OMATUNTO.
Omatunto on niitä kappaleita, jotka jo kauan ovat herättäneet minun erityistä huomiotani. Tuontuostakin olen matkan varrella merkinnyt muistiin jonkun sitä koskevan havainnon. Näin minulle vähitellen kertyy aineksia, joista joskus vanhoilla päivilläni, kun minusta tulee suurfilosoofinen kirjailija, keitän kokoon paksun teoksen, nimellä:
"Omatunto sivistysvaltioissa."
Tässä taas teen sitä varten muutamia muistiinpanoja.
Kun tänä vuonna kylmä kevät ja tavaton tulva uhkasivat maatamme katovuodella, kuulin työväen piireissä — tosin etupäässä vanhemman vaimoväen kesken — selitettävän syyksi sitä, että "Jumala rankasee kansaa ylpeydestä; työväki on tullut niin vaativaiseksi, tahtoo vain koreilla ja elää hyvin. Ei se muu ole kuin Herran käsi, joka sitä nyt kurittaa."
Tuota kuullessani ajattelin, että jopa on noilla akoilla arka omatunto. Pitkällisellä kasvatuksella on papisto saanut muijaparat sille kannalle, että jos milloin ei nälkä kurni suolissa tai ryysyt roiku selässä, niin omatunto ei enää ole rauhallinen. Työväki pelkää olevansa väärällä tiellä, jos edes jonkun osan vuotta pääsee nälkää näkemättä. Samassa asemassa kuin mustalainen, joka ei rohjennut ottaa emännältä kokonaista leipää, peläten ettei se ollut "oikeata antia."
Mutta vedenomistajat kapitalistit — juolahtiko niiden kenenkään mieleen ajatella, että tulva mahdollisesti oli heidän syynsä? Puhumattakaan siitä syntisestä ja kevytmielisestä elämästä, mitä he viettävät, olisi edes joskus pitänyt heidänkin mieleensä välähtää ajatus, että juuri heidän tehdasrakennuksensa, sulkunsa ja laitoksensa koskissa estävät veden luonnollista kulkua. Tavallisena aikana se kyllä valuu, mutta tulvan ollessa tulee hätä. Jumala, joka on nähnyt, kuinka tarkoin kapitalistit ovat veden koskissa vallanneet, on näinä vuosina sitä antanut tulla köyhänkin kansan varalta.
Kuinka taitavasti onkaan osattu käyttää hyväkseen työkansan arkaa omaatuntoa! Sillehän perustuu koko meidän lainsäädäntömme, koko yhteiskuntalaitoksemme.
Punastumatta sakottaa tämä lainsäädäntö yksinäisen viinanmyyjän salokylissä. Mutta suuret viinankeittäjät ja myyjät — ne istuvat säätämässä lakeja kaiken pikkukilpailun poistamiseksi tältä alalta. Tyytyväisenä kohtaloonsa syö moukka sakkonsa ja palaa kotiansa miehenä, jonka maineessa on vikaa. Suurkeittäjä ja myyjä astuu kansan arvokkaimpain etunenässä.
Työmies, joka ryöstää leivän nälkäänsä, on varas tai rosvo, ja toiset työmiehet ovat valmiit vannomaan hänet sellaiseksi. Mutta joka pankkiosakkeilla keinottelee taskuunsa satatuhatta markkaa vierasta rahaa, on "toimelias liikemies", sopiva kaupunkinsa edustajaksi valtiopäiville, säätämään lakeja pienille varkaille ja alotteleville pettureille.
Ahneensekainen koronkiskuri, joka pikkulainoista kiskoo 10 prosenttia, on kaikkien kammoama ja saa rangaistuksensa, kun asia tulee todistetuksi. Mutta 20 prosentin nostaminen liikeyrityksestä on säälittävän pientä voittoa vielä.
Eräs Helsingin tehtaista jakoi toista miljoonaa markkaa voittoa osakkailleen yhdeltä vuodelta. Siinä tehtaassa ei ole viittä sataa työntekijää, mutta jos olisi, niin jokaisen työntekijän ansiosta veivät osakkaat yli 2,000 markkaa. Työntekijät saavat korkeintaan 1,000 markkaa, siis kolmannen osan ansiostaan. Tämä ei suinkaan ole rosvousta. Sillä osakkaat ovat kunnioitetuimpia miehiä maassamme, eräät valtiopäivämiehiä. Eikä niin saa ajatella, että suuret varkaat istuisivat säätämässä lakeja pienempien kilpailua vastaan! Vai kuinka?
Tampereen suurissa tehtaissa saa työväki vielä vähemmän, ainoastaan noin 20 prosenttia — se on viidennen osan — ansioistansa palkakseen. Neljä viidesosaa menee tehtaan omistajalle. Ilmankos niistä onkin tehty jo vapaaherroja ja parooneja!
Sama on asia kaikilla muillakin aloilla. Mikään teko ei ole rikos, kun se tehdään lainmukaisessa järjestyksessä ja riittävän suuressa määrässä.
Murha esim. on kyllä yksityistapauksissa rikos, mutta joukolla tehden sitä käsitetään mitä kunniakkaammaksi teoksi. Suurimmat joukkomurhaajat saavat rintansa täyteen ristejä "urhoollisuudesta." Vielä kuolemansa jälkeen heitä ylistetään lauluissa ja historiassa. Myrkytyskin on luvallista, kunhan myrkyttää kokonaisia kansoja, eikä myrkky ole paikalla kuolettavaa.
Naisten vietteleminen on myös rangaistava rikos, jos sitä harjoitetaan vähin erin. Mutta jos keinotellaan joku tuhat tyttöä kerrallaan sellaiseen tilaan, että heidän täytyy valita joko nälkäkuolema taikka kunniansa kauppaaminen, niin siitä ei koira perään hauku. Joku pahantuulen lapsi eli n.s. pessimisti pui nyrkkiä housujensa taskussa näille oloille, joissa toisten ihmisten kunnia ja elämänonni on toisten ostettavissa — juuri noilta onnettomilta ryöstetyillä rahoilla.
Eikä kenenkään "omatunto" suutaan aukase!
Aivan samoin kuin nykyiset olot suosivat suurteollisuutta pienteollisuuden kustannuksella, aivan yhtä luonnolliseksi katsotaan, että kaikki lait ja laitokset turvaavat suurrikollisuutta pikkurikoksellisuuden kilpailua vastaan.