"SIUNAA VALTAKUNNAN SOTAJOUKKOA!"
Vuosisatojen kuluessa on kristittyjen maiden kaikissa kirkoissa jokaisena pyhäpäivänä rukoiltu: "Siunaa valtakunnan sotajoukkoa maalla ja merellä!"
Satoja ja tuhansia kertoja on itsekukin pappi sitä rukoillut elämänsä pitkään. Ja melkein yhtä monta kertaa ovat hartaat kirkossakävijät maallikot sitä rukoilleet. Suurinta hartautta siinä luultavasti ovat osottaneet sotilaat itse ja myös valtiomiehet, jotka muullakin tavalla, ei vaan rukouksella, työskentelevät sotajoukkojen lisäämiseksi. Hartaasti lienevät sitä myös rukoilleet kaikki valtakunnan suutarit, räätälit ja satulasepät, sillä sotajoukkojen lisääntyminen tuottaa heidän liikkeelleen suurta etua. Mutta saman rukouksen on lähettänyt korkeuden herralle moni aseeton maamies ja moni hampaaton hurskas vaimo, jolle ei sotajoukkojen lisäämisestä suinkaan luulisi olevan mitään aineellista etua.
Nyt herra on vihdoinkin kuullut tuon rukouksen. Kuullut sen ja täyttänyt rukoilijain toivon niin täydellisesti, ettei kukaan voi epäillä sen kuulemista. Nyt on Europan suurvalloilla sotavoimaa pari kolme miljoonaa aina jalkeilla itsekullakin, ja tarpeen tullessa ne voivat panna liikkeelle monta miljoonaa lisää.
Kuitenkin on tätä rukousta pitkin aikoja rukoiltu aivan väärin. Ei ole ollenkaan pidetty väliä niistä ohjeista, joita meille on annettu sekä rukouksen ulkomuodosta että hengestä. Valtakunnan sotavoiman siunaaminen tietenkin on "ajallista hyvää" — ja sellaistahan meidän käsketään katkismuksessamme "ehdolla pyytämän, nimittäin, jos se on jumalalle otollinen ja meille hyödyllinen." Mutta nyt ei tähän rukoukseen ole liitetty mitään semmoista ehtoa. Se on luultavasti unohtunut lisäämättä siihen silloin kun tuo rukous tekastiin. Ehkä kiireessä. Ja nyt on aikain kuluessa monen oppineen ja hurskaan papin senvuoksi täytynyt lähettää muodoltaan virheellisiä rukouksia taivaaseen.
Mutta se ei ole tämän rukouksen suurin vika. Se on sisällöltäänkin väärä. Sotajoukon "siunaamisella" ei suinkaan tarkoiteta ainoastaan sen lisäämistä, vaan myös menestystä sotajoukon aseille. Meidän rauhallisten salojemme kirkoissa siis rukoillaan, että jumala antaisi sotaväen tappaa niin monta ihmistä kuin mahdollista, hävittää niin monta kaupunkia ja polttaa niin paljon kyliä kuin suinkin voivat. Varsinkin sodan aikana on tällä rukouksella se tarkoitus. Rauhan aikana taas rukoillaan, että tuo tappajain ja murhapolttajain joukko yhä lisääntyisi, että se hyvästi edistyisi harjoituksissaan ja helposti oppisi viehättävän ammattinsa salaisuudet.
Ei suinkaan "rauhan jumala" siis ole tätä rukousta kuullut sentähden, että se olisi hänelle mieleen. Ei suinkaan hän tahtone lisätä veritöiden tekijäin lukua, eikä vahvistaa heidän kättään verta vuodattamaan. Sitäpaitsi on vallan turhaa rukoilla sotaonnea yhdessä maassa, sillä liehän tuo jumala rajan toisellakin puolella, on sielläkin kirkkoja, ja rukoillaan sitä sielläkin.
* * * * *
Minkätähden sitte jumala on tämän rukouksen kuullut ja lisännyt valtakunnan sotavoimaa niin suunnattomasti?
Eiköpä hän vaan lie tahtonut juuri tämän rukouksen kuulemisella rangaista väärinrukoilijoita. Sotajoukkoja on siunattu niin liian paljo, että ne ovat käyneet kansoille raskaimmaksi taakaksi, mitä niillä tätä nykyä on kannettavana. Kaikki Europan kansat huokailevat sotilasvallan ja sen ylläpitämiseksi tarvittavain verojen alla. Kansat saavat itse tuntea ja niiden täytyy joskus tunnustaakin, että tämänlaatuinen "ajallinen hyvä" ei ole niille hyödyllinen. Vielä vähemmän se voipi olla jumalalle otollinen. Sillä onhan hän opettanut meitä rukoilemaan: "anna meille tänäpäivänä meidän jokapäiväinen leipämme", eikä niin, että "ota meiltä meidän jokapäiväinen leipämme!"
Tuskin mitkään miehet niin usein vetoavat ja niin suurellisesti kehuvat luottavansa omantuntonsa ääneen kuin hengenmiehet. He näkyvät pitävän tarpeellisena huomauttaa hyvin usein, että heillä sellainen on. Mitä ääniä me muut seurannemmekaan, mutta omituinen kappale se omatunto ainakin näyttää olevan. Kuulin äskettäin puhuttavan papista, joka ei omaltatunnoltaan saattanut kuuluttaa kuntakokousta, sentähden että siinä oli aikomus ottaa käsiteltäväksi kysymys siitos-oriin hankkimisesta kuntaan. Mutta hänen omatuntonsa antoi hänen kuitenkin joka pyhä rukoilla valtakunnan sotajoukon lisäämistä. Ja hän tiesi aivan hyvin, kuinka siveellisesti valtakunnan sotajoukko elää, sekä maasotaväki että meriväki maalla käydessään.
* * * * *
Kansat ovat saaneet raskaan verokuorman kantaakseen, rangaistukseksi tästä sopimattomasta rukouksesta. Kirkko joka sitä on kansalle tyrkyttänyt ja jonka rukoiltavaksi se rukous kaikkein vähimmän sopii, on sekin saanut rangaistuksen. Se rangaistus on niin asianmukainen, niin selvästi juuri tätä asiaa koskeva, ettei sen tarkoituksesta voi erehtyä. Kirkon omasta helmasta on noussut sotaväkeä, oikein säännöllistä — pataljooniin, komppanioihin ja plutooniin jaettua — upseereineen, lippuineen ja rumpuineen. Se on "Pelastusarmeija", ja se tekee kiivaita rynnäköitä kirkkoa vastaan sen omilla aseilla: raamatulla, rukouksella ja lauluilla.
Niin että — eikö kaikkeen tähän nähden nyt jo alkaisi olla aika ruveta rukoilemaan: "Herra, vähennä valtakunnan sotajoukkoa maalla ja merellä!"
Mutta varmuudeksi olisi tähän rukoukseen nyt muistettava liittää tuo ehto: "nimittäin, jos se on j.n.e."