I
Jylhänkorven pirtti. Perällä keskellä iso uuni, vasemmalla ovi ulos, oikealla ovi porstuakamariin. Vasemmalla sivuseinällä kaksi akkunaa. Tavallinen hämäläisen pirtin sisustus.
ELIINA istuu rukin ääressä huittamassa.
KERTTU tulee ulkoa, kantaen ruokatavaroita. Päivittäen:
No, enkö sitä arvannut, että tänne sinä minun työhöni. — Minulle tuli vähän muuta hommaa.
ELIINA
Ei se mitään — pian minä nämä —
KERTTU
Joko sinulta taas kude loppui?
ELIINA
Ei muuta kuin korttelin verralta — sitten on kangas valmis.
KERTTU ottaa kontin seinältä, puhdistaa sen ja alkaa asetella sinne ruokia.
Vai jo valmis! Ilmanko siellä ylistuvassa onkin tänään niin syöstävä helissyt ja kaide tärskynyt. Kuului oikein iloiselta se ääni.
ELIINA pysäyttää rukkinsa.
Minnekä sinä evästä —? Isällekö?
KERTTU
Niin. Isä ei malta enään. Sanoi, että se kartanon ajo on tullut niin hurjaksi viime aikoina — ja varsinkin nyt, kun on tukinajo — ettei Yrjön liinukka sitä kestä.
ELIINA
Jääkö isä ajamaankin?
KERTTU
Ei suinkaan se ajamaan — vie vain toisen hevosen, ja tuo liinukan pois. Panen vähän rievää kakkoa ja tuoretta voita konttiin. Siellä kun on saanut Yrjö olla niin ja näin. Ei juuri koskaan keitostakaan tietoa. Niin ovat laihtuneet sekä mies että hevonen tämän talven tietämään.
ELIINA
Kauanko mahtaa kestääkään?
KERTTU
Jumalako sen tietää! Kai koko talven. Suuttunut on isä tähän menoon, ja suuttuneita koko Jylhänlinnan lääni.
ELIINA
Niinpä taitavat olla.
KERTTU
No, näethän sen isästäkin.
Menee akkunaan.
Tuolla seisottelee vaan kartanon voutia pihamaalla — tallissa ja ratasvajassa.
ELIINA
Useinpa se Pajunen kulkeekin tästä ohi nykyään.
KERTTU
Harva se päivä. Kun metsätöissä on koko lääni, niin miksei myöskin vouti. — Kaipa se sen sentään sisälle — kun on aikansa öräillyt. Pitäneeköhän kahvia —?
ELIINA
Kyllä minä menen laittamaan.
KERTTU
Huita sinä vaan! Ehkei tulekaan —
ELIINA
Kai ne kumminkin tulevat.
KERTTU naureskelee.
Niin tosiaankin! Pajunenhan on niinkuin sulhasmies. Kosiskelemassa poikkeilee. — Minä panin jo äsken kahvinkin kiehumaan.
ELIINA
Sinä puhut mielelläsi Pajusesta. Tahtoisitko päästä minusta?
KERTTU
Älä höpsi siinä!
ELIINA
Ei hän niin usein poikkeisi, ellei häntä suosittaisi täällä.
KERTTU
Täytyy kai nyt alusien suosia omaa voutiansa. — Siellä jo raput kolisevat.
Panee kontin pöydälle.
Minä menen kamarin kautta pakariin keittämään kahvia. Tule sinä sitten noutamaan sisälle! Se on heti valmista.
ELIINA lopettaa huittamisen, nousee.
Kyllä, jos isä käskee.
KERTTU
Niin, tietysti. Ei muuten.
Menee.
TUOMAS JYLHÄNKORPI tanakka, luiseva, vakavailmeinen ja harvapuheinen mies, tulee edellä. Häntä seuraa:
AJUNEN katse pälyilevä, ja käytös toisinaan nöyrä, toisinaan ylimielisen rehentelevä.
JYLHÄNKORPI
Pajunen käy istumaan!
PAJUNEN
Kiitos, kiitos! Reessä sitä on kyllä tullut istutuksi. Kas vaan!
Eliinakin on täällä! Terveeksi! No, mitäs Eliinalle kuuluu?
ELIINA
Kiitos — hyvin vaan!
Kokoilee huittamiansa rimpiä esiliinaansa.
PAJUNEN
Kankaankutomishommissa ollaan nähtävästi — niin kai, näin kevät-talvella.
JYLHÄNKORPI
Missä Kerttu on?
ELIINA
Pakarissa — käskenkö?
JYLHÄNKORPI
Ajattelin vain, että jos kahvia —
ELIINA
Kyllä minä —
PAJUNEN
Ei millään muotoa minua varten! Älkää ollenkaan — Poikkesin vain toimieni tähden isännälle kun on vähän asioita —
JYLHÄNKORPI
No, siinäpähän tuo menee asioitten mukana. — Minä katson täältä tupakkalaatikon —
Menee kamariin.
PAJUNEN
Älkää isäntä, älkää! Minulla on täällä taskussani. — Joko te menette, Eliina? Olisin mielelläni puhellut teidän kanssanne. Minä olen tästä ajellut sivu monena päivänä, mutta en ole uskaltanut poiketa. Nyt sain kuitenkin asiantapaista avukseni — ja — niin —
ELIINA hymyilee.
Pajunen toimittaa kaikki asiansa seisovalta jalalta — istukaahan nyt sentään —
PAJUNEN
Käytän tilaisuutta, kun saan olla kanssanne kahdenkesken. Muistatteko mitä minä juttelin teille viime kesänä elonleikkuu-tanssiaisissa?
ELIINA huvitettuna.
Tapasimmeko siellä sitten toisemme?
PAJUNEN välittämättä.
Minä olen nyt mies, joka seison varmalla pohjalla, ja — ja nyt minä tulin vakavasti peräämään niitä silloisia —
Jylhänkorpi tulee.
ELIINA
Pajunen on hyvä ja käy istumaan, minun täytyy nyt — —
Menee.
JYLHÄNKORPI
No, onko Jylhänlinnassa ruvettu viime aikoina nurkanpäitä syömään, koska vouti kerkiää myötäänsä ajelemaan metsä-asioilla?
PAJUNEN
Minä olen kokonaan jättänyt voutitoimeni, ja olen nyt yksinomaan metsähommissa.
JYLHÄNKORPI
Vai niin, vai tukkimiehenä! Tässä olisi tupakkaa.
PAJUNEN
Enhän minä varsinaisena tukkipomona. Kun kartano vedättää alusillaan tukit, niin minä pidän huolen, että päivätyöt tulevat ajetuiksi.
JYLHÄNKORPI
Se on uudenaikaista talonpitoa, tämä. Syksyllä ajettiin kaikki kartanon viljat kaupunkiin, ja keväällä ajetaan metsä järveen.
PAJUNEN
Metsäkö? Mitä vielä! Ainoastaan pieni tilkku! Jylhänlinnan metsät kestävät kymmenen vuotta tällaisen hakkuun. Kyllä se parooni on viisas mies — osaa ottaa talosta rahat irti.
JYLHÄNKORPI
Ja osaa vielä ottaa kaato- ja vetopalkatkin itselleen.
PAJUNEN
Mikäs on ansaitessa, kun on sellainen joukko alusia. Viime kuussakin tilitettiin kartanon konttooriin työpalkkoja seitsemättätuhatta.
JYLHÄNKORPI
Ja sillä maksettiin sitten paroonin juominkilaskuja.
PAJUNEN
Mitä lie maksettu. Omahan hänen asiansa.
JYLHÄNKORPI
Vai on oma! Entäs alusien työ ja hiki? Tällaisen suuren läänin, joka on kokonainen pitäjä —
PAJUNEN
Sama kai se on läänille, millä työllä veronsa maksaa.
JYLHÄNKORPI
Vaikkapa vetämällä viljansa suoraa päätä porttolaan, kuten syksyllä? — Niinkö? — Sillä viljalla, jonka tämä lääni oli aittaan koonnut, ja sadalla hevosella kaupunkiin vetänyt, maksettiin paroonin juomavelkoja, pelivelkoja ja —
Nousee, menee uunin luo laittamaan piippuaan.
— ja muita velkoja. Hänhän aivan asui useampia viikkoja samassa paikassa. Joi ja pelasi ja "hurrasi" siksi kun melkein juoppohulluna tuotiin Jylhänlinnaan sairastamaan. — Ja nyt, kun on viljat juotu ja pelattu, niin nyt tulee metsän vuoro ja — meidän vuoromme. Ja sinä sanot Pajunen: oma asia, ja saman tekevä.
PAJUNEN sovitellen.
Minä tarkotan, että edestänsä hän löytää —
JYLHÄNKORPI
Entäs me? Mitä me löydämme edestämme? Tämä kartano ja kartanon lääni on miespolvien työn tulos — alusien työn tulos. Luuletko että olisi ainoata karahkaa tai viljan kortta näillä mailla, jos koko ajan olisi sanottu: samantekevä?
PAJUNEN
Niin, no! Olipa nyt niin tai näin, mutta parooninhan ne ovat sekä maat että mannut. Omaansa hän "hurraa".
JYLHÄNKORPI
Et ole sinä, Pajunen, Jylhänkorven kansasta, sen kuulee puheistasi. Et ole turpeen mies. Vaikka oletkin näillä mailla syntynyt. Mättäällä istuja olet.
PAJUNEN rehennellen.
Niin — minua on onni seurannut. Mättäälle olen päässyt. Olen kohta omavarainen itsemieheni ja — siitähän minun oikeastaan pitikin puhua isännän kanssa — minä olen katsellut tätä Eliinaa — kyllähän minä saisin talontyttäriäkin, rikkaitakin — mutta olen pitänyt Eliinasta enemmän — (Mielistellen.) — eikä hänkään ole mikään köyhä tyttö tietäähän sen koko lääni —
JYLHÄNKORPI naurahtaa kuivasti.
Vai niin — Pajunen on oikein naimamatkoilla?
PAJUNEN
Jo monena päivänä olen aikonut poiketa, mutta tähän se on jäänyt. Nyt minä tulin ja suoraan ajan asiani. Eliinan kanssa minä myöskin jo vähän juttusin — ja nyt pyydän teiltä tytärtänne —
JYLHÄNKORPI
Ei Eliina ole meidän tytär. Tyttäremme Kerttu ei ole vielä rippikouluakaan käynyt.
PAJUNEN
Mitä ihmeitä isäntä nyt —?
JYLHÄNKORPI
Kasvatti Eliina on.
PAJUNEN
Kasvatti?
JYLHÄNKORPI
Meidän sukua hän kyllä on — tietysti. Melkein koko lääni on samaa sukujuurta Jylhän-Miikan peruja.
PAJUNEN nolona.
Mitenkähän se hevonen siellä — (Menee akkunaan.) se on vähän varsamainen ja vauhko.
JYLHÄNKORPI hymyilee.
Jos tytön kanssa olet sopinut, niin ei minulla mitään sanottavaa ole.
PAJUNEN
Minä luulin, että hän oli Jylhänkorven tytär — mutta koska —
JYLHÄNKORPI
Kyllä hän silti on rehtiä sukua ja säätyä, vaikka hänen vanhempansa molemmat kuolivat, kun tyttö oli kahden vuoden vanha.
PAJUNEN istuu epävarmana.
Kummallista, että siitä ei kukaan ole minulle ennen puhunut.
JYLHÄNKORPI
Asia on jo vanha, ja liian tuttu kaikille, mitäpä he siitä. Ja oma tytär Eliina on meille ollut — samoin kuin Kerttukin.
PAJUNEN
On se sentään vallan ihme, etten minä vaikka olen jo toista vuotta ollut paikkakunnalla —
JYLHÄNKORPI
Niin, että kyllä minä tytön takaan. Mutta miten on sinun laitasi?
Millaisia teitä sinä olet kulkenut sen jälkeen, kun täältä lähdit?
Nulikkana täällä ollessasi oli sinulla kaikenlaisia vikurin vehkeitä.
Et oikein tietänyt eroa omasi ja toisen oman välillä.
PAJUNEN nousee.
Mitäs kyörtien vehkeistä! Lapsellisuudessa tekevät milloin mitäkin. Aivan poikapahaisenahan minä täältä jouduin muille maille. Kyllä kai minä nyt sitten sentään lähden, koska —
ELIINA tuo kahvia, tarjoo.
Vieras antaa anteeksi, ettei meillä ole oikeata leipurin leipää — tällaista vastaleivottua rievää kakkoa vain. Ei ole kahteen viikkoon käyty kirkolla.
PAJUNEN
Tämähän on aivan erinomaista — ei tätä olisi ollenkaan tarvinnut — kiitoksia vaan!
JYLHÄNKORPI
Siitäpä sulhasmies näkee millaista leipää morsian leipoo.
PAJUNEN
Isäntä on niin leikkisä —
ELIINA kääntäen puheen, tarjoo isälleen.
Siellä kujalla on tulossa Kiviojan hevonen. Tuovat kai mummua kotia.
JYLHÄNKORPI
Vai niin. Tällä viikollahan niiden pitikin.
PAJUNEN
No, hyvänen aika! Vieläkö se mummu käy kyläilemässä?
ELIINA
Näissä isommissa asumuksissa asuu muutaman viikon kussakin. Kaikki tahtoisivat pitää hänet.
JYLHÄNKORPI
Hän on läänin vanhin, ja melkein kaikkien sukulainen.
PAJUNEN
Minä en häntä enään paljon muista. Onko hän isännän äiti?
ELIINA nauraa.
Esteri-mummuko! Eihän toki! Hänhän on isän isän äiti.
PAJUNEN mielissään, kun puheenaihe on vaihtunut.
Kuinka vanha hän sitten onkaan?
JYLHÄNKORPI
Toisella sadalla. Hän oli jo piilopirtissä silloin, kun
Ryssä maahan tuli.
ELIINA
Ja hänen kolme veljeänsä kuolivat sodassa. Nestori kaatui Pohjanmaalla, Topon juoksuttivat kasakat kuoliaaksi Hämeenkyrössä, ja Esan ampuivat venheessään upoksiin Tampereen rannassa —
Menee ottamaan tyhjiä kuppeja.
PAJUNEN
Kiitoksia paljon!
JYLHÄNKORPI
Katso sitten, ettei Kivioja pääse heti pihasta pyörtämään!
ELIINA mennessään.
Kyllä.
JYLHÄNKORPI
Jos meille vävyksi aiot, niin muori sen päättää. Semmoinen on meillä tapa. Kaikki tärkeämmät asiat päättää muori.
PAJUNEN nousee kurkistamaan akkunasta.
Eiköhän vaan minun varsani ole tiellä siinä veräjäpielessä.
JYLHÄNKORPI menee akkunaan.
Hyvinpä nuo näkyvät pääsevän. Siellä ovat Eliina ja Kerttukin jo vastassa.
PAJUNEN
Vahvaa juurta on muori, kun noin kestää vaan — ja kuljeskelee.
JYLHÄNKORPI
Tulee kai jo sentään ruhjunkannujaan tyhjentämästä. Muuten vielä kepsakka akka, jos näkisi.
PAJUNEN
Vai on sokea?
JYLHÄNKORPI
Sokea on, mutta kuulo on sitä herkempi.
PAJUNEN
Se oli paha pulma, tuo Eliinan juttu.
JYLHÄNKORPI
Mitenkä niin?
PAJUNEN kääntyy akkunasta.
No kah, eihän sitä aivan typityhjää tyttöä sentään —
JYLHÄNKORPI
Niinkö? (Naureskelee.) Mutta sanoithan äsken, että pidät Eliinasta enemmän kuin talontyttäristä.
PAJUNEN
Ei se nykyaikana auta. Pitäminen ei elätä.
JYLHÄNKORPI
Eipä taida. Hm! Minä en sano sinulle kehotukseksi — minä en usko tästä kaupasta mitään tulevan — mutta kun minä olen tytön holhooja, niin voisit syyttää minua asioitten salaamisesta — Eliina on läänin varakkain tyttö. Hänen rahansa ovat olleet korkoja kasvamassa koko hänen ikänsä, ja on niitä alusilla lainassa useita tuhansia.
PAJUNEN riemastuen.
Kiitoksia, isäntä, että sanoitte tämän, ennenkuin.- ennenkuin ryhdyin niihin toisiin asioihin. Aioin ne jo jättää, mutta — nyt ei enään ole esteitä —
JYLHÄNKORPI ivallisesti.
Ei ole muita esteitä kuin muori ja — Eliina. (Menee ulko-ovelle, kääntyy.) Mitä toisia asioita sinulla vielä on?
PAJUNEN
Puhutaan niistä tuonnempana. Ne ovat aivan kahdenkeskisiä. Sangen tärkeitä.
JYLHÄNKORPI mutisee.
Minä en sellaisista tärkeyksistä tiedä mitään. (Avaa pirtin oven.)
No, päivää, mummu! Terve tuloa kotia! Tuletteko tänne pirttiin, vai?
ELIINA eteisessä.
Mummu menee ensin kamariinsa.
JYLHÄNKORPI
Jahah! Kivioja! Käy sisään!
KIVIOJA leikillinen, pieni äijä, tulee.
Jumal' antakoon hyvää päivää!
JYLHÄNKORPI
Päivää, päivää! Käy peremmälle istumaan!
KIVIOJA
Kartanon väkeä onkin, näen minä. Terveeksi! — Kyllä se muori näkee paremmin kuin näkevät. Sanoi heti, että kartanosta on joku. Mistä kummasta tiesikin.
JYLHÄNKORPI
Tässä olisi rahia, ja tässä tupakkaa. — No, joko mummun tuli ikävä läänillänsä?
KIVIOJA
Ei suinkaan sen niin ikäväkään, mutta kun meilläkin ruvettiin niitä uuden tuvan uuneja rikkomaan, niin mummu ei enään saanut pahaakaan rauhaa. Kotia piti päästä. — Joko teillä on ne liiat lämmitysvärkit revitty?
JYLHÄNKORPI
Ei vielä.
KIVIOJA
Ne eivät sitten vielä ole käyneet täällä?
JYLHÄNKORPI
Kutka?
KIVIOJA
Meille tuli kartanosta kaksi miestä. Sanoivat, että ainoastaan yksi savu saa olla katolla. Ellei itse hävitetä liikoja, niin he hävittävät, ja minä saan maksaa palkan. Vielä nyt heidän palkkojansa, ajattelin minä, ja kipusin katolle. Kun näkivät, että tiilenpäitä rupesi lentelemään, poistuivat miehet. Menivät kai toisiin asumuksiin tekemään saman tempun.
JYLHÄNKORPI
Vai niin, että väkisin! Minä luulin toki uskottavan ilman hävittämistä.
KIVIOJA
Uskottavan! Kuka karjalaumaa tietää taata.
JYLHÄNKORPI
Mutta me emme ole mitään karjaa!
KIVIOJA
Olemme kyllä. Paroonin mielestä sinä olet härkä — tai joku muu nauta.
PAJUNEN nauraa.
Kivioja on leikkisellä päällä.
KIVIOJA
Älä puhu minun päästäni — puhu omasta sydämestäsi! Metsän raiskaus on estettävä. Lääni haaskaa metsää. Siksi ei saa olla enemmän kuin yksi savu katolla. Sano niin, Pajunen, niin puhut sydämestäsi.
PAJUNEN
Suojellahan pitääkin —
JYLHÄNKORPI
Suojella, niin! Kukahan lie suojellut Jylhän metsät, ellemme juuri me, alustalaiset. Onko Pajunen käynyt koskaan Suonharjalla? Missä on komeampia honkia kuin siellä? Ei koko maakunnassa ole toista sellaista metsää. Mutta kylläpä sen suojelemisesta oli työtä köyhinä vuosina, lankkusahausaikana, jolloin metsänvoroja liikkui oikein kymmenillä hevosilla, ja ladatut pyssyt kainaloissa.
KIVIOJA
Niin, ne kulkivat aivan kuin sotaväki vihollisessa maassa.
PAJUNEN
No, mutta eikö kruununmiehetT —?
KIVIOJA
Mokomat miehet! Juoppo nimismies asui kahden penikulman päässä, jahtivouti toisella puolen isoa selkää; ja siltavouti oli klenkku, luki yhtäkolmatta käydessänsä.
Menee uunin eteen piippuaan puhdistamaan, ja matkii onnahtamista.
PAJUNEN
Miten sitten selvisitte varkaista?
JYLHÄNKORPI
Läänin miehet pitivät vuorotellen vahtia. Minun isävainajani Matti ja tuon Matin setä, Junnu, ensimäisinä. Monta kovaa saivat miehet kokea, ja monen tappelun tapella, mutta metsä säästettiin.
KIVIOJA
Jylhän Matti siitä suojelemisesta sai kuolemansa.
PAJUNEN
Miten?
KIVIOJA
Ampuivat. Jonkun viikon kuluttua sitten siitä haavasta kuoli. —
Niin tätä kartanoa on ennen asuttu, ja sellaista se on ollut tämä
Jylhän-Miikan peru. Mutta nyt on uusi aika ja uudet tavat. Nyt revitään
nähtävästi kaikki entinen työ. Muureista on jo alettu.
JYLHÄNKORPI
Minä en tehtyä työtä rupea hävittämään. Jos muurimestarit tulevat, niin tehkööt minkä tekevät. Minä en.
PAJUNEN
Ne luultavasti eivät tulekaan tänne.
KIVIOJA
Niinkö, että sivuuttaisivat?
JYLHÄNKORPI
Pitäisi käydä paroonin puheilla vielä kerran, ja selittää niinkuin tässä nyt on puhuttu.
KIVIOJA
Mene vaan, jos viidellä sanalla voit ajaa asiasi, sillä kuudennen perästä huutaa hän: ulos. Näithän sen syksyllä.
KERTTU tuo kahvitarjottimen, ja asettaa pöydälle.
KIVIOJA
Kas Kerttua vaan, kuinka hommaa emäntänä!
KERTTU
Eliina meni lopettamaan kangastaan, kun mummu sanoi, että kohta tullaan ylistuvan uunia purkamaan.
JYLHÄNKORPI silittää Kertun päätä.
Niin tyttöseni, niinhän ne taitavat tulla.
KERTTU
Minä panen tähän vaan pöydän kulmalle.
JYLHÄNKORPI
Kyllä me siitä saamme.
KERTTU
Tehkää hyvin!
Tervehtii Pajusta, ja menee.
JYLHÄNKORPI
Juodaan sitten, koska pikku emäntä tarjoo.
Juovat.
KIVIOJA
No, mitäs tämä Pajunen pitää tästä kartanon nykyisestä pelistä.
PAJUNEN
Mitäpä minä siitä osaisin sanoa. Mitä ei voi estää, se täytyy kestää.
JYLHÄNKORPI
Oletko sinä sitten koettanut jotakin estää?
PAJUNEN nöyrästi.
Mitenkäs minä mitään — menettäisin heti paikkani.
KIVIOJA
Ulvot vaan susien kanssa.
PAJUNEN
Ellen minä olisi tässä, niin olisi joku toinen, ja asia olisi kuitenkin sama.
KIVIOJA
Sama kai. Eihän puikkarin nappula tietä näytä.
PAJUNEN
Mitä se Kivioja minua kaunaa! Täytyyhän minunkin elää ja katsoa eteeni.
KIVIOJA
Miksi sinä katsot eteesi meidän ylitsemme? Mikset sivutse?
PAJUNEN
Minä en ollenkaan ymmärrä mitä Kivioja tarkottaa.
KIVIOJA
Koetahan yrittää!
PAJUNEN
Ei se parane yrittämisestä.
Panee kuppinsa pöydälle, ja nousee.
Mutta jos Kivioja tahtoo, niin helppoa on katsoa vaikka Kiviojan
alitse, jos niiksi tulee. — Minulla ei ole aikaa vätystää joutavia.
Minä tulen hetken päästä takaisin, isäntä, jatkamaan keskustelua.
Pistäydyn tuolla ylistuvan puolella.
Menee ovelle.
KIVIOJA
Mene vaan katsomaan vieläkö muuri siellä seisoo!
PAJUNEN
Minä tiedän katsomattakin, että kyllä Jylhänkorven muurit seisovat.
Menee.
KIVIOJA
Kuuluu, että sinä olet suurten suosiossa!
JYLHÄNKORPI
Kaipa se suosio nyt tuonne ylistupaan loppuu.
KIVIOJA
Kuka siellä sitten on?
JYLHÄNKORPI
Eliina. Pajunen käy naimassa.
KIVIOJA
Pellolle minä mokoman rakkarin —
JYLHÄNKORPI
Valitkoon tyttö itse. Sanottaisiin muuten, että minä pakotin hänet pojalleni. Yrjöllä ja Eliinalla kun on ollut vähän niinkuin sellaista meininkiä. Ja sentähden ajattelin, että hoitakoot nuoret itsensä! Kyllä kai he suden lampaasta erottavat.
KIVIOJA
Tässä olisi muuten päästävä vähän selvemmälle vedelle joka suhteessa. Sentähden minä oikeastaan tulinkin tänne itse, saadakseni vähän neuvotella.
JYLHÄNKORPI
Tässä onkin kai kohta hyvät neuvot kalliit. Kartanosta päin kun myötäänsä tuulee.
KIVIOJA
Siellä tukkimetsässä kohta ihmeitä tapahtuu.
JYLHÄNKORPI
Oletko kuullut sieltä jotakin?
KIVIOJA
Kävin siellä eilen.
JYLHÄNKORPI
No?
KIVIOJA
Siellä on käymässä sama urakka kuin syksyllä kiskon kynnössä. Syksyllä pantiin kartanon syötetyt hevoset ruokaväliksi auran eteen, ja sen tuloksen mukaan piti sitten meikäläisten kestää viikkomääriä.
JYLHÄNKORPI
Olinhan siellä mukana, ja näin, että monen hevosen karva alkoi kääntyä päähän päin. Mutta eihän tukki-ajossa ole ollut —?
KIVIOJA
Ei ennen. Mutta viime maanantaista alkoi kilpa-ajo. Kartanosta tuotiin neljä hevosta. Niistä on aina kaksi ajossa yhden päivän. Sitten taas vaihdetaan.
JYLHÄNKORPI
Ja meikäläiset ovat koko ajan!
KIVIOJA
Niin, ja seurata pitää sentään.
JYLHÄNKORPI
Mutta eihän sitä voi —
KIVIOJA
Ellei voi, niin merkitään rästiin.
JYLHÄNKORPI nousee.
Mutta sehän on selvää rääkkäystä.
KIVIOJA
Selvää tappamista se on.
JYLHÄNKORPI kävelee.
Ei ole asiat nyt tolallaan.
KIVIOJA
Ne aluset, joilla on vain yksi hevonen, ne ovat hukassa. Ne, joilla on useampia, voivat vielä kestää. Minäkin jätin meidän miehelle omani, ja toin lusiintuneen kaakin kotia, syömään ja lepäämään.
JYLHÄNKORPI ajatuksissaan.
Ja Yrjön liinukka!
KIVIOJA
Niin — varsamainen on liinukka.
JYLHÄNKORPI
Minä olin jo lähdössä sinne, mutta tuli tuo Pajunen —
KIVIOJA
Niin — Pajunen. Kerrotaan että hän se on tämän kilpa-ajon keksijä.
JYLHÄNKORPI
Pajunenko?
KIVIOJA
Niin. Ja sentähden minä katselen karsaasti sitä miestä.
JYLHÄNKORPI
Hm! Mitenkä lienee. Sanoithan itsekin äsken, ettei puikkarin nappula tietä näytä. En minä Pajusta puolusta, mutta kyllä syyt ovat syvemmällä. Ajattelehan vaan kaikkia asioita!
KIVIOJA
Minähän niitä juuri olen ajatellut, ja niistä puhunut. Kaikki olen sataan kertaan sanonut: päivätyörääkkäykset, rästimerkitsemiset ja muut. Minähän otin puheeksi sen alusien yöpirtinkin, joka on monta kertaa pahempi kuin sikolätti. Ja entä paroonin kohtelu meitä kohtaan! Enkö ole siitä puhunut. Olen sanonut, että hän ei pidä meitä ihmisinä. Vasta äsken sanoin, että nauta olet hänen silmissään. Enkö sanonut?
JYLHÄNKORPI istuu, raskaasti.
Kyllä sanoit.
KIVIOJA
No — jaa! Tunnusta vaan itsellesi asiat sellaisiksi kuin ne todellisuudessa ovat, äläkä unohda, että olet nauta. Tunnusta pois vaan!
JYLHÄNKORPI pudottaa nyrkkinsä raskaasti pöytään.
Tunnusta! Siinäpä se juuri on. Sitä tunnustusta minä olen paennut kuin kaameata aavetta. — Minä en ole koskaan mitään pelännyt, mutta tätä minä olen pelännyt, tätä minä olen kauhistunut.
KIVIOJA
Jos sinä olisit ollut eilen siellä, missä minä olin, ja olisit nähnyt miten oma poikasi iski kirveensä tukin vauloon, ja veti henkensä edestä — auttaakseen hevostaan — käveli ja juoksi reen vieressä aivan kuin juhta, niin —
JYLHÄNKORPI nousee kiivaasti.
Ei, ei, ei!
Kävelee.
KIVIOJA nousee hitaasti.
No — herran haltuun sitten vaan!
JYLHÄNKORPI venyttäen.
Kuulehan, Kivioja! Jos me nämä — nämä —
KIVIOJA
— tosiasiat —
JYLHÄNKORPI
— jos me nämä asiat itsellemme totuudeksi tunnustamme, niin —
KIVIOJA
Niin?
JYLHÄNKORPI
No — saammepahan nähdä. Herran haltuun vaan!
KIVIOJA
Hyvästi!
Menee.
JYLHÄNKORPI ottaa mekon seinättä, ja alkaa pukea sitä ylleen.
ELIINA tulee hetken kuluttua ulko-ovesta levottoman ja aran näköisenä; jää seisomaan uunin kulmalle.
JYLHÄNKORPI katsoo ihmeissään Eliinaa.
No?
ELIINA vaikenee.
JYLHÄNKORPI
No - Eliina?
ELIINA purskahtaa itkemään.
JYLHÄNKORPI menee hänen luokseen.
Eliina? Mitä sinä itket? Mitä on tapahtunut?
ELIINA
Onko isä luvannut minut — hänelle?
JYLHÄNKORPI
Kuinka niin?
ELIINA
Minä ymmärsin niin hänen puheistaan ja — ja —
JYLHÄNKORPI
Ja uskoit niin tyhmästi —
ELIINA
Niin — minä ajattelin —
JYLHÄNKORPI silittelee Eliinan päätä.
Älä, lapsi kulta, sellaisia ajattele!
ELIINA
Eikö siinä ole mitään perää?
JYLHÄNKORPI
Ei, lapseni. Itse saat tehdä miten haluat.
ELIINA ottaa hyppysellään kiinni Jylhänkorven mekon rintapielestä.
Kiitoksia, isä!
JYLHÄNKORPI
Joutavia! Ei nyt kaikki sentään nurin kaadu, eikä Jylhällä ole ennenkään pakon polkuja poljettu — eikä poljeta vasta — vaikka parooni —
Pysähtyy äkkiä, aivan kuin peljästyisi, sivelee kädellä otsaansa.
ELIINA auttaa hänen vyötään.
Tuletteko illalla kotia, vai jäättekö sinne?
JYLHÄNKORPI
Saa nyt nähdä. Parasta ettette odota. Jokohan leili on täytetty?
ELIINA
Minä katson.
Ottaa pöydältä kontin, ja aikoo mennä ulko-ovesta, mutta kun eteisestä kuuluu askeleita, niin katsoo hän isäänsä, hymyilee ja juoksee pois kamarin ovesta.
PAJUNEN tulee.
Odotin siksi, kun Kivioja lähti. Tahtoisin nyt puhua isännän kanssa siitä tärkeästä asiasta.
JYLHÄNKORPI
No, anna tulla!
PAJUNEN istuu.
Kivioja ei tunne ollenkaan asioita, kun syytti minua. Minä arvaan, että hän tarkotti taksvärkin tekoa. Minua on siitä syytetty ennenkin. Mutta minä en voisi sitä asiaa auttaa minnekään päin, vaikka kuinka tahtoisin.
JYLHÄNKORPI
Hm!
PAJUNEN
Ellette sitä vielä usko, niin tulette kyllä näkemään, että se on totta. Mutta se on sivuseikka. Toisesta asiasta tahdon puhua. Ja se on se uusi tapa, jolla tätä kartanoa nyt ruvetaan asumaan. Minä olen saanut tästä kaikesta vihiä siellä kartanossa. Paljon pahaa on tulossa.
JYLHÄNKORPI kartellen.
No, mitäs pahaa siinä on? Ainahan sitä yritellään uutta, kun tahdotaan eteenpäin.
PAJUNEN
Mutta tämä uusi on sellaista, että kaikki vanha hyljätään.
JYLHÄNKORPI
Mikä vanha? Ja mikä kaikki?
PAJUNEN
Kaikki.
JYLHÄNKORPI
Ja mitä tulee sitten sijalle?
PAJUNEN
Rahaa.
JYLHÄNKORPI nauraa.
PAJUNEN
Paljon rahaa.
JYLHÄNKORPI nauraa vielä.
No, mutta eihän raha ole pahaa —
PAJUNEN
Te olette vanhan kansan mies, ettekä voi tällaista heti ymmärtää, mutta minä sanon sen muutamalla sanalla. Metsät myydään mahdollisimman vähään, ja saadaan satoja tuhansia. Kartanon pellot pannaan heinälle, ja ansaitaan karjalla kymmeniä tuhansia. Ja koska maan arvo on noussut, niin pannaan alusille monenkertaiset verot, jotka maksetaan rahassa.
JYLHÄNKORPI istuu eräälle tuolille.
Mutta millä aluset maksavat nuo monenkertaiset verot?
PAJUNEN
Työllä — tai oikeastaan raatamisella, puutteella ja kurjuudella. Tällainen hyvinvointi katoaa kohta kuin tuhka tuuleen. Ei kapitaali tällaista menestystä vierellään suvaitse.
JYLHÄNKORPI
Kapitaali? Minä olen kuullut tuon oudon sanan. Sitä kuulutaan palveltavan kuin jumalaa, ja peljättävän kuin paholaista. Se on muka kaikkivoipa. Mutta se on jonnin joutavaa hupsuttelua! Onhan maassa myöskin laki ja oikeus. Eikö Pajunen sitä muista?
PAJUNEN
Muistan kyllä. Ja juuri siksi, että on laki ja oikeus, tulee näin käymään. Ellei niitä olisi, niin —
JYLHÄNKORPI
Niin?
PAJUNEN
Sitten se ehkä voitaisiinkin estää.
JYLHÄNKORPI
Mutta eikö nyt?
PAJUNEN
Ei.
JYLHÄNKORPI hymyilee.
No, ja entä sitten, kun näin käy?
PAJUNEN
Niin — se on minun oikea asiani. Kun te nyt joka tapauksessa tulette lopulta menettämään tämän talon, niin eikö olisi sopivaa ennen sitä ansaita jonkun verran hyvällä kaupalla?
JYLHÄNKORPI katsoo terävästi Pajusta.
No — ja minkälainen se sitten olisi se sinun hyvä kauppasi?
PAJUNEN
Tämä Suonharjan metsä —
JYLHÄNKORPI hätkähtää.
PAJUNEN
Niin — se on merkitty teidän kontrahtiinne. Eikä kartano voi sitä myydä ennen kuin kontrahti on voimaton.
JYLHÄNKORPI
Eipä kartanokaan, eikä se sinun kapitaalisi sentään näy kaikkea voivan!
PAJUNEN
Ei. Ainoastaan sen mikä on lain ja oikeuden mukaista.
JYLHÄNKORPI
No, ja entä sitten?
PAJUNEN
Nyt olisi tällä metsällä ostaja, joka — joka haluaisi — ja jos te suostuisitte antamaan kartanolle hakkaamisluvan, niin voisitte ansaita — jonkun verran — ihan ilmaiseksi.
JYLHÄNKORPI
Ilmaiseksiko?
PAJUNEN
Niin — metsähän on kartanon.
JYLHÄNKORPI venyttäen.
Noo — kuinkahan paljon?
PAJUNEN vähän levottomana.
Hm! Mitenkä nyt sovittaisiin — (hyvin venyttäen) — parisen —
JYLHÄNKORPI naurahtaa.
PAJUNEN
— kolmisen tuhatta.
JYLHÄNKORPI
Liian vähän.
PAJUNEN
No, jos kaupasta jotakin tulee, niin voitaisiin kai siihen lisätä muutamia satoja.
JYLHÄNKORPI
Ei riitä.
PAJUNEN mielittelevästi.
Jos tästä nyt sukulaisiksi tullaan, niin voitaisiin ehkä panna viisi tuhatta.
JYLHÄNKORPI nousee, jyrkästi.
Kuulehan nyt, Pajunen! Vaikka sinä tarjoisit viisitoista tuhatta, niin ei sittenkään. Eikä millään hinnalla. Etkö sinä tiedä mitä varten Suonharjaa on hoidettu kuin silmäterää? Sentähden, että jos se hakataan, niin neljäs osa läänistä jää ikuisen hallan kitaan. Etkö tiedä sitä?
PAJUNEN
Kartano ei välitä siitä.
JYLHÄNKORPI
Kuka ihminen ei välittäisi pelloista ja viljelyksistä! Enkö minä ja muu lääni? Emmekö me välittäisi omasta, miespolvien työstämme?
PAJUNEN
Tehän ette kuitenkaan saa niitä pitää.
JYLHÄNKORPI on raivostumaisillaan, mutta hillitsee itsensä, kävelee, pysähtyy sitten, aikoo sanoa jotain, mutta
KERTTU tulee nopeasti sisään.
Katsokaahan akkunasta?- kujalla ajaa paljon hevosia tukkitieltä päin — katsokaahan-!
JYLHÄNKORPI menee akkunaan.
Mitä ihmettä tämä tietää — eikös se ole Kiviojan kailu, tuo etumainen —?
KERTTU
Vissisti onkin — ja poikkeaa tänne —
JYLHÄNKORPI
Ja vielä toinen — ja vielä — ja — herran tähden — sehän on taksvärkki, joka — —
KERTTU
Niin on — alusia ovat kaikki —
PAJUNEN on myös mennyt akkunaan.
Mitä pirua tämä merkitsee!
Syöksyy ulos.
JYLHÄNKORPI
Tulevat sellaisella melulla — mene sanomaan mummulle, että tietää — säikähtää muuten.
KERTTU
Eliina ehkä jo — mutta kyllä menen.
Menee.
ELIINA tulee.
Koko taksvärkki palaa ajosta — mitä ihmettä on tapahtunut?
JYLHÄNKORPI
Sanos muuta — mitä ihmettä on tapahtunut!
ELIINA
Siinähän on Kiviojakin, joka vast'ikään lähti.
JYLHÄNKORPI
Jotakin lie tekeillä, koska on pyörtänyt yhteen matkaan.
ELIINA siivoo kahvikupit pöydältä.
Minua ihan — montako hevosta meille poikkesi?
JYLHÄNKORPI
Kaksi — neljä — viisi — mutta mikäs nyt sitten oikeastaan — liinukka ei ole mukana —
ELIINA toisella puolella huonetta.
Ei, liinukka ei ole —
KIVIOJA tulee.
Ei vielä jälkeni kuivaa ehtineet, kun —
JYLHÄNKORPI terävästi.
Mitä Sakka-Nuutin ajoa tämä on? Hulluttelevatko miehet vai -?
KIVIOJA
Tulivat vastaani tuolla peräveräjällä, ja sanoivat, että pitää pyörtää Jylhänkorpeen. Majamäen Tanu tuli sitten minun rekeeni, ja sanoi, että nyt täytyy pitää kokous —.
JYLHÄNKORPI tiukasti.
Kokous — mistä? Kokous keskellä viikkoa — keskellä työpäivää — kesken taksvärkin tekoa? Mitä riivatun peliä tämä on?
Ovi avataan ja useita miehiä tulee sisään, innokkaasti keskustellen. Puhelu vaikenee kuitenkin sitä myöten, kun astuvat sisäpuolelle.
KIVIOJA
Parempi, että he itse kertovat.
JYLHÄNKORPI
Päivää, päivää! Terve tuloa, ja käykää istumaan! — Kysymättäkin sen arvaan, että huonoa kai nyt sitten kuuluu, kun näin oudosti ollaan liikkeellä.
KIVIOJA
Tee sinä, Tanu, selvä jutusta — tee juurta jaksaen. Kerro kuulumiset!
JYLHÄNKORPI
Ei juurta jaksaen. Se myöhemmin. Miksi olette täällä?
TANU
Me lähdimme sieltä — päivällisistä lähdimme ajosta —
JYLHÄNKORPI
Lopetettiinko ajo sitten?
TANU
Ei. Me lopetimme.
MIEHET
Me lopetimme.
JYLHÄNKORPI
Kutka me?
TANU
Me — kaikki.
JYLHÄNKORPI
Koko läänikö?
TANU
Niin — koko lääni.
JYLHÄNKORPI herpoutuu istumaan.
Ikääni lopettanut työt! — Minkä tähden?
TANU
Kun se ei enään käynyt — eivät kestäneet.
JYLHÄNKORPI
Eivätkö Jylhänläänin miehet enään työssä kestä?
TANU
Kyllä — miehet. Mutta — hevoset.
JYLHÄNKORPI
Missä Yrjö on?
KIVIOJA
Mitä mahtoi jäädä — on se siellä pihalla.
TANU
Ui — se ei käynyt enään. Se oli niinkuin sotaa. Huudettiin, karjuttiin ja ajaa pyryytettiin — se oli ihan villiä peliä.
Miesten kesken alkaa äänekäs keskustelu, joka loppuu samassa,
kun kamarin ovi aukenee, ja
ESTERI-MUORI tulee hiljaa sisään Kertun kanssa. Esteri on aivan Valkonen ja vähän köyry. Harvinaisen korkean ikänsä tähden tekee hän arvokkaan ja kunnioitusta herättävän vaikutuksen.
ELIINA. kiirehtii heti hänen luokseen, hoivaamaan häntä, siirtäen samalla uunin kolkalla olevan nojatuolin vähän keskemmälle.
ESTERI pysähtyy tuolin viereen.
Herran rauha huoneelle — ja huoneen väelle!
MIEHET kohottavat hiukan lakkia jumalan nimeä mainitessa.
Jumal' antakoon!
ESTERI asetetaan istumaan nojatuoliin.
Kummaa juttua kuulin täältä — vallan ihmeitä on kai tapahtunut, kun — — on karattu töistä —
TANU
Emme me karanneet — sanoimme kyllä paroonille —
ESTERI
Mitä sanoitte?
TANU
Että emme kestä.
YRJÖ tulee sisään, kantaen hevosloimeen sidottua kääröä, jonka laskee uunin kolkalle, jää seisomaan sen viereen.
ESTERI. Eivätkö jylhäläiset enään kestä? — Eivät kestä ihmisen velvollisuutta — pakenevat työtä.
TANU
Me olemme miehiä — työn sitkistämiä emme me työtä pelkää — — mutta —
KIVIOJA
On pantu liian ahtaalle koetukselle —
ESTERI
Ahtaalla on oltu ennenkin. Koettelemuksia ei paettu silloinkaan, kun tämä korpi ihmisviljoille raadettiin — kun pellon ja maan edestä kärsittiin, ja suvun edestä taisteltiin -! Monet uhrit ovat saaneet aura ja kuokka ja monet ovat kaatuneet sodan ja vainon vainioilla. Jylhän Miikka ensimäisenä kaatui Nokialla, ja monet kymmenet voisin luetella meidän suvustamme niitä, jotka ovat kaatuneet — Isonvihan jalkoihin. Mutta ei kukaan paennut —
JYLHÄNKORPI
Tavatonta tämä kyllä on, mummu hyvä, tässä on jotakin nurinnarista —
KIVIOJA
Niin, tämä ei ole enään ihmisvelvollisuutta! Ei olla ihmisiä!
TANU
Ei ihmisiä! Koneita — työkaluja ollaan!
ESTERI
No, mitä se sitten on? Eikö ihmisen työ enään riitä? — Ennen mailmassa tehtiin niin kauan, että valmistui. Onko Yrjökin paennut? Missä Yrjö on?
YRJÖ
Täällä!
ESTERI
Tule tänne, Yrjö! — Anna kätesi!
YRJÖ menee Esterin luo.
Hyvää päivää, mummu!
ESTERI
Sinun kätesi vapisee, poikani! Etkö sinäkään kestänyt?
YRJÖ hiljaisesti.
Kyllä kai minä vielä — mutta —
TANU
Tuosta mytystähän sen näkee, ettei mies kestänyt.
JYLHÄNKORPI
Mikä mytty se on? Mitä siinä on?
YRJÖ
Siinä on — liinukan — vuota —
JYLHÄNKORPI hypähtää ylös.
Eiinakan —?
YRJÖ
Liinukka oikeni Harjansivun ahteessa.
ESTERI nousee.
Mitä nyt sitten on -? Mikä pahahenki nyt mailmaan on tullut — taistelemaan ihmistä vastaan —?
JYLHÄNKORPI synkkänä.
Jotakin on todellakin taitanut tulla uutta —
KIVIOJA
Nyt on pakko tunnustaa itselleen — mitä on tullut —
ESTERI
Mikä on tullut —? Antti-Kristusko on tullut —?
TANU
Sepä se kyllä taitaa olla —
JYLHÄNKORPI
Ne nimittävät sitä oudolla nimellä — Yrjökin on lukenut sen sanomista —
MIEHET
Kyllä mekin olemme kuulleet —
ESTERI
Mikä sitten? Mikä?
JYLHÄNKORPI
Kapitaaliksi sanovat —
Äänettömyys.