EN TEITÄSI KULJE.
Mua moitit mielelläs sinä siitä,
Ett' puuttuvi vakaumuksia multa;
Mies vain muka on, ken tietävi tiensä,
Ei poikkea väylältä viitoitetulta.
Tuon moittehen kestän. En teitäsi kulje,
En jäätyä tahdo mä keväällä varhain.
Vesan pystyksi puuksi jos tahtovi saattaa,
Ovat päivä ja vapaus sen mestari parhain.
Harhailkohon henkeni, etsivä löytää;
On mutkikas tie, joka tietohon johtaa.
Vain epäily eespäin aattehen saattaa,
Sen johdolla vihdoin totuuden kohtaa.
Ken kaavahan kylmäyi nuorena vallan
Ja kerskaten kiittävi vakaumustaan,
Sen yksilön nielevi joukkion virta,
Vie itsettömyytehen, hautahan mustaan.
Vaan huolekas henki se seulovi vanhan
Ja pohtevi puhtaaks korjatun touvon;
Nisut taltehen saattaa ja poistavi kalseet
Elon turvaten vaaroilta talven ouvon.
Kehityksessä paljo ei merkitse kansa,
Siis pieni on, yksilö, merkitys sunkin;
Vaan erikoisuutensa hedelmät siihen
On kypsinä tuotava sentään kunkin.
Suo henkesi etsiä, tutkia kaikki,
Valo, totuus ohjeesi olkohon aina;
Näin parhain käytetty sentään lienee
Tuo henki, mi meissä on luonnolta laina.
Pariisissa, maaliskuussa 1890.