TOINEN NÄYTÖS.
Samana päivänä vähän myöhemmin.
ANNA (istuu keinutuolissa ompele käsissä, nostaen sen joskus helmastaan paria pistettä varten, käsien vaipuessa uudelleen alas. Näkyy, että varsinaisena työnään on miettiminen.)
EEVA-KAISA (tulee ulkoa hiljaisena ja surumielisenä)
Ne siellä limoja pystyttelevät. Haluaisitko määrätä jotakin niiden suhteen?
ANNA
Pankoot miehet vain oman mielensä mukaan!
EEVA-KAISA
Olet aina ennen ollut mukana.
ANNA
Ennen — niin.
EEVA-KAISA (avaa senkin laatikon ja asettuu tuolille sen eteen kajoamatta kuitenkaan mihinkään, katselee vain)
Silloinkin oli juhannus-aatto.
ANNA (katsoo äitiään)
Milloin?
EEVA-KAISA
Silloin — kun ensi kerran täyttelin tätä laatikkoa. Tämä on nyt kolmaskymmenes juhannusaatto siitä lukien. Niin, niin! Kaikki minä ne muistan.
ANNA
Minäkin luulen muistavani tämän aaton pitkiä aikoja.
EEVA-KAISA
Niinpä kai. Milloin on elämä kirkasta, milloin harmaata. Päivemmällä tämä ilta kuitenkin lupaili parempaa — tavallista parempaa.
ANNA
Äiti rakas! Luulen, että olet saanut kätkeä sydämeesi monta harmaata hetkeä. Mutta minä pyydän, älä välitä tästä! Minuahan tämä ensi sijassa koskee ja minä selviän tästä. Varmasti selviän — ellei Attea täällä suututettu niin sydänjuuria myöten, että — että ei enää välitä minustakaan.
EEVA-KAISA
Janne näkyi soutaneen äsken lahden yli. Menikö Tourulaan?
ANNA
Meni hakemaan sieltä tarkempia tietoja, kun sinä et kerro asiasta muuta kuin isän kiellon.
EEVA-KAISA
Minua rupesi niin huimaamaan ja korvat alkoivat humista — silloin — isän puhuessa — ettei minusta ole kertojaksi.
ANNA
Niin, min, äiti-kulta! Kyllä arvaan. Sinä et sellaista kestänyt. Ei puhuta siitä enää! Onkin vallan sivuseikka mitä isä kieltonsa lisäksi sanoi.
EEVA-KAISA
On kyllä niin. Kieltohan on pääasia, mutta — mutta —
ANNA (huokaisten)
Niin, niin! Siinä voi olla monta muttaa, mutta niiden muttien perille pääsemme heti, kun Janne palaa Tourulasta. Minun on koko syy! Miksi en pitänyt tarkemmasti varalta Aten lähtöä.
EEVA-KAISA
Millä sitä piti! Tulivat kuin ryöppy — ja samassa ryöpyssä lähtivät.
ANNA
Sepä se. Auton torvi säikäytti minut suin päin pihalle — mutta silloin olivatkin jo tiessään.
EEVA-KAISA (hetken kuluttua hiljaisesti)
Kävisiköhän nyt niin, että — että Atte ei enää peräisi asiaansa?
ANNA
Sellaista en ajattele, ellei ole vallan mahdottomia tapahtunut.
EEVA-KAISA
Entä, jos perää, niin mitä sinä sitten aiot tehdä?
ANNA
Niin — sitä en tällä hetkellä osaa sanoa.
EEVA-KAISA
Minä en ollenkaan ymmärrä, kuinka päin tässä talossa sitten elämää jatketaan, jos isää ruvetaan vastustelemaan.
ANNA (nousee ja menee äidin luo ja hyväilee häntä, hellästi)
Voi äiti-riepuseni! Pikku riepuseni! Monesti kai on sellainen pelko mieltäsi ahdistanut, mutta minun tähteni se ei saa sitä tehdä. Jos minä jään kotia, niin minä en tule myrskyjä nostattamaan.
EEVA-KAISA
Herran tähden! Minne sinä menisit?
ANNA
Älä nyt hätäile! En minnekään aio. Sanon vain, että jos kotona olen, niin en ole täällä riitojen jatkajana. Voit aivan rauhoittua tästä asiasta ja luottaa minuun kaikessa — mitä kohtalo sitten tuoneekin mukanaan.
EEVA-KAISA
Ei uskoisi, että olet niin rauhallinen ja viisas, vaikka olet aina ollut iloinen kuin peipponen. Minä en ole niin voimakas kuin sinä — vaikka — ehkä minä en ollut yhtä iloinenkaan — aikoinani. (Kuuntelee.) Vaietaan nyt. Sieltä tulee joku! Voi olla isä.
JANNE (tulee ulko-ovesta)
Huh! Kuuma tuli! Kuuma! Mutta sen vain sanon, että kilpa-soutaja minusta tulee. Uskotteko, että soudin lahden poikki seitsemässä minuutissa? Ette? No, niin! Venheessähän minä soudinkin.
ANNA
No, tapasitko Aten?