II.
Weikkars'in kylästä ei ollut Ruotsalaisilta Waasaan enään peninkulmaa enempää. Ennenkuin tulivat Waasaan, saivat levätä tuntikauden Höstveden kylässä, josta oli vaan neljännes Waasaan; tästä lähtiessään ottivat taas kasakan. Kello 10 aikana edeltä puolipäivän saapuivat Ruotsalaiset Waasaan, ja hyökkäsivät hurraa huutaen tullista sisään, kenenkään vastassa olematta. Niin päästiin kaupunkiin hangastelematta, ehkä kuitenkin Bergenstråle turhaan ammututti tykeilläkin; seisahtumatta rynnistettiin kahta poikkikatua pitkin kauppakadulle, jossa edusväki seisahtui. Wihollisella oli neljä tykkiä eräässä kadun risteyksessä, josta heidän sopi pyhkiä kaikkia siinä yhtyviä. Tykit alkoivat pian pitää peliänsä, lähettäen surman ja kuoleman Länsipohjalaisten joukkoon; kaatumusta lisäsi myös Wenäläisten kivääri-tuli huoneitten akkunoista. Itse Demidoff ei ollut kaupungissa Ruotsalaisten tullessa; mutta muita käskijöitä tuli pian toimiin, Demidoff itse oli aika-joukon kanssa marssinut pohjoistullista Smedsbyy'hyn päin, josta oli saanut tiedon Ruotsalaisten aikovan rynnistää. Tämän sanan toi eräs kasakka. Ajettuaan aika vauhtia Smedsbyy'stä pysäytti kasakka vaahdesta varsin valkean hevosensa Demidoff'in majan kartanolle, ja astui itse sisään. Demidoff oli juuri einettä syömässä. Kiireestä ajostaan ja hätäyksistänsä ei saanut kasakka muuta sanaa esiin, kuin: "Svetski". Eipä enempää tarvittukaan, ja Demidoff hyppäsi pöydästä, jättäen murkinoitsemisensa toistaseksi. Kasakka oli näet nähnyt siellä sinne jo joutuneen Sandman'in osuuden. Sitä tietä ei Demidoff kuitenkaan ennättänyt kauas, ennenkuin kuuli tykin järinän kaupungista. Kun ei lähellä nähnyt vihollista Smedsbyy'stä päin, pyörti hän heti siis kaupunkiin. Kiireesti rientäen hyökkäsi hän Bergenstrål'ea vastaan. Hän joutui tähän, tuoden muassaan jalkaväkeä ja kasakoita, melkein samassa, kun Ruotsalaisetkin seisahtuivat. Kolmen tunnin tappelu syntyi. Se oli tuima. Tapeltiin askel askeleelta, katu kadulta. Toinen ei tahtonut jättää voittoansa, toinen ei peräytyä. Ruotsalaisten uljuus oli suuri, ja vimma kummallakin puolen iso. Kumminkin tunkivat Ruotsalaiset eteenpäin, ehkä vähitellen. Vihdoin esti tunkemisen muutamat kadun poikki jääneet venäläis-vaunut, joiden edestä hevoiset olivat ammutut. Nyt seisoi kummatkin voimat. Kummankin tykit pyhkivät katuja; kivääreillä, musketeillä ammuttiin akkunoista. Usea kaatui kadulle, moni heitti henkensä huoneisinkin. Tykit olivat kohta taas raivanneet tien, ja taas hyökkäsivät Ruotsalaiset hurraten edellensä. Tykin jyskeesen ja kiväärien paukkeesen sekottiihen myös ukkosen järäyksiä. Taivas musteni paksuista pilvistä, ja vahva ruutinsavu peitti koko kaupungin huntuunsa. Kuulia lensi maassa, ja taivaasta satoi rankka vesi. Tämä kaikki oli hirveän ihanaa kuulla ja nähdä.
Tällä aikaa oli vihollinen lähettänyt kuriereja Tuovilaan (Tobyy'hyn) käskemään siellä olevia joukkoja avuksensa. Mutta pitkään ei apua tullut, eikä kurieritkaan palanneet. Sillä oli, näet, jo ennen kaupunkiin hyökkäämistä katteini Dalberg eroitettu sotajoukkoa seuraavien talonpoikain kanssa vasemmalle kädelle vihollista siellä ahdistamaan. Nämä ampuivat yhden kurierin, niin toisen ja kolmannenkin. Wasta neljäs tai viides pääsi perille; totta sekin kierrellen. Sitten hetken kuluttua laumasikin isoja vihollis-joukkoja eteläisestä tullista kaupunkiin. Siitä olikin syytä varoa Dalberg'in joutuvan talonpoikinensa kierroksiin. Senpätähden lähetettiin majuri Amneus 100 miehen kanssa valtaamaan kannaksen vastapäätä hovioikeuden rakennusta, eli niinkutsuttua Korsholm'an vallia, jossa oli muinaan mainio Korsholm'an linna. Mitä nämä Dalberg ja Amneus toimivat, vihollisten Tuovilasta (Tobyy'stä) avuksi tultua, ei ole aivan selvä. Arvattavasti palasivat hetken kuluttua toveriensa joukkoon, niinkuin Amneus näyttää lähetetynkin Dalberg'in joukkojen peräymistä suojelemaan ja niitä kierroksiin joutumasta estämään. — Eräs talonpoika, Jonas Ström, oli nähnyt Wenäjän herroja hovioikeuden rakennuksessa. Hän juoksi sinne, piilihe itse kallioiden kolohon ja ampui sieltä aina kun näki jonkun. Wäli oli kyllä pitkä; mutta hänellä oli oiva hyljepyssy, ja oli itse tarkimpia ampumiehiä, jotta pyssynsä hyvin kantoi ja hän osasi. Näin muutamia kertoja tehtyänsä, sai kuulan otsaansa ja jäi siihen. Hän oli kentiesi ainoa talonpoika joka kaatui, sillä useimmat olivat tainneet nähdä paon paraaksi, kun tykeillä jyskyttämään ruvettiin; ainakin pakeni isoin osa niitä, jotka olivat aseettomina.
Toisaalla kaupungissa kesti yhä tappelu. Wihollinen jo vähitellen vetäysi kaupungista, kun näki Ruotsalaisten hurraten voittavan muutamia askeleita katua. Sanovat moniaat, ja vihollinen itsekin, heidän peräytyneen mielien saartaa Ruotsalaiset kaupunkiin. Toiset väittävät vaan hänen vetäyneen odottamaan apuväkeä Tuovilasta (Tobyy'stä), jonka jo näimme tulevan. On niitäkin, jotka päättävät hänen peräyneen epätoivosta voida yksinänsä enään mitään, ennenkuin Wähästä-kyröstä tulisi apua. Olipa näistä tosi mikä tahansa, se varmin on että vetäysi jo kaupungista; mutta herkesi pian sitäkin tekemästä. Siitä syytetään tämän-aikuista pitäjän apulaista Isaak Siniusta. Hänen näet kertovat moniaat kavunneen kirkkotorniin, josta näki, tuulen kerran vähän savua haihduttaessa, Ruotsalaisten vähäisen joukon. Hän, joka jo oli vannonut uskollisuutensa valan vihollisille, olikin uuttera ja uskollinen heidän asioitaan ajamaan. Sinius nyt kertoi tämän Ruotsalaisten vähyyden Demidoff'ille, joka vetäysi vetäymistään ja jo oli lähtemäisillänsä Smedsbyy'hyn ja sen kautta pakoon. Waikea on ratkaista, oliko se Sinius'en antamain tietoin, vain muiden syiden tähden, kun Demidoff yht'äkkiä palasi jälleen, ja hyökkäsi nyt hänkin vuorollaan tuimalla innolla. Tätä uutta hyökkäystä eivät Ruotsalaiset ensinkään odottaneet. Kun tuuli vei savun vihollisten päälle ja peitti ne pimeyteensä, eivät Ruotsalaiset nähneet vihollisiansa ennenkuin olivat aivan likellä. Jo ennenkin tappelussa oli pitänyt ampua pitkin katuja ja suunnatta vaan; tässä sokko-ammunnassa ampuivat Wenäläiset enemmiten yli, niinkuin ainakin —. Taas syttyi tuiki kiihkeä ja julma tappelu. Mutta Demidoff oli palannut niin arvaamatta ja alkanut hyökkäyksensä erinomaisella nopeudella ja rajuudella, että Ruotsalaiset seisahtuivat. Pian käski jo haavoitettu Bergenstråle joukkonsa vähitellen vetäimään takaisin, enemmin kuitenkin vapaehtoisesti kuin pakosta. Everstiluutnantti L. von Knorring, näet, kun näki Bergenstråle'n olevan aikeissa paeta, oli neuvonut häntä vetäymään itätullin eteen, josta oli tultukin; siellä sanoi hän, olisi otollinen ottaa taas vastaan vihollista järjestyksellä ja jäykkyydellä. Siten muka tykitkin voisivat vihollisten riveihin paremmin saattaa epäjärjestystä: painetti-hyökkäys päättäisi sitten kaikki onnellisesti. Tullin ulkopuolella olisi myös paluu helpompi, jos tulisi välttämättömäksi. Bergenstråle suostui tähän esittelyyn. Mutta samassa kun v. Knorring ajoi antamaan käskyä tästä, ammuttiin häntä päähän, että putosi heti hevosensa selästä. Tämä oli Ruotsin väelle suureksi vahingoksi; sillä toisilla johtajilla kenraal-adjutantti Bergenstrål'illa ja majureilla Ulfhjelm'illa ja Amneus'ella, ei ollut v. Knorrring'in mielen malttia eikä hämmästymättömyyttä ja rohkeutta saada kapealla kadulla noita vähän epäjärjestykseen joutuneita joukkojansa taas järjestykseen.
Nyt täytyi Ruotsalaisten peräytyä, mutta eivät tehneet sitä kuin vähitellen. Wielä kerran tekivät komentajat ja komennettavat minkä voivat ja velvollisuutensa. Muutamalta tykiltä olivat tykkimiehet ammutut, jott'ei muut kun yksi ainoa ollut jälillä. Tämä pitkitti kuitenkin hätäytymättä kuolemakoneensa puhdistamista, laahausta ja laukaisemista, ehkä oli aivan yksin. Tuli taas kuula, niin vei toisen pyöränkin lavoista. Mutta vieläkin väänti tämä uros sen niin, että sopi ampua hetken siihen saapuneiden talonpoikain kanssa, joita vielä oli muutamia loppuun astikin. Tämän tapahtuessa oltiin jo tullin ulkopuolella, johon Ruotsalaiset taas olivat seisahtuneet. Samassa huusi itse kenraal-adjutantti Bergenstråle, jonka jo äsken sanoimme haavoitetuksi: "missä minun poikani!" Paikalla ajoi hän vihollisia kohden, heidän joukkonsa läpi, vaikka ammuttiin, ja sitten lähellä tullia olevalle kauppias Malander'in kartanolle, jossa Wenäläisten päällikköviraston maja oli. Tänne tultuansa sanotaan hänen viskanneen miekkansa menemään, ja antauneen vangiksi. Totta teki sen, kun ei enään nähnyt keinoa miten päästä pakoon, kun kerran innoissaan joutui sinne. Moni tosin tahtoo rumentaa tätä Bergenstråle'n käytöstä; mutta syitä sitä rumemmalta puolen katsella, emme tiedä. Eräs vanhus, joka silloin oli ollut vielä joukossa, muisteli jonkun sanoneen samassa: "tuo kajahtaa hyvältä Klingspor'an korvissa." Liekö sanelija näillä sanoillansa tarkoittanut Klingspor'an ja Bergenstråle'n kiinteää väliä, siitä kun Bergenstråle'n sanotaan saaneen vallan käydä sotaa omavaltaisesti ja aivan Klingspor'asta huolimatta. Tämän valtuuksen hänen muka olisi pitänyt saada palkkioksi, kun oli jolloinkulloin jäänyt syrjään ennen päällikkyyksiä jaettaessa.
Kun korkeimmat johtajat olivat kadotetut, ei ollut enään mahdollista pitää paikkaansa tässä. Warsinkin kun ampuvarat loppuivat aivan Ruotsalaisilta, paljon senkin vuoksi, että Bergenstråle jo kaupunkiin tultaessa oli aivan joutavastaan ammuttanut sekä kivääreillä että tykeillä. Ilman sitä, että varat meni hukkaan joutavastaan, antoi tämä tyhjä ammunta paraan sanan Ruotsalaisten tulosta. Olipa muutamat asukkaat vaarassa saada surmansa tältä ystävältä, joka tuli niin suuresti paukuttaen. Kauppias Malander oli seisonut puotinsa portailla samassa, ja yksi tykinkuula oli juuri mennyt vähän sivutsensa, hyvä ett'ei sattunut: ei yhtään vihollista ollut silloin näkyvissä. — Ruotsalaiset pakenivat nyt kiireesti. Heidän ainoa korkeampi upsierinsa oli majuri Ulfhjelm: toiset olivat mikä kuollut, kuka vangiksi saatu. Läpi yön paettiin, ja kello 2-3 aikoina päästiin jälleen Itähankmon satamaan, josta samaan aikaan eilen olivat lähteneet. Tuskin olivat pakenevat Ruotsalaiset Weikkars'ista ehtineet kääntyä Koivulahden tielle, kun kasakoita tuli samalle paikalle. Tykin jyske näet oli antanut Wähään-kyröön — matka ei olekkaan 2 peninkulmaa pitempi — sanan tappelusta Waasassa. Nämä kasakat lähetti Demidoff'ille nyt Rajevskij edeltäkäsin jo avuksi. Kasakat nyt ratsastivat pakenevain Ruotsalaisten perään; mutta nämä olivat toki saaneet jo niin pitkän ennätyksen, että kerkesivät vesille, ennenkuin kasakat rantaan ehtivät. Kasakat kun eivät voineet muuta, niin lähettivät karpiinan-laukauksia pakenevain perään, ehkä vahingoittamatta.
Waasasta pakenevat olivat niin väsyksissänsä, että usea tahtoi heittäytä tien viereen maata, ehkä tiesi vihollisten tulevan perässä. Hepä eivät olleet saaneet levätäkkään eilis-aamusta saakka, kun läksivät Itähankmosta, jonne läpi öiseen tulivat, muuta kuin tuntikauden Höstvedellä Waasaan marssittaissa. He olivat marssineet Waasaan, tapelleet siellä tiimakausia, ja nyt taas juosten tulleet kolmen peninkulman pituisen matkan. Siispä ei kumma, jos väsyi moni. Heitä heittäysikin usea maantien viereen makaamaan. Mutta oli talonpoikia, jotka ottivat näitä haavoistansa ja vaivoista uupuneita korjataksensa ja kantoivat loimilla toisten luoksi veneisin. Mutta niillä, jotka jo ennen omin voiminsa olivat pääsneet veneisin, oli niin kova kiiret ja pelko, ett'eivät mielestänsä olisi kerjenneet enään uupuneita ja haavoitettuja tovereitaankaan korjaamaan; mutta talonpojat pakottivat heidät siihen, uhaten nakata raukat vihollisen jaloista edes mereen, jos eivät Ruotsalaiset korjaisi omia veljiänsä: itsestään eivät näy niin huolineen. — Jo siitäkin, että Rajevskij oli lähettänyt kasakoita Demidoff'in apuun, ja että samat kasakat olivat aivan sulkemaisillansa Ruotsalaiset pakoonkaan pääsystä laivoillensa, näkee kuinka peräti vaaralliseen tilaan Bergenstråle oli heittäynyt; totta oli outoutensa seutuin kanssa painavinna syynä hänelle näin omaan onneensa nojaumiseen, joka muutoin olisikin vielä enemmin moitittavaa.
Katteini Sandman oli sillä aikaa kulkenut Smedsbyy'n kylään, ottaen tiellänsä vihollisen vartiakuntia ja majoituksia, joita hän joka kylässä tapasi. Myöskin sai hän Wenäläisiltä vähäisemmän nahkakuormaston, joka lähetettiin oitis Norrgård'in taloon Koivulahden kirkonkylään, jonne se jäikin. Kaikki Wenäläiset, joita sai, salpasi hän riihiin ja latoloihin. Jätettyänsä kunnekkin pari kolme vanhusta vartiaksi, marssi hän aina edellensä. — Mainittavaa myös on, että hän poikkesi kyliin, jotka eivät olleet ollenkaan tiensä varrella. Esim. Jungsund'in[10] kylään hän poikkesi, josta otti muutaman kymmenkunnan vangiksensa. Päästyänsä Smedsbyy'n kylään revitti Sandman siltapalkit pois, että arvon pääsi kulkemaan; mutta hän jätti sillan orsihirret sillensä. Häntäpä vastaan Demidoff arvattavasti marssi, kasakalta sanan saatuansa, luullen koko Ruotsin väen tulevan täältä käsin, ennenkuin kuuli tykin jyskeen.
Smedsbyy'ssä oleva silta vie yli nyt jo kuivanneen, mutta silloin vielä virtoavan salmen, joka juoksi sillan paikalla etelästä pohjoseen. Tämä salmi yhdisti Karperöö'n lahdelman (joka Kofköö'n salmen kautta on Pohjanlahden kanssa yksiä vesiä) nyt jo maatuneen Lågfjerd'in lahden kanssa, joka myös puoleltaan oli kanavan kautta yhteydessä Pohjanlahden kanssa. Siten leikkasivat nämä yhteydessä olevat vedet länsipuolellansa olevat maat saariksi. Tultuansa Smedsbyy'hyn lähetti hän noin viisikymmentä miestä mainitun sillan luoksi, ja antoi erään ala-upsierin käskijäksi näille, jotka luultavasti olivat Länsipohjalaisia. Itse pysähtyi hän isoimman joukkonsa kanssa Brännholm'an taloon, joka kyllä on Smedsbyy'n kylää, ehkä hyvin erillänsä siitä. Hänen sillan luoksi lähettämät miehensä asettuivat sen korvaan salmen itäpuolelle, jossa maa oli sileä, eikä huoneita, ei puita suojana. Wenäläiset taas, joita oli ollut majoitettu Smedsbyy'hyn, Singsbyy'hyn ja joka kylään, ja joita Sandman ei ollut käynyt ottamassa, kokousivat aika sukkelaan ja ottivat olonsa salmen länsipuolella, noin kymmenkunta askelta sen reunalta, jossa oli vähäinen harjukin. Waasastakin sanotaan tänne saapuneen lisää väkeä Sandman'in tultua: ehkä lähetti Demidoff vähän sinnekin, kun itse tieltä palasi. Tässä ennätettiin laukaista ainakin kolme laukausta toisiansa vastaan, kunnes Bergenstråle'n tykin järinä alkoi kuulua kaupungista. Tykkitulen aljettua kaupungissa, palasi kohta avuksi tulleet joukotkin; totta Demidoff kutsui ne sinne, arvellen niitä siellä paremmin tarvittavan. Wenäläiset olivat tuoneet muassaan myös jonkun tykin, jolla eivät kuitenkaan mitään vahinkoa tehneet, kun taas ampuivat liian korkealle. Nyt vietiin ne pois Waasaan. Wihollisten enimmäksi huvennettua, läksivät nämäkin kulkemaan Karperöö'n lahden itärantaa, eli Silend'in puolta. — Sen aikaa, minkä oli puuhailtu sillan vieressä, oli Sandman järkähtämättä Brännholm'an talossa eikä liikkunut sieltä minnekään, ehkä sekä moni hänen omaa väkeänsä että varsinkin joukkoansa seuraavat talonpojat tahtoivat häntä menemään taisteluun. Hänen sekä monen näiden Jemtlantilaisten sanotaan näyttäneen pettureilta. Wasta kun näki vihollisten vetäivän taas kaupunkia kohden, oli Sandman'kin tullut sillan luokse. Täällä hän kuitenkin viipyi tarkastellen vähän aikaa, kunnes kaupungista pakenevilta saaristolaisilta sai tietää, miten Bergenstrål'en asiat Waasassa olivat käyneet. Sitten palasi hän samaa tietä kuin toisetkin, joiden kanssa yhtyi metsässä, josta seuraavat talonpojat opastivat. Kun tuli Petsmo'n kylään, hankkivat talonpojat hänelle veneitä, joilla pääsi joukkonensa Koivulahden edustalla oleviin mainittuihin laivoihin. Sandman'in muassa olleita talonpoikia luuli eräs osan-ottaja saatettavan arvata noin 70 miehen paikoille.
Paljon on moitittu katteini Sandman'ia näistä tapahtumista, ja hänen sekä kenraal-adjutantti Bergenstråle'n neuvottomuuden viaksi on Ruotsalaisten tappio Waasassa laskettu. Sandman'ille lasketaan pääsyytökseksi sitä, kun muka ei olisi ehtinyt oikeaan aikaan määräpaikalle. Mutta usea näkiä todistaa vieläkin Sandman'in ei ainoastansa tulleen Smedsbyy'hyn samaan aikaan kuin Bergenstråle tuli Waasaan, vaan että tuli jo tuntia paria ennemmin. Myös moititaan Sandman'ia siitä, kun muka ei olisi antanut minkäänlaista tietoa olostansa. Mutta olisihan sen vähäisenkin kahakan, joka tapahtui Smedsbyy'n sillan korvassa, pitänyt antaa tarpeeksi tietoa, semminkin kun ei Smedsbyy'stä ole enemmän, kuin korkeintaan kaksi neljännestä Waasaan, ja Wenäläiset kahakassa käyttivät tykkejäkin. Siis katoavat pää-syytökset, ja niin ei ole tätä tappiota enää laskeminen hänen syyksensä viivytyksestä, eikä myöskään sanan antamattomuudesta. Se kyllä on myönnettävä, että hän kentiesi rikkoi korkeamman käskyn, kun läksi kyliin, jossa hänen ei ollenkaan olisi tarvinnut tiensä vuoksi käydä. Mutta ensiksi emme ole varmat siitä, saiko hän semmoista kieltoa; toiseksi emme tiedä mitä painaviakin syitä hänellä on voinut olla poikkeamisiinsa. Että semmoisia oli hänellä, sen jo voimme arvata siitä, että hänen, joka oli sotamiehiä, piti tietää ja tuta yllinkyllin, kuinka tarkkuus ja aika ovat tärkeitä varsinkin sota-yritysten menestymiselle. Ja totta varovaisuus käskikin tämän poikkeamisen, selkänsä takaa vihollisia vangiksi ottamaan; sillä nehän olisivat voineet kaikki kokountua siellä ja pahoinkin ahdistaa häntä, itsensä ja Waasassa olevain keskelle. Sehän näyttääkin puolustavan tätä arvelua, kun Smedsbyy'n kahakan alussa oli Sandman'ia vastustamassa Smedsbyy'hyn, Singsbyy'hyn ja muihin kyliin majoitettuja, mutta Sandman'in ottamattomia vihollista. Mutta se jääpi hänen syyksensä, ett'ei tunkenut Waasaan asti, jos varsinkin oli käsky, mutta vaan sen lähisyyteen, ehkä vastustajansa peräysivät häntä vastustamasta. Jos lie jäykillä syillä puollustamatonta, että hän kahakassa pitäysi enimmän väkensä kanssa syrjässä, on se myös luettava hänen viaksensa. Oliko se pelkoa? Oliko se muuta?
Näin tämän tappelun loppuna oli tappio Ruotsalaisille. Tarkemmin ajatellessamme olikin se parasta; sillä myöhemmin tai varemmin olisi Bergenstråle'n vähäinen joukko hukkunut Jankovitschin ja Rajevskijn, Demidoff'in ja Orloff-Denisoff'in kanunain keskelle, liiatenkin kun Uudenkarlebyy'n voitosta saatuja etuja ei käytetty. Taas, näetsen, oli jääty lepäämään pariksi viikkoa, kun saatiin verinen tappelu-tanner lepopaikaksi; näin kävi tähän aikaan useimmiten. — Tappelun tauottua peitti 400 ruumista kaupungin katuja. Toisia makasi verissään ja haavoissaan huoneissa. Tässä kaatui Ruotsalaisilta paljo väkeä: patterin päällikkö, luutnantti Hård, ja rykmentin korttierimestari Turdsjell, ynnä moniaita ala-upsiereja ja iso joukko sotamiehiä. Wangiksi joutui: päällikkö, kenraal-adjutantti Bergenstråle, uljas ja pahoin haavoitettu everstluutnantti von Knorring, upsieriston adjutantit Lychou ja Bergenstråle — edellisen poika —, luutnantti Hoffstedt, vänrikki kreivi Cronhjelm ja parooni Ulfhjelm, majuri Amneus ja katteini Stjernfelt sekä 192 alhaisempaa miestä. Smedsbyy'ssä kaatui 2 Ruotsalaista ja 6 venäläistä. Muutoin on tietymättömissä, kuinka paljon vihollinen menetti väkeä; varmaan ei hän pääsnyt niinkään vähällä kuin Ruotsalaiset.