II.
Seuraklubin vuosijuhla II.
— Joko kuvernööri huomasi parhaaksi mennä? kysyy maisteri Littov palaavalta valtioneuvokselta sivuhuoneessa.
— Entä sitten?
— Olikin tarkoituksemme karkottaa hänet pois, jotta saamme vapaasti huvitella, lisää maisteri.
— Ja kannoimme setää tuolilla hänen nenänsä alla! huomauttaa samaan merikoulunjohtaja Abrahamson, jonka elämänhalua kipeät jalat eivät jaksa sammuttaa.
— Tässä on herrain kuvernööri, puhuu valtioneuvos ja ojentau paraatiryhtiin.
— Älähän nyt! nauraa maisteri Littov.
— Etkö usko?
— Kyliä tunnetaan suuri vaikutusvaltasi häneenkin. Mutta sentään älä paroonilta virkaa riistä … älä toki! huomauttaa maisteri Littov.
— En riistäkään. Mutta hän vain allekirjoittaa ja minä hallitsen. Olen jo kolmekymmentä vuotta neljän kenraalin aikana hallinnut. Niin. Tänne laitetaan niitä yksi toisensa jälkeen allekirjoittamaan minun määräyksiäni.
On aivan harvinaista, että valtioneuvos näin julkisesti itse kehuu. Mutta kova mielenliikutus ajaa hänet pois varovaisuuden tieltä. Sillä hänen mielessään edelleen vain painaa se outo tunnelma, että nyt täst'edes hänen vaikutusvaltansa alkaa luisua … luisua…
— Tervo kiihotti pahasti vertasi. Koeta tyyntyä, lohduttaa Littov.
— Tervo silloin syntyi, kun minä rupesin tätä lääniä hallitsemaan. Vajaan 28-vuotisena tulin tähän kotikaupunkiini lääninsihteeriksi. Ja silloin se alkoi. Uskallatko lyödä kanssani vetoa?
— Mistä? utelee maisteri.
— Siitä että minä hallitsen.
— Panisit taas toimeen koirankujeitasi. Laittaisit nyt minulle kuvernöörin allekirjoittaman naimakäskyn. Niinhän? Kyllä muistan vetosi Fleegen kanssa kenraali Stackelbergin aikana. Silloin nimismiesparat saivat naimakäskyn. Ja kujeesi tähden "Bondas" potkaistiin pois virastaan. Hah hah!
— Sentähden kokoankin "Bondaalle" kollehdin, kun hän on minun tähteni virkaheitto.
Kaikki, jotka huoneessa ovat, nauravat.
— Ja Fleege uskoo jo, että minä lääniä hallitsen, lisää valtioneuvos.
— Uskon, veli Mortimer, minäkin. Uskon senkin, että meitäkin hallitset. Ja vielä rautakouralla. Olet tämän kaupungin despootti. Mutta "Bondas" parkaa käy säälikseni.
— Ole huoletta! Nytkin oli kollehti antava.
Littov elostuu ja hänellä on naurava veitikka silmäkulmassa, kun hän hypähtää ylös sohvalta ja puhuu:
— Hän vanha mies tulee kadulla minua vastaan kovin … kovin murheellisena. Tekee hyvän päivän ja yrittää pysähtyä. Mutta ei oikein uskalla.
Littov puhuessaan näyttelee "Bondasta".
— Jään seisomaan ja katson miestä. "Onko nimismiehellä minulle asiaa?" kysyin. "Herra maisteri! Ro … rohkenenko?" hän puhuu. Ja on niin vietävän viheliäinen. "Nimismies puhuu asiansa suoraan", sanon minä. "Niin n-nähkääs — tuota minä vähän u-ujostelen sellaisia asioita. Mutta maisterihan on niinkuin minäkin vanhapoika. Ja nyt … mutta maisteri nauraa minulla." "En ollenkaan". "Voisiko maisteri antaa minulle jotain todistusta, että elän ja aina olen elänyt säädyllisesti?" "Mutta, herra nähköön, mitä sellaisella paperilla teette?" "Maisterilla on kaupungissa ma … mahtava asema ja suku… Veisin sen paperin kuvernöörille … nähkääs … nyt on riivattu juttu". Oli kesäkuussa. Hänellä oli paksu palttoo käsivarrella ja musta pitkätakkipuku yllä. Nenäliinallaan hän yhtenään hieroi hikeä päästään … tuo turilas.
Maisteri esittää "Bondasta" siinä kaikessa säälittäväisyydessään ja kauhussaan.
Herrat nauravat.
— Hän nahjus oli syvästi liikutettu. "Onko valitettu elämästänne?" kysyin. "On kai … on kai, kun sain kuvernöörin virkakirjeen, että minun pitää mennä kuu … kuukauden kuluessa n-naimisiin … avioliittoon … maisteri ymmärtää?" Minä nauramaan, mutta hän pyhkäisee nyt nenäliinalla silmiään ja jatkaa valittavasti: "Muuten virka menee! … sellainen uhka … ja minulle, joka pelkään naisia." Hän ukkorukka vavahteli, kun minä nauraa tirskuin hyväntuulisena. "Nimismies koettaa onneaan naisten parissa, kun kerran on sellainen käsky", puhuin. "Ei, herra maisteri, ennen minä kuolen kuin…" "Soo-oh! Minua tämä hauskuttaa. Menkää vain naimisiin … menkää! Kuvernööri antaa vielä myötäjäisetkin. On naimahaluisia ravintolatyttöjä." "Ennen koskeen kuin akan helmaan!" ärähtää hän ja lähtee.
Tuon viimeisen esittää maisten repäisevän hauskasti. Ja sitten taas jatkaa:
— Oli tullut sitten tänne "Susilaan." Ja juonut kolme munkkia, ylönantanut, riidellyt bufettitytön kanssa, lyönyt siltä hampaan poikki, pirstonut kattokruunun ja laseja ikkunoista ja — menetti virkansa! Siihen se naimajuttu päättyi…
Littov nauraa kyyneleet silmissä saatuaan taas uusille kuulijoille kertoa tämän vanhan kaskun. Ja toisillakin on erikoisen hauska.
Valtioneuvos oli tämän edellisen kuvernöörin aikana lyönyt vetoa kauppaneuvos Fleegen kanssa, että hän saa kuvernöörin allekirjoittamaan naimattomille nimismiehille naimakäskyn virkakirjeen muodossa todistukseksi, ettei kuvernööri lue, mitä hän allekirjoittaa. Tämän naimakäskyn oli "Bondaskin" saanut.
— Mutta tämän päälle me juomme "Bondaan" maljan, puhuu maisteri
Littov.
— Se oli Fieegen kanssa se veto. Kaikki naimattomat nimismiehet saapuivat lähetystönä kuvernööri Stackelbergin luo silloin ja rukoilevat vesissä silmin anteeksiantoa huonosta elämästään…
Sen anteeksipyynnön esittää valtioneuvos omassa persoonassaan hyvinkin maukkaasti. Sitten näyttelee valtioneuvos edelleen:
— "Mitä?" ärjyy Stackelberg. "Fallesmannit ovat hulluja tai juovuksissa! Mitä? Ulos! Mitä?" Nyt seuraa selvitys nimismiesten puolelta. Stackelberg lyö kätensä yhteen, siunaa ja lausuu: "Det är misstag… Joka haluaa, menee naimisiin … sillä hyvä!" Näin virkakirje peruutettiin. Mutta Stackelberg, joka minua oli jo kauan suututtanut, tunsi auktoriteettinsa menneen sen tien ja otti sopivana hetkenä virkaeron, juttelee valtioneuvos taas tämän vanhan, mutta silti aina tuoreen lorun mielihyvällä.
— Niin kävi ja sinun tähtesi Bondas menetti virkansa, lisää Littov.
— Näin on "Bondaan" hyvä olla. Sillä nyt hänen ei tarvitse mennä koskaan naimisiin. Ja klubi elättää miehensä.
— Malttakaapas, vaikka "Bondas" vielä joutuukin naimisiin, huomauttaa salaperäisesti merikoulunjohtaja Abrahamson, tämä kipeäsääri.
— Nyt menemme joukolla juomaan "Bondaan" vaahtoavan maljan, esittää
Littov.
Herrat nauraen siirtyvät suureen saliin, mistä lasisirut ovat jo poistetut. Sinne kokoontuu joka puolelta sivuhuoneista illan vieraita.
— Nyt on klubin virallinen ohjelma loppunut, hyvät herrat! Alkaa vapaa ohjelma ja pikkutunnit. Kenellä on huumoria, osottakoon sen teossa! Kaikkea muuta saa tehdä, mutta ei … no minun ei tarvitse sitä sanoa, puhuu valtioneuvos nauraen ja merkitsevästi silmäten merikapteeni Hartmaniin.
Maisteri Littov tilaa viinurilta punssia ja rinkeliä. Sitten pyytää hän Johnsonilta sen ripa-astian, mikä lähetetään huolellisesti puhdistettavaksi.
Ja Littovin tummanpunaiset konjakkikasvot, joissa on vieläkin koreampi nenä, hiilenmustine silmineen ovat hyvin pirullisessa irvistyksessä, kun hän nyt tuohon ripa-astiaan kaataa keltaista punssia ja sekaan sipultelee vehnäisrinkeliä.
Koko joukko jännitettynä katsoo toimitusta.
Sitten Littov alkaa puhua:
— Saan esittää "Bondaan" maljan oikeassa Ruotsin punssissa. Hän on puhdasverinen puoluetoveri ja ansaitsee yleisen tunnustuksen. On klubimme virvottava ilonsuoni. Eläköön! Ylös ilmaan!
Miesjoukolla remuten ja nauraa hohottaen viskataan "Bondas" kohti kattoa ja hurrataan.
Maisteri ensin maistaa maljasta. Muu joukko jäljessä. Kaikilla muilla paitsi "Bondaalla" on ylen … ylen hauska. He ovat nauruun katketa.
"Bondas" on lumenkalpea häpeästä ja sisäinen tuska häntä värisyttää. Sillä hän tuntee karvaasti, että häntä verisesti pilkataan. Ja aina on tässä seurassa pilkattu.
Mutta hän ei uskalla panna vastaan, vaikka kärsiikin tuosta marakattiroolistaan.
Kun "Bondaan" malja on juotu, lauletaan: "Minun kultani kaunis on".
Sitten kutsuu valtioneuvos viinurin. Samassa menee hän Harryn luo, joka on vaipunut syvään sampanjan maistelemiseen Fleegen kanssa. Hän tekee Harrylle joitakin merkkejä, mutta niitä ei Harry huomaa.
Valtioneuvos poistuu närkästyneenä. Pahatuuli hänen sisuksiaan repii.
Mutta hänkö sitä nyt päällepäin näyttelisi!
Siinä aletaan kantaa pöydälle jotain hyvinkin makeannäköistä monilla ryyteillä ja kastikkeella höystettyä seosta. Madeirapulloja ja korkeita viinilaseja seuraa mukana.
Kun kaikki on valmista, katoaa viinuri ja valtioneuvos haastaa juhlallisesti:
— Herrat ovat hyvät ja haukkaavat, kunnes illallinen joutuu, esipalaksi vähän hanhenmaksapasteijia.
Samassa hän etsii kanttori Krook'in, ja viepi puujalkamiehen käsikoukussa ruoalle.
Toiset samaten paritusten käsikoukussa seuraavat jäljessä.
Maistettuaan ruokaa kohottaa valtioneuvos madeiralasinsa ja esittää isoisänsä maljan, hän kun kuului olleen mainio hanhien kasvattaja.
— Missähän tässä on koira haudattuna? miettii Krook ja tuntee vastenmielisyyttä valtioneuvokseen.
Kun on syöty, kysyy valtioneuvos kasvot pirullisessa irvistyksessä ja katseessa kaksinkertainen rivous:
— Miltä pasteiji maistui?
— Mainiota! huudetaan vastaan.
— Kiittäkää autuasta isoisääni. Ne olivat hänen säämiskähousunsa, vastaa valtioneuvos noin vain kuin ohimennen.
Mutta silmälasien takana nauraa silmän syrjässä veitikka.
Yhden ja toisen sisua pyrkii puistauttamaan, kun kuulee, mitä on syönyt.
Ja seuraa yleinen syljeksiminen kuin merikivussa.
Kun sitä on aikansa tehty, julistaa valtioneuvos:
— Huuhtokaamme suumme! Voimakas on ihmisen mielikuvitus. Se oli sittenkin oikeata hanhenmaksapasteijia.
Nyt räjähtää yleinen nauru ja madeira saa kyytinsä.
Harry on voittanut vastenmielisyytensä seuraan. Kiitos siitä sekä tuon esiintymismenestyksen että sampanjankin. Ja pappa sitten kokonaan lumosi hänen puolihumaltuneet aivonsa kiivaalla puoluepuheellaan.
Nyt hän muutaman pöydän ääressä istuen kauppaneuvos Fleegen kanssa kahden tekee laajalti hänelle selkoa Lontoon Westminister Abbeysta, jossa hän ulkomaanmatkallaan kävi.
Ja hän yhä nousee humalan hunajavuorta ylös, mistä näkee ympäristön kirkastetussa hohteessa. Tämä on ratsastamista oman verensä säkenöivillä mielikuvilla, on huvittelua nuorten hermojen tuoreilla tunteilla, joihin uppoaa kuin autereisiin avaruuksiin ilman määrää ja tarkoitusta. Elää vain nykyhetken syvyyttään myöten. Silmissä on yhtenään kuin kevyt harso, jonka läpi näkee pelkkää iloa, iloa, iloa…
Ja mikä koski suonissa kuohuu!
Tämä on määrätöntä hauskuutta, sillä hermot ottavat ulkomaailmasta vastaan vain näköhäiriöitä ja sisällä aivoissa palaa kuin tunteiden ilotulitus.
Fleege kohottaa lasinsa ja kilistää Harryn kanssa. Harry kilistää vastaan ja lausuu jonkun säkeen Franzénin "Sampanjaviinistä".
— Tatarant—tatarant—tataraa! kuulee hän samalla kauppaneuvos Elersin takanaan laulavan. Elers pyytää esittää Harrylle veljenmaljaa.
Mainiota! Harry on valmis. Ja veljenmalja juodaan vanhan hyvän tavan mukaan oikeat kädet toistensa koukussa.
Seuraa niitä toisiakin veljenmaljoja. Nämä ikämiehet tahtovat hänet vertaisekseen nostaa. Toiset setiä, toiset veljiä'! Hurraa! Maailma pyörii kuin korea saippuakupla tyynen illan kimaltelevassa ilmassa.
Valtioneuvos katsoo tuota menoa yhä enemmän närkästyneenä. Joko laskeupi Harry näiden toisten tasalle? Ei se ole hänen mieleensä, että Harry noin…
Mutta hän päättää voittaa itsensä ja antaa tällä kertaa anteeksi
Harrylle, jonka hän jo aikaa sitten olisi suonut menneen tiehensä.
Tämän valtioneuvoksen närkästyksen katkaisee iloinen yllätys.
Sillä siinä samassa seisoo salissa neljä nuorta tyttöä, jotka maisteri
Littov on johtanut sinne ja nyt nauraen pakisee:
— Herrasväki on hyvä ja käy tanssiin.
Ovat oikeita Ruotsin tyttöjä. Kolme on maisteri haetuttanut Fleegen vaunuilla. "Promenadista" ja neljäs on Seurahuoneen oma tyttö.
Tytöt ovat valkoisissa leningeissä kukat hiuksissa, keveät atlaskengät jaloissa ja jalkaa verhoaa hieno silkkisukka. Yksi on tumma kuin yö ja silmissä pohjaton syvyys keimailevaa hymyä, toinen valkea kuin päivä ja kultakutreissa kaiken maailman toalettiainesten tuoksu, kolmas ohut ja keveä perhonen, pieni kuin keskenkasvuinen tyttö, mutta silmien alla viivat, jotka tietävät puhua valvotuista öistä Venuksen temppelissä, ja neljäs pitkän-pitkä juhlallinen naisvartalo, joka jo vuosia sitten heitti hyvästit lapsuuden viattomille vähäpätöisyyksille ja käsitti elämän arvon intohimon tulessa.
Tämä viimeinen on Seurahuoneen oma tyttö. Tyttöjen parissa on maisteri Littov kuin kala vedessä. Nuo vavahtelevat kädetkin saavat ryhtiä ja hän pyörästelee kuin nuori kavaljeeri.
Hän tarjoaa kätensä tuolle tummalle immelle. Harry hyökkää perhosen kimppuun. Merikoulunjohtaja Abrahamson huonoilla jaloillaan kuljettelee kultakutrista, mutta kapteeni Hartman sitä pitkää tyttöä. Krook asettuu soittokoneen ääreen. Juhlallinen valssi alkaa ja Elers tilaa tusinan sampanjaa. Valtioneuvos ottaa "Bondaan" parikseen, Fleege viinurin j.n.e. Ja nyt mennään kuin lehdet tuulessa. Kun on tanssittu, vievät herrat naisensa sivuhuoneihin, kantavat sinne sampanjaa ja lemmenkuhertelu alkaa.
Mutta valtioneuvos on vanha viisas. Hän ei myönnä pitkää väliaikaa, kun uusi soitto aletaan ja tytöt käydään hakemassa uuteen tanssiin. Näin jatkuu yö.
Kunnes alkavat herkulliset illalliset, joiden jälkeen valtioneuvos lähettää humaltuneina "Promenadin" tytöt kotiinsa.
Siitä on tulla riita maisteri Littovin kanssa.
Mutta valtioneuvos niin määrää.
Seuraa näytelmäkappale Seurahuoneen pienellä näyttämöllä. Sen on valtioneuvos kirjoittanut, Krook säveltänyt ja sen esittävät Abrahamson, Johnson ja vahtimestari. On naurava pilkka joistakin läsnä-olevista. Sillä Abrahamson ei ole kukaan muu kuin maisteri Littov, Johnson ei kukaan muu kuin merikapteeni Hartman ja vahtimestari ei kukaan muu kuin "rauhan enkeli".
Mutta haavoitetut nauravat mukana. Ja ilo on täydellinen.
Näytelmän jälkeen taas ryypätään. Mutta sitten tulee yön loistonumero: "Bondaan" naittaminen. Se on Abrahamsonin tämän illan keksintö. Ja aivan "Bondaan" arvaamatta.
Yks kaks tanssii saliin puolihumalaisena yöpuvussa se pitkä tyttö. Ja lentää oikopäätä "Bondaan" kaulaan. "Bondas" raukka pakenee … pakenee … syleksii … vihassa sähisee kuin kissa koiralle … suuttuneena ärjyy ja kiukuttelee … syleksii ja kiukuttelee. Tyttö vain yltyy häntä ahdistamaan, nostelee kovin sopimattomasti hamettaan … kätensä syleilyyn kohottaa.
Kaikki ovat naurusta kuolla. Mutta "Bondas" kauhusta hikoilee.
Nyt loppuu ilveily räiskyvään kätten taputukseen, minkä valtioneuvos alottaa.
"Bondas" parka on kuin piesty koira häpeissään ja kyynelkarpalo on hänen silmäkulmassaan.
Nyt valtioneuvos julistaa tämän illan "Bondaan" kollehdin tuottaneen niin ja niin paljon.
Mutta "Bondas" loukossa itkee … tietysti aika humalassa.
Siinä samassa helähtää jotain kappaleiksi.
Merikapteeni Hartman viskasi Krookin puujalan, minkä tämä oli irroittanut vierelleen tuolille, salin suureen seinäpeiliin, kaikista hienoimpaan tryymoo-kuvastimeen, mikä pirstoiksi särkyy. Sen kiilloitetun, sirotekoisen puujalan. Ja huutaa samassa kurkuntäydeltä:
— Kanttori sen rikkipotkaisi!
Hän saa naurajat puolelleen. Mutta merikapteeni Norrgård ymmärtää hetkensä tulleen: Hartman on taas pirstomisvirmassaan.
Miehissä talutetaan Hartman sivuhuoneeseen, jonne telkitään Norrgårdin ja sampanjan kanssa. Siellä saa hänet "rauhan enkeli" uneen viihdyttää.
Juominki yltyy. Sillä Hartmania on tähän asti hiukan pelätty.
Seurahuoneen isäntä, saksalainen kellarimestari, pyydetään mukaan.
Viinuri, vahtimestari, biljardipoika, piiat ja rengit juovat herrain jäänöksiä.
Koko tuo suuri talo on nousuviinassa. Et siinä löytäisi yhtään selvää ihmistä. Tässä hienon-hienossa, kalliissa ja kauniissa ilolinnassa kaupungin keskellä!
Syysyön taivaalla kieppuvat kirkkaat tähdet. Toisinaan näkyy pitkän-pitkä tähdenlento kauniissa kaaressa.
Yö on kylmä ja pimeä. Kadulla kävelevä vartiopoliisi silmää aralla kunnioituksella valoissaan uivaa "Susilaa". Mutta sen vanhojen ikkunaverhojen läpi ei pääse tunkeumaan uteliaan silmä. Korva sieltä vain erottaa yhtä ja toista.
Mutta poliisi ymmärtää velvollisuutensa olevan kulkea korvat tukossa
Seurahuoneen ohi.
Sillä se ja sen hienous on kokonaan ulkopuolella hänen tehtäviään.
Ankarata vaitioloa vaadittiin sisäpuolellakin olijoilta.
Kuitenkin vienoja kuiskeita aina pääsee asianomaisten rouvien korviin.
Niin että tämäkin yö on taas rouvien tuskayö.