LISÄYKSIÄ JA OIKAISUJA:
1) Filon sanoo (s. 6), että Pr. M. on syntynyt 27 p. syyskuuta 1803. Mérimée mainitsee kuitenkin usein kirjeissään 28 p:n syntymäpäivänään ja kaikki hänen biograafiansa niinikään. Filonin tiedonantoa täytyy siis välttämättä pitää erehdyksenä.
2) Mériméen nuoruuden tovereista antaa Filon muutamia lisätietoja. Niinpä kertoo hän vähän laveammalta Alb. Stapferin kodista, missä m.m. Henri Beylekin usein nähtiin. Niinikään kävi M. usein Viollet-le-Duc'in luona, missä kiivaasti oteltiin kirjallisista ja taiteellisista kysymyksistä ja missä tavallisesti perjantaisin kokoutuivat Beyle, Sainte-Beuve, Victor Leclercq, Saint-Marc-Girardin, Henri Patin, Ch. Magnin y.m. Varsinainen romanttisuuden ahjo oli kuitenkin Filonin mukaan Étienne Delécluzen pieni asunto samassa talossa. Olen eräässä muistutuksessa (s. 27) huomauttanut hänen ystävyyssuhteestaan Mériméehen. Filon tietää, että Mérimée kävi sangen usein Delécluzen luona, minne Sautelet hänet ensin saattoi, ja että hän pari kertaa viikossa isännän, nti Louise Monod'n y.m. kanssa harjoitti ahkerasti englanninkielen opintoja. Sunnuntaisin nähtiin siellä, paitse jo mainittuja, Ampère, Stapfer, Vitet, Ch. de Rémusat, Duvergier de Hauranne, Courier, Th. Leclercq, Adr. de Jussien. Useimmiten nähtiin M. tähän aikaan yhdessä luonnontieteilijä V. Jacquemontin ja Beylen kanssa.
3) "Cromwell" nimisestä draamasta, Mériméen esikoisesta, olen s. 74 muistutuksena maininnut Gust. Planchen mukaan, mutta ilmoittanut samalla, etten siitä ole tarkempia tietoja saanut. Filon kertoo kirjassaan Delécluzen "Souvenirs littéraires" nimisen teoksen mukaan, jota minä en ole sattunut käsiini saamaan, että M. eräänä sunnuntaina jo aikoja ennen Clara Gazulia luki 7 à 8 hengen läsnäollessa Delécluzen luona mainitun draaman "qu'il avait composé d'après les doctrines de Beyle" (s. 27). Hän oli lukenut näytelmänsä yksitoikkoisesti ja välinpitämättömästi, kuten hänen vanhempanakin aina oli tapana tehdä. M:n "Cromwell", joka ei koskaan julkisuuteen tullut, oli siis vanhempi sekä Hugon samannimistä draamaa että Dumas'n, Vitet'n ja Rémusat'n historiallisia kappaleita. Beyle oli ollut siitä vallan ihastuksissaan, Delécluze taas antoi siitä seuraavan arvostelun: "Plus d'unités d'aucune sorte: la scène changeait à chaque instant, l'action se multipliait en mille complications. Dans tout cela, on se perdait un peu. Le dialogue était vif et naturel, et quelques scènes frappèrent par leur énergie, mais l'impression totale fut une sorte de désappointement" (s. 28). Hiukan myöhemmin luki M. samassa paikassa ja täydellisellä menestyksellä näytelmänsä Les espagnols en Danemark ja le Ciel et l'Enfer, jotka sittemmin Clara Gazulin kokoelmassa ilmestyivät. Tästä kaikesta käy kuitenkin selville, että Mériméen kirjailijakyky oli ystäväpiirissä tuttu jo ennen Cl. Gazulia vastoin Loménien nojalla tekemääni väitettä sivulla 28.
4) V. 1826 teki Mérimée ystäväinsä Gérard'in, Delécluzen ja Duvergier de Haurannen seurassa ensimmäisen matkansa Englantiin, missä hän luultavasti silloin tutustui Sharpen ja Ellicen kanssa. (Filon, s. 35).
5) "Guzlan" omituinen ja todellakin syystä ihmetelty synty, josta s. 34-40 olen kertonut samaa kuin Filonkin s. 36-40, saa erään äsken keksimäni venäläisen lähteen mukaan vallan uuden selvityksen. Novoje Vremjassa huomasin näet 25/6 p. marraskuuta. 1894 löytyvän hra P. Matwejew'in kirjoittaman pitemmän artikkelin nimeltä "Prosper Mérimée i ego otnoshenie k russkoj literaturoj", jossa tehdään selkoa ja arvostellaan yllämainittua Filonin teosta ja sitä paitse annetaan m.m. vallan uusia valaisevia tietoja Guzlan synnystä. Miten 23 vuotias, vanhempainsa turvissa kasvanut pariisilainen nuorukainen melkein ilman apukeinoja ja uskomattoman lyhyessä ajassa voi syventyä niin slaavilaisten kansojen tapoihin ja näkökantoihin, että hän omatekemillään runoilla vetää nenästä asiantuntijoita, jopa itse Pushkinia ja — Matwejewin mukaan — puolalaista runoilijaa Adam Mickiewicz'iä (s. 1798, k. 1855), joka siihen aikaan (v. 1826) oleskeli Pariisissa, siinä kysymys, jonka selvitykseksi mainittu venäläinen tiedemies esittää seuraavan tosiasian:
"Prosper Mérimée tshastj svoego rannjago detstvo provel v Dalmatsii, imenno v Rugaze, gde ego otets, izvestnyj zhyvopisets i architektor Leonor Mérimée sostojal odno vremja pri marshal Marmon, upravljavshem sozdannym Napoleonom post Presburgskago mira Illirijskim korolevstvom."
Ja täällä Ragusassa poikasena oleskellessaan oli siis Prosper Mérimée kuullut noita kansansatuja, joita hän sitten "Guzlassa" ikäänkuin muistissaan jälitteli ja mukaili. Tämä kyllä kuulustaakin sangen todenmukaiselta, kumma vain, ettei kukaan Mériméen biograafeista tästä ole vähintäkään tiennyt.
6) Filon on tietääkseni ainoa, joka on ottanut näyttääkseen seikkaperäisemmin Mériméen merkitystä valtioarkeoloogina. Kehoittaen huvitettua lukijaa silmäilemään hänen teostansa (s. 101-122) siteeraan tähän ainoastaan ne rivit, joissa hänen loppulausuntonsa sisältyy.
"A-t-il été un bon inspecteur des monuments historiques? Lorsque je me suis posé cette question pour la première fois, j'hésitais à la résoudre. Aujourd'hui, appuyé de témoignages dont l'autorité n'est point contestable, je réponds avec certitude: 'Oui, Mérimée a été un bon, et même un grand inspecteur des monuments; il a été l'inspecteur type, un initiateur et un maître pour ceux qui sont venus après lui'. En sorte que je me demande si toute son oeuvre littéraire accumulé fait équilibre à ses rares services artistiques" (s. 109).
En uskalla vallan jyrkkään tätä viimeistä lausuntoa vastaan protesteerata, mutta kaikissa tapauksissa on tällainen "punnitseminen" vallan sopimatonta ja ilman merkitystä. Paljo järkevämpi on silloin Philippe Burtyn lausunto: "Si V. Hugo n'avait pas écrit Notre-Dame de Paris et si Mérimée n'avait pas provoqué la formation de la commission des monuments historiques, on aurait rasé tous nos vieux édifices pour construire des Madeleines et des Bourses". (Katso Burtyn teosta "l'Age du Romantisme").