Jaakko Ilkka ja Klaus Fleming / Viisinäytöksinen historiallinen näytelmä 9:ssä kuvaelmassa

by Kasimir Leino

VIIDES NÄLYTÖS.

Ensimmäinen kuvaelma.

Köyhänlaisesti sisustettu Ilkan uusi tupa Ilmajoella. Perällä ovi, jonka vasemmalla puolen suomalainen takka, takassa valkea. Samalla puolan ikkuna, jonka edessä penkki ja pieni pöytä rahinensa. Vasemmalla pohjalaismallinen sänky, jossa makaa Katri Ilkka.

KATRI (voihkii sängyssä): Voih, kuinka pitkäks aika tässä käy! Nää pitkät päivättömät talvipuhteet ne muistuttaa jo ijankaikkisuutta — ja kuitenkaan ei kuulu kuolemaa! (huokaa): Ei enää kauvan tätä kestää voi, ma tunnen sen ja tiedän sen; (Iloisemmin). mut sentään, jos eläisin ma, kunnes Jaakko saapuu! (huokaa) Kai turha toivo lienee sekin: Jaakko ei ehkä palajakkaan: toinen siellä ja toinen täällä muuttaa turpeen alle! — Mut lapsi-raukat? Pentti hän on reipas ja uudeks talon tässä tehdä voi, jos elää saa … ja Kirsti auttaa kyllä, jos Maunukin jää sinne sotatielle?… Vaan mihin katos tyttö? Äskenhän täst' ulos jauhon no'untiin läksi hän — ja sentään on kuin viikko ois jo siitä! Ja Penttipoika aamu-hämärissä läks papin luokse tuomaan kirkkoherraa — kun vain ei turma kohtais tiellä poikaa? hän on niin varomaton, hurja poika! (Kuuluu askelia eteisessä). Ah, se on Kirsti, tunnen askeleista?

KIRSTI (tulee pieni säkki kädessä tupaan): Vai et sä unta enää saanutkaan, vaikk' uni virkistystä varmaan ois, kun yksin ollen aika pitkäks käy!

KATRI:
Niin, tyttöseni, pitkäks käypi aika!

KIRSTI (asettaa säkin pöydälle): Sen kyllä arvaa: mietinkin jo tiellä, ett' ottaisinko oriin tanhuasta, vaan siltäkin kun länget tuonoin särkyi, niin täytyi jalan käydä… Jouppilainen mun tiellä yllätti ja uutta ties…

KATRI (uteliaasti):
Vai tiesi uutta? Meidän miehistäkö?

KIRSTI: Niin, nuijapäistä. (Nauraen). Siten kutsutaan, näät meidän joukkoamme.

KATRI: Iloisetko vai surulliset ovat viestit heistä?

KIRSTI: Vain hyvää toistaiseksi: Hämeenlinnaan on kaikki aateliset paenneet, kun meidän miehet saartoi kartanot — ja poroks poltti Kangasalustankin.

KATRI:
Vai Kangasalla ovat meidän miehet?

KIRSTI: Tapanin päivänä kun Laukon herra ja Kuurialan huovit kimppuun aikoi, niin lyötiin kaikki karkkuun häpiällä.

KATRI: Vai Laukon Kurkikin; — mut kuules, Kirsti, siell' onko vielä kuppi linnun lientä?

KIRSTI: Ei ole, äiti … mutta Pentti kyllä kai ampuu ukkometson tullessaan ja hän ei kauvan enää viivytelle, Mut kuules, äiti, vielä lisää uutta: Klaus herra itse suuren voiman kanssa. joll' aikoi Käkisalmeen ryssää vastaan — —

KATRI;
Niin, Käkisalmea ei antais marski!

KIRSTI; — on tykkein kanssa nähty Huittisissa ja tulla aikoo Pyhäjärven tietä nyt Nokialle…

KATRI:
Niin, niin, Nokia…
on siellä .. Pyhäjärven … kirkon luona.
(Kuuluu ulkoa rykimistä).
Häh, joku tulee, kuulin yskittävän.

KIRSTI:
Se oisko Pentti kirkkoherran kanssa?

(Yrittää mennä ovelle, mutta samassa aukeaa se ja sisään
astuu arasti Kyrön kirkkoherra Simo Nurkka, laiha,
vanhanpuoleinen mies köyhässä pukimessa).

NURKKA (tervehtien sisään tullessaan):
Jumalan rauhallista uutta vuotta!

KATRI (koettaen nousta lynkämyksilleen):
Ja samoin tulijalle, kuka lietkin?

KIRSTI: Voi, taivas siunatkoon, kas, kirkkoherraa, kun yksin lähtenyt on liikkehelle?

KATRI:
Häh, kuka? Eihän herra Matti suinkaan?
Ei ole ääni hänen.

NURKKA:
Niin, ei olekkaan —

KIRSTI: Mut herra Simo, Kyrön kirkkoherra!… hän, joka Kaarinana meidät vihki — sen muistanet kai vielä, äiti?

KATRI: Kuinkas en sitä muistaisi? Vai herra Simo?

NURKKA:
Niin, Simo Nurkka … keppikerjäläisnä.

KIRSTI: Vai keppikerjäläisnä?!… Eihän toki? Mut olkaa tervetullut! … uusi pirtti juur' onkin valmiiks saatu, naapureista on vanhat vaarit auttamassa olleet. — —

KATRI: Mut kuinkas juuri tänne meille päin toi herra Simon tiet … ja tähän aikaan, kun talvipakkaset on pahimmillaan?

NURKKA: Niin, Katri muori, voudin huovithan mun kodistani…

KATRI:
Mieron tielle ajoit…

NURKKA:
Niin, mieron tielle!

KATRI:
Jalan kulkemaanko?

NURKKA:
Niin, jalan tullut olen; virkaveljen
Mathias Stuutin luo ois mulla matka.

KATRI:
Vai herra Matin luo?

NURKKA: Niin, kolmeks päivää, ja sitten matkaa jatkan etelään — mut tiellä tavoitti mun poikas Pentti ja kertoi, ett' ois pappia sun tarvis, kun Tuonen maille kohta muuttavasi sa kuulut luulevan, … siks tänne käännyin.

KATRI; Se oli kauniist' tehty, kirkkoherra; me vaimoväki vallan yksin täällä kun päivät ollaan, niin ei koskaan tiedä, jos mitä tapahtuisi, tähän aikaan, kun kaikki muutenkin on mullin mallin.

NURKKA: On ajat levottomat … marski Fleming on saanut rauhattomaks koko maan.

KATRI: Niin kyllä, Simo herra, Noki-Klaus hän kaikkeen kurjuuteemme onkin syypää.

(Ovi aukeaa raolleen ja siihen ilmestyy Maunu Vinikka,
nyökäten tervehdykseksi).

KIRSTI:
Ken siellä tulee? Sisään vieras käykää!

VINIKKA (astuu väristen sisään):
Ma tulen Nokialta … joukon luota.

KIRSTI: Ja ennen muita? Karkurina siis ei ole sijaa täällä karkureille!

VINIKKA:
Tää onko Ilkkala?

KIRSTI:
On kyllä!

VINIKKA: Hyvä, mun suokaa lämmitellä (menee takan luo), terveiset tuon teille Jaakolta…

KATRI;
Siis elää Jaakko?

VINIKKA: Viel' elää … uskoo vielä oikeuteen, sen kirjan laittoi teille minun kautta.

NURKKA:
On Jaakko lujan uskon mies…

KATRI: Ja Kontsas — mut kuinkas Nokiall' on käynyt heille?

VINIKKA:
Niin, uunna vuonnako te tarkoitatte!

KIRSTI:
Niin!

VINIKKA (lämmitellen):
Kuinka päättyikö?

KAIKKI:
Niin kyllä!

VINIKKA (kynsien korvallistaan): Hm… kas, se ei päättynytkään vielä.

KAIKKI:
Häh?

VINIKKA: Niin, toden totta, nähkääs, … se jäi kesken, kun minä läksin…

KIRSTI: Karkurina läksit ja meille valhettelet…

VINIKKA: Totta puhun — yks päivä aamust' iltaan paukkui pyssyt, mut voittoa ei saanut kumpainenkaan; ja miesten kesken Ilkan ankaruus kun eriseuraa sytti, pelkään ma, ett' turmioksi kääntyi koko retki…

KIRSTI:
Ja siksi karkasit?

VINIKKA:
En karannut,
vaan Ilkalta
(Kaivaa paperin esiin).
tään siukkakirjan sain,
kun sairaaks käännyin, enkä jaksanut.

KIRSTI (pilkallisesti):
Vai sairaaks käännyit!

VINIKKA: Niin — ja vaivaiseksi, siks läksin kotiin ennen uutta vuotta.

KATRI:
Ja uunna vuonna jatkaa aiottiin?

VINIKKA (hymähtäen): Niin aiottiin, joll'ei he tuumastaan lie luopuneet, kun miehet vastakkain siell' yllytteli muudan savolainen… ja kun ei ryöstää Jaakko sallinut!

KATRI: Hän ryöstöä ei muilta kärsinyt, niin kuinkas itse sitten…

NURKKA: Ryöstövalta on perkeleeltä, tiedät…

VINIKKA: Kyllä, kyllä — mut kaikki ryöstämään kun läksivät, niin voivat suuttua ja Jaakon jättää — ja mitäs päällysmiehet yksin taitaa?

KIRSTI: Ja pettäisivät päällikkönsä! Sehän on mahdotonta.

(Samassa aukeaa ovi ja sisään astuu
verkallensa Ilkka laihtuneena).

ILKKA:
Kaikk' on mahdollista!

KIRSTI (säikähtäen):
Ah, isä!

KATRI (parkaisten):
Jeesus siunaa, Jaakon ääni!

ILKKA (seisahtuen keskelle permantoa, sortuneesti):
Niin on, vaikk' omaks sitä tuskin tunnen.

NURKKA:
Sun sisäänkäyntiä Herra siunatkoon!

ILKKA (huomaten kirkkoherran): Kas, herra Simo, kuinkas kirkkoherra on kotinurkat jättää hennonut?

NURKKA:
Mun ajoi marskin huovit liikkehelle…

ILKKA (naurahtaen): Siis samat hurtat, jotka meidät kaikki on saaneet liikkehelle! (läheten Katrin vuodetta). Katri parka, kätesi anna, (Ottaa Katria kädestä). laihaks on se käynyt ja kylmäks myöskin…

KATRI (hiljaa): Mitäs minust' on, jok' olen tullut haudan partahalle, mut kylmä on sun omas myöskin, Jaakko!

ILKKA: Ma tulen pakkasesta … ratsastaissa pudotin kintahatkin metsätielle.

KATRI (naurahtaen):
Vai ratsain tulit?

ILKKA: Tamma alle kaatui, kun pääsin kirkonmäelle! (Nauraa katkerasti). Nähkääs, hahaa, kun Jaakko likka palaa karkurina; se onhan hauska juttu, eikö totta? se naurattaa voi kirkonmiestäkin!

KIRSTI:
Mik' on sun, isä, kuink' on teidän käynyt?
Ja kuinka yksin palaat? Miss' on Mauno?

NURKKA;
Ja Yrjö Kontsas missä … miss' on muut?

(Ilkka ei virka mitään, katsoo vain Katriin,
joka huohottaen lepää vuoteellaan).

KIRSTI: Häh, isä, miks' et vastaa, miss' on Mauno? hän onko kuollut, onko kaatunut? Tai onko haavoittunut, isä, isä, miss' on hän, missä? Miks' et vastaa mulle?

ILKKA (lempeästi):
Rauhoitu, lapsi, eloon jäi hän multa.

KIRSTI;
Mut minne jäi ja kuinka jäi hän sulta?

NURKKA:
Te talot aatelinko poltitte?

ILKKA (hymähtäen);
Niin huonot rottelot jo poroks jouti…

KIRSTI:
Ja Nokialla kesken jäikö taisto?

ILKKA: Vai tiedätte jo senkin!… Kesken, kesken se multa jäi … jos toiset ehkä jatkoi, sit' en ma tiedä…

VINIKKA (joka koko ajan on syrjässä uunin sopessa lämmitellyt): Vai et sinäkään, no, kukas meille silloin tiedot tuo?

ILKKA (kavahtaen): Häh, kukas siellä? Vinikkako? Kas, vai ehdit sinäkin jo tänne asti — (nauraa) hyvissä ajoin hiivit tiehes, raukka!

VINIKKA (naivisti): Ma sanoin sulle silloin totuuden, en enää jaksanut…

ILKKA (pilkallisesti): Mut tänne sentään sa sangen sukkelaan oot jaksanut!

VINIKKA (kuivasti); Minusta näyttää sentään, Jaakko, siltä kuin kiiruump' olis itselläsi ollut!

ILKKA (tiuskaisten): Sun tauttas juuri, sun ja sinunlaisten ma olen häpeän ja pilkan saanut.

VINIKKA: Kun tahtonet, niin voinhan ottaa syyn — mut uskotkos sä itse vielä, että —

ILKKA:
Jos oikeuteenko uskon? Uskon kyllä.

VINIKKA:
Mut että parhain tuomari on voima?

ILKKA:
Ma tahdoin voiman suojaks sorrettujen.

VINIKKA:
Ja väkivallan vastaan väkivaltaa?

ILKKA: Niin, väkivallan vastaan väkivaltaa, kun kerran täytyy, ja kun pakko on, Mut ilman syytä, Herra tietää sen, ja vastaan omantunnon ääntä en ma sotaan ryhtynyt. Te, kirkkoherra, sen voitte todistaa, ja Katri tuossa on itse selvin todistus siit' että vain väkivaltaa vastaan noussut olen.

NURKKA:
Niin, Herran kirous lankee marskin päälle!

KIRSTI (kiihkolla): Mut kuink' on käynyt teidän retkellänne ja kuinka yksin tulit … miss' on Mauno?

VINIKKA (vitkastellen): Ma pelkään, Jaakko, että nuijajoukko on sittenkin sun…

ILKKA (katkerasti): Pettäneet kuin konnat, sen on he tehneet…

NURKKA:
Luopuneetko kaikki?

VINIKKA (kuin itsekseen):
Sit' epäilin! —

ILKKA: Ja mitäs supatat sa siellä loukossasi? Tiesit, lurjus, jo silloin juonen — — —

VINIKKA: Juonta epäilin, ja varoitinhan sua lähtiessä, ett' ovat nurjiks miehet käyneet.

ILKKA: Nurjiks? ja miksi nurjiks vasten johtajaansa, nuo ryövärit ja rosvot, juoppolallit?

NURKKA:
Sanoja kovia sa käytät, Ilkka!

ILKKA (katkerasti): Niin kyllä, kirkkoherra, mutta mun on juuri kumppalini turmaan syösseet ja kurjaan häpeään — niin, omat koirat on mua purreet, omat ystävät jo kauppaa nahkastani hieroivat…

VINIKKA (yrittää keskeyttää):
Ei…

ILKKA: Vaiti sinä!… Marskin airuille he rauhan pantiks lupas päällikkönsä.

NURKKA:
Vai sillä lailla ostais rauhan marski?

VINIKKA: Niin, katsos Ilkka, sotaa seuraa ryöstö ja ryöstämään he läksivätkin täältä!

ILKKA: Ma läksin hankkimahan oikeutta, en maata ryöstämähän!… Mutta siellä mun ympäriltä lemmon käärmeet kasvoi. ja myrkkyänsä miehilleni syötti — ja Savon ristiketut kaikkialle ne hiipi suhkain minun tietämättä ja nostain kaikki vastaani kuin hurtat. No, heistä uskon sen, mut että heihin myös yhtyis Pohjan miehet, Pirit, Palot, mun kasvinkumppalini, sitä, sitä kautt' autuuteni en ois uskonut; mut senkin näin — ja suokoon anteeks Herra, mut kuolo kurkussa tai hirttonuora ma huudan kiroukseni luopioille!

NURKKA:
Ken tuomitsee, hän itse tuomitaan!

KATRI: Niin on, niin on, ja kuitenkaan ma en voi nähdä kaitselmusta…

ILKKA (pilkallisesti): Kaitselmusta? Ja mik' on kaitselmus? Vain heikon luulo, johonka raukka silloin turvautuu, kun pettää itsensä ja tahtoo pettää; kun ei hän puoltaa jaksa oikeuttaan, vaan oman tarmon menettää, kas se, se teist' on muka viisas kaitselmus. Ei, usko siihen multa silloin haihtui, kun kavallusta uskoa mun täytyi. (Vinikka tekee epäileviä liikkeitä). Täm' oli kavallusta, muuta ei!

VINIKKA: Jalalta neljältä myös hevonen voi kyllä horjahtaa, sen tiedät, Jaakko…

NURKKA: Ja yksinkertaisinkin, muista Ilkka, voi usein nähdä paljo laajemmalta.

ILKKA (tuimasti): Täm' oli kavallus ja petos kurja, niin totta kuin ma —

NURKKA: Siltä tuntuu se, mut toiset mietti kai: jos kaks he uhraa, niin kaksituhatta he pelastaa.

ILKKA: Olenkos minä sitten Kristus, hah, jok' yksin kaikki voisin — —

NURKKA: Vapahtaa — niin, senpä juuri tehdä oisit voinut, jos silloin marskin huomaan henkes uskoit; se tarkoitus on kaitselmuksen ollut.

ILKKA (vasten tahtoaan naurahtaen): Se kaitselmus siis oli Kettunen! Mut lempo vieköön, heidän viirunaamat ma silloin nähdä oisin tahtonut, kun huomata he vihdoin saivat sen, ett' olin ollut heille liian viisas.

VINIKKA:
Niin, henkeäs et uskaltanut sinä.

ILKKA:
Minäkö uskoisin sen marskin huomaan? —
Ja vuoksi roistojoukon, ryövärein!

VINIKKA: Niin, jos sen teit, niin sankareiksi nostaa sa oisit voinut heidät kaikki, Jaakko.

ILKKA (katkerasti):
Vai sankareiksi … petturit?

VINIKKA: Niin kyllä — sellaista työtä vuottivat he sulta; ma sanoinhan sen lähtiessä…

ILKKA: Sanoit, ja sillä avasitkin silmät multa, niin että näin mä ansan katalan, jonk' olin silmukkahan käydä jo. Mut miss' on Pentti? häntä nähdä tahdon.

KIRSTI:
Niin, Pentti pappilahan tästä läks!

Ilkka:
Vai pappilaan … ja miksi?

KIRSTI: Äiti tässä kun pelkäs kuolevansa, herra Stuutin ois puheellensa etsittänyt…

ILKKA (leikkisästi): Kuules, no, mitkäs synnit sua painaa, Katri, kun yks ei riitä enää sielunpaimen?

NURKKA:
Mun tapas tiellä poikas, tänne pyys…

KATRI: Ja herra Simo näät kun Kirstin vihki, niin poikkes tänne sokkoraukan luo; niin, lasketut jo mun on hetket, Jaakko, siks lohdutusta tahdoin…

KIRSTI: Äiti ei tiennyt teidän vielä palaavan ja vartos kuolemata…

ILKKA:
Kuolemata?
Ei hätää vielä … hautaan ehtii kyllä!

KATRI: Niin, ehtii sinne … mutta rauhallisna nyt voinkin lähteä, kun sinut näin, ja kun sa jälleen olet lasten turva!

ILKKA: Ei ole taikaa minun turvastani; — minulle rauhaa suo ei marski Fleming, vaan metsän peitostakin etsittää! Ma pelkään, ett' on jäljessäni jo taas kohta huovi-hurtat… (Kuuluu ääniä ulkoa). Helvetti, kas, siinä susi, missä soihitat!

KIRSTI (hätäisesti): Pakene, isä, kautta kammarin, ma oven telkeän ja estän heitä.

ILKKA: Ja teidät jättäisinkö nyt, kun juuri sain jälleen nähdä kaikki? En!

KATRI: Meill' onhan suojanamme kirkkoherra, ei Herran mieheen toki käyne he.

NURKKA: Ma olen rauhan mies, en pelkää heitä, vaikk' on he saattaneet mun mieron tielle.

KONTSAS (hyökkää sisään): Pakene, Ilkka, karkurina kaikki me yötä päivää riennettiin, mut huovit ja vouti, marski meill' on kintereillä!

(Oven suuhun ovat ilmestyneet Palo ja Piri).

ILKKA: Sen taisin arva— (Huomaa miehet). mutta keitäs tuolla on miehet ovensuussa?

KONTSAS (epävarmana): Pirin Pentti ja Palo — etkös tunne?

ILKKA (raivolla): Petturit! Te saatanatko uskallatte tänne ylitse kynnykseni? (Tempaa kirveen lavitsan alta). Ulos, roistot, tai tuohon kallonne ma halkaisen, niin totta kuin ma olen Jaakko Ilkka!

KATRI (parkaisten):
Voi, Jaakko, Jaakko!

NURKKA (hilliten Ilkkaa):
Kosto Jumalalle!

KONTSAS: Sä hilli mieles, Jaakko, katuvaisna he luokses saapuu…

ILKKA (yhä uhaten): Kavaltajat, pois silmistäni, konnat, marskin koirat!

PIRI (joka samoin kuin Palokin on hievahtamatta paikallansa seisonut):
Vuoks ystävyyden, Jaakko, sana vain…

ILKKA: Vai vielä suutas soitat, petturi, ja kunniaton heitto, valapatto! Pois, sanon ma, tai kautta taivahan ma sinut…

PIRI: Syy on Kettusen, se meidät ansahansa viekotteli… en muista kuinka lie se käynytkään.

KONTSAS:
Ja kuinka liekin marski tiedon saanut?

ILKKA:
Te itse hälle sanan veitte, konnat!

PIRI: Jos lienee senkin tehnyt Kettunen… mut marskin huovit kintereillä metsään me kaikki karkasimme … yötä päivää on sitten tultu… Tiellä kuultiin nyt, ett' onni paremp' ollut Savoss' on: nääs Hiisimäeltä kuulu Hulkun Olli on lyönyt huovit, lyönyt aatelin…

ILKKA:
Ne taas on valheitanne … riittää jo!

PALO: Ja Peräpohjan miehet myös on nousseet, niin Oulussa kuin Limingassa asti ja Krankan johdolla jo tänne tulvii, — niin kertoi viesti. Kaikki paetkaamme siis sinne heidän luo ja — heidän kanssa voi alkaa nuija-sota uudestaan.

KONTSAS: Niin, jos se tehtäisiin? Jos sieltä päin vois meille koittaa vielä koston päivä?

PALO: Jos marski tänne houkutelluks saatais, niin aarni-metsissämme, joiden piilot me yksin tunnemme, ja joissa jo on lunta sylittäin ja umpitiet, me hänet lyötäis taikka vangittaisi — ja silloin loppuis sota onneksemme.

ILKKA (katkerasti): Niin, maalatkaa se kaikki kauniiks taas, mik' oli käsissämme kerran meillä, ja mikä totta ois, jos petost' ei ois teillä, konnat, ollut pelissänne! Nyt saatte yksin mennä .. luopioita ei tahdo seurallansa Jaakko Ilkka.

PIRI:
Se Kettunen se…

PALO: Niin, hän se yllytteli ja me kun juovuspäissä oltiin…

ILKKA: Niin, juovuspäissä … niin, sen uskon kyllä, mut usko teihin multa mennyt on.

KONTSAS:
Siis minuunkaan et usko enää, Jaakko?

ILKKA: Jos sinuun uskoisinkin, Kontsas veikko, mut noihin en — ja tuhat kertaa: en!

VINIKKA:
Siis päättyi meidän työmme maailmassa!

NURKKA:
Vaan taivaan Herralle tok' kosto jää!

KATRI (huokaisten):
Niin, jääköön Hälle!

ILKKA (katkerasti naurahtaen): Taikka perkeleelle! kai joku jatkaa työn, jonk' alotin.

(Pentti hyökkää tupaan).

PENTTI: Kas, isä, isä! Kontsas, kaikki täällä, te täällä nyt? Siks' onkin kujatie taas täynnä huoveja … ja ensimmäisnä on varmaan marski itse.

KAIKKI:
Marski itse?

PENTTI: Niin, rautahaarniskassa töyhtöherra se oli uljahalla ratsullansa…

PIRI:
Se on siis marski!

KONTSAS: Vanha mies näin nopeaan lie tuskin jaksanut…

PALO:
Mut kukas perhana se sitten ois?

VINIKKA:
Voi olla vouti?

PALO: Meitä kuitenkin he täältä etsii … pakoon miehet, pakoon ja sitten pohjoisehen…

ILKKA: Myöhäist' ois nyt pako meille, kiinni sais he meidät ja koston kalpa meidät yllättäis… Mut paetkoon, ken tahtoo … tässä näin ma seison oman orren alla taas ja tyynnä päätöst' ootan kohtalon. En väisty askelta, en askelta, vaikk' ois se marski itse … hirttäköön, jos sen hän tehdä voi ja tehdä tahtoo, kun luona kuolevaisen vaimon tässä ja teidän keskellänne seison, lapset. Ma olen valmis nyt jo minäkin.

(Katri nyyhkii, toiset seisovat hetken äänettömänä, sitten):

KONTSAS:
Vai semmoinen on, Jaakko, päätöksesi
no, silloin valmis myös on Yrjö Kontsas!
Sun kanssas läksin, kanssas kuolenkin.

PIRI: Sun petin kerran, Jaakko, toista kertaa ei petä Pirin Pentti … teidän kanssa siis menköön henkeni … en väisty tästä!

VINIKKA (liikutettuna): Vuoks' oikeuden siis annat henkes, Ilkka, nyt uskon jälleen sinuun; kotiin ai'oin ja sinne kuolla … nyt en tästä lähde!

(Kirsti on kaatunut voihkivan Katrin ylitse).

PENTTI: Jos minut tahtovat, niin ottakoot, ma seuraan isää minä … isä, isä!

(Juoksee isänsä luo).

NURKKA:
Siis Herra olkoon meille armollinen!

PALO: Vai niin on ehtynyt jo teiltä usko, ett' olette jo kuolemaan te valmiit! Mut sit' en minä ole, piru tietköön, vain uutta intoa ma tästä saan — ma riennän pohjoiseen ja Krankan kanssa ma uuden liekin siellä sytytän, nääs nyt kun teidät nään, ma uskon jälleen ja Pohjan miehetkin saa uskomaan, ett' oikeus on meillä puolellamme! Hyvästi, kumppalit, ma kostan teidät?

(Syöksee ulos).

KIRSTI (säihkyen innosta): Niin, Perttu, puolestamme kosta sinä, jos mies ma oisin, teitä seuraisin!

PENTTI (sävähtäen äkkiä): Vai niinkö mietit, Kirsti; seuraisit, jos mies sä oisit? Isä, äiti, Kirsti, ma teen sen, minä seuraan häntä. — Isä, sen sallitko sa?

ILKKA; Riennä, riennä vain, niin säästyy toistaiseksi nuori henkes; (hiljaa) ma pelkään, ett'ei täällä kauvan enää sun turvaas tarvittaiskaan…

PENTTI:
Äiti, äiti (rientää äitinsä luo),
hyvästi, äiti, jääkää hyväst', isä! (tempaa jousen)
Tään jousen nuoli sattuu marskiin kerran!

(Syöksee jousinensa ulos).

KATRI (heikosti):
Voi, Pentti, Pentti, säästä henkeäs!

KONTSAS:
Hän on jo poissa.

NURKKA:
Herra siunatkoon!

ILKKA: Elämä häll' on vielä e'essäpäin, mut meillä takanamme; e'essä meillä on enää hirsipuu ja kylmä hauta: mut kuolkoon kunnialla Jaakko Ilkka!

KONTSAS:
Ja Yrjö Kontsas!

VINIKKA:
Niin myös Vinikka!

PIRI:
Ja kuolo teidän kanssa multa myös
Nokian tahran pesköön puhtahaksi!

NURKKA (nyyhkien liikutuksesta):
Ma seuraan lampaitani!

(Melua ulkoa).

ILKKA: Valmiit siis olemme kaikki, nyt he tulla voivat!

(Ovi temmaistaan auki, huoviparvi täyttää oven suun. Nähdessään,
että tuvassa olijat seisovat äänettöminä ja aseitta paikallaan,
astuvat he sisään, asettuvat kujanteeksi).

ENS. HUOVI:
Kas, tääll' on karkulaiset apajassa!

TOINEN HUOVI:
Kuin sudenpennut kaikki pesässänsä!
Nyt koreasti kiikkiin joutui miehet.

KOLMAS HUOVI:
Pois tieltä liiat .. tilaa voudin tehkää!

KONTSAS (Ilkalle):
Se on siis vouti … eikä marski itse?

ILKKA: Ma oisin suonut, että marski Fleming ois itse tullut.

ABRAHAM MELKIORINPOIKA (astuen täydessä asepuvussa tupaan): Liika kunnia se oisi sulle ollut … pelkurille, jok' karkulaisna omat joukkos heität ja pelkäät henkeäs kuin vanha akka.

(Ilkka yrittää tavoittamaan puukkoa vyöltään, mutta kun sekin on poissa, parahtaa hän vain katkerasti).

Seis, hurja mies, tai köysiin kohta, seis! Nyt tullut sulle, niinkuin kumppaleilles on vihdoin tilinpäivä… Kirkonmäellä jo teitä vartoo vankat hirsipuut, niin kuuluu käsky marski Flemingin!

ILKKA:
Vai hirsipuuhun siis on marskin käsky! —
Mut vapaana mun käydä suokaa, vouti.

ABR. MELKIORINPOIKA:
Sa että taaskin karkuun livahtaisit?
Ei, köysiin ensin, niin on sääntö maan.

ILKKA: Ma olen pohjolainen, tietkää, vouti, ja osaan kuolla ilman köysittäkin!

ABR. MELKIORINPOIKA (naurahtaa ilkeästi):
Ja lailla varkaan osaat karkuun päästä.

ILKKA: Sen tein ma vuoksi sokkoraukan tuolla ja vuoksi hänen (viittaa Kirstiin) ynnä noiden (viittaa tovereihinsa), jotka te itse yöllä saitte rikokseen…

ABR. MELKIORINPOIKA:
Suus kiinni, hävytön!

ILKKA: Niin, rikokseen, jos rikos kerran lienee kavallus.

ABR. MELKIORINPOIKA: Sa itse kaikki heidät yllyttelit juur' rikoksehen vastaan kuningasta ja vastaan valtakuntaa, juuri sinä, ja nyt saat sovittaa sen hirsipuussa.

ILKKA: Ja mik' on rikos, vouti Melkerson? Jos puollustan ma itseäin ja näitä ja kumppaleita vastaan väkivaltaa ja ryöstö-oikeutta — ja herttualta jos Tukholmasta asti luvan hankin, se onko rikos e'essä maan ja kansan!

ABR. MELKIORINPOIKA:
Mut e'essä esivallan — — —

ILKKA: Esivallan? Ja mik' on esivalta sitten, vouti? Vain kourallinen vallan-ahmahia ja joukko kerjureita tavarain, jok' ilojensa ylläpidoks valmis on uhraamahan kaiken omantunnon ja kannattaissaan valherakennusta vie perihukkaan itsensä ja kansan! Kas, sellainen se on se esivalta, jonk' asioita täällä käytte te, te, joka miehet yöllä — ostatte! Ken meist' on syyllisempi, vastatkaa, jos teill' on rinnassanne omatunto?

ABR. MELKIORINPOIKA: Mun rinnassani on, mit' on, ja sulle mun teoistani vastata ei tarvis — mun tuomari on Sigismund, ei muut!

ILKKA:
Mut eessä kansan, vouti, kuka vastaa?

NURKKA:
Ja eessä Jumalan ja lasten, vouti?

ABR. MELKIORINPOIKA:
Ken on tuo kirkon mies?…

ERÄS HUOVI: Tuo vanhusko? hän lienee kirkkoherra herra Simo!

ABR. MELKIORINPOIKA: Vai kirkkoherra? Rauha sulle, vanhus, sun kanssas tekemist' ei ole mulla; mut väisty syrjään, kaitse lampaitas — (Viittaa Katriin). tuo tuolla tarpehess' on lohdutukses! Mut esivallan miestä ällös häiri, jos tahdot välttää rangaistusta lain; sun työs on lohduttaa, mun käskyt täyttää. Nyt riittää jaaritus, ja käskyn jälkeen kapinan nostajana, karkulaisna ja kansan-villitsijänä ma nyt sun Ilkka vangitsen, ja marskin käskyn myös kaikkein kuullen sulle julistan: pihalla vankihuoneen, kirkonmäellä on hirsipuusi valmis! Toimeen, huovit!

(Huovit tarttuvat Ilkkaan käsiksi).

ILKKA: Minunko yksin vuoksi kaikkien siis kuolla täytyy?

KONTSAS: Niinkuin elämässä ma häntä seuraan, vouti Melkerson.

ABR. MELKIORINPOIKA (silmäilee ympärilleen): Sa olet Kontsas … täyden apajan me saammekin … no, kaikki kerrallansa kai paremp' on kuin yksitellen jahti. (Ottaa poveltansa pergamentti-kääryn). Mun valtakirjan käsky kuuluu näin: on rikostovereineen Jaakko Ilkka kapinan nostajana vastaan esivaltaa nyt kuoloon hirsipuussa saatettava! Siis kuulutte te yhteen joukkoon kaikki. (Huomaa Pirin). Häh, erehdynkö, vaiko pettää silmät tai oletkos sa täällä … Ilkan luona… sa, joka Nokialla kauppaa teit?

PIRI: Kuin Juudas mestarinsa möin ma hänet, kun kerran ostaa ilkesitte te!…

KONTSAS:
Niin, voutihan on puolakoita, häh?

ABR. MELKIORINPOIKA: Suus kiinni, mies! Vai herjaat esivaltaa jo sinä myöskin? (Pirille) Rauhanehtoihin kun suostuit Nokialla … rikokses ma muuttaa vankeudeksi voinut oisin, vaan koska herjaat esivaltaa…

PIRI: Tyrmä on mulle kauheampi kuolemaa.

ABR. MELKIORINPOIKA:
Vai ennen kuolema kuin vankityrmä!
Siis kadut kauppojasi…

ILKKA; Pirkkalaiset ei ennen ostaneet … vaan verot otti…

ABR. MELKIORINPOIKA:
Niin, verot otti!

ILKKA: Kunnia ja maine ei kaupaks' ennen ollut Pohjanmaalla.

ABR. MELKIORINPOIKA (nauraa vastahakoisesti): Vai puhut kunniasta sinä, sinä? ei, kuulkaa, miehet, hän on leikkisä…

ILKKA: Jos puhun kunniasta minä? Puhun, ma juuri, vouti, siitä puhunkin; ma kauppaa toisten kunniast' en käy ja osta vihollista … salaa yöllä… kun tämä säätämäss' on oikeutta. Ma kunnialla elin, sotaa kävin ja kunnialla kuolla osaa Ilkka!

PIRI: Mun laukkukauppuriks he tehdä aikoi, mut nyt ma jälleen olen Pohjan mies — ja kunnialla kuolee Pentti Piri!

KONTSAS:
Se oikein Piri, kunnialla!

ILKKA (liikutettuna): Pentti, kuin veitsen isku koski silloin tänne, (Laskee kätensä sydämmelleen). kun tekos kuulla sain, (Innostuen). vaan perkele kai juuri silloin riivas pettämään, kun ehkä vartoi meitä voiton päivä, ja oikeus maassa saatu jälleen ois…

ABR. MELKIORINPOIKA: Kavahda itses, Ilkka, hilli kieles, kun seisot silmä vastaan kuolemaa!

ILKKA (innoissaan): Niin, silmä silmää vastaan kuolon kanssa, mut juuri siks ma huudan julki teille; jos kuolee hirsipuussa Jaakko Ilkka, niin vuoksi oikeuden ja sorrettujen sen tekee hän ja nuora kaulassaankin hän huutaa kirouksensa Flemingille ja teille ryöstövallan kätyreille!

TOISET:
Niin, kansan kirous marski Flemingille!

ABR. MELKIORINPOIKA: Vai rammatkin ja raajarikkoiset tääll' ovat yhtä seuraa, herjaten niin mua voutia kuin marski Klauta ja hänen persoonassa kuningasta. Siis hirteen kaikki, kaikki!

ILKKA: Hirteen kaikki — siis miks' ei hänkin tuolla (viittaa Katria) tämä tässä (viittaa Kirstiä)?…

KIRSTI: Ja miks' ei hirttää sitten papit myös, niin pääsis kerrallansa!

ABR. MELKIORINPOIKA: Vaiti, vaimo, ja hoida äitis kanssa kirkonmiehen. Te ette meille kuulu! Köytetyt siis ovat kaikki. Ulos, hirteen, mars!

(Ilkka ja hänen toverinsa ovat kaikki huovien ympäröimät ja nämä tyrkkivät heitä jo lähtemään).

ILKKA (riuhtautuen vaimonsa luo): Siis, Katri parka, hyvästi … ja Kirsti, (Syleilee häntä). hyvästi jääkää … (huutaen) Kansan kautta kerran mun kuolo Flemingille kostetaan!

KIRSTI (leimuten):
Sun kuolos kostaa kerran poikas Pentti!

KATRI (itkien):
Ei, Kirsti, ei, ken miekkaan tarttuu…

NURKKA: … se miekkaan hukkuu, sanoo Herra, amen!

KONTSAS (mennessään):
Niin, Herran huomaan jääköön multa kosto!

ABR. MELKIORINPOIKA:
Pois kirkonmäelle! Ulos kaikki, mars!

ILKKA (tyynesti):
Edestä oikeuden on helppo kuolla!

(Kaikki menevät; Katri vaipuu tunnotonna
kirkkoherran ja Kirstin syliin),

KIRSTI: Voi, äiti kuolee … äiti, tointukaa… voi, äiti, äiti… Kylmät on jo kädet ja silmissäkin outo, kolkko kiilto.

NURKKA: Niin, hänen hetki tullut on ja rauhaan hän kohta pääsee, sokko Katri parka!

KATRI (hiljaa ja ontosti): Voi Jaakko, Jaakko! (avaa silmänsä) Kirsti, sinäkö? mut Pentti … ainut poika, miss' on hän?

NURKKA:
Jumala ehkä säästää hänetkin.

KATRI: Ah, kuinka ahdistaa … ja kylmä hiki jo valtaa ruumiini … on tullut mun päivieni loppu … tulla saakin, kun ainut poikakin jo vietiin multa!

KIRSTI: Hän ehkä palaa, äiti, hänkin ja oonhan luonas iässä minä vielä…

NURKKA:
Niin, onhan luonas vielä tyttäres!

KATRI:
Mut miss' on Mauno?…

KIRSTI:
Emme tiedä, äiti!

KATRI: St .. hiljaa, Kirsti, hiljaa… Kirkonmäeltä ma kuulen ääniä, (nousee ylös) Kas, Kirsti, Kirsti, ma näen kaikki… Jaakon riisuttuna ja valmihina hirsipuuhun käymään — nyt heittää huovi hälle nuoran kaulaan…

KIRSTI:
Sinähän hourit, äiti, toinnu, toinnu!

KATRI (tarttuu kirkkoherran käsivarteen): Näetkös, nyt he hältä vaatteet riisuu ja huovilla jo heiluu piilukirves…

(Samassa aukeaa ovi ja sisään hyökkää):

MAUNU:
Kas, oikeinhan ma sentään osasin!
Voi, rakas Kirsti!

KIRSTI:
Elätkös sa vielä!

(Juoksee häntä syleilemään).

MAUNU:
Niin, vielä elän … kuink' on laitas, äiti?

KATRI (katsoa tuijottaa Maunuun): Sinäkö, Mauno? elät, elät vielä… (parkaisee) mut miss' on Jaakko, Mauno?

KIRSTI:
Äiti hourii…
(Vitkaan). Isäni … vouti vasta vangiks otti…
hän täältä vietiin juuri
(Purskahtaa itkuun).
hirsipuuhun!

NURKKA:
Hän on nyt tuomiolla Herran eessä!

MAUNU;
Mut jospa pelastaa ma hänet voisin?

(Yrittää ovelle. — Ovi temmataan samassa auki ja sisään hyökkää):

PIETARI JUUSTEN (hätäisesti)
Täm' onko Ilkkala?

KIRSTI: Sa kuka lietkin, kun kysyt sitä, jonka kaikki tietää täm' oli Ilkan tupa — —

PIETARI JUUSTEN:
Miss' on Ilkka?

KIRSTI:
Hän riippuu kirkonmäellä — hirsipuussa!

NURKKA:
Klaus-marskin käskystä hän hirteen vietiin!

PIETARI JUUSTEN: Se valhetta on julkeata se; minull' on käsky hänet säilyttää, siks kunnes marski saapuu!

ÄÄNI ULKOA (kovasti):
Liian myöhään!
Nyt ensimmäisnä lankes Ilkan pää!

(Juusten pois).

KATRI (horjuu kamarin ovelle parkaisten):
Vanhurskas taivas!

(Kaatuu ovea vastaan, joka aukeaa ja Katri
vaipuu kamarin lattialle).

KIRSTI (yrittää ovelle):
Kuollut? äiti kuollut!

NURKKA (estää häntä asettuen ovelle):
Niin, hänkin kuollut … kuolleet yhtä aikaa
siis kumpaisetkin! (siunaten) Rauha vainajille!
Elämä alkaa teissä uudestaan!

Toinen kuvaelma.

Kulmikas "tornihuone" Turunlinnassa; ikkunat perällä ja oikealla, ovia kummallekin sivulle. Oikealla ikkunan luona ja pitkin verhottuja seiniä — joilla riippuu karttoja, piirroksia y.m. — penkkejä sekä vanha kirjakaappi. Vasemmalla matala takkauuni, jonka päällä kello, sekä taampana poikkipäin näyttämöä komeilla uutimilla varustettu sänky. Etualalla, vasemmalla nojatuoli, jonka edessä pöytä.

Sivulta tulee punoittavana talviasussa Kaarina Fleming palvelijan saattamana.

KAARINA (ryhtyen riisumaan päältänsä turkkia y.m., jotka yksitellen jättää palvelijalle): Kas niin, nyt ollaan, Mikko, linnassa me jälleen! Kyll' onkin pakkanen … ja Suitiasta on matkaa kyllä tänne Turkuun asti. Kas, tuoss' on turkki … tuossa talvilakki ja tässä päällyskengät … kaikki tyyni saa Mikko viedä piha-kammioon. (Palvelija yrittää mennä). Ei, varros hetki, tiedätkös sä, Mikko, jos uutta kuulunut on Pohjanmaalta ja kuink' on sodan laita?…

Palvelija (vaatteet käsivarrella):
Nuijasodan?
Niin, Jaakko Ilkka on nyt hirsipuussa.

KAARINA: Vai sai hän vihdoin toki rangaistuksen — no, hänest' on siis rauhaan päästy…

Palvelija: On — ja neljä Ilkan rikoskumppanista on samoin mestattuna Ilmajoella; ne vouti hirtti, kertoi Pentti herra.

KAARINA:
Sen on he ansainneet, … siin' onko kaikki?

PALVELIJA: Ei, armon neiti, Ilkan hirtettyä on siellä syttynyt jo uusi liekki.

KAARINA:
Sa mitä tarkoitat? Uus kapinako?

PALVELIJA: Niin, armon neiti, uusi kapina — ja monta juttua ma kuulin siitä, mit' ovat nuijalaiset voudin tehneet…

KAARINA (istuutuen):
No, annas kuulla!

PALVELIJA: Tarharannan luona he yllättivät vouti Melkersonin — sen "maitoherran" niinkuin kansa kutsuu (nauraa) — kun tämä tyynnä ajoi kuomireessä; ja siinä riisuivat he turkin hältä ja sitten takin, sitten…

KAARINA (nauraen): Eihän sentään tok' alastomaks talvipakkasella?

PALVELIJA: Ei paljo paremmakskaan, armon neiti: mut sudenturkit otti Krankka hältä ja itse ylleen puki … toiset taas kun hänet huomas sudenturkiksissa, niin kaikki sutta lyömään…

KAARINA (nauraa):
Krankkaparka!
Se mahtoi olla hauska näytös!

PALVELIJA: Hauska — mut sillä aikaa karkas vouti metsään.

KAARINA:
Vai pääsi pakoon heiltä "maitoherra?"

PALVELIJA:
Niin, pääsi. Sitten toinen juttu…

KAARINA:
No?

PALVELIJA: Vaan täm' on surullinen. Sillä, nähkääs, se Kyrön kirkkoherra Matti Stuut…

KAARINA:
Stuut? Mikä kummallinen nimi!

PALVELIJA: Sen sai isältään hän varmaan … kuulkaahan, millaisen kuoleman sai kirkonmies?

KAARINA:
No?

PALVELIJA: Kädessä kannu sekä kirkonavain, kun astui ulos porstuastaan pappi, niin portahilla kuoliaaksi lyötiin hän sillä hirmuisella avaimella.

KAARINA:
Hyi, kirkonavaimella! julmurit!

PALVELIJA: Niin, se onhan julmaa? … siellä Pohjanmaalla niill' onkin julmat kirkon avaimet… tällaiset näin (näyttää). — Mut yhtä uljaita ei kaikki olekkaan kuin Matti-herra, Kai on jo armon neiti kuullut sen, kuin kävi nuoren Piirtolaisen?

KAARINA: En, en ole kuullut mitään.

PALVELIJA (katsoo viekkaasti Kaarinaan):
Ettekö?
Hän laudan päällä selkähänsä sai,
ett' tämä halkes…

KAARINA:
Selkä?

PALVELIJA (nauraa): Eeei, kuin lauta — mut kumpaiseenkin lienee vika tullut. Niin sai hän ketunturkit siepatuksi, ja pääsi metsään … siellä kuusen alla, hän naisen vaatteet puki…

KAARINA (nauraen):
Eihän toki!

PALVELIJA: Ka, ihan totta … sitten sotilaita kun saunoittamaan läks, niin siellähän se petos huomattiin, hehee!

KAARINA (arvokkaasti): Jo riittää; nyt saapi Mikko viedä säilyyn turkit (nousee) ja vasta kaskujansa valikoida!

PALVELIJA (kumartaen): Ah, anteeks, armon neiti, suokaa anteeks, jos vanha Mikko liian suoraan…

KAARINA (käskevästi):
Menkää!

(Palvelija kumartaa ja poistuu. Kaarina
riisuu hansikkaansa, jotka heittää tuolille).

Tuo vanha hupsu hän on ennallansa! Mut täällä ikävässä moiset kaskut — sen tietää liian hyvin vanha Mikko — on mulle melkein ainut huvitus, kun isä poissa on ja Juhanaakaan ei kuulu Warsovasta| äitikin käy allapäin ja itkusilmin vartoo, ett' toki kotiin saisi jompikumpi, (naurahtaen) Hän pelkää, että joku tapaturma on tullut Juhanalle. — Sit' en usko, Hänest' on hauskemp' olo Warsovassa, kun siell' on hovin huvit, siinä kaikki! Ah, miekkoisia … Lindorm Bonde kai on siellä myös … ja varmaan aikoja hän on jo unhoittanut meidät täällä… Ja onkos kumma, siell' on hienot neidit… (paussi) Mut Kaarin Fleming myös on prinssin serkku ja (Ottaa käsipeilin pöydältä). onhan minullakin kasvot… äsh, täm' onhan lapsellista, tuhmaa kaikki… ja missä lienee äitikin? (Menee akkunan luo ja katselee ulos). No, niin — se tästä vielä puuttui? Taaskin tuolla he istuu ikkunassa kaulatusten kuin mitkä kyyhkyset … kas, tällä lailla… Uh, kuinka hermostavan äitelää ja harmillista, naurettavaa, että… tät' en ma kauempata kärsi, en! (kävelee kuohuksissaan). Vaan heidän täytyy täältä pois ja kohta…

(Nauraa katkerasti ja vaipuu sitten nyyhkien ikkunapenkille. Ulkoa alkaa kuulua Gottschalk Flemingin laulua luutun säestyksellä, jota Kaarina vähitellen taipuu kuuntelemaan nojaten itsensä ikkunan pieltä vastaan. Laulun tauottua huokaa hän):

Niin, Gottschalk, hän on onnellinen, hän, ja Aune myöskin … mutta juuri siksi ma tahdon heidät pois ja…

(Samassa aukeaa sivuovi ja sisään astuu)

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kohteliaasti): Päivää, neiti! Noo, kuinkas täällä jaksetaan? (Kaarina ei vastaa). Ohhoo, vai retki Suitiaan ei miellyttänyt siis armon neitiä?

KAARINA (kuivasti):
Ei!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ja miks' ei? Nyt onhan kaunis ilma, keli liukas ja ruuni-valjakko on mainio, sen olen itse nähnyt.

KAARINA:
Kyllä, kyllä.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Mut kuitenkaan ei retki hauskuttanut?
Se Mikko kai on huono kyytimies
vai —?

KAARINA: Olkaa tuossa sukkeluuksinenne… en ole tänään leikkisällä päällä.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, neiti Kaarin, ette tänäänkään, mut ette eilen myöskään … pitkän aikaa jo vaivaa teitä … (Kaarina tekee epäävän liikkeen). elkää kieltäkö, ma olen nähnyt minä, kaikki nähnyt —

KAARINA (käännähtää äkkiä):
Ja mikäs täällä sitten hauskuttaisi?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin kyllä, neiti Kaarin, vanha Turku on teidän ikäiselle neitoselle jo liian ikävä… Kas, nyt kun poissa on marski, veljenne ja nuoret paashit kun kaikki Warsovahan poistui täältä, niin on tää linna kolkko vanhallekin. Jos uutta kuuluu, on se hirmutöistä, joit' ovat tehneet nuijapäät…

KAARINA: Niin, julmat on jutut heistä, Mikko tässä kertoi… Kun loppuis se ja isä retkeltänsä kun palais hengiss' ehkä!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Marski Fleming on tosin ikämies, niin, se hän on, ja Pohjan pakkasten ja noitain kanssa ei ole leikkimistä, sanotaan; mut vanhuksell' on tarmoa ja huovit, ne "rautahuovit", suojaa häntä kyllä, niin että piankin hän täällä on.

KAARINA:
Vai niinkö uskotte te myöskin, Juusten?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Niin uskon. Mutta siitä yksin ei
kai paljo riemastune neiti Kaarin?
Te muuta kaipaatte!

KAARINA (naurahtaen):
Ja mitä sitten?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, eihän syrjäiseen se kuulu suinkaan, vaan … näittekös te Aunen tuolla äsken ja kuulitteko Gottschalk herran laulun? (Kaarina nyökkää myöntymykseksi). Kas, heille ikävä on outo vieras ja oikein hyvää tekee vanhan miehen, kun heidät näkee … missä helkkarissa se viipynee se Lindorm herrakin, kun hänt' ei kuulu…

KAARINA (nousee ylös):
Lindorm Bondeko?
Ja mitä kuuluu herra Bonde minuun?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Ah, antakaa anteeks, neiti Kaarin…

KAARINA: Saatte, vaan sekautua toisten asioihin on aina tuhmaa sekä tarpeetonta!

(Menee loukattuna nopeasti ulos).

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumarrellen): Vai niin, ma pyydän … anteeks, neiti Kaarin! — Kas, sen sain palkakseni, hehehee, kun parhaimmassa aikehessa … no, se osoittaa, ett' olin oikeassa! Mut sellaiset ne on ne nuoret naiset, ett'ei ne sallis huomattavan (nauraa)… Äsh, ma kuulunhan nyt sukuun minäkin ja nyt kun Ebba rouva…

PALVELIJA (tulee): Tänne kai jäi armon neidin hansikkaat? … kas, vouti!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
No, neitiä sä käytit Suitiassa?
Mut iloisempaa tuult' et saanut hälle.
(hiljempaa) Hah? salaviestin tapasitkos, Mikko?

PALVELIJA (tulee lähemmäs, iskee silmää): Niin, viestin Warsovasta tarkoittaa kai linnanvouti … hovimarsalkalta?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, hältä juuri kautta Danzigin ma varron sanaa Johan Flemingistä, nääs nuori Fleming palaa Turkuun kohta ja jääpi toistaiseksi tänne.

PALVELIJA (tehden varovaisuusmerkkejä):
St! St!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
No, mitäs kujeita?

PALVELIJA (salaperäisesti): Niin, nähkääs, vouti, kun herra Fleming, nuori "kammerjunker", ei palaakaan…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Vai taas sa viisastelet, ma sainhan kirjan Räävelistä äsken, ett' aikoo tulla hän…

PALVELIJA (taivastellen):
Ei a'o, ei…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Ja miks' ei, lurjus?

PALVELIJA: Siksi, armon herra, ett' on hän — tullut jo!…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Sun piru vie,
jos mulle tässä valhettelet, mies!
Miss' on hän sitten?

PALVELIJA (lähestyy voutia): Saaristossa, vouti, kun laiva jäätyi siellä saaren rantaan ja nuori herra tiellä sairastui…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Häh?

PALVELIJA (vakuuttaen): Kuumetautiin, meritautiin, niin, ja laivassansa siellä ulapalla hän makaa nyt ja vartoo noutajaa…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (vakavasti):
Täm' onko totta, Mikko?

PALVELIJA (tekee liikkeen kuin hirtettäissä): Tämä näin, jos sanan vääristän.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
No, hyvä on —
ja palkanmaksussa ma muistan tämän.
(Palvelija jää seisomaan kuin odottaisi jotakin).
Niin, nyt saat mennä!

PALVELIJA (menee ovelle, kääntyy takaisin ja ojentaa viekkaana kätensä): Jos se sopis nyt?…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Nyt? Luuletkos sa, lurjus, että mulla on aina rahaa sitten … tiehes siitä, ma kyllä muistan tämän…

PALVELIJA (mennessään mutisten): Vanha saita, hän kun on niitä, jotka eivät muista!…

(Poistuu).

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (katsoen palvelijan jälkeen): Nuo aina vain on rahaa, rahaa vailla, ikäänkuin mulla aarrekirstut ois! (kävelee) Vai sillä lailla siis on asiat, ett' on hän sairas, hm, ja saaristossa!… Vaan juuri nyt, kun rouva Ebballakin on huonoin päivänsä … ja marski itse kun poissa on ja lempo tietköön missä! Se onkin helvetti, kun kehenkään ei enää luottaa voi … vaan rahvaan kanssa he vetää yhtä köyttä … valhettelee kuin tattarit ja kalmukit. Jo ostaa ma heitä kahdest' olen koittanut, vaan kummallakin kertaa petti, konnat!

PALVELIJA (tulee): Kaks Kurjen huovia on ratsain tullut ja pyytää kohta päästä voudin luo.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Kaks ratsuviestiäkö Aksel Kurjen?

PALVELIJA:
Ei, Laukon herralta he sanan tuovat.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Knut Kurjeltako? … marskin luota siis — (nopeasti) ne laske kohta tänne! (Palvelija pois). Heiltähän ma tiedot varmat saankin marskistamme! Mut kuink' on mulle sana? Ebba rouva hän ennen yksin marskin viestit sai? Ne on siis Kurjelta, ei Flemingiltä.

(Kaksi huovia tulee nopeasti palvelijan saattamana).

ENS. HUOVI:
Te lienettekö linnanvouti itse?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Niin, Pentti Juusten itse olen.

ENS. HUOVI: Hyvä, on meillä teille Kurjen sanomat.

(Katsahtaa palvelijaan, joka Juustenin viittauksesta poistuu, mutta huomataan oven raosta kuuntelevan).

ENS. HUOVI (virallisesti): Knut Kurki, Laukon herra, tervehtää ja meidän kautta tekee tiettäväksi, ett' ovat nuijalaiset kaikkialla nyt vihdoin lyödyt…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Kiitos Jumalan!

ENS. HUOVI:
Löi Götrik Fincke itse Savon joukot…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Niin, luona Savonlinnan, tiedän sen.

ENS. HUOVI:
Ja Mikkelissä… Vouti Laurinpoika —

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Häh, vouti Laurinpoika … ken on hän?

ENS. HUOVI: Uus vouti Pohjanmaalla, hertun mies; näät vanha vouti Abram Melkerson kun luona Tarharannan vangiks joutui ja vietiin Tukholmahan hertun luo…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Voi, Herra laupias … vai hertun kynsiin!

ENS. HUOVI: Niin, Krankan toimesta. Mut voudin joukot taas luona Santavuoren marski itse löi tyyten tykkönänsä…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Santavuoren?
Ja milloin sitten?

ENS. HUOVI: Pyhä Matti kai on helmikuussa neljäskolmatta…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (miettii):
Niin, neljäskolmatta on Matin päivä.

ENS. HUOVI:
Nyt kera huovien ja vankiensa
on paluumatkallansa marski Fleming.
Mut tiellä kohtas häntä noidan nuoli…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Ah, mitä juttuja ne taaskin on!

ENS. HUOVI: Niin, kautta kunniani, vouti Juusten, se Korpolaisten vuoren noita-akka hän ampui myrkkynuolen marskihin…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Tää onko myöskin Laukon herran viesti?

ENS. HUOVI: Ei Laukon herran, mutta omin silmin kun nähtiin horjuvan me marskin ja kun telttahuovit kertoi: ihmenäyt ja kuumehoureet häntä yöllä vaivaa, niin että unta ei hän silmiin saa — siks ennakolta teille viestin tuomme.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Vai näyt ja houreet!… Piru teitä uskoi —
Mut missä heititte te marskin joukot?

ENS. HUOVI:
Jo Pohjan rajamailla.. Närpiössä…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Siin' onko kaikki Laukon herran sanat?

ENS. HUOVI:
On.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (menee ovelle):
Mikko, hoi!

PALVELIJA (tulee):
Ja mitä käskee vouti?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Nää sanantuojat tupaan saata, Mikko,
ja heitä olven kanssa kestitse.
Siis hyvästi ja häntä seuratkaa!

(Huovit menevät palvelijan kanssa).

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yksin): Ja kaikki tulee tässä yhtäaikaa!! Mut marski sentään on jo vanha mies ja kenpä tietää? kuolo tulla voi kuin varas yöllä… Mutta juuri nyt, kun vihdoin heitettäv' on Käkisalmi ja Ruotsin säädyt Kaarle Arbogassa kun saanut liittoon meitä vastaan on… nyt kaikki helvettiinkö mennä aikoo!? Eei, Ebba rouvan täytyy viesti saada ja heti kohta, muu ei tässä auta. Saas nähdä sitten, puoliso vai poika on hälle rakkahampi? Kumman luo hän ensin lähtee, se sen näyttää meille!

(Poistuu kiiruusti oikealle. Kaarina ja
Ebba Fleming tulevat vasemmalta).

KAARINA (vetää äitiänsä käsipuolesta ikkunaan):
Kas, äiti, katsokaahan, tuonne noin!
Sun täytyy kieltää, äiti, Aunea,
hän käy jo vallan sietämättömäksi —

EBBA FLEMING (hermostuneesti): Ei, Kaarina, sit' en ma sentään usko… ne on sun luulojasi, lapsi kulta.

KAARINA: Vai luuloja, vai niin … ja miksi sitten hän aina minun nähden kiemailee, ja iltakaudet puhuu onnestansa ja häistään…

EBBA FLEMING (naurahtaen): Rakas lapsi, jollekulle kai täytyy haastaa niistä hänenkin, kun tääll' ei ole muita… Onnellinen on avosuinen, avosydämminen ja muille tuntehensa näyttää tahtoo. Sa itse, Kaarina, kun vanhenet —

KAARINA (kääntyen kävelemään): Silt' en ma sulhossani kiinni riipu kuin mikä takkiainen … (äkkiä) milloinkas ne sitten ovat heidän häänsä, äiti?

EBBA FLEMING:
Kun palaa matkaltansa marski Fleming.

KAARINA:
Ja sitten kohta heidän muuttaa täytyy?

EBBA FLEMING: Niin, joko hetikohta, tiedä en, mut marski tahtoo heidät Tukholmaan.

KAARINA: He sinne joutaakin … ja Juhana jos palaa Warsovasta piankin, hän Aunea ei kohtais mielellään…

EBBA FLEMING (kuin itsekseen): Niin, Juhana, hän palannee kai kohta — ja se on totta, silloin täytyy Aunen jo olla poissa täältä…

KAARINA: Äiti, hoi, (Ottaa ompeluksen pöydältä ja istuu ikkunan luo). tää ompelus on hälle … Juhanalle, sen peittohonsa saa hän, kun hän saapuu, kas, näätkös vaakunata tässä, äiti?

EBBA FLEMING (katsahtaen sinne, sitten hajamielisesti):
Niin, se on vanha kilpi Flemingin —

KAARINA (hetken perästä): Ja onhan, äiti, suku Flemingin jo Ruotsin parhaita…

EBBA FLEMING (ajatuksissaan):
On, lapsi kulta.

KAARINA: Siis yhtä korkeat kuin Stuuret, Brahet ja Sparret taikka Bielket?

EBBA FLEMING (kuten äsken): Hornitkin on täällä nuoremmat.

KAARINA: Ja Ruotsissa siis vanhemmatko ainoastaan Vaasat?…

(Ebba Fleming nyökkää päätänsä, Kaarina istuu ompeluksensa ääressä. Hetken perästä naurahtaen):

Sä kuules, äiti, kun ma tänään vasta näin ensi kerran, että oven päällä on salissamme Suomen leijona…

EBBA FLEMING (hätkähtäen):
Häh, Suomen vaakunako? (tyynemmin)
Onhan se
jo siellä kauvan ollut, rakas lapsi.

KAARINA: Mut kumma vain kun näin sen vasta nyt. — Se on kai säilynytkin siitä asti, kun Johan kolmas nuorna herttuana tääll' asui hovin kanssa … (huokaisee) Toisellaista kai oli silloin täällä? … isä siitä on joskus kertonut … ja vanha Mikko taas Suitiassa haastoi siitä tänään. Ne oli hauskat ajat, sanoi hän, ja silloin täällä nuoret oltiin kaikki ja linnan muurit kaikui naurust' aina. Ne Puolan herrat, niin, ja neidit sitten ne liikkuivat kuin perhoset … mut kaunein ol' itse herttuatar Katariina ja ritareista uljain Juhana, niin kertoi Mikko…

EBBA FLEMING: Uskon kyllä sen ja sellaista se kansa kauvan muistaa… Juhana itse oli nuori silloin ja samoin Katariina … tansseista ja loistosta he piti kumpikin.

KAARINA (miettii, sitten äkkiä): Kai heidän mukaan, äiti, meillekin on nimet annettu…

EBBA FLEMING (naurahtaen); Niin tosiaankin, mut kaikkea sa, lapsi, mietitkin…

KAARINA (veikeästi): Kun saapuu kotiin veli Juhana, ma kutsun häntä Suomen herttuaksi — vain leikilläni, äiti! … (paussi) Äiti, kuules, kas, tuohon … Flemingien kilven yli jos herttuaallisen ma neulon kruunun? (Nauraa vallattomasti). Se häntä huvittaisi … teenkö sen?

EBBA FLEMING: Ei, Kaarin, se on liian vallatonta — se kruunu meille kuulu ei!

(Kaarin naurahtaa ja ompelee edelleen. Ebba Fleming istuu mietteissään nojatuolissa).

EBBA FLEMING (nousee ja jää seisomaan pöydän ääreen, itsekseen): Ja miksi, miks ei se meidän olla vois, jos Klaus vain tahtois sen ja uskaltaisi? Nyt kun sota Pohjanmaalla loppuu… Suomi on meidän hallussamme, silloin Klaus voi tehdä täällä niinkuin itse tahtoo. Jo aikoja ois muille kelvannut tää suuri niemimaa… (Katsellen seinäkarttaa). Niin, Söyring Norby ois siitä antanut jo Gottlannin ja avuks ostaa aikoi itse tsaarin — mut tästä esti häntä Eerik Fleming. Kun Hoijan kreivi Sigrid Vaasan kanssa sai huomenlahjaksensa Viipurin ja Savonlinnan, Satakunnan läänit, mut velkautui ja karkas Lyypekkiin — niin kreivin läänit yhdeks Suomenmaaksi taas liitti jälleen sama Eerik Fleming. Ja Fleming Mecklenburgin Albrektinkin myös täältä hääti… Fleming Girichin, jok' Kustaan jälkeen hälle Ruotsin ohjat ois Suomest' antanut, pois ajoi täällä kuin kulkulaisen… Vuotta sata jo on Suitian ja Viikin Flemingit siis täällä hallinneet ja vallinneet ja vierailta sen kruunun varjelleet… Nyt Kaarlolta se varjeltava lie kai myöskin Flemingien kautta… Niin tahtoo sallimus … tai, piru oisko, jok' kasvattaa ja kehrää ajatusta, ett' tämä maa on Flemingeillä kerran ja Suomen kruunu … päässä Juhanan? Sai Vaasat Ruotsin valtikan, kun Kustaa sen tiranneista vapahti … no miksi, (ääneen) miks Suomea ei Fleming saada vois, kun Flemingit sen suojelleetkin on!

KAARINA (joka on ommellut, ajatuksistaan havahtuen):
Sä mitä sanoit, äiti?

EBBA FLEMING: Juhanaa sun veljeäs ja isääs tässä mietin.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (tulee vasemmalta): Kas, vihdoin löydän teidät, armon rouva, ma koko linnan olen kiertänyt…

EBBA FLEMING (hermostuneesti):
No, mitäs asioita teill' on taas!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ei hauskimpia, rouva, nytkään, ei, mut tärkeitä ne on…

EBBA FLEMING:
Siis puhukaa!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (vitkastellen): Niin, … armon rouva nuorta Juhanaa kai vartoo Warsovasta kotiin…

EBBA FLEMING: Kyllä, me saimmehan jo taannoin sanan siitä.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, tuota … meritietä — Danzigista kai piti tulla hänen…

EBBA FLEMING;
Niin … ja sitten?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Hän … on jo tullut, armollinen rouva.

EBBA FLEMING:
En leikkiänne tänään siedä, Juusten.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut se on totta… Matkallansa häntä on tapaturma sentään kohdannut…

KAARINA (kiiruhtaa luo); Te mitä sanoitte? Ett' tapaturma ois Juhanalle sattunut?

EBBA FLEMING (vakavasti); Jos teillä on sydänt' äidin mieltä kiusata, niin…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (samoin): Totta puhun… Saaristohon laiva on kiinni jäätynyt … ja matkalla hän kuumetautiin siell' on sairastunut ja makaa noutajaansa vartoen.

EBBA FLEMING (hyppää ylös ja aikeessa lähteä): Siis valmiiks valjakkoni laittakaa, ma lähden sinne kohta, kohta, Juusten!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Mut joll'ei kestä valjakkoa jää!

EBBA FLEMING (liikutuksensa vallassa); Se kestää kyllä, ja sen täytyy kestää, mun täytyy luokse poikani!… Vai sairas ja kuumesairas merten ulapalla… ja tähän aikaan, … taivas varjelkoon, jos kuolee poikani, mun Juhana, (Tarttuen voutiin). hän ei saa kuolla, Juusten, kuuletteko?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Mut rauhoittukaa, rouva…

EBBA FLEMING: En, en, en… mun täytyy sinne, vaikka merten halki!

KAARINA:
Ma lähden kanssas, äiti.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Tyyntykää, kas, tääll' ois tarvis teitä, armon rouva, kun viestit marskilta ma juuri sain…

EBBA FLEMING (ylväästi): Te viestit marskilta? … ja minä en? sit' en ma usko, Minun kautta, Juusten, käy aina viestit marski Flemingiltä.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin kyllä, armon rouva, viestit mulle ei tule marskilta, mut marskin luota… Knut Kurki, Laukon herra, tiedon laittoi, ett' on jo nuijasota loppunut ja voiton kanssa palaa marski Fleming.

EBBA FLEMING:
Vai voiton kanssa, kiitos Jumalalle!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Nyt pian marski täällä olla voi.

EBBA FLEMING: Siks kiirehdin ma luokse Juhanan ja hänet noudan tänne tulojuhlaan, niin ilo meillä sitä suuremp' on, kun poikansa hän jälleen tapaa. (Menee nopeasti ovelle). Hoi! (Palvelija tulee). Valjaihin kohta, Mikko, parhaat orhit, ma lähden matkaan itse! Mene! (Palvelija seisoo ymmällä) Mene!

PALVELIJA:
Ma teen kuin käskee armollinen rouva! (menee).

KAARINA:
Ma lähden kanssas, äiti!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Kuulkaa sentään: myös marski Fleming tiellä tullessansa on Ilmajoella kohtauksen saanut — ja kansa uskoo, että noidannuoli tai myrkky syyn on ollut … öisin siellä on häntä vaivannehet kuumenäyt ja mielenhäiriöt…

EBBA FLEMING: Nyt vaiti, Juusten, ma teidän valheitanne — — —

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (loukkaantuneena): Armon rouva, ma marskistako pilkkaa uskaltaisin ja tällä lailla? Anteeks, Ebba rouva, mut tää jo loukkaa…

EBBA FLEMING (hillitymmin)? Ehkä kiivastuin, mut kansa keksii siellä juorujansa ja niit' ei usko muut kuin tuhmat. Miksi ei marski mulle sanaa lähettäis, jos sairas ois?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin, sit' en tiedä. Ehkä hän uskoi voittavansa kohtauksen? Mut hän on vanha jo ja kylmä viima voi antaa vanhukselle…

EBBA FLEMING: Elkää Juusten, tok' ennen aikojansa … vaarallista jos ois se ollut, mulle viestin siitä hän oisi laittanut…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut jos hän saapuu jo tänään taikka huomenna, niin kohta hän teitä kaipaa … ja jos niinkin ois, ett' on hän heikko, kuinkas siiloin linnan nyt juuri jättää voitte?

EBBA FLEMING (kiihkolla): Ihminen, te itse kerroitte, ett' ainut poika mun makaa sairahana ulapalla ja vartoo noutajaa…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut sinne huovit tai Gottschalkin me laittaa voimme, rouva…

KAARINA (itsekseen): Ja miks' ei Aunen! (ääneen) Äiti, kuulee, äiti, ma lähden sinne kanssa huovien, niin voit sa jäädä…

EBBA FLEMING: Minä kuolisin jos vartoa mun täytyis täällä yksin, kun tiedän, ett' on sairas Juhana…!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (painolla):
Mut marski myöskin!…

EBBA FLEMING (raivostuen): Väisty, kiusan henki, jok' ihan uhalla vain mua piinaat, ja yhtä aikaa tapat kaksi kertaa. Sa kuulithan jo, ett' en usko sua.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Mut poikanne te sairaaks' uskotte!

PALVELIJA (tulee):
Nyt parhaat hevoset on valmiit, rouva!

EBBA FLEMING: Ma tulen kohta! Kaarina, sa jäät ja varrot isääs…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Te siis lähdette?

EBBA FLEMING:
Mun täytyy, kuuletko sa, täytyy, täytyy!
Täss' onhan vaarass' ainut poikani.

(Rientää oikealle).

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kuin itsekseen): Niin, sellainen on aina äidin mieli: hän seuraa sydäntään, ei järkeänsä!

(Aikoo lähteä).

KAARINA: Mut sanokaa nyt suoraan mulle, Juusten, se onko totta, ett' on marski Fleming… isäni, sairastunut?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Sanantuojat on ehkä liioitelleet … toivokaamme, ett' on hän kohta täällä tervehenä!

KAARINA:
Niin, toivokaamme!…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (itsekseen): Mutta heitä täytyy mun tästä kerran vielä puhutella.

(Menee).

KAARINA (yksin): Tämäpä vasta ihmeellistä! Isä ja veli Juhanako yhtä aikaa siis kotiin palaisivat jälleen? (iloisesti) Voi, kuin hauskaa, että täällä elämään taas päästään niinkuin ennen; talvi on ollutkin niin ikävää, kun yksin ma tänne äidin kanssa heitettiin ja kaikki nuoret täältä kaikos pois, ett' Aune vain ja Gottschalk seuraks jäivät. Ja heistäkö ois seuraa? Inhoittavaa ja imelää on moinen rakkaus, kun kuiskitaan ja lauletaan ja … hyi, sit' en ma sallls sulholtani, en!… Jaa, nytpä loppu siitä tuleekin, kun isä saapuu… Entäs Juhana, kun Aunen tapaa? (nauraa) Kuinkas, kuinkas hän voi nähdä kyyhkyistemme kuherrusta! No, äiti sanoi, heidän täytyy pois ja pois he joutaa… Mutta veli parka jos tosiaan hän hengensairas on? Äsh, joutavaa! Tuo inhoittava Juusten hän taas on valhetellut; sillä lailla hän ennenkin on meitä säikytellyt… (Menee ikkunan luo). Nyt linnast' ajoi äiti huovein kanssa! (Teeskennellyllä painolla). Kamariherra luona kuninkaan Juhana Fleming kohta täällä on; siis työhön jälleen … (Istahtaa) ompeluksen tään ma tahdon valmiiks saada. (Hymyilee). Mitähän, jos todella ma Suomen valtakruunun vain leikilläni neulon kilven yli? (ompelee) Ja heillä kun on ollut turnausleikit ja Ruissalossa suuret eläintarhat ja teini-näytelmät kuin kuninkailla vain Pariisissa on ja Englannissa, niin kertoi Mikko… Hän se kaikki muistaa. Kai Warsovassa myöskin semmoist' on — ja nyt kun palaa sieltä Juhana, ja meillä jälleen nuoret kokoontuu, niin isän täytyy täällä huvit laittaa… se hänen täytyy tehdä!…

AUNE (tulee kiiruusti oikealta); Kaarina, oletkos kuullut, että marski Fleming on tullessansa sairastunut?

KAARINA (tyynesti): Olen, niin kertoi isäs…

AUNE: Herra varjelkoon, jos on hän sairastunut!… Kaarina, jos lähtisin ma häntä vastaan, kuules, hän on niin hyvä meille, marski Fleming, ja Gottschalk sanoi, että tultuaan hän luvannut on laittaa meille häät…

KAARINA (pisteliäästi):
Ja siksi tietysti on hätä sulla —

AUNE:
Hyi, Kaarina!

KAARINA: Ma puhun suoraan minä: sa riiput Gottschalkissa päiväkaudet kuin mikä takkiainen…

AUNE (hämmästyen):
Kaarina!?

KAARINA (kuohuksissa): Se sopii porvareille, maalaisille, joill' onpi seuranansa pässit, lehmät, ei sille, joka kuuluu aateliin ja nimeä kohta kantaa Flemingin!

(Aune yrittää sanoa jotakin, vaan
Kaarina jatkaa yhä kiivaammin).

Tuo teidän kuutamoinen lemmentauti jo suorastansa inhoittaa … ja Gottschalk, niin, minkä hänkään sulle mahtaa, Aune, kun tunteitas sa hillitä et voi, vaan häntä paimennat ja hyväilet kuin mikä…

AUNE: Lakkaa, lakkaa, Kaarina, tai täytyy luulla mun…

KAARINA (äkkiä):
Ja mitä luulla?

AUNE:
En tiedä, — sanoisinko?…

KAARINA: Sano pois, siit' en ma huoli.

AUNE: Voinhan sanoakin, se näyttää melkein siltä kuin sa, Kaarin … (empii).

KAARINA:
No, anna tulla!…

AUNE (pidätetyllä pakolla): Niin, se näyttää siltä, kuin meidän onnea sä — kadehtisit ja sua harmittaa, kun itselläsi on yksin ikävä…

KAARINA: Vai kadehtisin? Ma, Kaarin Fleming, sua kadehtisin ja sinun onneas! Ei, Aune kulta; saat mielelläs sa onnes pitää, saat, kun vain et aina näytä tunteitas; näät se ei sovi ylhäisille, nyt sa tiedät syyn. Ja nyt kun veljeni on pian täällä…

AUNE (hämillään): Vapaaherra Fleming siis palaako jo kotiin Warsovasta?…

KAARINA: Hän vaikka tänään täällä olla voi?… ja hovintavat kun on toisellaiset ja muutenkin lie ehkä sulla, Aune, kai syytä peittää kaikellaista, vai —?

AUNE (loukkautuen):
Taas loukata sa tahdot, Kaarina?…

KAARINA:
Sull' onko syytä?

AUNE: Vapaaherra Fleming on mua kerran kunnioittanut — — sa tiedät kyllä sen; vaan että hälle ma oisin aihett' antanut — se on (nyyhkien)… niin, se on parjausta ihmisten, ei muuta mitään, tiedäthän sen itse!

KAARINA: Vai tahdot väittää, että äitini ois ilman syytä…

AUNE (nostaa kasvonsa): Ebba rouva siis? (Kuin itsekseen). Niin, hän se sittenkin on syypää kaikkeen! (ääneen) Jos sellaista on äitis lausunut, niin on se erehdystä … veljesi ja minun suhde loppui alkuhunsa.

KAARINA:
Kun lopetettiin, niin se loppui kyllä.
Vaan nyt kun palaa hän, sa ymmärrät,
ett' ikävää ois tapaaminen hälle.

AUNE: Mihinkäs tästä sitten lähtisin ma nyt äkkiä ja yksinäni? Ei, jos kerran lähden, vien ma Gottschalkin.

KAARINA: Kun isä saapuu, niin hän laittaa häänne — ja sitten pois, niin sanoi juuri äiti.

AUNE:
Ja minne sitten?

KAARINA: Maalle jonnekin tai Tukholmaan … mut täältä pois ja kohta, nääs tuota teidän lemmenkuherrusta ei jaksa eikä viitsi kukaan kuulla!

(Ottaa ompeluksensa ja poistuu nopeasti vasemmalle).

AUNE (heittäytyy istumaan, peittää kasvonsa ja nyyhkii): Hän loukkaa maa … tahallaan … ja aina, kun suinkin voi … ja marskin lähdettyä, kun poistui täältä nuoret ritarit, hän käynyt on niin katkeraksi!… Ebba ei meitä siedä, mutta halveksii… ja Kaarina (paremmalla tuulella), no, hälle kateeks käy ja häntä harmittaa, kun Lindorm Bonde ei jäänyt tänne kauvemmaksi aikaa… (paussi) Mut onhan mulla rakas, rakas Gottschalk, hän on niin hyvä, hän … ja Maariana jos saamme häät, niin tahdon pois ma täältä.

(Gottschalk tulee. Aune rientää häntä vastaan ja heittäytyy hänen kaulaansa).

Ah, siinähän sä olet, rakas Gottschalk!

GOTTSCHALK FLEMING (lempeästi): No, mikäs sulla on, kun kyyneleissä on sinisilmäs… Olet itkenyt — ja miksi, Aune?

AUNE: Gottschalk, lupaathan, ett' oitis Maarialta viet mun pois, pois vaikka minne, vaikka Tukholmaankin — (Itku kurkussa). näät min' en kestä täällä enää, Gottschalk!

GOTTSCHALK FLEMING:
Vaan miksi itket?…

AUNE (riippuen kiinni Gottschalkissa):
Lupaatko sa, Gottschalk?

GOTTSCHALK FLEMING: Ka, lupaan, lupaan, mutta jotakin on täällä hankkehissa… Ebba rouva vast' äsken huovein kanssa linnan jätti ja suojat tääll' on kaikki mullin, mallin, kun kaikkialla siistitään… Jo kysyin, mut selvää vastaust' en saanut heiltä. Tääll' on siis jotain tapahtunut, mitä?

AUNE:
Kamariherra Fleming palaa kotiin.

GOTTSCHALK FLEMING (kylmästi):
Vai niin.

AUNE: Ja häntä vastaan Ebba rouva on lähtenyt —

GOTTSCHALK FLEMING (miettien):
Vai palaa Juhana?
Jo tänään?

AUNE:
Sit' en tiedä.

GOTTSCHALK FLEMING:

hän aikoo jäädä kai? … nyt ymmärrän, miks pois sa tahdot.

AUNE: Niin — ja Kaarina hän mua loukkaa, moittii käytöstäni ja (itku kurkussa) äsken sanoi…

GOTTSCHALK FLEMING:
Kaarinako myös?

AUNE (kuten äsken):
Hän sanoi, että … että … minä, Gottschalk —

GOTTSCHALK FLEMING:
No?

AUNE (kuten äsken):
— riipun sinussa kuin takkiainen!…

GOTTSCHALK FLEMING (hymyillen):
Kas, mehän toisiamme rakastamme —

AUNE (nopeasti): Mut se vain sopii maalaistallukoille, joill' onpi seuranansa pässit, lehmät — niin sanoi Kaarina, kun äsken lähti.

GOTTSCHALK FLEMING (vakavasti):
Häh? Pässit, lehmätkö?

AUNE (nyyhkien):
Niin sanoi hän —

GOTTSCHALK FLEMING (vakavasti): Sit' ei hän tarkoittanut. Tyynny, lapsi, ei meitä kauan enää kukaan loukkaa, nääs Maariana lupas isä häät, ja kun hän saapuu…

AUNE: Tiellä tullessaan on marski sairastunut!

GOTTSCHALK FLEMING:
Sairastunut?
Mut haavoittunut ei? Vai onko vaaraa?

AUNE:
On sekin mahdollista…

GOTTSCHALK FLEMING:
Eihän toki,
ei Aune, sit' et kai sa usko sentään?
(Tarttuen Aunea käteen).
Sit' uskoa et saa sä, kuuletkos?

AUNE (hämmästyen):
Mik' on sun, Gottschalk?…

GOTTSCHALK FLEMING (kävelee edestakaisin kiihoittuneena): Jos hän surman saa, mä olen syypää, Herra auttakoon!

AUNE:
Olethan suunniltas, sinäkö syypää?

GOTTSCHALK FLEMING: Niin, minä, Aune, sit' et tiedä sinä!… ei tiedä muutkaan … minä yksin vain ja noita-akka … mutta miss' on isäs?

AUNE:
Hän on kai luona Kurjen viestien…

GOTTSCHALK FLEMING:
Mun täytyy kohta päästä heidän luo.

(Rientää nopeasti vasemmalle).

AUNE (yksin): Hän salaa jotain multa … siitä asti, kun marski Fleming nuijasotaan läks, hän on niin kummallinen … säikähtää, kun sotaviestit saapuu… Taivas tietää, ett' on hän syytön … sillä väärin tehdä ei Gottschalk vois, jos kuinka tahtoiskin…

(Poistuu Gottschalkin jälkeen).

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (tulee ens. palvelijan seuraamana): No, Mikko, montakohan nuijapäätä on vankitornissamme meillä jo?

ENS. PALVELIJA (miettii):
Niin, ylös ullakolle vietiin yksi…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Ja kuka sitten?

ENS. PALVELIJA:
Herra Simo Slurck…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Häh! Simo Nurkka?

ENS. PALVELIJA: Kirjoissamme Slurck… hän tuotiin seitsemäntenä … ja tuonne taas kaksi alahalle … viides päivä…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Ja heidän nimet?

ENS. PALVELIJA: Martti Vilpunpoika ja Tommola ja Eerik Markusson… mut ennestänsä meill' on kolmetoista ja (Iskee silmää). kuoppatornin vanki … Pentti Ponttu!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Häh, Pouttu kai?

ENS. PALVELIJA:
Mut kirjoissamme Ponttu.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Hm, hän on tärkeimpiä… Anolasta toi hänet tänne Aksel Kurki itse, nääs Warsovahan Sigismundin luo ois hänet Kurki tahtonut … mut siitä saa marski päättää, kunhan palajaa, — Siis kaikkiaan on heitä paljonko?

ENS. PALVELIJA; Kai neljäkolmatta, jos vänrikit ja huoviluopiotkin luetaan…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Vai neljäkolmatta? No, sama se, mut tänään kuulustella tahdon heitä, jos lautakunnan saan.

ENS. PALVELIJA: Hm, vapaata ja jalosyntyistä on kaksi uutta.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Se riittää.

ENS. PALVELIJA: Göran Prijs ja Tönneson… mut sitten "viisaat"…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Niin —

ENS. PALVELIJA (iskee silmää): Ja "varovaiset" ja (yskäsee) "rehelliset miehet".

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin — ja heitä jos kaikkiaan on neljä … kumpiakin voi olla kaksi.

ENS. PALVELIJA: Kyllä ymmärrän… ja vouti pitää pöytäkirjaa vai —?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (miettii hetken, sitten päättävästi): Ei, Mikko, … siihen mull' on oma mies — käy, kutsu herra Gottschalk Fleming tänne!…

ENS. PALVELIJA (hymyellen viekkaasti):
Nyt vouti leikkiä kai laskee mulle?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (tiuskaisten);
En, lempo vieköön, kutsu Gottschalk tänne!…

ENS. PALVELIJA: Hän ymmärtäiskö näitä asioita, kun hän on kirjamies?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Ja siksi juuri hän tarvitseekin harjoitusta … mene ja kutsu tänne hän ja lautamiehet — ja anna käsky tuoda kaikki vangit!

ENS. PALVELIJA (viittaa ylös):
Myös ullakolta?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Tuokoot hänetkin!

ENS. PALVELIJA (viittaa alas):
Ja kuoppatornin vanki?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kärtyisästi):
Kaikki — mene!

(Ens. palvelija kumartaa ja menee oikealle.
Pentti Söyringinpoika kävelee mietteissään).

Siis lautamiehiks valmiit nyt on Prijs ja Tönneson … ja näille kummallekin tää olkoon "ensimmäinen oikeuspäivä!" Ja Gottschalk pitää pöytäkirjaa … hän on liiaks elänytkin kirjoissansa ja kammarissa … joutaa elämään myös hänkin kerran tutustua! (seisahtuu) Tässä nyt onkin hälle hiiden hauska juttu, kun seuraavast' on selko otettava:

1:o Kuink' on se mahdollista, että moukat voi asein nousta vastaan esivaltaa ja suurin laumoin kertyä ja kuinka on selvitettävä tää yhteishenki?

2:o Mik' oli heidän perustarkoitus:
vain huovit karkoittaa tai luultavammin
myös koko aatelisto hävittää
ja tulla Turkuun, marski vangiks' ottaa?
Sellainen tuuma vuosien on työ
ja edellyttää viisaan salaliiton.

3:o Keit' ovat yllyttäjät? Kaikki syy
täss' onko todellakin herttuan,
jok' aiettaan ja retkeänsä tänne
näin valmistaapi? Säädyt Arbogassa
taas olleet ko'olla onkin: yksimielin
on tehty päätös meidät kukistaa.

(Kävelee ja seisahtuu karttaa katsomaan). Mut mitä uutta tietää sitten se, kun prinssi Kustaa, joka Preussinmaalle on Thorniin asettunut, pyrkii maahan tai aikoo Venäjälle tsaarin luo; täss' onko aie Suomi irroittaa ja nostaa prinssi täällä hallitukseen ja avuks pyytää Boris Godunow? Vai mikä piru heill' on mieless' ollut? Näät pelkästänsä linnaleirin vuoksi ei ole moukat nousseet, sen ma tiedän. Jos marski tahtoo, juttu uusitaan — mut pöytäkirjaan jälkimaailmalle ma tahdon vankiemme tunnustukset! (Gottschalk Fleming tulee vasemmalta). Kas, siinähän sä oletkin jo, Gottschalk.

GOTTSCHALK FLEMING:
Sa mua kutsuit, appi!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Käyhän tänne, mull' oisi sulle tänään muuta työtä kuin rakkausjuttuja…

GOTTSCHALK FLEMING:
No?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Vaihteheksi sa tällä kertaa saisit oikeusjutun ja sangen hauskan vielä … nuijavangit ma kutsuin tänne, e'essä lautamiesten ma koitan saada tunnustukset siitä, mitk' ovat olleet heidän syyt ja aikeet — sa, Gottschalk, pidät pöytäkirjaa tästä.

GOTTSCHALK FLEMING:
En tiedä, tokko ymmärtänen —

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Aika on elämään jo sunkin tutustua ja asioihin valtakunnan… Näätkös, jos Tukholmaan sun marski tahtoo, niin hän valtakunnan tehtäviin sun aikoo.

GOTTSCHALK FLEMING:
Ma luulen, ett'en pysty niihin, appi.

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Sen saamme nähdä … muut' ei tarviskaan kun ymmärrät sä, minkä näät ja kuulet ja tiedot annat… Tämä nuijasota on siihen oiva koulu: aikakirjat niin harvoin tietää, että rahvas itse ois noussut kapinaan.

GOTTSCHALK FLEMING: Niin, se on totta, mut taalalaiset Kustaa Vaasan aikaan —

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Niin kyliä, niin, mut Suomen aikakirjat ei tunne tapaust', että koko kansa — —

(Lautamiehet, luvultaan kuusi, ynnä ens. ja toinen palvelija tulevat oikealta).

vaan siinähän on meidän lautamiehet ja uskotut ja viisaat, varovaiset! Te Prijs ja Tönneson jos käytte tänne — hoi, Mikko, penkit jalosyntyisille (Palvelijat rientävät vetämään penkkejä seinän viereltä). ja mulle pöytä tuolta … herra Gottschalk saa tuosta nahkatuolin, — joutuun, Mikko!

(Palvelijat täyttävät käskyt. Kaikki istuvat paikoilleen, Pentti Juusten pöydän ääressä olevaan nojatuoliin, Gottschalk häntä vastapäätä ja lautamiehet vasemmalle).

Niin, nyt kun meillä tiedot verekset on tämän kauhun sodan päätöksestä — sen lienette jo kuulleet, lautamiehet? (Nämä myöntävät). ja nyt kun Ilkka rikoskumppaleineen on saanut kuolemansa hirsipuussa… niin, hyvät herrat, nähkääs semmoinen on ollut käsky marski Flemingin!… Vaan nyt kun sota lopun saanut on, voi alkaa kuulustelu sodan syistä. Ei tosin valtaa oikeus-istuimen, niin, sit' ei ole meillä, mutta täällä on vankiemme joukoss' suurimmat pääyllyttäjät Pouttu, Vilpunpoika ja pari rikollista pappihurttaa… Ja siksi, herrat jalosyntyiset ja viisahat ja … (Melua oikealta). mutta, Mikko hoi, käy katso, ketkä siellä elämöi! (Ens. palvelija menee). Meill' on siis tässä uusi merkkijuttu ja tyyneesti on harkittava kaikki.

ENS. PALVELIJA (palajaa): Se vanki ullakolta … kirkkoherra… ei ketään tottele, vaan vastaan potkii ja hiilihangoin pieksää vartijoita…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Jos pappi potkii, eihän purre sentään, tuo sisään vanki, vaikka väkisin!

ENS. PALVELIJA: Hänt' eivät huoneestaan saa vartijat, hän vasta lauvantaina tulla lupaa — se toinen pappi, Eerik Markusson, taas huutaa, että tuomariksi hälle ei kelpaa vouti Juusten…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Vai ei kelpaa?
Tuo sisään vangit … myöskin pastori —
(Lautamiehille).
lain-alainen on hän kuin kaikki muutkin!
(Ens. palvelija menee).
Kas, siinä näätte, herrat lautamiehet,
ai, mikä sisu Herran miehelläkin!
Lain eessä sentään kaikk' on yhtäläiset…

(Samassa tulee joukko vankeja, etunenässä vartijan lykkäämänä laiha, harmaahapsinen, villiytyneen näköinen pappi, sitten Pouttu vanhentuneena, kädet eteen sidottuina, useilla, kuten Tommolalla ja Vilpunpojalla kädet taakse sidottuina; lopuksi muutamia huovivartijoita).

PAPPI (tullessaan vartijan lykkäämänä, huutaa): Mun tuomariks ei kelpaa vouti Juusten ja hänen uskottunsa…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (äkäisesti):
Vaiti, pappi!

PAPPI (huutaen):
Mun Herrani on Kristus…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (lautamiehille):
Hän on hullu!

PAPPI (kuten äsken): Hän yksin tuomitkoon mun erhetykset, hän, joka kärsi täällä toisten vuoksi… vaan teidän valtanne on perkeleeltä!…

POUTTU: Ma myöskin kieltäyn tässä vastaamasta, jos olen syypää, päättää kuningas; mut armo-kirjat meille herttualta…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (äkkiä väliin ehättäen):
Joit' et sa lukeakaan itse tainnut!…

POUTTU:
En tainnut silloin, mutta taidan nyt..,

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (nauraen lautamiehille): Te kuuletteko: kolme kuuta tuskin hän istunut on kuoppatornissamme, niin väittää oppineensa lukemaan! (nautaa) No, hyvä, sangen hyvä!… (Gottschalkille). Pöytäkirjaan siis merkittäköön, että vanki Pouttu täss' syyttää yllyttäjäks ruhtinasta.

POUTTU: Ma sanon niinkuin pastorikin tässä: mun tuomariks ei kelpaa vouti Juusten!

MUUT VANGIT (yhtä aikaa):
Niin, tuomariks ei kelpaa vouti Juusten!

(Levottomuutta lautamiehissä).

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kiihtyen): Häh, juuri teille, koppi-istujille on vouti Juusten tuomari…

PAPPI: Ei mulle, mun tuomari on Kristus taivahassa!…

(Melua oikealta).

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Vait, sinä hullu … teille nuijapäille on Herrallakin valmis helvetti… ja siell' on teidän paikka … mutta siellä on teillä tuomarina…

(Ovi oikealla lyödään auki ja sisään astuu):

HOVIPOIKA (ilmoittaen):
Marski Fleming!

(Vangit peräytyvät perälle, Juusten, lautamiehet ja Gottschalk nousevat ylös; aseiden ja kannusten helinää rappusissa, kaksi aseellista huovia sisään, sitten Knut Kurjen ja Pietari Juustenin tukemana marski Fleming sota-asussa. Huomatessaan isänsä horjuvan rientää):

GOTTSCHALK FLEMING (marskia vastaan):
Sa olet haavoittunut, isä?

KLAUS FLEMING (ponnistaen itseänsä ja irtautuen Kurjesta sekä Juustenista): Ei hätää, vain pieni kohtaus … menee ohi kyllä, kun levähdän … on taival ollut pitkä… ja kiiruhtaa ma tahdoin teidän luo!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumartaen); Kuink' oomme teitä varronneetkin, marski! Nyt puolest' alamaisten kaikkien ma lausun ilon siitä, että jälleen te täällä ootte…

KLAUS FLEMING; Kiitos, vouti Juusten; niin, nyt on matka tehty, tuima reissu. (Yrittää istua nojatuoliin, vaan katsahtaa samassa ympärilleen). Vaan mikäs messu teillä tääll' on ollut? Mun tulojuhlaan tyrmästäkö vangit sa olet kutsuttanut, Juusten?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (hiljempaa marskille): Anteeks, mut uudet lautamiehet harjoitusta on vailla olleet … siksi kuulustella ma tahdoin vankejamme sodan syistä.

KLAUS FLEMING (tehden kädenliikkeen): Vai niin … mut riittää täksi kertaa, Juusten, ja voihan jatkaa … vaikka huomenna. Hyvästi, lautamiehet … vangit kaikki pois tyrmähänsä täältä saattakaa; ma tahdon rauhaa!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (antaa merkin vartijoille):
Vangit tyrmään siis!

(Vartijat häätävät ulos vankeja. Viimeisiksi jäävät kuitenkin
pappi ja Pouttu, joista edellinen vartijan häätämisestä
huolimatta lähenee marskia).

PAPPI:
Olette sangen sairas, marski Fleming!

KLAUS FLEMING (katsahtaen häneen):
Ken olet sinä?

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (marskille): Rautalammen pappi, se, joka Padasjoella vangittiin, puol'-hullu mies…

PAPPI (tulee lähemmäs): Mut puhdas opiltansa, mies punakirjan, saman rituaalin kuin meidän armollinen majesteetti! Te ootte sairas, marski, sangen sairas ja jos vain sallitte, niin sakramentit jaan teille tässä vanhan tavan jälkeen!

KLAUS FLEMING (voudille): Vie hiiteen pappi punakirjoinensa, jok' esivaltaa vastaan noussut on!… (Papille) Ma pidän rituaalit niinkuin tahdon… ja sakramenteistasi happamista en anna vanhaa saapasvartta!

PAPPI (johon Pietari Juusten huovien kanssa samassa tarttuu kiinni): Vai niin, vai kiroat sa pyhät kirkonmenot: mut muista, marski, torvet tuomion sun korvissasi kohta soi ja sulla on silloin eessäs ilmestyksen näyt — ja kirkon kirous!

KLAUS FLEMING:
Viekää pois tuo hullu!

(Pappi viedään pois).

POUTTU (jota myöskin ruvetaan häätämään): Tuo on siis marski! (Ääneen nöyrästi). Anteeks, marski Fleming, ma olen Pouttu, kuoppatornin vanki, ja tietää tahtoisin: miss' ovat nyt mun kumppalini?…

KLAUS FLEMING (ankarasti):
Hirsipuussa!

POUTTU:
Vai niin;
(Lähenee marskia).
mut sit' en usko.

KLAUS FLEMING:
Häh? et usko?

POUTTU:
En.

KLAUS FLEMING (naurahtaen): Kas, sepä hauska ukko! … kaikkein nähden ma heidän ruumiit maasta kaivatin ja teiliin panna annoin … neljään osaan he hakattiin ja seipään nenään päät, … kuin laki kuuluu kansan nostajille; sen näin ma itse niinkuin herrat tässä!

PIETARI JUUSTEN ja KNUT KURKI: Niin, siellä kirkonmäellä riippuvat he hirsipuussa!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (päätänsä puistellen):
Taivas varjelkoon!

POUTTU: Mut ruumiina on kaikki yhtäläiset — ja sit' ei sallinut ois herttu Kaarle!

(Vartijat vievät Poutunkin; huoneeseen jäävät marski, Kurki, molemmat Juustenit ja Gottschalk).

KLAUS FLEMING (nauraa vastahakoisesti): Sep' oli lysti ukko … tyrmävangiks kun säästyi hän .. niin siellä päähän hälle on noussut moisiakin hourehia!

GOTTSCHALK FLEMING (säikähtäneenä):
Siis kaikki hirtettiin?

KLAUS FLEMING (jäykästi):
Se oli pakko.
(Äänettömyys).
Mut miss' on Ebba rouva?
(Kuin itsekseen).
Ennen aina
ol' ensimmäisnä vastassani hän.

GOTTSCHALK FLEMING: Niin, Ebba rouva huovein kanssa juuri läks äsken vastaan veli Juhanaa.

KLAUS FLEMING (ikäänkuin ei olisi kuullut oikein):
Läks ketä vastaan?

GOTTSCHALK FLEMING:
Veli Juhanaa…

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (ehättäen selittämään): Niin, nuori Fleming kautta Danzigin on Suomeen saapunut…

KLAUS FLEMING:
Vai on hän tullut!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA: Mut laiva jäätyi hältä saaristoon ja itse sairastui hän kuumetautiin… sen vuoksi vastaan läksi Ebba rouva… mut pian kumpikin kai täällä on!

GOTTSCHALK FLEMING:
Häll' onkin linnan parhaat orhit, isä!

KLAUS FLEMING: Vai niin on asiat … no, varrotkaamme… (Itsekseen). mut mua vaivaa pahat aavistukset — (Ääneen Pentti Juustenille). Kai sentään, Juusten, tarpeellista lie mun tulostani viesti heille laittaa… mut heti kohta … ratsain … hiirakolla!

PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumartaen): Ma miehen varman siihen valitsen, Mut matkan jälkeen rauhaa kaipaa marski, (Katselee vuodetta). on vuode tehtynä ja Bertil Galle saa tulla tänne … tai jos sallitte, ma itse autan päältä haarniskan.

KLAUS FLEMING:
Sen tehköön Pekka…

GOTTSCHALK FLEMING:
Taikka minä, isä?

KLAUS FLEMING: No, vaikka sinä, Gottschalk… Mutta Juusten, sa saata Laukon herra vierassuojaan…

KNUT KURKI: Mut marski sairas on … jos jotain sattuis, ma läsnä mielelläni oisin siksi!

KLAUS FLEMING (ponnistaen): Ei hätää, Laukon herra, vielä kotvan me kiusoitamme herttuaa ja ryssää, kun kuninkaalle säilytämme maan — (Nauraa väkinäisesti). ja Käkisalmea saa vuottaa ryssä, näät sit' ei jätä Viikin vapaaherra ja rautamarski Fleming, Noki-Klaus!

KNUT KURKI (kumartaen): Kai ryssä suostuu vielä vartomaan… siis poistua mun sallii marski?

KLAUS FLEMING: Menkää, vaan linnaan jääkää sentään toistaiseksi.

KNUT KURKI:
Jumalan rauhaa, marski, huomiseksi!

(Menee Pentti Juustenin kanssa).

KLAUS FLEMING:
Ja sinä, Pekka?

PIETARI JUUSTEN:
Varron käskyjänne!

KLAUS FLEMING: Tuo iltajuomani … tai tuokoon Mikko, niin pääset lepoon … sitä tarvis lie?

PIETARI JUUSTEN: Jos saisin nähdä marskin levähtävän, niin kolme vuorokautta valvoisin!

KLAUS FLEMING:
Hm … entäs Kaarina?

PIETARI JUUSTEN:
Ma kutsun neidin.

(Pois).

KLAUS FLEMING: Tuo kunnon poika!… Vai on Ebba poissa?… no, Gottschalk, autas vanhaa isääs, että saan päältäni ma haarsniskan ja miekan…

(Gottschalk rientää luo, marski yrittää nousemaan, mutta
vie samassa kätensä rinnalleen ja voihkaisee).

Kas, pirun noitaa … tuohon samaan paikkaan se aina vihlaisee kuin veitsen isku.

GOTTSCHALK FLEMING (auttaessaan marskin päältä):
Jos on se ehkä hengenvaarallista!

KLAUS FLEMING: Äh, sit' on usko … nyt se ohi onkin… niin, Kaarina?…

PIETARI JUUSTEN (tuo pikarin, jonka asettaa pöydälle):
On kohta täällä, marski!

KLAUS FLEMING: Saat mennä, Juusten! (Juusten pois). Entäs sinä, Gottschalk? nyt on jo ilta … lienee myöhäkin, ma itse lepoon tahdon matkan jälkeen, sa levähtää voit vieruskammiossa, niin kutsun tarvittaissa … miss' on kello? (Katselee ympärilleen). Kas, senkin vieneet…

AUNE (tulee ja rientää suoraan marskin luo): Isä puhui totta… ett' on jo tullut marski…

KLAUS FLEMING (jonka eteen Aune on polvistunut): Rakas lapsi, sa olet kai jo ikävöinyt meitä… Nyt saatte kohta häitä viettää, lapset, ja komeasti takaa marski Fleming…

AUNE ja GOTTSCHALK FLEMING (yht'aikaa):
Oi kiitos, isä kulta!

KLAUS FLEMING (pyyhkien hiansuulla silmiänsä): Isä-kulta?! Kas, sitä noitaa … silmää karvastaa vain yhä vielä … ei, mun maata täytyy… (Aune ja Gottschalk nousevat ylös). ja menkää tekin, lapset… Gottschalk maatkoon siis vasemmalla … jos ois tarvis häntä.

KAARINA (juosten vasemmalta):
Se on siis totta, ett' on isä tullut?

KLAUS FLEMING (hyväillen häntä): On, tyttöseni … täällä ollaan taas… kai oletkin jo meitä ikävöinyt?

KAARINA:
Niin, — ja jos? Vaan tervehän sa olet!

KLAUS FLEMING (teeskennellen):
Ka, terve, terve!

KAARINA: Vaikka Juusten äsken sun hengensairaaks tiesi!… Juoruinensa hän joskus meitä vallan säikähyttää. Siks en ma uskonutkaan … mutta Gottschalk kai kertoi Juhanasta? Äidin kanssa hän pian täällä on … mut (Hiljaa marskille). silloin täytyy kai Aunen pois … he häitä vartovat… ne toimittaa kai isä kohta heille?

KLAUS FLEMING (yhä ponnistaen peittääksensä heikkouttaan):
Niin, huomenna…

KAARINA: Tai jälkeen Maarian… sen luvan on he saaneet sulta, isä…

KLAUS FLEMING:
Ja sen ma pidän!
(Käännähtäen).
Gottschalk. Maariana
siis saatte häänne…

AUNE:
Meill' on aikaa kyllä…

GOTTSCHALK FLEMING:
Niin, meill' on kyllä aikaa…
(Tulevat lähemmäs).
Kaarina,
Me liiaks ehkä isää väsytämme…
hän halaa lepoon pitkän matkan jälkeen!

KAARINA:
Se on siis lopussa tuo nuijasota!
Jumalan kiitos … koht' on kevät taas
ja täällä alkaa sitten toinen leikki…
Mut todellako lepoon tahdot, isä?

KLAUS FLEMING: Niin, levähtää kun hetken saan ma vain, niin sitten puhellaan … ja Ebbakin jo siksi saapunee … hyvästi, lapset!

(Suutelee Kaarinaa otsalle; Aune ja Kaarina pois).

GOTTSCHALK FLEMING (palaa verkalleen ovelta takaisin):
Siis sota loppunut on kaikkialla!

KLAUS FLEMING (varmasti):
On … kaikkialla…

GOTTSCHALK FLEMING: Eikä kansa enää voi nousta aseisiin?

KLAUS FLEMING: Ei tahdokaan — ja myöntäneet on itse meille, että he toimineet on toisten viettelystä ja yllykkeestä perkeleen…

GOTTSCHALK FLEMING: Ja töistään on kuolleet hirsipuussa päälliköt!

KLAUS FLEMING: Viis heistä hirtti vouti Melkerson, kun liian myöhään saapui armoitus…

GOTTSCHALK FLEMING:
Siis Ilkka myöskin?

KLAUS FLEMING:
Ensimmäisnä Ilkka.

GOTTSCHALK FLEMING (ahdistuksella):
Hän sentään oikeuttansa puolsi vain?

KLAUS FLEMING:
Mut nosti kansan vastaan esivaltaa!
(Katsoen tutkivasti Gottschalkiin).
Ja syksyllä kun pakoon pääs hän täältä,
tuon velhon luota — —

GOTTSCHALK FLEMING (äkkiä):
Pakoon! Ilkkako?

KLAUS FLEMING (kuten äsken): Niin, hänet piiloittanut mökkihinsä se lempo oli, kertoi Juusten mulle; mut huoviroistoistani joku petti — sa ehkä muistat: veljes Juhana kai oli silloin heitä johtamassa?

GOTTSCHALK FLEMING:
Niin oli, isä.

KLAUS FLEMING: Nyt kun palaa hän, niin tutkittakoon sitten tääkin seikka; näät jos ma silloin hänet kiinni sain, ois tuskin syttynytkään nuijasota.

GOTTSCHALK FLEMING:
Siis kaikk' on Ilkan syy?

KLAUS FLEMING: Niin, ilman häntä ei toiset nousseet oisi… Tuhansilta ois henki säästynyt, jos Ilkka saatiin… Siks häntä kaikkialta etsittiin.

GOTTSCHALK FLEMING (syöksee polvilleen marskin eteen):
Suo anteeks, isä, kaikki syy on mun!

KLAUS FLEMING:
Häh, mitä tarkoitat sa?

GOTTSCHALK FLEMING: Jaakko Ilkan ma silloin velhon luota pelastin.

KLAUS FLEMING:
Sinäkö, Gottschalk? Se on mahdotonta…

GOTTSCHALK FLEMING: Ma riensin Juhanan ja huovein jälkeen, ma heidät noidan luona tavoitin ja Juhana kun mökkiin syöstä aikoi, ma estin häntä … syöksin itse sinne ja tuvan tyhjäks heille valhettelin…

KLAUS FLEMING:
Siis oli Ilkka siellä?

GOTTSCHALK FLEMING (hiljaa): Oli, isä… ja kumppalinsa Kontsas … lauteen alla.

(Äänettömyys).

KLAUS FLEMING:
Ja miks sa valhettelit?

GOTTSCHALK FLEMING (hiljaa):
Kansan vuoksi.

(Äänettömyys).

KLAUS FLEMING: Vai niin … mut isääs silloin muistanut et enempää kuin itse esivaltaa?

GOTTSCHALK FLEMING (on vaiti).

KLAUS FLEMING: Juhana veljes noin ei oisi tehnyt, mut äitis oli kansanlapsi … nouse (Gottschalk nousee). ja mene Aunen luokse … häitten jälkeen te saatte maalle muuttaa … Tukholmaan ei ole tarvis … hyvää yötä, Gottschalk!

(Gottschalk tarttuu marskia kädestä, kumartaa ja poistuu vasemmalle, Fleming kävelee pari kertaa edes takaisin, juo pikarista ja istahtaa jälleen nojatuoliin).

Hm, poikani siis heidän puolellansa jo siitä lähtein! … mutta Juhana on sentään toista verta… Warsovassa ei olla kansan mieltä … kuninkaalle on annettava tieto retkestämme.

(Ottaa kynän pöydältä, yrittää kirjoittamaan, vaan antaa herpoutuneena kätensä laskeutua alas).

Kuink' olen heikoks käynyt: hanhen sulka ei pysy enää kä'essä Flemingin!… No, puolestamme kirjoittakoon Kurki jo huomenna … mun levon tarvis on. (Vaipuu hetkeksi nojatuoliin). Mut lepoa en myöskään saa ja silmät jos ummistankin, alkaa hourenäyt (Ikkunassa perällä näkyvät noita ja Pentti Ilkka). ja kauhuillansa nostaa kylmän hien… Tuo hullu pappi sakramentteinensa hän tiesi kaikki … tiesi saatana kuink' on mun laita!… Santavuoren näyt ei rauhaa suo ja — Jaakko Ilkka roisto hän mulle kummittelee kuoltuaankin.

(Ilkan haamu ilmestyy ikkunaan semmoisena kuin 2:n näytöksen I:ssä kuvaelmassa ja vartijain pitelemänä).

Siin' on hän taas, se lempo! (Hyppää tuolistaan). väisty saata… tai kautta taivaan — (Tavoittelee miekkaansa). … oikeusko sulla ja mulla väärin? näätkös, Juusten, tuossa hän nousee helvetistä … haudastansa se kalman ruoka … jonka vuoksi tuonoin mun petti poikani … ja tehdä aikoi mun pyöveliksi oman isänmaani! Sinäkö kuolit vuoksi sorrettujen ja sull' on oikeus, huudat? Mikä oikeus, sinähän nousit vastaan kuningasta ja mua, joka nostaa maani tahdoin vain toisten arvoon … juuri kansan vuoksi ma olen taistellut… Jos Gottschalk kieltää… hän onkin äpäröitä … poikani Juhana yht' on mieltä … vanhaa isää hän toki kannattaa … (Astuu näkyä kohti varmasti). mull' on oikeus, on, sen uskon tuomiolle tullessani! (Näky katoaa). Kas, väistyipäs se … (Nauraa). täytyi, täytyi, kun näki, ett'en epäillyt… Ma uskon mun työni oikeaksi … moukkain valta ei kannattaa voi valtakuntaa, ei, sit' ei se tehdä voi, mut ruorimies hän olkoon varma töissään, tehtävissään, niin sanoi vanha Kustaa kuningas, kun palas Taalain maalta… (Kustaa Vaasan haamu ilmestyy). On kuin tuossa nyt hänet sellaisena näkisin! Sun työs ma täällä tehdä aioin, Kustaa. (Haamu puistaa päätänsä). Vai et sa usko? Mutta kautta taivaan ja harmaan pääni, totta tehnyt ma oisin haavehista Juhanan; (Haamu puistaa päätään) min' oisin tehnyt sen … ja oisin voinut ja voin sen vieläkin … niin, sen ma teen! (Haamu katoaa), (hiljaa) Hän uskoi sen … mut miss' on Ebba? Ebba! hän sytti aattehen, niin, hän sen keksi, ett' on tää maa kuin luotu Flemingeille ja meille kuuluva on Suomen kruunu. Kuningas-aatos … mutta synnillinen… se oishan työtä valapattoisen… (Sigismundin haamu ilmestyy, kaksi sormea ylhäällä). Siin' on hän … kuninkaani … Sigismund… ja valan sormet kohti taivaan kantta; mut väisty tieltä, heikko kirkon orja, vain heikot korkeutta kurkistelkoon — on maasta kotoisin mun valtakunta ja vallan uskallan ma itse ottaa — on lyöty nuijapäät ja Suomen kansa mun eessä nöyristyy se … vaan ei sun — pois tieltä pappein narri, "rex crastinus"… kun saapuu joukkoinensa Noki-Klaus! (Sigismund katoaa, vaan samassa ilmestyy herttua Kaarle aseissa). Vai astut tielle sinä vallan-ahnas ja suurisuinen moukkain kuningas? Ei vielä kruunu päässä, herttu Kaarle, ei vielä kruunu päässä … tässä maassa sun vallanahneutes ma hillitsen; kuin kukonpoi'at löin ma nuijapäät ja nyt on sinun vuoros … tulla saatkin ja kautta helvetin ja miekkani, ma viskaan niskoiltani kaikki, kaikki, sen teen ma, kuuletkos, en pelkää teitä ja sinun uhallaskin Suomen kruunun, ma lasken päähän Johan Flemingin!

(Nuori Fleming puolalaisen kamariherran puvussa näkyy polvistuvana herttuan edessä; pyöveli punaisessa viitassaan seisoo vasemmalla kirves kohoitettuna).

Haa, ken on eessäs siinä, herttu Kaarle, ken on tuo nuorukainen polvillansa… häh, Juhanako? Johan Flemingkö on polvillansa herttu Kaarlen eessä! Pois siitä arvoton … seis pyöveli — hän lyö … oi taivas … ei, hän empii sentään… hän kuulee huudot vanhan harmaapään… Taas nousee miekka … tappaa aikovatko he nuoren syyttömän?… Nyt lankes säilä… Jumala taivaan … armos hälle suo — haa … rintaan pisti, maahan, maahan tuolla viimeinen Fleming kaatui — mestattuna! Vanhurskas taivas … nyt on aika siis myös tullut marskillekin… Ebba, Ebba ja Kaarina ja kaikki … tulkaa … tulkaa Juhana joudu … Juhana, Juhana!

(Marski on viimeisen puheen aikana horjunut vuodetta kohti, johon korahtaen vaipuu. Siivitetyt enkelit korjaavat Juhana Flemingin, jäljelle jää Kaarle herttua ja pieni prinssi Kustaa Aadolf, molemmilla kruunut päässä, kunnes hetken kuluttua katoavat. Paussi. Sen jälkeen avautuu oikeanpuolinen sivu-ovi ja päänsä pistää varovaisesti esiin):

NOITA: Nyt kaikk' on hiljaa … marski nukkuu varmaan! (Tulee vuoteen luo, katselee, palaa ovelle). Nyt voit sa tulla, Pentti … (Pentti Ilkka ilmestyy ovelle). vuotehella tuoll' lepää Noki-Klaus, jok' isäs hirtti!

PENTTI ILKKA:
Se onko varmaa?

NOITA:
Katso itse.

PENTTI ILKKA (tulee vuoteelle):
On,
se on hän, marski itse tällä kertaa.
Nyt ei hän vältä enää kostoansa.

NOITA: Ma varron tuolla ulkoisalla, Pentti, ja vahdin rappusissa…

PENTTI ILKKA:
Tee se, noita!

(Noita pois. Pentti seisoo hetken yksin, käsi puukon kahvassa).

NOITA (kurkistaa uudelleen ovesta):
Mut nukkuvaan sä ällös käsin käy!

PENTTI ILKKA: Pois, velho-akka! (Noita pois). Hän on oikeassa, ei toki nukkuvaista! Herätköön siis marski Fleming, mutta kuollaksensa! (Lyö sängyn verhon syrjään, katselee). Vaan hän ei liikahda … (Kumartaa veitsi kädessä hänen ylitsensä). ei hengitä… niin, hän ei hengitä!… Voi taivaan luoja… hän … hän on … kuollut. (Ravistaa uudelleen). marski Fleming kuollut, ja minä kostaa aioin vainajalle! Mun veitsen kärjess' ei siis kosto ollut… Jumala taivaan tuominnut on tässä!

NOITA (ovella):
No?

PENTTI ILKKA:
Hän on kuollut!

NOITA:
Marski Fleming kuollut?

PENTTI ILKKA:
Niin, täss' ei sijaa enää koston työlle:
Jumala taivaan täss' on tuominnut!

NOITA:
Jumala taivaan taikka — marski itse!

(Juoksevat oikealle. Huutoja ulkoa: marski Fleming on kuollut!
Melua ja hälinää. Kuuluu nuoren Juhanan ääni linnan käytävästä,
kohta temmataan ovi auki ja sisään syöksee).

JUHANA FLEMING (juosten isänsä vuoteelle);
Ei toki vielä lie hän kuollut!
(Tarttuu isänsä käteen).
On…
hän on jo kuollut, liian, liian myöhään!

(Heittäytyy nyyhkien isänsä vuoteen yli. Pihalla
alkavat kirkon kellot soida).

EBBA FLEMING (kiiruhtaen vuoteelle):
Siis ehti meitä ennen marski Fleming!

(Polvistuu vuoteen ääreen. Sivulta huutoja ja sitten Kaarina,
Gottschalk, Aune, Pentti ja Pietari Juusten, Kurki y.m.
laskeutuen kaikki polvillensa, niin että polvistuneiden
joukko ulottuu yli näyttämön. Kirkon kellot soivat. Juuri
ennen esiripun laskemista, astuu sisään mustapukuinen, kalpea):

DANIEL HJORT (ilmoittaen pilkallisella riemulla):
Merellä näkyy herttu Kaarlen laivat!

(Esirippu alas).

End of Project Gutenberg's Jaakko Ilkka ja Klaus Fleming, by Kasimir Leino