BOLSHEVISMIN (KOMMUNISMIN) TEORIA.
Karl Marx puki yhteiskunnallisen kehitysoppinsa, historiallisen materialisminsa, Hegelin dialektiikan pakkopaitaan. Marx tahtoi lausua, että yhteiskuntajärjestys ja jopa kulttuurikin on taloudellisen tuotantojärjestelmän funktio, siitä riippuvainen. Tuotantomuoto on hänen mukaansa "vapaa muuttuja" ja yhteiskunta, valtio, kulttuuri sen funktio. Kehitys tapahtuu Marxin mukaan siten, että tuotantomuoto aina luo vanhaan yhteiskuntajärjestelmään sopimattoman voiman, joka lopulta särkee kuoren ja luo uuden tuotantomuodon ja yhteiskunnan.
Hegelin dialektinen metoodihan oli lyhyesti ja puutteellisesti sanoen sellainen, että hän selitti historiallisen kehityksen tapahtuvan aatteiden keskinäisestä painiskelusta siten, että voimassa oleva aate, "teesi", luo itselleen vastakohdan, "antiteesin" ja kun nämä vaikuttavat toisiinsa, syntyy uutta, korkeampaa: "synteesi", vastakohdat teesi ja antiteesi sovittautuvat. Ja tämä ei tapahdu ainoastaan asteettain, vaan myöskin hyppäyksittäin, siten, että "paljous muuttuu laaduksi", aivankuin vesi nollapisteessä muuttuu jääksi.
Tämän dialektisen metoodin lainasi Marx, mutta käänsi sen, niinkuin hän sanoi, jaloilleen. Hegelin mielestä aatteet olivat vapaa muuttuja ja aineellinen sen funktio. Tällöin oli dialektiikka Marxin mielestä päälaellaan. Hän käänsi sen mielestään jaloilleen. Hän sanoi esim.: feodaalinen tuotantomuoto loi helmassaan porvariston, joka oli feodaalisen järjestelmän antiteesi. Se särki lopulta feodaalisen yhteiskunnan ja loi uuden: kapitalistisen. Mutta kapitalistinen tuotantomuoto luo myöskin antiteesinsä: proletariaatin, joka särkee kapitalistisen yhteiskunnan ja luo uuden. Ja Marxin mielestä se uusi yhteiskunta tulee olemaan kommunistinen. Hän todistelee, että itse kapitalistinen tuotantojärjestelmä luo tämän kommunistisen tuotantomuodon edellytykset. Se keskittää tuotannon harvojen käsiin, yksinkertaistuttaa ja koneellistuttaa äärimmäisyyteen saakka tuotannon, yhdenmukaistuttaa kulutuksen, hävittää sekasortoisen keskiluokan ja individualismin sekä kehittää proletariaatin lopuksi järjestyneeksi, kuriin tottuneeksi kansan enemmistöksi, joka kykenee valtaamaan valtiovallan ja tuotannonvälineet ja niitä käyttelemään. Toiseksi hän todistelee, että itse kapitalismi lopulta pakoittaa siirtymään kommunismiin. Se luo palkkalaisten reserviarmeijan, raskaita pulia j.n.e. joista ei päästä muuten kuin kommunismiin siirtymällä. Kapitalismi kehittää omistamattoman luokan riistämisen huippuunsa ja synnyttää vallankumouksellisen tahdon, ja kun palaaminen yksilölliseen pikkutuotantoon on mahdotonta, ei ole muuta tietä riistämisen lopettamiseen, s.o. pois kapitalismista, kuin kommunismi.
Tätä marxilaista teoriaa tulkitaan nyt kuitenkin sangen suuresti eriävin tavoin. Revisionistit selittävät, että Marx on puhdas kehitysteoreetikko ja siirtyminen kommunismiin on oleva orgaaninen tapahtuma eikä väkivaltainen kumous. Se tapahtuu nykyaikaisen kansanvallan puitteissa. Samalla nämä huomauttavat, että kommunismi ei ole oleva täydellistä, ainoastaan tuotantovälineiden yhteisomistuksesta voidaan puhua. N.s. puhtaat marxilaiset taasen selittävät, että kehitys ei ole tapahtuva aivan jatkuvasti, vaan on oleva vallankumous. Se voi tosin tapahtua nykyisen kansanvallan puitteiden muodollisesti särkymättä. Mutta on oleva proletariaatin diktatuuri, s.o. sellainen olotila, jolloin enemmistöön päässyt proletariaatti sanelee kansanvallan puitteissa tahtonsa ja muuttaa yhteiskuntarakenteen. Mutta tämä kaikki tapahtuu vasta sitten kun on olemassa edellytykset: taloudelliset edellytykset, työväen parlamenttaarinen enemmistö ja tarpeeksi "luokkavoimaa". Bolshevikit eli varsinaiset kommunistit vihdoin selittävät, että yleinen äänioikeus on "työväenluokan kypsyyden määrän osottaja, enempää se ei voi olla, eikä tule koskaan olemaan nykyisessä valtiossa" ja että vallankumoukseen kypsän köyhälistön tulee särkeä, räjäyttää ilmaan porvarillinen valtio, olkoot se kuinka kansanvaltainen tahansa porvarillisessa mielessä, sillä sen puitteissa ei päästä pois kapitalistisesta tuotantotavasta. Jokainen valtio on luokkavaltio, se on erään luokan järjestäytymä, jolla on käytettävänään toista luokkaa vastaan sorron välikappaleet, sotaväki ja virkamiehistö. Näihin aseisiin liittyy vielä koulu ja kapitalistinen opetus. Bucharin vertaa kapitalistisen valtion menettelyä, kun se muka aina treenaa köyhälistön aivoja määrättyyn, itselleen suosiolliseen suuntaan, sikojen kehittämiseen määrätyllä ravinnolla määrättyyn suuntaan.
Vapaa kansanvaltio, josta sosialistitkin ovat joskus puhuneet, on, lausuu Lenin, järjettömyyttä. Sillä silloin kun on valtio, ei ole vapautta ja kun vapaus saapuu, kuolee valtio. Nykyinen demokraattinenkin valtio on porvarillista demokratiaa, joka ei laajentamallakaan muutu proletariaatin demokratiaksi. Sen vuoksi on nykyinen valtio ja sen aseet sotajoukko ja virkamiehistö särettävä ja luotava vallitsevaksi luokaksi järjestyneen köyhälistön demokratia, joka sortaa ja hävittää porvariston ja luo kommunistisen tuotantomuodon. Tässä siis demokratian "määrä muuttuu laaduksi", lausuu Lenin, käyttäen oikein Hegelin dialektiikan muotoa. Kapitalistinen valtio taasen särjetään siten, että porvarillinen sotajoukko hävitetään ja asestetaan köyhälistö. Täten on hävinnyt toinen kapitalistisen valtion ase. Toinen, virkavalta, taasen hävitetään siten, että kaikki virkamiehet tehdään asestetusta köyhälistöstä riippuviksi, proletariaatin luokkavaltion palvelijoiksi. Uuden virkavallan syntyminen tahdotaan estää siten, että virkamiehille annetaan täydellinen tavallisen työmiehen leima. Bolshevikit olivat rakentaneet ohjelmansa tässä suhteessa seuraavalle Engelsin lauseelle: "Tätä, kaikissa tähän saakka olleissa valtioissa välttämätöntä valtion ja valtioelimien muuttamista vastaan yhteiskunnan palvelijoista yhteiskunnan herroiksi käytti (Pariisin) Kommuni kahta varmaa keinoa. Ensiksikin se täytti kaikki virat, hallinnolliset, oikeuslaitosta, kansanvalistusta palvelevat, käyttämällä yleisiä vaaleja, joissa oli yleinen äänioikeus kaikilla osallisilla, ja samalla se otti käytäntöön oikeuden kutsua nämä valitut henkilöt pois viroistaan minä hetkenä hyvänsä valitsijaansa päätöksen nojalla. Ja toiseksi se maksoi kaikille virkahenkilöille, sekä ylemmille että alemmille, ainoastaan sellaisen palkan, minkä työläiset yleensäkin saivat."
Lenin ja Bucharin selittävät nimenomaan, että hallintotehtävät ovat kapitalistisen kehityksen kautta niin yksinkertaistuneet, että ne ovat pelkkiä laskemis- ja kontrollitehtäviä, joita jokainen kommunistisen yhteiskunnan kansalainen voi suorittaa. Ja siihen on pyrittäväkin, että kaikki kansalaiset vuoronperään vedetään hallintotehtäviin. Tällöin on virkavalta muserrettu.
Tällaista asestetun proletariaatin pystyttämää valtiota nimittävät bolshevikit köyhälistön diktatuuriksi. Se on se väliaste, joka Marxin mukaan on oleva kapitalistisen valtion ja kommunistisen yhteiskunnan välillä. Nimikin on Marxilta peräisin. Neuvostovallan valtiosäännössä ovat bolshevikit antaneet tälle diktatuurille ulkonaisen muodon. Tästä valtiosäännöstä myöhemmin enemmän.
Tämän diktatuurin avulla tahtovat bolshevikit toteuttaa yhteiskunnallisen ja taloudellisen ohjelmansa: ensin tuotannonvälineiden yhteiskunnallistuttamisen, kapitalistiluokan hävittämisen ja kommunistisen tuotantomuodon, jolloin tuotteiden jakoa vielä ohjaa kapitalistinen periaate "kullekin ansionsa mukaan" — tämä on kommunismin ensimmäinen aste — ja sitten vihdoin tuotteiden jaon kommunistisen periaatteen mukaan "kullekin tarpeensa mukaan", jolloin valtio kokonaan vähitellen kuolee ja kaikki luokkaerot häviävät — tämä on kommunismin toinen korkeampi aste.
Vallankumous tapahtuu ja sen tulee tapahtua silloin kun tärkeimmät tuotannon haarat ovat keskittyneet, rengastuneet ja trustiutuneet niin, ettei keskittyminen kapitalismin puitteissa enään juuri voi jatkua ja kun köyhälistön luokkavoima on kasvanut niin suureksi, että se voi vallata valtiovallan. Vallankumous puhkeaa siellä, missä sorto on ankarin ja leviää sitten muihin maihin.
Tämä on bolshevikien käsitys n.s. tuotannon kypsyyskysymyksestä.
Koko tähän saakka esittämäni ohjelma johdetaan Marxin ja Engelsin lauseista, tulkiten niitä vain toisin kuin revisionistit ja kautskyläiset. On suorastaan huvittavaa ajatella, että kokonaiselle ihmiskunnan kehitykselle koetetaan rakentaa horoskooppia riitelemällä muutamain Marxin lauseiden tulkinnoista. Otan tähän erinomaisen kuvaavan kohdan Leninin esityksestä. Hän kirjoittaa teoksessaan "Valtio ja vallankumous" (s. 97) näin: "Erityisesti Bernsteinin huomiota kiinnittää se Marxin väite, jonka Marx on myöhemmin alleviivannut vuoden 1872 esipuheessaan Kommunistiseen Manifestiin ja joka kuuluu: 'työväenluokka ei voi yksinkertaisesti vallata valmista valtiokoneistoa ja panna sitä liikkeelle omissa tarkoituksissaan'. Bemsteinia siinä määrin 'miellytti' tämä lausunto, että hän vähintäin kolme kertaa on toistanut sitä kirjassaan, tulkiten sitä mitä väärennetyimmässä opportunistisessa mielessä. Marx, kuten olemme nähneet, tahtoo sanoa, että työväenluokan on särettävä, rikottava, räjähytettävä (Sprengung, räjähdyttäminen — Engelsin käyttämä lausuntotapa) koko valtiokoneisto. Mutta Bernsteinin mukaan käy niin, ikäänkuin Marx mainituilla sanoillaan varottaisi työväenluokkaa liiallisesta vallankumouksellisuudesta vallan anastamisen aikana. Törkeämpää ja kunnottomampaa Marxin ajatusten väärentämistä ei voi kuvitellakaan. Kuinka menetteli Kautsky mitä yksityiskohtaisimmin bernsteiniläisyyttä kumotessaan? Hän vältti opportunismin tekemän marxilaisuuden väärentämisen koko syvyyden käsittelyä tässä kohdassa. Hän esitti ylempänä siteeratun otteen Engelsin esipuheesta Marxin 'Kansalaissotaan' sanoen, että Marxin mukaan työväenluokka ei voi yksinkertaisesti vallata valmista valtiokoneistoa, mutta yleensä voi sen vallata, siinä kaikki. Siitä, että Bernstein on lukenut Marxin omaksi kokonaan Marxin todelliselle ajatukselle päinvastaisen ajatuksen, että Marx vuodesta 1852 alkaen on aina esittänyt köyhälistön vallankumouksen tehtäväksi 'särkeä' valtiokoneiston, tämän esittämiseksi ei Kautskyllä ole sanaakaan." Huomaamme siis, että Bernstein, Kautsky ja Lenin käsittävät ihmiskunnan kehityksen tapahtuvan sen mukaan, miten tuo Marxin lause on korostettava.
Ei ole sattuma, että dogmaattisratsionalistisin marxilaisuuden haara on pesiytynyt juuri Venäjälle. Venäläinen ajattelutapa on jo siinä suhteessa itämaisen sukua, että se rakastaa enemmän logiikkaa, kuin kokemusta ja tilastoa. Itämainen filosofiahan on tunnettu juuri rohkeasti rakennetuista täydellisistä ajatusrakennuksistaan ja loppuun saakka viedystä dialektiikastaan. Vapaa-herra Freytagh-Loringhowen huomauttaakin, että myöskin anarkisti Bakunin omisti Hegelin filosofiasta sen jyrkimmän muodon, joka voitaisiin lyhyesti sanoa: ainoastaan järjellinen, s.o. järjestelmän mukainen on todellista ja järjestelmänvastainen on huonoa, valheellista. Se on se ajatustapa, mikä välähtää tuossa kuuluisassa Hegelin vastauksessa luonnontieteilijöille, jotka hänelle huomauttivat, että hänen järjestelmänsä kiertotähtiin nähden ei pidä yhtä tosiasioiden kanssa, koskapa kiertotähtiä on enemmän kuin hänen järjestelmänsä mukaan saisi olla. Hegel vastasi: "Sitä pahempi tosiasioille". Tämän mukaan on yhteiskunnallinen elämäkin oikeata vain silloin, kun se on järjestelmän mukaista. Tämä sisältää kumouksen uskontunnustuksen. Ja Lenin on tässä suhteessa aito itämaalainen ja Bakuninin henkinen sukulainen. Tämän lisäksi tulee Venäjän onnettomat yhteiskunnalliset olot, jotka ovat kestäneet vuosisatoja ja luoneet edellytykset rajulle yhteiskunnalliselle maanjäristykselle. Esitän muutaman tiedon näistä oloista tuonnempana.
Tarkastakaamme nyt lyhyesti bolshevikien taloudellista ohjelmaa.
Ohjelman tärkeimmät kohdat ovat seuraavat:
1. Yhteiskunnallistuttaminen aletaan pankeista, jolloin ne samalla keskitetään siten, että syntyy yksi suuri kansankeskuspankki, jolla on haarakonttoreja ympäri maata. Se muodostetaan samalla sosialistisen, osuustoiminnallisen tuotannon yhteiskunnalliseksi kirjanpitolaitokseksi. Bucharin tahtoo erikoisesti osoittaa, että tämän kautta jo saadaan tärkeä ote tuotantoelämään, sillä kapitalismi on kerännyt jo tuotantoelämän nyörit itse asiassa muutamain harvojen pankkiirien käsiin.
2. Sitten yhteiskunnallistutetaan rengastuneet teollisuudenhaarat: työväenluokan tulee ajaa pomot ja pankkiirit tiehensä, asettaa kaikkialla omia miehiänsä tilalle; he voivat käyttää hyväkseen vain sitä koneistoa, jonka kapitalismi on luonut. Sen jälkeen seuraa muun suurteollisuuden vuoro. "Suurteollisuuden siirtyessä työläisvaltion käsiin joutuu pikkuteollisuuskin siitä riippuvaksi."
3. Samalla kertaa on maa yhteiskunnallistutettava ja luotava kommunistinen viljelysjärjestelmä — siis ei ainoastaan yhteisomistus, vaan myöskin yhteisviljelys. Viljelystä on harjoitettava suuressa mittakaavassa. Entisiä suurtiloja on viljeltävä osuustoiminnallisesti ja pikkutiloja yhdistettävä viljelyskommuuneiksi.
4. Bucharin esittää sitten verrattain yksityiskohtaisesti, miten tuotanto on organisoitava, jotta ei palattaisi kapitalismista taaksepäin anarkismin nurkkakuntaisuuteen, vaan kehityttäisiin eteenpäin kommunismin koko yhteiskuntaa silmällä pitäen suunniteltuun tuotantoon. Jokaisen tuotantolaitoksen johdossa, neuvostossa, tulee olla kokonaistuotantojärjestelmää, s.o. valtiota edustavilla enemmistö. Samoin muissakin neuvostoissa.
5. Tämän keskitetyn tuotanto-organismin jäsenet ovat
a) kansantaloudelliset piiri- ja alueneuvostot;
b) kansantalousneuvostot ja koko tuotannon ja kaupan alaa edustavat komiteat, kuten "sentrotekstili", "sentrometalli" j.n.e.;
c) ylin kansantalousneuvosto, johon kaikki langat keskittyvät, maan taloudelliset aivot, suunnaton rekisteri- ja laskukoneisto.
Nämä taloudelliset neuvostot ovat alituisessa yhteydessä työläisneuvostojen ja neuvostovallan kanssa.
6. Työvelvollisuus pannaan toimeen, aluksi vain henkilöille, joiden kuukausitulot ovat suuremmat kuin esim. 500 tai 600 ruplaa, myöhemmin kaikille. Jokainen saa "kulutustyökirjan" ja saa jotain ostaa vain, jos tähän kirjaan on merkitty, että hän on tehnyt "työtä". Työläiset eivät saa palkkaansa rahassa, vaan luonnossa: "Kulutus-työkirjaan tehtyjen merkintöjen mukaan annetaan yhteiskunnallisesta tuotteiden varastosta työläiselle hänen tarpeensa, ilman rahaa, yksinkertaisesti sitä todistusta vastaan, että hän tekee työtä."
7. Työläisten jättiläisarmeijaa johdetaan työpaikoille keskuksista käsin yleisen työkatasterin mukaan. "Työvoiman valvonta, rekisteröiminen, jako, kaikki tuo on työläisjärjestöjen asia. Vaihto kaupungin ja maaseudun välillä käy ilman rahaa, samoinkuin eri teollisuudenhaarojen välinen vaihtokin."
8. Keinottelu ja kauppa poistetaan; "tuotteiden säännöllinen jako tapahtuu tarpeiden ja varastojen rekisterin pohjalla". Jotta tämä voisi tapahtua tuloksellisesti, yhdistetään väestö n.s. kulutus-kommuuneihin, jollaisia muodostetaan esim. yksi jokaiseen kaupunkikortteliin. Sitten jaetaan tuotteet ensinnäkin näille kulutuskommuuneille, jotka edeltäpäin laskevat, paljonko he tarvitsevat ja luottamushenkilöittensä kautta jakavat tuotteet yksityisille kuluttajille. Sen ohella käytetään hyväksi olemassaolevia kulutusyhdistyksiä.
9. Jotta tuotteiden jako voitaisiin suorittaa paremmin ja nainen vapautettaisiin orjuudestaan, on yksityistalous korvattava yhteiskunnallisella kotitaloudella (keskuskeittiöillä).
10. Kaupunkitalot pakkoluovutetaan ja annetaan paikallisten työläisjärjestöjen haltuun, asunnot sekisteröidään ja jaetaan tarvitsijoille.
11. Ulkomaan kauppa yhteiskunnallistutetaan. Se merkitsee sitä, että ainoastaan neuvostovalta voi olla kauppasuhteissa ulkomaisten kapitalistien kanssa.
Pakkoluovutukset tapahtuvat yleensä ilman korvausta.
Lopuksi vielä sananen bolshevikien kirkko- ja kouluohjelmasta. Kaikki yhteys kirkon ja valtion välillä on katkaistava. Valtio sallii uskonnonvapauden, mutta kommunistinen puolue puolueena taistelee kaikkea uskontoa vastaan. Tämänkin periaatteen Lenin johtaa eräästä Engelsin lauseesta, jossa tämä lausuu, että uskonto on valtion suhteen yksityisasia ja jossa hän on alleviivannut sanat "valtion suhteen". Lenin tekee tästä sen johtopäätöksen, että puolue ei enään voi pitää uskontoa yksityisasiana. Viime vuonna uusitussa kommunistisen puolueen ohjelmassa on 11 kohtaa sisältävä luku kouluoloistakin. Sen sisällöstä mainittakoon vain, että "pakollinen, maksuton, yleinen sekä polyteknillinen kasvatus (jonka tulee sisältää käytännölliset ja teoreettiset tiedot tuotannon päähaaroissa) on pantava toimeen kaikille 17 vuotta nuoremmille". "Työkoulut" ja "kansanyliopistot" ovat ne käsitteet, jotka näyttelevät suurta osaa bolshevikien ohjelmassa.
Kansallisuus- ja ulkopoliittisen ohjelman pääpykälä oli aluksi "yleismaailmallinen vallankumous" ja ainakin yleiseurooppalainen neuvostovalta. Niinpä Bucharinkin huudahtaa bolshevikien ohjelmaa kirjoittaessaan: "Kommunistisen puolueen ohjelma on oleva proletaarisen maailmanvallankumouksen ohjelma!". Myöhemmin on bolshevikien ulkopolitiikka, kuten tunnettua, omaksunut enemmän tosi oloja vastaavan ohjelman. Litwinoff vastasikin 1919 vuoden lopulla Kööpenhaminassa sangen vältellen erään haastattelijan kysymykseen yleismaailmallisesta vallankumouksesta.
Olen tässä kuvaillut vain venäläisen kommunismin ohjelmaa.
Aikaisemmin mainitsemani Eduard Palyin hahmoittelema ohjelma on
luonteeltaan hiukan toinen ja tärkeissä kohdissa venäläisestä eroava.
En puutu siihen lähemmin.