurraahuutoja, kirouksia. Melu läheni lähenemistään.
Pelaajat nousivat seisomaan.
Kun viisari näytti 57 sekuntia, avautui salin ovi, ja 60:s sekunti ei ollut vielä lyönyt, kun Phileas Fogg astui sisään, perässään suuri väenpaljous, joka oli tunkeutunut klubin portista sisälle.
Ja sitten kuului levollinen ääni:
— Tässä olen nyt, hyvät herrat!