II
Sama paikka.
ESTERI istuu nojatuolissa, kutoo sukkaa.
KERTTU tulee ulko-ovesta.
Ylistupa on niin täynnä, että porstuaankin asti — en päässyt lähellekään.
ESTERI
Näitkös maaherraa?
KERTTU
En ylettänyt — vaikka kynnykselläkin seisoin. Isä siellä juuri puhui. Mutta kun en oikein kuullut, enkä nähnyt, niin tulin takaisin. Kertovathan ne sitten meille —
ESTERI
Kyllähän ne kertovat.
KERTTU
Pidetäänköhän se huutokauppa nyt kuitenkin, vaikka maaherrakin on täällä?
ESTERI
Saa nyt nähdä. Jos ehkä saataisiin sovinto —
KERTTU
Huutokauppa on kauhea —
ESTERI
Niin — sinähän olit Kiviojalla eilen.
KERTTU
Kaikki myytiin — hevoset, lehmät, vasikat, lampaat —. Jos olisi tehty taksvärkkiä, niin ei suinkaan sitten olisi myyty?
ESTERI
Hm! Taksvärkki-rästistähän nyt myydään. Mutta olisi kai rästiä tullut, vaikka olisi työtäkin tehty. Yrittihän isäsi viime kevännä vielä senjälkeen, kun tukinajo oli lopetettu. Viikon yritti, ja kaksi päivää tuli rästiä. Sitten lopetti.
KERTTU
Mitä ihmettä se Eliina siellä tarhassa nyt enään —? (Menee akkunaan.) Tuolla Yrjö on vetänyt kaikki pihalle — siellä kärryt — reet ja — kaikki — (Istuu penkille.) Myydään kai minun nimikko-lehmänikin?
ESTERI
Onko sinulla sitä ikävä?
KERTTU itkee hiljaa.
ESTERI
Kuule, lapseni! Tule taluttamaan minua tuonne kamariin!
KERTTU
Onko mummun jalat vaan yhtä huonot?
ESTERI
Eivät ne enään parane, lapsi kulta. Ne vaan yhä jäähtyvät — ei niitä palele, mutta ne yhä jäähtyvät —
ELIINA tulee.
KERTTU.
Jopas sinä viimeinkin sieltä tarhasta!
Menevät.
ELIINA
Siistin ja hoitelin — vielä kerran —. Nyt on minun puolestani — kunnossa.
Menee kaapilleen, ottaa esiliinan vyölleen.
YRJÖ tulee, istuu penkille.
Alkaisivat nyt sitten — että päästäisiin tästä. — Tuollakin ylhäällä pitävät mokomaa kokoustansa —!
ELIINA
Jos siitä lähtisi apu —
YRJÖ
Tyhjää!
ELIINA istuu sängyn laidalle.
Isälle on tämä kaikki niin kovin raskasta ja mummu on jo niin vanha — meidän pitäisi näyttää iloisilta ja — ja toivoa —
YRJÖ katsoo Eliinaa.
Se on totta! (Menee istumaan tuolille hänen luokseen.) Sinä olet oikeassa. (Ottaa hänen kätensä.) Ja mitä me surisimmekaan — kaksi tervettä ihmistä! Monet miljoonat ovat yhtä köyhiä kuin mekin.
ELIINA
Paljon köyhempiäkin!
Hymyilee ja katsoo Yrjöä silmiin.
YRJÖ panee kätensä Eliinan olkapäälle.
Ainakin paljon köyhempiä kuin minä. Ellei sinua olisi, Eliina, niin täällä olisi aivan kamala olla. Tätä ei kestäisi. Kyllä tässä niin miehuutta kysytään.
ELIINA
Ajattele naapureitasi — monta kymmentä on jo ryöstetty — ovatpa hekin kestäneet. Ja ajattele vanhaa, heikkoa mummua! Ei vielä kertaakaan ole valittanut.
YRJÖ j
Minä en tarkota sellaista kestämistä —
ELIINA
Mitä sitten?
YRJÖ nousee, rajusti.
Tässä pyrkii niin luonto esille, etteivät voimat riitä hillitsemään.
ELIINA
Yrjö hyvä! (Vetää hänet luokseen.) On kärsittävä miehuullisesti —
YRJÖ istuu herpaantuneena.
Ja kun voi hillitä itsensä, niin sitten heti herpaantuu niin, että tuskin jaloillaan pysyy.
ELIINA silittää hänen kättään.
Yrjö hyvä!
YRJÖ
Loppuisi edes tuo kokous, ja tulisi isä, että päästäisiin touolle.
ELIINA
Ettekö jää katselemaan huutokauppaa, isä ja sinä?
YRJÖ
Isä sanoi, että mennään pellolle heti, kun maaherra on lähtenyt.
ELIINA
Isä antoi minulle aamulla rahaa, ja käski huutamaan Kertun nimikon itselle.
YRJÖ
Minä ajattelin myöskin sitä äsken. Onko sulla riittävästi?
ELIINA
On — luulen —
YRJÖ
Hevosen huudan minä, ellei jo ilman sitä tule rästit maksuun. Jos tarvitaan, niin lähetä Kerttu kutsumaan minua vainiolta.
ESTERI tulee takaisin Kertun taluttamana.
Ei täällä kai muita ole kuin Eliina ja Yrjö?
TOISET
Ei ole.
ESTERI istuu entiselle paikalleen.
Minä löysin vanhan kanan pesän. (Aukoo sukanvarsi-myttyä.) Kertun lehmä täytyy pelastaa pikku emännällensä — Kerttu sitä jo itki äsken. — Tässä on pikku säästöjä entisiltä päiviltä. Nyt ovat hyvään tarpeeseen. Tuossa, laske itse —
ELIINA
Minulle isä antoi myöskin rahaa Kertun nimikkoa varten.
ESTERI
Hyvä on! Pane sinä sitten lisää, jos nämä eivät riitä. Eikä nämä kai riitä. — Ota nyt Kerttu! Tuossa!
KERTTU
Kiitoksia paljon, mummu hyvä! Kyllä minun nimikkoni teidät kaikki pitää voissa ja piimässä. Yksinään se sen tekee, se on vissi.
ESTERI
Nyt siellä liikutaan pihalla —
KERTTU juoksee akkunaan.
Nyt ovat lopettaneet — ihmisiä nousi portaita ylös — niitä tulee tänne —
JYLHÄNKORPI avaa oven.
Tehkää hyvin ja astukaa talonpojan tupaan, herra maaherra!
MAAHERRA tulee sisään. Häntä seuraa pari herrasmiestä, sekä Kivioja ja Tanu, jotka jäävät ovensuuhun.
Hyvää päivää! (Nyökkää kevyesti tuvassa olijoille.) Täällähän istuukin meidän kunniavanhuksemme. Antakaa anteeksi, että tulin häiritsemään teidän rauhaanne. Mutta kun kuulin kerrottavan teidän korkeasta ijästänne, niin teki mieleni nähdä teitä.
ESTERI yrittää nousta. Eliina rientää auttamaan.
MAAHERRA
Älkää millään muotoa vaivatko itseänne — istukaa te vaan!
ESTERI on noussut.
Itse maaherrako seisoo minun edessäni?
JYLHÄNKORPI
Niin — maaherra tahtoi nähdä mummua!
ESTERI
Ei minussa mitään nähtävää ole. Mutta jos tahdotte kuulla minua, maaherra, niin olkaa hyvä ja istukaa. Tehkää huoneellemme se kunnia!
KERTTU vie tuolin maaherralle.
MAAHERRA istuu.
Kuinka vanha olette?
ESTERI istuu.
Minä olin toisella kymmenellä silloin, kun Ryssä tuli maahan. Minä olen elänyt kuuden hallitsijan aikana. Ja viittä kartanon herraa olen ollut saattamassa hautaan.
MAAHERRA
Oletteko elinikänne asunut täällä Jylhänlinnan alueella?
ESTERI
Tässä talossa, maaherra.
MAAHERRA
Te olette nähnyt monet vaiheet. Onko koskaan tapahtunut sellaista kuin nyt.
ESTERI
Kartanon herra ei ole koskaan vaatinut alusilta liikoja, ja aluset ovat aina täyttäneet velvollisuutensa — ovat aina rakastaneet isäntäänsä. Rakkaus on täällä jokaisen siemenen kylvänyt — jokaisen sadon niittänyt. Ja satonut on tämä seutu. — Pikku tyttönä ollessani oli kartanossa kaksitoista lypsävää — nyt on kolmeen sataan. Se mitä täällä nyt on tapahtunut, ei voi olla kenenkään onneksi. Viha vie viljan maasta, kateus kalan vedestä.
MAAHERRA
Minä koetan parhaani teidän asianne eduksi. Koetan kääntää hallituksen huomiota oloihinne.
ESTERI
Hallituksella ja esivallalla kyllä on voimaa ja valtaa, mutta —
MAAHERRA
Niin, mahdotonta on arvata edeltäpäin —
ESTERI
Hallituksilla on niin huono muisto.
MAAHERRA
Kuinka niin?
ESTERI
Jos hallitus muistaisi, niin se tuntisi meidät — ja auttaisi ahdingosta.
MAAHERRA
Tarkotatte -?
ESTERI
Kun kapula on kiertänyt, niin Jylhänkorpi on aina lähettänyt parhaat poikansa hallitsijan ja maan turvaksi. Ja useimmat heistä ovat jääneet sodan teille. Kertomuksia kulkee jylhäläisten miehuudesta Kostialta, Pohjanmaalta ja muualta. Vieraaltakin maalta.
MAAHERRA
Te olette säilyttänyt erinomaisesti muistinne ja muut hengenlahjanne.
ESTERI
Oman sydämensä asioita muistaa helposti. Tämä Jylhänperä ja sen väki ovat kaikki osa minun sydäntäni.
MAAHERRA nousee.
Kuten sanoin ja jo lupasin kokouksessa minä koetan parastani. Esitän hallitukselle.
ESTERI
Kartano on paljon lähempänä kuin esivalta. Ellei kartano muista meidän kuokkaamme, niin ei hallituskaan muista meidän miekkaamme.
MAAHERRA
Olen iloinen tästä harvinaisesta keskustelusta — tulen muistamaan teitä kunnioituksella.
ESTERI
Pyydän teitä, maaherra — (Nousee) — viekää terveiset kartanoon ja hallitukselle —
MAAHERRA
— Suomen vanhimmalta naiselta. Kyllä. Sen teen.
ESTERI
— ja sanokaa mitä me olemme, ja — ja mikä meitä on kohdannut.
MAAHERRA
Kyllä. Jääkää hyvästi vaan, vanhus! Ja muistoksi siitä, että olen teitä vaivannut, sallikaa minun jättää teille tämä.
Tarjoo Esterille pientä seteliä.
ESTERI
Mikä se on?
ELIINA kuiskaa hämillään.
Se on rahaa!
ESTERI hiljaisella arvokkuudella.
Anteeksi, maaherra! Minä en ole tehnyt mitään, josta ansaitsisin palkan. — Menkää jumalan haltuun!
MAAHERRA katselee vähän nolona ympärilleen, voisiko antaa setelinsä jollekin toiselle, mutta kun vaistomaisesti huomaa sen mahdottomaksi, pistää setelin taskuunsa.
Jääkää hyvästi!
Menee. Herrat seuraavat.
ELIINA
Mummu tulee nyt vähän lepäämään — minä näen, että —
ESTERI
Se tuli niin odottamatta — olisi pitänyt sanoa hänelle paljon enemmän — mutta minä vanhus-rukka —
JYLHÄNKORPI
Hyvin sanoitte mummu — hyvin ja arvokkaasti —
KIVIOJA
Sen paremmin ei pappikaan — ja me sanoimme jo hänelle myöskin —
TANU
Kunniaksemme puhuitte — koko lääni teitä kiittää —
ESTERI menee Kertun kanssa, joka on rientänyt hänen sivulleen.
Mitä minä — vanha vaimo parka —
ELIINA avaa kamarin oven.
Mummun täytyy nyt panna lepäämään.
Menee Esterin ja Kertun jälkeen kamariin.
KIVIOJA
Ne ovat aina sen rahansa kanssa — aivan kuin kerjäläiselle —
TANU
Mutta nolostuipa suuri herra — painoipa silmänsä maahan sokean vaimon edessä —
JYLHÄNKORPI katsoo akkunasta.
Mennäänpä nyt sentään saattamaan maaherraa vaunuihinsa —
KIVIOJA
Voihan tuota niinkuin kohteliaisuuden vuoksi — talon kunnian puolesta.
Muut paitsi Yrjö menevät.
YRJÖ kävelee pari kierrosta, menee akkunaan, palaa sitten keskilattialle, pysähtyy, istuu tuolille, pää käsien nojaan.
ELIINA tulee.
Saattamaanko menivät?
YRJÖ
Niin kai.
ELIINA
Joko taas ajattelet?
YRJÖ
Kuulehan, Eliina! Tulehan tänne istumaan!
ELIINA menee istumaan sängyn laidalle.
YRJÖ
Täällä tulee nyt niukat olot meillä — ja talvikin tulee, eikä ole mitään tietoa — kuinka nämä asiat päättyvät — eikä ole niin töitäkään — olen ajatellut, että kyllä minun täytyy lähteä jonnekin — töihin. Isä tekee ne työt mitä täällä tarvitaan — sinä hoitelet taloutta, ja Kerttu on mummun seurana.
ELIINA
Eiköhän Kerttu voisi yksin yhtä lehmää —
YRJÖ
Mitä varten yksin?
ELIINA
Täällä on liian monta syömässä — menisin palvelukseen.
YRJÖ
Kyllä se riittää, kun yksikin lähtee.
ELIINA
Mutta onhan Kerttu jo taitava tyttö.
YRJÖ
Vaikka —
ELIINA
Mutta jos täytyy.
YRJÖ
En minä sinua palvelukseen laske sittenkään.
ELIINA
Kysytään kuitenkin ensin isältä ja mummulta.
YRJÖ
Kysytään vaan — mutta ellet sinä täällä sovi — niin mennään sitten yhdessä —
ELIINA
Yhdessäkö?
YRJÖ
Niin — pappilan kautta.
ELIINA
Mutta me voisimme ansaita enemmän — sinä yhtäällä — ja minä toisaalla. Ja voisimme sitten avustaa näitäkin täällä kotona. Jos me yhteen asetumme, niin —
YRJÖ
Niin?
ELIINA
Kuka sen tietää saisimmeko kokoon muuta kuin — itsellemme.
YRJÖ
Jos minä onnistuisin saamaan jotakin tuottavaa työtä —
ELIINA
Sitä tuottavampaa se olisi, jos minä en olisi rasituksena. Ja jos minäkin saisin hyvän paikan, niin —
YRJÖ
Mitä sitten?
ELIINA
Silloin ehkä voisimme jotain säästää.
YRJÖ
Sinä et sitten minun kanssani -?
ELIINA
Me puhuimme tästä mummun kanssa — ja hän sanoi, että Yrjön talo ei tarvitse emäntää — eikä minun taloni isäntää.
YRJÖ
Ja siihenkö se sitten — jäi?
ELIINA
Siihen.
YRJÖ alakuloisesti.
Sekö on sinunkin mielesi?
ELIINA
Mitäpä minä osaan — kaksi tyhjää kättähän meillä on kummallakin.
YRJÖ nousee kiihdyksissä.
Mailmalle joudut sinäkin! Vieraitten ihmisten poljettavaksi, tallattavaksi ja —. Tällainen moninkertainen onnettomuus! (Kävelee.) Sinun kohtalosi on isän syy! Lainasi sinun rahasi alusille. Nyt ne menivät alusten mukana! Millä hän ne nyt maksaa!
ELIINA
Miksi hän niitä maksaisi? Ja kenellekä hän ne sitten olisi antanut, ellei juuri heille? Ei puhuta tyhjästä! (Nousee.) Täytyy kai näin suuressa onnettomuudessa olla kaikellaisia — pieniäkin.
YRJÖ
Niinkuin sinun ja minun — niinkuin meidänkin onnettomuutemme.
ELIINA
Me olemme vielä nuoria, ja voimme odottaa. (Menee Yrjön luo.) Olemmehan nuoria ja terveitä, niinkuin äsken sanoit. Eiväthän ne meiltä muuta vie — kuin — kuin —
Pysähtyy sanattomana.
YRJÖ
Muuta kuin — mitä? — Niin — mitä ne meiltä vievät — sanopas se!
ELIINA kääntyy poispäin.
YRJÖ
Ne vievät meiltä lainehtivat pellot ja niityt — metsän ja karjan-kellojen äänen. Ja sitten ne vievät sen, joka ainakin oli meidän omamme — ne vievät meidän työmme ja — ja hajottavat kotimme.
ELIINA vaipuu itkien tuolille.
Miksi puhut noin! Sydän pakahtuu sellaista kuunnellessa. Kaikki se mitä sanoit menee kai nyt — sinulta ja minulta — ja se kaikki on — elämä — mutta — siitä ei saa puhua — (pakottaa itsensä tyyntymään) — mummu sanoo, että suuren onnettomuuden masentaa ainoastaan sillä — ettei puhu siitä —
JYLHÄNKORPI tulee.
Ei se kai paha mies ole, tuo maaherra — onpahan semmoinen —
(Huomaa Eliinan, pysähtyy katsomaan, istuu sitten penkille.)
Minä olen menetellyt kovin huonosti, kun —
ELIINA nousee, ja puhuu aivan kuin anteeksi pyytäen.
Ei, ei, isä! En minä sentähden itkenyt. Minä olen iloinen, että minun rahani ovat käytetyt juuri niinkuin ovat. Uskokaa minua, isä! Minä en yhtään niitä sure. Eivät ne koskaan olisi voineet joutua sen parempiin käsiin.
JYLHÄNKORPI
Eipä kyllä sen parempiin käsiin, mutta kun nyt tämä onnettomuus tuli, niin siinä meni kaikki —
ELIINA
Älkää nyt huoliko siitä, isä hyvä!
JYLHÄNKORPI
Ja se on minun syyni, kun —
ELIINA
Minä olen nähnyt, että isä on surrut sentähden — mutta eihän tämä ole meidän syytämme — ja jos minulla olisi nyt ne rahat, niin minä kuitenkin antaisin ne nyt. — En minä sentähden itkenyt.
JYLHÄNKORPI
Minkätähden sitten — onko —
YRJÖ
Minun on kai nyt lähdettävä pois kotoa — puhuimme siitä, ja — sitten
Eliina sanoi, että hänenkin pitää lähteä —
JYLHÄNKORPI
Emme me rupea hajaantumaan. Pysymme yhdessä vielä ensi talven, ja odotamme asiain menoa. Tässä on meillä kyllä Yrjön kanssa työtä. Rupeamme tekemään uusia rekiä ja rattaita noitten tilalle, jotka myydään, ja asumme taloa niinkuin ennenkin —
YRJÖ ilostuen.
Voimmeko me sitten —
JYLHÄNKORPI
Me voimme — ja meidän täytyy voida — ja Eliinalla on kyllä hommaa —
ELIINA
Mutta kun nyt karjakin vähenee — ja Kerttu yhä varttuu —
JYLHÄNKORPI
Ellei talon työtä riitä, niin sitä paremmin saat aikaa kankaillesi ja puhdetöillesi. Näkyipä sinulla olevan kasa villoja luhtisi nurkassa.
ELIINA loistaen ilosta.
Voisimmeko vielä yrittää koossa — hajaantumatta — (epäillen) — ellei se vain olisi väkinäistä yritystä? Kun mummukin arveli —
JYLHÄNKORPI
Väkinäistä se onkin. Te ette kumpikaan mene minnekään. Molemmat jäätte kotia. Me emme rupea perheitämme hävittämään. Eihän meidän kotimme mitään sudenpesiä ole, joita katajan käryllä tyhjennetään. Kohtuullista veroa ja taksvärkkiä emme ole koskaan kieltäneet. Emmekä me ole tunkeutuneet kenenkään tielle. Korpeen olemme asettuneet elättämään itseämme. Ja elämisoikeus täytyy olla meillä — jos muillakin. Sen olemme isiltämme perineet. Heidän työnsä ja hikensä olemme perineet. Emmekä me siitä oikeudestamme luovu. (Nousee.) Sentähden asumme tässä, niin kauan kun meillä on tässä suoja jumalan ilmaa vastaan.
ELIINA iloisesti.
Ja kärsimme vaikka puutettakin, kun vaan saamme olla yhdessä.
YRJÖ
Ja teemme työtä kahdenkertaisesti.
JYLHÄNKORPI hymähtää.
Minun mielestäni te molemmat olette aina tehneet työtä kahdenkertaisesti. — Minä menen nyt puhumaan tästä mummulle.
Menee kamariin.
YRJÖ
No, Eliina? Mitä nyt arvelet?
ELIINA
Älä kysy!
YRJÖ
Me elämme vielä — (tarttuu Eliinan käteen) — vielä me elämme —
ELIINA
Jumalan kiitos!
YRJÖ
Nyt on taas työtä — mieluista työtä — ja kurkihirsi on paikallaan, ja — ja pelto, ja — minä menen panemaan siementä säkkeihin ja sitten — minunhan sinä olet — olethan —?
ELIINA
Olen, olen —
YRJÖ hymyilee.
Se Pajunen on käynyt täällä kärkkymässä — kyllä minä tiedän —
ELIINA leikillisesti.
Ei suinkaan se nyt enään minusta, kun minä olen köyhä —
YRJÖ
Köyhdyit onneksi! (Pudistaa Eliinaa olkapäistä.) Jumalan kiitos!
Menee iloisena hyräillen.
KERTTU tulee touhuissaan, pyöräyttää Eliinaa.
Minä saan pitää mansikkini ja sinut ja kaikki — isä sanoi.
ELIINA pusertaa Kertun syliinsä.
Niin, Kerttu! Me saamme pitää kaikki toisemme.
KERTTU
Minä olen jo niin monena iltana itkenyt sinun tähtesi — ja tänä aamuna itkin viimeksi.
ELIINA
Minä olen itkenyt meidän kaikkien tähden. — Mutta mennään nyt huutamaan sinun mansikkisi — ja — tiedätkö mitä? Kun sinä sait mummulta — ja isä antoi minulle — ja minulla on vähän itselläni — niin —
KERTTU
Niin ettäkö — iso kellokaskin —
ELIINA
Niin — minä luulen —
KERTTU
Voi herra, sitä riemua! (Menee akkunaan.) Nyt ne menevät tarhaan päin — mennään nyt pian — minä juoksen sitten Yrjöltä vähän lisää —
JYLHÄNKORPI tulee.
Eliina! — Nyt menevät tarhaan —
ELIINA
Me menemme juuri — Minä huudan kellokkaankin, isä —
KERTTU
Me voimme — mummukin antoi — saammeko huutaa —?
JYLHÄNKORPI
Hyvähän se — jos vain rahanne riittävät —
KERTTU
No — pian nyt!
Menevät.
PAJUNEN tulee ovessa vastaan.
Kas, kas, kuinka hymyileviä, kirkassilmäisiä tyttöjä — (Tytöt livahtavat ohi.) — kulkevat kuin salamanleimaukset! Päivää, isäntä!
JYLHÄNKORPI
Päivää! — (Ivallisesti.) Tottapa nyt jo tytöt syliin lentävät, kun sulhasmies on ollut poissa puolen vuotta. Taisit tullakin jo noutamaan?
PAJUNEN
Tulin tuomaan ruununvoudille eräitä papereita.
JYLHÄNKORPI
Mitä papereita?
PAJUNEN
En tiedä mitä ovat. Oli sinetöitty käärö. Konttoorista antoivat — ja kiire oli — ennenkuin ruununvouti ehtisi pois —
JYLHÄNKORPI
No, tapasitko?
PAJUNEN
Tuollahan tuo tuli vastaani maaherran saatossa.
JYLHÄNKORPI
Niin — kiirehän niillä on nyt, niillä kartanon asioilla.
PAJUNEN
Paljonhan ovat sillä kiireellä aikaankin saaneet.
JYLHÄNKORPI
Niinpä niin! — No onko Pajusella jotakin minulle?
PAJUNEN
Olisihan vielä se vanha juttu.
JYLHÄNKORPI
Ei — hyvä mies! Ei se Eliina sinusta huoli, eikä meiltä häntä sinulle annettaisi.
PAJUNEN
Mitäpä minä hänestä, köyhästä heilakasta — ei se sitä ollut.
JYLHÄNKORPI ivallisesti.
No, mitä sitten?
PAJUNEN
Uskotte kai te nyt, että menetätte maanne?
JYLHÄNKORPI katsoo pitkään.
Kuuluuko sinulle — mitä minä uskon?
PAJUNEN
Te voisitte vielä ansaita jonkun verran sillä Suonharjalla, jos — ei aivan yhtä paljon kuin viime talvena — mutta ehkä sentään parisen tuhatta —
JYLHÄNKORPI
Sinä ainakin näyt uskovan, että minä en maatani menetä, koska yhä kanssani keinottelet.
PAJUNEN
Kyllä — uskon aivan varmasti. Mutta tämä riita voi kestää jonkun aikaa, ja — se tukkiyhtiö, joka viime talvena kaatoi kartanon metsää, tulee kai aikoinaan viemään myöskin Suonharjan. Mutta — on olemassa eräs toinen yhtiö, joka tahtoisi ennättää ennen tätä, ja haluaisi juuri Suonharjan.
JYLHÄNKORPI
Ja saisi kai sen pilkkahinnasta?
PAJUNEN
Niin — eikö teitäkin huvittaisi tehdä paroonille pieni kepponen — iskeä vähän noin — rahamiehen kukkaroon — se olisi niinkuin hyvästijätöksi.
JYLHÄNKORPI
Minä en ilkeä sanoa sinulle niinkuin pitäisi. Mutta muistelehan viime keväistä vastaustani! Ja tyydy siihen!
PAJUNEN
Mutta te menetätte kuitenkin kaikki, ettekä saa penniäkään.
Yrjö, Kivioja Ja Tanu tulevat.
YRJÖ menee kaapilleen.
KIVIOJA
No, mitä se tukkipomo täällä nyt asioitsee? Joko virka taas kohta alkaa?
TANU
Käy tietysti kartanon lakia selittelemässä.
PAJUNEN
Se on selvä ilmankin, ei se selittelyjä kaipaa. Eipä parooni välittänyt maaherrastakaan.
KIVIOJA
Mitäpä hän! Paasaa vaan omaansa.
PAJUNEN
Mikäs on paasatessa, kun laki on puolella joka käänteessä.
TANU
Niinpä niin! Hänen puolellaan näkyy olevan laki — ja meitä vastaan.
KERTTU on tullut ja mennyt Yrjön luo.
YRJÖ antaessaan rahaa Kertulle, joka heti menee.
Eihän laki voi korpilaisia puolustaa, kun ne eivät ole sitä tehneetkään.
KIVIOJA vilkastuu.
Juuri niin! Esivalta on tehnyt lain. Me emme sitä ole tehneet. Eikä meiltä ole kysytty onko se oikea tai väärä. Tottelemaan vaan käsketään.
TANU
Ja me tottelemme niin kauan kuin siihen paikkaan näännymme, mutta omaa perkaamaamme peltoa emme jätä. Minua ei auran kurjesta irroita muu kuin väkivalta.
PAJUNEN
Ettepäs totelleet, vaan teitte lakon.
YRJÖ
Me tottelimme siksi kuin näännyimme. Pajusen olisi pitänyt olla työssä, eikä ainoastaan katselijana. Vetäisi ehkä silloin toista virttä.
JYLHÄNKORPI
Antaa Pajusen olla rauhassa, ja — poistua loukkaamattomana. Hän menettelee sen mukaan kuin ymmärtää.
PAJUNEN
Kyllähän minä osaan poistuakin. — Te ette siis suostu, isäntä?
Viimeisen kerran?
JYLHÄNKORPI
Viimeisen kerran — mene!
ESTERI tulee, Yrjö rientää tukemaan.
Minä kuulin sanakopua ja kiivasta ääntä!
JYLHÄNKORPI
Täällä vain Pajunen meille lakia lukee — ei se sen pahempaa.
PAJUNEN
Kuuletteko vasaranpauketta tuolta ulkoa? Siinä teille lakia luetaan.
Menee.
ESTERI
Mistä Pajunen oli noin suuttunut?
JYLHÄNKORPI
Tyhjästä ne tohaleet tupsahtavat. — Mutta se oli kuitenkin hyvä, että hänkin sai tietää, että me emme oikeuksistamme luovu.
KIVIOJA
Niin olemme päättäneet koko lääni, että ei luovuta. Ja jos hallitus sallii rehellisten ihmisten tehdä työtä ja työstään elää, niin tekee kai se jotakin tämän kurjuuden lopettamiseksi.
Eliina ja Kerttu tulevat.
ELIINA
Nyt ne ovat meidän!
KERTTU
Mansikki ja kellokas ovat meidän.
ESTERI
No, ehkä tästä jumalan avulla päästään eteenpäin. Ehkä auttaa esivalta — ja ehkä kartanonkin herra jo armahtaa —
Alkaa kuulua vasaran iskuja ulko-oveen, aivan kuin
siihen naulattaisiin jotakin.
KAIKKI kuuntelevat hämmästyneinä. Kun iskut loppuvat, tulee hetken hiljaisuus.
ESTERI
Mitä iskuja ne olivat? — Sehän kuului aivan kuin ruumiskirstua olisi naulattu.
Yrjö juoksee ulos.
JYLHÄNKORPI
Mitä se on? Kuka hakkasi ovea vasaralla?
YRJÖ ulkona.
Tänne on naulattu paperi oveen?
JYLHÄNKORPI
Paperi oveen?
KIVIOJA
Mikä paperi se on?
TANU
Seisooko siinä mitään?
JYLHÄNKORPI
Lue se!
YRJÖ tulee.
Oveen on naulattu — häätötuomio.
Äänettömyys.
ESTERI
Siinä nyt tuli — esivallan apu ja kartanon armo: pois maalta ja mannulta — kerjäläisinä kujalle!
ELIINA
Kotimme — elämämme —
YRJÖ
Revitään pois tuo paperi!
KIVIOJA
Niin! Hävitetään mokomat julistukset!
Aikoo ulos.
JYLHÄNKORPI
Seis, miehet! — Esivalta tekee lakinsa mukaan — ja me teemme oikeutemme mukaan.
KIVIOJA
Mitä teet? Maa on sinulta nyt viety.
JYLHÄNKORPI ankarasti.
Maa pysyy paikallaan — eikä työntekemistä meiltä ole vielä kielletty. Tule, Yrjö! Mennään touolle! Ja te, miehet — menkää kylvämään peltojanne!