KAKSI IHANNETTA.
Ma ennen rakkaudelta vaadin tulta ja intohimon liekin innostusta: vain tumman kiihkot valtaa sy'ämen multa, vain silmät säihkyvät ja tukka musta.
Niin ennen luulin; etsin kaikkialta ja löysin vihdoin tumman ihanteeni, kuin pitkäinen lyö ukkospilven alta, niin lemmen nuoli sattui sydämmeeni.
Hän mua lempi, lempi tulisesti kuin tumma tyttö kuuman etelän; mut kuinka kauvan, luulette, se kesti? vain kuuta kaksi — eikä enemmän.
Me yksimielin silloin eron teimme: ei toistaan kumpainenkaan kaivannut; ja kumpikin sen kokemuksen veimme, ett' oli rakkaus meiltä haihtunut.
Nyt nään mä kainon kuvan unelmissa, niin tyynen, hempeen, hienopiirteisen: kuin puhdas pulmut on hän aatoksissa ja sydämmeltään hellä, herttainen.
Ei riehuis hän, jos kerran rakastaisi, hän kylväis rauhaa mulle rintaan vaan; ma häntä uskon, jos hän kuiskoaisi: ma sua lemmin, lemmin ainiaan!