LÄSKINE TALAV.
Muestellessaa ja puhhuissaa entisiä tappauksia sano Lahe seppä tavallisest, että:
— Kyllähää minä sen muestan, niinku öylöse päevä — sillonhaa se olj läskisenä talavena.
Tokkopa lie kettää, joka ei oes kuullunna puhuttava lumisesta tae lumettomasta talavesta, mut harvantoajassa soattaa niitä olla, jotka läskisestä talavesta on sattunna kuulemaa.
Voan ennenku ruvetaa siitä talavesta hoastelemmaa, pitänöö ensiks jottae itestää Lahe sepästä maenita. Se seppä asu Kurklahe rannalla meijjä pittäässä, jopa miltei meijjä kinkerissäe. Merkillistä kyllä, ettei sitä kututtu Kurklahe sepäks — varmaanni siinä ajettii takkoo lyhhyyttä, vaekka savolaene sannoo, ettei hätäkiirettä ou muussa, ku kirpu tappamisessa. No, — niin — minkäpäs tähe ei, tästä sanonnasta huolimata, seppee juur lyhhyyve vuoks kututtu Lahe, eikä Kurklahe sepäks. Mikkää moankuulu ammattimies ei se seppä ollunna ja pikku rähjähää sillä olj pajjae. Mut jottae se kuetennii osas takkoo kalakutella ja ku paekkakunnalla ei toestakaa parempoo ollunna, pitj Lahe seppää turvaatuva niin rikkaehe ku köyhiinnii, ku sepittämistä sattu ilimestymmää, etennii vähäpättöesempiä tietettäviä. Jos toas voativampia takkeita olj suoritettavana, sillon olj etittävä seppee etempätä. Siitä sitte johtu, ettei Lahe sepällä juur millonkaa ollunna liikatyötä, eipä kaekistelle tarpeekskaa ast, lukkuuottamata kevättä ja keskkessee, jollonka kyntökojjeita ja viljanleikkuuvehkeitä korjuuteltii ja käyttökuntoo laetatettii. Ja ku ansiotöetä ei ollunna, olj tietyst tulottii sitä mukkoo, niin että elämine sepä mökissä olj piente puutteihe kansa semmoesta voan kittuuttamista, joskohta ei suoranaesta näläkeekää nähtynä. Mittää harvinaesta ei ollunna, että sepittäjät toe evvää matkassaa syötteeksee sepä ja site peästäksee pienemmillä rahamänöellä, eikä tietyst emäntee ja poekookaa tyhji sue jätetty kahtomaa, mitenkä seppä sae voeta sekä mueta särpimiä poskeesa pistellä, voan tarjottii niillennii. Mut ku tämmöestä makkee leivä juhloo olj enimmäkeee kevväellä ja kesällä, olj se läskine talav erityene sattuma, oekee onnenpotkaus, joka takertu sepä muestluuhu niin kovvaa, että se joka kerta pilikistääty sieltä esille, millon seppä entiste talavii tappauksia sattu muestelemmaa. Ja niin merkilline se sattuma ja onnenpotkaus ollii, ettei sitä malta olla kertomata.
Muutamana syksypäevänä tulla pomaht sepä pihamoa iha täpösetäytee Leppävirra mustalaesia, mut lienöö niissä toestennii pittäehe Kaeni jäläkeläisiä ollunna. Ja kyllä siinä olj pirpoo pihamoalla: niitä olj vanahoja ja nuoria, miehiä ja vaemoja sekä lapsmankaroeta, vaekka kuormavitalla kannettavaks. Mut montahaa niillä olj hevostakkii ja niin tavattoma suur sikakornikas, ettei ymmärrä mihinkä sitä vertoes muuhu, ku elehvanttii, jos kuka on sen elläeme nähnynnä. Se olj niin lihavakkii, että sitä olj kärrissä kuletettava, niinku ruustinnoo. Ku seppä rupes pelekeemää, että mustalaeset varastelloo koko möki puellepaljaelle, läht se tupasalle silimeepitämää ja jätti 12-vuotise poekasa, joka olj paletta paenamassa, pajjaa vahtmieheks.
Ensaluks mustalaeset ruehnas ja mantu sekä juomoo että ruokoo, luvate siunailla ja rukkuilla, että kaekki annit tulloo moninkertaesest palakituks. Mut seppä sano, että:
— Elekee työ, hyvät immeiset, meiltä pyytee, ku tässä iteltäe tahtoo suurukse maku suusta unehtuva.
Sen kuultuvaa ne näytti ruppeeva omasta takkoosa ruokapuuhaa, nimittäe se akkaväk. Miehet toas ja poekavolokit läks kerräelemmää rannalta ruohoja ja kortteita sekä mueta heiniä hevosillee. Sikasa ne lask kärristä moaha. Se rupes lihavalla kärsällää hetj tonkimaa, vaekka sen olj lihavuutesa tähe hankala liikkuva.
Mut tuski olj naesmustalaeset soanna piisii kantamasa risut ja lastut syttymää ja miehet tullunna tuppaa, ku pihamoalta alako kuuluva hirvee vinkumine ja reäkymine, niinku puole moalima pahaeäniset pillit oes ruvenna vonkumaa. Se sitte vasta olj kirkumista! Ja kahtomaa hypättyvä huohmattii sika istuellaa pyörimässä, niinku tukkilauta kela sitä pyöritettäissä. Mut tukkilauta kela ei kuetenkaa vingu ja reävy niin kauheest, ku se sika tek. Tuntu iha siltä, ku sitä oes elävältä pieniks paloeks leikelty. Se olj semmoesta kirkumista ja pyörimistä, että hevosettii rupes pelemuvammaa ja korskumaa.
— Hai kiimaa suskelisuijjaa — sikkaa on tullunna pyörätaut! Tuolla sepällä kirotulla on varmaannii niin pahat silimät, että se kahto sikkaa pyörätauvvi… Lähetää nyt hetj tästä paekasta, ettei pyörätaut tartu meihi… Joutukee pistämää hevosia aesoe ja kantakoo lapset ja tavaranne kärrii… Mut elekee männä lähelle sikkoo. Joutukee, joutukee… hai kiimaa suskelisuijjaa… Ja tarttukoo pyörätaut siasta seppää, ku seppä pahoella silimillää sen sikkaa kahto, ja puristakkoo sen suolet tukkoo, niinku huosiame, ja kuevatkoo kaekki sisukset yhtee koppuraa… Luoja nimessä… joutukee tielle! Hai kiimaa suskelisuijjaa…
Tällä tavalla kirku vanaha mustalaesakka, joka taes olla koko laumma emä ja johtaja. Se olj harmoopäene ja kurunoamane sekä näytti pahimmalta noejjalta. Se juosta lynkkäs sepä mökistä pakkoo, mikä käpälistä keänty. Ja siitä pakokauhu tarttu toesiinnii: ne rupes juoksentelemaa ja huutamaa, niinku mielettömät. Ykskaks olj hevoeset valjaessa, kimpsut ja kampsut kärrilöessä, joehi lapsmankaroeta viskattii niinku peltoo kivetessä kivijä raunioo, että niihe peät yhtee kolokki. Ne mankarat parku ja huus, niinku sus oes niitä roavellunna ja repinnä. Sitte lähettii männä huristammaa tuhattulisella kiireellä. Ja se vanaha akka juoks eillä sekä huus, että:
— Joutukee, joutukee!… Hai kiimaa suskelisuijjaa…
Ja niin koko mustalaeslauma katos näkymättömii. Sika voan jäe pyörimää ja voevottelemaa, niinku paholaese riivooma.
Seppä läht pajjaasa poekoosa kahtomaa. Sitä ei ensaluks näkynnä missää. Ku alaspäe pylläätelystä hiilivakasta kuulu jottae niiskuttamista, kiskas seppä vaka pohjallee. Siellä hiilii seassa olj poeka itkee turskamassa ja peloallaesena valittel, että:
— Ku se sikakornikas tulla ryöhäs tänne pajjaa ja minä sitä pelekäsin, kuumensin minä ahjossa poltinoran punaeseks sekä pistee söhäsin sitä takapuolee, niin että oekee suhaht ja savu pölläht. Sillon se kyllä hetj läks pajasta poes, mut rupes tuolla pihamoalla pyörimää ja vinkumaa ja vielähää se yhä parkuu… En minä muuten oes pistännä, voan ku minä pelekäsin, pelekäsin…
— No, ei sitä kauvva tarvii pelätä, eikä se kauvva ennee vingukkaa, ku nyt peäsin perille, minkälaene pyörätaut siihe on tullunna, sano seppä ja mänj pajasta tuppaa.
Ku seppä sitte tuvasta tulj takas, olj sillä muvassaa pyssy, jonka perä se nost poskellee, kahto toesella silimällää — ja nyt vasta se seppä pahalla silimällä kahto — sekä pammautti ampuva sikkoo ohtaa. Se koatuva kellaht syrjällee, niinku ammuttu aenae. Ja sillon loppu vinkuminennii.
Seppä anto poekasa hakkee avuksee toese miehe, jolle kerto ostaneensa sia mustalaesilta, ne ku pelekäs siinä olova pyörätauvvi. Kaksissa miehi sika sitte koltattii ja suolattii lihat, joeta karttu niin paljo, että astioeta ja suoloja olj parista noapurista käytävä laennaks pyytämässä.
Mut sitte seuroovana talavena olj Lahe sepä mökissä leuvvat aena rasvassa sekä pyhinä että arkina. Eikä muuta pyörätautia tarttunna, ku voan mahat pysy pyöreinä ja silimät vilikko pyöreinä, niiku kissan silimät, paksuva ja makkeeta läskiä syyvvä loksuttaisaa. Seppä ei siis turhaa sanonna sitä talavee läskiseks talaveks.