Prosper Mérimée / Elämäkerta ja teokset kirjallisuushistorialliselta kannalta

by Kasimir Leino

VIITESELITYKSET:

[1] Paul Lacroix, eräs Fr. L. Mériméen biograafeja, ilmoittaa "Biographies universelles" nimisessä kokoelmassa, että Mérimée vanh. muka olisi syntynyt 8 p. syyskuuta; tämän oikaisee kumminkin tunnettu tutkija ja M:n läheinen ystävä, Maurice Tourneux, perinpohjaisessa teoksessaan "Prosper Mérimée, ses portraits, ses dessins, sa bibliothèque" (Paris, 1879) varmasti mainiten syntymäpäiväksi, 17:n päivän syyskuuta.

[2] Vertaa näistä asioista: C. G. Estlander: Hippolyte Flandrin siv. 13-14. H:fors 1890.

[3] P. Lacroix: M. Léonor Mérimée, Paris 1860 siv. 4. — Tekijä ei ole ollut tilaisuudessa näkemään sitä muotokuvaa Léonor Mériméestä, jonka Ingres, hänen ystävänsä, valmisti. M. Tourneux, joka Mériméen hyvin tunsi ja mainitun kuvankin on nähnyt, vakuuttaa, että Léonorin hymyilevät kasvot selvään osottivat sitä herttaista hyväntahtoisuutta, joka ei halunnut muuta kuin "se faire une belle épitaphe en lettres d'or dans la mémoire de ses amis".

[4] Katso H. Aron: Journal des Débats 9/174 ja Loménie (Discours de réception à l'Académie française, 1874), joka hänestä sanoo seuraavasti: "Sa mère a laissé à tous ceux qui l'ont connue le souvenir d'une personne d'un esprit remarquable, associé à un caractère ferme et à un excellent coeur… Ses amis assurent qu'elle avait une aptitude singulière à raconter agréablement etc."

[5] Kuva löytyy tällaisena Tourneux'n teoksessa "Prosper Mérimée, ses portraits etc".

[6] Les Contemporains, T. 74, siv. 5. (Paris, Chez Havard 1857).

[7] Mirecourt ilmoittaa tosin, että hän sinä päivänä jo muka kastettiin St. Germain des Près'n kirkossa, mutta kaikki M:n muut biograafit, esim. Tourneux, ja Mérimée itsekin kirjeissään väittää, etteivät vanhemmat, vapaa-ajattelijoita kun olivat, ensinkään antaneet kastaa lastansa. Samaa todistavat myöskin ne useat jutut, joita Prosper Mériméen myöhemmiltä ajoilta juuri tämän kastamattomuuden johdosta kerrotaan.

[8] Mirecourt, Les Contemporains T. 74, siv. 6.

[9] Encyclop. Britannica, s. 37.

[10] Picot'a, Davidin koulun ehkä uskollisinta oppilasta, on kiittäminen siitä, että Anna Mériméen muotokuva jälkimaailmalle on säilynyt. Kuva, joka on merkitty vuosiluvulla 1838, on lyijykynällä tehty ja esittää rouva Mériméen "en bonnet fanfreluché, le corsage étroit et haut, les lèvres minces, offrant une ressemblance visible avec son fils". (M. Tourneux Prosper Mérimée, siv. 44).

[11] Tämä tieto perustuu Loménien jo mainitsemaani akatemialliseen muistopuheeseen ja on se nähtävästi oikea. Leo Joubert (Nouv. Biographies) ja Mirecourt (Contemporains T. 74) tosin ilmoittavat Prosperin käyneen Charlemagnen lyseota, mutta koska ne miehet, jotka kirjailija itse myöhemmin on maininnut koulutovereinaan tiettävästi Henri IV:n lyseossa kävivät, niin on Joubert'in ja Mirecourt'in tiedonanto erehdyksenä pidettävä.

[12] Kirje, päivätty 22 p. marraskuuta, on kirjoitettu Léonor Mériméen hyvälle ystävälle F. X. Fabrelle ja säilytetään se samoin kuin muukin heidän välinen julkaisematon kirjeenvaihtonsa tätä nykyä Montpellier'n yleisessä kirjastossa.

[13] Tämä taulu hukkui siinä suuressa tulipalossa, joka v. 1870 hävitti Mériméen asunnon (rue de Lillen varrella Pariisissa) ynnä suuren ja arvokkaan joukon käsikirjoituksia, kirjeitä j.n.e.

[14] Kuinka korkealle romanttikot esim. Walter Scottin siihen aikaan asettivat, siitä olkoon seuraava ote nuorten äänenkannattajasta, "Globe" lehdestä parhaimpana todistuksena: "Depuis Homère, l'épopée n'a guère reçu que trois formes nouvelles: la première lui a été donné par le Dante, la seconde par Arioste et le troisième par Walter Scott. Cette dernière forme, quoique privée du rhytme, et peut-être par ce qu'elle en est privée, paraît convenir le mieux au goût des lecteurs de notre époque".

[15] Ja sellaiseksi näyttää hän sopineenkin erittäin hyvin, kuten seuraava vilkas kuvaus hänestä selvästi osottaa: "Kuvitelkaa mielessänne 23-vuotias nuori ja laiha mies, jolla on karakteristiset kasvot ja leimuavat silmät, joka ensi hetkellä on tyyni kuin kuollut, mutta joka vähitellen lämpenee, kiihtyy, pakottaa kuulijat seuraamaan ajatustaan, etsii sanoja ja löytääkin hämmästyttävän hyviä, joka on siksi selvä, että kuulijat tietävät mille he käsiään taputtavat, mutta myöskin siksi verhottu, että se kannustaa mielikuvitusta; ajatelkaa sitten lisäksi että tällä miehellä on kaunis ääni ja että hän sormenpäihinsä saakka on näyttelijä, että hän on ajattelija, mutta vielä enemmän taiteilija, lausuja enemmän kuin opettaja ja että hänen olennossaan on apostolin ja valtiollisen kaunopuhujan yhteistä ilmettä". — V. Cousin [Les grands écrivains français, Paris 1887] par Jules Simon s. 7-8.

[16] Ktso A. M. Ampère et J. J. Ampère: "Corresp. et souvenirs", recueillis par H. C. (Paris 1875) T. I. siv. 137.

[17] Kuten tunnettu oli Mériméellä erityinen taipumus kieliin, ja puhui hän sanomattoman vapaasti englantia, espanjaa (eri murteitakin), itaaliaa, latinaa ja kreikkaa, vanhemmiten myöskin venäjän kieltä; saksaa hän ainakin luki ja kai jollakin tavoin puhuikin, mutta kuinka sujuvasti tämä häneltä kävi, sitä en voi varmasti sanoa. Hänen taitoaan kreikan kielessä todistakoon seuraava Loménien lausunto: "comme il abandonna jamais cette étude, il devint un helléniste de première force, aussi familier avec le grec ancien qu'avec le grec moderne, qui'l parlait avec une rare facilité". — Kun Beyle (Stendhal), Mériméen hyvä ystävä, kerran tapasi toverinsa kielentutkimuksiin vaipuneena, sanoi hän leikillisesti: "nyt ei enää ole aikaa takoa aseita, sillä nyt alkaa taistelu", johon Mériméen kerrotaan rauhallisesti vastanneen: "Senpä tähden minä en taokkaan, vaan ainoastaan terästän".

[18] Portraits historiques et littéraires s. 166.

[19] Portraits hist. et litt. S. 166.

[20] Katso Mme Ancelot, Les salons de Paris, 2:e éd.

[21] — — "non seulement tout ce que Paris avait de plus intéressant, mais aussi les célébrités de toutes les capitales de l'Europe qui se donnaient rendez-vous aux matinées du mercredi et aux soirées du vendredi de la rue du Bac". — Katso O'Meara: Un salon à Paris (1889) s. 101.

[22] O'Meara: Un salon s. 51. — Mary, rva Clarken tytär, meni äitinsä kuoleman jälkeen (k. 1816) noin 57 vuotiaana naimisiin tunnetun orientalistin Jules Mohl'in kanssa.

[23] Racine et Shakespeare par Stendhall VIII + 104 Paris 1823. Yksin vastustajainkin (Journal des Savants) täytyi myöntää, että "avec beaucoup d'esprit et de grâce défend l'auteur ici une cause qui nous ne semble pas bonne".

[24] Vastaukseksi tähän julkaistiin anonyymisesti (Villemain?) eräs nykyään kerrassaan unhotuksiin joutunut teos: "Essai sur la littérature romantique" (Paris 1825, 296 siv.), joka on sangen merkillinen tuote eikä suinkaan nykyistä kohtaloansa ansaitse. Tekijä käsittelee kirjansa viidessä luvussa seuraavia kysymyksiä: 1) kirjallisuuden suhteesta sivistykseen, 2) vanhanajan yhteiskunnasta ja kirjallisuudesta, 3) nykyiskansain kulttuurista, 4) Romanttisen kirjallisuuden edustajista [Ossian, Skandinaavian skaldit, Ranskan kirjailijat keskiajalla, sekä Ariosto, Tasso, Shakespeare, Calderon, Milton, Klopstock, Schiller, Goethe, Byron, Scott], 5) Romanttisen kirjallisuuden erikoisominaisuudet. — Kuten näkyy, on sanalla romanttinen tässä sangen laaja merkitys. Merkillinen on teos myöskin siinä suhteessa, että tässä ensi kerran julistetaan kirjallisuuden pitävän olla yhteiskunnan kuvastimen. "La littérature est l'expression de la société, et les peuples modernes ont un caractère particulier qui n'est point de celui des anciens, ergo doivent leurs littératures être différentes comme leurs moeurs. Le romantisme est ainsi la littérature propre aux nations modernes". Niinikään puolustettiin tässä Chateaubriandin mielipidettä, jonka mukaan kristinusko oli romanttiselle suunnalle luonteenomaista. "Kristinusko on uuden ajan tärkein ilmiö ja nykyajan yhteiskuntain johtava aate. Jos romanttisen kirjallisuuden siis mieli uskollisesti kuvastaa Euroopan nykyistä kulttuuria, täytyy kristillisyyden olla sen perustavana aatteena". Klassikkoja, etenkin kreikkalaisia, ei suinkaan tahdota kerrassaan hyljätä; niitäkin on tutkittava, että opittaisiin käsittämään luontoa. Mitä on romantismi? Alkuperäisyyttä, luontoa, totuutta ja — vapautta.

[25] Katso A. M. Ampère et J. J. Ampère: Correspondance et souvenirs. Paris 1875 T. I, siv. 268.

[26] Ja lentokirjasia ilmestyi heiltä kuin sieniä sateen jälkeen; mainittakoon vain:

Le classique et le romantique p. Baour-Lormian, Paris 1825.
Encore un mot p. Le Même. P. 1825.
Les classiques vengés p. M. de Latouche.
Epître à M. Chateaubriand p. Le Même.
La Parnasse moderne (anonyme).
Le temple du Romantisme p. Hyacinthe Morel. Paris, 1825.
La conversion d'un romantique p. M. Jouy.

[27] Manzoni oli jo julkaissut molemmat etevät näytelmänsä Carmagnola'n ja Adelchin sekä sitä paitse kirjeensä ["ajan ja paikan yhtäjaksoisuudesta draamassa">[, jotka Il giornale arcadico katsoi niin vahingolliseksi tositaiteelle.

[28] Séb. Mercier: Essai sur l'art dramatique.

[29] Le théâtre de M. le comte de Gain-Montaignac. Paris, 1820.

[30] Eckermann, Gespräche mit Goethe, 4:e Auflage T II s. 106.

[31] Goetz v. Berlichingen'istä löytyi käännös jo v:lta 1795; uudelleen käännettynä ilmestyi se Stapfer'in, Cavagnac'in ja Margueré'n toimittamassa käännössarjassa "Oeuvres dramatiques de Goethe, I-IV vol. Paris, 1821-24".

[32] Katso esim. Eckermann, Gespräche mit Goethe T. III s. 109.

[33] Ibidem, T. III s.'209.

[34] Th. Süpfle: Geschiehte des deutschen Kultureinflusses auf Frankreich T. II, A. siv. 124.

[35] Gespräche mit Goethe, T. III, s. 112.

[36] Sen näemme Eckermannin päiväkirjasta (T. III, siv. 114) ja Ampéren kirjeistä isälleen, jolle hän m.m. kirjoittaa Weimarista, että "Goethe ihailee suuresti globelaisia ja varsinkin Clara Gazul'ia" (Katso A. M. Ampère et J. J. Ampère, Correspondance et souvenirs T. I, s. 442).

[37] Tourneux kertoo, että kuuluisa kuvanveistäjä itse muka vei tämän 57 medaljonkikuvaa käsittävän kokoelman Goethelle silloin kun hän elokuussa 1829 matkusti Weimariin runoilijavanhuksen rintakuvaa valmistamaan. Tässä on Tourneux kuitenkin erehtynyt, sillä Eckermannin päiväkirjasta (T. II, s. 132) näemme, että David lähetti lupaamansa kuvat ja kirjat Pariisista käsin vasta maaliskuussa 1830. — Mériméestä sanoo samainen Eckermann: "Besonders erwartungsvoll war ich auf Mérimée; der Kopf erschien so kräftig und verwegen wie sein Talent, und Goethe bemerkte, dass er etwas Humoristisches habe".

[38] Ehkä tahtoi Mérimée tässäkin suhteessa noudattaa Scottin esimerkkiä; tämä näet oli julkaissut kaikki Waverley-novellinsa anonyymisesti, ja juuri sen kautta oli hänen kuuluisuutensa niin äkkiä kasvanut.

[39] Tällä muotokuvalla, jonka on tehnyt Mériméen ystävä Étienne Delécluze ja joka esittää kirjailijaa itseään espanjalaisessa mantiljassa, oli ainoastaan osa painosta varustettuna. Kuva löytyy muuten sekä Tourneux'n usein mainitussa teoksessa että Poulet-Malassis'n toimittamassa vihossa "P. Mérimée tour à tour en homme et en femme" (Paris 1876), missä näemme hänet pyöreäposkisena naisena, jolla espanjalaisen tavan mukaan on huntu pään yli, helmivyö kaulassa ja röijy melkolailla rinnalta auki.

[40] Vuosina 1820-25 ilmestyi Ladvocat'n kustannuksella Pariisissa sarja käännöksiä ulkomaisesta kirjallisuudesta nimellä "Chefs d'oeuvre des théâtres étrangers, traduits en français par une société de gens des lettres".

[41] Loménie, Discours de réception, 8 janvier 1874.

[42] Katso Globe 4 p. kesäk. 1825. — Paitse tätä Ampèren kirjoitusta sisälsi Globe (18/625) myöskin erään toisen ylistelevän arvostelun Clara Gazul'ista. Sen kirjoittaja oli "eräs tilaaja" ja lausuu hän m.m. seuraavaa: "Voici un jeune écrivain assez hardi pour lever, le premier, l'étendard de l'indépendance dramatique en France. — Ici j'ai vu, pour la première fois, les hommes de notre temps parler comme ils parlent et agir comme ils agissent. — — Ce qui est absolument nouveau, ce sont les traits de vérité qui déposent à chaque instant de la sincérite et de la passion. — — L'auteur est, avec Walter Scott, l'écrivain moderne le plus éminemment vrai". — Kirjoittaja ei sano kuuluvansa mihinkään puolueeseen ja kehuu erittäin kappaletta "Les espagnols en Danemarck", jonka kautta hän katsoo totuuden astuneen draamaan samoin kuin Scott on sen tuonut romaaniin. Lie Scott auttanut tekijää muodon löytämisessä, mutta sisällys se on läpeensä itsenäistä, lopettaa tuntematon arvostelija.

[43] Journal des Savans, kesäk. 1825. siv. 380.

[44] Medan-iltamiksi (Les soirées de Medan) kutsutaan niitä yksityisiä kokouksia, joita realismin kuuluisin edustaja Zola noin kymmenkunta vuotta sitten piti nuorten hengenheimolaistensa kanssa asunnossaan Medan'in pienessä kaupungissa lähellä Pariisia.

[45] Mitä näissä kokouksissa oikeastaan tehtiin, sitä on vaikea parilla sanalla sanoa. Maxime du Camp kertoo, että "il n'est question d'art, de philosophie, d'histoire, de poésie qui ne soit agitée dans le Cénacle", ja että hän kysymykseensä, mitä siellä ylipäänsä tehdään, sai Gautier'lta vastaukseksi: "(on s'occupe) de tout, mais je ne sais guère ce que l'on disait, parce que tout le monde parlait à la fois". [Théophile Gautier, Paris 1890, s. 361]. Paul de Musset taas tietää, että niissä "le temps se passait en lectures et en conversations littéraires dans lesquelles tout le monde paraissait être du même avis, bien qu'au fond il n'en fut pas toujours ainsi"… Myöskin oli Cénaclelaisten tapa tehdä "promenades du soir, où l'on allait voir le soleil se coucher, ou regarder le vieux Paris du haut des tours de Notre-Dame". [Biographie d'Alfred de Musset, s. 71].

[46] Katso Maxime du Camp: Théophile Gautier, Paris 1890, siv. 38-39.

[47] Ainakin oli se Mérimée, joka Hugon toi mukanaan rva Clarken salonkiin (V. Hugo raconté, Paris 1885, T. II. s. 239).

[48] Katso V. Hugo: Histoire d'un crime, T. II Paris 1884, sivut 24-25 sekä 41-42. ("M. Mérimée était naturellement vil … ce plat écrivain de talent. — — Je quittais cet honnête et courageux homme; je vis venir à moi tout le contraire, M. Mérimée, etc.")

[49] Hugo oli v. 1862 pitänyt Belgiassa erään puheen, jonka Mérimée oli lukenut sanomalehdissä: "Quel dommage — kirjoittaa hän tämän johdosta 'tuntemattomalle' — que ce garçon qui a de si belles images à sa disposition, n'ait pas l'ombre de bon sens, ni la pudeur de se retenir de dire des platitudes indignes d'un honnête homme!… Il n'y a ni fond, ni solidité, ni sens commun; c'est un homme qui se grise de ses paroles et qui ne prend plus la peine de penser". (Lettres à une Inconnue T. II. s. 201-202). Useissa muissakin kirjeissä lausuu Mérimée samanlaisia ajatuksia Hugosta.

[50] Victor Hugo raconté T. II. s. 238 (Paris 1885).

[51] Tavallinen seuraleikki yhteisissä illanvietoissa oli tähän aikaan anagrammein sommitteleminen. Hugo, joka Mériméen tyyliä piti mallikelpoisena, teki hänen molemmista nimistänsä anagrammin "Première prose", joka saavutti kaikkien läsnäolevain tunnustuksen.

[52] Tätä lausetta on myöhemmin usein käytetty, mutta kaikille näyttää sen alkuperäinen käyttäjä olevan tuntematon. Mirecourt panee lauseen Guizot'n suuhun (Les Contemporains T. 74, s. 35); Tourneux, joka sitä vähän muuttelee, sanoo Gust. Planchen sitä ensi kerran käyttäneen, j.n.e. Asian oikea laita on kuitenkin se, että mainittu kohta tavataan Globe-lehdessä maaliskuun 3 p:nä v. 1829. Kirjoituksen alla on nimimerkki C. M, joka ei voi tarkoittaa muuta kuin lehden teaatteriarvostelijaa Charles Magnin'ia. — Vertaus on muuten nähtävästi saanut alkunsa Horace Vernet'n "Mazeppa" nimisestä taulusta, joka oli näytteillä salongissa v. 1825 ja johon aihe oli saatu Byronin samannimisestä teoksesta.

[53] Näihin aikoihin ilmestyivät näet Fauriel'in suorasanaiset ja Lemercier'n runopukuiset käännökset uuskreikkalaisesta kansanrunoudesta, sitä paitse käännökset Ossian-lauluista ja Cid-romansseista, rva Belloc'in kääntämä kokoelma servialaisia kansanlauluja y.m.

[54] Epäilemättä sai hän suullisia tiedonantoja myöskin orpanaltaan Fulgence Fresnel'iltä, joka oli etevä orientalisti ja matkojensa kautta tunsi nämä seudut hyvinkin tarkkaan.

[55] Teoksen nimilehdellä luettiin sitäpaitse: à Paris et à Strassbourg, chez Levrault 1827, avec le Portrait lithographie d'Hyacinthe Maglanovich (XII + 257). En ole ollut tilaisuudessa näkemään tätä alkuperäistä painosta enkä siis myöskään siihen liitettyä kuvaa, mutta M. Tourneux vakuuttaa, että "il serait inutile de lui chercher une ressemblance avec Mérimée, même en cachant du doigt le bonnet fourré et les formidables moustaches du barde morlaque". (M. Tourneux, siv. 22).

[56] Byron pienessä kertomuksessaan "The wampire" ja E. T. A. Hoffmann kokoelmassaan "Elixire des Teufels" y.m. — Hoffmann'in teokset käännettiin ranskankielelle vasta vuosina 1829-33 (Oeuvres Complètes de E. T. A. Hoffmann), niin ettei Mérimée vielä silloin niistä mitään vaikutusta voinut saada.

[57] Katso: La Guzla, avertissement, 2:e édition 1840. — Loménie vakuuttaa, että "tous les amateurs de poésie populaire en France et en Europe y furent trompés". (Discours s. 21). Sitä todistanee sekin seikka, että osa Guzlan lauluja käännettiin myöskin englanninkielelle. Tamisier näet tietää kertoa, että kokoelma "fut mis en vers anglais par une femme enthousiaste, veuve d'un poète célèbre, Shelley". (M. Tamisier, Pr. Mérimée. Marseille 1875, siv. 11).

[58] Journal des Savans, 1829 s. 126.

[59] Katso: Globe 29 p. syysk. 1827.

[60] "Ce qui diminue le mérite de Goethe à deviner l'auteur de la Guzla, c'est que je lui en ai adressé un exemplaire avec signature et paraphe, par un Russe qui passait par Weimar. Il s'est donné les gants de la découverte afin de paraître encore plus malin". (Loménie, Discours, s. 23. — Vertaa myöskin G. Brandes, Den romant. Skole i Frankrig, siv. 399).

[61] Jotenkin jyrkän tuomion koko romanttisesta suunnasta antaa Goethe erään kerran Eckermannin kanssa keskustellessaan, mutta arvatenkin ovat saksalaiset romanttikot hänellä silloin olleet etupäässä silmäin edessä. "Das Classiche nenne ich das Gesunde und das Romantische das Kranke. Und da sind die Niehelungen classisch wie der Homer, denn beide sind gesund und tüchtig. Das meiste Neuere ist nicht romantisch, weil es neu, sondern weil es schwach, kränklich und krank ist, und das Alte ist nicht classisch weil es alt, sondern weil es stark, frisch und gesund ist". (Gespräche mit Goethe T II, 2 p. huhtik. 1829).

[62] Gespräche mit Goethe, T. III, s. 212-213.

[63] Niille, jotka sitä mahdollisesti eivät tunne, tahdon tässä antaa siitä lyhyen selonteon.

Ihmiskunnan kehitys jakaupi — sanoo Hugo — kolmeen aikakauteen, jonka ensimmäistä (paimentolaista) astetta runoudessa vastaa genesis- eli oodilaulut s.o. Piplia korkeine veisuineen; toista (antiikia) sankarirunoelmat s.o. Homeeros, ja kolmatta (nykyaikaa) draama, jonka etevin edustaja on Shakespeare. Oli tosin antiikillakin draamassa, mutta se oli vain siemen, josta oikea taide oli itävä. Ja se puhkesi kukkaansa vasta kristinuskon aikana, sillä kristinusko laajensi ihmisen sielunelämää uusilla tunteilla, nim. alakuloisuudella, johon mietiskely yhtyi. Runouskin rupesi nyt elämää toisilla silmillä tutkimaan, keksi siellä irvistelevän rumuuden rehentelemässä ihanuuden rinnalla, näki varjot valon sivulla ja ymmärsi ne Luojan luomiksi välttämättömyyksiksi. Ja kun se nyt kävi elämää kuvaamaan, kuvasi se rumankin, sillä se tahtoi kuvata totuutta. Näin on irvistelevä groteskimaisuus saanut sijan runoudessa ja rikastuttanut entisiä tyyppejä (Ariosto, Cervantes, Rabelais). Täyteen hedelmäänsä kypsyi rikastunut runous vasta Shakespearessä, jossa yhtyi ylevyys ja irvistely, julmuus ja leikillisyys, huvi- ja murhenäytelmä nykyaikaiseksi draamaksi. Ja draama se on "la poésie complète". Hugo ei tahdo kaikkia Aristoteleen yhteyksiä vastaan sotia: hän tahtoo vain kumota säännöt ajan ja paikan yhteyksistä, jotta toiminta voisi olla sitä yhtenäisempi. Nero ei saa huolia säännöistä, vaan säännöt ovat tehtävät nerojen mukaan. Draaman tulee olla "un miroir de concentration", ja historiallisen draaman tulee keskittyneessä muodossa tarjota sitä, mikä on kuvattavalle ajalle luonteenomaista, tunnusmerkillistä. Paikallisväritys pitää käydä esille joka sanasta ja piirteestä, niin että historialliset henkilöt puhuvat aikansa näkökannan puhetavan mukaan. Lopuksi koettaa Hugo puolustaa runomittaa uudenkin draaman muotona, vaikka hän ei oikein näytä saavan itseäänkään vakuutetuksi väitteensä oikeudesta, koskapahan hän puolustuksensa seuraavin sanoin päättää: "Au reste, que le drame soit écrit en prose, qu'il soit écrit en vers, qu'il soit écrit en vers et en prose, ce n'est là qu'une question secondaire. Le rang d'un ouvrage doit se fixer, non d'après sa forme, mais d'après sa valeur intrin sèque".

[64] Ja olikinhan Manzoni jo vuosia ennen kirjoittanut samoista asioista, hyljäten hänkin ajan ja paikan yhteydet toiminnan hyväksi. Yksin taiteen tarkoituksenkin hän määritteli samoin kuin Hugo: "taideteoksen tarkoitus on aina luonnon kuvaaminen, mutta sen tulee antaa lyhyesti ja keskittyneesti se, mikä luonnossa käy hitaasti ja asteittain".

[65] Globe, joulukuulla 1827.

[66] Ibidem, 28 p. tammikuuta v. 1828.

[67] J. Froissart, Chroniques 2 vol.; kuului kokoelmaan "Collection des Chroniques nationales", joka alkoi ilmestyä v. 1825.

[68] Nämä ystävät, joille Mérimée teoksensa käsikirjoituksena luki, olivat tri Edwards, parooni de Mareste ja kasveintutkija Victor Jacquemont (L'amateur d'autographes, v. 1875, s. 52). — Beyle, jonka kanssa Mérimée muuten paljo seurusteli näihin aikoihin niinkuin myöhemminkin, ei tässä tilaisuudessa näytä olleen läsnä. (Stendhal: Corresp. inédite, Paris 1855, T II s. 79).

[69] Samanlaisia kapinoita tapahtui melkein yksin ajoin Flanderissa, Englannissa ja Pohjois-Saksassa.

[70] Claran ja runoilijan välillä tapahtuu siinä m.m. seuraava keskustelu:

Le Poète: Et les unités?

Clara: Ma foi! Je ne sais pas ce qu'il en est. Je ne vais pas m'informer, pour juger d'une pièce, si l'événement se passe dans vingt-quatre heures, et si les personnages viennent tous dans le même lieu, les uns comploter leur conspiration, les autres se faire assassiner, les autres se poignarder sur le corps mort, comme cela se pratique de l'autre côté des Pyrénées. — — — —

Le Poète: à la bonne heure, si c'étaient des gens morts depuis quatre cents ans au moins.

Clara: Et s'ils n'étaient morts que depuis trois cents cinquante ans, est-ce que la comédie ne pourrait pas être bonne?

Le Poète: C'est difficile.

Clara: Alors elle deviendra bonne avec le temps! etc.

[71] La Famille Carvajal, (1828) Préface, s. III.

[72] Että Jacquerie todella ei saavuttanut samaa suosiota kuin Clara Gazul, sitä osottaa m.m. se kohta Charles Magnin'in kirjoittamassa arvostelussa Mériméen v. 1829 ilmestyneestä romaanista "Chronique du temps de Charles IX", missä hän sanoo: "Luulimme Mériméestä jo tulevan uuden draaman luojan. Clara Gazul'in näytelmäkappaleet olivat tosin vain harjoitelmia, mutta tavattoman eteviä; ja senpä vuoksi näytti siltä kuin antaisi tekijä seuraavalla kerralla täydellisen mestariteoksen. La Jacquerie oli kuitenkin omiansa odotuksia pettämään… Toiset jatkoivat hänen vakoansa paremmalla menestyksellä j.n.e." (Globe, huhtikuun 25 p. 1829).

[73] Stendhal: Correspondance inédite, Paris 1855, T II s. 79.

[74] Le Constitutionnel, 1 p. tammikuuta 1825.

[75] Kirja ilmestyi ilman Mériméen nimeä Alex. Mesnier'n kustannuksella ja käsitti XV + 383 sivua. Lukiko Mérimée sen käsikirjoituksena taas pienelle ystäväpiirilleen, sitä on voi varmasti sanoa. Arvatenkin hän sen kuitenkin teki, sillä Jacquerien huononpuolinen menestys teki hänet jotenkin araksi. Ja että hän nyt kysyi Beylenkin mielipidettä asiassa, sitä osottaa eräs kohta Beylen v. 1829 kirjoittamassa kirjeessä Mériméelle, joka oli pyytänyt saada alistaa teoksensa tämän ystävänsä arvosteltavaksi. "… Si vous voulez manger 1000 francs sans délai, lisez-moi votre roman; car, comme Courier, je ne puis juger sur le manuscrit. Je l'entendrai avec plaisir, de sept heures du soir a minuit en deux ou trois séances… S'il n'est pas supérieur à la Jacquerie, vous tombez". [Katso Corresp. inédite de Stendhal. T. II siv. 80.]

[76] J. des Savans, huhtik. v. 1829.

[77] Globe, huhtikuun 25 p. 1829.

[78] Globe 30 p. toukokuuta v. 1829.

[79] Corresp. inédite, T. II joulukuun 26 p. 1829.

[80] Eckermann, Gespräche mit Goethe T. III, s. 112.

[81] Tourneux kertoo näet (siv. 44), että "Mérimée uhrasi maalaus- ja piirustustaiteille kaiken loma-aikansa, mikä vain jäi yli opinnoilta lakitieteen ja vanhojen sekä uusien kielten aloilla, joita hän sittemmin tunsikin niin täydellisesti ja sujuvasti".

[82] Jo Cromvellia luettaessa oli suuri joukko Hugon tuttavia ollut läsnä arvostelemassa. Kun sitten eräänä heinäkuun iltana v. 1829 Marion de Lorme (silloin oli sillä nimenä Un duel sous Richelieu) samalla tapaa julkiluettiin, nähtiin tekijän luona kaunis seurue ajan kirjallisinta ja taiteellisinta yleisöä: Balzac, Delacroix, Alfr. de Musset, Alex. Dumas, Alfr. de Vigny, Sainte-Beuve, Villemain, Mérimée, A. ja E. Bertin. Louis Boulanger, Fr. Soulié, Taylor, Soumet, Em. ja A. Deschamps, veljekset Devéria, Ch. Magnin, rva Tastu y.m. — Kaikki läsnäolevat kiittivät kappaletta kummastellen, että Hugo oli osannut mukautua näyttämön vaatimusten jälkeen. Mérimée oli ainoa, joka toisten poistuessa jäi Hugota puhuttelemaan lausuakseen mielipiteensä kappaleesta. Näytelmän lopussa oli hänen mielestään erehdys: Didier on luonnottoman julma, ellei hän viime hetkessä helly Marion'in rukouksista, sanoi hän. — Hugo ei silloin myöntänyt ystävänsä muistutusta oikeaksi. Vasta sitten kun Marion'in esittäjätär, kuuluisa rva Dorval, harjoiteltaessa oli tehnyt saman muistutuksen, taipui hän seuraamaan Mériméen neuvoa. (Katso V. Hugo raconté sivv. 259 ja 317).

Painamattomien teosten julkilukeminen ystäväpiirissä oli muuten tähän aikaan hyvin tavallista. Ja useimmissa tällaisissa tiloissa näyttää Mérimée olleen läsnä, seikka, joka tavallaan todistaa häntä pidetyn hyvänä arvostelijana. Niinpä tapaamme hänet 24 p. jouluk. 1829 Alfred de Musset'n luona, jota Mérimée suuresti ihaili, kuuntelemassa tämän espanjalaisia kertoelmia, "Contes d'Espagne". (— Paul de Musset: Biograph. d'Alfred Musset, siv. 88.)

[83] Ampèren kautta oli Mérimée rva Récamier'n salonkiin tullut. Ampère oli nimittäin silmittömästi ihastunut talon rouvaan ja samoin kuin Petrarca kuolemaansa saakka pysyi uskollisena saavuttamattomalle Lauralleen, samoin Ampèrekin ihanteelleen rva Récamier'lle, jonka kanssa hän ylläpiti kirjeenvaihtoakin viimemainitun kuolemaan asti (katso: Corresp. inédite). Mérimée ei koskaan oikein voinut käsittää toverinsa tunteita tässä suhteessa. "Cela est bon pour Ampère… Moi, pas si bête!" oli hänen tapansa sanoa. (Katso: Cuvillier-Fleyry: Posthumes et revenants, Paris 1879, taikka Journal des Débats, heinäk. 1875).

Ajatuksensa rva Récamier'stä on Mérimée vanhempana lausunut sangen avomielisesti eräässä 30 p. toukok. 1862 rva Senior'ille osotetussa kirjeessä, missä tuo kuuluisa nainen saa kuulla ankaroita totuuksia. Mistä Mérimée myöhemmin oli suuttunut häneen, on vaikea sanoa, mutta arvattavasti oli sekin siihen vaikuttanut, että rva Récamier kerrassaan valloitti häneltä yhden hänen parhaimmista ystävistään, nimittäin Ampèren. "Un de mes amis très intimes — sanoo hän vasta mainitsemassani kirjeessä — a été amoureux d'elle très violemment. C'était un homme d'un caractère très passionné, très capricieux, très original. Petit à petit, elle l'a façonné de telle manière, qu'il est devenu doux, poli, bénin, et médiocre comme tout le monde. Chose singulière, elle a détruit le coeur en lui. Lorsqu'elle est morte, il m'a semblé qu'il en éprouvait une sorte de soulagement". — Comte d'Haussonville: Prosper Mérimée & Hugh Elliot, Paris 1888, siv. 124.

[84] Siellä kävijöinä mainitaan m.m.: Barante, Alex. de Toqueville, Briffaut, de Loménie, Pasquier, Noailles'n herttua ja hänen kälynsä kreivitär de Noailles, Beaumont, Montalembert, Quinet, Lerminier, Chateaubriand, Sainte-Beuve y.m.

[85] V. 1829 lokak. 20 p. päivätyssä kirjeessään rva Récamier'lle sanoo hän näet m.m.: "Je vais écrire à Mérimée pour l'affaire dont vous me parlez. Merci de l'intérêt que vous prenez à mes amis etc." [Correspondance et souvenirs, T. 1.]

[86] Mériméen vastaus löytyy kokonaisuudessaan julkaistuna teoksessa: "Mme Récamier et les amis de sa jeunesse" (anonyme).

Ehkä vaikutti tähän Mériméen tekoon jossakin määrin Hugon miehekäs käytös muutamaa kuukautta ennen. Tämä näet hylkäsi vanhoillisen pääministerin de la Bourdonnaye'n "parooni Victor Hugolle" tarjoaman vuotuisen eläkkeen (4,000 fr.), jolla vallankumousta pelkäävä hallitus koetti sitoa suun nuorelta runoilijalta.

[87] … Mme Récamier me demande si, par mon entreprise etc. Voyez ce que vous pouvez faire. Vous savez qu'elle a un certaine influence dans un certain monde. J'ai dit qu'il était impossible d'avoir une loge. Alors elle m'a demandé s'il était possible d'avoir deux bonnets d'évêque. Où la vertu va-t-elle se nicher. Tout à vous. Mérimée. (Victor Hugo raconté T II, s. 277).

[88] Ilmestyi yht'aikaa myöskin kokoelmassa "Bibliothèque des Feuilletons" T V.

[89] Ilmestyi myöskin samaan aikaan Constitutionnel'in julkaisemassa valikoimassa: Bibliothèque choisie du Constitutionnel.

[90] Kaikki nämä kertomukset ja näytelmät ilmestyivät yksitellen aikakauskirjoissa, useimmat Revue de Paris'ssa. Vasta 1832 kokosi Mérimée ne yhteen ja julkaisi nimellä Mosaïque, jonka menestyksestä myöhemmin on oleva puhe.

[91] Tämä sangen merkillinen "premieeri" on erittäin seikkaperäisesti kuvattu kirjoissa V. Hugo raconté. T II, siv. 266-297, ja Th. Gautier "Histoire du romantisme".

[92] Tämä mustasukkainen aviomies sattui pahaksi onneksi olemaan Pariisin kuuluisimpia kaksintaistelijoita. Mérimée ei kuitenkaan säikähtänyt, vaan suostui muitta mutkitta antamaan aseilla hyvitystä. Taistelukentälle kuljettaessa kerrotaan hänen sanoneen sekuntanteilleen: "Ellen minä nyt kaadu, niin on tästä kaksintaistelusta minulle ainakin jotain hyötyä. Tarkastakaahan te minun kasvojani ja ryhtiäni taistelun aikana, niin tutkin minä tunteitani ja vaikutuksiani; jos pelastua, kerron kaikki parhaillaan tekeillä olevassa romaanissani". Aseita sovitulla paikalla valikoidessa kysyi loukattu aviomies Mériméeltä ylenkatseellisesti: Kumpaanko käsivarteen haluatte mieluummin tulla haavoitetuksi? — Vasempaan, jos se teille on yhdentekevää, sanotaan Mériméen rauhallisesti vastanneen. Ja vasempaa kättänsä hän todellakin siteessä kantoi ilmestyessään tämän jälkeen tovereinsa pariin ja tuttuihin perheisiin. Kaikkien uteliaihin kysymyksiin taistelun syistä, vastasi hän aina: "Je me suis battu avec quelqu'un qui n'aimait pas ma prose". Ja olikinhan tämä vastaus tavallaan oikea. [E. Wallis: Napoleon III och det andra kejsardömet, Stockholm 1882, s. 199; Comte d'Haussonville: Pr. Mérimée s. 16-17.]

[93] Katso Lettres à une Inconnue 12:e édit. T I siv. 20.

[94] Comte d'Haussonville, siv. 48.

[95] Léonor Mérimée puuhasi tähän aikaan toista painosta teoksestaan "De la peinture à l'huile". — Kirje, joka on osotettu maalaajan hyvälle ystävälle F. X. Fabrelle, säilytetään Montpellier'n yleisessä kirjastossa.

[96] Kirje on nähtävästi kirjoitettu Mériméen koulutoverille Paul Stapfer'ille ja löytyy se tämän teoksessa "Etudes sur la littérature française moderne", Paris 1881, ss. 322-23.

[97] Lettre de Madrid. kokoelmassa Mosaïque (Paris 1888) s. 259.

[98] R. Colomb esipuheessaan Beylen romaaniin "Armance" (Paris 1877) siv. L.

[99] "La France littéraire" nimisessä aikakausikirjassa annetaan hänelle arvonimet "chef de bureau du secrétariat de la marine, secrétaire perpétuel de l'École royale des Beaux-arts et Membre adjoint de la Société d'encouragement". Nähtävästi on arvoisa lehti tässä sekoittanut isän ja pojan, sillä molemmat jälkimäiset arvonimet kuuluvat vanhemmalle Mériméelle. Ylipäätään näyttää samaisella lehdellä olleen vaikea erottaa heitä toisistaan, sillä eräässä toisessa kohden kutsuu se isää nimellä "maître des requêtes", vaikka tämä arvonimi olikin pojalle tuleva, hän näet kun noin kuusi viikkoa mainittua tointa hoiteli, ennenkuin vakinaisesti meriministeristön kabinetin päälliköksi nimitettiin. (Katso: La France littéraire, T VI).

[100] Nestor Roqueplan, v. 1825 perustetun Figaron päätoimittaja ja samaisen lehden purevain kaikellaisten (Nouvelles à la main) tekijä, ivasi aikoinaan kovasti näitä virkamiehiä. "Les chefs des cabinets sont des teinturiers qui se chargent de donner à l'étoffe des hommes d'État des couleurs différentes et de varier le ton de leur langage selon les circonstances. Il ne faut pas confondre le teinturier qui colore, avec l'Egérie qui conseille. L'action de l'Egérie est plus décisive". — Mérimée mainitaan sitten d'Argout'n rinnalla tuollaisena "värjärinä". (Revue anecdotique T VI siv. 25).

[101] Sainte-Beuve: Correspondance T II s. 379. — Kirje on kirjoitettu Stendhalin biograafille Alb. Collignon'ille.

[102] Globe, 2 p. huhtikuuta v. 1825.

[103] Katso Mériméen anonyymistä arvostelua Salongista v. 1839 Rev. des deux Mondes T XVIII s. 99.

[104] Kirjaston seinämaalaukset Bourbon'in palatsissa, kattomaalaus Luxembourg'issa, Apollogalleria Louvressa, maalaukset Hôtel de ville'ssä ja St. Sulpicen kirkossa y.m.

[105] Mériméen suhteesta Delacroix'han katso Tourneux, "Pr. Mérimée", s. 45-52, aikakauskirjaa "L'art, revue illustrée", Paris 1875, s. 265-71, sekä Eug. Delacroix, Lettres T II sivut 67, 237.

[106] J. Meyer, Geschichte der französischen Malerei seit 1789; Leipzig 1867, s. 207.

[107] Arsène Houssaye: Confessions T II, s. 20.

[108] "L'un, comme Calderon et comme Mérimée,
Incruste un plomb brûlant sur la réalité,
Découpe à son flambeau la silhouette humaine
En emporte le moule, et jette sur la scène
Le plâtre de la vie avec sa nudité.
Pas un coup de ciseau sur la sombre effigie.
Rien qu'un masque d'airain tel que Dieu l'a fondu
Cherchez vous la morale et la philosophie?
Rêvez, si vous voulez. — Voilà ce qu'il a vu".

[A. Musset: Premières poésies s. 231-32.]

[109] P. de Musset, Biogr. d'Alfr. de Musset siv. 106.

[110] Ibidem, siv. 309.

[111] L'amateur d'autographes T XIII siv. 138.

[112] L'oeuvre de David d'Angers p. H. Jouir, Paris 1867, T. I, s. 305

[113] Mme Ancelot, Les salons de Paris, 2:e édit. 1858 siv. 62-63.

[114] Sen hän itsekin sanoo: "Mes amis m'ont dit bien souvent que je ne prenais pas assez de soin pour montrer ce qu'il peut y avoir de bon dans ma nature, mais je ne me suis jamais soucié que de l'opinion de quelques personnes". — Kirje, joka on kirjoitettu rva du Parquet'lle, löytyy painettuna kreivi d'Haussonvillen teoksessa "Prosper Mérimée", siv. 22.

[115] Katso m.m. kreivi d'Haussonvillen teosta (s. 20), missä hän erityisesti huomauttaakin, että Mériméen esiytyminen "au premier abord, excitait peu de sympathie et de bienveillance".

Gust. Planche taas kirjoittaa hänestä seuraavasti: "Ceux qui le connaissent familièrement n'ont jamais vu en lui qu'un homme très simple, d'une instruction solide, lisant facilement l'italien et le grec moderne, parlant avec une pureté remarquable l'anglais et l'espagnol, préférant volontiers entre tous les livres les relations de voyages. Et c'est ce qui explique l'ubiquité de son esprit; car il n'a jamais vu dans sa vie que l'Angleterre et l'Espagne." (Revue des deux Mondes, 1 p. syysk. 1832).

[116] Esim. Federigo aikakauskirjassa Les annales romantiques jo v. 1829. — G. Planche tietää myöskin kertoa eräästä lyhyestä tutkimuksesta, joka käsitteli Byron'ia. "Il faut ajouter à la liste précédente — sanoo hän lueteltuaan Mériméen teokset vuoteen 1832 — quelques pages sur lord Byron, remarquables par un goût sûr, et où, pour la première, fois, le vrai caractère de don Juan et de Child Harold est nettement défini; avant Mérimée, personne, que je sache, n'avait trouvé dans le double aspect de son talent, la diffusion des idées et la concision du style, la raison de son impuissance épique et dramatique". Missä tämä tutkimus on ollut painettuna, sitä en tiedä; eikä siitä mainitse mitään Tourneux'kaan, joka muuten on koettanut antaa tarkan luettelon Mériméen teoksista. Planche on myöskin tietävinään, että kirjailijallamme olisi ollut valmiina näytelmän käsikirjoitus nimeltä "Cromwell", joka oikeastaan muka oli vanhempi Clara Gazul'ia vaikk'ei se ole koskaan julkisuuteen tullut. (Revue des deux Mondes T. VII. s. 690). Tästä seikasta en ole missään muualla löytänyt sanaakaan, niin että juttu jää hämäräperäisyyteensä.

[117] Revue des deux Mondes T. VII, siv. 588.

[118] Revue de Paris, elokuulla v. 1833.

[119] Revue des deux Mondes v. 1833 siv. 710-717.

[120] "Le Temps", 31 octobre 1833.

[121] Kertomus ilmestyi ensin Revue des deux Mondes'ssa 15 p. elok. v. 1834, sittemmin v. 1837 Dodécation ou le Livre de Douze'ssa T. II ja v. 1841 Colomban ja Vénus d'Ille'n kanssa yhdessä.

[122] Chronique de Paris, 6 p. syysk. ja 29 p. marraskuuta v. 1835.

[123] Ranskan tieteellinen maailma osottikin antavansa näille täyden arvon kutsumalla hänet (29 p. syysk. 1837) jäseneksi siihen historialliseen yhdistykseen, joka oli saanut tehtäväkseen tutkia ja luetella Ranskan vanhat muistomerkit. Yhdistys, johon paitse Mériméetä kuuluivat kreivi de Montesquieu, Vitet, Leprévost, parooni Taylor, F. Duban ja F. N. Caristie, toimittikin luettelon 1,882:sta säilytettävästä historiallisesta muistomerkistä. Mérimée oli tämän yhdistyksen toimeliaimpia jäseniä.

[124] Ilmestyi ensin sarjassa "Tablettes historique de l'Auvergne".

[125] Voyage dans le Midi sisältää, paitse 2 kuvaa, VI + 484 siv., Voyage dans le Ouest 436 siv. ja 7 kuvaa, Voyage en Auvergne 414 siv. ja Voyage en Corse 255 siv. ja 10 litogr.

[126] Näiltä ajoilta tavataan hänen etupäässä tieteellisiä kirjoituksiansa seuraavissa aikakauskirjoissa ja sanomalehdissä: Revue de Paris, Revue des deux Mondes, Revue archéologique, Revue contemporaine, l'Artiste. Globe, Dodécation, Mémoires de la société des Antiquaires de France, L'instructions historiques, Annuaire de la Société de l'histoire de France, Moniteur universelle, Constitutionnel, Gazette des Beaux-arts y.m.

[127] Julkaistuna aikakauskirjassa "L'annuaire de la société de l'histoire de France" v. 1837.

[128] Teosta painettiin silloin vain 150 kpl.

[129] Discours, siv. 30.

[130] Katso Revue des deux Mondes 1 p. lokak. v. 1841. — Arvostelussaan mainitsee Sainte-Beuve jo, että Mérimée puuhaa täydellistä tutkimusta Caesarista. Kansallissota on hänestä muuten vaikea aine, lähteetkin näet kun ovat vaillinaisia ja epäselviä. Mérimée on kuitenkin uskaltanut siihen tarttua. "S'emparant de tous les témoignages qui leur sont échappés" kirjoittaa hän m.m., "les contrôlant réciproquement, les complétant, lorsqu'il le faut, par des inductions brèves, M. Mérimée, sans phrases, sans système, avec ce sentiment continu de la réalité et ce besoin qu'il a en tout de s'expliquer les choses comme elles se sont passées, nous a donné un récit instructif, enchainé, attachant, et qui jette, chemin faisant, la plus grande clarté sur l'ensemble de l'organisation romaine". Mainittuaan sitten, että Marius ja Sulla, teoksen pääsankarit, ovat mestarin kädellä kuvatut, jatkaa hän edelleen: "Énergie, grandeur, grossièreté, vices et bassesse, ces traits en eux de la nature romaine corrompue, sont envisagés d'un coup-d'oeil ferme et recueillis dans une parole en quelque sorte latine elle-même, sobre, positive, et qui n'ajoute rien de moderne aux choses".

[131] Kirje löytyy painettuna aikakauskirjassa "L'amateur d'Autographes" v. 1876, n;o 268.

[132] Ibidem, v. 1875, siv. 54.

[133] Kertomus ilmestyi ensin Revue des deux Mondes'ssa elokuun 15 p. v. 1837 ja myöhemmin Colomban kanssa v. 1841.

[134] Le Catalogue des Manuscrits et des autographes d'Eloi Johanneau v. 1853.

[135] Chaudes-Aïgues esipuheessa teokseensa "Les écrivains modernes de la France" (Paris 1841).

[136] Journal des Goncourt, Paris 1888, T. II. s. 11. — Renan piti rva Sand'ia todellisempana kuin Balzac'ia sen tähden, että edellinen kuvasi yleisiä intohimoja.

[137] Alfred de Vignyn Stello ilmestyi v. 1835.

[138] Kuvaukset ovat niin tosia kuin olisivat ne valokuvatut, sitä todistavat lukuisat korsikalaiset matkakertomukset vielä myöhemmiltäkin ajoilta. Vedotakseni ainoastaan erääseen, jossa kosketellaan Korsikan oloja vuonna 1852, tahdon tähän painattaa otteita tri A. Bonne'n kirjoituksesta "Les bandits corses".

"Tämä tila käy todellakin sietämättömäksi ja lieneekin jo aika miettiä keinoja ihmisten turvaamiseksi ja heidän omaisuutensa suojaamiseksi. Omaisuus ei näet ole vähemmän vaarassa kuin ihmishenkikään tuon tunnetun verikoston seurausten vuoksi ja varsinkin ryövärihalun sinne päin kääntyessä. — — Myötäänsä puhutaan murhista; milloin on joku santarmi murhattu, milloin taas joku ryöväri kaadettu, milloin on uusi veijari näköpiiriin ilmestynyt j.n.e., kas siinä korsikalaisten puheet. Ja sellaisia tapauksia on Korsikan vanha ja uusi historia täpösen täynnä. Niin kauan kun noita töitä etäältä kuulee on niillä kyllä romantillinen värityksensä, mutta kun äkkiä ojennetaan revolveri rintaa kohden ja vaaditaan rahat pois, niin on leikki kaukana". — — — (Journal des Débats, 5 p. syysk. 1852).

Yhtä julman kuvauksen antoi sekin henkilö, joka v. 1850 hallituksen puolesta lähetettiin ottamaan selkoa olivatko Korsikan olot todellakin sellaisia, miksi niitä jo usein oli kuvattu. Virallinen selonottaja ilmoittaa ryövärein luvun olevan 265 henkeä. Harvoin he yhdessä asuskelevat, mutta yksimielisiä he siltä ovat. "Toutes les lois sont brisés, l'autorité s'efface, la force publique est énervée, la justice est impuissante et la conscience publique n'ose plus espérer. — — Toute la population est armée et c'est un sujet d'étonnement pour l'étranger qui visite l'île. Pour apprécier le mal il faut l'avoir vu de près". (Katso Rapport officiel adressé à M. le ministre de l'Intérieur, 1850. Vertaa myöskin: Souvenirs de la Corse, Revue de Paris, toukok. 1841 ja Moeurs corses par Comtesse de Bradi, Revue de Paris, tammik, 1833).

[139] Revue de Paris, kesäk. 1841.

[140] Revue anecdotique T. VI, siv. 128.

[141] Avant d'entreprendre les tournées officielles il avait appris à mouler et cette pratique lui fut plus d'une fois précieuse (Tourneux, s. 53).

[142] Revue des deux Mondes T. XVIII.

[143] J. François Léonor Mérimée kuoli Pariisissa syyskuun 27 p. 1836 ja oli siis kuollessaan 79 vuotias. Hänen hyvä ystävänsä Ingres oli hänestä sitä ennen ehtinyt piirustaa muotokuvan ja vakuutetaan siitä, että siinä kauniisti esiytyi "la souriante bonhomie de l'homme qui voulait se faire une belle épitaphe en lettres d'or dans la mémoire de ses amis". Samalta kuuluisalta taiteilijalta (Ingres'ltä) sai rva Mérimée miehensä kuoleman johdosta vastaanottaa mitä sydämellisimmän kirjeen, jossa lohdutuksena m.m. mainitaan, että "onhan teillä vielä jälellä rakas poikanne, teidän oikeutettu ilonne". (L'amateur d'autographes 1876, N:o 268).

[144] Ilmestyi vasta Mériméen kuoleman jälkeen Pariisissa v. 1873 kahdessa osassa ja sisältäen lähes 300 kirjettä vuosilta 1836(7)-1870.

[145] Tarkoittaa kirjettä Madridista 25 p:ltä 1830; katso Revue de Paris'n marraskuun numeroa v:lta 1830 tai Mosaïque, Paris 1842.

[146] Mosaïque, Paris 1888, sivv. 283-86.

[147] J. J. Ampère: La Grèce, Rome et Dante, Paris 1848, sekä Une cours en Asie Mineure (Lettres à M. Sainte-Beuve).

[148] Lettres à une Inconnue T I siv. 40-51.

Turkin hallitukselta oli Mérimée todellakin saanut tuollaisen runollisen suosituskirjeen, jossa tunnusmerkkinä mainittiin, että hänellä oli "kuherruskyyhkyn suortuvat ja jalopeuran silmät". Eräässä toisessa samallaisessa suosituskirjeessä sanottiin hänen ihollaan olevan "la couleur du cheval pâle de l'Apocalypse".

Ja koska kerran on tullut puhe hänen ulkonäöstänsä tähän aikaan, voinen kai tässä yhteydessä mainita, minkälaiseksi Ch. Monselet kuvaa hänet: "Mérimée on pitkä ja solakka mies, jonka kasvoilla on kylmä ja ivallinen ilme. Silloin tällöin käyttää hän monoklia (un lorgnon). Kaikki olisikin hyvin ja Mérimée voisi kehua olevansa oikein todellisen diplomaatin näköinen, ellei hänellä olisi silmäänpistävän pitkä ja paksu nenä, komprometteeraava kuin Diderot'n jalokivet. Se on juuri sellaisen miehen nenä, joka on kirjoittanut 'La double Méprise' ja 'Les âmes du Purgatoire'. Ennen muinoin ei löytynytkään kuin yksi muu nenä, joka Mériméen nenän kanssa kykeni kilpailemaan, ja sen omistaja oli hänen ystävänsä Stendhal, jonka kanssa hänellä sitä paitse on paljo muuta yhteistä henkisessä ja kirjallisessa suhteessa". (Ch. Monselet, Le lorgnette littéraire, Paris 1857, siv. 158).

[149] Samaan suuntaan kirjoitti hän jo v. 1849 Grotiuksen historiaa arvostellessaan. "J'ai eu le bonheur, il y a quelques années, de passer trois jours aux Thermopules, et j'ai grimpé, non sans émotion, tout prosaïque que je sois, le petit tertre où périrent les derniers des trois cents". (Mélanges hist. et litt., 4:s painos, siv. 166.)

[150] Portraits historiques et littéraires, 2:nen painos, siv, 284-285 tahi Moniteur Universel 1 p. tammik. 1860. — Yhtä ylistävästi kuin tässä ei Mérimée kuitenkaan ole aina Herodotosta arvostellut. Vallan toisin piteli hän nimittäin häntä kirjoituksissaan Grotiuksen historian johdosta. Puhuttuaan Cornelius Nepoksen "romaaneista" selittää hän täydellisesti kannattavansa Grotiusta siinä, että Herodotos on Kreikan taisteluja kuvatessaan laskenut hirveästi omiaan. "Jättäkäämme Herodotolle hänen 9 runotartansa elkäämmekä hämmästykö, jos Grotius meiltä riistääkin muutamia nuoruutemme illusiooneista", sanoo hän. Ja sitten hän kritiseeraa Herodoton kertomusta Leonidaan kuolemasta ja tulee seikkaperäisiä todistuskappaleita pohtimalla siihen päätökseen, että se on kyllä ylevää, mutta — valhetta. Leonidas muka hyvin tunsi Termopyleen jo ennakolta ja kun kreikkalaisilla oli suojanaan vasemmalla läpäisemättömät louhikot, oikealla n.k. pelaskilainen kivimuuri sekä sitä paitse parhaimmat aseet ja tiedot sotatieteessä, niin oli se muka päinvastoin kummallista, että persialaiset ensinkään jaksoivat tämän solan valloittaa. Ja Leonidas teki väärin asettuessaan itse puolustamaan niin helposti puolustettavaa asemaa ja antaessaan vetelykselle tehtäväksi pitää huoli toisesta paljo vaarallisemmasta solasta. Tosin kuoli hän sankarina, mutta muuta ei hän voinut, sillä Termopyleen menetettyä ei hän kotiinsa olisi iljennyt palata. (Mélanges hist. et litt., 4:s pain. siv. 167).

[151] Katso Mélanges hist. et litt., s. 160. — Ja sitä paitse oli heillä tuo ihana Homeeros, jota Mérimée oli aina ihaillut ja jota hän vasta Kreikassa käytyään sanoo oppineensa oikein ymmärtämään. "Le peu que j'ai vu de la Grèce m'a mieux fais comprendre Homère… Tout est remarquable dans Homère. Les épithètes, si étranges traduites en français, sont d'une justesse admirable. Je me souviens qu'il appelle la mer pourpre; et jamais je n'avais compris ce mot. L'année dernière" (tämä on kirjoitettu 'tuntemattomalla' 20 p. heinäk. 1842), "j'étais dans un petit caïque sur le golfe de Lépante, allant à Delphes. Le soleil se couchait, Aussitôt qu'il eut disparu, la mer prit pour dix minutes une teinte violet foncé magnifique. Il faut pour cela l'air, la mer et le soleil de Grèce".

[152] Lettres à une Inconnue, T I, siv. 48.

[153] Lettres à une Inconnue, n:ris XVI et XVII. —- Tämä viimeinen lause ei ollut mikään mietitty tapa moittia ystävätärtä ominaisuudesta, joka lienee yhteistä kaikille englantilaisille naisille. Mériméetä pidettiin todellakin kovasti jumalattomana ja epäsiveellisenä henkilönä, jonka vuoksi jotkut akateemikot jo olivat rientäneet ilmoittamaan, etteivät he tuollaiselle Jumalan kieltäjälle ja epäsiveyden apostolille koskaan tule antamaan ääntänsä. Mérimée, joka varsinkin nuorempana mielellään tahtoi käydä kevytmielisestä elostelijasta, vaikka hän sitä tuskin koskaan oli, kärsi tästä ajattelemattomuudestaan myöhempinä aikoina tuntuvasti. Hän kertoo itse kuinka hän elokuussa v. 1842 tuli matkustaneeksi kahden kesken erään nuoren naisen kanssa postivaunuissa ja kuinka tämä, nähtyään kapsäkin kyljessä hänen nimensä, oikein pelkäsi häntä, "epäsiveellisten" novellein kirjoittajaa. Tämä suututti Mériméetä niin, että hän omien sanojensa mukaan oli pahalla tuulella kaksi kokonaista päivää. "Ce qu'il y a de singulier dans ma vie", sanoo hän tämän johdosta, "c'est qu'étant devenu un très-grand vaurien, j'ai vécu deux ans sur mon ancienne réputation, et qu'après être redevenu très-moral, je passe encore pour vaurien. En vérité, je ne crois pas l'avoir été plus de trois ans, et je l'étais, non de coeur, mais uniquement par tristesse et un peu peut-être par curiosité. Cela me nuira beaucoup, je crois, pour l'Académie; et puis aussi on me reproche de ne pas être dévot et de ne pas aller au sermon. Je me férais bien hypocrite, mais je ne sais pas m'ennyer et je n'aurais jamais la patience". (Lettre XX). Siihen oli Mérimée nimittäin liian hermostunut samoin kuin hän myöskin oli liian suorapuheinen ja itsenäinen teeskennelläkseen.

[154] "The autorship of the which (La double méprise) was objected to Mérimée when he was elected of the Academy —" (George Saintsbury, Encyclop. britannica, s. 38).

[155] Juhlallinen vastaanotto tapahtui 25 p. marrask.

[156] Yhtä surkea on sekin kirje, jonka hän samoihin aikoihin kirjoittaa kreivitär Merlin'ille alkaen sanoilla: "Quel horrible métier que celui de candidat à l'Académie française! etc". (Kirje on Monselet'n perillisten hallussa).

[157] "Je suis harrassé des courses que j'ai faites, car il faut maintenant remercier, et remercier amis et ennemis, pour montrer qu'on a de la grandeur d'âme. J'ai le bonheur d'avoir été blackboulé par des gens que je déteste, car c'est un bonheur que de n'avoir pas le fardeau de la reconnaissance à l'égard des personnes qu'on estime peu". (Lettres à une Inconnue, T. I. 12:s painos, siv. 219).

[158] Katso myöskin L'Illustration T IV, 15 p. helmikuuta 1845, jolloin samainen kuvalehti sisälsi Mériméen muotokuvan, mikä arvatenkin on Henri Valentin'in tekemä ja muuten aika lailla somistettu.

[159] Ktso P. Stapfer, Études sur la litt. franç. moderne, Paris 1881, siv. 331.

[160] L'historien de Gargantua n'a pas, il est vrai, une seule page qu'on puisse lire tout haut, mais il n'a pas une ligne qui n'offre un sujet de méditation à qui veut écrire notre langue… Nul mieux que lui ne connut ce que la position d'un mot peut ôter ou ajouter de grâce à une période, etc. (Katso: Recueil des Discours de l'Académie française 1840-49 siv. 439).

[161] Mainitsemista sietää myöskin hänen arkeolooginen kirjansa "Monuments historiques", joka ilmestyi lopulla vuotta 1843.

[162] Lettres à une Inconnue T. I. siv. siv. 97.

[163] Lettres à une Inconnue T. I. siv. 220-21.

[164] Ilmestyi Magen'in kustannuksella v. 1844 kaksi-osaisena in 8:o.

[165] Katso Loménie, Discours siv. 31. — Samassa kirjeessä lausuu hän ajatuksensa Caesarista jotenkin höysteisissä lauseissa: "C'était une franche canaille à cette époque. Ce diable d'homme a toujours été en se perfectionnant. Il serait devenu honnête homme si on l'eût laissé vivre. Bref, je trouve que César n'est point encore jugé, et j'ai une terrible démangeaison".

[166] Napoleonin teoksen ensimmäinen osa ilmestyi vasta 1865. Missä määrin hän oli Mériméen apua käyttänyt, on vaikea täsmälleen sanoa; mutta sen vakuuttaa kuitenkin Loménie varmaan, että jälkimäinen puolisko hänen käsikirjoitustaan löydettiin, toisen keisarikauden kukistuttua, Tuileries'n linnan kirjastosta, joten todennäköistä on, että Mérimée kohteliaana hovimiehenä oli luopunut teoksensa julkaisusta ja jättänyt sen hallitsijan käytettäväksi. Mihin tämä käsikirjoitus nyt on joutunut, sitä ei tiedetä. Loménien mukaan pitäisi sen olla n.k. siviililuettelon tekijällä (ligvidateur de la liste civile), mutta Jules Soury, jolle v. 1870 annettiin tehtäväksi ottaa selkoa Tuileries'n linnasta löydetyistä papereista, vakuuttaa, ettei hän sitä ole käsiinsä saanut (katso Journal officiel, 11 p. marraskuuta 1870) Ei sitä Tourneuxkaan sano löytäneensä, ja kieltävän vastauksen sain minäkin tiedustellessani sitä Bibliothèque nationale'n arkistosta. Edellinen osa Caesarin elämäkertaa joutui, se tiedetään varmaan, liekkien uhriksi siinä tulipalossa, joka 23 p. toukokuuta 1871 hävitti Mérirnéen asunnon, n:o 52 rue de Lille'n varrella.

[167] Sainte-Beuve: Causeries du lundi T. VII.

[168] Le Correspondant T XXXI, s. 484-88.

[169] Vielä samana päivänä hän ystävättärelleen kirjoittaa: "Kaikki meni paremmin kuin toivoinkaan. Satuinkin harvinaisen hyvälle tuulelle. En tiedä onko yleisö tyytyväinen minuun, minä ainakin olen tyytyväinen siihen". (Lettres à une Inconnue, T I, s. 249).

[170] Mélanges hist. et littéraires, 4:e édit. s. 336.

[171] Lettres à une Inconnue, n:o CCXXVI.

[172] Tosin kävi Mérimée Espanjassa myöskin syksyllä 1845, mutta silloin oli Carmen jo valmis, eikä hän enää voinut kuin kontrolleerata tapa-kuvaustensa todenperäisyyttä. Tämä matka häntä ei muuten näy miellyttäneen ensinkään, vaan löytää hän kaikkialla moittimista. Yksin rakastajatkin ovat veltompia ja runottomampia kuin ennen. Mustalaiset muulinkulettajat olivat ainoat, jotka olivat entisellään. (Lettres à une Inconnue, T. I. siv. 256-59).

[173] Revue des deux Mondes, vol. XVIII, s. 574.

[174] Jo silloin kuului muutamia ääniä, että Mérimée muka olisi Carmeniansa varten käyttänyt espanjalaisia esikuvia, ja myöhemmin on m.m. Saintsbury väittänyt, että hän tässä "nähtävästi" (apparently) on mukaillut Borrowin espanjalaisia kertomuksia. Tahtomatta väittää valheeksi tai mahdottomaksi tätä olettamusta, johon kyllä voi olla hiukan syytä, pyydän vain saada huomauttaa, että Mérimée aina, myöskin muualta aiheen saatuaan, käsittelee sen itsenäisesti, oman luonteensa ja oman kaunotieteensä mukaan. "Mukailla" on siis tässä vallan väärä sana.

[175] Loménie, Discours de réception, s. 37.

[176] Hist. de don Pèdre, siv. 426.

[177] Le Correspondant T. XXXI. p. 485.

[178] Venäjän kielen rikkauteen ja tuoreuteen ihastui Mérimée sitä paitse jo heti alussa, ja mitä paremmin hän sitä oppi tuntemaan, sen suuremmaksi kasvoi hänessä tämä mieltymys. "La langue russe, qui est, autant que j'en puis juger, le plus riche des idiomes de l'Europe", kirjoittaa hän v. 1851. "semble faite pour exprimer les nuances les plus délicates. Douée d'une merveilleuse concision qui s'allie à la clarté il lui suffit d'un mot pour associer plusieurs idées qui, dans une autre langue, exigeraient des phrases entières. Le français renforcé de grec et de latin, appelant à son aide tous ses patois du Nord et du Midi, la langue de Rabelais enfin, peut seule donner une idée de cette souplesse et de cette énergie".

[179] Katso Rév. des deux Mondes, 15 p. marrask. 1851 taikka Carmen etc. 18:e édit. sivv. 311-358.

[180] Carmen etc. 18:e édit. s. 318.

[181] Katso Sainte-Beuve, Causeries du lundis T. VII.

[182] Le Correspondant T. XXXI, siv. 488, — Vertaa myöskin L'Univers v:lta 1852.

[183] Journal des Débats 20 p. helmik. 1853 tai Cuvillier Fleury, Études hist. et littéraires, Paris 1854, T. II, s. 329-348.

[184] Tämä näytelmä, joka mainitussa aikakauskirjassa luettiin joulukuun 15 p. v. 1852, ilmestyi myöhemmin yhdessä Les deux heritages'n kanssa.

[185] Barbey d'Aurévilly, Les oeuvres et les hommes au XIX:e siècle, T. VI, siv. 336.

[186] Études sur la Russie, Le glaive russique, La Finlande, son histoire primitive, sa mythologie, sa poésie etc. (1845, 2 vol. in — 80), Histoire litt. du Nord, La Russie Contemporaine, Les îles d'Aland y.m.

[187] Hist. de l'Académie des Inscriptions T. XVIII, s. 130.

[188] L'Histoire de l'Académie des inscriptions T. XVIII, s. 178-179.

[189] Katso tästä jutusta: Arsène Houssaye: Les Confessions T. III sivv. 86-88.

[190] La Presse, 18 p. maalisk.

[191] L'artiste, T. V, 5:e série s. 158.

[192] Le Constitutionnel 18 p. maalisk. 1850.

[193] Journal des Débats, 18 p. maalisk. a. v.

[194] Lettres à une Inconnue, T. I, s. 319.

[195] Kreivi Guillaume Libri oli opettaja Sorbonnessa ja Collège de France'ssa, kirjastojen ylitarkastaja, kunnialegioonan ritari ja Ranskan akatemian jäsen.

[196] Lettres à une Inconnue T. I, s. 316-17.

[197] Revue des deux Mondes T. XIV, Nouv. série, s. 318.

[198] Lettres à une Inconnue, T. I. s. 319-320.

[199] Tuomio oli, mikäli se koski Mériinéetä, muuten näin kuuluva: Attendu que dans cet article (dont Mérimée se reconnaît l'auteur), notamment dans les passages énoncés dans l'ordonnance de la chambre du conseil, Mérimée, en précisant certains faits qu'il déclare être à sa connaissance personnelle, signale les magistrats qui ont pris part à l'instruction de l'affaire Libri connue n'ayant apporté dans l'exercice de leurs fonctions que de l'ignorance, de la légèreté et de l'étourderie:

Attendu que l'instruction nouvelle à laquelle il a été procédé a démontré l'inexactitude des faits par lui allégués, soit en ce qui concerne les prétendues irregularités commises par les magistrats, soit en ce qui concerne les prétendues erreurs de l'acte d'accusation, qu'il qualifie d'oeuvre d'imagination, rédigée d'après les mêmes principes qu'un roman ou un mélodrame, où l'art, et non la vérité, est la principale affaire:

Attendu que si les actes du magistrat comme ceux de tout autre fonctionnaire public appartiennent à la critique, c'est à la condition que cette critique s'exercera avec mesure et convenance;

Attendu que tel n'est pas le caractère de la critique à laquelle Mérimée s'est livré; que l'article incriminé ne saurait donc être considéré comme ne constituant qu'une simple appréciation critique d'actes et de documens émanés de la justice; qu'examiné dans ces termes, dans sa forme et dans son esprit, il présente évidemment, notamment dans les passages sus-énoncés, tous les élemens constitutifs du délit d'outrage public envers des fonctionnaires de l'ordre judiciaire à raison de leurs fonctions:

Attendu que l'article rectificatif que Mérimée a fait paraître dans le numéro de la Revue des deux Mondes du 1:er de ce mois, et les explications qu'il a présentées depuis devant le juge d'instruction, et qu'il a renouvelées et complétées à l'audience, ne peuvent qu'atténuer et non faire disparaître le délit qui lui est reproché; — — —

Condamne Mérimée à quinze jours d'emprisonnement et à 1,000 francs d'amende. — — Fixe, en ce qui concerne Mérimée, la durée de la contrainte par corps à une année, et les (Mérimée et de Mars) condamne tous deux solidairement aux dépens.

[200] Lettres à une Inconnue, T. I. s. 322.

[201] "Oikeus on kyllä luvannut minulle valtiollista lientä ja leipää, mutta kumpaakaan en hyväkseni käytä. Herrojen (akateemikkojen) ruokkija ja juottaja se minustakin huolen pitää, ja hän onkin oikea taituri vasikanpaistin ja kotletin valmistamisessa. Sitä paitse kantavat armeliaat naiset meille ananaaseja, pasteijia, sokeroittuja kastanjia y.m. Teetä, todellakin mainiota, me itse valmistamme, ellei palvelijamme, eräs rikosveljiämme, juo väkiviinaa lampuistamme. Siinä tapauksessa on meillä surun päivä." (Tourneux, s. 125).

[202] Kuinka tämä juttu v. 1861 taas jatkui ja miten johdonmukaisesti Mérimée yhä puolusti ystäväänsä, sen saamme vasta myöhemmin nähdä.

[203] Modeenalainen tiedemies Antonio Panizzi oli osanottonsa vuoksi v. 1820 puhjenneeseen kapinaan Neaapelissa ollut pakotettu pakenemaan Englantiin, missä hän ensin elätti itsensä kieliopettajana. V. 1828 hän kuitenkin jo kutsuttiin Lontoon yliopistoon itaalian kielen ja kirjallisuuden dosentiksi ja nimitettiin v. 1831 British Museum'in varakirjastonhoitajaksi, jossa ammatissa hän silloinkin vielä oli, kun Mérimée häneen tutustui.

[204] "Hier, je passais sur le boulevard des italiens lorsqu'un gros pétard est parti à quelques pas de moi et de quelques femmes qui étaiènt assises, presque sous leurs jupes". (Kirje kreivinna Montijolle 16 p. elok. 1847).

[205] Kuinka julkisesti häntä ahneudesta ivattiin, todistaa m.m. eräs Ch. de N:n pilkkaruno, joka luetaan Figarossa maaliskuun 3 p. 1848 ja josta lainaan näytteeksi seuraavan värssyn:

"Honni, démasqué, détesté,
Pour son bien il prenait le nôtre,
Et couvert du manteau d'un autre
Il jouait à la majesté."

Runo päättyy sanoilla: "Il eut de moeurs — par avarice".

[206] Kirje on päivätty 26 p. helmik. 1848.

[207] Kirje kreivitär Montijolle 3 p. maaliskuuta.

[208] Tietääkseni ei Mérimée kuitenkaan ole mitään tähän lehteen kirjoittanut eikä kreivi de Spoelberch de Lovenjoulkaan luettelossaan Mériméen kirjoituksista mitään siellä julkaistuksi mainitse.

[209] Mitkä nämä velvollisuudet olivat, olen osaksi jo maininnut: hänen oli m.m. näet pidettävä huoli vanhasta äidistään, joka silloin vielä eli. Tammikuun 26 p:stä 1847 alkaen istui hän Chateaugiron'in jälkeläisenä "Société des bibliophiles français" seurassa sekä hallituksen erityisestä määräyksestä komiteassa, jonka tuli tehdä luettelo Orleans'in suvun yksityisomaisuudesta Ranskassa (v. 1848). Niinikään uskottiin hänelle yhdessä kreivi Laborden ja Châlons d'Argen kanssa tehtäväksi toimittaa säilyyn Tuileries'n taideteokset ja kokoelmat. Ettei hän myöskään laiminlyönyt kirjallisia velvollisuuksiaan todistaa m.m. se muinaistieteellinen kirjoitussarja, jonka hän näihin aikoihin Constitutionnelissa julkaisi käsitellen parannuksia kansalliskokoelmain luokituksessa sekä tasavallan uusia rahoja.

[210] Kirje Montijon kreivinnalle 24 p. huhtik.

[211] Esimies oli oikeastaan kirjailija Pierre Antoine Lebrun, jota valtiolliset toimet estivät akatemiallista tehtävää täyttämästä. Ampère oli valittu Guiraud-vainajan sijalle. — Mériméestä kerrotaan muuten, ettei hän koskaan, kuten niin monet muut, tullut akatemian kokouksiin siviilitakissa, vaan aina univormussa. Tässä säntillisyydessä oli hänellä vain yksi kilpailija, nim. parooni Pasquier (Mirecourt).

[212] Filon, Prosper Mérimée et ses amis, Paris 1893, s. 197.

[213] Réponse au discours de réception de M. Ampère à l'Académie française (Paris 1848).

[214] Että Mérimée todellakin jo toivoi tasavallasta hyvää koituvan, osottaa myöskin eräs yksityinen kirje, joka tekijänsä tietämättä julkastiin sanomalehdissä ja jossa Mérimée oli antanut tunnustuksensa tasavallalle. Tästä oli luonnollisena seurauksena hänen välinsä kylmeneminen useihin orleansisukua kannattaviin perheisiin. (d'Haussonville, Pr. Mérimée siv 41.) Olen käynyt läpi useita sanomalehtiä näiltä ajoilta, mutta en ole saanut selville, missä lehdessä tämä kirje oli julkaistu.

[215] Lettres à une Inconnue, T. I, s. 290.

[216] Kirje Montijon kreivinnalle 28 p. kesäk. 1848.

[217] Katso viite 96.

[218] Kreivi de Laborde, jonka yhteistyöstä Mériméen kanssa jo ennenkin olemme maininneet, oli Louvren museon konservaattori, renessanssi-ajan muistomerkkien ja uudenaikaisten veistokokoelmain intendentti.

[219] Mirecourt sanookin tämän johdosta: "Mérimée oli ehkä ainoa ylempi virkamies, joka sai pitää paikkansa tarvitsematta polvistua tasavallan edessä tai näytellä silloista hallitusta kohtaan innostusta ja myötätuntoisuutta, joita hän itse asiassa ei tuntenut". — Les Contemporains T. LXXIX, s. 74.

[220] Lettres à une Inconnue T. I siv. 293.

[221] Ibidem siv. 302.

[222] Mérimée oli silloin Elsassissa tavallisilla virkamatkoillaan.

[223] "Il étonne tous ceux qui l'approchent par cet air de self conscience particulier aux légitimes". — Kirje Montijon kreivinnalle 25 p. jouluk. 1848.

[224] Kirje, joka on kirjoitettu 20 p. maaliskuuta 1851 ja päivätty Mériméen uudessa asunnossa Rue de Jacob'in varrella, minne hän jo v. 1847 oli muuttanut "äitineen, kirjoineen ja kissoineen", kuten hän itse sanoo, löytyy julkaistuna Gazette anecdotique-lehdessä 15 p. maaliskuuta 1878.

[225] Lettres à une Inconnue T I s. 306-311.

[226] Kirje Stapferille 12 p. marraskuuta 1849.

[227] Kirje Montijon kreivinnalle joulukuussa v. 1848.

[228] Revue des deux Mondes'ssa julkaisi hän perinpohjaisen, toista sataa sivua käsittävän selonteon ja arvostelun Groten laajasta teoksesta "History of Greece", pitemmän ehdotuksen "De l'enseignenement des Beaux-Arts", kirjoituksia "Museon uudesta järjestämisestä" ja "Espanjan taiteista": Revue archéologiquessä useita, Ranskan muistomerkkien korjausta koskevia kirjoituksia, joukon artikkeleita aikakauskirjoihin Magasin pittoresque, Revue générale de l'Architecture, Bulletin des Comités historiques ja Mémoires de l'Institut de France, niinikään sanomalehtiin Moniteur ja Constitutionnel sekä sitä paitse virkaraportit sisäasiain ministerille.

[229] Pr. Mérimée, Portraits hist. et litt., Paris 1874, siv. 19.

[230] Pr. Mérimée, Les deux Héritages, Paris 1878, siv. 17-18.

[231] Paul Bourget sanoo Stendhalista kirjoittaessaan (Essais de psychologie contemporaine, Paris 1889, siv. 256), että Mérimée olisi varustanut tämän anonyymisen kirjasensa "de ce titre clandestin: H. B., par l'un des Quarante", mutta niin ei kuitenkaan ole laita. Semmoinenkin painos tosin löytyy, vaan se on Poulet Malassis'n omavaltaisesti toimittama ja muuttelema jäljennöspainos (vuodelta 1864), jota painettiin 140 kpl.

[232] Katso Tourneux, Pr. Mérimée etc., Paris 1879, sivut 71-80. — Kirjanen painettiin Didot'n luona Pariisissa ja käsitti 20 sivua in 8:o. Alkuperäistä ei löydy tallessa enää kuin 3 kappaletta, kaikki yksityisten hallussa.

[233] Kirje Guéret'n kirjastonhoitajalle, hra Bonafous'lle 12 p. helmik. 1857.

[234] Esipuheessa kokoelmaansa "Chants modernes" (1855, siv. 15.)

[235] Katso hänen sanomalehtikirjoituksia sisältävää kokoelmaansa "Heures de travail", Paris 1854, T. I siv. 276.

[236] Portraits hist. et litt., 2:e édit. siv. 165.

[237] Niinpä esim. Balzac oli vallan ihastunut häneen eikä tiennyt kehen häntä vertaisi (Katso Correspondance de Balzac, kirje 6:lta päivältä huhtikuuta 1839 sekä 30:ltä päivältä tammik. 1846, missä hän m.m. sanoo: "Stendhal est un des esprits les plus remarquables de ce temps".) — H. Taine, aikamme ehkä etevin arvostelija, nimittää Beyleä yhdellä sanalla "esprit supérieur", vertaa häntä Racineen ja pitää häntä nykyajan etevimpänä psykoloogina. (Katso Essais de Critique et d'histoire, Paris 1866.) — Emile Zolan mielestä on Stendhal, yhdessä Balzacin kanssa, koko realistisen suunnan luoja "eikä kukaan ole ennen häntä kuvannut rakkautta suuremmalla todenmukaisuudella". (Katso: Les romanciers naturalistes. Paris 1881, siv. 92.) — Paul Bourget asettaa Beylen täydellisesti Balzacin rinnalle, vertaa häntä Leonardo da Vinciin ja sanoo, että hänen mestariteoksensa "Rouge et noir" — — "a pris place dans le groupe de livres que Sainte-Beuve appellait les Bibles du XIX:e siècle". (Essais de psychologie contemporaine, Paris 1889, siv. 293. — Vrt. Georg Brandes: Den romantiske Skole i Frankrig, Kjobenhavn 1882, s. 290-344.) — Myöskin nuorimmat kriitikot, n.k. symbolistit, kuten esim. Charles Morice, sanovat hänen olevan "un psychologue infaillible — — plus que quiconque, du sens intime de la vie" j.n.e. (La littérat. de tout à l'heure, Paris 1889, siv 180.) Beyle oli siis itsekin vallan oikeassa ennustaessaan: "Je serai compris vers 1880".

[238] Portraits hist. et litt., 2:e édit., siv. 202.

[239] M.m. oli hän tutustunut Dickensiin ja Cooperiin, jotka olivat vierailleet hänen luonansa Pariisissa (Mirecourt, Les Contemporains, T. LXXIX, s. 79). Niinikään tunsi hän nähtävästi silloin jo jotenkin hyvin Panizzin, koskapa hän joulukuun lopulla 1850 kirjoittaa hänelle kirjeen, joka alkaa sanoilla "Mon cher Monsieur".

[240] Kesäkuussa 1851 kirjoittaa hän "tuntemattomalle" m.m. käyneensä katsomassa englantilaisia tanssijattaria "qui travaillaient chez la princesse Mathilde".

[241] Että sellaista todellakin oli kysymyksessä, siitä on meillä todistuksena V. Hugon merkillinen kertomus prinssi Napoleonin (Jerôme Bonaparten toinen poika) käynnistä hänen luonansa 16 p. marraskuuta 1851, jolloin hän isänmaansa parasta silmällä pitäen ehdotti Hugolle: "Eh bien, faites, cette nuit, arrêter le président", ehdotus, johon H. ei kuitenkaan suostunut (katso V. Hugo: Histoire d'un crime, T. II, siv. 214-226).

[242] Mirecourt Les Contemporains, T LXXIX, s. 73.

[243] Pr. Mérimée: Lettres à M. Panizzi, Paris 1881, s. XI.

[244] Näytään jo näinä aikoina tiedetyn, ettei Louis Napoleon ollutkaan Hollannin kuninkaan poika, vaikka hän virallisesti heti syntymänsä jälkeen nimitettiin Napoleon I:n kruunun perilliseksi. Hugo kertoo näet, että kirjailija Vieillard, joka muuten luki itsensä bonapartelaisiin, keväällä 1840 useampain luotettavien miesten läsnä ollessa jutteli, kuinka kuningas Louis kohteli uskotonta puolisoansa Hortensea, jolle hän m.m. oli sanonut, ettei "kuninkaallinen mantteli saa olla porton verhona" ja kuinka hän todellakin oli syytön Napoleon III:n syntymiseen. Oikean isän nimeä ei kuitenkaan mainita. — Histoire d'un crime, T. II s. 26.

[245] Fortnightly Review, elok. 1894, sisältää tästä pitkän kirjoituksen William Grahamilta, jonka mukaan Napoleon III oli hollantilaisen amiraalin Verhuelin poika.

[246] Filon: Prosper Mérimée et ses amis s. 250.

[247] Kirje, joka on päivätty 20 p. jouluk. 1851 ja osotettu historioitsija Auguste Le Prévost'lle, löytyy julkaistuna aikakauskirjassa "Gazette anecdotique" 15 p. maaliskuuta 1878.

[248] Olen siteerannut tarkempaan tätä kirjettä sen vuoksi, että se kuvaa jotenkin hyvin Mériméen mielipiteitä valtiokeikauksesta ja koska se muuten on ainoa sisältörikkaampi kirje häneltä näinä aikoina. Sitä paitse ei kukaan Mériméen biograafeista näy tätä unohdetusta paikastaan Gazette anecdotiquen palstoilta keksineen.

[249] Hugo sanoo ensin, en todellakaan tiedä millä syyllä, että Mérimée "s'est donné à tort pour un des confidents du coup d'état": mutta sittemmin lisää hän heti: "Mais la vérité c'est que M. Mérimée n'était confident de rien. — Ajoutons qu'il est peu probable, malgré quelques indices contraires, que M. Mérimée fût à l'époque du 2 décembre en rélation directe avec Louis Bonaparte. Cela ne vint que plus tard. Mérimée d'abord ne connut que Morny". (Histoire d'un crime, T II siv. 24). — Mitkä nämä "quelques indices contraires" ovat, jättää Hugo sanomatta. Ei niitä tietääkseni ole kukaan muukaan voinut esille tuoda. Ainoa mahdollisuus olisi mielestäni se, että Morny olisi joskus puhunut hänelle jostakin läheisestä coup d'état'sta yleensä, yksityisseikkoja selittämättä ja että Mérimée sitten olisi tämän nojalla tullut siitä maininneeksi.

[250] Histoire d'un crime, I. II. siv. 42.

[251] Noin vuodesta 1834 oli hän näet elänyt onnellisissa rakkauden- ja voimmepa melkein sanoa aviollisissa suhteissa erään ylhäisen rouvan kanssa, jonka mies oli sangen kevytmielinen eikä välittänyt vaimostansa. Mériméen läheisimmät ystävät tunsivat kaikki tämän suhteen. Näihin aikoihin purkautui tämä pitkällinen "avioliitto" rouvan tahdosta ja Mérimée tunsi sen jälkeen itsensä "comme le Juif-Errant" sekä sen ohessa "vieux et ganache". — Katso Filon, Prosper Mérimée, siv. 68-70.

[252] Ibidem, siv. 224.

[253] Kirje Montijon kreivittärelle 27 p. toukok. 1852.

[254] Kirje samalle 10 p. kesäk.

[255] Toistaiseksi määrättiin Jerôme Bonaparten poika prinssi Louis Napoleon kruununperilliseksi.

[256] Filon tekee seuraavat kysymykset: "Tiesikö Mérimée tästä salaisuudesta? Vai oliko keisarinnan avioliitto hänelle odottamaton uutinen?" ja vastaa niihin, ettei keisarin rakkaus ollut kenellekään salaisuus, vaan että tieto kihlauksesta oli kuitenkin odottamaton uutinen kaikille.

[257] Kreivi itse polveusi ylhäisestä ja vanhasta Portocarreron suvusta, joka 14:llä vuosisadalla oli paennut Genuasta Estramaduraan ja vähitellen joutunut Gusmanin, Fernandez'in. Cordovan, La Cerdan ja Leiran aatelisalueitten omistajaksi, niin että Montijon kreivikunta vihdoin yhdisti kolme Espanjan suurinta grandialuetta. Kreivitär oli vanhaa skotlantilaista ylimyssukua, jonka Stuartien kukistuttua täytyi paeta maasta.

[258] Filon lausuu hänestä (s. 53), että hän "étonna et enchanta le jeune homme par sa grâce, l'activité de son esprit, la vivacité de sa parole, l'étendue de ses connaissances" ja että "elle savait à fond l'histoire de l'Espagne, de ses anciens rois de sa langue et de ses monuments". Että hän todellakin oli älykäs ja nerokas nainen, sitä todistaa koko Mériméen kirjeenvaihto samoin kuin se korkea asema (camarera mayor), johon kreivitär v. 1847 kutsuttiin, vaikka hän vastapuolueen juonien vuoksi siinä pysyikin ainoastaan kolmisen kuukautta.

[259] Filon, s. 91.

[260] Lettres à une Inconnue, T. I. siv. 49 ja Filon, siv. 157.

[261] Katso d'Haussonville, siv. 41 ja Filon, siv. 230.

[262] Varmuudella en kuitenkaan uskalla väittää, että se juuri tämän johdosta tapahtui. Mutta ainakin oli hän jo silloin keisarille esitetyksi tullut ja juuri Montijon kreivittären kautta, kuten V. Hugokin sanoo; katso Histoire d'un crime, T. II siv. 25.

[263] E. Wallis: Napoleon III och hans omgifning, Sthlm 1882, siv. 78.

[264] "Revue des deux Mondes" vuodelta 1853.

[265] Alfred Asseline, rva Victor Hugon serkku, mainitsee m.m. että Mérimée ahkerasti seurusteli prefekti Gabr. Delessert'in perheessä jutellen talon väelle höysteisiä kaskuja hovista. "A ces dîners je vis Prosper Mérimée qui était un intime de la famille Delessert, un favori de madame et mademoiselle qui le cajolaient pour en tirer par-ci par-là quelques petites histoires un peu … pimentées. C'était le château — toujours le château, comme on désignait alors les Tuileries qui faisait les frais de ces aimables histoires". (Victor Hugo intime, Paris 1885, s. 125.) — Louis Philippen tanssijaisissa Fontainebleaussa ja Versailles'ssa nähtiin tavallisesti aina kirjailijat Hugo, Sainte-Beuve, Mérimée, Musset, Balzac, Dumas, Gautier ja Houssaye. — Katso Arsène Houssaye: Confessions T. II.

[266] Kirje, joka on osotettu mahtavan Le Constitutionnel-lehden toimittajalle, tohtori Louis Véron'ille ja jonka kreivi d'Haussonville kirjassaan julkaisee, on lyseon johtaja Matinéen hallussa (Rouenissa).

[267] Koskapahan hänen sijallensa jo 7 p. helmik. 1853 nimitettiin Damas-Hinard, Espanjassa syntynyt, mutta Pariisissa kasvatuksensa saanut kirjailija, joka m.m. oli julkaissut teoksen Napoleon I:stä ja kääntänyt ranskankielelle useita Espanjan mestariteoksia.

[268] d'Haussonville, Pr. Mérimée, siv. 43.

[269] Senaattorin palkka yksistään tekee jo 30,000 frangia. Niin hiljaista elämää viettävälle yksinäiselle poikamiehelle kuin Mérimée oli, riitti tämä palkka siis vallan hyvin, vaikka hän senaattoriksi tultuaan katsoikin täytyvänsä elää hiukan rennommasti. Niinpä kertoo Revue anecdotique (T. VI, s. 25), että hän m.m. osti itselleen pulskan vaunuvaljakon. Siitä huolimatta käveli hän kuitenkin melkein aina jalkaisin. Senpä vuoksi saivatkin kuskit laiskotella ja hevoset olivat "dans un état pléthorique qui leur permettait de figurer avec honneur dans les basreliefs du Parthénon". — Mielellään tahtoivatkin kaikki ajurit Mériméen palvelukseen. Niinikään oli kokin ammatti Colomban tekijän luona "aussi brigué qu'un bureau de tabac". — Mérimée oli nimittäin, samoin kuin Sainte-Beuvekin, aika herkkusuu ruokien ja ruokaviinien suhteen. Hänen kirjeissään sekä "tuntemattomalle" että Panizzille tapaa tuhka tiheään puheita ruokalajeista ja niiden valmistamisesta. Ulkomailla liikkuessaan kritiseeraa hän eri maiden kyökkejä ja viinejä ja neuvoo koteuduttuaan pariisilaisille kokeilla "des plats les plus fantastiques".

[270] Kirje on päivätty 23 p. kesäkuuta 1853 ja alkaa sanoilla: "Vous avez fait un sénateur il y a deux ou trois heures…" ja päättyy toivomuksella, että hän edelleenkin tapaisi ystävänsä semmoisina kuin vuosi sitten, jolloin he tulivat tervehtimään häntä vankeuteen.

[271] Mériméen oli tapana piirustella joka paikassa, milloin akatemian, milloin senaatin, milloin muinaistieteellisen komissioonin tai jonkun muun valiokunnan kokouksessa. Tällaisia piirustuksia löytyy useiden yksityisten hallussa (J. Troubat, Eug. Viollet-le-Duc, P. Lacroix, Ch. Read, E. Boeswillwald y.m.). Julkisuudessa voi niitä löytää m.m. seuraavissa: L'Art, v. 1875 T III, L'Autographe, 1 p. elok. 1865, Sept dessins de gens des lettres, 1874. — Katso muuten näistä asioista Tourneux'n usein mainitsemaan teosta siv. 55-64.

[272] Revuessa v. 1853 kirjoitukset "De la céramique" (1 p. huhtik.) ja "Mémoires d'une famille huguenote" (1 p. syysk.) v. 1854 kirjoitus "La littérature et le servage en Russie" (ll p. heinäk.); v. 1855 (1 p. toukok.). "Un faux Dauphin en Amérique" ja "L'Espagne moderne" (15 p. lokak.). — Moniteurissä oli näinä neljänä vuonna parisen kymmentä kirjoitusta, joista mainittakoon hänen pitkä ja asiallinen arvostelunsa salongista v. 1853, kirjoitukset "Les mormons" (maaliskuun 25, 26 ja 31 p. sekä 1 p. huhtik. v. 1853), "Les cosaques de l'Ukraine et leurs derniers Atamans" (21, 22 ja 23 p. kesäk. 1854) ja "Louis David, p. Delécluze" 26 p. maalisk. 1854).

[273] "Lokis" niminen novelli, josta vasta enempi, ilmestyi 15 p. ayysk. 1869 Revue des deux Mondes'ssa. — Kertomuksen "La Chambre bleu" kirjoitti hän tosin syyskuussa 1866 ja lukikin sen valikoidulle hoviseuralle, mutta painosta ilmestyi se vasta tekijän kuoleman jälkeen.

[274] Loistavimpina tähtinä mainitaan ruhtinatar Metternich, markiisitar de Gallifet, kreivitär Pourtalés, nti Erazo, yleisesti tunnettu "Cuban ruusun" nimellä y.m.

[275] Niinpä kirjoittaa hän kerrankin ystävälleen Panizzille Fontainebleausta: "Après y être venu pour huit jours, j'y serai resté près d'un mois. C'est l'usage de la maison".

[276] Lettres à M. Panizzi, T. II, 11.

[277] Ibid. T. I 350.

[278] Ibid. s. 353.

[279] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 234. — Vertaa myöskin laveampaa selontekoa eräästä iltamasta Compiègnessä kirjettä Panizzille 18/11 62.

[280] W. Söderhjelm: Anteckningar om Martialis d'Auvergne och hans kärleksdomar, H:fors 1889 s. 42.

[281] Katso esim. Lettres à M. Panizzi T. I. siv. 327.

[282] Lettres à une autre Inconnue, siv. 13.

[283] Ibid. s. 45.

[284] Lettres à M. Panizzi T. Il s. 30.

[285] Ibid. T I siv. 327.

[286] Lettres à M. Panizzi, T. I. siv. 252, jossa Mérimée itse kertoo asiasta.

[287] Filon, joka laveammasti käsittelee Mériméen ystävyyssuhdetta Panizziin, on ottanut todistaakseen, että jälkimäinen suorastaan petti ystävänsä teeskennellen avonaista sydämmellisyyttä, vaikka hän oikeastaan vain tahtoi käyttää hyväkseen häntä ja hänen asemaansa Ranskan hovissa päästäkseen sitä tietä Napoleon III:n puheille keskustelemaan Itaalian yhdistyspuuhista ja taivuttamaan Ranskaa esiytymään vapauttajain, Victor Emanuelin ja Garibaldin auttajina. Minusta tuntuu tämä väitös jotenkin epäiltävältä. Ensistäänkin sen vuoksi, ettei Mérimée juuri ollut kenenkään petettävissä ja toiseksi, jos Panizzilla olisi ollutkin sellaiset aikeet, niin eihän Mériméetä suinkaan tarvinnut "pettää" siihen tarkoitukseen. Olihan hän paavin pahin vihollinen, halusi juuri yhteistoimintaa Englannin ja Ranskan välillä niin hyvin Itaalian asioissa kuin esiintymisessä yhä paisuvaa Saksaa vastaan. Ja että Panizzi olisi tahtonut Itaalian asiain järjestyksessä sen tehtävän, minkä Cavour tunnetulla taidolla suoritti, on väite, joka kaipaa todistuksia. Niitä ei Filon kuitenkaan esitä. Totta kyllä, että Panizzi oli kirjeenvaihdossa — Mériméen kautta — Napoleon III:n kanssa ja että hän persoonallisestikin kävi (v. 1860) keisarin puheilla, mutta mitä heidän kesken puheltiin, sitä ei ilmaise meille Mériméen ja Panizzin välinen kirjeenvaihto; mahdollista, että Filon on toisia teitä päässyt asiain perille, mutta tätäkään ei hän ole todistanut. Koko juttu jää mielestäni edelleen hämäryyteensä ja siis myöskin se väite, että Mérimée "souvent trompé par les femmes, il ne l'a été que cette fois par un homme". (Filon, Mérimée et ses amis, siv. 280).

[288] Lettres à M. Panizzi T. I s. 269-271.

[289] Ibid. s. 341. Kuten historiasta tunnemme teki keisarinna kuitenkin tämän matkansa ilman pahempia seurauksia.

[290] Ibid. T. Il s. 29.

[291] Lettres à M. Panizzi T. II, s. 66.

[292] Ibid. T. I, s. 285.

[293] Lettres à M. Panizzi, T. Il s. 367.

[294] Ibid. I, s. 132.

[295] Ibid. s. 55 ja 62.

[296] Ibid. T. I, s. 300.

[297] Lettres à une Inconnue, T. II s. 181.

[298] Lettres à M. Panizzi T. I. s. 154.

[299] Vertaa myöskin Weber, Ihmiskunnan historia (suomalainen laitos) T. II, s. 664.

[300] Lettres à une Inconnue T. II s. 127.

[301] Lettres à M. Panizzi, T. I s. 196.

[302] Ibid. T. I s. 196.

[303] Lettres à une Inconnue T. II s. 162.

[304] Lettres à M. Panizzi. T. II, s. 37. [305] Lettres à M. Panizzi T. II. s. 88.

[306] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 271.

[307] Ibid. S. 160.

[308] Filon, Mérimée et ses amis, s. 249.

[309] Arsène Houssaye, joka muuten ei kuulu juuri Mériméen ystäviin, on eräässä runossa kuvannut, miten tämän oli tapana hovissa seurustella ja mitä Napoleon hänestä ajatteli. Koska se lähde, josta olen mainitun runon löytänyt, ei ole niinkään helpolla saatavissa, painatan tähän huvin vuoksi runon kokonaisuudessaan (katso L'Artiste, T. I, s. 74).

Il eut bien de l'esprit Alceste-Mérimée.
Un soir qu'il voulait plaire à Napoléon trois,
Il flagella les dieux, les hommes et les rois
Avec une mâche un peu trop imprimée.

Il frappait tout le monde; aussi quels désarrois
Pas un homme vivant qui ne fût un pygmée
Et comme il s'enivrait de sa gloire en fumée
Pendant qu'il attachait ses amis à la croix.

Napoléon lui-même eut sa part de supplice:
Il lui fallût gaîment avaler le calice,
Et se laisser marquer en noir par ce charbon.
L'empereur souriant ne daigna pas contredire.
A la fin, il ne put s'empêcher de lui dire:
"J'ai plus d'esprit que vous parce que je suis bon!"

[310] Lettres à M. Panizzi T, II, s. 234.

[311] Ibid. s. 243.

[312] Katso Voltairen kirjeitä Formont'ille marraskuulta 1732, presidentti de Bessières'lle 8 ja 17 p. lokak. 1725.

[313] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 11.

[314] L. Halévy, Notes et souvenirs, 1889, s. 263.

[315] Lettres à M. Panizzi. T. II, s. 400.

[316] Vanhastaan hauskaksi tunnettu pääkaupunki "an der schönen blauen Donau" häntä varsinkin näkyy miellyttäneen tällä matkalla. Siellä joutui hän hienoon naisseuraan, jossa häntä hemmoteltiin kuin ainakin suurta kirjailijaa ja jossa hänen täytyi kirjoitella "yleviä aatteita" ja piirustella naisten albumeihin y.m. Itse hän sanoo olleensa siellä "parfaitement ridicule". Mutta kaikissa tapauksissa kehuu hän Wieniä "paratiisin eteiseksi" (une antichambre du paradis) eräässä kirjeessä rva Seniorille, jonka mies, etevä kansallistalouden professori Oxfordissa, paljo seurusteli Mériméen kanssa ja muutamia vuosia sitten julkaisi hänestä hauskoja muistelmiakin. (Katso: L'Indépendant littéraire v. 1889.)

[317] Mériméen asunnosta, kirjastosta y.m. antaa Tourneux kirjassaan "Prosper Mérimée etc.", sangen seikkaperäisiä tietoja, vaikka en katso tarpeelliseksi niihin laveammasti kajota. Mérimée itse antaa siitä lyhyen kuvauksen kirjeessään (8 p. kesäk. 1855) rva Seniorille. joka pelkäsi tulla asumaan Don Juaniksi huudetun vanhanpojan huoneustoon tämän poissa ollessakin. "Il n'y pas de trappes ni de murailles recouvertes de tapisseries cachant des portes secrètes. Il y a trois lits dont un bon et deux très mauvais; deux chambres assez gaies, un assez grand nombre de bouquins et deux divans avec quelques pipes turques et autres". (d'Haussonville, Pr. Mérimée s. 70.)

[318] Filon, Mérimée et ses amis, s. 257.

[319] Filon, s. 257-58.

[320] d'Haussonville, Pr. Mérimée, s. 115.

[321] Filon, Mérimée et ses amis s. 258.

[322] Katso tarkempia selontekoja näistä jutuista "Lettres à M. Panizzi" v. 1863 11/5, 24/5, 1/6, 25/6.

[323] Mélanges hist. et litt., 4:s painos, s. 110-111.

[324] "En effet, rien en lui n'est médiocre ni vulgaire. Il n'a pas une petite passion, pas une pensée qui ne soit grande, rien qui sent le parvenu. Toujours il marche à son but fièrement et sans jamais défier (s. 277). — De toutes les qualités du général, César possédait à un haut degré la plus rare et la plus précieuse: l'art de dominer les hommes et d'en faire des machines intelligentes et dévouées (s. 284). — César était délicat, honnête homme jusque dans la débauche (s. 294)."

[325] Tohtori Marino Vreto, synt. Korfussa v. 1825, oleskeli paljo Ranskassa ja kirjoitteli useihin ranskalaisiin aikakauskirjoihin. Julkaissut sitä paitse muutamia teoksia m.m. kreikkalaisista ja helleemläisestä taiteesta.

[326] Katso esim. L'Athéneum français, 1855, s. 525, jonka toimitukseen Mériméekin kuului samoin kuin hänen ystävänsä Sainte-Beuve, Ampère, de Viel-Castel, Viollet-le-Duc, Asselineau, Nisard y.m.

[327] d'Aubignén "Foeneste" oli epäilemättä ollut Mériméellä tuoreessa muistissa silloin kuin hän kirjoitti teoksensa "Chronique de Charles IX", jossa helposti voi löytää sukulaisluonteita; niinpä muistuttaa Mergy Foenesteä, Lubinille isä Angea j.n.e..

[328] L'Athéneum français, 28 p. heinäk. 1855.

[329] Mériméen kirje Jannet'lle 9 päivältä joulukuuta 1855.

[330] Lettres à une Inconnue, (T. II. s. 2) kirje päivätty 8 p. syysk. 1857.

[331] Portraits hist. et litt., 2:n painos, s. 260.

[332] Ibid. s. 226.

[333] Froissart, jonka kronikat jo v. 1825 ilmestyivät sarjassa "Collection des Chroniques nationales françaises en langue vulgaire", oli nähtävästi antanut aihetta Mériméen teokseen "la Jacquerie". — Vertaa m.m. Le Constitutionnel 6 p. helmikuuta 1825.

[334] Mémoires de l'Institut de France, T. XX, I:n osa.

[335] Katso kirjettä Stapferille 10 p:ltä helmikuuta 1869 ja tutkimusta Pushkinista (Portraits hist. et litt., 2:n painos s. 302).

[336] Emile Hennequin, Revue libérale, jouluk. 1883 tai Écrivains françisés, 1889, s. 89.

[337] Barbey d'Aurévilly, Les oeuvres et les hommes au XIX:e siècle, T. IV, s. 336. — Filon on niinikään erittäin mielistynyt näihin "puoleksi asiallisesti historiallisiin, puoleksi draamallisiin" kuvauksiin arvellen, että Mérimée tässä esittää paljo enemmän aatteita kuin sellainen historioitsija, joka lukemattomilla pikku seikoilla liikkuen tyhjentää "tous ses tiroirs sur notre tête". — "Quand on a lu les Cosaques d'autrefois — sanoo hän — on a une vue très claire de cette démocratie militaire, des raisons qui la rendirent un moment redoutable et de celles qui l'empechèrent de former un empire cosaque. Ce fut une Rome condamnée à ne pas grandir". — Vielä ihastuneempi on hän Demetriukseen, jossa hänestä Mérimée taas osottaa "cette puissance d'évocation et de divination qu'on avait reconnue dans la Guzla, de cette imagination presque shakespearienne qu'on avait admirée dans Clara Gazul". (Filon, Mérimée et ses amis, s. 297-298)

[338] Katso Mériméen kirjoitusta Pushkinista (Portraits hist. et litt., 2:n painos s. 324), alkulausetta näytelmään "Débuts d'un aventurier" (painos vuodelta 1878, s. 268) ja vertaa teosta "Episode de l'histoire de Russie".

[339] Tällä matkallaan kävi hän myöskin Skotlannissa, oleskeli Hamiltonin herttuan, markiisi Breadalbanen, Ellicen y.m. luona "allant de château en château". Hänellä olikin Englannissa lukematon joukko ylhäisiä tuttavia. Paitse jo mainittujen kanssa seurusteli hän sitä paitse lordien Palmerstonin, Shaftesburyn, Cowleyn, Clarendonin, Baringin, Broughamin, Lansdownen, Glenelgin, Russellin, Disraëlin ja Granvillen sekä Gladstonen, Newtonin. y.m. perheissä nauttien mitä ruhtinaallisinta vierasvaraisuutta.

[340] Muut jäsenet olivat: kenraali Allard (varaesimies), Lélut, Marchand, Chaix-d'Est-Ange, Lascoux, Pellétier, de Laborde, de Longpérier, de Saulcy ja Rouland.

[341] Melkein koko työ oli sysätty Mériméen niskoille. Hän puolestaan turvausi kokeneeseen ystäväänsä Panizziin, jolle hän 25 p. tammik. 1858 m.m. kirjoittaa seuraavaa: "Meillä on halu tehdä kunnollista työtä, mutta sitä tehdäksemme tarvitsisimme me soveliaita miehiä ja melkoisesti rahoja. Enkä tiedä, mistä niitä voisimme saada. — Ellette tule tänä talvena Pariisissa käymään, täytyy minun tulla teitä Lontooseen tapaamaan ja kiusata teitä niin pitkällä kysymyssarjalla kuin olivat Jaakopin portaat unessa"; lopuksi hän vielä valittelee työtänsä ikäväksi. Mérimée kävikin Panizzin puheilla Lontoossa ja epäilemättä sai hän tietää, mitä tarvitsi.

[342] Muut jäsenet olivat: Empis, Lascoux, de Rougé, Sainte-Beuve, de Longpérier. Ravaisson, Littré, Chasles, Taschereau, de Sacy, Brunet, Guessard, Rouland ja Bellaguet. — Näistä Mériméen kirjastopuuhista ja komitean lausuntojen sisällyksestä antaa Tourneux tarkempia tietoja usein siteeraamassani teoksessa siv. 130-142.

[343] Kirje on päivätty 3 p. kesäkuuta 1862.

[344] Lettres à une Inconnue T. II, s. 171-72.

[345] Ibid. s. 188-89. Vertaa myöskin kirjettä kreivitär Montijolle. (Filon, s. 287).

[346] Hallitukselle antamassaan kertomuksessa lausuu hän vallan samoja mielipiteitä kuin kirjeissäänkin, nimittäin että Ranskan teollisuus näyttää englantilaisen rinnalla joutuvan vähitellen takapajulle. Hän tulee näet seuraavaan tulokseen: "L'industrie anglaise, en particulier très arriérée au point de vue de l'art lors de l'exposition 1851, a fait depuis dix ans de progrès prodigieux, et si elle continuait à marcher du même pas nous pourrions être bientôt dépassés". (Katso Rapport officiel sur l'exposition universelle de 1862).

[347] Prinssi Napoleonin avuille ei hän suinkaan ummistanut silmiänsä, varsinkin mitä tulee hänen tunnettuun kaunopuheliaisuuteensa. Niinpä näemme hänen aina kiittävän prinssin puheita Panizzille; esim. kirjeessä 1 p. maaliskuuta 1861: "Le prince Napoléon a parlé — — avec beaucoup de verve, de véhémence et d'esprit. Il répond victorieusement à toutes les platitudes de papalins et des légitimistes" (puheina ovat Itaalian asiat). Niinikään muutama vuosi myöhemmin: "Rien de plus éloquent, de plus incisif et de plus spirituel que son discours" (avunannosta puolalaisille). Mutta toiselta puolen moittii hän prinssiä, että "son grand défaut est un manque absolu de tact" (kirje Panizzille 2/5 61) ja että "il est toujours prêt à faire des sottises", koska "il a une absence de tact incroyable dans un homme d'esprit". Hänen mielestään puuttui prinssiltä siis juuri niitä ominaisuuksia, jotka Napoleon I:n kirjeenvaihdon julkaisukomiteassa tarvittiin.

[348] Lettres à Panizzi, T. II, s. 15.

[349] Mérimée et ses amis, s. 232.

[350] On mielestäni tarpeetonta luetella kaikkia näitä matkoja. Mainitsen kuitenkin niistä muutaman, jonka hän teki Lontooseen huhti- ja toukokuussa 1858, ollen samalla kertaa läsnä lordi Palmerstonin esimiehyydellä kokoutuvassa Literary fund-seurassa, jossa puheenjohtaja piti hänelle juhlallisen puheen. Mérimée kertoo tästä eräässä kirjeessä "tuntemattomalla", seuraavalla tavalla: "On m'a invité à un dîner du Literary fund, présidé par lord Palmerston et j'ai reçu, au moment d'y aller, l'avis de me préparer à débiter un speech, attendu qu'on associait mon nom à un toast à la littérature de l'Europe continentale. Je me suis exécuté avec le contentement que vous pouvez imaginer, et j'ai dit des bêtises en mauvais(!) anglais, pendant un gros quart d'heure, à une assemblée de trois cents lettrés ou soi-disant tels, plus cent femmes admises à l'honneur de nous voir manger des poulets durs et de la langue coriace. Je n'ai jamais été si saoul de sottise, comme disait M. de Pourceaugnac". (Lettres à une Inconnue, T. II. s. 8).

[351] Revue des deux Mondes. 1859, lokakuun vihko, s. 880. — Samantapaiseen suuntaan meni sekin kirjoitus, jonka Mérimée nimellä "Le conservatoire des arts et métiers" julkaisi teoksessa Paris dans sa splendeur (v. 1859).

[352] Tämä puhe löytyy painettuna Moniteurissä 5 p. maaliskuuta 1861.

[353] Kuten tästä näemme oli Mérimée näihin aikoihin senaatin varsinaisena sihteerinä. Alussa vuotta 1860 nimitettiin hän varasihteeriksi ja seuraavana vuonna "tekivät hänen vihollisensa hänelle sen kepposen" (mes ennemis m'ont joué ce mauvais tour), kuten hän itse sanoo, että valitsivat hänet senaatin varsinaiseksi sihteeriksi, toimi, jota hän vertaa herneiden palkomiseen (écosser des pois).

[354] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 149-50.

[355] Näin nimittää hän vankeuttansa esipuheessa näytelmäänsä "Débuts d'un aventurier", jota hän vankilassa valmisteli.

[356] Julkaistuna Monteurissa 11 p. kesäkuuta 1861.

[357] Näitä tavattomalla itsetietoisuudella kirjoitettuja lauseita lukiessa johtuu jo mieleen André Chénier'n sanat itsestään vallankumouksen verisinä aikoina: "Ce pays qui produisit alors tant de prodiges, d'imbécillité et de bassesse, produisit aussi un petit nombre d'hommes qui ne renoncèrent ni à leur raison ni à leur conscience. — Dans ces temps de démance, ils osèrent examiner, dans ces temps de la plus objecte hypocrisie, ils ne feignirent point d'être des scélérats pour acheter leur repos aux dépens de l'innocence opprimée. Et un, nommé André Chénier, fut un de ces cinq ou six etc." (Oeuvres en prose, Paris 1840, s. 231).

[358] Filon vakuuttaa kuitenkin, että keisarillisten osottama myötätuntoisuus oli pelkkää kohteliaisuutta hyvää ystävää kohtaan ja että "aux Tuileries, personne n'a jamais cru à l'innocence de M. Libri" (s. 268).

[359] Lettres à une Inconnue, T. II, siv. 158-59.

[360] "Il apporta à la tribune cette figure de condamné à mort qu'il avait montrée au public académique le jour de la réception" sanoo (s. 261) Filon hänen esiytymisestänsä senaatissa.

[361] Tämä lausunto on painettuna Moniteurissa 8 p. heinäkuuta 1865.

[362] Lettres à Panizzi, T. IlL s. 191.

[363] Omantunnon mukaisesti hän tavallisesti sentään näihin saapui kun terveys sen vain myönsi. Mutta usein istui hän muiden rähistessä ja kirjoitteli pöytänsä ääressä aivan rauhallisesti kirjeitä ystävilleen tai piirusteli kaikellaisia irvikuvia virkaveljistään y.m.

[364] Lettres à Panizzi T. I, s. 171.

[365] Katso esim. Revue française, tammikuulta 1865.

[366] Lettres à Panizzi T. II. s. 293 sekä Lettres à une Inconnue T. II, s. 306 ja 335.

[367] Lettres à une Inconnue, T. II, s, 124.

[368] Niinpä kirjoittaa hän "tuntemattomalle" 8 p. elokuuta 1843 eräältä virkamatkalta Vezélaystä: "Je représente et vous me connaissez assez pour savoir combien le métier d'homme public m'est odieux". Samaan suuntaan niinikään eräästä juhlallisuudesta Caennessa 31 p. heinäkuuta 1854 (Lettres à une Inconnue, T I, s. 341-42).

[369] Lettres à Panizzi, T. II, s. 125 ja Lettres à une Inconnue, T. II, s. 269.

[370] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 284, niissä hän hiukan jälempänä, ikäänkuin peljäten antaneensa runoasulle liian paljo tunnustusta, lisää: "Je crains que des gens en culotte de peau avec des oreilles de chien et parlant en vers, ne me semblent bien extraordinaires". — Kysymys on nimittäin Ponsardin v. 1866 annetusta näytelmästä "Le lion amoureux".

[371] Journal des Débats, 14 p. helmikuuta 1874.

[372] A. M. et J. J. Ampère, Correspondance et souvenirs, Paris 1875, T. II, s. 380.

[373] Discours de réception, 1874, s. 9.

[374] Réponse au discours de M. Loménie, 1874. s. 59.

[375] "Le malheur de ce temps-ci est hypocrisie etc." kirjeessä rva
Beaulaincourt'ille 20 p. marraskuuta 1867. Vertaa myöskin Lettres à
Panizzi T. I, s. 160 y.m., T. II, s. 6 y.m. ja Lettres à une Inconnue
T. I, 64 y.m.

[376] Lettres à Panizzi, T. I, s. 70.

[377] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 82.

[378] Ibid. s. 245.

[379] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 45. — Hän pelkäsi kuitenkin, että pitkällinen sybariittielämä oli veltoetuttanut Ranskan kansan ja että "nous avons désappris les émotions de nos pères". Sotainen halu oli hänessä herännyt ja toukokuun 19 p. 1859 päivätyssä kirjeessä "tuntemattomalle" hän taaskin vakuuttaa, että "si j'étais jeune, je me ferais soldat".

[380] Lettres à M. Panizzi, T. I, s. 43.

[381] Lettres à M. Panizzi, T, I, s. 270.

[382] Ibid. s. 117.

[383] Lettres ä M. Panizzi, T. I, s. 163.

[384] V. 1866 oli keisari aikeissa jättää senaatille käsiteltäväksi lakiehdotuksen, jonka tarkoituksena oli "de remplacer la discussion de l'adresse par la liberté des interpellations, au Corps législatif". Tämä oli Mériméestä kovin vaarallinen hanke, joka piti tukahdutettaman jo kapalossaan, sillä siitä saisi vastapuolue taas uutta jalansijaa. Hyvänä ystävänä ollen päättää hän kirjeessä varoittaa hallitsijaa tekemästä sellaista tyhmyyttä. Itse kertoo hän asiasta kirjeessä Panizzille 5 p. heinäkuuta 1866 seuravasti:

"Après m'être un peu tâté, je me suis résolu à me conduire en ami, et j'ai écrit à l'impératrice une lettre aussi remarquable par la force des pensées que par l'aménité du style. Je lui rends compt de l'effet produit sur le Sénat par l'annonce de la chose, je lui dis en douze lignes toutes les raisons contre le changement et contre l'opportunité de le faire. Je n'ai pas reçu de réponse, mais je ne doute pas que ma lettre n'ait été montrée, c'est ce que je désirais. Pour moi, j'ai soulagé ma conscience, et, à mon avis, j'ai rempli le devoir d'ami."

Semmoisena kuin alkuperäinen aikomus oli ei mainittu lakiehdotus ilmestynytkään. Mérimée, joka näin oli tarkoituksensa voittanut, pelkäsi kuitenkin "qu'on ne me sache mauvais gré d'avoir le premier dit mon avis sur la mesure qu'on méditait et qu'on a abandonné" (samalle 7 p. heinäk.). Niin ei kuitenkaan käynyt ja Mérimée voi jo elokuussa Saint-Cloud'sta, jonne hän taas oli kutsuttu, kirjoittaa ystävälleen Lontoossa. että kirje "a fait assez bon effet, car on m'en a cité un aphorisme qu'on avait retenu". Samalla kertoo hän, että ministeri Routier oli ilmoittanut hänelle annettavan grand officier'n kunniamerkin, joka hänen mielestään oli vallan tarpeeton hänelle, muutenkin hallituksen ystävälle. "Cela ne changera rien à mon dévouement. De plus, je suis le plus oisif et le plus inutile des hommes. Je me considère comme très heureux. Je vis dans mon trou et dans ma robe de chambre; que ferais je d'une plaque?" oli hän sanonut ministerille. Siitä huolimatta hän kuitenkin tämän kunniamerkin sai; kunnialegioonan commandeur-merkin oli hän saanut 12 p. huhtikuuta 1860.

[385] Lettres à M. Panizzi, T. I, s. 154.

[386] Siteeraan tähän tuekseni muutamia lauseita hänen kirjeistään Panizzille: "C'est toujours le même facilité d'élocution, mais point d'idées politiques, et, au fond, de petites passions mesquines", (16 p. toukok. 1864) — "Thiers a une faculté singulière, c'est d'oublier tout ce qu'il a dit et tout ce qu'il a fait, dès que la passion s'en mêle (22 p. huhtik. 1865)". — "J'ajouterai que ce n'est pas par le sens moral qu'il brille" (4 p. toukok. 1865) y.m.

[387] Lettres à M. Panizzi, T. I, s. 117.

[388] Ibid. T. 11, s. 20.

[389] Ibid. s. 56.

[390] Ibid s. 175.

[391] Toivossa, että lukijoitani huvittaa nähdä, kuinka oikein Mérimée jo näinä aikoina, ennenkuin Bismarck vielä oli ehtinyt todellista suuruuttaan osottaakaan, häntä arvostelee, otan tähän muutamia hänen arvosteluistaan tästä Saksan suurvallan luojasta. "Il m'a paru homme comme il faut, plus spirituel qu'il n'appartient à un Allemand, quelque chose comme un Humboldt diplomatique". (kirje Panizzille 13/10 1865). — "Quant à M. Bismark, il est mon héros. Il me paraît, quoique Allemand, avoir compris les Allemands et les avoir jugés pour aussi niais qu'ils le sont", (samalle 15/7 1866). — Milloin kutsuu hän Bismarckia "le joueur le plus hardi", milloin "un homme de sens", milloin "le commandeur de la musique politique". — "C'est un grand Allemand, très-poli qui n'est point naïf. Il a l'air absolument dépourvu de gemüth, mais plein d'esprit. Il a fait ma conquête" (kirje "tuntemattomalle" 13/10 1865). — "Nous nous rapetissons tous les jours. Il n'y a que M. de Bismark qui soit un vrai grand homme", (samalle 16/12 1861). "Il n'y a malheureusement qu'un grand homme par siècle, et c'est M. de Bismark qui occupe la place" (kirje rva Beaulaincourt'ille 29/l1 1866).

Vertauksen vuoksi sopii tässä ehkä mainita Mériméen arvosteluja parista muusta aikamme suuresta valtiomiehestä, nimittäin lordi Palmerstonista ja Gladstonesta, joitten kanssa hän Englannissa käydessään paljo seurusteli ja joiden kotona hän oli mieluisa vieras. "J'ai un certain tendre pour lui" sanoo hän edellisestä. — "Il est si gracieux, qu'il plaît, même dans ses méchanchetés, tandis que lord Russell a le talent de déplaire toujours" (kirje Panizzille 19/3 1864) — "Il a été l'homme le plus heureux de ce siècle", kirjoittaa hän Palmerstonin kuoleman johdosta samalle 24 p. lokakuuta seuraavana vuonna. "Il a fait presque toujours tout ce qu'il a voulu, et il a voulu de bonnes et belles choses. Il a eu beaucoup d'amis. Il laisse un grand nom et un souvenir ineffaçable chez ceux qui l'ont connu." (Katso myöskin Filon, siv. 287-88). — Gladstonesta, jonka luona hän elokuussa 1865 oleskeli useita päiviä, sanoo hän: "M. Gladstone m'a paru, sous quelques aspects, un homme de génie, sous d'autres un enfant. Il y a en lui de l'enfant, de l'homme d'État et du fou", (kirje "tuntemattomalle" 23/8 1865). Filon huomauttaa (s. 290) jotenkin hyvällä syyllä tämän johdosta, että "c'est le grand côté de cette nature qui lui semblait le côté dangereux".

[392] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 275.

[393] Lettres à M. Papizzi. T. II, s. 336.

[394] Mérimée et ses amis, s. 292.

[395] Esim. seuraava kohta kirjeestä rva Beaulaincourtille 25 p. tammikuuta 1866: "Il me serait impossible de me soumettre à l'obligation de mentir tous les jours, condition sine qua non de toute discussion politique. Il faut mentir pour cacher les fautes de son parti, mentir pour attaquer ses adversaires, mentir même pour dire quelque vérité utile au public. Bref, c'est un métier qui me dégoûte tout à fait". Vertaa myöskin Lettres à une Inconnue, T. I, s. 251, missä hän Toulousesta kirjoittaa ystävättärelleen: "J'ai passé vingt-quatre heures chez un député, et, si j'avais l'ambition d'être un homme politique, cette visite-là m'aurait complétement fait changer d'avis. Quel métier! quels gens il faut voir, ménager, flatter! Je dirai comme Hotspur: I had rather be a kitten and crew mew." Ja sitten seuraava lause, jossa hänen aristokraattinen näkökantansa oikein Heinen tavalla ilmenee: "Esclavage pour esclavage, j'aime mieux la cour d'un despote; au moins, la plupart des despotes se lavant les mains".

[396] Katso Lettres à une autre inconnue, s. 4, ja Lettres à M. Panizzi, T. II, s. 82, jossa Mérimée antaa seuraavan arvostelun ystävävainajastaan: "Il n'est pas facile, en effet, de trouver un homme d'esprit et de tact comme Morny, plein de bon sens et de décision".

[397] Lettres à M. Panizzi, T. II, s. 155.

[398] Maailmannäyttelyä varten v. 1867 antoi hän Théophile Gautier'lle, Moniteurin kirjallisuusarvostelijalle tehtäväksi valmistaa kertomuksen Ranskan runoudesta aina vuodesta 1830 nykyaikoihin saakka toivoen tästä käyvän selville, että kirjallisuus ja runous hänen hallitusaikanaan oli melkoisesti kehittynyt. Gautier ottikin tehtävän suorittaakseen, mutta lopputulos hänen kertomuksestaan (Rapport sur les progrès de la poésie française depuis 1830) olikin se, että runous toisen keisarikauden aikana oli mennyt asteittain alaspäin. Entiset suuruudet olivat joko kuolleet tai maanpaossa ja uusista oli Balzac ainoa nero, mutta raskaan esitystapansa vuoksi ei hän ollut suosittu yleisön keskuudessa ja hovissa vielä vähemmän.

[399] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 104.

[400] Lettres à M. Panizzi, T. I, s. 147.

[401] Lettres à une Inconnue T. II, s. 297. — Novellinsa vaiheista kertoo Mérimée vielä seuraavan kuvaavan tapauksen:

Biarritzissa oleskeli tähän aikaan Venäjän keisarivainajan Nikolain tytär, suuriruhtinatax Maria, jonka Mérimée jo ennestään tunsi. Muutama päivä sen jälkeen kuin hän oli lukenut novellinsa keisarinnalle, jolle hän käsikirjoituksensa erittäin hienosti piirretyllä kuvalla varustettuna lahjoitti, ilmestyi hänen luoksensa poliisi ilmoittaen tulevansa suuriruhtinattaren puolesta pyynnöllä, että Mérimée tulisi vielä samana iltana lukemaan hänelle jutelmansa. Mérimée, joka tämän jutun itse kertoo kirjeessään "tuntemattomalle", päivätty 5 p. marraskuuta 1866, lisää: "Je répondis que j'avais l'honneur d'être le bouffon de Sa Majesté, et que je ne pouvais aller travailler en ville sans sa permission" Ja sitten rientää hän heti keisarinnan luo valittamaan suuriruhtinattaren sopimattomasta menettelystä. "Je m'attendais qu'il en résulterait au moins une guerre avec la Russie, et je fus un peu mortifié que non seulement on m'autorisât, mais encore qu'on me priât d'aller le soir chez la grande-duchesse, à qui on avait donné le policeman comme factotum". Mérimée oli kuitenkin tyytymätön ja kirjoitti kiukussaan suuriruhtinattarelle kirjeen "d'assez bonne encre" luvaten sentään saapua määrättynä aikana. Kirjettä tämän asuntoon viedessään tapasi hän sattumalta suuriruhtinattaren, olipa vielä tilaisuudessa tehdä hänelle pienen palveluksenkin ja heistä tuli hyvät ystävät.

[402] Kirje Stapferille on päivätty 10 p. helmikuuta 1869.

[403] Käsikirjoitus löydettiin Tuileries'n linnasta 4 p. syyskuuta 1870 ja julkaistiin L'Independenee belge-lehdessä 7 p. syyskuuta 1871. Myöhemmin on eräs kirjailija de la Rounat muodostellut sen 1-näytöksiseksi huvinäytelmäksi nimeltä "Le petit voyage", jota v. 1868 7 ä 8 kertaa Pariisissa esitettiin. (Le Correspondant, T. LVIII, s. 60.)

[404] Kirje on päivätty 2 p. syyskuuta 1868.

[405] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 333.

[406] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 335.

[407] Ibid. s. 337.

[408] Ibid. s. 340.

[409] Lettres à une Inconnue, T. II. s. 352.

[410] Mérimée et ses amis, s. 303-304.

[411] Moniteurissa 9 ja 12 p. heinäkuuta 1873.

[412] Paikallisväritykseen tarpeelliset tiedot oli hän luultavasti saanut, paitse kirjoistaan, myöskin "tuntemattomalta" ja ystävältään Seniorilta, jotka molemmat olivat Algeriassa oleskelleet ja joilta hän utelee tietoja kansan tavoista etupäässä.

[413] Lettres à une Inconnue, T. s. 314-15.

[414] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 137.

[415] Lettres à une autre inconnue, s. 20.

[416] Lettres à une Inconnue T. II, s. 356.

[417] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 365. Käännös, jonka Lucien Biart oli taidolla suorittanut, ilmestyi vasta v. 1877. Mériméen esipuhe on julkaistuna Revuessä 15 p. joulukuuta 1877.

[418] Hänellä näkyy myöskin olleen aikeena julkaista Alban herttuan ja Filip II:n välinen kirjeenvaihto, jonka keisarinna oli hänen tarkastettavakseen uskonut. Hän kirjoittaa näet "tuntemattomalle" kesäkuun 12 p. 1869: "Je passe mon temps à déchiffrer des lettres du duc d'Albe et de Philippe II que m'a données l'impératrice. Ils écrivaient tous les deux comme des chats". En tiedä kuka tämän kirjeenvaihdon myöhemmin on julaissut, Mériméen toimesta se ainakaan ei ilmestynyt.

[419] Lettres à une Inconnue, T. I, s. 78.

[420] Lettres à une Inconnue, T. I, s. 326.

[421] Ibid. S. 341.

[422] Ibid. S. 364.

[423] Arsène Houssaye, Les Confessions, T. IV. — Gavarni, joka oli Mériméetä pari vuotta vanhempi, on saavuttanut ikuisen maineen Charivari-kuvalehden nerokkaana piirustajana. Hän kuvasi pitkässä piirustussarjassa yhteiskunnan eri luokkain elämää pyhänä ja arkena tavoitellen kuvilla samaa kuin Balzac romaaneissaan. Sitä paitse on hän kuvittanut useita Balzacin, Hoffmannin y.m. teoksia. Kirjoitteli myöskin suorasanaista ja runopukuista tekstiä kuviinsa. Muuten Pariisin suurimpia dandyjä ja osallinen 60-luvulla niin kuuluisissa Magnypäivällisissä, joissa perjantaisin kokoutui pelkkiä ateisteja; niiden joukossa mainitaan Sainte-Beuve, molemmat Goncourtit, Taine, Renan, Gautier, P. Saint-Victor, Scherer, Turgenjew, Ch. Edmond, Berthelot, Flaubert, Soulié, Baudry y.m. (Journal des Goncourt. T. II [1862-65], 1888). Mérimée ei näillä päivällisillä tiettävästi koskaan käynyt.

[424] Lettres à une Inconnue T. Il, s. 14.

[425] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 38.

[426] Ibid. s. 34.

[427] Lettres à une Inconnue T. II, s. 36 ja 39.

[428] Ibid. s. 35.

[429] Ibid. s. 78.

[430] Ibid. s. 65.

[431] Lettres à une Inconnue T. II, s. 208.

[432] Ibid., s. 281.

[433] Kreivi d'Haussonville, joka oli Mériméen hyvä tuttava ja vietti muutaman talvenkin hänen kanssaan Cannes'ssa, kertoo näiden usein istuneen toisensa luona juttelemassa. "Muistanpa eräänkin päivän, jolloin Cousin oli innostunut puhumaan 13:sta vuosisadasta: Tämä vuosisata, huudahti hän, joka näki Jumalan kauneimman luoman, pyhän Ludvigin, ja ihmisten ihanimman työn, Notre-Dame'n ja joka… — Anteeksi, Cousin, keskeytti Mérimée kylmästi, mutta Notre-Dame'n rakentamista alettiin jo v. 1163. — Te olette oikeassa, Mérimée. myönsi Cousin hiukan nolostuneena, mutta siitä huolimatta … ja hän jatkoi vain edelleen innostunutta ylistystään 13:sta vuosisadasta". (d'Haussonville, Pr. Mérimée, s. 176.)

[434] Lettres à une Inconnue, T. I, siv. 103.

[435] Lettres à M. Panizzi, T. I, s. 300.

[436] Ainakin vakuuttavat muutamat Mériméen läheiset tuttavat, että hän oli taikauskoinen s.o. uskoi ennustuksia. Niinikään kertoo Le Temps (13 p. tammik. 1874) hänestä seuraavaa: "Kuten useat epäilijät, oli Venus d'Ille'n tekijäkin taikauskoinen. Eräänä päivänä ennusti hänelle muuan mustalaisakka, että hän saa surmansa kiehuvan veden kautta. Mérimée koetti nauraa koko jutulle, mutta ei hän sitä koskaan unohtanut. 'Miten hiton lailla on minun meneteltävä välttääkseni joutumasta kiehuvaan veteen', sanoi hän joskus ystävilleen. Eikä hän enää ottanut kylpyjäkään sitomatta vesikranaa naurettavan huolellisella tavalla: tuo ilkeä ja pahaa tietävä ennustus ei näet poistunut hänen mielestään. — Joku aika myöhemmin rakennettiin Ranskassa ensimmäinen rautatie, jonka vihkimisjuhlassa Mériméekin virkansa puolesta — hän oli silloin valtioarkeoloogi — oli läsnä. Veturi oli valmiina, koneenkäyttäjä koetteli höyryn painetta ja kun höyrypannusta äkkiä ruiskahti väräjävä vesisuihku, nähtiin Mériméen lyövän otsaansa samalla kun kuultiin hänen ääneensä huudahtavan: 'kas tuossa se nyt on!' Kauvan aikaa pysyi hän sitten siinä luulossa, että hän on saava surmansa höyrypannun halkeamisen kautta syntyvässä rautatieonnettomuudessa. Siitä huolimatta käytti hän usein hyväkseen näitä uusia kulkuneuvoja; mutta hän ylpeili mielellään siitä, että joka kerran kun hän osti piletin antausi hän myöskin hengen vaaraan fatalistin uhkarohkeudella."

[437] Lettres à Panizzi, T. II, s. 356, 370 ja 390.

[438] Lettres à une Inconnue, T. II, s. 359.

[439] Lettres à Panizzi, T. II, s. 392.

[440] Lettres à une Inconnue T. II, s. 369, [441] Lettres à Panizzi, T. II, s. 442.

[442] Lettres à une Inconnue, T. I, s. 106.

[443] Filon, Mérimée et ses amis, s. 349. Filon antaa muuten jotenkin seikkaperäisen kuvauksen näistä hautajaisista.

[444] Macbeth, suoment. P. Cajander, s. 86.

[445] Paul de Saint-Victor, Barbares et Bandits. 1871, s. 139.