VII.
Kahakka Kantin keskievarissa.
Wenäläiset lähettivät Waasan kaupungin ryöstöstä ja saman kaupungin seuduilta saatuja jyvä- ja jauhovaroja muille eteläisemmissä osissa maata oleville sotajoukoillensa. Tämän kuormaston muistellaan olleen 70 hevosen vedettävän, ja sitä varten olivat nimismiehet muutamat myöten, toiset vastoin tahtoansa, ko'onneet hevosia läheisimmistä seurakunnista. Heinäkuun 17 p. tuli tämä kuormasto Kauhajoelta Karvian kappeliin, joka nykyään on Kankaanpään pitäjästä; Karvialaisten oli nyt laittaminen se edemmäs. Kuormastossa oli 12 kasakkaa ja noin 50 jalkamiestä vartiaväkeä, paitsi kuormastoa kuljettavat talonpojat, jotka tähän aikaan eivät olleet luotettavimpia venäläis-varain suojelioita. Karvialaisetkin olivat kokouneet määräajaksi; mutta ei hevosinensa, vaan enimmäksi seipäinensä Kantin keskievariin, jossa viholliset aikoivat muuttaa hevoisia. He näet olivat Kauhajoella vähän ennen saaneet sotamarsalkki Klingspor'an nimeen kirjoitetun yllytyskirjeen kuormaston ryöstöön. Heidän ei kirjeen mukaan tarvitsisikaan muuta kuin vähän viivytellä vihollisia, kunnes Suomalaista säännöllistä sotaväkeä ehtisi tulla kuormastoa oikein ottamaan pois: se muka tulisi tuossa tuokiossa Kanttiin. Tämän kirjeen tekiäksi luullaan Knuuttilan herraa Kauhajoella Gustaf Inberg'iä,[31] jonka sanotaan lähettäneen samanmoisia joka naapuri-seurakuntaan. Että kirjeitä oli samanlaisia lähetetty muuallekin, tahtoo sekin todistaa, että tätä puheena olevaa kuormastoa ryöstämään kokousi Kanttiin miehiä Isolta-joelta, Honkajoelta ja Parkanosta, pait Karvialaisia. Waan harvalla heilläkään oli pätevämpiä aseita tai pyssyjä; mutta he siitä vähän pitivät lukua, kun heidän ei muka tarvinnutkaan muuta kuin vähän viivytellä vihollista. Näitä kirjeitä lennättämään oli Kauhajoelta laitettu useampia ratsumiehiä, joitten täytyi ajaa aika vauhtia, jos mieli kaikkein ei myöhästyä ja kuormaston ennättää sivu Kantin.
Kauhajoen tietä Nurmijärveltä tulevaa kuormastoa vastaan läksi Kantista kolme ratsumiestä tarkastamaan, jos ei hätyyttämään sieltä tulevia Wenäläisiä; kaksi näistä oli Kantin talonmiehiä ja kolmas oli kirjeentuoja, Tobias Kiviluoma nimeltään. He ratsastivat noin kuusi neljännestä Nurmijärvelle päin tätä ikävää Hämeenkangasta, kunnes pysähtyivät muutaman nevan eteläpuolelle. Sen pohjois-rannalla olevalta mäeltä näkivät kohta laskeuvan sotaväkeä. Eivät ensinnä tienneet oliko se luvattua Suomalais-väkeä vai vihollista, kunnes hevosmiehillä näkivät olevan keihäitä kuni ainakin kasakoilla ja muutoinkin kasakan hankkeet. Miehet arvelivat hetken pysyä vaan paikoillaan ja sanoa kasakoille, että he toivat hevosia kuormastoa varten; mutta päättivät sitten paon paremmaksi. Ennenkuin sieltä läksivät ajamaan pakoon, pistivät maantien poikki olevan ojan-rumpun palamaan. Rumpua sytyttäessä meni aikansa ja kun heidän ja kasakkain väli ei suurin ollut Wenäjän virstaa pitempi, pääsivät kasakat heitä lähemmäs. He kyllä kokivat ajaa aika vauhtia, mutta kun kasakat aina lähestyivät, niin eivät enää uskaltaneet ajaa tietä myöten, mutta poikkesivat metsään, ajettuansa tietä virstan verran. Sitä ennen olivat kasakat jo saavuttaneet Kauhajokelaisen, jolla oli sekä huonompi että matkasta väsyneempi hevonen. Hänen tappoivat siihen ampuen ja sapeleilla, piikeillä tuhansiksi palasiksi hakaten. Jolla kasakoista paras hevonen, se oikaisi taas niiden kahden toisen kimppuun, pysähdyttyänsä räpäyksen Kauhajokelaisen ympärillä; — palama ojan-rumpu näet ei ollenkaan voinut estää hevosmiehiä pääsemästä. Pakenevat Kanttilaiset ajoivat muutamaa mäkeä alas keitaalle, jonka ranta oli parin kolmen sylen levyiseltä varsin vetelää. He, jotka tunsivat paikat, tiesivät kyllä mistä ja miten ajaa kiireissäänkin; mutta heitä takaa ajava innostunut kasakka ei arvannut päältäpäin rahkaista, vaan alta hyvin liejua nevanrantaa mitenkään vaaralliseksi, vaan ajaa hurotti täyttä laukkaa mäkeä alas. Mutta samassa kun tuli keitaan rannalle, kaatuivat hevonen ja mies, sekä tulon nopeudesta että suon vetelyydestä. Sepä olikin miesten onni; sillä eivät olleet enään edempänä paria kolmea syltä jälestä ajavasta kasakasta, kun se kaatui suohon. — He siitä sitten edemmäs ajamaan; mutta eivät uskaltaneet enään lähteä Kanttiin, vaan pyrkivät kaiketi toisaalle syrjä-taloihin; sen enempää eivät enään joutaneet katsella kaatuneen eikä muiden kasakkain perään, asetonna kuni olivat, vaan pakenivat onnellisesti.
Tästä kasakat jälestä tulleen kuormaston kanssa vaan matkustivat edemmäs Kanttia kohden, ollen aina varuillansa. Kauhajoelta saakka olivat tulleet varsin varovaisesti, sillä heitä olivat talonpojat hätyyttäneet siellä, kokien ryöstää koko kuormastoa, joka yritys ei kuitenkaan onnistunut. — Tämän kuormaston ryöstö-yrityksessä ja muutaman toisen ryöstämisestä saikin Kauhajoki kärsiä kielin kertomattomia poloja, joista kuitenkin jo ennen muut ovat vaikeroinneet ja jotka eivät kuulukkaan tähän. — Kantin pohjois-puolella olevasta sillasta tapasivat Wenäläiset sinne tultuansa moniaita palkkia sillan kannesta revityksi pois; mutta hyvin oppineine hevosineen he helposti hyppäsivät yli tämän vähäisen esteen, hämmästykseksi talonpojille, jotka älyttömyydessänsä luulivat jo tämän repimisen auttavan eivätkä repineet koko siltaa auki, joten he itse olisivat ehtineet päästä pakoon. Säännöllistä luvattua väkeä ei ollut odottamistakaan; sillä se ei tullutkaan Nurmijärveä edemmäs. Tätä luvattua ja pari tuntia vihollisten Nummijärveltä lähdettyä sinne tullutta apu-miehistöä johdatti katteini Uggla, joka taisi senvuoksi palata, kun luuli Nurmijärvellä olevan vihollisella aika ison miehistön.[32] Mitenkä hän voi saada tämmöisen tiedon, on vaikea arvata, varsinkin kun oli juuri asian alkain laitettu Kauhajoelta Kanttiin sana rahvaalle, että ryhtyä aseisinsa, juuri tätä kuormastoa ottamaan tai viivyttelemään. Kukatiesi Uggla oli ainoastaan tietävinään; ehkäpä sentään joku olisi voinut tuoda hänelle vääriäkin tietoja.
Talonpojat kun näkivät tehtyin esteittensä mitättömyyden ja ennestäänkin vihaisten kasakkain rohkeuden, peljästyivät, semminkin kun olivat tulleet aseitta eivätkä kukatiesi moni uskoneet koko asiasta totta tulevankaan. Siis heittivät he seipäänsä yksi sinne ja toinen tänne. Neljä talonpoikaa eivät ennättäneet tuon ampuvan ja hirveällä nopeudella lähestyvän, innoistaan kiljuvan vihollisen jaloista; heitä hirmuisesti viilleltiin ja leikeltiin sapeleilla ja miekoilla, kunnes vihdoin keihään pistännällä murhattiin. Yksi näitä oli jo vanha ja tutiseva äijä, jonka sydämmellä vielä oli nuoruuden jäykkyys, joka tahtoi olla joukossa, kun jotakin oli tehtävänä. Hän sekä yksi toinen olivat Karvialta, yksi oli Honkajoelta ja neljäs Ilmajoelta. Paitsi näitä tässä murhattiin jo mainittu Kauhajokelainen, sekä samalla yksi kuormaston kuljettajia, joka pyrki pakoon, kun näki toisia tapettavan. Toiset talonpojat pääsivät pakoon mikä minnekin. Kuormasto läksi täältä itse otetuilla hevosilla kulkemaan edellensä Tamperetta kohden.
Koko sota-ajan oli Kantin keskievari sittemmin jonkun vartiajoukon majana; heitä oli tavallisesti 25 miestä. Ne söivät kylän karjat ja hävittivät paossa olevien talonmiesten elämisen. Ehk'ei rahvas enää uskaltanut hätyyttää julkisesti heitä, niin oli usein kahden-kesken riitoja, joissa aina tavan-takaa vihollinen heitti henkensä; mutta kun ei ollut näkiää, niin kaivettiin ruumis maahan ja koko asia jäi kaipailemiseen. Samoin kuoli hyvin monta vihollista, useimmissa paikoin koko maassamme, metsän ja sydänmaan yksinäisyyksissä, joissa ei toista todistamaan kykenevää vihollista ollut.
Warsinkin kävi monen niin, joka uskalsi liian syrjä-kyliin rappaamaan. Heidän luultiin sitten eksyneen, väsymisistä, haavoista tai taudeista nääntyneen ja kuolleen.