KASVATUS TOSI VAIMON KALTAISEKSI.
Kirjoitettu Lienan poissa ollessa.
Harvoilta miehiltä on niin vaikea saada hivuksia häviämään päästä kuin Esa Huttuselta. Hänellä on vaimo ja kahdeksan alaikäistä lasta — poikia kaikki — ja kuitenkin on hänellä vielä muutamia hivuksia niskapuolella päätä. Minulla ei ole yhtään lasta eikä yhtään hivusta, vaan minulla on ollut Liena — hän, joka minulta otettiin pois keväällä ennen Vapunpäivää.
Esa Huttusella on erinomainen kyky hallita vaimoansa ja kasvattaa lapsiansa. Viime perjantaina kun lähenin Esa Huttusen asuntoa, kuului sieltä semmoinen meteli, etten ole sen vertaista kuullut sitte Lienan lähdettyä. Aloin jo arvella, että Esa on tainnut ruveta näyttelijäksi ja harjottelee kotonaan "Kovanonnen lapsia" tahi jotakin muuta korkealentoista kappaletta. Mutta tokkohan huolisivat teatteriin niin ahnasta tupakanpurijaa…
Minun sisälle tullessani seisoi Esa Huttunen selin oveen, ja perällä häntä vastapäätä Huttusen vaimo. Heidän välillänsä seisoivat suorassa rivissä kaikki 8 pientä Huttusta. Molemmat vanhemmat alkoivat kulkea pitkin poikajonoa ja iskivät itsekutakin otsaan, niin että ne älähtivät ja jäivät selälleen lattialle.
"Mitä sinä nyt hurjastelet?" kysyin Esalta. Pojat nousivat ylös ja niiasivat minulle.
"Lepo!" komensi Esa Huttunen. Poika Huttuset ottivat irtotukan päästään ja karistivat suustaan joukon tekohampaita kouraansa.
"Minä opetin pojilleni pyörtymistaidon alkeita", sanoi Esa Huttunen ja hengitti syvään.
"Pyörtyy sitä pakkopelissä oppimatonkin."
"Mutta tosi vaimon tavalla… Kuulepas Kaapro, sinä et taida tuntea uusinta suuntaa lastenkasvatuksessa. Eräs kuuluisa kirjailija sen ensiksi hoksasi ja sitte sitä ovat ylistelleet Suomettaressa muutkin."
"Mitä suuntaa?"
"Kasvattaa sekä miehet että naiset tosi vaimon kaltaiseksi. Lönnrotkin kuuluu olleen tosi vaimo. Nyt olen minä päättänyt kasvattaa kaikki Huttuset tosi vaimon kaltaisiksi. Pyörtyä ne jo alkavat osata ja rapakossa kävellä. Tulkaapas tänne, pojat!"
Esa Huttunen teki hiilellä piirin lattialle.
"Tämä nyt on olevinaan rapakko", sanoi hän. "Käykääpä sen yli — ras dva, ras dva!"
Pojat tarttuivat toisella kädellä takkinsa takahelmaan, toisella saapasvarsiinsa ja kulkivat puolentuuman pituisilla askelilla hiilipiirin läpi, ääntäen tuontuostakin: "fyi!"
Että Esa Huttunen oli etevä lastenkasvattaja, sitä en ollut koskaan epäillyt. Mutta tämä uusi kasvatustapa minua vähän arvelutti.
"Aiotko sinä itsekin kehittyä tosi vaimoksi?"
"Tietysti. Minä en enää pure tupakkaa, vaan konvehtia, enkä ryyppää muuta kuin kahvia, ootekolonia ja morfiinia. Lönnrotkin oli tosi vaimo."
"Joko poikasi osaavat kiivetä yli aidan?"
"Kyllä. Kuulepas Antti, tule tänne ja sano sedälle, kuinka sivistyneen ihmisen pitää kiivetä yli aidan!"
Pikku Antti laski kuin rullalta:
"Tivittyneen ihmiten pitää tiivetä yli aian, niin että entin noutee aialle ittumaan, titte pulittaa täälentä ytteen, jottei taapatvallet näy, ja titte vatta tiiltää jalat aian toitelle puolelle."
"Osaavatko ne hymyillä?"
"Jo toki. Eihän siinä ole muuta konstia kuin avata suunsa raolleen ja näyttää yläleuan hampaita. Koettakaapas pojat!"
Huttusen pojat hymyilivät, eikä siinä näyttänyt sen suurempaa konstia olevankaan.
Mutta minuun katsoessaan muuan poika käytti tuota hampaitten näyttämistä syrjätarkoituksiin. Senjohdosta lausuin Huttuselle melkein näin:
"Paljon olet sinä saanut aikaan, Esaias Huttunen, ja kaiketi vielä paljon toimitat, ennenkuin hautaan pääset, eivätkä sinun harrastuksesi tavallisesti ole järkeä vailla. Tosi on, että poikalapset sekä syntyvät että syntyissään huutavat aivan niinkuin nekin, joista maailma tähän asti on saanut kaikki tosi vaimonsa. Mutta kun poikasi vähän vanhenevat ja alkavat kiroilla, täytyy jokaisen tunnustaa, että he ovat tulleet isäänsä. En tällä tahdo sanoa sitä, ettei tosi vaimokin voisi kiroilemisen taitoa tuntea ja käyttääkin tilaisuuksissa semmoisissa kuin kahvipannun kaatuessa tahi tavatessaan piian suussa luvattomalla ajalla sokeripalasen. Kuitenkin minä vähän epäilen, tokko sinä tulet onnistumaan kasvatuspuuhissasi. Jos sinä voisitkin estää poikasi irvistämästä kunniallisille ihmisille, naurishalmeita ryöstämästä ja totia juomasta, on luullakseni sitä vaikeampi saada heidän kieltänsä siihen kuntoon, että se voisi täyttää kaikki ne velvollisuudet, mitä tosi vaimolta siinä suhteessa vaaditaan."
"Aina sinä olet semmoinen vätys. Kaikkia sinä epäiletkin! — Tiedätkö, mitä varten armollinen keisarimme on käskenyt sotaväessä komentaa: rinta ulos ja vatsa sisään! Ei minkään muun vuoksi kuin kasvattaakseen sotilaita tosi vaimon kaltaisiksi."
"Mutta onko hän saanut niitä semmoisiksi?"
"No, eihän niistä nyt ihan täysiä akkoja ole tullut, kun ovat päässeet hyvään ikään ilman kunnollista kasvatusta. Mutta ruokansa ne keittävät itse, itse pesevät lusikkansa ja housunsa, eivätkä missään ole niin uutterat kuin puhdistuksessa."
"Saatat sittekin olla oikeassa. Jos Liena vaan ei kohta tule kotiin, täytyy tässä minunkin ruveta pyrkimään tosi vaimon kaltaiseksi. Kolmeen viikkoon en ole saanut ylleni puhdasta paitaa enkä keittoruokaa maistanut."
Huttunen kutsui taas perheensä riviin. Minä läksin pois, vakaasti ajatellen tulevaisuutta. Kotimatkalla juohtui mieleeni kahvipannu, joka aina Lienan lähdöstä saakka oli ollut kylmänä, vanhat sumpit pohjalla. Henkeni riemastui, että juuri se juohtui mieleeni, sillä tunsin olevani hyvällä alulla kehittymään tosi vaimon kaltaiseksi.