ANOPPIEN PUOLESTA.
Jos tässä syntisessä maassa olisi ritarillisuutta läheskään yhtä paljon kuin siinä on kataluutta ja halpamaisuutta, niin eipä vainottaisi täällä viattomia olentoja, jotka eivät koskaan ole yrittäneetkään itseään puolustaa.
Ei ole maassa, ilmassa eikä vedessä — lukuun ottamatta lentokalaa — yhtään olentoa, pientä eikä suurta, ketä niin onnettomasti ahdistettaisiin, pisteltäisiin ja salaisesti ammuttaisiin kuin anoppimuoreja. Ellei yleisö tuntisi suurta nautintoa anoppien vainoamisesta, niin ilmestymättä olisivat jääneet kaikki romaanit ja näytelmät — tahi ainakin melkein kaikki.
Mutta oletteko koskaan nähneet miestä tai naista, jota olisi haluttanut ryhtyä anoppeja puolustamaan? Tuskin.
Sentähden olen katsonut pyhäksi velvollisuudekseni ottaa anoppimuorit lähemmän tarkastuksen alaiseksi ja menetellä heitäkin kohtaan tasapuolisesti.
Jos todella niin on, että minä olen ihan ensimäinen mies, joka aion puhua pari sanaa anoppien eduksi, niin onpa se vähän kummallista. Vuosituhansia on kulunut ensimäisen anoppimuorin, Evan, Aatamin vaimon, ajasta, — ja juuri tätä yhteistä anoppiamme Eevaa on parjattu enemmän kuin ketään muuta maan päällä — kenties sen allakin — eikä ole kukaan ritarillinen Aatami noussut häntä puolustamaan. Ei ole ollut ihmiskunnassa niin paljon »vanhaa Aatamia». Muut anopit, nuorempaa juurta, ovat tähän asti samaten saaneet mennä hautaan, löytämättä yhtään rehellistä sydäntä, siksi ritarillista, että se olisi sykkinyt oikeutta heillekin.
Tämä seikka on minusta niin eriskummainen, että sietää tutkia syitä siihen.
Miksi anopit itse ovat olleet niin vaiti tässä asiassa, vaikka anoppeja luullakseni ei juuri vähäpuheisuus vaivaa? — Kirjoissa aina puhutaan pahoista anopeista. Se anoppi, joka semmoisia puolustaisi, tunnustaisi suoraan itsensä »pahaksi» anopiksi. Mutta se ihminen ei ole paha, joka pahuutensa tuntee ja tunnustaa. Sentähden ovat anopit jättäneet sen tekemättä.
Miksi eivät anopit ole kyhänneet romaaneja ja näytelmiä, joissa anoppimuorit kuvattaisiin vanhan puoleisiksi enkeleiksi, jotka tähän pölyiseen ja tupakansavuiseen maailmaan liehtovat henkäyksiä paratiisin ruusuisilta mättäiltä? — Naiskirjailijat ovat vasta uudemman ajan keksinnöitä, ja heillä on näihin asti ollut muutakin työtä: kuvata miesten huonoja tapoja ja heidän intoansa pitämään naista orjuudessa. En toki tiedä, olisiko yhdenkään anopin mieleen juolahtanut kuvata itseään vävypoikansa orjaksi. Mutta onhan anopillakin »oikeus ottaa iskuja ja antaa iskuja», ja jos he oikein todenteolla ryhtyisivät meitä miehiä kirjallisesti kurittamaan, käyttäen luonnonomaisia apukeinojaan, niin varmasti he pian saisivat kaikki muut vaikenemaan.
Vielä on selitettävä se seikka, miksi eivät miehet ole ottaneet tätä olentoa tieteellisesti tutkittavaksi. Semmoinen tutkimus ihan varmaan olisi tuonut ilmi muutamia valopuoliakin anopeissa. Tiedemiehet kyllä tutkivat tähtiä pyörryttävässä kaukaisuudessa ja villiä petoja Afrikan kuumissa sisämaissa, mutta eivät koskaan omaa armasta anoppimuoriansa, joka on niin likellä heitä.
Aavistanpa että juuri tämä anopin läheisyys on ehkäissyt kaiken syvällisemmän tutkimuksen. Millähän tunteilla allakantekijä ojentaisi tähtikiikarinsa vasten anoppinsa särmäistä naamaa, löytääksensä kipenenkään taivaallista lemmen tulta hänen silmäkuopistaan? — Millähän keinolla luonnontutkija ottaisi selvän siitä, mitkä anoppimuorin syömähampaista ovat vaaralliset, mitkä aivan vaarattomat, ja millähän tavalla hän asettaisi suurennuslasin alle anoppinsa sitkeäkuorisen sydämen, nähdäkseen edes vilahdukselta jonkun väreen lempeämmistä tunteista? — Ei olisi hyvä ryhtyä näin perinpohjaisiin tutkimuksiin naimisissa olevan miehen. Eivät onnistuisi ne siltäkään, jolla koskaan on vaimoa ollut. Vielä vähemmän siltä, joka koskaan aikoo sen saada.
Mutta onneksi ei allekirjoittanut kuulu yhteenkään näistä luokista [Tässä pistin pienen valheen. Mutta Liena ei ollut kuulemassa.], ja sentähden ei minun tarvitse tyytyä entiseen pintapuoliseen käsitykseen anopeista; käsitykseen joka ei suinkaan ole heille edullinen ollut. Voin monipuolisemman tutkimukseni johdosta mainita yhtä ja toista anoppimuorien arvon ylentämiseksi meidän ja koko ihmiskunnan silmissä. Vahinko vaan, ettei Kaapro Jääskeläinen elänyt jo muutamia vuosituhansia tätä ennen.
Joku ehkä odottaa, että minä tieteellisyyttä tavotellakseni tahtoisin erottaa tämän olennon — anopin nimittäin — muista siihen vivahtavista. Mutta minä en aio sitä tehdä. Minusta ei ole sopivaa mainita anopin kasvoissa ilmestyvää pyrintöä hienoon parrankasvuun, eikä sitäkään että hän on varustettu harvempilukuisilla hampailla kuin muut nisäkkäät (mammalia). Ja että hän oston kautta voi hammasrakennustansa täydentää.
Paljoa suuremmalla syyllä moni saattaa ajatella, että minulla jo alkaisi olla aika puhua suuni puhtaaksi ja ilmaista, mitä minulla ehkä voisi olla sanomista anoppien kunniaksi. Tiedän, että moni tulee suurella epäluulolla kohtelemaan jokaista lausettani siihen suuntaan. He luulevat löytäneensä oikein noidutun pykälän, kun suoraan kysyvät minulta: »Puhutko kokemuksestasi, mies? Oletko kokenut, minkä anoppi voi miehelle tehdä?»
Tämmöisiin kysymyksiin minä tyynesti vastaan, että minua ei ensinkään haluta sitä kokea. Jos minä missään suhteessa voin elämääni onnelliseksi sanoa, on se juuri siinä, ettei minulla ole ollut semmoista kokemusta.
Vielä suurempaa paatumusta osottaisi, jos jotakuta huvittaisi ajatella, että minä olen ryhtynyt tähän anoppien puolustamiseen jossakin itsekkäässä tarkoituksessa. Esim. voittaakseni anoppimuorien erityisen suosion. Mutta mahdotontahan minun on anoppien suosioon päästä. Sillä minussa ei olisi miestä pitämään tätä puolustuspuhettani yhdenkään anoppimuorin kuullen. Ei siis ole minun syykseni luettava, jos anopit hyvinkin päättävät pystyttää muistopatsaan haudalleni. Tullaksemme käsittämään anoppien hyvät puolet muiden ihmisten rinnalla, on verrattava itseämme heihin tahi heitä itseemme. Tässä vertailussa käymme monessa suhteessa tappiolle. Anopeissa ei huomata naissuvun yleisintä vikaa, sitä päävikaa, joka parhaimpiakin nuoria naisia haittaa:
1) Anopit eivät varasta eivätkä valloita miesten sydämiä.
On huomattava, että minä yleensä hyvin vähän tunnen nuoria naisia ja heidän vikojansa. Sen tähden en voi jatkaa tätä vertailua anoppien ja nuorien naisten kesken. Mutta me miehet, meissä on lukemattomia varjopuolia, joista anopit ovat täydellisesti vapaat ja kirkastetun puhtaat.
2) Anopeilla ei ole tapana panna palavia paperossin pätkiä kukka-astioihin.
3) Ei ole kuultu yhdenkään anoppimuorin kadottaneen portinavainta.
4) Ei ole havaittu anopeilla vähintäkään taipumusta pakkoluovutuksiin ja muuhun vallankumoukselliseen toimintaan.
Kun tarkastelemme anoppien kansallistaloudellista merkitystä, tulemme näkemään hämmästyttäviä asioita. Avioliitoista ei tulisi mitään, ellei joku olisi synnyttänyt ja kasvattanut avioliittoon aikovia. Siitäkin pitävät anopit huolen, että jokainen kihlaus tulee aikanaan tiedoksi — jos asianomaisilla ei itsellään olisi älyä kihlakorttien hankkimiseen. Avioliittojen harvalukuisuus näkyy anoppeja suuresti huolettavan. Ja surkea asia se onkin. Sentähden kokevat anopit sitä auttaa, kertomalla kihloissa olevan ihmisiä, jotka tuskin ovat kuulleet toisistaan.
5) Anoppeja saapi kiittää jokaisen uuden avioliiton syntymisestä.
6) Anoppimuorien sydän on hyvin altis ottamaan osaa ihan syrjäisten ihmisten kohtaloon.
Kovin paheksitaan anopin olemista perheessä; häntä pidetään kolmantena pyöränä uusissa hyvissä kirkkokiesissä. Miehestä tuntuu ihmeen raskaalta palvella ja elättää vanhaa ämmää, vaikka muistettava olisi että »kissahan yksin saaliinsa syö.»
Eräs suomalainen sananlasku kuuluu:
»Kaksin on aina kaunihimpi,
Kaksin kaiketi parempi:
Kaksin on kalat vedessä,
Kaksin ilman lintusetkin,
Kaksin aidan seipähätkin.»
Sen mukaan ei anopeilla olisi mitään oikeutta maailmassa olla, sitte kun hänen lapsensa on löytänyt toisen puoliskonsa. Mutta minä suuresti epäilen koko tuon sananlaskun totuutta.
Että minulla tosiaan on syytä epäilykseeni, osottaa lause:
»Kaksin aidan seipähätkin.»
Joka on hyvää pystyaitaa nähnyt, tietää että ainakin joka toisella tahi kolmannella seiväsparilla on anoppimuori tukena. Muuten ei aita pystyssä pysyisi. Samoin ei ole sanottu, että ihan jokaisella ihmisparilla olisi anoppia. Mutta se tästä käy selväksi että:
7) Anopit ovat ne »yhteiskunnan tukeet», jotka perhe-elämän ja isänmaan pystyssä pitävät, niinkuin pönkät aidan.
Kahdella jalalla ei tuolikaan seiso, vaan kyllä kolmella. Ja jos missä suksiparin näette, niin huomaatte myöskin likitienoilla sauvan, joka kulkee suksien varassa, kuten ainakin anoppi. Tarkemmin tutkien on luonnossa hyvin vähän anopittomia paria, ja ne jos tyystin poimisi, voisi edellä olevan sananlaskun sijaan saada seuraavan:
»Kaksin on aina kauheampi,
Kaksin kaiketi pahempi:
Kaksin on kalossi-rähjät,
Kaksin tuohilöttösetkin,
Kaksin rengin rukkasetkin.»
Nämä ovat lähes ainoat auringon alla, jotka tässä suhteessa kelpaavat esimerkiksi ottaa. Harvalukuisuudellaan ja kurjuudellaan eivät ne voi kumota sitä yleistä luonnonlakia, että anopin pitää löytyä talossa.
Anopin arvoa ei moni huomaa, ennenkuin anoppi on kuollut ja päästy häntä perimään.
8) Ei mikään olento voi kuolemallansa vaikuttaa enemmän hyvää kuin anoppi. Harvalle kaivattavat sukulaiset hautaa niin syväksi kuin anoppimuorille. Syvältä kaivamisen taito kuuluu maanviljelyksen alalle.
Siis:
9) Anopit edistävät maanviljelystä enemmän kuin muut kuolleet.
Kun anopin jättämä testamentti on avattu ja sen sisällys hymysuin luettu, pannaan vielä haudalle varoilta mahtava kallion lohkare. Ja vanhemmat kun kesällä sunnuntaisin käyvät sitä katsomassa, puhuvat lapsillensa liikuttavan kertomuksen isoäidin hyvyydestä. »Ei hän koskaan silmiä pestessä itkenyt; ei koskaan pannut paperossin päitä kukka-astioihin» j.n.e.
Anoppi ei ole ainoa olento, joka on kuolemaa varten luotu; ei ole ainoa, jota eläissään toivotaan kuolleeksi, mutta jonka kuoltua sanotaan: »hyvä on, että hänkin on olemassa ollut!»
Hyvät ystävät!
Luulen rehellisesti täyttäneeni lupaukseni puhua pari sanaa anoppien eduksi. Mutta jos en sittekään olisi saanut teistä poistetuiksi syntyperäistä kammoanne anoppeja vastaan, joka teitä naimisiin menemästä estää — »niinkuin, sen pahempi, nyt usein nähdään ja kuullaan» — voin salaisuutena ilmaista teille keinon, kuinka pääsette tästä pulasta, vieläpä uskallatte puhua anopeista yhtä vapaasti kuin minä olen puhunut:
Jos se, joka uhkaa teille anopiksi tulla, on leski — niinkuin anopit tavallisesti ovat — voitte naida sen anoppimuorin.