KUN PUNNITAAN KUKKARO TASKUSSA.
Laihtumisparannus meidän kylpylaitoksissamme taitaa olla hauska juttu, kun sen oikein ymmärtää. Siitä näyttää muodostuvan säännöllinen vuotuinen veronmaksu, jolla meidän pyöreydet ylläpitävät pieniä ja vähätuloisia kylpykaupunkejamme.
"Hyvähän täällä on kylpeä ja olla parannuksilla, kun on luja terveys, että sen kaiken kestää", sanoi entinen kylpyvieras laihdutuslaitoksessa ollessaan.
Mutta sietää siellä olla vankka kukkarokin. Niin selitti minulle eräs ystävällinen pyylevyys, kun häneltä tiedustin syytä, miksi hänen täytyy joka kesä kylpeä laihtuakseen. Eikö se ole sillä hyvä, että liian lihavuutensa kerralla karistaa ja sitte laihana poikana keppasee maailman läpi? Vai onko tauti paranematon, niin että se aina uusii?
Hänen pyylevyytensä naurahti ja sanoi:
"Se taitaa olla enemmän näennäistä, se paraneminen — eli laihtuminen."
"Eikös siellä punnita, että painosta näkee, mihin suuntaan terveys on menossa?" kysäsin.
"Kyllähän siellä punnitaankin, mutta — —"
"Valehteleekos vaaka?"
"Eihän se juuri valehtele vaakakaan. Siinä on muuten vika punnituksessa."
"Mikä vika?"
"Se, että punnitaan — kukkaro taskussa."
"No, mitä se vaikuttaa?"
"Kas, kun kylpykauden lopussa paino vähenee, luullaan että mies on laihtunut."
"Eikös sitte ole?"
"Ei se siltä ole sanottu. Useimmiten on painon vähentymiseen syy siinä, että kukkaro on keventynyt."
Siitä sen näkee, kuinka lähellä on erehtymisen vaara, jos mies punnitaan kukkaro taskussa.
Sama vaara on niin punnitessa olemassa muuallakin kuin vesiparannuslaitoksissa — vaikka heidän pulleutensa ja pyöreytensä eivät sitä hevillä myönnä.