I.

Eihän mikään sido oikeata valtiasta ja rehellisiä alamaisia lähemmäs toisiinsa kuin suosio ja keskinäiset liitot; eikä myöskään tiedä omasta arvostansa huoliva kansalainen ja ihminen jäykemmistä siteistä, kuin valan kovat sitomussanat ovat. Jospa valaa herjettäisiin valana pitämästä, ja sanainsa syömiselle ei enään annettaisi palkkioksi ylenkatsetta ja inhoa, niin olisivat järjestyksen solmut auenneet ja yhteisöelämä hajoamaisillansa. Walan arvosta seuraa myös, ett'ei sitä saa vannoa muut eikä vaatia muilta, kuin jotka voivat vannoa valansa omantuntonsa ja mielipiteidensä myöntäessä. Alatipa sanan palveliatkin saarnastuoleiltansa ja oikeuden käyttäjät istuimiltansa muistuttelevat rahvasta valan painosta ja arvosta. Mutta näiden aikain uusi hallitus unhotti tämän, taikka ei huolinut siitä; se piti sitä päinvastoin oikein "otollisna keinona", ja saattoi itsensä siten syypääksi älyttömään ja luonnottomaan siveys-opillista lakia rikkovaan työhön, kuin valan väkisin-ottamiseen. Eikö Wenäjän hallitus ymmärtänyt sen valan heikkoutta, joka pakolla otettiin sodan vielä riehuessa ja aikana, jona Wenäjän vallan vastaisuus Suomessa näytti olevan melkeen sumuin saartamana? Tuttuhan oli Suomen kansan luottamus Ruotsin valtakuntaan; mitä se siis maksoi, pakolla ottaa Ruotsin alamaisilta valaa, ennenkuin sodan loppu oli aavistettavanakaan? Eihän lie ollut toivoa eikä toivomistakaan saada Suomalaisia pakko-valan kautta Wenäläisiksi, varsinkin kun vapaehtoisesti olivat vannoneet uskollisuuden valansa Ruotsin vallalle ja valtiaalle.

Luonnottomuus ja virhe ovat aina luonnottomuus ja virhe; mutta vasta kun valan otto tuli Pohjanmaalle, aukenivat kentiesi monen silmät oikein arvaamaan tätä oivallista käytöstä, "otollista keinoa". Pohjalaiset näet eivät suosiolla tahtoneet sitoutua tämmöisellä pakkovalalla, siltä he ovat aikain kuluen enemmän kentiesi kuin muut heidän kansalaisensa oppineet arvaamaan ja rakastamaan vapauttansa; he näet luulivat orjuuden olevan tämän valan seurauksena. Sitä vastaan ovat itäisemmät rajamaakunnat saaneet aina tavan takaa kukistua vihollisen alle, ja toiset maakunnat olivat enimmästi saaneet osaltansa oppia ja kokea vapasukuisten heimojen usein itsepäistä valtaa, josta kansan mieli aikoja voittaen tuli alakuloiseksi ja muutoksia, mullistuksia räpähtämättömin silmin katselevaksi. Siis voivat he tunnottomampina ja kylmemmillä tunteilla katsella tätäkin uutta isäntää, olletikkin kun eivät tienneet koko sodasta paljon muuta, kuin että sotajoukkoja kulki läpi heidän seutunsa; mutta Pohjalaiselle ei se voinut tuntua niin.

Koska eivät asukkaat useimmissa muissa maakunnissamme, joissa vala ensiksi otettiin, panneet niin paljoa vastaan tätä pakolla vannottamista, niin voidaan kentiesi kreivi Buxhövden'ille, "jota kaikkien häntä tuntevien Suomalaisten täytyi rakastaa", suoda tämä työ anteeksi hänen seikoista tietämättömyytensä ja asiain arvaamattomuutensa vuoksi. Mutta kenraali Orloff-Denisoff ja Demidoff tiesivät ja näkivät kaikki; heille siis ei sovi niin helposti antaa anteeksi tätä siveyttä loukkaavaa työtä, heidän ottaessaan pakolla uskollisuuden valaa, ennenkuin uusi vannottaja oli voittanut maan ja kaikki toivo isänmaan-rakastajalta sammunut.

Älkään kukaan luulko tämän valan vannotun vapaehtoisesti sielläkään, missä ei julkisesti pantu vastaan. Kuni äsken sanoimme, ei rahvaan enemmistö, totuttuansa olemaan jonkun valtakunnan tai yksityisen hallussa, huolinut isännän muutteesta; hepä olivat enimmästi sodan jaloistakin poissa. Wirkamiehillä ja papeilla taas oli joitakin ulkonaisia syitä riitelemättä suostua väkevämmän vaatimuksiin, kun heidän monen tilansa, onnensa oli saman väkevämmän käsissä; mutta kuitenkin tekivät hekin sen epäilemättä huo'aten. Waan kun valan otto kerkesi Pohjanmaalle ja Pohjalaisen tuli vuoro vannoa, muisti hän entisen valansa eikä ollut hetikään vielä toivotonna oman entisen hallituksensa voitosta. Hän ei myöskään ajatellut apeilla tunteilla sitä aikaa, jos tuo tulisi isännäksi, joka aina ennenkin käydessään oli jättänyt hävityksen asukkaille ja hirmuja itsensä muistoksi. Siksipä syntyikin riitoja, jotka vasta miekka ja tuli ratkaisi. Myönnettävä on, että tämä vastaan-pano ei ollut älykkäästi tehtyä järjen työtä, jonka lopullisia seurauksia etenkin ei edeltäkäsin odotettu, mutta se on aina kantava kaunista todistusta kansan isänmaallisista ja esivallallensa uskollisista tunteista, jos väliin sattui niinkin, että vimma valtasi säveliäisyyden ja ihanan innon sian. Warsinkin rahvas Pohjalassa oli liian jäykkää sujuttamaan itseänsä ja mieltänsä laittomuuden alle; sillä vasta rauhan tultua vihollisten käytös ja vannoitus herkesi olemasta laittomuutena ja muuttui päinvastoin lailliseksi asiaksi, kun Ruotsin kuningas päästi Suomalaiset hänelle vannotusta valastansa.

Tehoisimpia syitä kansan riitelemisiin oli tämä valan vaatiminen. Toukokuussa heitä jo vaadittiin vannomaan, mutta jo silloin katsoivat asiata laittomuudeksi, kuten sopikin; he eivät vannoneet. Toiseksi on ajateltava, kuinka karvaalta se tuntui eteläisen Pohjanmaan Ruotsalaisille erota Ruotsista ja joutua emävallan tuimimman ja silloin raaimman vihollisen käskettäväksi. Jo äsken näimme ajan ei olevan otollisen, ja siis arveli moni valasta niinkin, että, lopun vielä tietämättömissä ollessa, Wenäläisten julistamat edut voivat helposti muuttua yhtä suuriksi vahingoiksi, ja heidän uhkaavat rangaistuksensa yhtä suuriksi palkkioiksi. Siinä kyllä syitä pidättämään kansaa vannomasta; mutta siinä myös syitä valmistamaan talonpoikain tulevia liikkeitä. Tuli vielä samalta viholliselta käsky antaa kaikki aseet hänen tallehdittavikseen. Talonpojat kun eivät tienneet mistä hyvästä tuon tekisivät, vihastuivat vieläkin enemmän, arvellen heiltä aseita vaadittavan, jotta sitten heidän kanssaan voitaisiin menetellä miten mieli tehnee: he eivät antaneet. Olipa vielä toinenkin samanlainen käsky tullut, joka vaati heitä antamaan aluksensa, yksinpä airotkin samalle viholliselle. Tässä käskyssä näkivät muutamat esteen yhteydelle veljiensä kanssa Ruotsissa, toiset väittivät vaan vihollisten sulan ilkeyden synnyttäneen tämän käskyn. Pane siihen sitten vielä lisäksi alituisia majoituksia, kuormastoin vedättämisiä, joissa hevoiset ja kärryt usein menivät sitä tietänsä; muutamaa niistä vielä muistellaan nimellä "pitkä syyti". Nämä kaikki seikat pantua yhteen, eikö ehkä seljenne heidän sotaisten vehkeittensä tuleentumisen syyt. Odottamatonta ei se lie ollut vannottajainkaan omille tunnoille, koska kohta käskettiin ilmoittaa jo Wenäläisten hallussa oleville virkakunnille, missä ja milloin rahvas joukottain kokoontui, mitä se toimi j.n.e.

Mutta jättäkäämme jo tämä syiden tarkastaminen, katsellaksemme syiden seurauksien ensimäisiä alkuja, talonpoikain ensimäisiä liikuntoja, — syitten sytyttämiä seurauksia, jotka ensin kydettyänsä nyt ulkoa sattuvan tuulen vaikutuksessa virisivät palona leimuamaan.