ESIPUHE.
Suomalaisen kirjallisuuden historiansa oli isävainajani, Julius Krohnin, aikomus toimittaa kolmena osana, joista ensimmäinen hänen eläessään ilmestynyt käsitteli Kalevalaa, ja joista toisen piti esittää keskiajan kansanrunoutta sekä kolmannen uudemman ajan kirjallisuutta. Viimeksi mainittu täytyi kuitenkin muodollisista syistä painattaa eri teoksena: Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet 1897.
Toisen osan julkaisemiseen itsenäisellä ja muutetulla nimellä eivät ainoastaan muodolliset syyt ole pakoittaneet. Siitä käsityksestä, että Kalevalan-aineiset kertomarunot edustaisivat erityisesti pakanuuden aikaa vastakohtana ilmeisesti keskiaikaisille legenda- ja ballaadirunoille, on minun täytynyt luopua uusien Kalevalan tutkimuksieni nojalla, jotka toivon vastedes voivani täydellisesti esittää. Myöskin uudemman ajan kansanrunojen sovittaminen painetun kirjallisuuden kehitysjaksojen väliin, niinkuin isävainajani oli suunnitellut, tuotti tutkimus- ja esitystavan erilaisuuden tähden vaikeuksia, jotka vältin paraiten irroittamalla ne kokonaan siitä yhteydestä.
Siten kokosin ne isävainajani runontutkimuksista, jotka esittivät kertomarunoja ulkopuolelta Kalevalan piiriä, ja koska ne miltei kaikki löytyvät Lönnrotin "Kanteletar" nimisessä kokoelmassa, valitsin tälle uudestaan järjestämälleni julkaisulle nimen "Kantelettaren tutkimuksia." Nyt ilmestyvän "edellisen vihkon" lisäksi on toivottavasti tulevana vuonna valmistuva toinen, joka "jälkimmäinen" tulee käsittelemään laajaa ja moniosaista Luojan virttä ynnä muutamia muita legenda-runoja sekä Anteruksen kosintaa ja Lunastettavan neidon laulua liitteineen.
Siihen nähden että kansanrunouden tutkimuksissa subjektiivis-esteettisellä näkökannalla on paljoa vähemmän sijaa kuin objektiivis-tosiasiallisella, olen tässä teoksessa katsonut velvollisuudekseni kaikki ainekset uudestaan läpikäymällä päästä itsenäiseen vakaumukseen jokaisen tutkittavan runon suhteen ja tuoda tämä vakaumukseni esille silloinkin, kuin se poikkeaa isävainajani ennen julkaisemista mielipiteistä. Olen tämän voinut sitä paremmalla omallatunnolla tehdä, kun tutkimustapani on aivan sama ja eriävät tulokset etupäässä riippuvat niistä uusista aineksista, joita minulla on ollut käytettävänä. Tietysti samalla yksin vastaan teoksen tieteellisistä puutteista ja virheistä.
Muoto on minun täytynyt itse luoda, koska nämät isävainajani käsikirjoitukset ovat enimmäkseen lyhennyksillä kirjoitettuja luentoja. Olen koettanut saada esitykseni niin helppotajuiseksi, kuin aine suinkin on sallinut, ja siihen nähden vieraskieliset näytteet joskus runomitallakin, vaikka aivan vaatimattomasti, suomentanut. Samasta syystä olen myös suomalaisten runojen toisinnoissa, milloin murteellisuuksilla ei ole ollut esitykseeni nähden minkäänlaista merkitystä, käsikirjoitusten usein epätarkkaa ja vaillinaista äänneasua kirjakielen mukaisesti tasoitellut.
Helsingissä joulukuulla 1900.
Kaarle Krohn.