MUISTANPA AI'AN, JOLLOIN LASNA MUINOIN.
Muistanpa ai'an, jolloin lasna muinoin ma kirkassilmänä ja huoletonna kuin päivän säde leikin, laulelin; kotoinen lahti päilyi peilityynnä, kotoiset koivut huojui huminoiden ja käki kukkui mulle riemujaan.
Suvinen päivyt painui vaaran taakse, heleä rusko kultas honganlatvat, suloiset tuoksut tuntui rinnassain; etäällä paimentorven äänen kuulin, lähellä karjan kilkattavat kellot ja tuvast' äidin kehtohyräilyt.
Oli mielenikin puhdas silloin kuin lammen valkolumpeen kaunis kukka tai vuorilähteen helmikarpalot; ja aika vieri niinkuin virran juoksu ja huolet autereena eestä häipyi ja silmän kyynel kuivi syntyissään.
Oi, jospa mielen tuon ma jälleen saisin ja muistot parhaat saisin seppeleeksi, sen sulle, armahani, antaisin! Mut siitä synnin kukat, murheen liljat ma tyystin kitkisin jo ennakolta, kosk' olet päivän sekä riemun laps.