VIII.
Kahakka komppania-lakealla Ruovedellä.[33]
Heinäkuun 24 p., joka tänä vuonna sattui sunnuntaipäivälle, oli tapeltu Kauhtuan sillan luona, ja vältvääpeti Roth oli samassa ottanut Wenäläisiltä veneillä kuljetetun varaston. Saatuansa vihollisen tavaran käsiinsä, möi Roth osan huutokaupalla, jakoi toisen talonpojille. Wenäläisten patikoitua matkoihinsa, ja hänen sen tehtyänsä, läksi hänkin pois, niinkuin hänen tapansa aina oli äkkiä tulla ja yhtä äkkiä kadota teille tietämättömille. Wiholliset, jotka eivät menneet kauas, palasivat jälleen, kun näkivät Roth'in joukkonensa kadonneeksi taas vähäksi aikaa. Ruoveden kirkon seutuihin asettivat he Ritoniemen taloon pari sataa miestä vartiaväeksi. Nämä tässä majailiat viholliset pitivät aina tarkastusmiehiänsä Matamäellä ja Ritoniemen ulkohuonetten katoilla, josta he varsinkin voivat nähdä, jos vihollinen tulisi pohjois-tietä. Roth, joka päätettyänsä Kauhtuan kahakan mieltänsä myöten, oli vetäinyt Wisuveden ja Tarjanteen vesille, sai kuulla vihollisia taas olevan Ritoniemessä ja päätti joukkonensa hätyyttää niitä sieltä. "Puolen toista viikon" kuluttua Kauhtuan sillan rymäkästä, ryhtyi väsymätön Roth hankkeisinsa. Tultuansa Ruovedelle, lähetti hän enimmän osan miehiänsä sitä varten kapraali Kortman'in johdossa veneillä Mustalahteen, jossa piti heidän astua maalle ja marssia sieltä Peskan, Mustajärven, Kankaan ja muiden taloin kautta kirkolle, jossa vihollisia oli.
Mustalahden kylään tultuansa vaativat jokaista, jonka tapasivat kotosella, lähtemään joukkoonsa. Monta ottivat puoli-väkisin ja kaikkia vaatiessaan lähtemään, lisäsivät aina tuon mokoman uhkauksen: "ku ei lähtene, se hirtetään oman porttinsa päälle." Siten saivatkin joltisen joukon miehiä mukiinsa, jotta heitä kaikkiaan nyt voi olla saman verta kuin vihollisiakin. Luonnollista on, ettei näilläkään hetikään kaikilla ollut aseita päteviä, kun ei Roth'in väelläkään ollut antaa pois; seiväs kävi kalusta yhdelle, viikate toiselle ja mikä millekin.
Roth ja hänen rahvaan muistossa paljoa pelkurimpi kumppaninsa Spof läksivät purjehtimaan lähemmäs Ruoveden kirkkoa, kun olivat eroittaneet Kortman'in joukon maalle. Luultavasti oli heidän mielensä näyttäitä vihollisille samaan aikaan, kuin arvelivat Kortman'in joukkonensa ehtineen maisin kirkolle, jotta vihollinen pelästyisi ja luullen olevansa kierroksissa ehkä pötkisi tiehensä. Sen aikuiset ukot tahtovat väittää Roth'in tehneen sen aivan aikomuksetta ja vaan "ylimielisyydestä"; mutta semmoinenpa ei uljaan Roth'in tapa ollut. — Roth ehtikin aikaisin kirkolle ja näyttäysi heti vihollisille; totta arveli Kortman'in jo ehtineen miehinensä maille. Wihollisen ei tarvinnut nähdessään veneistä muuta kuin vilahduksen, ennenkuin tunsi nuo veneet, jotka heille olivat tehneet niin monta pilaa. Siitäpä saivatkin torvet soimaan ja rumput rämäjamään. Kohta joutuivat jaloillensa ja asettausivat täydessä asussa komppania-lakealla, joka on perinyt nimensä Ruoveden, Keuruun ja Orihveden sotamiesten harjoituksista tässä. Siinä järjestettyinä odottivat viholliset Roth'in maalle astumista; mutta hän souti vaan kahdakäteen, ett'eivät saaneet mitään selkoa sen vehkeistä.
Wielä saikin Roth soudella kotvasen ennenkuin Kortman'ista kuului mitään. Tämä hänen viivytyksensä tuli erhetyksestä eli väärin älyämisestä. Jo näet edeltä-käsin oli tuumattu, ett'ei lähdettäisi koko kimppuun, jos aamu olisi sateinen, ennenkuin sateen lakattua. Aamu sattuikin sateiseksi, jotta taivas selveni vasta puolipäivän rinnassa. Kortman siis viipyi sateen ajan Mustalahden kylässä ja läksi vasta sateen lakattua kulkemaan miehinensä kirkkoa kohden. Roth taas oli pitänyt sadetta niin vähänä ja vaan joutavana tuhruna, ett'ei huolinut siitä eikä pitänyt sitä minäkään esteenä, ja lähti siis jo varemmin matkaan. Siitä siis hänen odottamisensa.
Tultuansa Ritoniemen talon tykö huomasi valpas kapraali Kortman vartian aitan katolla. Arvelematta hän ojensi kiväärinsä, jotta vahtimies hänen ammuttuansa tuli rapisten alas, ennenkuin kerkesi antaa mitään merkkiä kumppaneilleen Matomäen harjun takaisella lakealla. Siitä kiirehdettiin toisten kimppuun, koska jo ilmankin ja ammunnasta varoivat vihollisensa saaneen sanan heidän tulostaan ja joutuvan varuilleen. Sen he jo ennestäänkin, kuni näimme äsken, olivat, Roth'in veneet nähtyään. — Ei ukkoin tarvinnut kauan kiiruhtaa ja tuskin vielä tiesivät, missä vihollinen nyt olikaan, niin jo alkoi yht'äkkiä kuulia sohista heidän ylitsensä ja sivutsensa. He ampuivat vastaan. Niin oltiin kohta komppania-lakealla. Tiheä ammunnan tuprake syntyi kummallakin puolen. Tässä ei Suomalaisten hyvä ollut alussa, kun vihollisen kuulat lensivät liian likeltä. Nähtyänsä tämän, komenti Kortman heidät rynnistämään lähemmäs vihollista, joka vahvassa ruutin-savussa hyvin onnistikin. Nyt lensivät vihollisen luodit korkealta yli; Suomalaisten sitä vastoin nyt sopi hyvin ampua lyhempikutilla pyssyillänsäkin. Tässä tapeltiin puolen tunnin aika. Kortman joukkonensa rynnisti eteenpäin ja Wenäläiset peräytyivät vähitellen. Tuosta leikistä suuttui eräs suutari Wirroilta, kun mielestään ei tullut tolkkua niin rohki kahakasta. Hän juoksi lähemmäs vihollista ja sai, tuulen vähän savua hälvennettyä, nähdä Wenäläisten herran koreissa vaatteissaan. Suutari ojensi oitis luotipyssynsä ja ampui, jotta herra kaatui. Totta oli juuri tämä suutarin teko, kun päällikön vihollisilta ampui, syynä siihen, että kun nämä pari sataa säännöllistä sotamiestä ottivat pakoon pötkiäkseen, ehk'ei heitä vastassa ollut monta kymmenkuntaa säännöllistä suomen väkeä, vaan enimmästi harjauntumattomia talonpoikia. Warmaan pelkäsivät Roth'in edestakaisin-soudon myös tietävän jotakin. He pakenivat Orihvedelle päin. Tästä heidän paostassa ällistyi sekä Kortman että hänen miehensä, jott'eivät älynneet ajaa takaakaan, vaan vetäysivät hiljallensa hekin, kun eivät voineet uskoa heidän oikein paenneen, vaan varoivat heidän tekopaolla mielivän kiertää Kortman'ia joukkoneen. Niin läksivät kumpikin pakotuumissa lakealta, peläten kumpikin kiertämistä. Eroitusta oli sentään koko joukko kummankin paossa. Wenäläiset juoksivat henkensä perästä, Suomalaiset peräysivät hiljalleen, jutellen tovereilleen töistään ja muista tapahtumista.
Wenäläisiltä kaatui mainittu herra ja ainakin 16 sotamiestä, jotka löyttiin lakealta jälemmin; yksi Ruoveden komppaniasta ammuttiin kuoliaaksi. Ei ole tiettyä, kuinka monta vihollista haavoitettiin; mutta yhtä talonpoikaa pistettiin painetilla kalvosesta läpi. Wankeja ei saatu kummallakaan puolen, kun ei kumpikaan tiennyt pyytää semmoisia, ennenkuin jo oltiin kaiketi erillään. — Tappelussa oli muutama toinenkin talonpoika pahassa pulassa, kun seipäinensä oli joutunut käsikähmään muutaman vihollisen kanssa. Hänen olisi tainnut lopuksi käydä pahoin; mutta tuli toki eräs sotamies, "tyranni-miehiä niinkuin kapraali Kortman'kin", ja varrasti vihollisen painetilleen. — Kortman'in sanotaan olleen pelkäämättömän, vaan ankaran ja raa'an miehen.
Palattuansa Mustalahden kylään tapasivat Roth'in ja Spof'in, jotka juuri olivat hekin astuneet tässä maalle ja tulleet Kankaan taloon. Paluumiehet kertoivat, miten asiain oli käynyt ja että Ritoniemessä oli isoja varoja noudettavina; — palatessaan olivat saaneet tiedon Wenäläisten oikeasta paosta. — Mutta Roth — totta tulevista syistä — ei enään antanut lupaa lähteä niitä noutamaan, vaan käski talonpoikainkin mennä kotiinsa. He sekä Kortman olivat sitä kovasti vastaan; mutta Roth ei myöntynyt. Kortman'in mainitaan sanoneen Roth'ille: "Jos nyt menemme sinne, niin kyllä saamme päiväpalkkamme." vaan tässä ei auttanut mitään. Roth miehinensä läksi taas vesille sissi-elämäänsä pitkittämään.
Mutta kun ei kukaan näkynyt huolivan Wenäläisten jättämistä varoista, päätti eräs töllin mies, asuva vähäisellä saarella aivan lähellä kirkkoa, korjata niitä omakseen. Niin korjasikin varsinkin viljanpuolta, jota näki itsensä parahiten voivan käyttää, jos vähän muutakin ja kätki kaikki tölliinsä permannon alle. Waan kun paenneet Wenäläiset kolmen päivän kuluttua saivat kuulla, ett'eivät Roth'in miehet olleetkaan anastaneet varastoa, palasivat he ja rupesivat hakemaan läheisistä taloista ja tölleistä sitä, mitä oli otettu pois. Hakemaan tulivat saaren tölliinkin ja nuuskittuansa kauan aikaa kaikkia paikkoja löysivät varat permannon alta. Siitä poltettiin koko saari töllineen päivineen. Wäki oli pääsnyt pakoon. — Sitten seurasi tutkimisia, joissa päättivät kiristää kuoliaaksi Aution sen aikuisen isännän Törnqvist'in, jolla nykyinen senaattori taitaa olla sukua. He vaativat häntä tunnustamaan tunnustamattomiakin ja pistelivät, hakkasivat hänen kuoliaaksi. Samasta syystä juoksutettiin hevosten välissä Antti Sillanpää ja muitakin Orihvedelle, jonne moni jäi sille matkalle.